Miten ootte toimineet jos ujo lapsi ja koulussa pitää pitää esitelmiä?

Ei kukaan pakota pitämään esitelmää luokan edessä. Siitä saa kieltäytyä. Vaihtoehtoisesti lapsi voi pitää esitelmän pelkästään opettajalle tai tehdä jonkun korvaavan tehtävän. Älä stressaa turhaan. Asiat hoituu kyllä.

Käskenyt lapsen kävellä ruuhka-aikaan alasti Stockan edessä, aika äkkiä ujous karisi. 

Mä voin niin pahoin näistä joistain kommenteista mitä olet saanut. Älä välitä niistä vaan keskity asiallisiin vastauksiin. Tulit hakemaan täältä neuvoa lapsesi vaikeaan tilanteeseen. Täällä muutamat rääväsuu koulukiusaajaäidit eivät ole kokeneet koulukiusaamista aikanaan eivätkä esim. Pysty samaistumaan miltä tuntuu koulukiusaamisesta johtuva paniikkihäiriö , kun koulun ruokalassa et saa pidettyä esim. Juomalasi kädessä kun käsi tärisee niin paljon. Juu kiusattu niin paljon, että /lapsi/nuori sairastuu ja alkaa oireilemaan. Luokan edessä ei pakoteta esiintymään, lapsi saa korvaavan tehtävän ja se on ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Nämä lapsen reipastajat täällä ei oikeasti tunnu ymmärtävän, millaisesta asiasta voi olla kysymys. Ei nyt selkeästi ole omakohtaista kokemusta, niin kattaisi olla hiljaa.

Itselläni on paljonkin omakohtaista kokemusta ujoudesta ja esiintymispelosta luokan edessä. Voin vieläkin, 35-vuotiaana muistaa yläasteen äidinkielentunnin kirjaesitelmät ja historian tunnin esitelmät, joiden takia pelkäsin ja jännitin päiväkausia. Tilanteet olivat erittäin epämukavia, mutta ei niistä traumoja jäänyt pidemmällä aikavälillä. Nykyiseen työhöni kuuluu kouluttajana toimimista, vaikken vieläkään pidä esiintymisestä ja inhoan huomion keskipisteenä olemista, mutta siihenkin tottuu. Enkä antaisi omille lapsilleni erivapauksia olla esiintymättä vain ujouden takia. On hyvä myös muistaa, että ujous ei ole mikään psykiatrinen diagnoosi eikä ujo ei ole automaattisesti paniikkihäiriöinen tai kykenemätön sosiaalisiin tilanteisiin. Lapsia täytyy kannustaa sietämään epämiellyttäviäkin tilanteita. 

Minäkin olin lapsena tosi ujo, mutta harjoittelemalla esiintymistä pääsin peloistani. Nykyisin olen keskisuuren yrityksen toimari ja pidän esityksiä lähes päivittäin, eikä jälkeäkään ujoudesta.

Vierailija kirjoitti:

On mennyt kyllä jotain pahasti pieleen kasvatuksessa, jos lapsi ei kykene oman luokkansa edessä edes muutamaa lausetta sanomaan.

Uskaltaako tällaiset edes vastata tunnilla???

Voin kertoa että ei uskalla vastata.

Ymmärrätkö, että kaikilla ei ole rakastavia, tasapainoisia, lasta kaikin puolin tsemppaavia ja tukevia vanhempia? Se ei ole lapsen syy, ja kun tällainen jännityäjä-alisuoriutujalapsi pakotetaan johonkin, seuraukset ei aina ole hyvät.

Kirjoitin jo aiemmin ketjuun omasta lapsuuden esiintymispelostani, olen se joka "sairastui" aina esitelmä/näytelmä/juhlapäivänä. Olen jopa karannut kotoa, kun olen tullut väärinymmärretyksi ja siksi ilman syytä rangaistuksi.

Ihan akateemisen, arvostetun perheen lapsi olen, eikä kotona käytetty päihteitä. Rahastakaan ei ollut pulaa. Psyykkistä sairastelua ja persoonallisuushäiriöitä oli sitäkin enemmän.

Itsepäisenä luonteena olisin karannut jos minut olisi pakotettu pitämään esitelmä tmv, kun karkasin vähemmästäkin stressistä/ painostamisesta.

Tsemppaavia, kasvua tukevia vanhempia minulla ei ollut. Ei myöskään johdonmukaista kasvatusta ja rajoja, epäjohdonmukaisia rangaistuksia senkin edestä.

