Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä häiritsee, onko ero ainoa mahdollisuus
06.04.2022 |
Onko kenelläkään muulla tällaista ongelmaa ja mitä kannattaisi tehdä? Olen kiireinen yh-äiti, minulla on haastava työ, huonot tukiverkot ja vielä sairaat vanhemmatkin. Elämä on sinänsä mallillaan, mutta stressi on tietysti usein kova, varsinkin jos tulee jotain ylimääräistä säätöä tai huolta. Minulla on ihana miesystävä, jonka kanssa olemme seurustelleet jo 3 vuotta. Käytännössä koen että hän on vain yksi lisärasite tarpeineen. Olen vain niin kiireinen, ettei minulla ole aikaa hänelle ja jos olen hänen kanssaan, minua usein turhauttaa, että teemme asioita hänen ehdoillaan, vaikka minulla on pitkä lista omia asioita hoidettavana. Tuntuu jotenkin kamalalta, että minulla ei ole aikaa edes rakkaudelle. Mies tosiaan tuntuu vain häiritsevän, eikä hän tunnu oikein ymmärtävän elämäntilannettani tai ainakaan ikinä auta minua missään. Hän kyllä mielestään järjestää minulle rentouttavia viikonloppuja, mutta minua ei rentoutua treffailu, kun haluaisin hoitaa arkisia velvollisuuksiani ja elää ihan tavallista elämää. Tuntuu ikävältä, että minulla ei ole aikaa vain nautiskella elämästä omien lasteni tai ystävieni kanssa, kun mies vie vapaa-aikani. Onko kukaan ollut tällaisessa tilanteessa ja voiko siitä jotenkin selvitä, vai onko ero ainoa mahdollisuus.
Kommentit (344)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Ihmettelen myös, miten monet itsestäänselvästi olettaa, että tietenkin sen miehen pitää alkaa isäpuoleksi ja ottaa aloittajan kiireinen perhe-elämä lähes kiitollisena vastaan.
Jos itse niin olettaa niin onko miehelle tästä myös raportoitu heti suhteen alussa?
Että tämä meidän seurustelu ja yhteiselämä ei sitten ole mitään huvittelua, kaukana siitä. Vaan raakaa arkea. Että olet minulle pelkkä haittatekijä jos et siihen taivu.Itse vapaana ihmisenä en suosiolla (enkä pakollakaan) luiskahtaisi tuohon aloittajan vaatimaan perhe- ja muuhun härdellimoodiin.
Sanoisin, että kiitos, mutta kiitos ei.Niin, ei kannata alkaa mihinkään suhteeseen vanhemman kanssa jos ei ole valmis ottamaan sitä "koko pakettia". Ne lapset vaan on osa sitä ihmistä, jos ei ole valmis siihen niin yhtä lailla pitää heti suhteen alussa ilmaista, ettei missään tapauksessa aio arkeen osallistua, vaan haluaa pelkkää kevyttä tapailua. Ei lässyttää mitään "ollaan koko loppuelämä yhdessä"-soopaa, jos ei ole valmis olemaan osa toisen todellista elämää.
Voi kuule, kun se vanhempi saattaa olla nimenomaan se osapuoli, joka ei halua syventää suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä ap miestä tarvitse.
Tilaa surruutin kaalimato.com:sta.
Alat omaishoitaa vanhempiasi.
Siivoat , ruokit ja kasvatat lapsesi.
Yksi aamu heräät
Peilistä katsoo kulahtanut hiirulainen..
Vanhemmat ovat kuolleet
Lapset muuttaneet muualle.
Ihan hyvä kuvaus. Jos vielä on se mies pysynyt kelkassa, niin tuo harmaa hiiri saa vielä omaishoitaa lopuksi sen miehen joka ei ole koskaan jakanut naisen taakkoja. Harmaaksi hiireksi päätyy jokainen, mutta kivampi katsoa peiliistä sitä kulahtanutta naamaa kun ei ole jonkin hulivimiehen seksileikkien takia hylännyt rakkaitaan vaan voi oikeasti katsoa itseään peiliin.
Minä harmaana hiirulaisena ottaisin ihan mielelläni hulivilimiehen seksileikkien takia!
En minä mitään puhumatonta ankeaa työjuhtaa tarvitse joka sitten illalla kaatuu umpiväsyneenä sänkyyn.
Iloa ja leikkimieltä minä arkeeni kaipaan.
Kyllä sitä ankeutta piisaa ihan riittämiin muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Naisena mietin miltä tuntuisi jos mies alkaisi siivota autotallia kuulokkeet korvillaan kuunnellen itselleen mieluista musiikkia.
Ja haluaisi olla senkin ajan omissa oloissaan. Kun minä menisin hänen luokseen viettämään viikonloppua. Niinä harvoina kertoina milloin mieheltä ylipäätään liikenisi aikaa kokoaikaiselta kiireeltään ja stressiltään.
Miksi ihmeessä joku haluaa pestä lattiaa mielummin kuin olla miesystävän kanssa. Onko lattia niin likainen? Ei pitäisi olla kun kiireinen yh kotonaan luultavasti puunaa jatkuvasti. Prioriteetit on nyt pikkasen hukassa. Tai lattianpesu on tekosyy ettei tarvitse olla miehen kanssa ja jutella. Tai itsensä ja kiireidensä korostuskeino: olen näin kiireinen, ettei minulla ole yhtään vapaa-aikaa.
Jos ihmisellä ei ole todellakaan, tai tuntee niin, vapaa-aikaa, niin jotain tarttis sille asialle tehdä. Ensiksikin omassa päässään.Olisi todella ärsyttävää jos mies sen puuhailunsa lisäksi koko ajan minun siellä ollessa antaisi minun ymmärtää ja hermoilisi, että voi kauheeta, mun tarvis tänkin ajan olla siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tätä. Voi voi kun on stressaantunut olo kun menee aikaa hukkaa sun kanssas.
Se olisi aika lyhyt suhde. Ymmärtäisin yskän. Nostaisin kytkintä, mies saisi jatkaa omien kytkimiensä parissa siellä autotallissaan kuulokkeineen ja musiikkeineen.
