Minusta lastenhoidon rankkuutta liiotellaan rajusti!

ei viitsitä taas lyödä lyttyyn toisiamme. Toisilla mies on paljon mukana perhe-elämässä, toisilla tuskin edes kotona. Toisilla on isovanhemmat, toisilla ei. Toisilla jotain muuta turvaverkkoa. Toiset asuu kerhojen ja puistojen ja harrastusten lähellä, toiset yksin korvessa. Toiset viihtyy pelkästään lasten kanssa, toisilla siitä pää hajoaa. Älä viitsi, ap.

Et oo varmaan kuullut koskaan että lapset on erilaisia, niinkuin on äiditkin...

Jos sinulla oli hyvä tukiverkko ja hommiin osallistuva mies, niin eihän se hoitovapaalla olo ole yhtään hassumpaa (itsekin tykkäsin ihan samoin).



Mutta jos nainen on käytännön pakosta 24/7 kiinni lapsissaan, eikä juuri aikuiskontakteja saa, niin se on toisella tapaa rankkaa ja ahdistavaa.

Onhan tässä omat hienoutensa ja leppoistakin on joskus.. Mutta esim. juuri tällä hetkellä eletään meillä aikaa, kun isompi kiusaa jatkuvasti pientä, jolla alkaa olemaan vielä uhmaakin, niin meinaa kyllä paukut välillä loppua. Mies lähtee aamulla aikaisin ja tulee illalla, kun lapset on jo nukkumassa. Tukiverkostoa ei ole, eikä siksi säänöllisiä harrastuksiakaan. Mutta aikaansa kutakin..

Itsellä 8 lasta, usea syntynyt reilun vuoden ikäeroilla eikä ole rankalta tuntunut. Joskus ihmetyttää kun yhdenkin lapsen äiti saattaa pitää valtavaa ruikutusta lapsenhoidon vaativuudesta. Asiat on just niin hankalia kuin ne itse tekee.

Siitä se johtuu miten kotona olon lasten kanssa kokee ja miten asiat hoidetaan

ehkä on vielä töihinpaluun alkuhuumaa, mutta mulla on ollut töissä helpompaa kuin kotona (ja en mä usein oo täällä).

Eipä nuo isovanhemmat oo juuri hoitaneet,eikä kukaan muukaan meidän vauvaa. Ja minä kyllä tykkään tehä tätä työtä ja viihdyn kotona, että kai siinä syyt, miksi ei oo rankkaa.

Just tässä luin jostain ketjusta, että kun tapeltiin miehen kanssa, että kumman työ on raskaampaa. Meillä ehdottomasti miehen työ ja saa kyllä ottaa päikkärit kun tulee töistä jos haluaa, eikä oo tärkeitä menoja. Ja leppoisaa tämä todellakin on minun palkkatyön rinnalla, vaikka vauva vaatiikin tosi paljon huomiota.

jaksaako elää vai ei. Otan lapsen mukaan jos menen, en halua jättää häntä tämän maailman armoille. Ehkä hänkään ei sitten minulta pysty oppimaan, miten siitä elämästä tehdään niin mahtavaa.

Kannattaa aina muistaa, että tilanteet eroavat valtavasti. On totaalisesti eri juttu olla vaikkapa kolmen keskenään tappelevan leikki-ikäisen kanssa kotona viidettä vuotta kuin neljännettä kuuta vauvan kanssa (joka nukkuu suuren osan päivästä päikkäreitä).



Tukiverkko on se olennainen juttu. Pääseekö ikinä lenkille (kuten ap pääsi) vai onko jo vessakäyntikin erillisen järjestelemisen vaativa homma.

Miten ihmeessä saat yhden lapsen hoitamisesta tuollaisen draaman aikaiseksi?

Mutta kyllä ei (sori nyt vaan) voi puhua rankkuudesta vielä YHTÄÄN mitään, jos perheessä on vain yksi lapsi ja sekin vielä vauva..ehei! Tulkaapa puhumaan sitten kun lapsiluku kasvaa, tai ne ensimmäiset tulevat ekaan uhmaan, tai pahimmassa tapauksessa valvottava vauva ja uhmaikäinen yhtä aikaa!

Minä opetin ennen ammattikoululaisia. Se oli kyllä helppoa kuin heinänteko vaikeaan vauvaan verrattuna.

Ei lasten ja kodin HOITO ole minulle rankkaa, mutta oman ajan puute saa välillä pään hajoamaan. Ehdin kyllä tehdä kotityöt ja puuhata lasten kanssa, mutta omia menoja ei ole eikä tule, ennenkuin palaan työelämään.

mutta makeat naurut kyllä! Siis mitä dramatiikkaa yhden vauvan takia? Missä on mittasuhteet ja maalaisjärki??



13

Ei omakohtaista kokemusta, mutta vierestä olen seurannut.



15

äidillä oltava mielenterveysongelmia. Mutta ei toki kaadeta hänen niskaansa syyllisyyttä. Sairas ihminen on sairas.



Mielestäni lapsen hoito ei ole rankkaa, ja minulla todellakin on kokemusta vaikeista lapsista. Nää on niin henkilökohtasia asioita.

mitään masennusta, vaan ihan silkkaa avuttomuutta, mutta ei nyt mennä siihen.

Vierailija:

mitään masennusta, vaan ihan silkkaa avuttomuutta, mutta ei nyt mennä siihen.

Vierailija:

Mutta kyllä ei (sori nyt vaan) voi puhua rankkuudesta vielä YHTÄÄN mitään, jos perheessä on vain yksi lapsi ja sekin vielä vauva..ehei! Tulkaapa puhumaan sitten kun lapsiluku kasvaa, tai ne ensimmäiset tulevat ekaan uhmaan, tai pahimmassa tapauksessa valvottava vauva ja uhmaikäinen yhtä aikaa!

Eikö saa puhua rankkuudesta edes silloin, kun sillä yhdellä ainoalla vauvalla on koliikki etkä ole kolmeen vuorokauteen nukkunut yli varttia putkeen? Tai jos se yksi ainut vauva on sairas tai vammainen ja vietät aikaasi sairaalavuoteen äärellä? Tai sitä yhtä ainutta vauvaa hoitaa yksi ainut vanhempi, joka itse kärsii masennuksesta? Hieman avarakatseisuutta ja empatiakykyä peliin kiitos.