Juuri ja juuri sain peruskoulun läpi alusuoriutuen. Vasta aikuisena kävin etälukion 2 vuodessa 8.9 keskiarvolla. Olen tehnyt valtavasti työtä persoonallisuuteni analyysissa ja kehittämiseksi, että pystyisin elää tasapainoista normaalia elämää.

Opetus/kasvatusalalla työskentelevien tulisi ymmärtää, että kauhalla ei voi ottaa jos on lusikalla annettu.

Lähtisin siitä, että ensin harjoittelee yksikseen ja sitten perhe koeylesönä. Toki kannattaa myös opettajan kanssa keskustella löytyisikö mitään kompromissiratkaisua esitykseen.

Itselle oli aina paljon helpompaa jos sai pitää esitelmän paikaltaan tai kaverin kanssa. Kamalinta oli yksin mennä kaikkien eteen. Onneksi harvoin oli yksinesitelmiä.

Täällä moni haluaisi vain antaa lapsen päättää kaikesta. Vaikka pakolla ei saa mitään hyvää aikaan, on kuitenkin tehtävä töitä sen eteen, jotta lapsi löytää työkalut ahdistavan tilanteen selvittämiseen ja kuinka ahdistus hälvenee. Ainakin sen verran että siitä suoriutuu. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä haastavampaa asiasta tulee. Ne, joiden annetaan vain olla ja määrittää itse kaikki, mitään ei vaadita heistä tulee niitä kaikesta ahdistuneita, kellarissa asuvia työkyvyttömiä parikymppisiä.

Kaikista ei ole huippuesiintyjäksi, mutta harjoitella voi jotta tehtävistä selviää. Tämä liittyy ylipäätään kaikenlaiseen kanssakäymiseen toisten ihmisten kanssa.

Aikuisena sitten osaa hakeutua ammattiin, jossa ei tarvi esiintyä ja olla keskipiste.

Ahdistuneisuus on kasvanut, koska ei tehdä suunnitelmaa tilanteen ratkaisumalleista lapselle. Annetaan vain olla, ei etsitä työkaluja ratkaisuihin.

Ei ujous ole este esiintymiselle. Päinvastoin, juuri ujo lapsi hyötyy eniten tällaisista tilanteista, kun ne kn voittanut.

Voin kertoa kokemuksesta - opettaja - että kaikki jännittävät esiintymistä, ihan kaikki. Jännittäminen on tavallisempaa kuin se, ettei jännitä yhtään esiintymistä joukolle. Moni luulee, että vain hän jännittää, vain hän on huono. Ei! Ei se niin mene.

Yleisö haluaa, että esiintyjä selviää hyvin, se on myötätuntoinen ja tukee esiintyjää. Kannattaa vain valmistella esitys todella hyvin, niin sekin lisää luottamusta itseen ja vie huomion pois jännittämisestä. Ja jokainen mokaa hiukan, se ei ole vaarallista. Hyvätkin voi vähän mokata.

Vierailija kirjoitti:

Harjoittelu poistaa esteet. Jos ei harjoittele, ei koskaan pysty esiintymään.

Ei tuo pidä läheskään aina paikkaansa. Jos ei ole vielä valmis, voi tapahtumasta nousta ikuinen häpeä ja trauma, mikä vaikeuttaa entisestään esiintymistä ja luo sosiaalista pelkoa vanhuuteen asti. Ainoastaan rauhoittavilla voi elämän sen jälkeen suorittaa. Kaikille nekään eivät riitä.

Iän myötä kukin kypsyy omalla aikataulullaan valmiiksi. Jos ei ole valmis vielä 20 vuotiaana, ei hakeudu sellaisiin opintoihin ja työtehtäviin. Ikä tuo varmuutta monelle. Osalla hermosto on perinnöllistä syistä sellainen, että tulee aina tarvitsemaan vähintään betasalpaajaa. Koulussa esiintymiseen pakotettuna tilanne voi pahentua moninkertaisesti ja tarvitaan terapiat ja vahvemmat lääkkeet, oli kyse kauppareissusta tai taloyhtiön kokouksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On mennyt kyllä jotain pahasti pieleen kasvatuksessa, jos lapsi ei kykene oman luokkansa edessä edes muutamaa lausetta sanomaan.

Uskaltaako tällaiset edes vastata tunnilla???

Voin kertoa että ei uskalla vastata.

