G: Onko täällä muita lihavia, jotka ei enää jaksa taistella ruokaa vastaan? Mitä tapahtui kun luovutit?

Kiitos inuitiivisen syömisen, ei tartte enää taistella 😍

Aloitin elämäntapamuutoksen vuosi sitten muuttamalla yhden asian kerrallaan rauhassa, paino laskenut 8 kiloa.

En laske kaloreita, en kiellä tai rajoita mitään pois ruokavaliosta (se tekisi niistä haluttavampia).

Millekään kuurille en ole siis lähtenyt, opetellut vaan hyvän syömisen loppuelämäksi ja pyrkinyt liikkumaan säännöllisesti. Näin tästä tulee pysyvä tulos, matkaa toki vielä yli 20 kiloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lihoin entisestään. Menin lopulta lihavuusleikkaukseen.

Harmi kun siihen on niin tiukat kriteerit. Toisaalta, en kyllä jaksaisi loppuelämää syödä vähän.

Lihavuusleikkaus on todella toimiva, paitsi joson syömishäiriö. Ei siinä "tarvitse syödä vähän", se ruokamäärä on ihan riittävä, ellei sitten tosiaan ole jotain pakkomiellettä ahmia.

Desi tai puolitoista riittävä määrä? Juu, ei ole

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos inuitiivisen syömisen, ei tartte enää taistella 😍

Aloitin elämäntapamuutoksen vuosi sitten muuttamalla yhden asian kerrallaan rauhassa, paino laskenut 8 kiloa.

En laske kaloreita, en kiellä tai rajoita mitään pois ruokavaliosta (se tekisi niistä haluttavampia).

Millekään kuurille en ole siis lähtenyt, opetellut vaan hyvän syömisen loppuelämäksi ja pyrkinyt liikkumaan säännöllisesti. Näin tästä tulee pysyvä tulos, matkaa toki vielä yli 20 kiloa.

Minäkin kokeilin intuitiivistä syömistä, paino nousi 15kg kahdessa vuodessa :(

Ap

Mä en ole laihduttaja enkä lihava, mutta syön tasan sen verran kun huvittaa ja mitä huvittaa. Paino noin 67 kg. Uskon, että teidän laihduttajien pitäisi vaan saada se näläntunne säädettyä oikealle tasolle, niin on mahdollista ottaa rennosti syömisen suhteen ja laihtua.

Olen laihduttanut aina. Olen ollut lihava jo lapsena ja ruokailut aina vääristyneitä ja kokenut itsestä ja ulkonäöstä suurta häpeää. Välillä Olen onnistunutkin laihduttamaan yli 108kg - 76kg. Enimmäkseen Olen kuitenkin ollut vain jatkuvasti lihava laihduttaja. Vähän yli kolmikymppisenä tajusin että elämä menee hukkaan jos aina odottaa 'että sitten kun painan 65kg niin voin tehdä sitä sun tätä'. Pikkuhiljaa Olen löytänyt pieniä hyviä terveellisiä asioita elämään. Kipinän sain aamulypsyn annin sanoessa että hän ei ole laihtarilla vaan yritetään 'paremmille tavoille'. Opettelin kolmekymppisenä syömään salaattia. Kaikki vihreä oli aina maistunut karvaalle ja pahalle. Pikkuhiljaa eteenpäin. Edelleenkin syön kasviksia nirsoillen, mutta syön sitten niitä muutamia mitkä miellyttää, mutta nykyään syön niitä joka päivä mikä on käsittämättömän hieno juttu. Olen aina pitänyt esim. pensasmustikoita niin kalliina että niiden ostaminen on tuntunut kohtuuttomalta. Olen kuitenkin ahminut herkkuja pienen omaisuuden verran ja niitä on tarttunut mukaan joka kauppareissusta. Olenkin antanut itselleni luvan että hedelmä/vihanneshyllyillä hintaa ei tarvitse katsoa vaan siitä saa ja kuuluu ottaa kaikkea mikä houkuttaa ja mitä haluaa maistaa. Pikkuhiljaa vuosien saatossa myös makuaisti on muuttunut. Aiemmin Olen ollut esim tietyn pääsiäissuklaan suuri ystävä ja syönyt sitä valehtelematta kilo tolkulla aina kun ne keväisin kauppoihin tulevat. Jostain syystä ne eivät enää maistukaan samalla tavalla kuin ennen ja pienen määrän maistelu riittää hyvin. Ennen myös leivoin paljon suklaisia yms. Överimakeita herkkuja ja piiraikoita kahvin kaveriksi. Edelleen syön kahvin kanssa jotain joka päivä, himoan nykyään kuitenkin kevyempiä juttuja kuten pullaa, lättyjä yms. mitä en edes ole pitänyt ennen mitenkään herkkuina.

