Lue keskustelun säännöt.
Jonkinlainen luovuttaminen 47-vuotiaana?
06.04.2022 |
Olen viime aikoina huomannut, että olen todella muuttunut elämään suhtautumisessa. Minulla ei ole enää unelmia, haaveita tai tavoitteita.
Töissä käyn jotta saan rahaa. En halua oppia uutta, ei ole mitään paloa enää sellaiseen. Työni teen miten pitääkin, mutta kehittäkööt nuoremmat firmaa ja kouluttautukoot lisää.
Toisaalta koen oloni helpottuneeksi. Enää ei tarvitse tehdä "mitään". Nyt saan vaan olla ja yrittää nauttia elämästä. Helppoa se ei ole koska minulla niin paljon ollut viime vuosina vastoinkäymisiä :(
Onko minulla kohtalotovereita?
Kommentit (283)
Olen 46-v ja toteutan nyt unelmiani, opiskelen tanssiopettajaksi ja taiteilijaksi. Vaikeat vuodet takana, nyt itseluottamus löytynyt. Sairauksia, kuolevaisuuden kohtaaminen, elän nyt enkä sitten kun.
Luovutan kunhan saan hommat hoidettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä voiko puhua luovuttamisesta, mutta moni asia ei vain huvita enää. Haluan olla yksin, rauhassa. Se kiinnostaa. Haluan lukea kirjoja ja surffata netissä. Haluan syödä hyvin, siivota kotiani ja ulkoilla. Juuri muuta en sitten haluakaan. En haluaisi tehdä töitä. En halua harrastaa mitään ohjattua asiaa. En halua opiskella enää mitään lisäpätevyyksiä tai muutakaan.
En halua miestä enkä seksiä, ja oikein kimmastun, kun vieläkin tulee miehiltä tekstareita ja ehdotteluita. Eikö jo tässä iässä (48) saisi olla rauhassa? Joskus kun selaan tv-kanavia öisin ja paikalla 18 vilahtaa pornoa, tulee oikein pakokauhuinen olo. Ei yhtään kiinnosta seksi enkä halua nähdä seksinharjoittamista ja alastomia ihmisiä. En todellakaan enää ikinä anna kenenkään tunkeutua kehooni! Ja minä olen joskus ollut aivan hulluna seksiin. Aika aikaa kutakin.
En halua käydä teatterissa, sitäkin olen oppinut suorastaan vihaamaan korona-aikana. Ja kulttuuriväkeä ja sen munattomuutta. En myöskään pidä kuvataiteesta yhtään. Miksi minun on pitänyt elämässäni kierrellä museoissa katselemassa typeriä tauluja tai installaatioita? Eivät ne kosketa minua millään tavalla.
Jotenkin siis kaikki on pelkistynyt. Enää ei ole minkäänlaista toleranssia muille asioille kuin omille intohimoille, joita sentään on vielä muutama jäljellä. Kenenkään toisen vuoksi en enää jaksa venyä.
Ihme kyllä tosiaan pidän siivoamisesta ja pitkistä kävelylenkeistä. Muuten olisin tässä iässä sikolätissä asuva läskipontso.
Ihana❤️
Vierailija kirjoitti:
En halua miestä enkä seksiä, ja oikein kimmastun, kun vieläkin tulee miehiltä tekstareita ja ehdotteluita. Eikö jo tässä iässä (48) saisi olla rauhassa? Joskus kun selaan tv-kanavia öisin ja paikalla 18 vilahtaa pornoa, tulee oikein pakokauhuinen olo. Ei yhtään kiinnosta seksi enkä halua nähdä seksinharjoittamista ja alastomia ihmisiä. En todellakaan enää ikinä anna kenenkään tunkeutua kehooni! Ja minä olen joskus ollut aivan hulluna seksiin. Aika aikaa kutakin.
.
Hyi, minäkin just muistelin sinkkuaikoja ja kaduttaa ne panosuhteet. Silloin siis janosin niitä. Nyt mieheni onneksi haluaa nukkua erillään ja seksiä harvoin. On parempaakin tekemistä kuin lutkuttaa toistemme elimiä ja hinkata niitä vastakkain. Kumpikin mieluummin iltaisin lukee kirjaa. N40 m45
Joo, paitsi en todellakaan käy missään hiton töissä, huutonaurua, ei kai nyt tosi luovuttaja missään töissä pelleile traagisten yrittäjien kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Joo, paitsi en todellakaan käy missään hiton töissä, huutonaurua, ei kai nyt tosi luovuttaja missään töissä pelleile traagisten yrittäjien kanssa...
