Miesystävä häiritsee, onko ero ainoa mahdollisuus
Onko kenelläkään muulla tällaista ongelmaa ja mitä kannattaisi tehdä? Olen kiireinen yh-äiti, minulla on haastava työ, huonot tukiverkot ja vielä sairaat vanhemmatkin. Elämä on sinänsä mallillaan, mutta stressi on tietysti usein kova, varsinkin jos tulee jotain ylimääräistä säätöä tai huolta. Minulla on ihana miesystävä, jonka kanssa olemme seurustelleet jo 3 vuotta. Käytännössä koen että hän on vain yksi lisärasite tarpeineen. Olen vain niin kiireinen, ettei minulla ole aikaa hänelle ja jos olen hänen kanssaan, minua usein turhauttaa, että teemme asioita hänen ehdoillaan, vaikka minulla on pitkä lista omia asioita hoidettavana. Tuntuu jotenkin kamalalta, että minulla ei ole aikaa edes rakkaudelle. Mies tosiaan tuntuu vain häiritsevän, eikä hän tunnu oikein ymmärtävän elämäntilannettani tai ainakaan ikinä auta minua missään. Hän kyllä mielestään järjestää minulle rentouttavia viikonloppuja, mutta minua ei rentoutua treffailu, kun haluaisin hoitaa arkisia velvollisuuksiani ja elää ihan tavallista elämää. Tuntuu ikävältä, että minulla ei ole aikaa vain nautiskella elämästä omien lasteni tai ystävieni kanssa, kun mies vie vapaa-aikani. Onko kukaan ollut tällaisessa tilanteessa ja voiko siitä jotenkin selvitä, vai onko ero ainoa mahdollisuus.
Kommentit (344)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jotkut miehet on nyt ymmärtänyt tän aloituksen väärin. Eihän ap ole kolmeen vuoteen vaatinut mieheltä mitään ja on nyt väsynyt. Eikä siltikään vaadi enempää vaan miettii kannattaisiko erota, koska ei ole voimia rilluttelu suhteelle. Ei tässä ole mitään asetelmaa, että jompikumpi olisi paha tai toimisi väärin. Nyt ei näytä vaan toiveet yhteiselämästå osuvan yhteen.
"En ole oikein varma onko hän tietoisesti tai puolitietoisesti itsekäs kun käyttää minua omiin tarpeisiinsa, vai onko kyseessä jokin suhteen muusta ilmapiiristä johtuva kyvyttömyys luottaa toisen apuun ja ottaa niitä arjen askelia." -ap
Mihin ap sitä miestä tarvii? Mies kelpaisi, jos hän ottaisi osan ap taakasta?
Niin, sitä varten ihmissuhteet minusta ovat, että niitä taakkoja jaetaan, että ne tuntuisivat kummastakin kevyemmiltä. ap
Eli jos minun taakkani on 100 kiloa ja sinun 20 kiloa, niin taakka kevenee kun kannetaan yhdessä?
Kuvio kuulostaa täysin siltä että sinun taakkasi kevenisi, kun taas miehelle tulisi enemmän kannettavaa. Siksi mies haluaa mieluummin mökkiviikonloppuja kuin osaksi sinun arkihelvettiäsi.
Näin se varmaan on, vaikka arkeni ei olekaan ainakaan minun mielestäni mitään helvettiä vaan ihan onnellista ja hyvää arkea. Siksi kai tässä tilanteessa ollaankin, että miestä ei kiinnosta olla minun "helvetissäni". ap
"Olen kiireinen yh-äiti, minulla on haastava työ, huonot tukiverkot ja vielä sairaat vanhemmatkin. Elämä on sinänsä mallillaan, mutta stressi on tietysti usein kova, varsinkin jos tulee jotain ylimääräistä säätöä tai huolta"
Ja toistan: sinun oman kuvauksesikin mukaan kyse ei ole yhteisen arjen jakamisesta, vaan miehen tulisi tulla jakamaan sinun arkeasti - eli käytännössä auttamaan sinua.
Ja hetkinen, ei tukiverkkoja...missä ne lapset silloin ovat kun Ap viettää näitä mökkiviikonloppuja?