Ymmärrätkö, että kaikilla ei ole rakastavia, tasapainoisia, lasta kaikin puolin tsemppaavia ja tukevia vanhempia? Se ei ole lapsen syy, ja kun tällainen jännityäjä-alisuoriutujalapsi pakotetaan johonkin, seuraukset ei aina ole hyvät.

Kirjoitin jo aiemmin ketjuun omasta lapsuuden esiintymispelostani, olen se joka "sairastui" aina esitelmä/näytelmä/juhlapäivänä. Olen jopa karannut kotoa, kun olen tullut väärinymmärretyksi ja siksi ilman syytä rangaistuksi.

Ihan akateemisen, arvostetun perheen lapsi olen, eikä kotona käytetty päihteitä. Rahastakaan ei ollut pulaa. Psyykkistä sairastelua ja persoonallisuushäiriöitä oli sitäkin enemmän.

Itsepäisenä luonteena olisin karannut jos minut olisi pakotettu pitämään esitelmä tmv, kun karkasin vähemmästäkin stressistä/ painostamisesta.

Tsemppaavia, kasvua tukevia vanhempia minulla ei ollut. Ei myöskään johdonmukaista kasvatusta ja rajoja, epäjohdonmukaisia rangaistuksia senkin edestä.

Juuri ja juuri sain peruskoulun läpi alusuoriutuen. Vasta aikuisena kävin etälukion 2 vuodessa 8.9 keskiarvolla. Olen tehnyt valtavasti työtä persoonallisuuteni analyysissa ja kehittämiseksi, että pystyisin elää tasapainoista normaalia elämää.

Opetus/kasvatusalalla työskentelevien tulisi ymmärtää, että kauhalla ei voi ottaa jos on lusikalla annettu.

Miten tökeröä olettaa, että jännittävää lasta ei tueta kotona. Kyse voi useinkin olla perinnöllisestä hermostollisesta ominaisuudesta, minkä on voinut laukaista pahemmaksi opettajan ymmärtämättömyys ja pakotettuna esiintyminen = häpäisy ja munaaminen. Miten opettaja kohtelee oppilaitaan? Miten päiväkodissa kohdellaan ujompia? Pidetään sairaina ja outoina ongelmina? Kaikkien on oltava rohkeita ja reippaita ja jos ei ole, on hakeuduttava välinmömädti terapiaan, perheneuvolaan ja neueologille? Helppoja se on sanoa, jos on saanut rohkean geenit.

Mua aina pelotti ja jännitti pitää esitelmä. Oon ylsi niistä joilla se ei helpottanut ja sain tietää että mulla on ollut yleistynyt ahdistuneisuushäiriö lapsuudesta asti.

En nyt sano onko tää kuinka yleistä, sillä eihän se kovin yleistä ole, mutta itse en osanut pukea sanoiksi sitä. Kannattaa kysellä lapselta ja tarkkailla onko se vain ujoutta vai ahdistaako se oikeasti.

Ujoudesta voi oppia pois!

Varmaan kaikki jännittävät esitelmän pitoa. Ääni tärisee, kädet tärisevät, henki ei kulje. Ei ollut omaakaan mielipuuhaa yläasteella ja lukiossa. Päiväkausia etukäteen jännitti, mutta niin muitakin. Jotkut vain onnistuivat pitämään jännityksen paremmin aisoissa esiintymistilanteessa.

Eräällä luokkakaverillani oli ässävika. Koko luokka jännitti hänen puolestaan. Mutta veti hienosti läpi, ja esitys oli kyllä ihan paras ja asiantuntevin kaikista. Kaikki iloitsivat pojan onnistumisesta.

Ainoa kerta, kun en itse jännittänyt niin kovasti, oli esitelmä aiheesta, josta olin itse erittäin kiinnostunut. Olisin voinut puhua aiheesta vaikka kuinka pitkään.

Nuo ovat nuorelle usein pahoja paikkoja, mutta mielestäni epämiellyttävät asiat kuuluvat elämään. Vanhemmat eivät voi toimia suojakilpenä jatkuvasti. Normaali ihminen, myös ujo, selviää tilanteesta kyllä. Tilanne on tietysti toisenlainen, jos lapsella on ihan joku diagnosoitu persoonallisuushäiriö.