En käy minäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama ikä ja sama huomio. Tähän mennessä oppinut että unelmiaan ei tavoita ja jos tavoittaa se ei tuntunutkaan oikealta ja taas halutaan jotain muuta. Ei vaan enää jaksa. Kaikki on ihan sama eikä kenenkään elämä kiinnosta. Kunhan saan laskut maksettua ja nukkua rauhassa niin se riittää.
Kaiken haluamisessa ja sitä niin perkeleen kiireisesti toteuttamisesta ei tuu kuin paha mieli.Jossain ketjussa joku sanoi hienosti, ettei kaipaa enää mitään muuta kuin että saa olla rauhassa ja katsella luontoa. Olen itsekin jo siinä iässä (51v) etten ihan heti keksi helpolla mitään tuon hienompaa unelmaa tavoiteltavaksi. Toki sillä erotuksella teihin, et multa on vielä saavuttamatta se mielenkiintoinen asiantuntijan työ. En osaa oikein päättää, pitäisikö sitä vielä yrittää tavoitella. Olisinko eläkeiässä onnellisempi, jos ehtisin sitä ennen työelämän puolella jonkinlaisen onnistumisen kokemuksen?
Se oli "INTJ-persoona ja ihmissuhteet" -ketju. Siihen tuli monta myötämielistä kommenttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua miestä enkä seksiä, ja oikein kimmastun, kun vieläkin tulee miehiltä tekstareita ja ehdotteluita. Eikö jo tässä iässä (48) saisi olla rauhassa? Joskus kun selaan tv-kanavia öisin ja paikalla 18 vilahtaa pornoa, tulee oikein pakokauhuinen olo. Ei yhtään kiinnosta seksi enkä halua nähdä seksinharjoittamista ja alastomia ihmisiä. En todellakaan enää ikinä anna kenenkään tunkeutua kehooni! Ja minä olen joskus ollut aivan hulluna seksiin. Aika aikaa kutakin.
.
Hyi, minäkin just muistelin sinkkuaikoja ja kaduttaa ne panosuhteet. Silloin siis janosin niitä. Nyt mieheni onneksi haluaa nukkua erillään ja seksiä harvoin. On parempaakin tekemistä kuin lutkuttaa toistemme elimiä ja hinkata niitä vastakkain. Kumpikin mieluummin iltaisin lukee kirjaa. N40 m45
😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua miestä enkä seksiä, ja oikein kimmastun, kun vieläkin tulee miehiltä tekstareita ja ehdotteluita. Eikö jo tässä iässä (48) saisi olla rauhassa? Joskus kun selaan tv-kanavia öisin ja paikalla 18 vilahtaa pornoa, tulee oikein pakokauhuinen olo. Ei yhtään kiinnosta seksi enkä halua nähdä seksinharjoittamista ja alastomia ihmisiä. En todellakaan enää ikinä anna kenenkään tunkeutua kehooni! Ja minä olen joskus ollut aivan hulluna seksiin. Aika aikaa kutakin.
.
Hyi, minäkin just muistelin sinkkuaikoja ja kaduttaa ne panosuhteet. Silloin siis janosin niitä. Nyt mieheni onneksi haluaa nukkua erillään ja seksiä harvoin. On parempaakin tekemistä kuin lutkuttaa toistemme elimiä ja hinkata niitä vastakkain. Kumpikin mieluummin iltaisin lukee kirjaa. N40 m45
Off topic, mutta Karita Mattila saisi ottaa mallia 🤭
Vierailija kirjoitti:
Olen 46-v ja toteutan nyt unelmiani, opiskelen tanssiopettajaksi ja taiteilijaksi. Vaikeat vuodet takana, nyt itseluottamus löytynyt. Sairauksia, kuolevaisuuden kohtaaminen, elän nyt enkä sitten kun.
Luovutan kunhan saan hommat hoidettua.