Ymmärsin ketjusta, että lasten isä ei ole myöskään lastensa kanssa, eli mihin ne lapset katoaa näiden viikonloppujen aikana?
Ap on kertonut että lapset ovat isällään 4pv kuussa ja isä ei suostu ottamaan heitä enempää.
Tämä ketju on aika käsittämätöntä luettavaa.
Naiset siis ovat yhä sitä mieltä että mies saa, nainen antaa. Ei niin että molemmat saavat ja molemmat antavat. Mies saa seksiä, joten miehen kuuluu antaa naiselle jotain vastineeksi (työsuorite, rahaa/omaisuutta). Ei niin että seksiä harrastetaan yhdessä, tasapuolisesti.
Kerrataanpa faktat:
1. Ap ja mies olivat alussa molemmat tyytyväisiä viikonloppusuhteeseen, eikä mistään muusta ole koskaan sovittu.
2. Ap yksipuolisesti alkoi toivomaan arjen jakamista, koska hänen arkensa on kiireisempää ja stressaavampaa kuin miehen. Ap oletti että varmaan arki jaetaan, vaikka se ei todellakaan ole selvää 2. kierroksella kun elämäntilantetkin ovat erilaiset.
3. Ap:n ja palstanaisten mielestä mies on sika kun ei tarjoudu järjestelyyn joka heikentäisi hänen ja parantaisi ap:n elämänlaatua.
Se nyt vain on niin että kun oma elämäntilanne on kuin ap:lla, eivät miehet ole innoissaan hyppäämässä kiireiseen ja stressaavaan yh-arkeen mukaan. Ihan sama tilanne rutiköyhällä miehellä joka tapaa rikkaan naisen ja alkaa toivomaan että sitoudutaan kunnolla, hankiaan yhteinen kämppä ja yhteinen tili. Ei käy.
Sen näkee että palsta on täynnä äitejä. Ja yh-äitejä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on aika käsittämätöntä luettavaa.
Naiset siis ovat yhä sitä mieltä että mies saa, nainen antaa. Ei niin että molemmat saavat ja molemmat antavat. Mies saa seksiä, joten miehen kuuluu antaa naiselle jotain vastineeksi (työsuorite, rahaa/omaisuutta). Ei niin että seksiä harrastetaan yhdessä, tasapuolisesti.
Kerrataanpa faktat:
1. Ap ja mies olivat alussa molemmat tyytyväisiä viikonloppusuhteeseen, eikä mistään muusta ole koskaan sovittu.
2. Ap yksipuolisesti alkoi toivomaan arjen jakamista, koska hänen arkensa on kiireisempää ja stressaavampaa kuin miehen. Ap oletti että varmaan arki jaetaan, vaikka se ei todellakaan ole selvää 2. kierroksella kun elämäntilantetkin ovat erilaiset.
3. Ap:n ja palstanaisten mielestä mies on sika kun ei tarjoudu järjestelyyn joka heikentäisi hänen ja parantaisi ap:n elämänlaatua.Se nyt vain on niin että kun oma elämäntilanne on kuin ap:lla, eivät miehet ole innoissaan hyppäämässä kiireiseen ja stressaavaan yh-arkeen mukaan. Ihan sama tilanne rutiköyhällä miehellä joka tapaa rikkaan naisen ja alkaa toivomaan että sitoudutaan kunnolla, hankiaan yhteinen kämppä ja yhteinen tili. Ei käy.

Aika harva täällä on sanonut miestä siaksi. Moni on sanonut että hän on väärä kumppani yh-äidille jos ei ymmärrä elämän realiteetteja. Ja että pitää olla hieman itsekäs jos ei näe tai välitä siitä, että kumppani on kuormittunut ja halua auttaa. Ihmisellä on oikeus olla itsekäs, mutta parisuhteessa se ei oikein toimi pidemmän päälle, varsinkin jos haikailee loppuelämän suhdetta niinkuin ap:n mies sanojensa mukaan. Jos ei ole valmis auttamaan arjessa yhtään niin ei suhteesta yh-äidin kanssa vaan tule mitään, ja ei kannata semmoiseen edes alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on aika käsittämätöntä luettavaa.