Suuri oivallus oli myös että voin harrastaa liikuntaa myös lihavana. Kukaan ei katso pahalla vaikka yritän kävelyn seassa ottaa muutaman juoksuaskeleen tai että uskaltaudun uimahalliin vaikka uikkairesta näkyykin paksut jalat, höllyvät käsivarret ja mahan makkaratkin kyllä kankaan läpi paistaa.

Se henkinen hyvinvointi mikä seurasi siitä kun päätti että 85kg on ihan hyvä paino itselle. Sen jälkeen halusi tehdä itselle hyviä asioita eikä rangaista ruualla ja painokin päätyi laskusuuntaan.

Olen ehtinyt kokeilla kaikkea mahdollista. Pätkäpaastoa, ketoa, vhhta, pussikuureja, paastoa ja kaikkea mitä on laihtumiseen luvattu. Osasta on ollut myös hyötyä kuten pätkäpaastosta. Sen avulla tajusin vasta että on ihan normaalia tunteä nälkää ja etten kuolekaan vaikken söisi 3 tunnin välein. Tämäkin asia on ollut aina jotenkin vääristynyt. Tiedän myös tarkalleen minkä verran missäkin on kaloreita ja paljonko annos painaa. Laihtuminen ei ole tiedosta kiinni. Syöminen on myös ollut niin häpeällistä etten ole koskaan osannut nauttia ruuasta tai syödä herkkuja jonkun muun kanssa. Siitä tulee tunne että toinen/muut pitävät lihavana mässäilijänä. Jos kukaan ei näe sun syövän niin silloin et ole syönyt. Suurinta nautintoa onkin tuonut se kun saa yksin överisyödä. Tällaiset pienet asiat vaatii yllättävän paljon käsittelyä. Olen jotenkin alkanut löytää itseäni näin yli kolmikymppisenä. Ikä ja armollisuus itseä kohtaan on selvästi tehnyt minulle hyvää. Uskon myös että itsensä ruoskimisen sijasta positiivisuus ja rentous kantavat paljon pidemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos inuitiivisen syömisen, ei tartte enää taistella 😍

Aloitin elämäntapamuutoksen vuosi sitten muuttamalla yhden asian kerrallaan rauhassa, paino laskenut 8 kiloa.

En laske kaloreita, en kiellä tai rajoita mitään pois ruokavaliosta (se tekisi niistä haluttavampia).

Millekään kuurille en ole siis lähtenyt, opetellut vaan hyvän syömisen loppuelämäksi ja pyrkinyt liikkumaan säännöllisesti. Näin tästä tulee pysyvä tulos, matkaa toki vielä yli 20 kiloa.

Minäkin kokeilin intuitiivistä syömistä, paino nousi 15kg kahdessa vuodessa :(

Ap

Sä olet syönyt ehkä liian vähän terveellistä ruokaa. Sun keho on huutanut tärkeiden ravintoaineiden perään, mutta kun et anna niitä sille, vaan pelkkää höttöä niin lihot entisestään ja nälkä sen kuin kasvaa.

Äitix4 kirjoitti:

