Mitä tehdä kun mies ei suostu uskomaan, että minua ei kiinnosta ”perinteiset naisten jutut”?

Vierailija kirjoitti:

Nämä hoitajakeskustelut ovat niin väsyneitä. Nämä ovat niitä seiskan opiskelijoita, jotka eivät ole päässeet muualle opiskelemaan ja nyt itketään kun ne kympin tytöt ja kympin pojat, joille oli kiva naureskella tupakkikopilla, ovat lääketieteen tai tekniikan tohtoreita, tienaavat paremmin ja ovat terveempiä. Tähän kun yhdistää sen, että on pariuduttu ala- eikä yläpää edellä ja puoliso on joku patavanhanaikainen dropout-salimake, joka puolison rupsahtaessa käy vähän vieraissa, niin jo on mukava laittaa twitter tulille ja selittää naisen eurosta ja patriarkaatista.

Ja alapeukkuja sataa, kun joku puhuu totta :D

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos vain menisit sinne mammakerhoon, kuten muutkin äidit? Kyllä sinä sinne ajan myötä sopeudut.

Mikä edes on mammakerho, onko sellaisia edes olemassa. Ettei vain olisi se mies vähän outo?

Huh, sykkii kyllä aikamoisesti mammahenkiselle naiselle....

Vierailija kirjoitti:

Vela ekonomi N39 kirjoitti:

No eikö tuota lajia nyt joudu naiset kohtaamaan ihan joka tuutista. Ainakin itse olen asiasta kärsinyt koko ikäni. Lapsena sain lahjaksi jotain vauvanukkeja ja sitten sain kuulla olevani huono tyttö kun ei kiinnostanut niillä leikkiä.

Kaikki miesystävät on yrittänyt tyrkyttää mulle jotain kotiäidin roolia eikä millään käsittäneet etten ala enkä myöskään mene hoitoalalle, jota myös on tyrkytetty joka tuutista. Äitini suuttui niin pahasti asiasta, että jouduin hakemaan lähihoitajakouluun ilman aikomustakaan mennä sinne. Äiti huusi melkein itku kurkussa: etkö aio edes hakea sinne!!? No hain sitten, en mennyt.

Sama homma, kun en halua lapsia, voi sitä tyrkytystä ja suuttumuksen määrää. Tässä en jousta vaikka kuka sanoisi mitä.

Auto pitäisi kuulemma hankkia "pienellä koneella", no en halua kun haluan isolla koneella ja hienon, uuden urheiluauton. Mulla on rahaa, koska opiskelin hoitoalan sijaan hyvään talousjohdon alaan, sitäkään ei olisi saanut tehdä. Ex-miesystävä karjui, että "No mitä väliä sun työllä muka on?!!" No mun mielestä sillä on eniten väliä.

Kummilapsen isä ilmoitti minulle, mitä minun täytyy ostaa kummilapselle lahjaksi, sanoin, että miehen vuoro, närkästyi. Naisten tehtävä on kuulemma hankkia kummilasten lahjat. Ai jaa, ei meillä.

Ensimmäinen poikaystävä oli sitä mieltä, että mun olisi pitänyt käydä niissä mammakerhoissa, 16-vuotiaana, ilman lasta 😆 Koska hänen äitinsäkin käy!

Naapurin täti ilmoitti, että naisten mielestä kaikki kaapit on tärkeää siivota ennen ylioppilasjuhlia, koska ihmettelin, miksi kaapitkin muka pitää puunata. En taida olla oikea nainen.

Tätä voisi jatkaa loputtomiin.....

Aivan oikein. Naisille ja miehille tuputetaan aivan liian usein yhtä muottia elää ja olla. Monesti se muotti tarkoittaa sitä, että pitää elää vaatimattomasti ja kaikenlaisia elämyksiä vältellen. Nainen, joka haluaa päristellä kunnon urheiluautolla kuulostaa omaan korvaan sellaiselta, joka on muutenkin hauskaa seuraa. Vaikka tuo ei suoraan asiaan liity eikä ole mikään peruste niin kyllä miehenä mielikuva tuollaisista naisista on, että makuuhuoneessakin tehdään muutakin kuin nukutaan. Olisi mahtava kun naiset antaisivat oman energiansa oikein ryöpytä eivätkä tyytyisi maksimekkoihin ja muumimukeihin vain siksi, että sosiaalinen paine ohjaa siihen.