Opiskeleminen on ollut mulle aina helppoa, sen työuran luominen ei sitten onnistukaan. Siksi en jaksa edes opiskella enää, monen käyttämättä jääneen tutkinnon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On meitäkin, joille vielä viidenkympin kynnyksellä läheisyys ja seksi rakkaan ihmisen kanssa tuo paljon iloa elämään:)
Up yöksi, niin on aamulla syy herätä ja katsoa tykkäykset ja kommentit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuin olisin omasta elämästä lukenut aloittajan tekstin. Mihin katosi ennen niin innokkaasti uutta oppiva nainen? Ehkä työn paljous, ja "ärsyttävyys" ja johdon "munattomuus" tietyissä asoissa ovat saaneet minutkin "urautumaan". Olen tyytyväinen työhöni, ja toisaalta en ole tyytyväinen. Olen hakenut muita töitä, mutta... se ikä. Kun ikä alkaa numerolla 5, voi sanoa bye bye työhaastattelut! Jotenkin tuntuu että joko työnottajat pelkäävät vanhempaa (kokeneempaa) henkilöä. Ehkä eivät halua maksaa sitä palkkaa, mikä olisi kohtuullista. Ajattelevat aivokapasiteetiltaan seniiliksi. En tiedä, mutta olen ajatellut, että heidän menetyksensä. Tällä iällä on niin paljon hyviä puolia, että jos muut eivät sitä ymmärrä, silloin en ehkä ole oikea ihminen heidän tarjoamaan työhönkään. Näillä mennään. Joka päivä iloisena töissä, paljon töitä tehden, mutta erittäin ärsyyntyneenä työnkuvasta. Elämä on!
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaako kulli enää teitä?
Ei kiinnosta. Ei miehet eikä kullit. Sekin on hieno juttu tässä viittäkymppiä lähestyessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just viikonloppuna itkin onnesta istuessani keittiöpöydän ääressä - kiitollisuudesta. Siitä miten tasaisen hyvää elämä on nyt, vaikka ulkoisesti en ole koskaan tavoitellut isoja ja miehissä olen mennyt periaatteella otetaan sitä mitä on tarjolla (en suosittele).
Ihan älyttömän hyvä olo elämästä juuri nyt. Siivosin elämästä turhat energiasyöpöt ja nyt keskityn ns omaan kivaan. Työn vähensin sellaiseksi että siitäkin nykyään nauttii.Muutama vuosi sitten voin selkeästi huonommin ja miellytin väärällä tavalla muita. Ei vaan enää viitsi. Silmäni aukenivat todellisuudelle. En elä kenenkään varassa ja eikä tarvetta vakuuttaa ketään mistään. Mikäs tässä oikeastaan ollessa.
<3
Lapsuuden olin yksinäinen ja kiusattu.
Pääsin työelämään, löysin puolison, elämässäni on harrastoksia ja intohimon kohteita...
Vaihdoin kolmekympousenä alaa, ostimme appivanhempien perheyrityksen.
Saimme lyhyessä ajassa 5 lasta(kaksosiakin joukossa huom.)
Viimeisen lapsen ollessa tulollaan 2 vanhinta osoittautuivat kehitysvammaisiksi, kaikilla muillakin puhkesi erilaisia sairauksia.
Puolisoni on sairastanut syövän, mutta parantunut. Nyt puolisolla epäillään toista syöpää, tutkimukset kesken.
Viimeiset 10 vuotta yrityksen kanssa on eletty kädestä suuhun, nyt häämöttää velattomuus parin vuoden päässä.
Olemme n. 50-vuotiaita.
Masentunut slistumisen tunne alkaa olla vallitseva mielentila.
Mä täytän tänä vuonna 47, ja tunnistan monia asioita tästä ketjusta. Sattui hauskasti tulemaan eteen tämä keskustelu, kun asiaa juuri eilen pohdin sen jälkeen, kun sain LinkedInissä (pitkästä aikaa) yhteydenoton headhunterilta.