Ihme kun aloittajan mies on näinkin kauan ollut kärsivällinen.
Miksi sinä olet noin ilkeä ihminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Ihmettelen myös, miten monet itsestäänselvästi olettaa, että tietenkin sen miehen pitää alkaa isäpuoleksi ja ottaa aloittajan kiireinen perhe-elämä lähes kiitollisena vastaan.
Jos itse niin olettaa niin onko miehelle tästä myös raportoitu heti suhteen alussa?
Että tämä meidän seurustelu ja yhteiselämä ei sitten ole mitään huvittelua, kaukana siitä. Vaan raakaa arkea. Että olet minulle pelkkä haittatekijä jos et siihen taivu.Itse vapaana ihmisenä en suosiolla (enkä pakollakaan) luiskahtaisi tuohon aloittajan vaatimaan perhe- ja muuhun härdellimoodiin.
Sanoisin, että kiitos, mutta kiitos ei.Samaten vapaana ihmisenä en tuollaiseen lähtisi. Luulen, että intuitio kertoisi jo melko suhteen alussa, että toinen toivoo suhteen etenevän siihen suuntaan, että minä muokkaudun osaksi jotakin jo valmista arkea. Todella ahdistaisi tuollainen ja kokisin sen jopa loukkaavana, että minua ollaan rekrytoimassa johonkin rooliin.
Jos et ole valmis siihen, että puolisolla menee suurin osa ajasta lasten kanssa, älä ala suhteeseen semmoisen henkilön kanssa. Niin yksinkertaista se on. Ihan yhtälailla on sen lapsettoman vastuulla heti kertoa, ettei halua muuta kuin huvittelua. Yleisesti ottaen kun ihmiset haluaa parisuhteen etenevän jossain vaiheessa yhteiseen arkeen, se on ns normi. Jos ei sovi, olisi syytä siitä kertoa selvin sanoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Ihmettelen myös, miten monet itsestäänselvästi olettaa, että tietenkin sen miehen pitää alkaa isäpuoleksi ja ottaa aloittajan kiireinen perhe-elämä lähes kiitollisena vastaan.
Jos itse niin olettaa niin onko miehelle tästä myös raportoitu heti suhteen alussa?
Että tämä meidän seurustelu ja yhteiselämä ei sitten ole mitään huvittelua, kaukana siitä. Vaan raakaa arkea. Että olet minulle pelkkä haittatekijä jos et siihen taivu.Itse vapaana ihmisenä en suosiolla (enkä pakollakaan) luiskahtaisi tuohon aloittajan vaatimaan perhe- ja muuhun härdellimoodiin.
Sanoisin, että kiitos, mutta kiitos ei.Samaten vapaana ihmisenä en tuollaiseen lähtisi. Luulen, että intuitio kertoisi jo melko suhteen alussa, että toinen toivoo suhteen etenevän siihen suuntaan, että minä muokkaudun osaksi jotakin jo valmista arkea. Todella ahdistaisi tuollainen ja kokisin sen jopa loukkaavana, että minua ollaan rekrytoimassa johonkin rooliin.
Jos et ole valmis siihen, että puolisolla menee suurin osa ajasta lasten kanssa, älä ala suhteeseen semmoisen henkilön kanssa. Niin yksinkertaista se on. Ihan yhtälailla on sen lapsettoman vastuulla heti kertoa, ettei halua muuta kuin huvittelua. Yleisesti ottaen kun ihmiset haluaa parisuhteen etenevän jossain vaiheessa yhteiseen arkeen, se on ns normi. Jos ei sovi, olisi syytä siitä kertoa selvin sanoin.
Onko sinun mielestäsi kaikki muu kuin lasten kanssa vietetty aika "huvittelua"?
Kertoo ehkä jotain asenteesta elämään noin yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Ihmettelen myös, miten monet itsestäänselvästi olettaa, että tietenkin sen miehen pitää alkaa isäpuoleksi ja ottaa aloittajan kiireinen perhe-elämä lähes kiitollisena vastaan.
Jos itse niin olettaa niin onko miehelle tästä myös raportoitu heti suhteen alussa?
Että tämä meidän seurustelu ja yhteiselämä ei sitten ole mitään huvittelua, kaukana siitä. Vaan raakaa arkea. Että olet minulle pelkkä haittatekijä jos et siihen taivu.Itse vapaana ihmisenä en suosiolla (enkä pakollakaan) luiskahtaisi tuohon aloittajan vaatimaan perhe- ja muuhun härdellimoodiin.
Sanoisin, että kiitos, mutta kiitos ei.Niin, ei kannata alkaa mihinkään suhteeseen vanhemman kanssa jos ei ole valmis ottamaan sitä "koko pakettia". Ne lapset vaan on osa sitä ihmistä, jos ei ole valmis siihen niin yhtä lailla pitää heti suhteen alussa ilmaista, ettei missään tapauksessa aio arkeen osallistua, vaan haluaa pelkkää kevyttä tapailua. Ei lässyttää mitään "ollaan koko loppuelämä yhdessä"-soopaa, jos ei ole valmis olemaan osa toisen todellista elämää.
Voi kuule, kun se vanhempi saattaa olla nimenomaan se osapuoli, joka ei halua syventää suhdetta.
Niin voi olla, ja silloin hän voi kertoa siitä. On totta, että tuommoinen hupiseurustelu sopii joillekin vanhemmillekin. Joka tapauksessa ne raamit olisi hyvä tehdä selväksi heti alussa, mieluiten sen aloitteesta joka jotain rajoitteita suhteen etenemiselle asettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisena mietin miltä tuntuisi jos mies alkaisi siivota autotallia kuulokkeet korvillaan kuunnellen itselleen mieluista musiikkia.
Ja haluaisi olla senkin ajan omissa oloissaan. Kun minä menisin hänen luokseen viettämään viikonloppua. Niinä harvoina kertoina milloin mieheltä ylipäätään liikenisi aikaa kokoaikaiselta kiireeltään ja stressiltään.
