Riideltiin äsken tyttöystävän kanssa..
Mun tyttöystävä on paremman sanan puutteessa lievä draamakuningatar, vääntää esimerkiksi kavereidensa kanssa usein riitaa vähän pienemmistäkin jutuista. Selkeästi nauttii draamasta tiettyyn pisteeseen asti, mutta aivan uskomattoman ihana nainen muuten. Ei kuitenkaan riidellä hirveän usein, mutta äsken meille tuli riitaa. Lyhyesti selitettynä meillä on vanhojen inttikavereiden kanssa tapana viettää mökkiviikonloppu kerran vuodessa, ja elokuun alussa sovittiin ajankohdaksi tämä viikonloppu. Tyttöystäväni on ollut asiasta tietoinen, mutta nyt lähtöä tehdessäni meni oudon hankalaksi ja kun tuli aika lähteä ulos ovesta, alkoi itkeä ettei haluakaan mun lähtevän. En halunnut enkä voinut enää perua, koska tätä on suunniteltu pitkään ja kyseessä on mun mökki, joten mun pois jääminen olisi tarkoittanut koko äijäporukan viikonloppusuunnitelmien pilaamista.
No luonnollisesti yritin selittää tätä tyttöystävälle, mutta selitykset meni kuuroille korville ja takaspäin tuli vaan itkua siitä, miten hän olisi nyt kerrankin halunnut viettää kotiviikonlopun ja kuinka me ei vietetä tarpeeksi aikaa kahdestaan. Ollaan kyllä kahdestaan ihan helposti valtaosa ajastamme, mutta lupasin kuitenkin, että voidaan ensi viikonloppuna vaan linnottautua kotiin nauttimaan yhdessäolosta. Ei käynyt, kun kuulemma sen pitää olla nyt juuri tämä viikonloppu. Tyttöystävä ryhtyi valittamaan siitä, miten laitan kaverini hänen edelleen ja volume vaan nousi jatkuvasti.
Otin itse raivoamiset rauhallisena vastaan, mutta lopulta mullakin meinasi mennä kuppi nurin tyttöystävän naurettaviin syytöksiin ja totesin, että ehkä parempi jos nyt vietetään vaan viikonloppu erillään ja keskustellaan asioista rauhallisesti sunnuntaina kun tulen kotiin. Tässä vaiheessa keräsin reppuni ja kassini ja suuntasin ulko-ovea kohti. Tyttöystäväni repi kädestäni muovipussin, jossa oli mun ja yhden toisen inttikaverin bisset, eikä suostunut enää antamaan pussia takaisin. Otin kyseisestä PUSSISTA (muovipussista, en siis tyttöystävästäni) kiinni, jolloin tyttöystäväni ryhtyi huutamaan kuin palosireeni ("Päästä irti v* hullu", "Lopeta muhun sattuu", jne) ja riuhtoi pussin mun otteesta niin, että muovi repesi ja pullot levisi pitkin eteisen lattiaa ja seinää. Jäin itse seisomaan lamaantuneena kädet pystyssä paikoilleni, tyttöystävä lukittautui makuuhuoneeseen, soitti jollekin kaverilleen ja selitti vauhkona kuinka olin käynyt häneen käsiksi ja hänen on pakko päästä täältä pois koska hän pelkää henkensä edestä.
Puhelun lopetettuaan lähti takaovesta ilman takkia. Istun nyt tässä yksin, farkut ja kengät oluessa, eteinen myrskyn jäljiltä, sekavin tuntein vähän kaikesta. Kuten sanoin, tyttöystävä on aina ollut vähän draamailija ja oon sen osana häntä hyväksynyt, mutta nyt oon ihan rehellisesti peloissani. Tyttöystävä ihan tosissaan väitti jo jollekin mun käyneen häneen käsiksi, entä jos valhe leviää tosta eteenpäin tai tyttöystävä saa päähänsä tehdä esim. rikosilmoituksen? Mitä mä teen?? Tyttöystävä ei vastaa puhelimeen.
Kommentit (177)
Mulle tuli mieleen, että tuskin oikeasti soitti kenellekään. Halusi sinun säikähtävän, jotta "otat opiksesi" sen suhteen, että on enemmän kuin väärin jättää hänet yksin juuri tänä viikonloppuna. Lisäksi varmasti nyt kihisee tyytyväisyydestä kun olet soittanut ja saa jatkaa tuota "koulutustasi".
Sinuna en soittaisi tai viestittäisi enää kertaakaan. Haet uudet kaljat ja vietät, tai ainaki yrität, mukavan viikonlopun ja sitten kun tulet kotiin, käytte vakavan keskustelun seurustelunne jatkosta.
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 16:30"]Otat ne loput kaljasi ja lähdet mökille. Suljet puhelimen ja annat drama queenin muhia liemissään. Pidät hauskaa inttikavereittesi kanssa etkä edes muistele tyttöystävää pariin päivään. Älä vastaa edes puheluihin.
