Minusta lastenhoidon rankkuutta liiotellaan rajusti!

Vierailija:

Vierailija:

Eipä nuo isovanhemmat oo juuri hoitaneet,eikä kukaan muukaan meidän vauvaa. Ja minä kyllä tykkään tehä tätä työtä ja viihdyn kotona, että kai siinä syyt, miksi ei oo rankkaa.

Just tässä luin jostain ketjusta, että kun tapeltiin miehen kanssa, että kumman työ on raskaampaa. Meillä ehdottomasti miehen työ ja saa kyllä ottaa päikkärit kun tulee töistä jos haluaa, eikä oo tärkeitä menoja. Ja leppoisaa tämä todellakin on minun palkkatyön rinnalla, vaikka vauva vaatiikin tosi paljon huomiota.

En kyllä itsekään esikoisen kanssa tajunnut edes että hei, muillahan voi olla enemmänkin näitä ;)

Vai mitä muuta oon tässä sanonut tietäväni????

Vierailija:

rankkaa, nautin joka päivästä. Joka väittää että töissä on raskasta, on työtävieroksuva laiskiainen, joka hakee sairauslomaa joka ikiseen " selkäkipuun" ja valittaa ja valittaa.

JOllakin on rankkaa, kun lapsi herättää monta kertaa yössä. Minä kutsun meidän vauvaa helpoksi, kun se herättää vain nelisen kertaa yössä.



Mutta silti tiedän, että yhden kanssakin voi olla rankkaa. Meidän ensimmäinen ei nimittäin herätellyt ketään yöllä, vaan se vauva ei nukkunut lainkaan yöllä! Siksi meillä tämä toinen vauva on helppo, sillä vaikka hän herättelee yöllä, niin hän kuitenkin pääsääntöisesti nukkuu. Eli minulla on vieläkin rankemmasta vauvasta kokemusta.



Enkä myös voi sanoa, etteikö vauvan hoito olisi fyysisesti rankkaa. Kyllä vain kiljuvan vauvan kanniskelu yöstä toiseen käy jo fyysisestikin voimille.



Kyllä sitten neuvolassakin varvaisesti otin väsymyksen puheeksi, kun olin pari viikkoa kantanut huutavaa vauvaa aamuneljään, eikä päivälläkään ollut mitään selkeitä päiväunia. Neuvolassa naureskelivat, että sellaista se on. Kyllä silloin tuli mieleen, että taitavat useimmat äidit valittaa turhasta, kun eivät minkäänlaista ymmärrystä neuvolastakaan jakaneet.

Vierailija:

mutta kyllä mua silti välillä vähän ihmetyttää ja hämmästyttää nämä, jotka menee ihan hepuliin jo yhden tavallisen vauvan kanssa!

Mun kokemus taas on se, että ikinä ei ole ollut näin rankkaa.

Synnytyksen jälkeen tuli masennus, lapselle koliikki. Huutaa vielä vuoden ikäisenäkin öisin monia kertoja yössä.

Nyt ovat mukaan tulleet univaikeudet itselleni, nukun öisin korkeintaan 3h...

Ei tarvinne sanoa, että olen totaali-yh, jolla ei minkään sortin tukiverkkoja. Oma jaksaminen todella loppu, vaan minkäs teet.

Elämäni stressaavinta ja kauheinta aikaa.

Vierailija:

Vierailija:

Vierailija:

Eipä nuo isovanhemmat oo juuri hoitaneet,eikä kukaan muukaan meidän vauvaa. Ja minä kyllä tykkään tehä tätä työtä ja viihdyn kotona, että kai siinä syyt, miksi ei oo rankkaa.

Just tässä luin jostain ketjusta, että kun tapeltiin miehen kanssa, että kumman työ on raskaampaa. Meillä ehdottomasti miehen työ ja saa kyllä ottaa päikkärit kun tulee töistä jos haluaa, eikä oo tärkeitä menoja. Ja leppoisaa tämä todellakin on minun palkkatyön rinnalla, vaikka vauva vaatiikin tosi paljon huomiota.

En kyllä itsekään esikoisen kanssa tajunnut edes että hei, muillahan voi olla enemmänkin näitä ;)

Vai mitä muuta oon tässä sanonut tietäväni????

Et sanonutkaan, lähinnä näin tekstissä itseni pari vuotta sitten. Et sinä sitä väittänytkään. Kerroit vaan, että joo ei ole rankkaa ja leppoisaa palkkatyön rinnalla: Niin se onkin jos on yksi terve ja suht normaali vauva. Mutta tekstistäsi huomasi myös sen että tosiaan olet yhden lapsen äiti. Äh, en osaa selittää, en tarkoittanut pahalla vaan pilke silmäkulmassa. Kuten sanottu muistutin naiviudessasi jotenkin minua jokunen vuosi sitten ja alkoi hymyilyttämään.

Hyvää jatkoa, ihanaa että osaat nauttia vauva-ajasta (sekin kun kuulsi tekstistäsi)!

Ymmärrän kyllä että sairas tai koliikkinen vauva on eri juttu.



Itselläni kuopus oli refluksitautinen, allerginen ja sairasti muuten vain paljon ja lapsilla ikäeroa vain kaksi vuotta, esikoinen myös kotona, joten kyllä siihen sellaista työläämpääkin vaihetta mahtui.