M35

Kiitos kauniista sanoista 😊 olen samaa mieltä, tämä varmasti koskettaa myös miehiä ja mielestäni kaikkien olisi hyvä olla sellaisia kuin oikeasti ovat ja pitää hauskaa elämässään.

Onneksi minäkin lopulta löysin sun kaltaisen miehen, joka osaa arvostaa meitä energian ryöpyttäjiä ja urheiluautoilijoita 😄

Olen luonteeltani varsin kova, tunnekylmä ja rationaalinen. Eli en sellainen, kuin perinteisesti naisten "pitäisi" olla. Olen kuitenkin aina kokenut olevani ihan normaali nainen. Minulla on hyvät sosiaaliset taidot ja paljon ystäviä.

Exälleni meni jotenkin kovasti tunteisiin, kun ei päässyt tämän minun kovan kuoreni läpi sinne naiselliseen herkkään sisimpääni. En tiedä pelästyikö kun tajusi, että tämä on se mitä olen. En oikein vieläkään ymmärrä mitä hän olisi halunnut minun tekevän, jotta olisin ollut naisellinen oikein.

Monesti olen myös törmännyt miehiin, jotka haaveilevat siitä että löytäisivät naisen joka pelaa, mutta sitten kun se nainen oikeasti pelaa, se on aina jonkinlainen ongelma.

Ihmeesti täällä halveksitaan kotitalouteen liittyvää viihtyisyyttä ylläpitävää työtä. Minusta se ei ole edes eritysen sukupuolittunutta. Esimerkiksi ompelukone on kone. Jos vaikka sarjatuotantona tekee perheelle ja appivanhemmille hienot uniikit kimonot, pääsee soveltamaan insinöörintaitoja materiaalitaloudessa, mitoituksessa ja prosessinhallinnassa.

Puutarhatyön voi kohdistaa eksoottisten yrttien viljelyyn, ikebanaan tai kivi-sammalasetelmiin. Kahvin ja pullan sijaan voi tarjota matchaa ja makeita riisipalloja. Kysehän on siitä perhe-elämästä ja sukulaisista jotka nyt jostain syystä halutaan sulkea pois. Kummallisesti täällä väheksytään sitä työtä, joka ylläpitää perhesiteitä ja vaatii hyvää suunnittelua ja vähän artesaanitaitojakin.

Siis. Sinua aloittaja ei kiinnosta tyttökaverin luona järjestetyt tyttöjen illat. Siis mitä mä just luin, onko mielestäsi vain miesseura aikasi arvoista? Sinulla ei ole ollenkaan naispuolisia kavereita (”tyttöjä” kavereina)? Illasta tulee arvokkaampi jos mukana on oikeita miehiä? Oletko nyt varmasti tosissasi? Etkö tajua, miten sovinistista tuo on?

Ei kiinnosta sukulaisNAISTEN kanssa höpöttely. Onko miessukulaiset jotenkin parempia ja arvokkaampia? Se ei siis ole höpöttelyä, jos mukana on oikea mies?

Ei kiinnosta kodin viihtyisyys eikä tietenkään anoppi, sehän on herranjestas nainen, apua mitä ajanhukkaa.

Olisiko miehesi vaan kyllästynyt mustavalkoiseen ja sovinistiseen maailmankuvaasi? Ehkä hänen mielestään naisten kanssa puhuminen ei ole ajanhukkaa? Ehkä hän haluaisi laittaa yhdessä kotia viihtyisäksi?

Parisuhteita on kyllä niin monia erilaisia, tärkeintä olisi saada selville toisen todellisen luonne ja arvot, ennenkuin perhe perustetaan. Itse en ymmärrä, miten tämä piirre on tullut vasta esiin näin myöhään.

Vierailija kirjoitti:

Siis. Sinua aloittaja ei kiinnosta tyttökaverin luona järjestetyt tyttöjen illat. Siis mitä mä just luin, onko mielestäsi vain miesseura aikasi arvoista? Sinulla ei ole ollenkaan naispuolisia kavereita (”tyttöjä” kavereina)? Illasta tulee arvokkaampi jos mukana on oikeita miehiä? Oletko nyt varmasti tosissasi? Etkö tajua, miten sovinistista tuo on?

Ei kiinnosta sukulaisNAISTEN kanssa höpöttely. Onko miessukulaiset jotenkin parempia ja arvokkaampia? Se ei siis ole höpöttelyä, jos mukana on oikea mies?