Sinun ei tarvitse alistua mokoman diivan mielenmuutoksiin kun viikonlopun vietosta on jo ajat sitten sovittu.
Mukavaa viikonloppua!
[/quote]
Älä laita puhelinta kiinni vaan äänettömälle.
Tarkista kerran onko soittanut ja laita tekstari ystävälliseen mutta EI syylliseen sävyyn.
Sinulla on täysi oikeus mennä mutta älä silti ole tunteeton.
Jos tällaista on usein , ota puheeksi hyvällä hetkellä ja ellei yhteisymmärrystä löydy niin eroa. Kerro sitten syy.
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 16:28"]
Hän varmaan haluaa suurennella tilannetta, ja siksi sun kuullen soittaa jollekin. En huolehtisi nyt liikoja, varmaan rauhoittuu. Siivoa eteinen ja lähde sinne mökille. Laita joku lepyttelevä viesti tyttöystävälle ja selvitätte tilanteen ensviikolla. Veikkaan että tyttöystäväkään ei oo niin pahana viikonlopun jälkeen, ainakaan jos oot käyttäytynyt siellä kunnolla ;)
Mielestäni aloittajalla ei ole tässä tilanteessa mitään syytä lepyttelyyn, koska hän ei ole tehnyt mitään väärää. Asiallinen käytös riittää, ja tyttöystävän on syytä viikonlopun jälkeen pyytää anteeksi ja lepytellä.
[/quote]
Jätä tuo nainen, ei tuollainen ole tervettä. Ties mitä seuraavaksi keksii saman tyyppisessä tilanteessa.
Tyttöystäväsi on päästään sekaisin. Tuo on niin nähty, ensin alkaa vaatimukset, sitten huomionhakuinen itkumanipulointi, kohta hän jo uhkaa väittää sinun raiskanneen hänet, kun et noudata hänen vaatimuksiaan orjallisesti.
Asemassasi miettisin vakavasti tulevaisuutta ja keskustelisin pitkään ja yksityiskohtaisesti tyttöystävän kanssa tuollaisesta käytöksestä.
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 16:38"]
Sinulla on oikeus lähteä viettämään mökkiviikonloppua. Tyttöystäväsi kiristysyritykset olivat kohtuuttomia ja vielä pahemmaksi menee, jos hän todella syyttää sinua valheellisesti päällekarkauksesta.
Lähde siis mökille, jätä tyttöystävällesi lappu tai viesti, että et hyväksy hänen käytöstään ja että juttelette asiasta kun palaat. Kerro myös, että et halua pilata omaa viikonloppuasi, joten et voi vastata hänen soittoihinsa tai viesteihinsä ennen paluutasi. Juttele omille kavereillesi ja ota etäisyyttä tilanteeseen ennen välienselvittelyä.
[/quote]
Iso kiitos vastauksista. Oon itse 23, tyttöystävä 20. Jotenkin tilanne oli niin lamaannuttava, että en ollut varma uskaltaako tässä edes lähteä mihinkään vai onko parempi vaan jäädä kotiin odottamaan jos esim. poliisit tulee ovelle. Suoraan sanottuna tää koko keissi on saanut harkitsemaan uudelleen vähän koko suhdetta. Tyttöystävän puolelta on aiemminkin ollut vähän kaikennäköistä draamaa, mutta ei mitään tän tasoista, ja yleensä oon saanut asiat sivuutettua ihan vaan jättämällä nää jutut tiettyyn pisteeseen asti omaan arvoonsa.
Siivosin bisset lattialta ja vaihdoin vaatteet, ja teen nyt kuten on ehdotettu. Eli lappu tyttöystävälle, kännykkä äänettömälle ja mökille. Kuten sanoin, mitään näin hullua ei ole koskaan tapahtunut (enkä ole koskaan nähnyt tällaista puolta tyttöystävästäni), joten tuntuu vähän hankalalta yrittää edes arvioida, mitä seuraavaksi tapahtuu..
ap
Ja miksi tekisi rikosilmoituksen, miksi se tuli mieleen?
Roikkuvaa ja epäitsenäistä ei tarvitse jaksaa.
Mikäli viikonloppu todella oli sovittu etukäteen, ei anna hyvää ennustetta asioiden sopimisesta tulevaisuudessa.
Lopuksi, koska kirjoitit tänne, ymmärrät varmaan itsekin ettei suhdetta ole järkeä jatkaa.
Kommenteista se Kuinka vanhoja olette oli aiheellinen.
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 16:44"]
Olutpulloja? Oikeesti?
[/quote]
Olut maistuu paremmalta lasipullosta.
