Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pakonomainen ihastuminen
31.03.2022 |
Olen pitkässä parisuhteessa jossa on myös pieniä lapsia. Nyt olen harmikseni huomannut ihastuneeni kolmanteen osapuoleen, enkä meinaa saada tunnetta millään loppumaan ja se alkaa jo varjostaa omaa suhdettani. Ymmärrän järjellä, ettei tunne ole kestävällä pohjalla tai kohdistu todelliseen ihmiseen, vaan lähtee omista päänsisäisistä peloistani ja tarpeistani. Mutta kun tämäkään järkeily ei tehoa tunteeseen.
Olen pohtinut asiaa viime aikoina ja ymmärtänyt, että tämä on oikeastaan minulle kaava. Lähes koko elämäni olen kärsinyt taipumuksesta tavalla tai toisella vinoutuneisiin, lähes hallitsemattoman voimakkaisiin ihastumisiin. Olen käynyt läpi sinkkuvuosiani ja tajunnut miten älyttömiin mittasuhteisiin olen mennyt ihastusten vuoksi. Olen muun muassa kolmesti valinnut asuinpaikan yksipuolisen ihastuksen perusteella. Olen tuhonnut ystävyyssuhteita miesten takia, joille olen lopulta ollut melko tai täysin yhdentekevä. Olen hakeutunut toistuvasti ystävyyssuhteisiin miesten kanssa, joihin olen yksipuolisesti ja toivottomasti ihastunut. Ja nolannut itseni lukemattomilla mielikuvituksellisilla tavoilla.
Mutta sinkkuaikoina nämä ihastukset nämä menivät ohi. Pääsääntöisesti kahdella tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto oli se, että tein lopulta itsestäni totaalisen klovnin laittamalla miehen antamaan minulle niin selkeät pakit ettei niistä jäänyt epäilyksen varaa. Häpeä tappoi lopulta ihastuksen. Ja toinen tapa oli se että sain sen mitä halusin. Useimmissa tapauksissa tunteet heitti saman tien täydet 180 astetta. Vaikka hetkeä aiemmin olin himoinnut ihmistä silmittömästi, se ihastus kuoli ja pahimmillaan vaihtui vastenmielisyydeksi tai jopa paniikiksi.
Sitten kymmenenkunta vuotta sitten tuli se ainut jota olen halunnut vielä senkin jälkeen kun olen hänet saanut. Ja haluan edelleen. Vuosia halusin pelkästään häntä, en enää edes nähnyt muita miehiä. Luulin jo kasvaneeni yli ihastusaddiktiostani, korjaantuneeni. Mutta olen vähitellen kallistunut pelkäämään, ettei mikään tai kukaan saavutettavissa oleva voi koskaan antaa samaa huumaa kuin se kielletystä tai saavuttamattomasta haaveilu. Ettei tämä ole asia josta parannutaan vaan asia joka tulee varjostaamaan minua aina.
Ja nyt olen taas ihastunut. Intohimoisesti, epätoivoisesti ja yksipuolisesti. Mutta se ei vaan ota loppuakseen. Eikä mikään muu tunnu enää miltään. Tunnen eläväni vain tämän ihmisen seurassa, vaikka näen häntä hyvin harvoin. Kaikki muu aika menee seuraavaa tapaamista odotellessa ja siitä haaveillessa. Vihaan ja halveksin itseäni tämän takia, mutta en vain saa tätä loppumaan.
Onko kukaan muu parantunut tällaisesta terapiassa tms? En jaksa enää tätä, että koko elämäni tuntuu pyörivän tämän p*skan ympärillä. En vaan jaksa. Alan jo hyväksyä sen että avioliittoni saattaa tähän loppua, mutta liiton kohtalosta riippumatta haluan eroon näistä jatkuvista järjettömistä hulluuden partaalle ajavista ihastumisista. Haluan aivoni ja elämäni takaisin.
Kommentit (376)
Vierailija kirjoitti:
Kun kerran kyse on taipumuksesta, eikö kannattaisi alkaa ennakoida kuka milloinkin voi aiheuttaa sellaisen pakkomielteen kun vähän kuluu aikaa? Sitten kannattaisi ottaa asia heti käsittelyyn asianomaisen henkilön kanssa, tavoitteena asian käsittely heti suoraan hänen kanssaan ennen kuin pakkomielle on ehtinyt kasvaa, mutta tietoisella päätöksellä sen suhteen, ettei tavoitteena ole päästä suhteeseen vaan saadaksesi jutella kuin ystävien kesken? Jotain joutuisit paljastamaan itsestäsi mutta kun kyse ei olisi vielä kaikennielevästä pakkomielteestä, haaste olisi pienempi.
Riippuu vähän keneen on ihastunut... että kehtaako puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kerran kyse on taipumuksesta, eikö kannattaisi alkaa ennakoida kuka milloinkin voi aiheuttaa sellaisen pakkomielteen kun vähän kuluu aikaa? Sitten kannattaisi ottaa asia heti käsittelyyn asianomaisen henkilön kanssa, tavoitteena asian käsittely heti suoraan hänen kanssaan ennen kuin pakkomielle on ehtinyt kasvaa, mutta tietoisella päätöksellä sen suhteen, ettei tavoitteena ole päästä suhteeseen vaan saadaksesi jutella kuin ystävien kesken? Jotain joutuisit paljastamaan itsestäsi mutta kun kyse ei olisi vielä kaikennielevästä pakkomielteestä, haaste olisi pienempi.
