Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä häiritsee, onko ero ainoa mahdollisuus
06.04.2022 |
Onko kenelläkään muulla tällaista ongelmaa ja mitä kannattaisi tehdä? Olen kiireinen yh-äiti, minulla on haastava työ, huonot tukiverkot ja vielä sairaat vanhemmatkin. Elämä on sinänsä mallillaan, mutta stressi on tietysti usein kova, varsinkin jos tulee jotain ylimääräistä säätöä tai huolta. Minulla on ihana miesystävä, jonka kanssa olemme seurustelleet jo 3 vuotta. Käytännössä koen että hän on vain yksi lisärasite tarpeineen. Olen vain niin kiireinen, ettei minulla ole aikaa hänelle ja jos olen hänen kanssaan, minua usein turhauttaa, että teemme asioita hänen ehdoillaan, vaikka minulla on pitkä lista omia asioita hoidettavana. Tuntuu jotenkin kamalalta, että minulla ei ole aikaa edes rakkaudelle. Mies tosiaan tuntuu vain häiritsevän, eikä hän tunnu oikein ymmärtävän elämäntilannettani tai ainakaan ikinä auta minua missään. Hän kyllä mielestään järjestää minulle rentouttavia viikonloppuja, mutta minua ei rentoutua treffailu, kun haluaisin hoitaa arkisia velvollisuuksiani ja elää ihan tavallista elämää. Tuntuu ikävältä, että minulla ei ole aikaa vain nautiskella elämästä omien lasteni tai ystävieni kanssa, kun mies vie vapaa-aikani. Onko kukaan ollut tällaisessa tilanteessa ja voiko siitä jotenkin selvitä, vai onko ero ainoa mahdollisuus.
Kommentit (344)
Mainittiinko lainkaan onko mies lapseton vai viikonloppuisä? Ja asuuko kaukana? Ja miksei vietä arki-iltoja ap::n luona, vaikka sitten osallistumatta kotitöihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastuin niin palavasti mieheen kun tapasimme, että olen antanut hänelle paljon vapaa-aikaani ja siitä on muut elämän osa-alueet kärsineet. Alkaa olla jo vuosien univelat kun öisin on sekstaillut, enkä ole ehtinyt tavata ystäviä tai sukua kovinkaan paljon, kun lasten ollessa isällään mies odottaa ja olettaa, että menen aina hänen kanssaan mökille koko viikonlopuksi tai vastaavaa. Aluksi ajattelin, että tämä on tavallaan panostusta tulevaisuuteen, jossa meille sitten muodostuu jokin yhteinen arki, jossa todellakin voisimme auttaa toisiamme ja olla tukena ihan käytännön tasolla ja henkisesti, mutta ei se vain onnistu. Mies ei kai tarvitse minulta sellaista tukea tai ehkä minäkään en osaa sitä hänelle antaa, koska hänestä suhteemme on oikein hyvä. Minusta tuntuu että hän haluaa vain seksiä ja huvitteluja. Minä kai haluaisin varmaan pikemminkin pestä keittiön lattiat ja kuunnella samalla itse valitsemaani musiikkia. Kuulostaa tylstältä, mutta ei kai yh-äiti pidemmän päälle tarvitse mitään unelmatreffejä vaan tukea arjen pyörittämiseen. ap
Palkkaa siivooja 2krt kk maksaa 350 eur.
Käytä säästynyt aika seksiin
Kotitalousvähennyksiin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on aika hirveitä seurustelusuhteita jos kaikki pyörii vain töiden ja velvollisuuksien ympärillä.
Oletko aloittaja kokeillut koskaan ihan tosissasi rentoutua ja "tyytyä" miehen tarjoamaan vaihtoehtoon? Ettet aitomaattisesti ajattele, että se on "huono" ehdotus tai vaihtoehto. Miksi päättelet, että omasi on ainoa oikea tapa?
Etkö todellakaan kaipaa rentoutumista ja vain olla ja tehdä ihan muuta kuin normaalisti viikolla? Tätä en millään käsitä miksi näin on jos et.
Tunnut olevan kuin joku duracell-pupu. Luulet, ettei voi pysäyttää hyörimistä ja pyörimistä. Mitä pelkäät? Mitä kamalaa 4apahtuisi tai tapahtuisiko jos vain joskus välilä pysäyttäisit itsesi.
Saatko elämänsisällön pelkästään toimimalla ja olemalla hyödyllinen liittyen johonkin työhön tai jonkulle ihmiselle?
