Kuuden tunnin työpäivä poistaisi työttömyyttä enemmän kuin mikään muu keino
Kuuden tunnin työpäivä viisi kertaa viikossa. Palkkasi pysyy samana. Mitä mieltä?
Kommentit (195)
Miksi työnantaja palkkaisi lisää porukkaa, jos kahdeksan tunnin työt pystytään tekemään kuudessa tunnissa?
Vierailija kirjoitti:
Millä rahalla tuo kustannettaisiin?
Työtä tehtäisiin enemmän kuin nyt. Työttömyyskorvauksiin menisi olennaisesti vähemmän rahaa. Mahdollisesti lasten päiväkotipäivät olisivat lyhyempiä myös, eli siellä ei olisi niin huutava pula työntekijöistä.
Vierailija kirjoitti:
Siinähän tulisi palkankorotus ja lisätyövoima samalla iskulla.
Kaikki voittaisivat.
Lyhyemmän työpäivän vastustajia on vain Kokoomus ja jotkut työnantajat. Moneen kertaan on todettu olevan huomattavia etuja tehokkuudessa kun työpäivä on 6-tuntinen.
Vastustajilla kun ei ole mitään järkevää perustetta, ainoastaan luutuneet asenteet ja näköalattomuus.
Vanhempi väki muistaa vielä ajan kun työviikko oli kuusipäiväinen ja mitenkä kävi. Hyvin kävi.
Osoittaahan nykyisen Kokoomusjohdon asenne talouden ja työllisyyden parantamiseksi heidän ainoa käytettävissä oleva keino, että pienennetään työttömyyskorvausta.
Ei silloin voi olettaa, että tilanne missään paranisi. Hirvittää tuommoiset ajatukset joita mahdollinen tuleva pääministeri latelee. (Toivottavasti ei tule)
Vapaa-ajan lisääntyminen myös loisi uusia työpaikkoja ja toimialue myös vapaa-ajan viettämiseen, erilaiset hyvinvointiin ja kulttuuriin sekä muihin ajanviettoon ja harrastamisiin liittyvät asiat lisääntyisivät varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi työnantaja palkkaisi lisää porukkaa, jos kahdeksan tunnin työt pystytään tekemään kuudessa tunnissa?
Milloin koskaan kukaan on pystynyt tekemään kahdeksan tunnin työn kuudessa tunnissa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi työnantaja palkkaisi lisää porukkaa, jos kahdeksan tunnin työt pystytään tekemään kuudessa tunnissa?
Työn määrä ei ole mikään vakio. Yleensä firmat haluavat kasvaa ja teettää yhä enemmän ja enemmän työtä.
Joka viikko katoaisi tilipussista kymmenen tunnin palkka, mikä johtaisi pienituloisten joukon kasvun ja leipäjonojen pitenemisen. Yhteiskunta menettäisi verotuloja. Moni työnantaja jättäisi palkkaamatta uutta työvoimaa ja käärisi syntyneet säästöt mielihyvin takuunsa, kun nöyrät alamaiset (usein naiset) paahtaisivat kahdeksan tunnin työt kuudessa tunnissa.
Itse teen toimistotöitä ja helposti pystyisin tekemään työni kuudessa tunnissa. Etätyöpäivinä yleensä sitten esim. siivoan työpäivän aikana, kun hyvin ehtii. Eli ei vaikuttaisi töihini, ainoa ero olisi se, että saisin laittaa tietokoneen kiinni jo klo 14 sen sijaan, että nyt päivystän sinne 16 saakka. Toki välillä on kiireellisimpiä päiviä, mutta harvemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työnantaja palkkaisi lisää porukkaa, jos kahdeksan tunnin työt pystytään tekemään kuudessa tunnissa?
Milloin koskaan kukaan on pystynyt tekemään kahdeksan tunnin työn kuudessa tunnissa?
