Miten ootte toimineet jos ujo lapsi ja koulussa pitää pitää esitelmiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi pitää esitelmän. Ja käy koulun uimatunneilla ja osallistuu ihan normaalisti muutenkin koulun OPS:in  toimintaan. Oli ujo tai reipas.  

Et taida tietää koulusta mitään.. OPSissa ei ole mitään esitelmän pitämiseen velvoittavaa ja aika suuri osa lapsista ei pysty toimimaan sen mukaan muutenkaan..

Sanoisin, että on lahjakkaiden lasten OPS ja heitä nyt ei mahdu koululuokkaan montakaan.

Sanahelinää, jolla ei ole todellisuuden kanssa paljoakaan tekemistä.

Opseissa on paljonkin suulliseen esittämiseen, esitelmiin jne viittaavaa. Kyllä ne on taitoja joita koulussa tarvitaan.

Ja tosiaan fiksuinta on aloittaa aikaisin ja saada lapselle varmuutta siihen esiintymiseen, usein taideharrastus on hyvä, koska siinä esiinnytään "roolissa" ja tämä taito on opittavissa. Monet näyttelijätkin on ujoja, mutta rooleissa ei ole "itse" joten he on silti hyviä näyttelijöitä.

Karhunpalvelus on alkaa mukailla ja myötäillä ja tehdä siitä ujoudesta sairaus. Se pitää hyväksyä osana lapsen persoonaa, mutta se ei tarkoita, että hän muuttuisi "vammaiseksi".

No ei ole, lue tarkemmin. Suullinen nyt voi tarkoittaa muutakin kun esitelmän pitämistä luokan edessä.

Oletko itse kärsinyt tästä asiasta? Luulen, että et.

Rohkaista voi, mutta jos pakottamaan alat ja saat aikaan ahdistusta ja paniikkia ja sitä myötä huonoja kokemuksia, niin metsään mennään ja pahasti. Ihan kokemuksesta puhun.

Sanotko korkeanpaikan kammoisellekin, että hyppää lentokoneesta?

Ei minun tarvitse lukea uudestaan. Osaan opsit.

Miksi sinä riehut?

Toivottavasti et tee lasten tai nuorten kanssa töitä tai ole vanhempi. Säälin heitä.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää , että on vanhempia, jotka antavat lasten jäädä pois liikuntatunnilta jossa pelataan esim pesäpalloa siksi että lapsi ei pidä pesäpallosta. Olen kuullut opeilta tälläistäkin. Eli jos ala-asteikäinen ei ” pidä” jostakin , vanhemman luvalla ei tarvitse sitä tehdä. Vaikka on opetussuunnitelmassa. Vaikeaksi menee.

Ei pesäpallo ole opetussuunnitelmassa. Mutta ei se silti tarkoita sitä, ettei siihen tarvitsisi osallistua.

Kyllä opet huomaa hyvinkin, kuka jää aiheettomasti pois tiettyinä kertoina. Numerossahan se sitten voi näkyä.

Esiintymiskauhuisen lapsen pakottaminen esiintymään on kidutusta. Te, joilla esiintymiskauhua ei ole tai se on vain lievää, ette sitä tajua. Sairaita olette. Pakottaminen on painajaista aikuisellekin puhumattakaan pienestä lapsesta, jolla on vielä vähemmän, käytännössä ei lainkaan, apuvälineitä päättää itse omista asioistaan.

Esiintymiskauhu voi olla niin paha, että siihen voi tuntea kuolevansa. Se, että tällaisen lapsen pakottaa esiintymään vain jotta esiintymiskauhusta ei tulisi "sairaus", on itse sairas, juuri niitä, joista sodissa leivotaan keskitysleirien vartijoita.

On mennyt kyllä jotain pahasti pieleen kasvatuksessa, jos lapsi ei kykene oman luokkansa edessä edes muutamaa lausetta sanomaan.

Uskaltaako tällaiset edes vastata tunnilla???

Lapsi menee kouluun ja pitää sen esitelmän.

Nämä lapsen reipastajat täällä ei oikeasti tunnu ymmärtävän, millaisesta asiasta voi olla kysymys. Ei nyt selkeästi ole omakohtaista kokemusta, niin kattaisi olla hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Esiintymiskauhuisen lapsen pakottaminen esiintymään on kidutusta. Te, joilla esiintymiskauhua ei ole tai se on vain lievää, ette sitä tajua. Sairaita olette. Pakottaminen on painajaista aikuisellekin puhumattakaan pienestä lapsesta, jolla on vielä vähemmän, käytännössä ei lainkaan, apuvälineitä päättää itse omista asioistaan.