Etkö voisi ajatella, että voisi olla hyödyllistä sinulle, suhteellenne ja miehelle kun joskus tuntisit tyytyväisyyttä itseesi myös vain olemalla ja rauhoittumalla. Ilman suorittamista tai tunnetta, että sinun täytyy täyttää jonkun ihmisen tarpeita.Osaan rentoutua ja juuri sitä haluaisin tehdäkin. Siksi seurustelusuhteen täytyy muuttua tai päättyä. ap
Edelleen en käsitä mikset voi tai pysty rentoutumaan miesystäväsi kanssa tai mukana ollessa? Mitä se "rentoutuminen" sinun käsityksesi mukaan tarkoittaa? Jos olette jo kolme vuotta tuntenut ei kuulisi enää jännittävänkään.
Minkälainen seurustelusuhteen sitten pitäisi olla, kun sanoit, että sen täytyy muuttua?
Jos kerran miesystävä tarjoaa rentoutumisviikonloppua ja sinä kerrot nyt, että haluaisit rentoutua. Mikä mättää?
Jos kerran rakastat miesystävääsi?
En millään saa kiinni ajatuksesta.
Minusta ihaninta on viettää aikaa rakastamani miehen kanssa.En ole ap, mutta ymmärtäisin, että hän haluaisi aikaa rentoutua ihan kotonaan. Minusta on ihan normaalia, jos haluaa seurustelusuhteessakin viettää aikaa sekä omassa kotonaan, että puolisonsa kotona sen sijaan, että olisi aina esimerkiksi hotellissa. Etkö sinä koskaan halua olla rakastamasi miehen kanssa ihan ns. "normaalisti", vai kaipaatko yksinomaan pelkkiä "hemmottelulomia" kaukana kotoa hänen kanssaan?
Jos tapaisin rakastamani miesystävän noin 4 kertaa kuukaudessa en ainakaan silloin haluaisi pestä lattioita tai tehdä niitä samoja, stressaavia asioita joita teen arkisin. Haluaisin juuri unohtaa ne siksi ajaksi.
Oli se ns. normaali mitä tahansa, niin jotain mukavaa ydessäoloa. Joko jommankumman kotona tai sitten joku pieni reissu.
Kotona esimerjiksi yhdessä laitettu hyvä ruoka, hyvä viini ja kattaus viinipullon ja kynttilän tai tuikkujen kera.
Juttelu, lähekkäin istuminen illalla niin kauan kuin se huvittaa ja nukkumaanmeno toisenen läheisyydestä nauttien.
Joka tapauksessa se yhdessäolo olisi jotain rentouttavaa ja miellyttävää.Jos siis tämä tapahtuisi ilman lapsia. Lasten ollessa jossain muualla.
Jos mä taas tapaisin rakastamaani miestä vain 4x/kk, niin rakkaus kyllä hiipuisi häntä kohtaan melko nopeasti, ja kun niin tapahtuisi, niin viettäisin nuo päivät mieluummin jossain muualla kuin miehen kanssa.
Sulla on ap loppuelämä aikaa löytää sinulle sopiva parisuhde, ja matkamutkatkin muuttuvat matkalla :)
En ollut aloittaja, otin vain esimerkinä tuon hänen kertomansa 4 pv kuukaudessa.
Itse tapaan kyllä useammin.Jos aloittajalla on haasteellinen ja vatuullinen työ niin ilmeisesti palkkakin on sen mukainen.
Miksei hän silloin voisi hankkia apua arkeensa, esimerkiksi sännöllinen siivouspalvelu? Ikkunanpesu, suursiivous, viikkosiivous jne.
Jos on omakotitalo niin pihatöihin on saatavissa apua maksua vastaan. Kannattaisi käyttää rahaa lieventääkseen kiirettä ja stressiä. Miksi edes käydä vaativassa työssä, joka vie mehut, ellei sitten hyödynnä itseensä siitä saatua palkkaa? Saahan näistä myös kotitalousvähennyksenkin.
Itse jos pystyisin rahallisesti niin ottaisin siivoojan heti. Vaikka en ole edes kiireinen tai stressaantunut. Mutta ihan ilolla luovuttaisin tylsemmät hommat muille.En mäkään ole ap, mutta siltikin rakkaus kuihtuisi jos nähtäisiin vain 4x/kk.