Olen laihduttanut aina. Olen ollut lihava jo lapsena ja ruokailut aina vääristyneitä ja kokenut itsestä ja ulkonäöstä suurta häpeää. Välillä Olen onnistunutkin laihduttamaan yli 108kg - 76kg. Enimmäkseen Olen kuitenkin ollut vain jatkuvasti lihava laihduttaja. Vähän yli kolmikymppisenä tajusin että elämä menee hukkaan jos aina odottaa 'että sitten kun painan 65kg niin voin tehdä sitä sun tätä'. Pikkuhiljaa Olen löytänyt pieniä hyviä terveellisiä asioita elämään. Kipinän sain aamulypsyn annin sanoessa että hän ei ole laihtarilla vaan yritetään 'paremmille tavoille'. Opettelin kolmekymppisenä syömään salaattia. Kaikki vihreä oli aina maistunut karvaalle ja pahalle. Pikkuhiljaa eteenpäin. Edelleenkin syön kasviksia nirsoillen, mutta syön sitten niitä muutamia mitkä miellyttää, mutta nykyään syön niitä joka päivä mikä on käsittämättömän hieno juttu. Olen aina pitänyt esim. pensasmustikoita niin kalliina että niiden ostaminen on tuntunut kohtuuttomalta. Olen kuitenkin ahminut herkkuja pienen omaisuuden verran ja niitä on tarttunut mukaan joka kauppareissusta. Olenkin antanut itselleni luvan että hedelmä/vihanneshyllyillä hintaa ei tarvitse katsoa vaan siitä saa ja kuuluu ottaa kaikkea mikä houkuttaa ja mitä haluaa maistaa. Pikkuhiljaa vuosien saatossa myös makuaisti on muuttunut. Aiemmin Olen ollut esim tietyn pääsiäissuklaan suuri ystävä ja syönyt sitä valehtelematta kilo tolkulla aina kun ne keväisin kauppoihin tulevat. Jostain syystä ne eivät enää maistukaan samalla tavalla kuin ennen ja pienen määrän maistelu riittää hyvin. Ennen myös leivoin paljon suklaisia yms. Överimakeita herkkuja ja piiraikoita kahvin kaveriksi. Edelleen syön kahvin kanssa jotain joka päivä, himoan nykyään kuitenkin kevyempiä juttuja kuten pullaa, lättyjä yms. mitä en edes ole pitänyt ennen mitenkään herkkuina.

Suuri oivallus oli myös että voin harrastaa liikuntaa myös lihavana. Kukaan ei katso pahalla vaikka yritän kävelyn seassa ottaa muutaman juoksuaskeleen tai että uskaltaudun uimahalliin vaikka uikkairesta näkyykin paksut jalat, höllyvät käsivarret ja mahan makkaratkin kyllä kankaan läpi paistaa.

Se henkinen hyvinvointi mikä seurasi siitä kun päätti että 85kg on ihan hyvä paino itselle. Sen jälkeen halusi tehdä itselle hyviä asioita eikä rangaista ruualla ja painokin päätyi laskusuuntaan.

Olen ehtinyt kokeilla kaikkea mahdollista. Pätkäpaastoa, ketoa, vhhta, pussikuureja, paastoa ja kaikkea mitä on laihtumiseen luvattu. Osasta on ollut myös hyötyä kuten pätkäpaastosta. Sen avulla tajusin vasta että on ihan normaalia tunteä nälkää ja etten kuolekaan vaikken söisi 3 tunnin välein. Tämäkin asia on ollut aina jotenkin vääristynyt. Tiedän myös tarkalleen minkä verran missäkin on kaloreita ja paljonko annos painaa. Laihtuminen ei ole tiedosta kiinni. Syöminen on myös ollut niin häpeällistä etten ole koskaan osannut nauttia ruuasta tai syödä herkkuja jonkun muun kanssa. Siitä tulee tunne että toinen/muut pitävät lihavana mässäilijänä. Jos kukaan ei näe sun syövän niin silloin et ole syönyt. Suurinta nautintoa onkin tuonut se kun saa yksin överisyödä. Tällaiset pienet asiat vaatii yllättävän paljon käsittelyä. Olen jotenkin alkanut löytää itseäni näin yli kolmikymppisenä. Ikä ja armollisuus itseä kohtaan on selvästi tehnyt minulle hyvää. Uskon myös että itsensä ruoskimisen sijasta positiivisuus ja rentous kantavat paljon pidemmälle.

Muuten hyvä kirjoitus, mutta pulla on todellakin herkkua. Joka päivä pullaa voi syödä vaan jotkut vanhukset, jotka eivät syökään muuta päivän aikana. Ja se herkkukin maistuu paremmalta, kun siitä nauttii vähän harvemmin ;)

Vierailija kirjoitti:

Sairaudet kuten 2-tyypin diabetes,vaikea uniapnea,uni ongelmat (4-6 tuntia yössä) ja verenpainetauti ja niihin oleva lääkitys tekee laihtumisesta lähes mahdotonta,kokemusta on ja noi kaikki on.

Lisäksi kilpirauhasongelmat ja vv:t.

Ap:lle vinkki: mitä jos kuuntelisin avoimin mielin niiden onnistujien tarinoita ja koittaisit oppia jotain. Sen sijaan alapeukutat kaikkia kommentteja, koska muut eivät ole luovuttaneet terveytensä suhteen.