Esiintymiskauhu voi olla niin paha, että siihen voi tuntea kuolevansa. Se, että tällaisen lapsen pakottaa esiintymään vain jotta esiintymiskauhusta ei tulisi "sairaus", on itse sairas, juuri niitä, joista sodissa leivotaan keskitysleirien vartijoita.

Tämän vuoksi fiksut vanhemmat hoitavat asian kuntoon, jo ennen esitelmien tekovaihetta. Huonot vanhemmat hyökkäävät vain koulua kohti. Koulun tehtävä on tehdä lapsistanne aikuisten elämään kykeneviä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Esiintymiskauhuisen lapsen pakottaminen esiintymään on kidutusta. Te, joilla esiintymiskauhua ei ole tai se on vain lievää, ette sitä tajua. Sairaita olette. Pakottaminen on painajaista aikuisellekin puhumattakaan pienestä lapsesta, jolla on vielä vähemmän, käytännössä ei lainkaan, apuvälineitä päättää itse omista asioistaan.

Esiintymiskauhu voi olla niin paha, että siihen voi tuntea kuolevansa. Se, että tällaisen lapsen pakottaa esiintymään vain jotta esiintymiskauhusta ei tulisi "sairaus", on itse sairas, juuri niitä, joista sodissa leivotaan keskitysleirien vartijoita.

Ei ole "normaalia", että esiintymiskammo on sellaista, kuin millaisena sinä sitä kuvaat. Tuo kuulostaa vaikealta sosiaalisten tilanteiden pelolta tai paniikki- tai ahdistuneisuushäiriöltä, johon tulisi hakea apua. Ratkaisu ei tietenkään ole lapsen pakottaminen mutta ei myöskään kaikista esiintymistehtävistä vapauttaminen. Opetussuunnitelmaan sisältyy esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua, ja jos oppilas ei pysty tuottamaan suullisesti mitään arvioitavaa, on se arvioinnin näkökulmasta aivan sama asia kuin se, että joku ei pysty kirjalliseen tuottamiseen.

En olisi itsekään halunnut ikinä esitelmiä pitää, mutta ei ollut vaihtoehtoa. Toki olis voinut olla koulusta pois, mutta se olisi sitten pitänyt pitää jonain toisena päivänä.

Ujoushan ei välttämättä tarkoita esiintymispelkoa, mutta ehkä ap. tarkoitti sitä.

Minulla itselläni oli esiintymispelko koulussa. Esitelmän harjoittelu ja hyvin valmistautuminen auttoivat. Ne kerrat, joina ahdistuksessani vain sutaisin jotain paperille ja h-hetkeen asti yritin vältellä esitelmän ajattelemista, olivat kamalimpia.

Esitelmästä voi tiivistämällä tehdä niin lyhyen kuin on sallittua.

Muilta saatu tuki ja kannustus auttoivat myös, minun tapauksessani kaverit koulussa kannustivat ja antoivat vertaistukea.

En altistamisista huolimatta koskaan vapautunut esiintymispelosta valitettavasti. Onneksi ei ole aikuisena tarvinnut esiintyä.

Vierailija kirjoitti:

On mennyt kyllä jotain pahasti pieleen kasvatuksessa, jos lapsi ei kykene oman luokkansa edessä edes muutamaa lausetta sanomaan.

Uskaltaako tällaiset edes vastata tunnilla???

Ei ole kasvatuksellinen asia, vaan biologinen, geneettinen ja tempperamenttiin liittyvä. Vaikka asioita voi harjoitella, niin nämä (esim. tempperamentti) ovat hyvin pitkälti synnynnäisiä ja muuttumattomia ominaisuuksia.

Kannattaa rohkaista lasta ja kannustaa. Jos ei koko luokalle uskalla pitää, niin varmasti kysymällä järjestyy myös niin, että pitää vain opettajalle. Opetussuunnitelmaan kuitenkin kuuluu suullisten taitojen harjoittelu ja esitykset ovat väistämättä osa suurimman osa ihmisistä tulevaisuutta (erilaiset juhlapuheet, oman mielipiteen ilmaisu, opiskeluissa ja työssä osaamisensa ilmaisu, muiden opettaminen, yms.). Siksi sitä on kannattavaa harjoitella ja kannattaa rohkaista lasta harjoittelemaan jatkuvasti. Se myös kasvattaa lapsen itsetuntoa, kun hän onnistuu esityksen pitämisessä. Vaikka lapsi on ujo luonteeltaan, älä kasvata häntä ujoksi. 