Varmasti en alkaisi maksamaan siitä hyvästä siivoojille sun muille, miehestä jota tapaan 4x/kk. Siis siitä että voisin olla miehen kanssa. Samahan tuo olisi sitten miehen maksaa, jos kerran haluaisi olla minun kanssani. Tai voisi maksaa sille miehelle että tulee arkena tekemään pihaöitä minun kotiini. Sinänsä kaukaa haettua, koska tunteet väljähtyisivät mieheen jota näkisin noin vähän.
Mies voisi siivota ap:n kodin 2 kertaa kuussa=palkkioksi hyvää seksiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt vaan kuulosta siltä että teidän suhde etenisi, joten jättäisin miehen ihan sillä perusteella. Kyllä kolmessa vuodessa pitää päästä treffivaiheesta eteenpäin. Enkä tarkoita välttämättä edes yhdessä asumista. Miesystäväsi tulisi viettää enemmän aikaa lastesi kanssa ja sillä tavoin hemmotella sinua.
Ap pitäisi järjestää enemmän lapsivapaata aikaa jotta saisivat elää arkea miehen kanssa.
Ap ei halua. Haluaa vain olla tylsä mamma.
Ajattelin tosiaan joskus suhteen alussa että vau, olenpa minä vetävä ja vauhdikas nainen, kun hoidan tuosta vain työt, lapset ja sitten viikonloppuna nättinä kipaisen ihanille panoreissuille ihanan miehen kanssa. Nyt kun on sitä tässä jo aika monta vuotta tehnyt, olen alkanut ajatella, että haluan myös olla ystävieni kanssa, auttaa vanhoja sukulaisia, käydä kävelyllä, ajatella omiani ja suhtautua töihin rennosti, koska en ole koko ajan jäljessä kaikesta. Jos se on tylsää mammaa niin voi voi. Ei minulla ole mitään miestä vastaan, päin vastoin rakastan häntä, mutta kyllä tärkeysjärjestys on aika selvä. On outoa joutua stressaamaan siitä, että on parisuhde. Tämä on hyvä ketju, olen saanut paljon ajateltavaa tästä. Kiitos kaikille asiallsiesti vastenneille. ap
huomaa:
Hoidat sinun työsi, sinun lapsesi, sinun arkesi. Miehen pitäisi tulla jakamaa sinun arkeasi, koska olet onnistunut järjestämään elämäsi kiireiseksi ja stressaavaksi.
Sinä, sinä ja sinä.
Mitä mies saisi tuosta kuviosta?
En ole mitenkään "onnistunut järjestämään" niin, että lasteni isä ei osallistu lasten hoitoon. En ole myöskään onnistunut järjestämään niin, että vanhempani ovat sairaita. Enkä ole myöskään onnistunut järjestämään niin, että nykyajan työelämä on raskasta. Tämä on normaalia ihmisten arkea ja jos itselläsi ei ole mitään raskaita velvollisuuksia, niin se voi kyllä muuttua sinunkin kohdallasi. Jos mieheni jakaa minun arkeni niin samalla minä jakaisin tietysti hänen arkensa. Se olisi yhteistä arkea. Sitä ei tarvitse miehen tietenkään haluta, mutta sellaisia ne parisuhteet nyt täällä aikuisten maailmassa usein ovat. ap
Tässä lapseton 50 vuotias nainen
vau..tämän takia en tehnyt lapsia..
elän jatkuvaa seksilomaa kauniin puolisoni kanssa.
Puolison joka auttaa mielellään arjessa.
Ja minulla käy myös siivooja.
Et sinä ap miestä tarvitse.
Tilaa surruutin kaalimato.com:sta.
Alat omaishoitaa vanhempiasi.
Siivoat , ruokit ja kasvatat lapsesi.
Yksi aamu heräät
Peilistä katsoo kulahtanut hiirulainen..