Työasiat ovat "periaatteessa" kunnossa, mutta on tiettyjä juttuja, jotka ovat alkaneet pidemmän päälle ärsyttää, ja olen sivusilmällä vilkuillut uusia työpaikkoja. Mutta ei vaan oikeasti kiinnosta tipan tippaa lähteä tuohon työnhakurumbaan enää, taistelemaan parikymmentä vuotta itseä nuorempien ja "ketterämpien" ja kunnianhimoisten hakijoiden kanssa, hankkimaan suosittelijoita ja tekemään työnäytteitä ja "myymään itseään" siis osaamista. Nyt on kuitenkin aika vakaa paikka, jossa saa tehdä töitä sillä tasolla, mikä minulle riittää (eli yrityksen sisäisenä työntekijänä ilman tulosvastuuta). Olen aiemmin ollut konsulttina, ja lähteminen tähän kelkkaan uudestaan ei kiehdo. Samoin en tarttunut minulle suoraan tarjottuun päällikön paikkaan, vaikka sekä työnantaja että rekrytoiva esimies oli minulle hyvinkin tuttu ja palkka olisi ollut yli tonnin enemmän kuin mitä tienaan nyt. Ei vaan ole enää kunnianhimoa niin paljon.
Täälläkin pian 47v ja kyllä huomaan ihan samaa. En innostu asioista niin kuin ennen. Mietin juuri noita kulttuuririentoja, vain äärimmäisen harvasta oikeasti innostun. Sukulaisten seura, harvoin viihdyn kun olen tajunnut miten paljon pinnan alla on inhottavaa ja kaikkien jutut on niin kuultu.
Kotimaan reissut ei enää tunnu niin vaihtelulta kun niitä on tehnyt niin paljon. Kai jotain uutta nähtävää olisi mutta olisiko se kiinnostavaa....
Työ menee omalla painollaan, en oikeastaan kaipaa edes enää haasteita tai menestystä (jota nyt ei alallani oikein ole mahdollista saavuttaakaan).Työ on tylsä puheenaihekin. Nuorena sitä puhui paljon työstä ja ihmissuhdedraamoista,nyt ei jaksa kiinnostua.
Monista asioista on tajunnut että ne nyt on mitä on. Ei tuo iloa (jota ehkä joskus etsin niistä) mutta en niiden takia jaksa enää mielenrauhaani menettää niin kuin nuorena.
Kyllä minulla sentään on joitain asioita jotka vielä kiinnostaa ja pari ihmistä joiden kanssa on hyviä keskusteluja. Väittäisin että en ole masentunut. Etsin vain mielekkyyttä uudesta suunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä voiko puhua luovuttamisesta, mutta moni asia ei vain huvita enää. Haluan olla yksin, rauhassa. Se kiinnostaa. Haluan lukea kirjoja ja surffata netissä. Haluan syödä hyvin, siivota kotiani ja ulkoilla. Juuri muuta en sitten haluakaan. En haluaisi tehdä töitä. En halua harrastaa mitään ohjattua asiaa. En halua opiskella enää mitään lisäpätevyyksiä tai muutakaan.
En halua miestä enkä seksiä, ja oikein kimmastun, kun vieläkin tulee miehiltä tekstareita ja ehdotteluita. Eikö jo tässä iässä (48) saisi olla rauhassa? Joskus kun selaan tv-kanavia öisin ja paikalla 18 vilahtaa pornoa, tulee oikein pakokauhuinen olo. Ei yhtään kiinnosta seksi enkä halua nähdä seksinharjoittamista ja alastomia ihmisiä. En todellakaan enää ikinä anna kenenkään tunkeutua kehooni! Ja minä olen joskus ollut aivan hulluna seksiin. Aika aikaa kutakin.
En halua käydä teatterissa, sitäkin olen oppinut suorastaan vihaamaan korona-aikana. Ja kulttuuriväkeä ja sen munattomuutta. En myöskään pidä kuvataiteesta yhtään. Miksi minun on pitänyt elämässäni kierrellä museoissa katselemassa typeriä tauluja tai installaatioita? Eivät ne kosketa minua millään tavalla.
Jotenkin siis kaikki on pelkistynyt. Enää ei ole minkäänlaista toleranssia muille asioille kuin omille intohimoille, joita sentään on vielä muutama jäljellä. Kenenkään toisen vuoksi en enää jaksa venyä.
Ihme kyllä tosiaan pidän siivoamisesta ja pitkistä kävelylenkeistä. Muuten olisin tässä iässä sikolätissä asuva läskipontso.
Ihana❤️
Noita seksihaluttomia naisia onkin tässä maassa pilvin pimein. Itsellä 52 v miehenä se on oikeastaan ainut intohimo, mutta minkäs teen kun en kelpaa kenellekään. Tai no maksulliselle varmaan kelpaisin. Tylsää ja merkityksetöntä kaikki.
Mulla ihan sama ja olen vasta 29.