Itse harjoittelin esityksen niin hyvin, että osasin sen puhua läpi sanasta sanaan ilman paperiin katsomista ja paperi oli vain tukena esityksen aikana. Tällöin sain varmuutta esitykseen, kun tiesin tasan tarkkaan, mitä sanoa. Kirjoitin siis esityksen paperille ilman puhekielellä.

Tällä hetkellä olen yliopistossa ja meillä on jatkuvasti ryhmätöitä ja ryhmätyöesityksiä. Suoritan maisteriopintojani englanniksi, joten ne ovat vielä pidettävä englanniksi. Tähänkin jännitykseen auttaa sama kuin peruskoulussa. Kirjoitan sen, mitä aion sanoa puhekielellä paperille ja sitten opettelen niin hyvin, että tulee ulkoa.

Voitte myös leikin kautta opettaa lapselle esiintymistä. Pelatkaa sellaista peliä, että jokainen pitää tietystä aiheesta (esim. koulukiusaaminen, koirien trimmaus, ratsastus harrastuksena, kouluruoka jne. ihan mitä tahansa) kahden minuutin puheen. Meillä oli tätä joskus koulussa ja se oli todella hauskaa, lievitti hyvin esiintymisjännitystä. 

Vierailija kirjoitti:

On mennyt kyllä jotain pahasti pieleen kasvatuksessa, jos lapsi ei kykene oman luokkansa edessä edes muutamaa lausetta sanomaan.

Uskaltaako tällaiset edes vastata tunnilla???

Vastaa pakon edessä kunnes psyyke jossain vaiheessa lopullisesti pettää. Tai näin meillä kävi autismikirjolaisen kanssa ysiluokalla. Nyt on sairaalakoulussa ja saa siellä tarvitsemaansa tukea. Kaikkein eniten kadun niitä kertoja kun olen hänet pakottanut koulussa pitämään luokan edessä esitelmiä. Joka kerta ne on menneet kiitettävästi / erinomaisesti, ei siinä mitään, mutta pelkästään noiden kertojen muistelu saa hänet lähes paniikkikohtauksen partaalle + ahdistus on ollut viikkokausia kova niin ennen kuin jälkeen esitelmän. Syynä tähän on se, että hän ei kestä olla huomion keskipisteenä. Hän tietää osaavansa kyllä esitelmien pitämisen eikä pelkää mokaavansa tai nolaavansa itseänsä. Kaikkien huomio vain on liikaa. Ja tämä on käynyt vuosi vuodelta vaikeammaksi eikä onnistumisen kokemukset ole auttaneet yhtään.

Tarvitseeko kaikkien osata esiintyä eli tässä tapauksessa nyt näköjään osata puhua ihmisjoukon edessä?

Veljeni oli ujo koululainen. Kieltäytyi todellakin kaikista esitelmistä. On nykypäivänä tykätty remonttimies ja elämäänsä tyytyväinen perheenisä. Tienaa ja tykkää työstään enemmän kuin minä, esitelmiä pitänyt korkeakoululainen.

Vierailija kirjoitti:

Esiintymiskauhuisen lapsen pakottaminen esiintymään on kidutusta. Te, joilla esiintymiskauhua ei ole tai se on vain lievää, ette sitä tajua. Sairaita olette. Pakottaminen on painajaista aikuisellekin puhumattakaan pienestä lapsesta, jolla on vielä vähemmän, käytännössä ei lainkaan, apuvälineitä päättää itse omista asioistaan.

Esiintymiskauhu voi olla niin paha, että siihen voi tuntea kuolevansa. Se, että tällaisen lapsen pakottaa esiintymään vain jotta esiintymiskauhusta ei tulisi "sairaus", on itse sairas, juuri niitä, joista sodissa leivotaan keskitysleirien vartijoita.

Mistähän sinä nyt puhut???

Ujous on tämän ketjun aihe.

Koulussa pidin kerran pakotettuna esitelmän ja se ahdisti ihan älyttömästi. Seuraavat kerrat kieltäydyin pitämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esiintymiskauhuisen lapsen pakottaminen esiintymään on kidutusta. Te, joilla esiintymiskauhua ei ole tai se on vain lievää, ette sitä tajua. Sairaita olette. Pakottaminen on painajaista aikuisellekin puhumattakaan pienestä lapsesta, jolla on vielä vähemmän, käytännössä ei lainkaan, apuvälineitä päättää itse omista asioistaan.