Naiset siis ovat yhä sitä mieltä että mies saa, nainen antaa. Ei niin että molemmat saavat ja molemmat antavat. Mies saa seksiä, joten miehen kuuluu antaa naiselle jotain vastineeksi (työsuorite, rahaa/omaisuutta). Ei niin että seksiä harrastetaan yhdessä, tasapuolisesti.
Kerrataanpa faktat:
1. Ap ja mies olivat alussa molemmat tyytyväisiä viikonloppusuhteeseen, eikä mistään muusta ole koskaan sovittu.
2. Ap yksipuolisesti alkoi toivomaan arjen jakamista, koska hänen arkensa on kiireisempää ja stressaavampaa kuin miehen. Ap oletti että varmaan arki jaetaan, vaikka se ei todellakaan ole selvää 2. kierroksella kun elämäntilantetkin ovat erilaiset.
3. Ap:n ja palstanaisten mielestä mies on sika kun ei tarjoudu järjestelyyn joka heikentäisi hänen ja parantaisi ap:n elämänlaatua.Se nyt vain on niin että kun oma elämäntilanne on kuin ap:lla, eivät miehet ole innoissaan hyppäämässä kiireiseen ja stressaavaan yh-arkeen mukaan. Ihan sama tilanne rutiköyhällä miehellä joka tapaa rikkaan naisen ja alkaa toivomaan että sitoudutaan kunnolla, hankiaan yhteinen kämppä ja yhteinen tili. Ei käy.
Sen näkee että palsta on täynnä äitejä. Ja yh-äitejä.
No ehkä ei mies ole sika, mutta jotenkin haluton näkemään naisen ahdinkoa, mihin homma kaatuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruuhkavuosina puoliso on parhaimmillaan hyvä työpari. Sellainen ap:lta puuttuu, ja siksi seurustelu ei tunnu antoisalta.
”Työpari”. Ei kukaan lapseton halua millekään toisten työleireille.
Vai työleireille. Jos lapsiperheen arjen kokee työleirinä, niin ehkä kannattaa silloin valita lapseton puoliso, eikä perheellistä. Se perhe tulee siinä väistämättä kaupan päälle, jos yhtään vakavammasta suhteesta puhutaan. Ainakin minulle perheeni on osa minua. Miehen pitää perheeni hyväksyä ja olla osa sitä, jos haluaa parisuhteessa kanssani olla.
Joo, tässä nyt on vaan se, että ap ei ollut assertiivinen ja kertonut jo aikoja sitten, että etsii lapsille isän roolin täyttäjää, vaan KOLME vuotta esitti haluavansa samaa kuin mies. Mies nyt alusta saakka on teoillaan tehnyt selväksi, mitä haluaa. On ollut enintäänkin ap:n kuvitelmaa, että suhteessa ”syvennyttäisiin” ap:n haluamaan täysipainoisesti jaettuun perhe-elämään. No mutta nyt ap on kai viimeinkin myöntänyt itselleen, mitä haluaa, ja se ei ole yhteensopivaa miehen halujen kanssa -> ero.
Osittain varmaan näinkin, ja voi myös olla että ne seksi ja huvitteluviikonloput tulivat suhteen alussa niin tarpeeseen etten todellakaan niistä valittanut. En etsi lapsille isän roolin täyttäjää, mutta jotain yhteistä aitoa elämää pitäisi olla. Mies usein puhuu, että olisimme loppu elämämme yhdessä, mutta en kyllä tajua mille pohjalle se nyt rakentuisi. ap
Onko mies tavannut lapsesi? Jos, niin muten tulevat toimeen?