Miksi ihmeessä joku haluaa pestä lattiaa mielummin kuin olla miesystävän kanssa. Onko lattia niin likainen? Ei pitäisi olla kun kiireinen yh kotonaan luultavasti puunaa jatkuvasti. Prioriteetit on nyt pikkasen hukassa. Tai lattianpesu on tekosyy ettei tarvitse olla miehen kanssa ja jutella. Tai itsensä ja kiireidensä korostuskeino: olen näin kiireinen, ettei minulla ole yhtään vapaa-aikaa.
Jos ihmisellä ei ole todellakaan, tai tuntee niin, vapaa-aikaa, niin jotain tarttis sille asialle tehdä. Ensiksikin omassa päässään.Olisi todella ärsyttävää jos mies sen puuhailunsa lisäksi koko ajan minun siellä ollessa antaisi minun ymmärtää ja hermoilisi, että voi kauheeta, mun tarvis tänkin ajan olla siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tätä. Voi voi kun on stressaantunut olo kun menee aikaa hukkaa sun kanssas.
Se olisi aika lyhyt suhde. Ymmärtäisin yskän. Nostaisin kytkintä, mies saisi jatkaa omien kytkimiensä parissa siellä autotallissaan kuulokkeineen ja musiikkeineen.
Ihme kun aloittajan mies on näinkin kauan ollut kärsivällinen.Miksi sinä olet noin ilkeä ihminen?
Miten niin ilkeä ihminen? Kerroin vain miten minä asiat omasta näkökulmastani näen. Naisena.
Ihan realistisesti mielestäni kerroin.
En tosiaankaa itse seurustelisi miehen kanssa joka yhteisen ajan sijasta valitsisi olla yksikseen kuulokkeet korvilla omassa rauhassa tekemällä omia kesken jääneitä hommiaan.
Jos minä olisin omalla vapaa-ajallani tullut kutsuttuna hänen luokseen. Odottaen leppoisaa yhdessäoloa ja juttelua.
Ja mies vielä ivailisi, että en hän mistään "huvittelusta" edes piittaa. Töitä, töitä sitä täällä tehdään.
Miksi olisin hänen kanssaan, olisimme liian etilaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Ihmettelen myös, miten monet itsestäänselvästi olettaa, että tietenkin sen miehen pitää alkaa isäpuoleksi ja ottaa aloittajan kiireinen perhe-elämä lähes kiitollisena vastaan.
Jos itse niin olettaa niin onko miehelle tästä myös raportoitu heti suhteen alussa?
Että tämä meidän seurustelu ja yhteiselämä ei sitten ole mitään huvittelua, kaukana siitä. Vaan raakaa arkea. Että olet minulle pelkkä haittatekijä jos et siihen taivu.Itse vapaana ihmisenä en suosiolla (enkä pakollakaan) luiskahtaisi tuohon aloittajan vaatimaan perhe- ja muuhun härdellimoodiin.
Sanoisin, että kiitos, mutta kiitos ei.Samaten vapaana ihmisenä en tuollaiseen lähtisi. Luulen, että intuitio kertoisi jo melko suhteen alussa, että toinen toivoo suhteen etenevän siihen suuntaan, että minä muokkaudun osaksi jotakin jo valmista arkea. Todella ahdistaisi tuollainen ja kokisin sen jopa loukkaavana, että minua ollaan rekrytoimassa johonkin rooliin.
Jos et ole valmis siihen, että puolisolla menee suurin osa ajasta lasten kanssa, älä ala suhteeseen semmoisen henkilön kanssa. Niin yksinkertaista se on. Ihan yhtälailla on sen lapsettoman vastuulla heti kertoa, ettei halua muuta kuin huvittelua. Yleisesti ottaen kun ihmiset haluaa parisuhteen etenevän jossain vaiheessa yhteiseen arkeen, se on ns normi. Jos ei sovi, olisi syytä siitä kertoa selvin sanoin.
Onko sinun mielestäsi kaikki muu kuin lasten kanssa vietetty aika "huvittelua"?
Kertoo ehkä jotain asenteesta elämään noin yleensä.
Mitä se kertoo? Eikä tässä nyt ymmärtääkseni mies ollut valmis auttamaan myöskään niitten sairaitten vanhempien kanssa... Voihan se haastava ja kiireinen elämäntilanne voi olla lapsettomalla, otetaan nyt esimerkiksi vaikka joku maatilallinen. Jos haluaa seurustella farmarin kanssa, mutta ei olla missään tekemisissä eläinten tai muun maatilan työn kanssa niin siitäkin olisi syytä sanoa heti alkuunsa. Tai jotain muuta vastaavaa, jos toisen elämässä on joku osa-alue jonka kanssa ei halua olla tekemisissä, niin siitä pitää heti sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Tätä jälkimmäistä se ap:kin varmasti toivoi, eikä pelkkää seksisuhdetta. Olen tuosta ap:n kirjoittamasta ymmärtänyt, että olisi halunnut miehen osallistuvan arkeen ja tulevan osaksi elämää, mutta mies ei halua syventää suhdetta.
Olen myös itse yksinhuoltajana ollut kuluttavassa tapailusuhteessa, joka ei edennyt. Mies kyllä lupaili paljon, mutta toteutti vähän. Olin hänen elämänsä nainen, mutta ei silti halunnut / viitsinyt arkielämäämme osallistua. Ristiriitaista. Kuormittavaa sellainen on itselle, pidemmän päälle. Kyllä sitä toivoisi ihmissuhteessa saavanasa itsekin jotain, eikä joutua itse antamaan jatkuvasti.
Myös minä haluan tuollaisen suhteen, kun sinulla on nyt. Tiedän, että näitäkin miehiä on paljon tarjolla, jos vaan itse jaksaisi alkaa heihin tutustumaan.
Tsempit ap:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Tätä jälkimmäistä se ap:kin varmasti toivoi, eikä pelkkää seksisuhdetta. Olen tuosta ap:n kirjoittamasta ymmärtänyt, että olisi halunnut miehen osallistuvan arkeen ja tulevan osaksi elämää, mutta mies ei halua syventää suhdetta.
