Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pakonomainen ihastuminen
31.03.2022 |
Olen pitkässä parisuhteessa jossa on myös pieniä lapsia. Nyt olen harmikseni huomannut ihastuneeni kolmanteen osapuoleen, enkä meinaa saada tunnetta millään loppumaan ja se alkaa jo varjostaa omaa suhdettani. Ymmärrän järjellä, ettei tunne ole kestävällä pohjalla tai kohdistu todelliseen ihmiseen, vaan lähtee omista päänsisäisistä peloistani ja tarpeistani. Mutta kun tämäkään järkeily ei tehoa tunteeseen.
Olen pohtinut asiaa viime aikoina ja ymmärtänyt, että tämä on oikeastaan minulle kaava. Lähes koko elämäni olen kärsinyt taipumuksesta tavalla tai toisella vinoutuneisiin, lähes hallitsemattoman voimakkaisiin ihastumisiin. Olen käynyt läpi sinkkuvuosiani ja tajunnut miten älyttömiin mittasuhteisiin olen mennyt ihastusten vuoksi. Olen muun muassa kolmesti valinnut asuinpaikan yksipuolisen ihastuksen perusteella. Olen tuhonnut ystävyyssuhteita miesten takia, joille olen lopulta ollut melko tai täysin yhdentekevä. Olen hakeutunut toistuvasti ystävyyssuhteisiin miesten kanssa, joihin olen yksipuolisesti ja toivottomasti ihastunut. Ja nolannut itseni lukemattomilla mielikuvituksellisilla tavoilla.
Mutta sinkkuaikoina nämä ihastukset nämä menivät ohi. Pääsääntöisesti kahdella tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto oli se, että tein lopulta itsestäni totaalisen klovnin laittamalla miehen antamaan minulle niin selkeät pakit ettei niistä jäänyt epäilyksen varaa. Häpeä tappoi lopulta ihastuksen. Ja toinen tapa oli se että sain sen mitä halusin. Useimmissa tapauksissa tunteet heitti saman tien täydet 180 astetta. Vaikka hetkeä aiemmin olin himoinnut ihmistä silmittömästi, se ihastus kuoli ja pahimmillaan vaihtui vastenmielisyydeksi tai jopa paniikiksi.
Sitten kymmenenkunta vuotta sitten tuli se ainut jota olen halunnut vielä senkin jälkeen kun olen hänet saanut. Ja haluan edelleen. Vuosia halusin pelkästään häntä, en enää edes nähnyt muita miehiä. Luulin jo kasvaneeni yli ihastusaddiktiostani, korjaantuneeni. Mutta olen vähitellen kallistunut pelkäämään, ettei mikään tai kukaan saavutettavissa oleva voi koskaan antaa samaa huumaa kuin se kielletystä tai saavuttamattomasta haaveilu. Ettei tämä ole asia josta parannutaan vaan asia joka tulee varjostaamaan minua aina.
Ja nyt olen taas ihastunut. Intohimoisesti, epätoivoisesti ja yksipuolisesti. Mutta se ei vaan ota loppuakseen. Eikä mikään muu tunnu enää miltään. Tunnen eläväni vain tämän ihmisen seurassa, vaikka näen häntä hyvin harvoin. Kaikki muu aika menee seuraavaa tapaamista odotellessa ja siitä haaveillessa. Vihaan ja halveksin itseäni tämän takia, mutta en vain saa tätä loppumaan.
Onko kukaan muu parantunut tällaisesta terapiassa tms? En jaksa enää tätä, että koko elämäni tuntuu pyörivän tämän p*skan ympärillä. En vaan jaksa. Alan jo hyväksyä sen että avioliittoni saattaa tähän loppua, mutta liiton kohtalosta riippumatta haluan eroon näistä jatkuvista järjettömistä hulluuden partaalle ajavista ihastumisista. Haluan aivoni ja elämäni takaisin.
Kommentit (376)
Vierailija kirjoitti:
Ap ja VT ovat hieman pelottavia tyyppejä.
Sama kirjoitustyyli...päättele siitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ja VT ovat hieman pelottavia tyyppejä.
Pelottavaa on lähinnä se, kuinka korppikotkat täällä odottavat päästäkseen heidän kimppuunsa.
Ikävä asenne, että mainitut olisivat haaskoja, ja auttamista yrittävät heidän syöjiään.
Tuskinpa nyt sentään noin ikäväksi oli tarkoitettu. Tuntuu silti että aina vähintään joku kärkkyy tilaisuutta sanoa jotain ikävää. Paljon on ihan hyvälläkin kommentoitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ja VT ovat hieman pelottavia tyyppejä.