Kevyt ruokakin voi olla hyvää ja täyttävää.

Juomistakin voi nauttia, esim liki kalorittomat lightlimut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otin saxendan avuksi. Huvitti kyllä eilenkin, kun pakkasessa oleva kingispuikko huusi mun nimeäni vaikka nälkä ei ollut yhtään. Sain tehdä töitä, että vältin kiusauksen. t: bmi 59

Minkä takia siellä pakkasessa on kingispuikkoja? Ei se varmaan sinne itsestään ole kävellyt?

Rakastan sokeria mutta en minä osta kotiin herkkuja lojumaan, kauhea kiusaushan siitä tulee.

Terv.

Normaalipainoinen

Mulla on magnumpuikkoja ja erilaisia jäätelöpakkauksia pakastimessa(olen vegaani ja halusin maistella uutuuksia, vuosikymmeniin nimittäin kunnon jäätelöä ei vegaani löytänyt) ja sinne ne ovat unohtuneet, ei tee mieli. Sokerista tulee huono olo, eilen söin yhden kovan makeisen ja ällötti heti. Sen sijaan himoitsen enemmän tomaatteja ja salaatteja, ihanat salatinkastikkeet ovat isompi paheeni kuin jäätelö. Paprikasalaatinkastike ja salaatti jossa mm. rucolaa, punasalaattia ja kirsikkaluumutomaatteja, erilaiset raasteet, voi nam.

terv. ylipainoinen

Salaattikastikkeet on täynnä sokeria ja öljyä. Ja juustot kovaa rasvaa. En nyt tiedä onko ne sen parempia kuin yksi Karkki silloin tällöin.

Laihduin, koska mulla oli lupa syödä mitä haluan, ja myös lupa olla syömättä. Aloin syödä sitä mistä vaan oikeasti tykkään paljon.

Mä sain laihduttamisesta bulimian ja kilpirauhasongelmia, hiuksetkin lähti ja hampaiden kunto itkettää.

Lopulta tuli käsky lääkäreiltä että ei saa laihduttaa ja teen parhaani etten laskisi kaloreita ja lähtisi lenkille.

Olen lihonutkin tietenkin mutta sitä ilmeisesti pitäisi sietää.

Laihduttamisesta seuraa ongelmiakin siis vaikka sitä tuputetaan "ratkaisuna" kaikkeen.

Nälkä ei ole aina nälkää.

Joskus se nälkä voi olla janoa.

Ja joskus se kertoo ravintoaineitten puutteesta.

Ap:lle suosittelisin ekana jonkun monivitamiinipillerin syömistä tai ruuan terveellisyyden tarkistamista. Jo se pieni pilleri voi tehdä muutosta!

Vierailija kirjoitti:

Äitix4 kirjoitti:

Olen laihduttanut aina. Olen ollut lihava jo lapsena ja ruokailut aina vääristyneitä ja kokenut itsestä ja ulkonäöstä suurta häpeää. Välillä Olen onnistunutkin laihduttamaan yli 108kg - 76kg. Enimmäkseen Olen kuitenkin ollut vain jatkuvasti lihava laihduttaja. Vähän yli kolmikymppisenä tajusin että elämä menee hukkaan jos aina odottaa 'että sitten kun painan 65kg niin voin tehdä sitä sun tätä'. Pikkuhiljaa Olen löytänyt pieniä hyviä terveellisiä asioita elämään. Kipinän sain aamulypsyn annin sanoessa että hän ei ole laihtarilla vaan yritetään 'paremmille tavoille'. Opettelin kolmekymppisenä syömään salaattia. Kaikki vihreä oli aina maistunut karvaalle ja pahalle. Pikkuhiljaa eteenpäin. Edelleenkin syön kasviksia nirsoillen, mutta syön sitten niitä muutamia mitkä miellyttää, mutta nykyään syön niitä joka päivä mikä on käsittämättömän hieno juttu. Olen aina pitänyt esim. pensasmustikoita niin kalliina että niiden ostaminen on tuntunut kohtuuttomalta. Olen kuitenkin ahminut herkkuja pienen omaisuuden verran ja niitä on tarttunut mukaan joka kauppareissusta. Olenkin antanut itselleni luvan että hedelmä/vihanneshyllyillä hintaa ei tarvitse katsoa vaan siitä saa ja kuuluu ottaa kaikkea mikä houkuttaa ja mitä haluaa maistaa. Pikkuhiljaa vuosien saatossa myös makuaisti on muuttunut. Aiemmin Olen ollut esim tietyn pääsiäissuklaan suuri ystävä ja syönyt sitä valehtelematta kilo tolkulla aina kun ne keväisin kauppoihin tulevat. Jostain syystä ne eivät enää maistukaan samalla tavalla kuin ennen ja pienen määrän maistelu riittää hyvin. Ennen myös leivoin paljon suklaisia yms. Överimakeita herkkuja ja piiraikoita kahvin kaveriksi. Edelleen syön kahvin kanssa jotain joka päivä, himoan nykyään kuitenkin kevyempiä juttuja kuten pullaa, lättyjä yms. mitä en edes ole pitänyt ennen mitenkään herkkuina.