Ei kiinnosta kodin viihtyisyys eikä tietenkään anoppi, sehän on herranjestas nainen, apua mitä ajanhukkaa.

Olisiko miehesi vaan kyllästynyt mustavalkoiseen ja sovinistiseen maailmankuvaasi? Ehkä hänen mielestään naisten kanssa puhuminen ei ole ajanhukkaa? Ehkä hän haluaisi laittaa yhdessä kotia viihtyisäksi?

Mitä ihmettä? Mikä ihmeen purkaus tämä oli?

Ainakin minulla on ystävinä sekä naisia että miehiä, mutta kukaan ei koskaan järjestä tyttöjen iltoja. Illanvietoissa on mukana aina sekä miehiä että naisia, koska molempia ystäväporukoihin kuuluu. Ei ap sanonut että hän ei viihtyisi naisten kanssa vaan varmaan hänen ystäväpiirissä vain ei ole tapana tyttöjenillat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö ihmiset osaa enää keskustella asioista ja ilmiöistä, vaikka ne omia kiinnostuksen kohteita olisikaan tai kosketa omaa elämää sen kummemmin? Onko keskusteluaiheet rajattu juuri niihin mikä itseä kiinnostaa? Normaalit keskusteluthan yleensä polveilevat asiasta toiseen, joten luulisi että mielenkiintoisia keskustelunaiheita riittää. Itse pystyn keskustelemaan esim. meikeistä, vaikka en niitä itse käytäkään. Ettekö osaa yhtään asettua keskustelukumppanin asemaan?

Mä en ainakaan osais keskustella sellaisesta, mistä mulla ei ole hajuakaan. Jos alkaa keskustelu vaikka jostain televisio-ohjelmista, joista olen kuullut vain nimen ja toiset puhuu siitä sisällöstä innoissaan, niin miten sellaiseen keskusteluun voisi osallistua? Pyytäisinkö niitä toisia kertomaan siitä ohjelmasta, että mistä se kertoo tai mikä siinä on ideana? Eikö se olisi niille toisille vähän tylsää? Ja tulisko siitä taivastelua, että etkö sä ole katsonut sitä ohjelmaa? Seuraavaksi ne kysyis mitä mä sitten katson ja kertoisin et katon vaan Areenasta läppärillä jotain A-studioita ja sit tykkään katsoa aina Jälkipörssin ja Leena Mörttinen on mun suosikki ja tykkään myös Jälkiviisaista ja nyt hiljattain löysin jälkikaronkan, joka on tosi hyvä ja siinä on välillä Samuli Siltanen, ettekö te kato näitä koskaan? Tulisko siinä vaan sellanen vaivautunu hiljaisuus?

Miten meikeistä pystyy keskustelemaan, jos ei tiedä niistä mitään? No voisin ehkä kysyä, et kauanko teillä menee meikkaamiseen ja montako eri tuotetta käytätte. Ja miten saatte motivoitua itsenne sellaiseen? Ja paljonko ne maksaa vuositasolla, oletteko yhtään laskenu?

Monien ihmisten kanssa pystyy kyllä juttelemaan asioista ja ilmiöistä, mutta jos joutuu tällaiseen seuraan, missä ne asiat ja ilmiöt on Instaa, bloggaajia ja kotimaisia tv-sarjoja, niin en osaisi tuollaisiin keskusteluihin kyllä osallistua. En osaisi osallistua silloinkaan, jos sattuisi seurue jossa kaikki on vaikka saman alan tutkijoita ja he keskustelisivat innokkaasti omasta työstään. Mutta tällainen keskustelu olisi ainakin mielenkiintoista kuunneltavaa. 

Niin ei kaikki vaan ole sillä tavoin sosiaalisesti taitavia että osaisi keskustella monipuolisesti eri asioista. Se on ihan normaalia. Mutta hyvin vaikea siihen on oppiakaan jos ei edes yritä ja tyrmää sen jo ajatuksen tasolla niinkuin juuri teit. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin taito jonka voi oppia, jos avoimin mielin juttelee eri ihmisten kanssa.

Kyllä aikuinen ihminen pystyy keskustelemaan erilaisista arkisista asioista. Myös tajuaa muuttaa keskustelun suuntaa sen mukaan kuka ja minkäikäinen ihminen on keskustelukumppanina.

Jotkut korkealentoiset tai erityisosaamista vaativat aiheet ovat eri.

