Nyhtökaura pelleilyn loppulasku, 48 miljoonaa euroa tappiota – brändi myytiin ja tehdas suljettiin
Ei vihreä höttöunelma kantanut hedelmää.
Nyhtökaurasta tunnetun Gold&Green Foodsin viime luvut ovat synkkää katseltavaa.
Yhtiö teki viime vuonna liikevaihtoa 4,0 miljoonaa euroa, liiketappiota kertyi 11,2 miljoonaa euroa.
Kommentit (261)
En ymmärrä miksi kukaan iloitsee suomalaisen yrityksen konkurssista ja siitä että tuli suomalaisia työttömiä. Hassut on teillä ilon aiheet.
Vierailija kirjoitti:
Mä syön nyhtökauraa vähintään kerran viikossa. Ei tulisi mieleenkään syödä murhattujen eläinten lihaa.
Ja selvästikin nyhtökaura kate on mitoitettu juuri sinunlaiselle marginaaliryhmälle, ihmisille joiden on puolipakko ostaa nyhtökauraa jos tahtovat tehdä jotain jauhelihamaista ruokaa.
Ei ihme ettei menestynyt.
Valtiovalta olisi saanut olla mukana tukemassa hintakehitystä, saisi olla tekemässä niin kaikissa lihankorvaajissa. Näin me saisimme hillittömän määrän ihmisiä siirtymään lihansyöjistä kasvissyöjiksi tai sekaaneiksi. Voittoa tulisi laskevissa terveydenhuoltokuluissa.
Miksi valtiovallan ohjaus ei näy näissä? Valtio olisi voinut esim. antaa nyhtökaurallekin tukea alussa, jotta hinta olisi saatu massatuotehinnoittelun mukaiseksi. Ja uskon vieläkin, että se olisi onnistunut ilman valtiovaltaakin, nyt kyse oli vain ahneudesta.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulle ole koskaan yksikään vegaani tai ympäristöfanaatikko vastannut, että hyvä kun syöt lihasi pääasiassa riistana. Itseasiassa ei ole edes kysytty, että mistä ne syömäni lihat hankin, vaan lähinnä on suoraan syyllistetty eläinten kärsimisestä/tappamisesta ja ympäristön kuormituksesta. Ihan samaan laatikkoon on laitettu tehotuotetut lihat, riistat ja lähitilalta haetut lihat.
Vegaaniliiton kokouksissako päivystät vai missä ihmeessä törmäät useammin vegaaneihin tai ympäristöfanaatikkoihin? Viimeisen 15 vuoden aikana olen tainnut törmätä pariin vegaaniin, joista kumpikaan ei minulle tuputtanut mitään näkemystä. Ympäristöfanaatikkoon en ole törmännyt kertaakaan.
Yksi kokeilu riitti noille vihreille korvikeruoille, mautonta ja kallista. Ei tainnut kelvata sille potentiaalisimmalle kohdeyleisöllekään , niille kallion ituhipeillekään.
Miten liiketappiota edes voi tulla enemmän kuin liikevaihtoa?
Sinänsä ei yllätä, hypettämällä ei saa aikaan muuta kuin poksahtavia kuplia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyhtiksen kehittely lähti siitä että keksitään ensin tuote, ihmetellään sitten vasta mitä se maksaa ja koetetaan myydä sitä hullunkurisella hinnalla.
Tuote olisi voinut menestyäkin jos olisi lähdetty siitä suunnasta että pitää kehittää vegaaninen jauhelihakorvike joka saa maksaa enintään tavallisen tarjousjauhelihan verran.
Katettahan näissä on ihan helvetisti. Toki kysyntäkin on sen verran vähäistä että katetta pitää ottaa enemmän kuin jostain perus lihatuotteista.
Suomalainen ei oikein ymmärrä että pienemmällä katteella voi saada paremman tuloksen.
Et oikein taida itse ymmärtää vegemarkkinan systematiikkaa. Kasvissyöjiltä nimenomaan voidaan kiskoa koska he ostavat niitä vegetuotteita joka tapauksessa.
Mutta tuo on kyllä sääli. Halvempi hinnoittelu olisi mahdollistanut enemmän. Jos alkuperäinen tarkoitus oli tehdä nichetuote niin sitten toki ihan eri juttu. Mutta silloin pitää unohtaa kaikki ekologisuus tuotemarkkinoinnissa jos sellainen kulttuurin muutos ei ole edes kymmenentenä agendalla.