Suuri oivallus oli myös että voin harrastaa liikuntaa myös lihavana. Kukaan ei katso pahalla vaikka yritän kävelyn seassa ottaa muutaman juoksuaskeleen tai että uskaltaudun uimahalliin vaikka uikkairesta näkyykin paksut jalat, höllyvät käsivarret ja mahan makkaratkin kyllä kankaan läpi paistaa.

Se henkinen hyvinvointi mikä seurasi siitä kun päätti että 85kg on ihan hyvä paino itselle. Sen jälkeen halusi tehdä itselle hyviä asioita eikä rangaista ruualla ja painokin päätyi laskusuuntaan.

Olen ehtinyt kokeilla kaikkea mahdollista. Pätkäpaastoa, ketoa, vhhta, pussikuureja, paastoa ja kaikkea mitä on laihtumiseen luvattu. Osasta on ollut myös hyötyä kuten pätkäpaastosta. Sen avulla tajusin vasta että on ihan normaalia tunteä nälkää ja etten kuolekaan vaikken söisi 3 tunnin välein. Tämäkin asia on ollut aina jotenkin vääristynyt. Tiedän myös tarkalleen minkä verran missäkin on kaloreita ja paljonko annos painaa. Laihtuminen ei ole tiedosta kiinni. Syöminen on myös ollut niin häpeällistä etten ole koskaan osannut nauttia ruuasta tai syödä herkkuja jonkun muun kanssa. Siitä tulee tunne että toinen/muut pitävät lihavana mässäilijänä. Jos kukaan ei näe sun syövän niin silloin et ole syönyt. Suurinta nautintoa onkin tuonut se kun saa yksin överisyödä. Tällaiset pienet asiat vaatii yllättävän paljon käsittelyä. Olen jotenkin alkanut löytää itseäni näin yli kolmikymppisenä. Ikä ja armollisuus itseä kohtaan on selvästi tehnyt minulle hyvää. Uskon myös että itsensä ruoskimisen sijasta positiivisuus ja rentous kantavat paljon pidemmälle.

Muuten hyvä kirjoitus, mutta pulla on todellakin herkkua. Joka päivä pullaa voi syödä vaan jotkut vanhukset, jotka eivät syökään muuta päivän aikana. Ja se herkkukin maistuu paremmalta, kun siitä nauttii vähän harvemmin ;)

Höpö höpö. Tavallisessa pullassa/pullaviipaleessa on koosta riippuen joku 100 - 150 kcal.

Eri

En ole luovuttanut, en aio ikinä luovuttaa, koska terveyteni (ja myös kauneuteni) on tärkeämpi kuin ruoan tuoma nautinto tai tottumus. Onnistuin jo laihtumaan yli 20 kg ja pitämään painon poissa useiden vuosien ajan, mutta stressaavan elämäntilanteen myötä palasin taas lohtusyömiseen ja lihoin takaisin. Nyt pudotan painoa taas, tarkoituksena omaksua terveelliset elämäntavat ja aktiivisempi elämäntyyli loppuiäksi. Olen juuri täyttämässä 30v, joten ajattelen myös tulevia lapsiani, joita toivon saavani lähivuosina. Haluan heille mahdollisimman terveen, energisen ja toimintakykyisen äidin.