Esimerkiksi jos ihminen keskustelee 80-vuotiaan mummonsa kanssa tai 17-vuotiaan nuoren kanssa. Keskustelun ja kiinnostuksen aiheet ovat hiukan eri. Toki kummankin kanssa voi puhua samojakin asiota, ihan mukavaa sekin.

Mutta mummoa tuskin kiinnostaa viimeisimmät meikit tai nuorta ihmistä mikä hänellä on ollut viimeisin verenpaineen lukema, nyt esimerkiksi.

Juuri näin! Normaali ihminen pystyy keskustelemaan monenlaisten ihmisten kanssa ja tavallaan asettua keskustelukumppanin kanssa samalle tasolle.

Mä en ole koskaan osannut lässyttää vauvoille ja pienille lapsille. Omalle lapselleni, kun hän oli vauva, muistan kertoneeni bussimatkalla ikkunasta näkyvistä asioista. Kumpulan kampuksen kohdalla kerroin, että siellä maan alla niillä on hiukkaskiihdytin, jolla ne törmäyttää hiukkasia toisiinsa ja sitten niistä törmäyksistä ne saa sellaista tietoa, mitä ilman törmäyksiä eivät saisi, kun ne hiukkaset on niin pieniä. Sitten kun matka jatkui, tuli joku voimalaitos tai ainakin arvelin niin, ja selostin miten höyryturbiinivoimalassa saadaan kiehuvasta vedestä sähköä. (Ja nyt nolottaa, kun aloin miettiä, että olikohan se sittenkään voimalaitos, josta aloin niin innokkaasti kertoa.) Kyllä minä tiesin, ettei se vauva ymmärrä, mutta tykkäsin silti jutella hänelle ja kertoa maailmasta.

Mutta ehkä en sitten ole normaali. Vuosi sitten saatiin tyttären kanssa ADHD-diagnoosit ja nyt ollaan tutkimuksissa selvittämässä, onko meillä myös autismin kirjon häiriö. Silti pidätän itselläni oikeuden ajatella, että lapsetkin on ihmisiä ja puhun heille niin kuin ihmisille puhutaan. Se ei poissulje hassuttelua pienen lapsen hauskuuttamiseksi, mutta se poissulkee kaikenlaisen vähä-älyisen lässyttämisen, mikä monilla tuntuu olevan se oletus, kuinka pienille lapsille kuuluu puhua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis. Sinua aloittaja ei kiinnosta tyttökaverin luona järjestetyt tyttöjen illat. Siis mitä mä just luin, onko mielestäsi vain miesseura aikasi arvoista? Sinulla ei ole ollenkaan naispuolisia kavereita (”tyttöjä” kavereina)? Illasta tulee arvokkaampi jos mukana on oikeita miehiä? Oletko nyt varmasti tosissasi? Etkö tajua, miten sovinistista tuo on?

Ei kiinnosta sukulaisNAISTEN kanssa höpöttely. Onko miessukulaiset jotenkin parempia ja arvokkaampia? Se ei siis ole höpöttelyä, jos mukana on oikea mies?

Ei kiinnosta kodin viihtyisyys eikä tietenkään anoppi, sehän on herranjestas nainen, apua mitä ajanhukkaa.

Olisiko miehesi vaan kyllästynyt mustavalkoiseen ja sovinistiseen maailmankuvaasi? Ehkä hänen mielestään naisten kanssa puhuminen ei ole ajanhukkaa? Ehkä hän haluaisi laittaa yhdessä kotia viihtyisäksi?

Mitä ihmettä? Mikä ihmeen purkaus tämä oli?

Ainakin minulla on ystävinä sekä naisia että miehiä, mutta kukaan ei koskaan järjestä tyttöjen iltoja. Illanvietoissa on mukana aina sekä miehiä että naisia, koska molempia ystäväporukoihin kuuluu. Ei ap sanonut että hän ei viihtyisi naisten kanssa vaan varmaan hänen ystäväpiirissä vain ei ole tapana tyttöjenillat.

Jos asia olisi noin, aloittaja varmaan olisi kirjoittanut noin. Että ei hänen ystäväpiirissään ole mitään tyttöjen iltoja. Nyt hän kirjoitti pitkän listan asioista, jotka ovat tekstin mukaan olemassa ja kaiketi siis tarjolla, mutta eivät häntä henkilökohtaisesti kiinnosta, koska niissä on (vain) naisia mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis. Sinua aloittaja ei kiinnosta tyttökaverin luona järjestetyt tyttöjen illat. Siis mitä mä just luin, onko mielestäsi vain miesseura aikasi arvoista? Sinulla ei ole ollenkaan naispuolisia kavereita (”tyttöjä” kavereina)? Illasta tulee arvokkaampi jos mukana on oikeita miehiä? Oletko nyt varmasti tosissasi? Etkö tajua, miten sovinistista tuo on?