Vanhemmat ovat kuolleet
Lapset muuttaneet muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastuin niin palavasti mieheen kun tapasimme, että olen antanut hänelle paljon vapaa-aikaani ja siitä on muut elämän osa-alueet kärsineet. Alkaa olla jo vuosien univelat kun öisin on sekstaillut, enkä ole ehtinyt tavata ystäviä tai sukua kovinkaan paljon, kun lasten ollessa isällään mies odottaa ja olettaa, että menen aina hänen kanssaan mökille koko viikonlopuksi tai vastaavaa. Aluksi ajattelin, että tämä on tavallaan panostusta tulevaisuuteen, jossa meille sitten muodostuu jokin yhteinen arki, jossa todellakin voisimme auttaa toisiamme ja olla tukena ihan käytännön tasolla ja henkisesti, mutta ei se vain onnistu. Mies ei kai tarvitse minulta sellaista tukea tai ehkä minäkään en osaa sitä hänelle antaa, koska hänestä suhteemme on oikein hyvä. Minusta tuntuu että hän haluaa vain seksiä ja huvitteluja. Minä kai haluaisin varmaan pikemminkin pestä keittiön lattiat ja kuunnella samalla itse valitsemaani musiikkia. Kuulostaa tylstältä, mutta ei kai yh-äiti pidemmän päälle tarvitse mitään unelmatreffejä vaan tukea arjen pyörittämiseen. ap
Palkkaa siivooja 2krt kk maksaa 350 eur.
Käytä säästynyt aika seksiin
Kotitalousvähennyksiin!
Reilumpaa olisi että molemmat maksavat seksistä, eli siivouskulut puoliksi.
Huvittavaa, miten miesten mielestä on täysin ok suhde, jossa mies saa ap:lta aikaa miehen ehdoilla, miehelle sopivaan aikaan ja hänen haluamallaan tavalla, seksiä, läheisyyttä ja huolenpitoa, samalla kun miehen ei mitenkään tarvitse olla läsnä naisen muussa, kiireisessä elämässä. Mutta jos nainen haluaisi että mies vähän ottaisi häntä huomioon ja auttaisi arjessa, niin se on heti kamalaa miehen hyödyntämistä ja mies ei saisi siitä mitään, ja sehän ei mitenkään olisi ok vaan törkeää loisimista. 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Mulla taas on päinvastoin: koen olevani painolasti kumppanin elämässä, hänellä siis on lapsia ja minulla ei. Luultavasti kumpikaan meistä ei saa parisuhteesta sitä mitä haluaisi. Ikävä kyllä rakastan häntä ja irti päästäminen on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Niin ei siitä* voi toista itsekkääksi syyttää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä mies ei ole mukana arjessa tekemässä. sinun arkeasi? Miksi miehellä on huvitteluvaihe käynnissä vielä kolmen vuoden yhdessäolon jälkeenkin? Jakakaa kotityöt! Ja lastenhoito. Jos meinaan rakkautta on.
Minä en nyt ymmärrä yhtään. Miten miehelle kuullu aloittajan lastenhoito? Kotityöt jotenkin ymmärrän jos esimerkiksi laitetaan ruokaa yhdessä. Mutta miten miehelle kuuluu aloittajjan lapsiperheen kotityöt noin periaatteessa?
Myös jotkut nikkaroinnit tai korjaukset ymmärrän.
Mutta en ymmärrä, että seurustelevan pariskunnan pitäisi elää jotain harmaata työntäyttteistä arkea.
Ei ole kyseessä uusperhe eikä avopari. Vaan kummallakin omat asunnot. Uusperheissäkin sanotaan, ettisä- tai äitipuolen ei tarvitse ottaa vastuuta eikä hoitaa toistensa lapsia. Vaan kumpikin huolehtii pääasiassa omistaan.
Minun järkeeni ei mahdu miksei aloittaja selviä arkirutiineistaan.
Miksi seurusteleva pariskunnan lapsellinen osapuoli nakittaa toiselle jotain lastenhoitoa? Tai oman huushollinsa normihommia?
Sanoisin vielä, että kyllä seurustelussa pitää olla se huvitteluvaihekin jossain muodossa päällä. Muuten aika ankeaa.
Nuoria ihmisiä olette vielä, älkää alkako muumioiksi liian aikaisin ja pelkästään orientuko suorittamiseen, puurtamiseen ja ahkeruuteen.
Elätte vain kerran, olette vanhoja ennenkuin huomaattekaan.
Ehdottomasti puhumista omista tarpeista, jos suhteen pohjana on rakkaus. Tosin näyttää vähän huonolta ettei osaa nähdä tai kysellä miten voisi auttaa. Vai onko joskus kysynyt ja sinä olet sanonut että hyvin pärjään, ei tartte auttaa. Jos nyt ei ole arkiaskereiden kuorman jakamista niin tuskin sitten kun olisitte kimpassa kunnolla. Saattaisi helposti mies harrastaa omia harrastuksiaan. Mutta mistäpä sen tietää? Haluatko että hän on tukena siinä arjessa? Vai mieluummin yksin? Ei kannata myöskään tuhlata toisen elinpäiviä suhteeseen, joka ei kanna pidemmän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Ihmettelen myös, miten monet itsestäänselvästi olettaa, että tietenkin sen miehen pitää alkaa isäpuoleksi ja ottaa aloittajan kiireinen perhe-elämä lähes kiitollisena vastaan.