Olen myös itse yksinhuoltajana ollut kuluttavassa tapailusuhteessa, joka ei edennyt. Mies kyllä lupaili paljon, mutta toteutti vähän. Olin hänen elämänsä nainen, mutta ei silti halunnut / viitsinyt arkielämäämme osallistua. Ristiriitaista. Kuormittavaa sellainen on itselle, pidemmän päälle. Kyllä sitä toivoisi ihmissuhteessa saavanasa itsekin jotain, eikä joutua itse antamaan jatkuvasti.
Myös minä haluan tuollaisen suhteen, kun sinulla on nyt. Tiedän, että näitäkin miehiä on paljon tarjolla, jos vaan itse jaksaisi alkaa heihin tutustumaan.
Tsempit ap:lle.
Minua hämmästyttää miten monet on sitä mieltä, että ap ei saisi toivoa mieheltä minkäänlaista arkeen osallistumista ja että suhteeseen saisi alkaa vain "jos on jotain annettavaa suhteelle". Miksi pitäisi olla, miksei saisi toivoa suhdetta semmoisena kuin on? Tottakai pitää olla rehellinen ja kertoa tilanteestaan, että mahdollinen kumppani tietää mihin on lähdössä. Toisaalta siltä kumppaniltakin toivoisi rehellisyyttä jos hän ei ole valmis ottamaan osaa toisen arkeen millään lailla. Ap:n tilanteessa ero on luultavasti paras ratkaisu kaikille, ja toimii sekä ap:lle että miehelle opetuksena siitä mitä suhteelta haluaa ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Ihmettelen myös, miten monet itsestäänselvästi olettaa, että tietenkin sen miehen pitää alkaa isäpuoleksi ja ottaa aloittajan kiireinen perhe-elämä lähes kiitollisena vastaan.
Jos itse niin olettaa niin onko miehelle tästä myös raportoitu heti suhteen alussa?
Että tämä meidän seurustelu ja yhteiselämä ei sitten ole mitään huvittelua, kaukana siitä. Vaan raakaa arkea. Että olet minulle pelkkä haittatekijä jos et siihen taivu.Itse vapaana ihmisenä en suosiolla (enkä pakollakaan) luiskahtaisi tuohon aloittajan vaatimaan perhe- ja muuhun härdellimoodiin.
Sanoisin, että kiitos, mutta kiitos ei.Niin, ei kannata alkaa mihinkään suhteeseen vanhemman kanssa jos ei ole valmis ottamaan sitä "koko pakettia". Ne lapset vaan on osa sitä ihmistä, jos ei ole valmis siihen niin yhtä lailla pitää heti suhteen alussa ilmaista, ettei missään tapauksessa aio arkeen osallistua, vaan haluaa pelkkää kevyttä tapailua. Ei lässyttää mitään "ollaan koko loppuelämä yhdessä"-soopaa, jos ei ole valmis olemaan osa toisen todellista elämää.
Voi kuule, kun se vanhempi saattaa olla nimenomaan se osapuoli, joka ei halua syventää suhdetta.
Niin voi olla, ja silloin hän voi kertoa siitä. On totta, että tuommoinen hupiseurustelu sopii joillekin vanhemmillekin. Joka tapauksessa ne raamit olisi hyvä tehdä selväksi heti alussa, mieluiten sen aloitteesta joka jotain rajoitteita suhteen etenemiselle asettaa.
Itse olen ollut muutamaankin kertaan tilanteessa jossa itse halusin kevyttä tapailua, non-exklusiivisesti, hauskanpitoa, ja seuraa, mutta mies(lapsettomia nämä) olisivat halunneet vakavan seurustelusuhteen, jossa minä hoitaisin lastani kotona ja mies viilettelisi miten itse mielii, koska eihän se HÄNEN lapsensa ole.
En noihin lähtenyt, vaan sanoin aina että jos ei kevyt tapailu sovi, niin sitten ei sovi.
Nykyinen mieheni oli kanssani lapseni sairasvuoteella, piti kädestä ja tuki, auttoi minkä pystyi, suri kanssani, ja iloitsi, eikä hypännyt missään kun tarvitsin häntä.
Niinpä oli helppoa sujahtaa yhteiseen elämään hänen kanssaan, elämään johon kuuluu jo aikuisen lapseni lisäksi mieheni kaksi lasta sännöllisesti. Emme luuhaa missään emmekä pelaa valtapelejä, vaan elämme yhteistä elämää jossa olemme toinen toisillemme tärkeintä maailmassa lasten lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tismalleen mistä ap puhuu ja pistää huvittamaan osan kommentoijista vastaus. Selittää ainakin sen miksi osan ihmisistä elämä on jatkuvaa kaaosta tai mikään pysy ruodussa, jos asenne on tuo, että työkalut pitäisi lennähtää aina kädestä kun mies vain vislaa.
Olen kokenut saman kuin ap, mutta ilman lapsia ja se oli silti kuormittavaa. Opiskelin, kävin töissä, harrastin ja oli valtava tuttavapiiri. Ei ne tunteet riitä, jos mies sattuu olemaan hirveän dominoiva ja täysin taipumaton luonteeltaan. Omalla kohdallani kävi niin, että silloin kun itselläni olisi ollut vapaata, minun olisi pitänyt mennä miehen luo ja elää hänen määrittämän rytmin mukaan. Minä olin häntä varten, eli mitään meitä ei ollut vaan oli vain mies ja miehen elämä. Siihen päälle mies ei kestänyt minkäänlaista yksinoloa, ja kun tein selväksi, että oma elämä on pakko hoitaa, niin hän yritti pakottaa minut irrottautumaan omista kuvioistani. Hän suuttui jos menin kavereiden kanssa baariin (wtf). Oli hienoa sen kolmen kuukauden aikana kuunnella iltakaudet miten teen hänet hulluksi tällä touhullani (en jättänyt työvuoroja tekemättä ja valmistauduin näyttöihin). En tiedä mitä minun olisi pitänyt tehdä, koska aamulla menin opiskelupaikkaani, illaksi töihin ja siinä matkalla meni taisteluksi ettei mies kuluta kaikkia akkujani soittelemalla lukemattomia kertoja tentatakseen miten meidän käy..