No niinhän nuo kuuden tunnin puolustajat väittävät, että työteho nousee ja sama tulos saadaan lyhyemmässä ajassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä rahalla tuo kustannettaisiin?
Työtä tehtäisiin enemmän kuin nyt. Työttömyyskorvauksiin menisi olennaisesti vähemmän rahaa. Mahdollisesti lasten päiväkotipäivät olisivat lyhyempiä myös, eli siellä ei olisi niin huutava pula työntekijöistä.
Lastenhoitajia tulisi lisää, päivät lyhenisivät. Ja miksi ei tulisi koska työ ei kuormita kohtuuttomasti ja palkasta jää rahaa kuluttamiseen. Talous kasvaisi. Yritykset palkkaavat lisätyövoimaa ja niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän tulisi palkankorotus ja lisätyövoima samalla iskulla.
Kaikki voittaisivat.
Mitä nyt Suomen koko vientisektorin kilpailukyky tippuisi ainakin 10 prosenttia kilpailijamaihin verrattuna… mutta ei nyt mietitä noita pikkuseikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Miksei saman tien kaksinkertainen palkka ja tunnin työpäivä. Toimisi vielä paremmin.
Viisinkertainen palkka ja työtä 15 minuuttia viikossa niin olisi täystyöllisyys ja voitaisiin vielä palkata kaikki suomeen haluavat maahanmuuttajapotentiaalit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työnantaja palkkaisi lisää porukkaa, jos kahdeksan tunnin työt pystytään tekemään kuudessa tunnissa?
Työn määrä ei ole mikään vakio. Yleensä firmat haluavat kasvaa ja teettää yhä enemmän ja enemmän työtä.
Firmoilla on täysi vapaus kasvaa jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työnantaja palkkaisi lisää porukkaa, jos kahdeksan tunnin työt pystytään tekemään kuudessa tunnissa?
Milloin koskaan kukaan on pystynyt tekemään kahdeksan tunnin työn kuudessa tunnissa?
No niinhän nuo kuuden tunnin puolustajat väittävät, että työteho nousee ja sama tulos saadaan lyhyemmässä ajassa.
Missä ja koska? Linkki?
No niin ap ja fanittajansa, nyt hipi hipi perustamaan ne yritykset jotka noudattaa tuota palkka/työaikadoktriinianne.
Kerro nyt mistä tähän otettaisiin rahat, kun tuottavuus laskisi 25 prosenttia/ työtunti?
Vierailija kirjoitti:
Miksei saman tien kaksinkertainen palkka ja tunnin työpäivä. Toimisi vielä paremmin.
Tuon saa matalapalkka-alalla kun jää työttömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työnantaja palkkaisi lisää porukkaa, jos kahdeksan tunnin työt pystytään tekemään kuudessa tunnissa?
Milloin koskaan kukaan on pystynyt tekemään kahdeksan tunnin työn kuudessa tunnissa?
No niinhän nuo kuuden tunnin puolustajat väittävät, että työteho nousee ja sama tulos saadaan lyhyemmässä ajassa.
Rekkakuskit ajaisivat vain 100 km/h tunnissa kahdeksankympin sijaan, opettajat takoisivat tietoa lasten päähän 20 % nykyistä nopeammin ja kirurgit tekisivät 5 polvileikkausta siinä ajassa kuin 4 ennen. Näin helppoa se tehokkuuden parantaminen on, ihme ettei kukaan ole keksinyt aiemmin.
Aika monet ketoo, että töissä on luppoaikaa ja ehtii esimerkiksi kirjoittelemaan vauva-palstalle, kyllä ne työt ehtisi tekemään 6 tunnissa, ruokatunninkin voisi jättää pois ja toisen kahvitunnin, tästä tulisi jo 45 minuutin hukka-ajan säästö, loput tulisi työtehon nostamisella, eli ihan sama määrää työtä saataisiin tehtyä kuin nykyäänkin.
Työteho hiipui alkuvaiheen jälkeen, tuota on kokeiltu.