Pelottavaa on lähinnä se, kuinka korppikotkat täällä odottavat päästäkseen heidän kimppuunsa.
Ikävä asenne, että mainitut olisivat haaskoja, ja auttamista yrittävät heidän syöjiään.
Tuskinpa nyt sentään noin ikäväksi oli tarkoitettu. Tuntuu silti että aina vähintään joku kärkkyy tilaisuutta sanoa jotain ikävää. Paljon on ihan hyvälläkin kommentoitu.
Mitäköhän tarkoitat. Eivät olisikaan haaskoja... Keiden kimppuun korppikotkat sitten odottaisivat pääsevänsä, elävien? Elävä, tuore. Onkohan se korppikotkalle vähemmän ikävä, en tiedä - mutta kohteelle ikävämpi, tulla elävänä nokituksi. Vai onko sekin vähemmän ikävää, kun korppikotkat ovat vain osa eläinkirjoa ja niitä voi syrjiä.
Syötät ajatusta, että auttaminen (ymmärryksen lisääminen saman- tai erimielisyyden kautta) olisi PAHAA, ellei se sinua miellytä. Tämä on vaarallinen asenne kehityksen kannalta. Lisäksi se on epäkohteliasta niille, jotka vilpittömästi näkemyksiään tarjoavat.
En ole huomannut ketjussa mitään "pahalla" kommentoitua. Jokainen lukemani kommentti tässä ketjussa, kriittisikin, perustuu mielestäni hyvää tarkoittavaan ajatukseen, ja on asiallisesti esitetty.
Vierailija kirjoitti:
Edes hyvään kommunikointiin ei kuulu, että naimisissa oleva nainen roikkuisi vieraan miehen katseessa. Hyväksynnän kerjäämistä ("olethan minulle lempeä, saanhan enemmän hyötyä kommunikoinnista, kun katseeni on FIKSATTU silmiisi!!") täytyy välittää monipuolisesti, ei tuijottamalla. Edes hymyillen tuijottamalla. Se on tahditonta, jopa häiriintynyttä jossain määrin.
Oikeastaanhan naimisissa olevan naisen kuuluisi yksinkertaisesti pukeutua burkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edes hyvään kommunikointiin ei kuulu, että naimisissa oleva nainen roikkuisi vieraan miehen katseessa. Hyväksynnän kerjäämistä ("olethan minulle lempeä, saanhan enemmän hyötyä kommunikoinnista, kun katseeni on FIKSATTU silmiisi!!") täytyy välittää monipuolisesti, ei tuijottamalla. Edes hymyillen tuijottamalla. Se on tahditonta, jopa häiriintynyttä jossain määrin.
Oikeastaanhan naimisissa olevan naisen kuuluisi yksinkertaisesti pukeutua burkaan.
Kyllä sillä on varmasti vältetty monia murheita. Ei hullumpi ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko joku ihastunut pakonomaisesti muuhun asiaan kuin ihmiseen, ap:n kuvailemalla tavalla? Mihin?
Varokaa naisia. Varsinkin sellaisia, jotka tuijottavat silmiin tai tahtovat usein halailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^Kenen tahansa vastaus tietysti kiinnostaa. Aihe kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuliko velka tietoon ennen raskautta, vai sen jälkeen?
Ensimmäistä kertaa näen tällaisesta asiasta keskusteltavan ja että käytöskaavalle annetaan myös nimi. Pakonomainen ihastuminen. Minulla myös ollut pitkin vuosia pienempiä ja ohimeneviä mutta aina tosi voimakkaita ihastuksia, sekä avioliittoni ajoilta että eron jälkeen. Vain yhden 7 vuoden jakson olen elänyt niin että olin seurustelukaveriini niin rakastunut että en sen aikana ihastunut kehenkään toiseen.
Oli yksi tyyppi joka kummitteli elämässäni hyvin pitkän ajan. Koko juttu alkoi aivan törkeästä tilanteesta, jossa tulin seurustelevan parin väliin partyssä johon olin tullut kuokkavieraana. Mies oli minuun lääpällään ensi hetkestä ja sai minulta sellaista vastakaikua, että partyt menivät kaikilta muilta prseelleen kun me vain näimme toisemme ja suorastaan rakastelimme kaikkien nähden.
Yksi asia mitä voisin katua, jos ylipäänsä enää kadun mitään: miksi en lähtenyt litomaan sen ensimmäisen ikuisuuksia kestäneen katseen jälkeen, tai jo sen aikana. Olisin säästynyt paljolta.