Ovat tavanneet, mutta eivät välit ole mitenkään kovin läheiset, koska eivät he paljon vietä aikaa yhdessä. En kyllä kaipaa mitään isäpuolta, näen selvästi ettei siitä mitään tulisi, enkä sellaista tarvitse tähän. En edes kaipaa että mies muuttaisi meille. Kaipaan vain vähän enemmän omaa aikaa ja sitä, että jos mies tulee meille arkena illalla käymään, niin hän kävisi vaikka matkalla Lidlistä tuomassa samalla painavat ostokset (ja siis ihan minun rahoillani) ja laittaisi ne jääkaappiin ennen kuin alkaa panna minua. ap
Miksi sä katot tota miestä enää? Onko niin vaikea katsoa ja ymmärtää mitä miehen käytös tarkoittaa? Hän ei välitä sinusta. Piste. Ihan sama mitä livertelee, häntä ei vaan kiinnosta muu kuin seksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä rusinat pullasta miehiä riittää. Arvaan että mies on komea ja osaa hurmata naisia kun vei niin jalat alta. Tuon tyyppiset miehet eivät halua antaa itsestään vaan ottaa ja etsivät naisen jolle tämä käy. Ei mies halua arkeasi helpottaa, on itsekkään oloinen. Vetäisin rajat hommalle ja sanoisin ihan suoraan.
Ei hän ole itsekäs. Eivät ole hänen lapsiaan.
Sitten mies etsii lapsettoman naisen, jolla on vaatimattomampi elämä kuin ap:lla. Onhan toi nyt jäätävää itsekkyyttä vaatia jatkuvaa passausta ja mökkilomia antamatta mitään takaisin.
Olen samaa mieltä siitä, että miehen pitäisi olla lapsettoman naisen kanssa. Mies ei kuitenkaan ole tehnyt mitään väärää, koska Ap ei ole kolmeen vuoteen saanut kunnolla suutaan auki vaan venynyt miehen toiveisiin. Silloin ei voi syyttää miestä. Itse täytyy pitää puoliaan ja keskustella suoraan, mitä kumpikin haluaa. Nyt molemmat ovat vain olettaneet.
Eikös ap sanonut, että ei tule kuulluksi? Mies ei siis ole kuunnellut eli on itsekäs.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on aika käsittämätöntä luettavaa.
Naiset siis ovat yhä sitä mieltä että mies saa, nainen antaa. Ei niin että molemmat saavat ja molemmat antavat. Mies saa seksiä, joten miehen kuuluu antaa naiselle jotain vastineeksi (työsuorite, rahaa/omaisuutta). Ei niin että seksiä harrastetaan yhdessä, tasapuolisesti.
Kerrataanpa faktat:
1. Ap ja mies olivat alussa molemmat tyytyväisiä viikonloppusuhteeseen, eikä mistään muusta ole koskaan sovittu.
2. Ap yksipuolisesti alkoi toivomaan arjen jakamista, koska hänen arkensa on kiireisempää ja stressaavampaa kuin miehen. Ap oletti että varmaan arki jaetaan, vaikka se ei todellakaan ole selvää 2. kierroksella kun elämäntilantetkin ovat erilaiset.
3. Ap:n ja palstanaisten mielestä mies on sika kun ei tarjoudu järjestelyyn joka heikentäisi hänen ja parantaisi ap:n elämänlaatua.Se nyt vain on niin että kun oma elämäntilanne on kuin ap:lla, eivät miehet ole innoissaan hyppäämässä kiireiseen ja stressaavaan yh-arkeen mukaan. Ihan sama tilanne rutiköyhällä miehellä joka tapaa rikkaan naisen ja alkaa toivomaan että sitoudutaan kunnolla, hankiaan yhteinen kämppä ja yhteinen tili. Ei käy.
Sen näkee että palsta on täynnä äitejä. Ja yh-äitejä.
Ajattele sellainen melko yksinkertainen asia kuin aika. Jos mies haluaa ap:n aikaa ja työpanosta mökillä, niin miehen kannattaisi antaa aikaa ja työpanosta ap:n arjessa, että ap:lla olisi aikaa miehelle. Muuten suhde loppui tai nähdään tosi paljon harvemmin.

Eli toisin sanottuna ap ei ole tehnyt kantaansa selväksi, vaan on jäänyt odottelemaan että mies vaistoaa hänen ajatuksensa ja tarjoutuu yh-perheen auttajaksi.