Ei kiinnosta sukulaisNAISTEN kanssa höpöttely. Onko miessukulaiset jotenkin parempia ja arvokkaampia? Se ei siis ole höpöttelyä, jos mukana on oikea mies?

Ei kiinnosta kodin viihtyisyys eikä tietenkään anoppi, sehän on herranjestas nainen, apua mitä ajanhukkaa.

Olisiko miehesi vaan kyllästynyt mustavalkoiseen ja sovinistiseen maailmankuvaasi? Ehkä hänen mielestään naisten kanssa puhuminen ei ole ajanhukkaa? Ehkä hän haluaisi laittaa yhdessä kotia viihtyisäksi?

Mitä ihmettä? Mikä ihmeen purkaus tämä oli?

Ainakin minulla on ystävinä sekä naisia että miehiä, mutta kukaan ei koskaan järjestä tyttöjen iltoja. Illanvietoissa on mukana aina sekä miehiä että naisia, koska molempia ystäväporukoihin kuuluu. Ei ap sanonut että hän ei viihtyisi naisten kanssa vaan varmaan hänen ystäväpiirissä vain ei ole tapana tyttöjenillat.

Oli miten oli, kyllähän aloittajan tekstissä huokuu naisten ja naisellisten asioiden halveksunta. Ja itsensä ylentäminen. Hän kun ei kuulemma ole "tyypillinen nainen".

Nainen voi olla ihan minkätyyppinen kuin haluaa ilman, että nostaa sen tikun nokkaan tai tekee numeroa itsestään ja omista kiinnostuksen kohteistaan tai epäkiinnostuksenkohteistaan.

Tämä on vähän sama piirre kuin vegaaneilla, ilmastoaktivisteilla, sateenkaariväellä yms.

Paljon porua, vähän villoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis. Sinua aloittaja ei kiinnosta tyttökaverin luona järjestetyt tyttöjen illat. Siis mitä mä just luin, onko mielestäsi vain miesseura aikasi arvoista? Sinulla ei ole ollenkaan naispuolisia kavereita (”tyttöjä” kavereina)? Illasta tulee arvokkaampi jos mukana on oikeita miehiä? Oletko nyt varmasti tosissasi? Etkö tajua, miten sovinistista tuo on?

Ei kiinnosta sukulaisNAISTEN kanssa höpöttely. Onko miessukulaiset jotenkin parempia ja arvokkaampia? Se ei siis ole höpöttelyä, jos mukana on oikea mies?

Ei kiinnosta kodin viihtyisyys eikä tietenkään anoppi, sehän on herranjestas nainen, apua mitä ajanhukkaa.

Olisiko miehesi vaan kyllästynyt mustavalkoiseen ja sovinistiseen maailmankuvaasi? Ehkä hänen mielestään naisten kanssa puhuminen ei ole ajanhukkaa? Ehkä hän haluaisi laittaa yhdessä kotia viihtyisäksi?

Mitä ihmettä? Mikä ihmeen purkaus tämä oli?

Ainakin minulla on ystävinä sekä naisia että miehiä, mutta kukaan ei koskaan järjestä tyttöjen iltoja. Illanvietoissa on mukana aina sekä miehiä että naisia, koska molempia ystäväporukoihin kuuluu. Ei ap sanonut että hän ei viihtyisi naisten kanssa vaan varmaan hänen ystäväpiirissä vain ei ole tapana tyttöjenillat.

Oli miten oli, kyllähän aloittajan tekstissä huokuu naisten ja naisellisten asioiden halveksunta. Ja itsensä ylentäminen. Hän kun ei kuulemma ole "tyypillinen nainen".

Nainen voi olla ihan minkätyyppinen kuin haluaa ilman, että nostaa sen tikun nokkaan tai tekee numeroa itsestään ja omista kiinnostuksen kohteistaan tai epäkiinnostuksenkohteistaan.

Tämä on vähän sama piirre kuin vegaaneilla, ilmastoaktivisteilla, sateenkaariväellä yms.

Paljon porua, vähän villoja.