Jos itse niin olettaa niin onko miehelle tästä myös raportoitu heti suhteen alussa?
Että tämä meidän seurustelu ja yhteiselämä ei sitten ole mitään huvittelua, kaukana siitä. Vaan raakaa arkea. Että olet minulle pelkkä haittatekijä jos et siihen taivu.
Itse vapaana ihmisenä en suosiolla (enkä pakollakaan) luiskahtaisi tuohon aloittajan vaatimaan perhe- ja muuhun härdellimoodiin.
Sanoisin, että kiitos, mutta kiitos ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Ihmettelen myös, miten monet itsestäänselvästi olettaa, että tietenkin sen miehen pitää alkaa isäpuoleksi ja ottaa aloittajan kiireinen perhe-elämä lähes kiitollisena vastaan.
Jos itse niin olettaa niin onko miehelle tästä myös raportoitu heti suhteen alussa?
Että tämä meidän seurustelu ja yhteiselämä ei sitten ole mitään huvittelua, kaukana siitä. Vaan raakaa arkea. Että olet minulle pelkkä haittatekijä jos et siihen taivu.Itse vapaana ihmisenä en suosiolla (enkä pakollakaan) luiskahtaisi tuohon aloittajan vaatimaan perhe- ja muuhun härdellimoodiin.
Sanoisin, että kiitos, mutta kiitos ei.
Samaten vapaana ihmisenä en tuollaiseen lähtisi. Luulen, että intuitio kertoisi jo melko suhteen alussa, että toinen toivoo suhteen etenevän siihen suuntaan, että minä muokkaudun osaksi jotakin jo valmista arkea. Todella ahdistaisi tuollainen ja kokisin sen jopa loukkaavana, että minua ollaan rekrytoimassa johonkin rooliin.
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta älkää kutsuko itseänne yh-äideiksi, jos on yhteishuoltajuus.
Tämä. Yksinhuoltajuus ei todellakaan ole sitä, että toinen vanhempi on muutaman päivän poissa kotoa. Se on kaukana siitä.
Vierailija kirjoitti:
Et sinä ap miestä tarvitse.
Tilaa surruutin kaalimato.com:sta.
Alat omaishoitaa vanhempiasi.
Siivoat , ruokit ja kasvatat lapsesi.
Yksi aamu heräät
Peilistä katsoo kulahtanut hiirulainen..
Vanhemmat ovat kuolleet
Lapset muuttaneet muualle.
Ihan hyvä kuvaus. Jos vielä on se mies pysynyt kelkassa, niin tuo harmaa hiiri saa vielä omaishoitaa lopuksi sen miehen joka ei ole koskaan jakanut naisen taakkoja. Harmaaksi hiireksi päätyy jokainen, mutta kivampi katsoa peiliistä sitä kulahtanutta naamaa kun ei ole jonkin hulivimiehen seksileikkien takia hylännyt rakkaitaan vaan voi oikeasti katsoa itseään peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Kommenttini menee varmasti hieman ohi aiheen, mutta mielenkiinnolla tätä vapaillani lueskelin.
Se mikä kiinnitti eniten huomiotani tässä oli tuo käsite 'lapsivapaat'.
Olen naimisissa, lapseni ovat nyt yläkoululaisia ja mieheni on ihan osallistuva isä.
Mutta monen asian summana, joihin emme ole voineet vaikuttaa, olemme tukiverkottomia.
Molemmat olemme myös vuorotöissä, joten lasten ollessa pieniä, elämä oli melkoista tasapainolua vuorotyössä ja vuoropäiväkodissa ja ihanaa oli välillä nähdä lapsia ja sitä puolisoakin.
Mutta lapsivapaat? Vanhempien oma aika? Eipä sitä nytkään aivan pilvin pimein ole.
Aina on ollut myös niin, että lapset on otettu mukaan, sinne minne on milloinkin menty.
Kyllä, myös ruokakauppaan, katsomaan sairastavaa . Ei ole ollut lapsia kaitsevia mummeja ja kummeja.