Erosin ja se ei käynyt kovinkaan kauniisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisena mietin miltä tuntuisi jos mies alkaisi siivota autotallia kuulokkeet korvillaan kuunnellen itselleen mieluista musiikkia.
Ja haluaisi olla senkin ajan omissa oloissaan. Kun minä menisin hänen luokseen viettämään viikonloppua. Niinä harvoina kertoina milloin mieheltä ylipäätään liikenisi aikaa kokoaikaiselta kiireeltään ja stressiltään.
Miksi ihmeessä joku haluaa pestä lattiaa mielummin kuin olla miesystävän kanssa. Onko lattia niin likainen? Ei pitäisi olla kun kiireinen yh kotonaan luultavasti puunaa jatkuvasti. Prioriteetit on nyt pikkasen hukassa. Tai lattianpesu on tekosyy ettei tarvitse olla miehen kanssa ja jutella. Tai itsensä ja kiireidensä korostuskeino: olen näin kiireinen, ettei minulla ole yhtään vapaa-aikaa.
Jos ihmisellä ei ole todellakaan, tai tuntee niin, vapaa-aikaa, niin jotain tarttis sille asialle tehdä. Ensiksikin omassa päässään.Olisi todella ärsyttävää jos mies sen puuhailunsa lisäksi koko ajan minun siellä ollessa antaisi minun ymmärtää ja hermoilisi, että voi kauheeta, mun tarvis tänkin ajan olla siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tätä. Voi voi kun on stressaantunut olo kun menee aikaa hukkaa sun kanssas.
Se olisi aika lyhyt suhde. Ymmärtäisin yskän. Nostaisin kytkintä, mies saisi jatkaa omien kytkimiensä parissa siellä autotallissaan kuulokkeineen ja musiikkeineen.
Ihme kun aloittajan mies on näinkin kauan ollut kärsivällinen.Miksi sinä olet noin ilkeä ihminen?
Miten niin ilkeä ihminen? Kerroin vain miten minä asiat omasta näkökulmastani näen. Naisena.
Ihan realistisesti mielestäni kerroin.
En tosiaankaa itse seurustelisi miehen kanssa joka yhteisen ajan sijasta valitsisi olla yksikseen kuulokkeet korvilla omassa rauhassa tekemällä omia kesken jääneitä hommiaan.
Jos minä olisin omalla vapaa-ajallani tullut kutsuttuna hänen luokseen. Odottaen leppoisaa yhdessäoloa ja juttelua.
Ja mies vielä ivailisi, että en hän mistään "huvittelusta" edes piittaa. Töitä, töitä sitä täällä tehdään.
Miksi olisin hänen kanssaan, olisimme liian etilaiset.
Mitä noille keskenjääneille hommille pitäisi sitten tehdä, jos ne eivät saa mennä parisuhteen edelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin hetken aikaa suhteessa miehen kanssa joka halusi että vietän kaikki lapsivapaat viikonloppuni hänen kanssaan. Olisin halunnut viettää aikaa myös ystävien kanssa tai yksikseni. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan ahdistavalta eikä kivalta nähdä toista. Suhde loppui siihen. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut ettei meillä ollut syvällistä keskusteluyhteyttä tuon miehen kanssa, että olisi voinut jakaa asioita, kertoa toiveensa ja tullut kuulluksi. Yksinäisyyteenkö kenties kaivattiin toisesta seuraa. Tuntui että toinen on painolastina elämässä.
Nykyinen miesystävä on myös arjessa mukana, auttaa korjaamaan lasten pyörät, auttaa läksyissä jne. Teemme yhdessä ruokaa ja autetaan toinen toista tarvittaessa. Aito halu olla yhdessä ja se myös tuntuu ja näkyy. Meillä on omat kodit, ystäväpiirit ja omaa aikaa, mutta myös yhteistä arkea mikä on ihanaa.
Siitä huolimatta, että täällä osa raportoi tuollaisista isäpuolimiehistä, niin ei se ei ole mikään oletusarvo. Ei voi olettaa. Joo, hyvä että joillain suhde ilmeisesti sopimatta muotoutunut noin, mutta lähtökohtaisesti ei voi odottaa tuollaista ajatustenlukua. Itse voi tietysti asettaa kumppanille valintakriteeriksi, että hänen pitää mitään sanomatta soljahtaa tuollaiseen uusperhemalliin ja arjen jakamiseen. Mutta jos niin ei käy kiinnekohta siitä voi toista itsekkääksi syyttää.
Ihmettelen myös, miten monet itsestäänselvästi olettaa, että tietenkin sen miehen pitää alkaa isäpuoleksi ja ottaa aloittajan kiireinen perhe-elämä lähes kiitollisena vastaan.
Jos itse niin olettaa niin onko miehelle tästä myös raportoitu heti suhteen alussa?
Että tämä meidän seurustelu ja yhteiselämä ei sitten ole mitään huvittelua, kaukana siitä. Vaan raakaa arkea. Että olet minulle pelkkä haittatekijä jos et siihen taivu.Itse vapaana ihmisenä en suosiolla (enkä pakollakaan) luiskahtaisi tuohon aloittajan vaatimaan perhe- ja muuhun härdellimoodiin.
Sanoisin, että kiitos, mutta kiitos ei.Niin, ei kannata alkaa mihinkään suhteeseen vanhemman kanssa jos ei ole valmis ottamaan sitä "koko pakettia". Ne lapset vaan on osa sitä ihmistä, jos ei ole valmis siihen niin yhtä lailla pitää heti suhteen alussa ilmaista, ettei missään tapauksessa aio arkeen osallistua, vaan haluaa pelkkää kevyttä tapailua. Ei lässyttää mitään "ollaan koko loppuelämä yhdessä"-soopaa, jos ei ole valmis olemaan osa toisen todellista elämää.