Höpönlöpön. Ap nimenomaan kirjoittaa, että sellaista perinteistä naista ei ole edes olemassa, kukaan ei ole sellainen vaan kyse on vain miesten virheellisestä naiskuvasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaat sitä kaikista perinteistä naiskuvaa miehinesi ja lisääntymisesi.

Parisuhde ja lapset nyt ovat melko tavanomainen ja monelle luontainen asia elämässä yleensä, ei pelkästään perinteisyyttä.

Ja kyllä mä tiedän aika monta miestäkin, jotka ovat naimisissa ja joilla on lapsia. Vai onko nekin sitten kaikki perinteisiä naisia vai?

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisia pareja oikeasti, jotka eivät tutustu toisiinsa ennen kuin tekevät lapsia? Voi taivas.

Onko oikeesti kaltaisiasi ihmisiä, jotka eivät muutu ja kasva elämän myötä- ja vastoinkäymisissä. Tai ymmärrä ihmisen olevan aina yksilö kaikkine puolineen. Ois kannattanut jättää lapset sinullakin tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siis teet?

Kerroit millaisena kuvittelet miehesi sinun olevan, mutta et kerro millainen olet?

Jospa mies ei haluaisikaan perinteistä pullantuoksuista kodin hengetärtä, vaan häntä mättää uskottomuutesi, tatuointiharrastuksesi, prosenttijengin jäsenyytesi?

Millainen siis olet?

En minä ole uskoton tai mikään kriminaali. Olen koulutukseltani DI, ystäväni on paljolti saman alan ihmisiä, tykätään jutella tieteistä, tekniikasta ja sellaisesta. Minua kiinnostaa seinäkiipeily ja suunnistus, matkustelu, kouluttautuminen lisää omalla alalla, japanilainen kulttuuri. Olen vähän introvertti, en kovin puhelias pälpättäjä. Olen analyyttinen omiin ajatuksiin herkästi uppoutuva ihminen. Lapsi on minulle tietysti erittäin tärkeä, ja mielestäni olen läsnäoleva ja lämmin äiti hänelle, mutta en tunne tarvetta puhua äitiydestä sen enempää muiden kanssa. Ap

Vau kuulostat mielenkiintoiselta ihmiseltä.

Minä tykkään naisellisista ja vähemmän naisellisista. Ompelua vihaan, hoidan kauneuttani, meikkaan, hoidan puutarhaa, veistän moottorisahalla, olen tuunannut autoani, sisustan, rakastan ajaa mönkijällä.. Olen lastenohjaajaopiskelija, joskus automaalariksi oppisopimuksella koittanut päästä opiskelemaan mutta pomomiehen asenteen vuoksi en alottanu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä myrkyllinen naiskäsitys naisesta automaattisena ja luonnollisena hoivaaja vaikuttaa suoraan yhteiskunnassa siihen, että naisaloilla on huono palkkaus, koska ne ovat selkeästi naisten hoivaan ja auttamiseen liittyviä sisäisen palon ilmentymiä. Ei siis töitä, vaan nainen söpösti toteuttaa siinä itseään ja naisellista puoltaan aina ja joka tapauksessa.

Aloilla, joille alkaa siirtyä naisia (ala naisistuu), myös palkkakehitys ja palkan taso alkaa hiljalleen tippua.

Mitäpä sitä naisille töistä maksamaan. Nehän on ohjelmoitu palvelemaan ja niillä on sisäinen halu auttaa, joka riittää palkaksi :D Parisuhteessa tämä riittää naiselle onnelliseen suhteeseen eli kunhan hän saa toteuttaa tätä luontaista hoivaajaa mieheensä ja/tai lapsiinsa, muuta nainen ei tarvitse.

Näkyy juuri nyt hoitajien palkankorotuskeskusteluissa. Jos sairaanhoito olisi miesten ala, niillä olisi jo viiden tonnin palkat. Koska miesten mielestä usein "miesten duunit" on niitä oikeita tärkeitä töitä ja perinteisesti naisten alat on sitten semmosia sivuhommia jotka jokainen pystyisi tekemään. Paitsi että ei pystyisi. Ohiksena tämä nyt.

Olen miettinyt tätä, kun katsoin kerran Areenasta vanhan dokumentin, jossa kerrottiin tietokoneiden rantautumisesta työpaikoille. En muista oliko se 70- vai 80-lukua, mutta se oli jännä että siihen aikaan sitä tietokoneiden näpyttelyä pidettiin vähän sellaisena hanttihommana ja se oli naisten työ. Nyt on vähän erilainen asenne-ilmapiiri, miehet ovat vallanneet IT-alan ja vuolevat kultaa. Ymmärrän toki sen, että kun sitä työn tuotosta voidaan monistaa loputtomasti, niin palkanmaksukykyäkin on.