Jos esiintymiseen liittyy hyvin voimakasta ahdistusta ja ruumiillista, paniikkihäiriön kaltaisia oireita, ei ole ehkä viisasta pakottaa esiintymään juuri silloin. Viisaampaa on odottaa oikeaa hetkeä. Oli se sitten viikon, kuukauden, 5 tai 20 vuoden kuluttua. Isompana voi esim. hakea tarvittavat lääkkeet lääkäristä, mikäli niitä tarvitsee. Tai hakeutua stressihermon salpausleikkaukseen, tai mikä se nyt olikaan.

Meidän yläkoululaiselle auttoi se, että hän sai pitää esitelmät kahdenkesken opettajan kanssa kunnes oli valmis pitämään esitelmän pienelle ryhmälle jonka jälkeen sitten ajallaan koko luokalle. Onneksi siinä koulussa oli ymmärtävät opettajat. Ysiluokalla ei ollut enää mitään ongelmaa eikä nyt lukiossakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi pitää esitelmän. Ja käy koulun uimatunneilla ja osallistuu ihan normaalisti muutenkin koulun OPS:in  toimintaan. Oli ujo tai reipas.  

Et taida tietää koulusta mitään.. OPSissa ei ole mitään esitelmän pitämiseen velvoittavaa ja aika suuri osa lapsista ei pysty toimimaan sen mukaan muutenkaan..

Sanoisin, että on lahjakkaiden lasten OPS ja heitä nyt ei mahdu koululuokkaan montakaan.

Sanahelinää, jolla ei ole todellisuuden kanssa paljoakaan tekemistä.

Mulla on kolme kouluikäistä lasta, että ehkä nyt jotain kuitenkin tiedän? Ja kyläl mun lasten koulussa on ihan opetussuunitelmaan kirjattu esiintymistä myös.  

Miksi lapsesta tulee ujo? Onko kyse siitä, että vanhemmat eivät ole koskaan rohkaisseet lasta mihinkään ns. mukavuusalueen ulkopuoliseen tekemiseen? Lapsia pitää hieman (henkisesti) potkia ja kannustaa pärjäämään, jotta ne uskaltavat jättää kotipesän ja nousta omille siiville. 

Ujouden naamariin ei kannata pukeutua. 

Sain ujona lukiolaisena yhden vinkin, jota aloin käyttää: kun katsot yleisöön, katso vähän heidän päiden yläpuolelle, takaseinään. Tällöin ei tule kiinnitettyä huomiota siihen, jos yleisössä joku tirskuu, ilmeilee tai mitä vain. Mutta silti näyttää, että ottaa katsekontaktia yleisöön. Vinkin antoi opettajani.

Vierailija kirjoitti:

Ei ujous ole este esiintymiselle. Päinvastoin, juuri ujo lapsi hyötyy eniten tällaisista tilanteista, kun ne kn voittanut.

Voin kertoa kokemuksesta - opettaja - että kaikki jännittävät esiintymistä, ihan kaikki. Jännittäminen on tavallisempaa kuin se, ettei jännitä yhtään esiintymistä joukolle. Moni luulee, että vain hän jännittää, vain hän on huono. Ei! Ei se niin mene.

Yleisö haluaa, että esiintyjä selviää hyvin, se on myötätuntoinen ja tukee esiintyjää. Kannattaa vain valmistella esitys todella hyvin, niin sekin lisää luottamusta itseen ja vie huomion pois jännittämisestä. Ja jokainen mokaa hiukan, se ei ole vaarallista. Hyvätkin voi vähän mokata.

Juuri näin.

Ei ujous ole mikään naamari. Kylmää sanoa, ettei nyt vaan kannata olla ujo. Tsemppiä ketjun aloittajalle ja lapselle! Harjoittelu ja jännityksen kanssa "sinuiksi" pääseminen auttavat esiintymispelossa. Toivottavasti jännittäjät ja ujostelijat selviävät - kaikki tuki heille tässä ekstroverttien ja jatkuvan kommunikaatio-tykityksen maailmassa.

Olen aikuinen ja edelleen jännitän esiintymistä. Itselleni nämä "harjoittelemalla oppii" ja "kyllä se siitä kannustamalla" ei ole ainakaan toistaiseksi auttaneet. En ole myöskään kasvanut tästä ulos vaikka satoja kertoja olen puhunut ihmisten edessä. 

Itselle se mikä vähän asiaa helpottaa on, että sanon yleisölle heti aluksi että jännitän aina esiintymistä. Se että kerron siitä vähintään yhdelle, joka on yleisössä. Jännitys ja hermostunut käsientärinä ei katoa, mutta helpottaa. Edelleen tärisen tunnin esitelmän jälkeen.