Älkää luovuttako itsenne suhteen! Olen kokenut itse, millaista on elää 100+ kg painossa sekä sen, miten paljon helpompaa on olla normaalipainossa. Muistan, miten hyvin jaksoin liikkua, miten ihanaa oli esim. istua ja olla kun läskimakkarat ja maha eivät olleet tiellä, miten paljon kevyemmältä olo tuntui ylipäätään. Miten paljon parempi oli itsevarmuuteni, ja miten paljon tyytyväisempi olin itseeni ja ulkonäköönikin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitix4 kirjoitti:

Olen laihduttanut aina. Olen ollut lihava jo lapsena ja ruokailut aina vääristyneitä ja kokenut itsestä ja ulkonäöstä suurta häpeää. Välillä Olen onnistunutkin laihduttamaan yli 108kg - 76kg. Enimmäkseen Olen kuitenkin ollut vain jatkuvasti lihava laihduttaja. Vähän yli kolmikymppisenä tajusin että elämä menee hukkaan jos aina odottaa 'että sitten kun painan 65kg niin voin tehdä sitä sun tätä'. Pikkuhiljaa Olen löytänyt pieniä hyviä terveellisiä asioita elämään. Kipinän sain aamulypsyn annin sanoessa että hän ei ole laihtarilla vaan yritetään 'paremmille tavoille'. Opettelin kolmekymppisenä syömään salaattia. Kaikki vihreä oli aina maistunut karvaalle ja pahalle. Pikkuhiljaa eteenpäin. Edelleenkin syön kasviksia nirsoillen, mutta syön sitten niitä muutamia mitkä miellyttää, mutta nykyään syön niitä joka päivä mikä on käsittämättömän hieno juttu. Olen aina pitänyt esim. pensasmustikoita niin kalliina että niiden ostaminen on tuntunut kohtuuttomalta. Olen kuitenkin ahminut herkkuja pienen omaisuuden verran ja niitä on tarttunut mukaan joka kauppareissusta. Olenkin antanut itselleni luvan että hedelmä/vihanneshyllyillä hintaa ei tarvitse katsoa vaan siitä saa ja kuuluu ottaa kaikkea mikä houkuttaa ja mitä haluaa maistaa. Pikkuhiljaa vuosien saatossa myös makuaisti on muuttunut. Aiemmin Olen ollut esim tietyn pääsiäissuklaan suuri ystävä ja syönyt sitä valehtelematta kilo tolkulla aina kun ne keväisin kauppoihin tulevat. Jostain syystä ne eivät enää maistukaan samalla tavalla kuin ennen ja pienen määrän maistelu riittää hyvin. Ennen myös leivoin paljon suklaisia yms. Överimakeita herkkuja ja piiraikoita kahvin kaveriksi. Edelleen syön kahvin kanssa jotain joka päivä, himoan nykyään kuitenkin kevyempiä juttuja kuten pullaa, lättyjä yms. mitä en edes ole pitänyt ennen mitenkään herkkuina.

Suuri oivallus oli myös että voin harrastaa liikuntaa myös lihavana. Kukaan ei katso pahalla vaikka yritän kävelyn seassa ottaa muutaman juoksuaskeleen tai että uskaltaudun uimahalliin vaikka uikkairesta näkyykin paksut jalat, höllyvät käsivarret ja mahan makkaratkin kyllä kankaan läpi paistaa.

Se henkinen hyvinvointi mikä seurasi siitä kun päätti että 85kg on ihan hyvä paino itselle. Sen jälkeen halusi tehdä itselle hyviä asioita eikä rangaista ruualla ja painokin päätyi laskusuuntaan.

Olen ehtinyt kokeilla kaikkea mahdollista. Pätkäpaastoa, ketoa, vhhta, pussikuureja, paastoa ja kaikkea mitä on laihtumiseen luvattu. Osasta on ollut myös hyötyä kuten pätkäpaastosta. Sen avulla tajusin vasta että on ihan normaalia tunteä nälkää ja etten kuolekaan vaikken söisi 3 tunnin välein. Tämäkin asia on ollut aina jotenkin vääristynyt. Tiedän myös tarkalleen minkä verran missäkin on kaloreita ja paljonko annos painaa. Laihtuminen ei ole tiedosta kiinni. Syöminen on myös ollut niin häpeällistä etten ole koskaan osannut nauttia ruuasta tai syödä herkkuja jonkun muun kanssa. Siitä tulee tunne että toinen/muut pitävät lihavana mässäilijänä. Jos kukaan ei näe sun syövän niin silloin et ole syönyt. Suurinta nautintoa onkin tuonut se kun saa yksin överisyödä. Tällaiset pienet asiat vaatii yllättävän paljon käsittelyä. Olen jotenkin alkanut löytää itseäni näin yli kolmikymppisenä. Ikä ja armollisuus itseä kohtaan on selvästi tehnyt minulle hyvää. Uskon myös että itsensä ruoskimisen sijasta positiivisuus ja rentous kantavat paljon pidemmälle.

