Mitä mieltä olette siitä että yli 70-vuotias mies kiroilee ja riehuu ihan pienestäkin asiasta?
Välttelen nimittäin isäni näkemistä koska on käytökseltään niin arvaamaton. Asuu vielä syrjäseudulla joten ihan helpolla sieltä ei pääse lähtemään. Olen kerran kymmenen vuotta sitten tullut lasten kanssa sieltä pois keskellä yötä. Myös yli 70-vuotias äitini on kova tappelemaan. Mummini sanoi aina että äitiäni ei kukaan ole kasvattanut ja käyttäytyy miten sattuu.
Kommentit (33)
Aivojen rappeutuminen ja orastavaa muistisaurautta?
Ovatko siis aina olleet tuollaisia vai onko käytös nyt vanhemmiten muuttunut? Jos ovat aina olleet tuollaisia, niin anna niiden tosiaan riehua siellä syrjäkylillä keskenään.
Vanhemmiten ihminen menettää kykyään kontrolloida aggresiivisia tunteitaan.
Olen ollut lasten kanssa siellä vanhemmilla viimeksi viime lokakuussa ja silloinkin isäni viritteli riitaa mun aikuisen pojan kanssa. Eipä montaa tuntia oltu.t.ap
Ööh... no jos se on aina ollut sellainen, niin sitten en sen enempää huolestuisi. Ei ole kivaa, eikä varmasti tee mieli kyläillä, mutta et mahda mitään. Et vaan kyläile. V*ttumainen luonne ei myöskään ole sairaus.
Jos käytös on hiljan muuttunut tuollaiseksi, niin sitten olisin huolissani, että mistä johtuu, onko joku sairaus.
ja sitten viime vuoden juhannuksena olin siellä yhden yön heidän luona, niin isäni alkoi kiroilemaan ja riehumaan kun astianpesukone meni tukkoon ja hän joutui kantamaan mikroa hetken. Silloin päätin, etten enää yökylään mene. t.ap
Ei ole helppo hyväksyä, että elämä oli tässä, että se ei tosiaankaan antanut enempää ja tuo on jo ikä, kun minkäänlaista toivoa ei voi kehitellä siitä, että se vielä muuttuisi.
Joo, aina voi ehdottaa muistisairautta mutta kyllä oikeasti väitän, että iso osa vanhan ihmisen aggressiota on täysin selitettävissä sillä, että elämä ei mennyt hyvin ja tuossa iässä toivo on mennyt. Mitä muuta jää käteen kuin pettymys, turhautuminen ja viha omaa kohtaloa kohtaan? Uskon, että näin voi käydä sellaisellekin, joka on ollut aina kiltti ja hyväluontoinen. Kun toivoa ei enää ole, ei enää jaksa olla hyväluontoinen
Mutta toki muistisairaus on yksivaihtoehto. Tosin jos se olisi kyseessä, ap olisi varmaan itsekin epäillyt sitä ja esittänyt aloituksensa ottaen sen jo lähtökohtaisesti huomioon.
He ovat aina olleet kovia tappelemaan. t.ap
Mun alle 50-vuotias mies on alkanut käyttäytyä noin. Lauantaina kiroilu alkoi ennen kuin edes heräsin. Aivan kaikki on paskaa ja väärin. Lauantaina istui pitkälti yli tunnin keittiössä ja tuijotti seinää, kun oli ensin raivonnut pitkän aikaa ja täysin jätti huomiotta lapsen kysymykset ja poistui tuonne tuijottamaan. Puhelee välillä itsekseen pelottavia ja näissä puheissa huokuu lapsiin kohdistuva uhka "miten noita paskoja ei kohta ole".
Äitini kertoi mulle että olivat tapelleet isäni kanssa ja isäni oli riidan aikana sanonut äitiäni rumaksi niin äiti oli heittänyt kaikki lapsuuden ja nuoruuden valokuvansa roskiin. Tämä riita siis oli nyt lähivuosina kun olivat jo yli 70 vuotta.t.ap
Vierailija kirjoitti:
He ovat aina olleet kovia tappelemaan. t.ap
No minkä takia sä menet sinne ja viet lapsiakin?
Ja se huomiona että eivät käytä alkoholia vaan tappelevat ihan selvinpäin. t.ap
Jotenkin olen aina säälinyt vanhempiani mutta en enää sillä he ovat ihan kamalia, olen sen vasta nyt tajunnut. t.ap
Ahdistunut ihminen. Tyypillinen vihaa täynnä oleva boomeri.
Olen nyt vedonnut koronaan ettei voida nähdä. t.ap
Ikäväähän tuo on. Mun 40 v mies on myös tuollainen. Ilmeisesti lyhyt pinna geeneissä, ja kasvatus (tai sen puute) viimeistellyt asian. En ole 20 vuodessa tottunut kiroiluun ja meuhkaamiseen. Uhkailee myös kaikenlaista, ei ole vielä tehnyt mitään. Eilen meuhkasi, kun pyysin avukseni kantamaan yhden painavan jutun. Homma vei 2 min. Tuo on varmaan joku tapa, meuhkaaja itse pitää käytöstään normaalina. Mitkään perustelut ja yritykset loiventaa ärtymystä eivät tehoa, päinvastoin pahentavat tilannetta.

Miksi pilaat omaa elämää 20 vuotta? Onko sulla vielä toinen elämä varastossa?
Vierailija kirjoitti:
Ikäväähän tuo on. Mun 40 v mies on myös tuollainen. Ilmeisesti lyhyt pinna geeneissä, ja kasvatus (tai sen puute) viimeistellyt asian. En ole 20 vuodessa tottunut kiroiluun ja meuhkaamiseen. Uhkailee myös kaikenlaista, ei ole vielä tehnyt mitään. Eilen meuhkasi, kun pyysin avukseni kantamaan yhden painavan jutun. Homma vei 2 min. Tuo on varmaan joku tapa, meuhkaaja itse pitää käytöstään normaalina. Mitkään perustelut ja yritykset loiventaa ärtymystä eivät tehoa, päinvastoin pahentavat tilannetta.
Eroa pian! Olen ap ja katsonut vanhempieni liittoa. Ovat olleet 50 vuotta naimisissa ja tappelevat yhä keskenään ja muidenkin kanssa. Isäni muun muuassa tappelee aina äitini siskon kanssa ja nyt tämä siskokin ei enää heille tule yöksi. Käyttää tekosyynä ettei aja enää autoa ja junallakaan ei halua tulla.
Anna kaheleiden riehua keskenään.