Tein kyllä opintoja/töitä molempien kanssa melkein koko ajan (kuukausi tai kaksi taukoa) ja mies on matkatöissä ja talo remontissa, joten sekin varmaan vaikutti minulla.

Meillä vauva ollut tosi itkuinen eikä ole viihtynyt itsekseen. Kyllä minä nykyään jo kerkiän tiskata, mutta en laittaa ruokaa enkä siivota. Ne teen sitten kun mies on kotona.



Tunnustan kyllä sen, että toisen lapsen kohdalla suhtautumiseni on varmasti toisenlaista. Tottakai on aluksi vaikeaa sopeutua siihen, että ei voi tehdä mitä haluaa eikä mennä minne haluaa. Se on se rankka osuus. Sitten kun asian hyväksyy, niin arki helpottaa. Toisen lapsen kohdalla varmasti varaudun pahimpaan, joten jos vauva ei olekaan niin hankala kuin tämä ensimmäinen, niin sitten arki on varmasti helpompaa. Ja toisen kanssa osaa jo alusta asti paremmin organisoida asioita.



Minua ärsyttää nämä yhden lapsen äitien haukkujat. Jossain vaiheessa teilläkin on ollut yksi lapsi. Tottakai sen ensimmäisen lapsen kohdalla opetellaan sitä vanhemmuutta ym. Ei niin isoon muutokseen voi hetkessä sopeutua.

Esikoisen kohdalla yöheräilyt lopetettiin lempeällä unikoululla n.6kk: n iässä. Toinen syö 1-2 kertaa viela vuoden iässäkin, joten se verottaa kummasti voimia, kun kuitenkin pitää 7aikaan nousta jo ylös lasten kanssa.



Lisäksi yhdenkin lapsen äidillä voi mielestäni olla rankkaa, elämäntilanteet eroaa niin paljon. Kuvitteellinen tilanne: nuoripari, yksi 5kk vanha vauva (syö öisin 3kertaa), miehellä uusi vaativa työ ja pitkät päivät, omakotitalon rakentaminen kesken (vie sekä äidin että isän aikaa), vasta muutettu uuteen kaupunkiin, missä ei tukiverkostoa...

Tästä kuvitteellisesta tilanteesta jokainen vähänkään sosiaalipuolta opiskellut huomaa jo viisi kriisitekijää....Ihan tutkittuja juttuja, ihmiset vain raegoivat kriiseihin eritavalla.



Eli ei viitsitä vähätellä toisten elämää ja miten he sen kokevat. Se ei auta ketään.

Vierailija:

Vierailija:

Vierailija:

Vierailija:

Eipä nuo isovanhemmat oo juuri hoitaneet,eikä kukaan muukaan meidän vauvaa. Ja minä kyllä tykkään tehä tätä työtä ja viihdyn kotona, että kai siinä syyt, miksi ei oo rankkaa.

Just tässä luin jostain ketjusta, että kun tapeltiin miehen kanssa, että kumman työ on raskaampaa. Meillä ehdottomasti miehen työ ja saa kyllä ottaa päikkärit kun tulee töistä jos haluaa, eikä oo tärkeitä menoja. Ja leppoisaa tämä todellakin on minun palkkatyön rinnalla, vaikka vauva vaatiikin tosi paljon huomiota.

En kyllä itsekään esikoisen kanssa tajunnut edes että hei, muillahan voi olla enemmänkin näitä ;)

Vai mitä muuta oon tässä sanonut tietäväni????

Et sanonutkaan, lähinnä näin tekstissä itseni pari vuotta sitten. Et sinä sitä väittänytkään. Kerroit vaan, että joo ei ole rankkaa ja leppoisaa palkkatyön rinnalla: Niin se onkin jos on yksi terve ja suht normaali vauva. Mutta tekstistäsi huomasi myös sen että tosiaan olet yhden lapsen äiti. Äh, en osaa selittää, en tarkoittanut pahalla vaan pilke silmäkulmassa. Kuten sanottu muistutin naiviudessasi jotenkin minua jokunen vuosi sitten ja alkoi hymyilyttämään.

Hyvää jatkoa, ihanaa että osaat nauttia vauva-ajasta (sekin kun kuulsi tekstistäsi)!

ja uskon että varmasti on rankkaa, ainakin välillä, ja jos on pienet (alle 1,5v) ikäerot. Ainakin työtä on moninkertainen määrä ja omaa aikaa paljon vähemmän kuin yhden kans. Toisaalta kun on 5, niistä on toistensa viihdyttäjiksi, eikä tartte koko aikaa viihdyttää sitä yhtä lasta.

Uskon että asenne vaikuttaa paljon ja myös se miten viihtyy kotona.

Joo, nautin vauva-ajasta, meil on niin ihana poika <3

eli eka on sellanen harjotus kappale ja seuraavat on sitte äitin kannalta helpompia (ei tietty sairaat ym..).sisaruksista on sitte jo toisilleen seuraa ym...

Osassa " tapauksista" kyllä oikeasti tuntuu, että äidit itse - toiset ehkä tiedostamattaan - tekevät omasta elämästään paljon vaikeampaa kuin se oikeasti onkaan...