Mutta ei se litomaan lähteminenkään olisi auttanut, asuimme pienellä paikkakunnalla ja työpaikkamme olivat vierekkäisissä rakennuksissa. Mies tuli minua tapaamaan työpaikalleni seuraavana päivänä. Se oli menoa sitten. Vähän aikaa meni hurjasti. Maailma ympäriltäni katosi ja muuta ei ollut olemassa kuin hän.
Juuri se tunteen intensiteetti. Mistä ihmeestä se saa voimansa. On olevinaan ihan yliluonnollista asiaa. Kuvittelen vaikka mitä ja luulen vielä toiset puolet. Yhdessäolomme on sellaista sfääreihin nousemista, että siellä ei mitään tavallista tai arkista enää olekaan. Olemme kuin jumalia jne jne jne Meidät on niin taivaissa luotu toisillemme jne jne jne
Tämä tarina olisi pitkä, lyhennän sitä jotta pääsen klousaamaan. Ensihuuma ohi muutamassa viikossa. Sitten on-off -vaihe, ei kovin kivaa, mutta yhä olin haltioitunut meistä. Sitten hän löysi toisen, minä muutin jossakin vaiheessa muualle ja hän jäi mielessäni taka-alalle.
Yhtenä aurinkoisena kesäpäivänä kävelin suoraan hänen syliinsä uudella asuinpaikkakunnallani. Siitä ihmesatumme sai taas uutta tuulta, mutta alkoi ikävästi on-off -vaiheesta. Minä silti täysin hänelle omistautunut, kuvittelin kaikkea yliluonnollista tapahtuvan kun olimme yhdessä, kehomme olivat kuin yhtä olentoa, täydensimme toistemme lauseet, vitseistämme kuoriutui uusia vitsejä kun oikein loistimme luovuudessamme. Nauroimme puhdasta naurua.
Minun on vaikea kuvata sanoin, miten loppuunmyyty minun sieluni oli tälle miehelle.
Onneksi se aikakausi sittenkin loppui, ihan arkisesti, hän käveli vastaan kadulla eikä ollut näkevinään, minä katkaisin hänen tiensä, pysäytin hänet hetkeksi eteeni. Vaihdoimme muutaman lauseen joissa ei ollut ainuttakaan tulevaa yhteistä hetkeä jäljellä. Koskin hänen punaisen takkinsa hihaa ja kävelin kotiin.
Luin jokin aika sitten muistiinpanojani tuolta ajalta kun hän oli tehnyt comebackin elämääni. Luin henkeä pidättäen, tunne rysähti täysillä päälle. Muistot eivät ole kuolleita, mutta onneksi ne ovat menneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäistä kertaa näen tällaisesta asiasta keskusteltavan ja että käytöskaavalle annetaan myös nimi. Pakonomainen ihastuminen. Minulla myös ollut pitkin vuosia pienempiä ja ohimeneviä mutta aina tosi voimakkaita ihastuksia, sekä avioliittoni ajoilta että eron jälkeen. Vain yhden 7 vuoden jakson olen elänyt niin että olin seurustelukaveriini niin rakastunut että en sen aikana ihastunut kehenkään toiseen.
Oli yksi tyyppi joka kummitteli elämässäni hyvin pitkän ajan. Koko juttu alkoi aivan törkeästä tilanteesta, jossa tulin seurustelevan parin väliin partyssä johon olin tullut kuokkavieraana. Mies oli minuun lääpällään ensi hetkestä ja sai minulta sellaista vastakaikua, että partyt menivät kaikilta muilta prseelleen kun me vain näimme toisemme ja suorastaan rakastelimme kaikkien nähden.
Yksi asia mitä voisin katua, jos ylipäänsä enää kadun mitään: miksi en lähtenyt litomaan sen ensimmäisen ikuisuuksia kestäneen katseen jälkeen, tai jo sen aikana. Olisin säästynyt paljolta.
Mutta ei se litomaan lähteminenkään olisi auttanut, asuimme pienellä paikkakunnalla ja työpaikkamme olivat vierekkäisissä rakennuksissa. Mies tuli minua tapaamaan työpaikalleni seuraavana päivänä. Se oli menoa sitten. Vähän aikaa meni hurjasti. Maailma ympäriltäni katosi ja muuta ei ollut olemassa kuin hän.