Omasta mielestä tää haiskahtaa joltain puhallukselta. Vedetty firma alas ja pistetty rahat veroparatiisiin tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyhtiksen kehittely lähti siitä että keksitään ensin tuote, ihmetellään sitten vasta mitä se maksaa ja koetetaan myydä sitä hullunkurisella hinnalla.
Tuote olisi voinut menestyäkin jos olisi lähdetty siitä suunnasta että pitää kehittää vegaaninen jauhelihakorvike joka saa maksaa enintään tavallisen tarjousjauhelihan verran.
Katettahan näissä on ihan helvetisti. Toki kysyntäkin on sen verran vähäistä että katetta pitää ottaa enemmän kuin jostain perus lihatuotteista.
Suomalainen ei oikein ymmärrä että pienemmällä katteella voi saada paremman tuloksen.
Et oikein taida itse ymmärtää vegemarkkinan systematiikkaa. Kasvissyöjiltä nimenomaan voidaan kiskoa koska he ostavat niitä vegetuotteita joka tapauksessa.
Olen ollut siinä käsityksessä että nyhtiksellä oli tarkoitus houkutella ihan tavallisia sekaaneja käyttämään kasvisvaihtoehtoa jauhelihan sijaan. Miksi vannoutunut kasvissyöjä säätäisi mitään jauhelihan tapaista?
Minä sietäisin mitä tahansa, jolla olisi alempi hinta kuin halvimmalla tarjousjiilihalla. Olin tosi innoissani nyhtökaurauutisista mutta ilme venähti, kun näin hintalapun.
Tuollaisia kaikenlaisia ns. keinolihoja tekee aika helposti itse.
Ei tee. Siihen menee aikaa. Jauheliha putoaa valmiina pannulle, samaa haluan jauhelihan korvaajalta. Osaan toki pavut ja linssit keittää itsekin, en tarvitse niille korvaajaa ja olen ihan kelpo sekaani, ettei siitä ole kiinni. NImenomaan olisin halunnut nopean lisukkeen ruokavalioon. Mutta en tosiaankaan hinnalla millä hyvänsä
Ei tullut ostettua koska ei maistunut hyvältä eikä perheessä kukaan sitä tahtonut syödä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi kukaan iloitsee suomalaisen yrityksen konkurssista ja siitä että tuli suomalaisia työttömiä. Hassut on teillä ilon aiheet.
Ei se mihinkään konkurssiin ole mennyt. Nyhtökaura myytiin Valiolle.
Ap on postannut tätä valeuutista palstalle jo vaikka miten monta kertaa, vaikka se aina poistetaan.
Tämän vuoksi valeuutiset ovat ongelma. Kaikki uskovat mitään kyselemättä, kukaan ei älyä että ap ei laittanut mitään linkkiä. Ilmiannoin ketjun.

Helpommillaan "keinolihaa"/kasvispihviä tekee kun sotkee jauhoja, mausteita ja vettä keskenään ja paistaa tuotoksen pannussa öljyssä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi kokeilu riitti noille vihreille korvikeruoille, mautonta ja kallista. Ei tainnut kelvata sille potentiaalisimmalle kohdeyleisöllekään , niille kallion ituhipeillekään.
Mutta eihän yksityiskuluttaja ole ainoa kohde. Tässä olisi ollut aivan huipputuote Heseille ja muille. Hampurilaisen välissä kasvismajoneesien ym. kanssa tämä olisi ollut herkku. Tuotteelle olisi ollut mahtimarkkinat jo näissä instansseissa + lounasruokalaketjuissa ym ym ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyhtiksen kehittely lähti siitä että keksitään ensin tuote, ihmetellään sitten vasta mitä se maksaa ja koetetaan myydä sitä hullunkurisella hinnalla.
Tuote olisi voinut menestyäkin jos olisi lähdetty siitä suunnasta että pitää kehittää vegaaninen jauhelihakorvike joka saa maksaa enintään tavallisen tarjousjauhelihan verran.
Katettahan näissä on ihan helvetisti. Toki kysyntäkin on sen verran vähäistä että katetta pitää ottaa enemmän kuin jostain perus lihatuotteista.
Suomalainen ei oikein ymmärrä että pienemmällä katteella voi saada paremman tuloksen.
Et oikein taida itse ymmärtää vegemarkkinan systematiikkaa. Kasvissyöjiltä nimenomaan voidaan kiskoa koska he ostavat niitä vegetuotteita joka tapauksessa.