Esiintymiskauhu voi olla niin paha, että siihen voi tuntea kuolevansa. Se, että tällaisen lapsen pakottaa esiintymään vain jotta esiintymiskauhusta ei tulisi "sairaus", on itse sairas, juuri niitä, joista sodissa leivotaan keskitysleirien vartijoita.

Ei ole "normaalia", että esiintymiskammo on sellaista, kuin millaisena sinä sitä kuvaat. Tuo kuulostaa vaikealta sosiaalisten tilanteiden pelolta tai paniikki- tai ahdistuneisuushäiriöltä, johon tulisi hakea apua.

Mitä jos viimein tajuttaisiin että henkilön omaan persoonallisuuteen ei tarvitse hakea mitään apua. Opetelkaa sietämään erilaisuutta, älkääkä aina tasapäistäkö kaikkia samaan muottiin.

Olen itse ollut ujo nuorena ja muistan, miltä esitelmien pitäminen tuntui. Siksi välillä opettajana toimiessani yritän tehdä tilanteista oppilaille mahdollisimman miellyttävän. Viimeksi ryhmässä oli useita kovasti jännittäviä opiskelijoita, joten ehdotin, että he esittelevät pienessä ryhmässä toisilleen. Jokainen kun on samassa tilanteessa, niin myötätunto on taattua. Toisen ryhmän kanssa kielsin tulemasta luokan eteen, vaan jokainen esiteli omalta paikalta ja lupasin, että työt esitellään juttelun ja kysymysten avulla. Korostin, että kukin heistä tuntee oman työnsä parhaiten koko maailmassa ja nyt heillä on mahdollisuus jakaa tietoaan ja kokemuksiaan muille. Kaikilla onnistui tällä tavoin. Pikkuhiljaa sitten, kun ryhmä tulee tutuksi ja esittelyt rutinoituvat, voidaan siirtyä luokan eteen ja enemmän esitelmätyylisiksi. Valitettavasti se on kuitenkin niin, ettei esitelmiin totu muuten kuin saamalla positiivisia kokemuksia. Välttely ei auta eteenpäin.

Mielestäni ei ole vanhemman ongelma ensinkään. Lapsi pitää esitelmän ja sillä siisti. Itsekin ollut aina ujo ja noita jännitin, mutta mitäpä se vanhempi olisi siinä muka voinut auttaa? Kun tarpeeksi usein pitää esitelmiä, alkavat ne jo sujua ilman paniikkia. Itsellä tosin vasta tohtoriopinnoissa. En käsitä, miksi nykyään vanhemmat sotkeutuvat niin paljon lastensa elämään. Ei kaiken siloittaminen ole mielestäni vanhemman työ.

Vierailija kirjoitti:

Tarvitseeko kaikkien osata esiintyä eli tässä tapauksessa nyt näköjään osata puhua ihmisjoukon edessä?

Veljeni oli ujo koululainen. Kieltäytyi todellakin kaikista esitelmistä. On nykypäivänä tykätty remonttimies ja elämäänsä tyytyväinen perheenisä. Tienaa ja tykkää työstään enemmän kuin minä, esitelmiä pitänyt korkeakoululainen.

Opetussuunnitelmissa on usein esitelmiin viittaavia tavoitteita. Olen keskustellut ja kannustanut opiskelijoita juuri siksi, että koskaan ei tiedä, missä tilanteessa joutuu puhumaan useammalle ihmiselle ja siksi olisi hyvä, jos siihen olisi jokseenkin tottunut ja tietää selviävänsä tilanteesta. (Esim. työpaikalle voi tulla tutstumaan joku ryhmä, jolle toimintaa on tarkoitus esitellä.) Voi olla, että ei tarvitse koskaan peruskoulun jälkeen esitellä mitään kenellekään, mutta toisaalta pelko voi rajata myös tehtäviä ja aloja, jotka muuten kiinnostaisivat. Tottumus voi auttaa myös muissa sosiaalisissa tilanteissa. Aika moni tuntemani opettaja on sanonut olleensa nuorena ujo, mutta tottumuksen ja/tai asiaan liittyvän intohimon myötä pitävät "esitelmiä" päivittäin.