Juuri se tunteen intensiteetti. Mistä ihmeestä se saa voimansa. On olevinaan ihan yliluonnollista asiaa. Kuvittelen vaikka mitä ja luulen vielä toiset puolet. Yhdessäolomme on sellaista sfääreihin nousemista, että siellä ei mitään tavallista tai arkista enää olekaan. Olemme kuin jumalia jne jne jne Meidät on niin taivaissa luotu toisillemme jne jne jne
Tämä tarina olisi pitkä, lyhennän sitä jotta pääsen klousaamaan. Ensihuuma ohi muutamassa viikossa. Sitten on-off -vaihe, ei kovin kivaa, mutta yhä olin haltioitunut meistä. Sitten hän löysi toisen, minä muutin jossakin vaiheessa muualle ja hän jäi mielessäni taka-alalle.
Yhtenä aurinkoisena kesäpäivänä kävelin suoraan hänen syliinsä uudella asuinpaikkakunnallani. Siitä ihmesatumme sai taas uutta tuulta, mutta alkoi ikävästi on-off -vaiheesta. Minä silti täysin hänelle omistautunut, kuvittelin kaikkea yliluonnollista tapahtuvan kun olimme yhdessä, kehomme olivat kuin yhtä olentoa, täydensimme toistemme lauseet, vitseistämme kuoriutui uusia vitsejä kun oikein loistimme luovuudessamme. Nauroimme puhdasta naurua.
Minun on vaikea kuvata sanoin, miten loppuunmyyty minun sieluni oli tälle miehelle.
Onneksi se aikakausi sittenkin loppui, ihan arkisesti, hän käveli vastaan kadulla eikä ollut näkevinään, minä katkaisin hänen tiensä, pysäytin hänet hetkeksi eteeni. Vaihdoimme muutaman lauseen joissa ei ollut ainuttakaan tulevaa yhteistä hetkeä jäljellä. Koskin hänen punaisen takkinsa hihaa ja kävelin kotiin.
Luin jokin aika sitten muistiinpanojani tuolta ajalta kun hän oli tehnyt comebackin elämääni. Luin henkeä pidättäen, tunne rysähti täysillä päälle. Muistot eivät ole kuolleita, mutta onneksi ne ovat menneitä.
Minäkin ensimmäistä kertaa luen ilmiöstä. En ole koskaan ihastunut noin voimakkaasti. Mielenkiintoista lukea!
Lukija, seurusteleeko poikasi jonkun ääripään ("korviaan myöten ihastuneen" tai frigidin) kanssa? Onko naimisissa? Onko liitto helppo?
Kunpa miehellä ei olisi velkaa, niin ap ei kokisi, että puoliso hyötyy hänestä liikaa.
Lottoamaan!?
Löysin ap:n toisesta ketjusta. Siinä ap kirjoitti, että miehensä firma meni konkurssiin. Mies maksaa velkojaan palkkatyötä tekemällä. Tämän ap esittää nyt salaisuutena, jota on muka yrittänyt terapeutin avulla kolmesti saada miehestä väkisin esille; miehen kiusaaminen on jatkunut kotona, mutta mies ”ei suostu kertomaan”.
Niin varmaan.
Ap esitti, että miehellä on pakonomainen tarve siivota (”pesee esim seiniä jos ei muuta keksi”) ja että käyvät sen takia pariterapiassa. Ap yrittää kaikkensa, mutta perhe-elämä on kurjaa, kun mies vain tahtoo siivota muiden kivojen juttujen kuten retkien sijaan. Ja mies kuulemma uhkaa erolla, sillä ap on niin epäsiisti.
Ap päättää aloituksensa lauseella: ”Mitä ihmettä tässä voi tehdä?”
Puoli vuotta myöhemmin pakonomaisuus on hänellä, ja hän päättää aloituksensa lauseeseen: ”Haluan aivoni ja elämäni takaisin.”
Niin varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun toivo kuolee, kuolee myös ihastumisen tunne.
-Ap
Mitä tarkoitat toivolla, kun ihastukseen ei ole tarkoitus ottaa yhteyttä?
Varmaankin toivo siitä, että se mies olisi kiinnostunut ap:sta? Voihan mies olla kiinnostunut, vaikka ap ei häneen yhteyttä ottaisikaan.
Okei... eli illuusio mahdollisuudesta. Toivo illuusion hyvyydestä.
Kiva deluusio?
Mutta neuroosit ovat todellinen ilmiö. Siksi ketju on mielenkiintoinen.
Alue: Aihe vapaa
Todella outoja neuvoja annetaan. Ei aikuiset kysy viestillä "alaksä oleen mun kans". Ne asiat puhutaan kasvokkain. Tuskin kukaan reagoisi positiivisesti viestillä kysymykseen, oli tunteita tai ei.