Mutta tuo on kyllä sääli. Halvempi hinnoittelu olisi mahdollistanut enemmän. Jos alkuperäinen tarkoitus oli tehdä nichetuote niin sitten toki ihan eri juttu. Mutta silloin pitää unohtaa kaikki ekologisuus tuotemarkkinoinnissa jos sellainen kulttuurin muutos ei ole edes kymmenentenä agendalla.
Eli tuote pitäisi antaa ilmaiseksi koska ekologisuus?
Vierailija kirjoitti:
Valtiovalta olisi saanut olla mukana tukemassa hintakehitystä, saisi olla tekemässä niin kaikissa lihankorvaajissa. Näin me saisimme hillittömän määrän ihmisiä siirtymään lihansyöjistä kasvissyöjiksi tai sekaaneiksi. Voittoa tulisi laskevissa terveydenhuoltokuluissa.
Miksi valtiovallan ohjaus ei näy näissä? Valtio olisi voinut esim. antaa nyhtökaurallekin tukea alussa, jotta hinta olisi saatu massatuotehinnoittelun mukaiseksi. Ja uskon vieläkin, että se olisi onnistunut ilman valtiovaltaakin, nyt kyse oli vain ahneudesta.
Ja tässä just näkee sen että miksei kasvisruoka yleisty. Ei siis lähdetä siitä että se maistuisi paremmalta kuin samanhintaiset vaihtoehtonsa vaan koitetaan tuputtaa sitä puoliväkisin jonkun ideologian varjolla, mausta piittaamatta.
Vain vegaanit sun muut kasvisfanaatikot ostaa ruokaa joka maistuu pahalle koska nää noudattaa ideologiaansa.
Vierailija kirjoitti:
Miten liiketappiota edes voi tulla enemmän kuin liikevaihtoa?
Sinänsä ei yllätä, hypettämällä ei saa aikaan muuta kuin poksahtavia kuplia.
Kiinteät kulut muuttuvien lisäksi. Tehtaasta, työntekijöistä tulee kuluja vaikka ei myisi ainuttakaan rasiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi kokeilu riitti noille vihreille korvikeruoille, mautonta ja kallista. Ei tainnut kelvata sille potentiaalisimmalle kohdeyleisöllekään , niille kallion ituhipeillekään.
Mutta eihän yksityiskuluttaja ole ainoa kohde. Tässä olisi ollut aivan huipputuote Heseille ja muille. Hampurilaisen välissä kasvismajoneesien ym. kanssa tämä olisi ollut herkku. Tuotteelle olisi ollut mahtimarkkinat jo näissä instansseissa + lounasruokalaketjuissa ym ym ym.
Nää tekee ylensä kai mielummin omat kasvipihvinsä ja säästävät kustannuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi kukaan iloitsee suomalaisen yrityksen konkurssista ja siitä että tuli suomalaisia työttömiä. Hassut on teillä ilon aiheet.
Ei se mihinkään konkurssiin ole mennyt. Nyhtökaura myytiin Valiolle.
Ap on postannut tätä valeuutista palstalle jo vaikka miten monta kertaa, vaikka se aina poistetaan.
Tämän vuoksi valeuutiset ovat ongelma. Kaikki uskovat mitään kyselemättä, kukaan ei älyä että ap ei laittanut mitään linkkiä. Ilmiannoin ketjun.
Eli hetken päästä kukaan ei taas tiedä totuutta kun ketju katoaa korjaavine kommentteinesi. Hieno taktiikka. /s
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi kukaan iloitsee suomalaisen yrityksen konkurssista ja siitä että tuli suomalaisia työttömiä. Hassut on teillä ilon aiheet.
Ei se mihinkään konkurssiin ole mennyt. Nyhtökaura myytiin Valiolle.
Ap on postannut tätä valeuutista palstalle jo vaikka miten monta kertaa, vaikka se aina poistetaan.
Tämän vuoksi valeuutiset ovat ongelma. Kaikki uskovat mitään kyselemättä, kukaan ei älyä että ap ei laittanut mitään linkkiä. Ilmiannoin ketjun.
Nää antivegaanit nyt on ihan saatanan tyhmää porukkaa eihän näiden tarinoita kukaan usko.
Millä tavalla Helsingin kaupunki on pakottanut ketään syömään nyhtökauraa? Ei lihatuotteidenkaan tarjoaminen ole kasvissyöjien pakottamista lihan syöntiin. Jokainen saa edelleen syödä mitä haluaa, ero on siinä onko tarjolla juuri sitä omaa lemppariruokaa vai ei.