Tässä tilanteessa on kuitenkin pitänyt oppia priorisoimaan, koti-elämästä, eikä muustakaan osa-alueesta ole voinut tehdä ns työleiriä.
Eineksiä on tarpeen tullen syöty hyvällä ruokahalulla, keittiön lattia on välillä jäänyt moppaamatta, jne.
Ap tekee nyt mielestäni elämästään turhan monimutkaista, jos seurustelu on nyt liikaa tähän elämänvaiheeseen, sen voi lopettaa.
Lisäisin vielä, että lapset eivät ole mikään kotityö tai tavara, jotka voi lykätä johonkin laatikkoon odottamaan, vaan eläviä, tuntevia ihmisiä, jotka eivät vielä voi valita osaansa.
Minäkin olen parisuhteessa lasteni isän kanssa, kokopäivätöissä ja elämä on usein kiireistä. Harvoin lapset ovat missään muualla hoidossa kuin päiväkodissa. En silti ole niin hölmö etten tajuaisi miten paljon helpommalla pääsen kuin eronnut vanhempi jonka ex ei juuri osallistu lastensa hoitoon. Minulla kuitenkin on se puoliso, joka hoitaa suurin piirtein puolet kaikista niistä asioista jotka erovanhempi hoitaa yksin. On ihan eri lailla hengähdyshetkiä arjessa kuin yksinhuoltajalla, vaikka ei mitään säännöllisiä lapsivapaita viikonloppuja olekaan. En kertakaikkiaan pysty ymmärtämään näitä, jotka kadehtii erovanhempien lapsivapaita, en todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Ihmettelen myös, miten monet itsestäänselvästi olettaa, että tietenkin sen miehen pitää alkaa isäpuoleksi ja ottaa aloittajan kiireinen perhe-elämä lähes kiitollisena vastaan.
Jos itse niin olettaa niin onko miehelle tästä myös raportoitu heti suhteen alussa?
Että tämä meidän seurustelu ja yhteiselämä ei sitten ole mitään huvittelua, kaukana siitä. Vaan raakaa arkea. Että olet minulle pelkkä haittatekijä jos et siihen taivu.Itse vapaana ihmisenä en suosiolla (enkä pakollakaan) luiskahtaisi tuohon aloittajan vaatimaan perhe- ja muuhun härdellimoodiin.
Sanoisin, että kiitos, mutta kiitos ei.Samaten vapaana ihmisenä en tuollaiseen lähtisi. Luulen, että intuitio kertoisi jo melko suhteen alussa, että toinen toivoo suhteen etenevän siihen suuntaan, että minä muokkaudun osaksi jotakin jo valmista arkea. Todella ahdistaisi tuollainen ja kokisin sen jopa loukkaavana, että minua ollaan rekrytoimassa johonkin rooliin.
Minusta aloittaja kertoo todiaan loukkaavasti, ylimielisesti ja alentuvasti miehestä. Josta muka välittää, jopa rakastaa. Ei sovi tuo tyyli minun "rakastamisen" pirtaani.
Ikäänkuin tuo hänen itse asettamansa seurustelusuhteen malli olisi ainoa ja oikea.
Myös tuo hänen oma kiireinen ja vaativa elämäntapansa olisi jotenkin parempi kuin miehen tapa.
Hän ikäänkuin ihannoi sitä, että ei itse pysty rentoutumaan ja olemaan vapaa-ajallaan tekemättä jotain.
Mies on "huono" kun haluaa viettää laatuaikaa ja järjestää hänelle yllätyksiä.
No, tapansa kullakin. Mutta on väärin nostaa itseään ja alentaa toista. Vieläpä niin, että kyllähän minä miestä rakastan, mutta kun...kun sen nyt olisi sellainen ja tekisi niin kun minä haluan.
En mäkään ole ap, mutta siltikin rakkaus kuihtuisi jos nähtäisiin vain 4x/kk.
Varmasti en alkaisi maksamaan siitä hyvästä siivoojille sun muille, miehestä jota tapaan 4x/kk. Siis siitä että voisin olla miehen kanssa. Samahan tuo olisi sitten miehen maksaa, jos kerran haluaisi olla minun kanssani. Tai voisi maksaa sille miehelle että tulee arkena tekemään pihaöitä minun kotiini. Sinänsä kaukaa haettua, koska tunteet väljähtyisivät mieheen jota näkisin noin vähän.