Naiset: opetelkaa sanomaan suoraan. Jos ei löydy sen vertaa assertiivisuutta, on se oma vika jos mitään ei tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on aika käsittämätöntä luettavaa.
Naiset siis ovat yhä sitä mieltä että mies saa, nainen antaa. Ei niin että molemmat saavat ja molemmat antavat. Mies saa seksiä, joten miehen kuuluu antaa naiselle jotain vastineeksi (työsuorite, rahaa/omaisuutta). Ei niin että seksiä harrastetaan yhdessä, tasapuolisesti.
Kerrataanpa faktat:
1. Ap ja mies olivat alussa molemmat tyytyväisiä viikonloppusuhteeseen, eikä mistään muusta ole koskaan sovittu.
2. Ap yksipuolisesti alkoi toivomaan arjen jakamista, koska hänen arkensa on kiireisempää ja stressaavampaa kuin miehen. Ap oletti että varmaan arki jaetaan, vaikka se ei todellakaan ole selvää 2. kierroksella kun elämäntilantetkin ovat erilaiset.
3. Ap:n ja palstanaisten mielestä mies on sika kun ei tarjoudu järjestelyyn joka heikentäisi hänen ja parantaisi ap:n elämänlaatua.Se nyt vain on niin että kun oma elämäntilanne on kuin ap:lla, eivät miehet ole innoissaan hyppäämässä kiireiseen ja stressaavaan yh-arkeen mukaan. Ihan sama tilanne rutiköyhällä miehellä joka tapaa rikkaan naisen ja alkaa toivomaan että sitoudutaan kunnolla, hankiaan yhteinen kämppä ja yhteinen tili. Ei käy.
Sen näkee että palsta on täynnä äitejä. Ja yh-äitejä.
Ajattele sellainen melko yksinkertainen asia kuin aika. Jos mies haluaa ap:n aikaa ja työpanosta mökillä, niin miehen kannattaisi antaa aikaa ja työpanosta ap:n arjessa, että ap:lla olisi aikaa miehelle. Muuten suhde loppui tai nähdään tosi paljon harvemmin.
Sanoiko ap että mies vaatii häntä tekemään töitä mökillä?
Ap saa viikonloppuisin saman verran miehen aikaa kuin mies saa hänen aikaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä rusinat pullasta miehiä riittää. Arvaan että mies on komea ja osaa hurmata naisia kun vei niin jalat alta. Tuon tyyppiset miehet eivät halua antaa itsestään vaan ottaa ja etsivät naisen jolle tämä käy. Ei mies halua arkeasi helpottaa, on itsekkään oloinen. Vetäisin rajat hommalle ja sanoisin ihan suoraan.
Ei hän ole itsekäs. Eivät ole hänen lapsiaan.
Sitten mies etsii lapsettoman naisen, jolla on vaatimattomampi elämä kuin ap:lla. Onhan toi nyt jäätävää itsekkyyttä vaatia jatkuvaa passausta ja mökkilomia antamatta mitään takaisin.
Olen samaa mieltä siitä, että miehen pitäisi olla lapsettoman naisen kanssa. Mies ei kuitenkaan ole tehnyt mitään väärää, koska Ap ei ole kolmeen vuoteen saanut kunnolla suutaan auki vaan venynyt miehen toiveisiin. Silloin ei voi syyttää miestä. Itse täytyy pitää puoliaan ja keskustella suoraan, mitä kumpikin haluaa. Nyt molemmat ovat vain olettaneet.
Eikös ap sanonut, että ei tule kuulluksi? Mies ei siis ole kuunnellut eli on itsekäs.
No selvä. Jos Ap on suoraan ja selkeästi esittänyt toiveensa ja tilanne on ennallaan niin sittenhän Ap:n olisi pitänyt vain kertoa, ettei homma toimi ja jättää mies. Ei niin, että pysyy silti suhteessa ja mahdollistaa ”itsekkyyden” hiljaisella hyväksynnällä. Edelleenkään ei voi miestä itsekkääksi syyttää. On vain niin erilaiset elämäntilanteet näillä kahdella.
Tästä syystä naisen tapaileminen on miehelle huono diili.