Muuten hyvä kirjoitus, mutta pulla on todellakin herkkua. Joka päivä pullaa voi syödä vaan jotkut vanhukset, jotka eivät syökään muuta päivän aikana. Ja se herkkukin maistuu paremmalta, kun siitä nauttii vähän harvemmin ;)

Höpö höpö. Tavallisessa pullassa/pullaviipaleessa on koosta riippuen joku 100 - 150 kcal.

Eri

Etsipä mulle se pulla, jossa on 100-150 kcal! Esim Lidlin (myönnettäköön hehtokokoisessa) korvapuustissa on 531 kcal, syön joskus harvoin puolikkaan. Mutta tuossa puolikkaassakin on tuplamäärä kaloreita tuohon väittämääsi, 265 kcal. Tarkoitatko nyt jotain Pågenin minipuustia, joita tasan kukaan ei syö vain yhtä?

Nimimerkillä tiedosta kiitollinen pullafani

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle vinkki: mitä jos kuuntelisin avoimin mielin niiden onnistujien tarinoita ja koittaisit oppia jotain. Sen sijaan alapeukutat kaikkia kommentteja, koska muut eivät ole luovuttaneet terveytensä suhteen.

En ole luovuttanut terveyden suhteen, vaan ulkonäön. Laihdutus= laihuus = kauneus

Olen nyt tyytynyt siihen että olen ikuisesti lihava ja ruma vanha pallo.

Terveyden suhteen en ole luovuttanut :

Syön 5 kourallista kasviksia päivässä ja kävelen 4x 45min viikossa.

Mutta ei se laihduta

Ap

Vierailija kirjoitti:

En ole luovuttanut, en aio ikinä luovuttaa, koska terveyteni (ja myös kauneuteni) on tärkeämpi kuin ruoan tuoma nautinto tai tottumus. Onnistuin jo laihtumaan yli 20 kg ja pitämään painon poissa useiden vuosien ajan, mutta stressaavan elämäntilanteen myötä palasin taas lohtusyömiseen ja lihoin takaisin. Nyt pudotan painoa taas, tarkoituksena omaksua terveelliset elämäntavat ja aktiivisempi elämäntyyli loppuiäksi. Olen juuri täyttämässä 30v, joten ajattelen myös tulevia lapsiani, joita toivon saavani lähivuosina. Haluan heille mahdollisimman terveen, energisen ja toimintakykyisen äidin.

Älkää luovuttako itsenne suhteen! Olen kokenut itse, millaista on elää 100+ kg painossa sekä sen, miten paljon helpompaa on olla normaalipainossa. Muistan, miten hyvin jaksoin liikkua, miten ihanaa oli esim. istua ja olla kun läskimakkarat ja maha eivät olleet tiellä, miten paljon kevyemmältä olo tuntui ylipäätään. Miten paljon parempi oli itsevarmuuteni, ja miten paljon tyytyväisempi olin itseeni ja ulkonäköönikin. 

Aloin lihomaan, kun täytin 30v

Ajattelin, että millään ei ole enää mitään väliä, ja että olen arvoton näin vanhana naisena.

Nyt paino yli sata, mahassa reppu, jos jokin sairauden saisin ja paino lähtisi, niin jäisi roikkuva nahkapussi.

Nii mitä järkeä edes yrittää, kun lopputuloskin on lopulta oksettava ja ruma?

Ap34v

Eilen tv:ssä joku laihdutusspesialisti lääkäri väitti, että laihdutuksen jälkeen keho pyrkii takaisin laihdutusta edeltävään painoon. Minä, vuosikymmen sitten parikymppisenä pudotin hyvin epäterveellisellä dieetillä n. kuukaudessa 8 kiloa. Lähdin lomareissulle, nautin ruuasta ja juomista leivonnaisineen. Kilot eivät tulleet takaisin. Nyt 55 kg, 10 vuotta sitten 56kg, joten jopa laihtunut kilon.

Synnytysten jälkeenkään ei jäänyt lisäkiloja. Dieettinä vuosia sitten oli ravintona appelsiini päivässä, voileipäkeksi ja teetä. Ei voi suositella kenellekään, mutta tepsi minulla, syytä en tiedä.