Mutta samaan aikaan tuo työ on mystifioitu niin että useimmat naiset ajattelevat, etteivät ikinä oppisi ja pystyisi. Vähän niin kuin pankkimaailma on psyykannut ihmiset uskomaan, että sijoittaminen on jotain rakettitiedettä ja tarvitset siihen meidän asiantuntijoiden viisaita neuvoja. Kuka on psyykannut naiset uskomaan, että IT-ala on rakettitiedettä ja turha edes kuvitella, että pärjäisit täällä miesten joukossa? Vai onko siinä takana se, että miehet pelkäävät naisten vahvemman rantautumisen polkevan heidän palkkojaan? Jos alalle tulee enemmän naisia, niin meneekö siinä sitten arvostus ja hyvät palkat? Jos yleinen mielipide kallistuisi sille kannalle, että kuka tahansa nainenkin voi oppia koodaamaan, ei ne koodaajat ole niin ihmeellisiä että ansaitsisivat suuren palkkansa. 

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet äiti nyt ja sinun pitää sopeutua perhe- ja emännänvelvollisuuksiisi ja niiden kunnialliseen hoitamiseen. On syytä sinun tehdä perustavaa laatua oleva asennemuutos nyt, ja alkaa elää kunnollisella tavalla! Ei mies jaksa tuollaista uniikkia lumihiutaletta maailman tappiin katsella.

Lasten hoitaminen ja kasvattaminen ovat tietysti tärkeitä tehtäviä kummallekin vanhemmalle. Mutta se ei edellytä perinteisten perhearvojen omaksumista.

Jos vanhemmat väsyttävät itsensä turhilla, ylimääräisillä vaatimuksilla, on se kaikki pois lapsilta.

Lapset kasvavat onnellisemmiksi ja tasapainoisemmiksi kun kumpikin vanhempi saa elää omien arvojen ja mieltymysten mukaista perhe-elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö ihmiset osaa enää keskustella asioista ja ilmiöistä, vaikka ne omia kiinnostuksen kohteita olisikaan tai kosketa omaa elämää sen kummemmin? Onko keskusteluaiheet rajattu juuri niihin mikä itseä kiinnostaa? Normaalit keskusteluthan yleensä polveilevat asiasta toiseen, joten luulisi että mielenkiintoisia keskustelunaiheita riittää. Itse pystyn keskustelemaan esim. meikeistä, vaikka en niitä itse käytäkään. Ettekö osaa yhtään asettua keskustelukumppanin asemaan?

Mä en ainakaan osais keskustella sellaisesta, mistä mulla ei ole hajuakaan. Jos alkaa keskustelu vaikka jostain televisio-ohjelmista, joista olen kuullut vain nimen ja toiset puhuu siitä sisällöstä innoissaan, niin miten sellaiseen keskusteluun voisi osallistua? Pyytäisinkö niitä toisia kertomaan siitä ohjelmasta, että mistä se kertoo tai mikä siinä on ideana? Eikö se olisi niille toisille vähän tylsää? Ja tulisko siitä taivastelua, että etkö sä ole katsonut sitä ohjelmaa? Seuraavaksi ne kysyis mitä mä sitten katson ja kertoisin et katon vaan Areenasta läppärillä jotain A-studioita ja sit tykkään katsoa aina Jälkipörssin ja Leena Mörttinen on mun suosikki ja tykkään myös Jälkiviisaista ja nyt hiljattain löysin jälkikaronkan, joka on tosi hyvä ja siinä on välillä Samuli Siltanen, ettekö te kato näitä koskaan? Tulisko siinä vaan sellanen vaivautunu hiljaisuus?

Miten meikeistä pystyy keskustelemaan, jos ei tiedä niistä mitään? No voisin ehkä kysyä, et kauanko teillä menee meikkaamiseen ja montako eri tuotetta käytätte. Ja miten saatte motivoitua itsenne sellaiseen? Ja paljonko ne maksaa vuositasolla, oletteko yhtään laskenu?