Nainen haluaa tapailla vain jos hän on hyötyvä/enemmän tarpeessa oleva osapuoli.
Kun nainen on esimerkiksi miestä varakkaampi, tapaileminen ei naista kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on aika hirveitä seurustelusuhteita jos kaikki pyörii vain töiden ja velvollisuuksien ympärillä.
Oletko aloittaja kokeillut koskaan ihan tosissasi rentoutua ja "tyytyä" miehen tarjoamaan vaihtoehtoon? Ettet aitomaattisesti ajattele, että se on "huono" ehdotus tai vaihtoehto. Miksi päättelet, että omasi on ainoa oikea tapa?
Etkö todellakaan kaipaa rentoutumista ja vain olla ja tehdä ihan muuta kuin normaalisti viikolla? Tätä en millään käsitä miksi näin on jos et.
Tunnut olevan kuin joku duracell-pupu. Luulet, ettei voi pysäyttää hyörimistä ja pyörimistä. Mitä pelkäät? Mitä kamalaa 4apahtuisi tai tapahtuisiko jos vain joskus välilä pysäyttäisit itsesi.
Saatko elämänsisällön pelkästään toimimalla ja olemalla hyödyllinen liittyen johonkin työhön tai jonkulle ihmiselle?
Etkö voisi ajatella, että voisi olla hyödyllistä sinulle, suhteellenne ja miehelle kun joskus tuntisit tyytyväisyyttä itseesi myös vain olemalla ja rauhoittumalla. Ilman suorittamista tai tunnetta, että sinun täytyy täyttää jonkun ihmisen tarpeita.Osaan rentoutua ja juuri sitä haluaisin tehdäkin. Siksi seurustelusuhteen täytyy muuttua tai päättyä. ap
Edelleen en käsitä mikset voi tai pysty rentoutumaan miesystäväsi kanssa tai mukana ollessa? Mitä se "rentoutuminen" sinun käsityksesi mukaan tarkoittaa? Jos olette jo kolme vuotta tuntenut ei kuulisi enää jännittävänkään.
Minkälainen seurustelusuhteen sitten pitäisi olla, kun sanoit, että sen täytyy muuttua?
Jos kerran miesystävä tarjoaa rentoutumisviikonloppua ja sinä kerrot nyt, että haluaisit rentoutua. Mikä mättää?
Jos kerran rakastat miesystävääsi?
En millään saa kiinni ajatuksesta.
Minusta ihaninta on viettää aikaa rakastamani miehen kanssa.
Sä taidat olla sellainen narsissi, josta palstalla vaahdotaan. Jokaisella on oikeus rentoutua parhaaksi katsomallaan tavalla. Kukaan toinen ei voi määrätä siitä.
Mies ei ole vastuussa ap:n elämäntilanteesta.
Sitähän te tässä haette. Kun minulla on tällaista, sinulla on velvollisuus auttaa.
Molemmat ovat itse järjestäneet elämänsä; ap kiireiseksi, mies leppoisammaksi. Ei miehellä ole velvollisuutta järjestää omaakin elämäänsä stressaavammaksi.
Ja huom. naiset eivät todellakaan auta miehiä. Lähtökohta on että miehen tulee olla samassa tai paremmasa asemassa, muuten naiselle ei käy.

Tämä on totta ja näin kuuluukin luonnossa olla. Maskuliininen mies on antelias provider (elättäjä ei kuulosta oikealta, siksi engl. termi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä helvettiä se mies saa jos seksi ja mökkiviikonloput vaihtuvat lattian puunaamiseen, lasten kuskaamiseen, ja ap:n kulujen maksamiseen?
Ap:n haluamassa kuviossa hän saa miehestä hyötyä, mies ei saa ap:lta mitään muuta kuin lisää velvoliisuuksia. Käytännössä mies olisi ilmainen kotipalvelufirma ja ap:n lisälompakko.
No ei AP tuollaista ehdottanutkaan, vaan itse vedit tällaisen mustavalkoisen päätelmän.
Itse ymmärrän aloittajaa ihan täysin.