Voi kuule, kun se vanhempi saattaa olla nimenomaan se osapuoli, joka ei halua syventää suhdetta.
Niin voi olla, ja silloin hän voi kertoa siitä. On totta, että tuommoinen hupiseurustelu sopii joillekin vanhemmillekin. Joka tapauksessa ne raamit olisi hyvä tehdä selväksi heti alussa, mieluiten sen aloitteesta joka jotain rajoitteita suhteen etenemiselle asettaa.
Itse olen ollut muutamaankin kertaan tilanteessa jossa itse halusin kevyttä tapailua, non-exklusiivisesti, hauskanpitoa, ja seuraa, mutta mies(lapsettomia nämä) olisivat halunneet vakavan seurustelusuhteen, jossa minä hoitaisin lastani kotona ja mies viilettelisi miten itse mielii, koska eihän se HÄNEN lapsensa ole.
En noihin lähtenyt, vaan sanoin aina että jos ei kevyt tapailu sovi, niin sitten ei sovi.
Nykyinen mieheni oli kanssani lapseni sairasvuoteella, piti kädestä ja tuki, auttoi minkä pystyi, suri kanssani, ja iloitsi, eikä hypännyt missään kun tarvitsin häntä.
Niinpä oli helppoa sujahtaa yhteiseen elämään hänen kanssaan, elämään johon kuuluu jo aikuisen lapseni lisäksi mieheni kaksi lasta sännöllisesti. Emme luuhaa missään emmekä pelaa valtapelejä, vaan elämme yhteistä elämää jossa olemme toinen toisillemme tärkeintä maailmassa lasten lisäksi.
Tämä oli hyvä kuvaus siitä, mikä on realistista perheellisen kanssa seurustelusta. Joko kevyttä tapailua ilman sitoumuksia ja vaatimuksia kumpaankaan suuntaan tai aito halu olla osana toisen elämää, johon ne lapset myös sisältyy, ilman että laskeskellaan minkä verran kumpikin "antaa" toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisena mietin miltä tuntuisi jos mies alkaisi siivota autotallia kuulokkeet korvillaan kuunnellen itselleen mieluista musiikkia.
Ja haluaisi olla senkin ajan omissa oloissaan. Kun minä menisin hänen luokseen viettämään viikonloppua. Niinä harvoina kertoina milloin mieheltä ylipäätään liikenisi aikaa kokoaikaiselta kiireeltään ja stressiltään.
Miksi ihmeessä joku haluaa pestä lattiaa mielummin kuin olla miesystävän kanssa. Onko lattia niin likainen? Ei pitäisi olla kun kiireinen yh kotonaan luultavasti puunaa jatkuvasti. Prioriteetit on nyt pikkasen hukassa. Tai lattianpesu on tekosyy ettei tarvitse olla miehen kanssa ja jutella. Tai itsensä ja kiireidensä korostuskeino: olen näin kiireinen, ettei minulla ole yhtään vapaa-aikaa.
Jos ihmisellä ei ole todellakaan, tai tuntee niin, vapaa-aikaa, niin jotain tarttis sille asialle tehdä. Ensiksikin omassa päässään.Olisi todella ärsyttävää jos mies sen puuhailunsa lisäksi koko ajan minun siellä ollessa antaisi minun ymmärtää ja hermoilisi, että voi kauheeta, mun tarvis tänkin ajan olla siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tätä. Voi voi kun on stressaantunut olo kun menee aikaa hukkaa sun kanssas.
Se olisi aika lyhyt suhde. Ymmärtäisin yskän. Nostaisin kytkintä, mies saisi jatkaa omien kytkimiensä parissa siellä autotallissaan kuulokkeineen ja musiikkeineen.
Ihme kun aloittajan mies on näinkin kauan ollut kärsivällinen.Miksi sinä olet noin ilkeä ihminen?
Miten niin ilkeä ihminen? Kerroin vain miten minä asiat omasta näkökulmastani näen. Naisena.
Ihan realistisesti mielestäni kerroin.
En tosiaankaa itse seurustelisi miehen kanssa joka yhteisen ajan sijasta valitsisi olla yksikseen kuulokkeet korvilla omassa rauhassa tekemällä omia kesken jääneitä hommiaan.
Jos minä olisin omalla vapaa-ajallani tullut kutsuttuna hänen luokseen. Odottaen leppoisaa yhdessäoloa ja juttelua.
Ja mies vielä ivailisi, että en hän mistään "huvittelusta" edes piittaa. Töitä, töitä sitä täällä tehdään.
Miksi olisin hänen kanssaan, olisimme liian etilaiset.
Ei ehkä ilkeä, mutta sanotaanko että kykenemätön asettumaan toisen asemaan. Eikä tuo vertauksesi on aika kaukaa haettu, eihän tässä tuommoisesta ole edes kyse. Ap:n tilanteeseen verrattavassa tilanteessa miehellä on siellä autotallissa menossa joku tärkeä projekti, josta olet tietoinen. Voit mennä hänen luokseen jos haluat, mutta se projekti pitää saada tehtyä. Voin mennä sinne seuraksi taikka ihan avuksi, tai sitten voit mennä vaikka lyhyemmäksi aikaa, että toinen saa hommaansa edistettyä rauhassa ja ehtii sitten keskittyä sinuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä ap miestä tarvitse.
Tilaa surruutin kaalimato.com:sta.
Alat omaishoitaa vanhempiasi.
Siivoat , ruokit ja kasvatat lapsesi.
Yksi aamu heräät
Peilistä katsoo kulahtanut hiirulainen..
Vanhemmat ovat kuolleet
Lapset muuttaneet muualle.
Ihan hyvä kuvaus. Jos vielä on se mies pysynyt kelkassa, niin tuo harmaa hiiri saa vielä omaishoitaa lopuksi sen miehen joka ei ole koskaan jakanut naisen taakkoja. Harmaaksi hiireksi päätyy jokainen, mutta kivampi katsoa peiliistä sitä kulahtanutta naamaa kun ei ole jonkin hulivimiehen seksileikkien takia hylännyt rakkaitaan vaan voi oikeasti katsoa itseään peiliin.