Voi luoja mikä prinsessa.. tuo ei hyvältä näytä. Mulla oli vuosia sitten ystävänä tuollainen prinsessa. Kaikki miessuhteet onnistui pilaamaan draamailulla. Aika jännä juttu, että jokainen mies oli ollut häntä kohtaan "väkivaltainen", joten aina menivät vaihtoon. Kun sai lapsia, niin kohta sitten käytiinkin jo oikeudessa pitkää ja kallista huoltajuusriitaa. Tempaisi syytöksiä väkivaltaisuudesta, alko-ongelmista, lasten hyväksikäytöstä jne, jne mitä vain ikinä keski lastensa isää kohtaan.
Vaikka mimmi vaikuttaisi nyt niin ihanalta, niin tuo ei hyvää lupaa. Tulet olemaan aina altavastaajana ja ennen pitkään ongelmissa jos et tanssi hänen pillinsä mukaan.
Btw tuo hänen käyttäytyminen on henkistä väkivaltaa jolla haluaa hallita sinua.
Höpö höpö ap.
Kuinka tylsää joidenkin elämä on kun pitää aina keksiä näitä juttuja.
Hyi vittu mikä "nainen"! En tuollaista yksilöä haluaisi omaan lajiini luettavan edes. Ja mitä mammat täällä laittelee "laita lepyttelyviesti tyttöystävälle", "älä sulje puhelinta!", "koita ymmärtää". Öö, yäk. Raivotautinen narsisti. Miten ees viitsit olla tollasen olion kanssa :D
En kutsuisi tuollaista enää tyttöystäväksi vaan exäksi. Jos hän oikeasti menee niin pitkälle, että tekee rikosilmoituksen pahoinpitelystä, tee itse ilmoitus kunnianloukkauksesta. Ja pysy kaikissa tilanteissa rauhallisena.
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 16:57"]Hyi vittu mikä "nainen"! En tuollaista yksilöä haluaisi omaan lajiini luettavan edes. Ja mitä mammat täällä laittelee "laita lepyttelyviesti tyttöystävälle", "älä sulje puhelinta!", "koita ymmärtää". Öö, yäk. Raivotautinen narsisti. Miten ees viitsit olla tollasen olion kanssa :D
[/quote]
Niin, ja piti sanomani vielä että entäs jos roolit olisivat toisinpäin? Silloin mies lynkattaisiin täällä läheisyysriippuvaiseksi psykotakertujaksi, manipuloivaksi siaksi ja käskettäisiin naista kipittämään nopeasti turvakotiin..
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 16:26"]Jätä se sika! [/quote] emakko*
[/quote]
Sikatar*
Ota kuvia, mene mökille, laita tyttöystävälle viestiä että nyt oli niin paljon draamaa että loppuelämäsi kiintiö on täynnä. Sano että et aio viettää aikaasi tottelemalla ja pelkäämällä keksittyjä syytöksiä jos et tanssi hänen pillinsä mukaan. Sano että tiedät että on raukkamaista hoitaa tällaista asiaa viestillä, mutta että hänen temppunsa jälkeen et nyt hetkeen halua nähdä tai kuulla hänestä.
Minä tiedän tuollaisia hulluja ämmiä vaikka kuinka! Kielletään mieheltä kaikki kaverimenot ja saadaan jotain itkupotkuraivareita, kun mies kerrankin pitää päänsä. Ja tulee juurikin noita "pahoinpitelysyytöksiä". Olen pariin otteeseen ollut todistamassa tuollaisia tapauksia, kun muija on seonnut silmät päästään, kun mies on kertonut lähtevänsä jätkien kanssa vaikka oluelle. Ja tuo tuttu peruslause "miksi kaverit menee mun edelle!?" vaikka näin ei tosiaankaan ole!
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 22:39"]
Onhan se nyt aivan perseestä ettei toisia ihmisiä, edes omaa puolisoaan, voi kontrolloida ja pakottaa toimimaan ja ajattelemaan oman mielen mukaan, mutta sen asian kanssa pitää vaan elää ja keskittyä korjaamaan omia virheitään.
[/quote]
"If I can't force or threaten, how can I get people to do what I want?"
-Tony Soprano
Kannattaa miettiä onko se ihan tervettä jos muiden pitäisi aina tehdä sun pillin mukaan?
[/quote]
Ironia on vissiin vieras tyylilaji?
t. ei tuo edellinen kommentoija
Sinuna vaan lähtisin mökille, pistäisin viestin, että jutellaan sunnuntaina ja jättäisit vastaamatta. Ei sinun tarvitse sietää tuollaista lapsellista riehumista. Tyttöystävä vaan kokeilee (ilmeisesti PMS-oireissaan) sinun alistamista. Haluaa, että jäisit kotiin vain hänen tahdostaan, mutta älä jää! Tiedän itsekin olevan aika vaikea nainen varsinkin vähän ennen menkkoja, mutta en ole ikinä noin riehunut.