Yksinhuoltajana aika on rajattua ja tossa kuviossa mies vie siitä ison osan, joka on sitten pois muualta. Itse varmaan vastaavassa tilanteessa ehdottaisin harvempia tapaamisia. Mikäli mies ei ymmärrä, niin saisi itsekkyydessään siirtyä muihin maisemiin.
Mitäs sun mielestä ap ehdotti??
Oletetaan, että ap olisi lapseton urananainen. Joka tekisi paljon töitä arkena, mutta lapsettomalla yksin asuvalla ei kotitöitä paljoa ole ja iäkkään äidin luona ehtii piipahtamaan arkena töiden jälkeen. Eli ap:lla olisi kaikki viikonloput velvoitteista ja kotitöistä vapaat. Haluaisiko hän tai kukaan muukaan viettää kaikki viikonloput kolmen vuoden ajan mökillä panolomilla? En usko. Kolme vuotta samaa on valtavan pitkä aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jotkut miehet on nyt ymmärtänyt tän aloituksen väärin. Eihän ap ole kolmeen vuoteen vaatinut mieheltä mitään ja on nyt väsynyt. Eikä siltikään vaadi enempää vaan miettii kannattaisiko erota, koska ei ole voimia rilluttelu suhteelle. Ei tässä ole mitään asetelmaa, että jompikumpi olisi paha tai toimisi väärin. Nyt ei näytä vaan toiveet yhteiselämästå osuvan yhteen.
"En ole oikein varma onko hän tietoisesti tai puolitietoisesti itsekäs kun käyttää minua omiin tarpeisiinsa, vai onko kyseessä jokin suhteen muusta ilmapiiristä johtuva kyvyttömyys luottaa toisen apuun ja ottaa niitä arjen askelia." -ap
Mihin ap sitä miestä tarvii? Mies kelpaisi, jos hän ottaisi osan ap taakasta?
Niin, sitä varten ihmissuhteet minusta ovat, että niitä taakkoja jaetaan, että ne tuntuisivat kummastakin kevyemmiltä. ap
Mutta eihän sun kuormasi kevennä miestä, päinvastoin.
Haluat selvästi vaan apupojan tekemään työn, joka kuuluisi lasten isälle. Pahimmassa tapauksessa tuo mies vaan raataa ja raataa ja kasvattaa ja hoitaa lapsesi, kunnes löydät uuden palavan rakkauden. Miehelle ei jää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan, että ap olisi lapseton urananainen. Joka tekisi paljon töitä arkena, mutta lapsettomalla yksin asuvalla ei kotitöitä paljoa ole ja iäkkään äidin luona ehtii piipahtamaan arkena töiden jälkeen. Eli ap:lla olisi kaikki viikonloput velvoitteista ja kotitöistä vapaat. Haluaisiko hän tai kukaan muukaan viettää kaikki viikonloput kolmen vuoden ajan mökillä panolomilla? En usko. Kolme vuotta samaa on valtavan pitkä aika.
Tämä. Minulla ei ole lapsia, mutta silti usein kiireinen arki: oma yritys, harrastukset, apua tarvitsevat vanhemmat, välillä opiskeluja töiden ohessa. Parisuhteessa on mukavinta jakaa arkea yhdessä, kun sitä se elämä suurimmaksi osaksi on. En haluaisi käydä hemmottelulomilla jatkuvasti, silloin tällöin se on ok.
Kolmen vuoden suhde, jossa ei jaeta mitään arkista eikä eletä koskaan mitään arkea yhdessä vaan suhde perustuu vain panolomiin, ainoa mitä yhdessä tehdään on panolomat. Mies ei taida olla kovin vakavissaan tuossa suhteessa.
Samaa mieltä. Ei tilanne ole kummankaan vika, molemmat ovat vaan olettaneet liikaa jotain. Heidän toiveensa ja tarpeensa eivät ole osuneet yksiin ja molemmilla on oikeus omiin tarpeisiinsa. Ap on ollut hölmö kun ei ole saanut suutaan auki aiemmin ja mies on ollut hölmö kun on kuvitellut että yh-äiti ehtii viettää kaiken lapsivapaan miehen kanssa huvitellen vuodesta toiseen.