Minä harmaana hiirulaisena ottaisin ihan mielelläni hulivilimiehen seksileikkien takia!
En minä mitään puhumatonta ankeaa työjuhtaa tarvitse joka sitten illalla kaatuu umpiväsyneenä sänkyyn.
Iloa ja leikkimieltä minä arkeeni kaipaan.
Kyllä sitä ankeutta piisaa ihan riittämiin muutenkin.
Noiden välillekö ei sinun mielestäsi mahdu mitään? Mukavaa tyyppiä jonka kanssa voi sekä seksihurjastella että tehdä arjen askareita (jotka yhdessä hoituu nopeammin niin, että molemmilla on illalla energiaa vaikka siihen seksiin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisena mietin miltä tuntuisi jos mies alkaisi siivota autotallia kuulokkeet korvillaan kuunnellen itselleen mieluista musiikkia.
Ja haluaisi olla senkin ajan omissa oloissaan. Kun minä menisin hänen luokseen viettämään viikonloppua. Niinä harvoina kertoina milloin mieheltä ylipäätään liikenisi aikaa kokoaikaiselta kiireeltään ja stressiltään.
Miksi ihmeessä joku haluaa pestä lattiaa mielummin kuin olla miesystävän kanssa. Onko lattia niin likainen? Ei pitäisi olla kun kiireinen yh kotonaan luultavasti puunaa jatkuvasti. Prioriteetit on nyt pikkasen hukassa. Tai lattianpesu on tekosyy ettei tarvitse olla miehen kanssa ja jutella. Tai itsensä ja kiireidensä korostuskeino: olen näin kiireinen, ettei minulla ole yhtään vapaa-aikaa.
Jos ihmisellä ei ole todellakaan, tai tuntee niin, vapaa-aikaa, niin jotain tarttis sille asialle tehdä. Ensiksikin omassa päässään.Olisi todella ärsyttävää jos mies sen puuhailunsa lisäksi koko ajan minun siellä ollessa antaisi minun ymmärtää ja hermoilisi, että voi kauheeta, mun tarvis tänkin ajan olla siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tätä. Voi voi kun on stressaantunut olo kun menee aikaa hukkaa sun kanssas.
Se olisi aika lyhyt suhde. Ymmärtäisin yskän. Nostaisin kytkintä, mies saisi jatkaa omien kytkimiensä parissa siellä autotallissaan kuulokkeineen ja musiikkeineen.
Ihme kun aloittajan mies on näinkin kauan ollut kärsivällinen.Miksi sinä olet noin ilkeä ihminen?
Miten niin ilkeä ihminen? Kerroin vain miten minä asiat omasta näkökulmastani näen. Naisena.
Ihan realistisesti mielestäni kerroin.
En tosiaankaa itse seurustelisi miehen kanssa joka yhteisen ajan sijasta valitsisi olla yksikseen kuulokkeet korvilla omassa rauhassa tekemällä omia kesken jääneitä hommiaan.
Jos minä olisin omalla vapaa-ajallani tullut kutsuttuna hänen luokseen. Odottaen leppoisaa yhdessäoloa ja juttelua.
Ja mies vielä ivailisi, että en hän mistään "huvittelusta" edes piittaa. Töitä, töitä sitä täällä tehdään.
Miksi olisin hänen kanssaan, olisimme liian etilaiset.Mitä noille keskenjääneille hommille pitäisi sitten tehdä, jos ne eivät saa mennä parisuhteen edelle?
Ne pitäisi hoitaa muuna aikana pois tai jättää tekemättä sillä aikaa kun on kutsunut jonkun kotiinsa. Esimerkiksi naisystävänsä.
Minua myös alkaisi mietityttää miksi sillä miehellä on aina näitä kesken jääneitä hommia tehtävänä. Jos aina tai melkein aina niitä siis olisi. Tietenkin jonkin lyhytaikaisen homman käsittäisin, mutten joka tapaamiskerta.
Ovatko ne työt oikeasti pakollisia tehdä juuri silloin olen olen paikalla vai pakeneeko hän niiden pariin jostain syystä. Ja jos pakenee, niin miettisin mistä syystä. Kykeneekö mies rentoutumaan ja olemasn tekemättä töitä ylipäätään. Jos ei niin huono homma parisuhteen kannalta.
Myös miettisin onko hän huono organisoimaan asioitaan. Vai onko tuo vain tapa viettää vapaa-aikaansa ja ei nyt pysty itseään muuttamaan. Vaikka haluisi minut elämäänsä.
Jos "pakolliset työt" jatkuvasti tai melko usein ohittaisivat parisuhteen miettisin miksiköhän olen tässä. Jos mies viettää aikaansa mieluummin muilla tavoin kuin minun kanssani.
Tietysti oman miettimisen lisäksi sitten keskustelisin myös miehen kanssa. Mitä mies selittää pohdintoihini.
Haluammeko samoja asioita vai emme. Ja osuuko lainkaan tai miten paljon osuu ajatusmaailmamme yhteen.
Sen keskustelun perusteella tekisin/tekisimme ratkaisun. Voisin antaa vielä miehelle mahdollisuuden, mutta jos mikään ei muuttuusi niin lopettaisin suhteen. Ihan kummankin eduksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sinä ap miestä tarvitse.
Tilaa surruutin kaalimato.com:sta.
Alat omaishoitaa vanhempiasi.
Siivoat , ruokit ja kasvatat lapsesi.
Yksi aamu heräät
Peilistä katsoo kulahtanut hiirulainen..
Vanhemmat ovat kuolleet
Lapset muuttaneet muualle.
Ihan hyvä kuvaus. Jos vielä on se mies pysynyt kelkassa, niin tuo harmaa hiiri saa vielä omaishoitaa lopuksi sen miehen joka ei ole koskaan jakanut naisen taakkoja. Harmaaksi hiireksi päätyy jokainen, mutta kivampi katsoa peiliistä sitä kulahtanutta naamaa kun ei ole jonkin hulivimiehen seksileikkien takia hylännyt rakkaitaan vaan voi oikeasti katsoa itseään peiliin.
