Lue keskustelun säännöt.
Jonkinlainen luovuttaminen 47-vuotiaana?
06.04.2022 |
Olen viime aikoina huomannut, että olen todella muuttunut elämään suhtautumisessa. Minulla ei ole enää unelmia, haaveita tai tavoitteita.
Töissä käyn jotta saan rahaa. En halua oppia uutta, ei ole mitään paloa enää sellaiseen. Työni teen miten pitääkin, mutta kehittäkööt nuoremmat firmaa ja kouluttautukoot lisää.
Toisaalta koen oloni helpottuneeksi. Enää ei tarvitse tehdä "mitään". Nyt saan vaan olla ja yrittää nauttia elämästä. Helppoa se ei ole koska minulla niin paljon ollut viime vuosina vastoinkäymisiä :(
Onko minulla kohtalotovereita?
Kommentit (283)
Ei näköjään riipu iästä, että milloin luovuttaa. Joillekin tulee vain tunne, että tämä on nyt nähty, eikä millään enää väliä. Voivat olla 15 tai 85.
Jokin kummallinen tunne, kuin kellon veto olisi loppunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiukan. Olen nyt 48. Tosin mies.
Mikä siinä on, että jopa unelmat ovat nykyisin ns. pakollisia. Tietyn ikäisillä "pitää olla" tiettyjä unelmia. Esim. nuorella aikuisella sinkulla "pitää olla" unelma parisuhteesta, ehkä lapsistakin. "Pitää olla" työhän liittyviä unelmia, ehkä harrastuksiinkin. Kun viisikymppinen alkaa lähestyä "pitää olla" unelmia siitä, mitä tekee vielä ennen kuin jää eläkkeelle. Uraan liittyviä unelmia "pakko olla".
Kyllä ihmisellä saa olla elämässään kausia, jolloin on vain tyytyväinen siihen, mitä on.