Monien ihmisten kanssa pystyy kyllä juttelemaan asioista ja ilmiöistä, mutta jos joutuu tällaiseen seuraan, missä ne asiat ja ilmiöt on Instaa, bloggaajia ja kotimaisia tv-sarjoja, niin en osaisi tuollaisiin keskusteluihin kyllä osallistua. En osaisi osallistua silloinkaan, jos sattuisi seurue jossa kaikki on vaikka saman alan tutkijoita ja he keskustelisivat innokkaasti omasta työstään. Mutta tällainen keskustelu olisi ainakin mielenkiintoista kuunneltavaa. 

Niin ei kaikki vaan ole sillä tavoin sosiaalisesti taitavia että osaisi keskustella monipuolisesti eri asioista. Se on ihan normaalia. Mutta hyvin vaikea siihen on oppiakaan jos ei edes yritä ja tyrmää sen jo ajatuksen tasolla niinkuin juuri teit. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin taito jonka voi oppia, jos avoimin mielin juttelee eri ihmisten kanssa.

Kyllä aikuinen ihminen pystyy keskustelemaan erilaisista arkisista asioista. Myös tajuaa muuttaa keskustelun suuntaa sen mukaan kuka ja minkäikäinen ihminen on keskustelukumppanina.

Jotkut korkealentoiset tai erityisosaamista vaativat aiheet ovat eri.

Esimerkiksi jos ihminen keskustelee 80-vuotiaan mummonsa kanssa tai 17-vuotiaan nuoren kanssa. Keskustelun ja kiinnostuksen aiheet ovat hiukan eri. Toki kummankin kanssa voi puhua samojakin asiota, ihan mukavaa sekin.

Mutta mummoa tuskin kiinnostaa viimeisimmät meikit tai nuorta ihmistä mikä hänellä on ollut viimeisin verenpaineen lukema, nyt esimerkiksi.

Juuri näin! Normaali ihminen pystyy keskustelemaan monenlaisten ihmisten kanssa ja tavallaan asettua keskustelukumppanin kanssa samalle tasolle.

Mä en ole koskaan osannut lässyttää vauvoille ja pienille lapsille. Omalle lapselleni, kun hän oli vauva, muistan kertoneeni bussimatkalla ikkunasta näkyvistä asioista. Kumpulan kampuksen kohdalla kerroin, että siellä maan alla niillä on hiukkaskiihdytin, jolla ne törmäyttää hiukkasia toisiinsa ja sitten niistä törmäyksistä ne saa sellaista tietoa, mitä ilman törmäyksiä eivät saisi, kun ne hiukkaset on niin pieniä. Sitten kun matka jatkui, tuli joku voimalaitos tai ainakin arvelin niin, ja selostin miten höyryturbiinivoimalassa saadaan kiehuvasta vedestä sähköä. (Ja nyt nolottaa, kun aloin miettiä, että olikohan se sittenkään voimalaitos, josta aloin niin innokkaasti kertoa.) Kyllä minä tiesin, ettei se vauva ymmärrä, mutta tykkäsin silti jutella hänelle ja kertoa maailmasta.

Mutta ehkä en sitten ole normaali. Vuosi sitten saatiin tyttären kanssa ADHD-diagnoosit ja nyt ollaan tutkimuksissa selvittämässä, onko meillä myös autismin kirjon häiriö. Silti pidätän itselläni oikeuden ajatella, että lapsetkin on ihmisiä ja puhun heille niin kuin ihmisille puhutaan. Se ei poissulje hassuttelua pienen lapsen hauskuuttamiseksi, mutta se poissulkee kaikenlaisen vähä-älyisen lässyttämisen, mikä monilla tuntuu olevan se oletus, kuinka pienille lapsille kuuluu puhua. 

Korkeasti koulutetuille ystävilleni tuntuu olevan jonkinlainen kunnia-asia, ettei lapselle lässytetä. Ihmiselle on kuitenkin aivan normaalia sovittaa omaa puhetta keskustelukumppanille sopivaksi. Lapselle "lässyttämisen" on myös todettu auttavan monin tavoin lapsen kielenkehitystä. Itse lepertelen ylpeästi sekä lapsilleni että eläimilleni ja vaikka metsän puille, jos siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Hän siis tiesi ettei ompelukone ole sun juttu ja silti antoi lahjaksi sellaisen?

Kaistapää mies koittaa luoda kelvotonta kuvaa sinusta...

Ostaisin miehelle kulmahiomakoneen ja tuumaisin, että voinhan minä ommella aina saman ajan, kun sinä käytät tätä aparaattia. N49 joka käyttää sujuvasti molempia