Minä harmaana hiirulaisena ottaisin ihan mielelläni hulivilimiehen seksileikkien takia!
En minä mitään puhumatonta ankeaa työjuhtaa tarvitse joka sitten illalla kaatuu umpiväsyneenä sänkyyn.
Iloa ja leikkimieltä minä arkeeni kaipaan.
Kyllä sitä ankeutta piisaa ihan riittämiin muutenkin.Noiden välillekö ei sinun mielestäsi mahdu mitään? Mukavaa tyyppiä jonka kanssa voi sekä seksihurjastella että tehdä arjen askareita (jotka yhdessä hoituu nopeammin niin, että molemmilla on illalla energiaa vaikka siihen seksiin).
No tietenkin voi. Vedin vain vähän yli kun oli niin siihen malliin inspiroiva kommentti edellä.
En vaan malttanut olla hiljaa.
Mutta olen kyllä pitkälti tätä mieltä, mitä sanoinkin. Kaipaan elämääni myös iloa ja leikkimieltä, en totista puurtamista ja kaiken leikillisyyden ja huvittelun teilaamista "turhaksi".
Sopivasti sopivassa määrin erilaisia asioita.
Sopivasti työtä, sopivasti lepoa, sopivasti hassuttelua, sopivasti huvittelua, sopivasti tai mieluummin hiukan enemmän rakkautta, läheisyyttä ja seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisena mietin miltä tuntuisi jos mies alkaisi siivota autotallia kuulokkeet korvillaan kuunnellen itselleen mieluista musiikkia.
Ja haluaisi olla senkin ajan omissa oloissaan. Kun minä menisin hänen luokseen viettämään viikonloppua. Niinä harvoina kertoina milloin mieheltä ylipäätään liikenisi aikaa kokoaikaiselta kiireeltään ja stressiltään.
Miksi ihmeessä joku haluaa pestä lattiaa mielummin kuin olla miesystävän kanssa. Onko lattia niin likainen? Ei pitäisi olla kun kiireinen yh kotonaan luultavasti puunaa jatkuvasti. Prioriteetit on nyt pikkasen hukassa. Tai lattianpesu on tekosyy ettei tarvitse olla miehen kanssa ja jutella. Tai itsensä ja kiireidensä korostuskeino: olen näin kiireinen, ettei minulla ole yhtään vapaa-aikaa.
Jos ihmisellä ei ole todellakaan, tai tuntee niin, vapaa-aikaa, niin jotain tarttis sille asialle tehdä. Ensiksikin omassa päässään.Olisi todella ärsyttävää jos mies sen puuhailunsa lisäksi koko ajan minun siellä ollessa antaisi minun ymmärtää ja hermoilisi, että voi kauheeta, mun tarvis tänkin ajan olla siellä ja täällä ja tehdä sitä ja tätä. Voi voi kun on stressaantunut olo kun menee aikaa hukkaa sun kanssas.
Se olisi aika lyhyt suhde. Ymmärtäisin yskän. Nostaisin kytkintä, mies saisi jatkaa omien kytkimiensä parissa siellä autotallissaan kuulokkeineen ja musiikkeineen.
Ihme kun aloittajan mies on näinkin kauan ollut kärsivällinen.Miksi sinä olet noin ilkeä ihminen?
Miten niin ilkeä ihminen? Kerroin vain miten minä asiat omasta näkökulmastani näen. Naisena.
Ihan realistisesti mielestäni kerroin.
En tosiaankaa itse seurustelisi miehen kanssa joka yhteisen ajan sijasta valitsisi olla yksikseen kuulokkeet korvilla omassa rauhassa tekemällä omia kesken jääneitä hommiaan.
Jos minä olisin omalla vapaa-ajallani tullut kutsuttuna hänen luokseen. Odottaen leppoisaa yhdessäoloa ja juttelua.
Ja mies vielä ivailisi, että en hän mistään "huvittelusta" edes piittaa. Töitä, töitä sitä täällä tehdään.
Miksi olisin hänen kanssaan, olisimme liian etilaiset.Ei ehkä ilkeä, mutta sanotaanko että kykenemätön asettumaan toisen asemaan. Eikä tuo vertauksesi on aika kaukaa haettu, eihän tässä tuommoisesta ole edes kyse. Ap:n tilanteeseen verrattavassa tilanteessa miehellä on siellä autotallissa menossa joku tärkeä projekti, josta olet tietoinen. Voit mennä hänen luokseen jos haluat, mutta se projekti pitää saada tehtyä. Voin mennä sinne seuraksi taikka ihan avuksi, tai sitten voit mennä vaikka lyhyemmäksi aikaa, että toinen saa hommaansa edistettyä rauhassa ja ehtii sitten keskittyä sinuun.
Tarkoitin nyt lähinnä näitä tapauksia jotka oleilevat autotallissa tms. mieluummin kuin minun kanssani noin ylipäätään.
Kuten aloittaja kertoi: mieluummin pesee lattiaa kuulokkeet korvissa kuunnellen omaa lempimusiikkia.
Hän kuulemma tekee sitä mieluummin kuin on miesystävänsä kanssa.
Vertasin nyt hiukan niinkuin tähän.
Eli jos jonkulle miehelle on alvariinsa mieluisampaa roplata autoaan kuin minua niin roplatkoon sitten. Mitäs minä siinä sitten teen
Niin, ei kannata alkaa mihinkään suhteeseen vanhemman kanssa jos ei ole valmis ottamaan sitä "koko pakettia". Ne lapset vaan on osa sitä ihmistä, jos ei ole valmis siihen niin yhtä lailla pitää heti suhteen alussa ilmaista, ettei missään tapauksessa aio arkeen osallistua, vaan haluaa pelkkää kevyttä tapailua. Ei lässyttää mitään "ollaan koko loppuelämä yhdessä"-soopaa, jos ei ole valmis olemaan osa toisen todellista elämää.