Riippuu vähän keneen on ihastunut... että kehtaako puhua.
Tarkoitin että keskustelunavaus kannattaisi mukauttaa tilanteeseen sopivaksi, mistään ihastuksesta ei kannata puhua jos tuskin edes tunnette. Sitten tuot sitä henkilökohtaista elementtiä esiin vain sen verran, ettei tilanteesta tule kummallekaan epämukava. Sen jälkeen mikäli henkilö edelleen on elämässäsi, pidät sitä keskusteluyhteyttä auki kevyillä keinoilla mutta tuoden mukaan juuri sen verran henkilökohtaista elementtiä että sinulla säilyy tuntuma siihen millaiset välinne todellisuudessa ovat.
luin limerenssistä ja siihen on näköjään olemassa jo lääkehoitoa! Ap, kannattaisiko testata?
Luin psykiatri Martti Paloheimon kirjan. Hän kertoi siinä lukeneensa kirjan limerenssistä, ja että limerenssi tarkoittaa rakastumista. Tästä ketjusta saa kuitenkin sen kuvan, että limerenssi tarkoittaisi jotain ihan muuta. Miten on?
Ap on tainnut väsyä aiheeseen. Harmi, minusta on ollut todella kiinnostavaa.
Tässä kai lähinnä niin että on rakkaudesta sairas, jopa vuosia tai vuosikymmeniä, jopa etänä ja tuntematta kohdetta hyvin.
Itse kyllä vasta kuulin tuon käsitteen enkä ole lukenut aiheesta juuri muuta kuin tätä ketjua. Korjatkoon kuka tahtoo. Ainahan jokin käsite on myös mahdollista napata ja käyttää hieman eri merkityksessä. Mikä sitten mahtaa olla alkuperäinen merkitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin juuri että siinä voi olla kyse myös ei-romanttisista tunteista.
Vierailija kirjoitti:
luin limerenssistä ja siihen on näköjään olemassa jo lääkehoitoa! Ap, kannattaisiko testata?
Minä luin jostain että se liittyy ehkä serotoniinin puutteeseen.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samalla ihmisellä voi olla ns. normaali parisuhde, ehkä puoliso joka ei täytä kaikkia tarpeita, minkä vuoksi - ja tietysti muutenkin - tunne-elämä voi ulottua paljon kodin seiniä laajemmalle. Ihmisestä riippuu pitäytyykö hän silti yhdessä suhteessa kerrallaan, mikä on usein hyvä valinta.
Ihastus voi myös muuttua tai jo alkuunsa jäädä etäiseksi optioksi, ehkä toisen, vakiintuneemman suhteen vuoksi joksikin välteltäväksi asiaksi vetovoiman silti ollessa täyttä totta. Sanoudun irti ajatuksesta että ketjussa käsitelty ilmiö tekisi ihmisestä jotenkin säälittävän.
Tällainen vaikeammin määriteltävä rakkaus voi myös saada rakastamaan elämää enemmän kuin mikään muu, vaikka se vain ”kulkisi mukana” olematta asia joka ihmisestä suoranaisesti näkyy päällepäin. Päällepäin voi näyttää siltä että ihmisellä on jotain ylimääräisiä voimavaroja. Hän löytää merkitystä elämäänsä monenlaisista asioista.
Kaipauskin voi olla arvokasta ja usein juuri se ohjaa tekemään itsen kannalta oikeita valintoja. Säälittävä on se joka ei edes osaa kaivata.
Vierailija kirjoitti:
Ap on tainnut väsyä aiheeseen. Harmi, minusta on ollut todella kiinnostavaa.
Tässä kai lähinnä niin että on rakkaudesta sairas, jopa vuosia tai vuosikymmeniä, jopa etänä ja tuntematta kohdetta hyvin.
Itse kyllä vasta kuulin tuon käsitteen enkä ole lukenut aiheesta juuri muuta kuin tätä ketjua. Korjatkoon kuka tahtoo. Ainahan jokin käsite on myös mahdollista napata ja käyttää hieman eri merkityksessä. Mikä sitten mahtaa olla alkuperäinen merkitys.
En ole aloittaja, mutta olen tähän ketjuun kirjoittanut aika monta kommenttia. Minusta tuntuu, että tässä on aika paljon jo sanottu, ei mitään kovin uutta sanottavaa enää ole.
Katsoin lisää noita videoita, joista yhteen on aiemmalla sivulla linkki, ja jäin miettimään omalta osaltani, onko minulla tässä sittenkään kyse videolla puhutusta limerenssistä. Okei, tunteitteni kohde on mies, jota en tunne ollenkaan, ja tätä viimeisintä on nyt jatkunut jo parisen vuotta. Mutta ainakin noiden videoiden perusteella limerenssin määritelmään kuuluisi aina se, että ei ymmärrä tunteen olevan yksipuolinen ja tulkitsee merkkejä ja kuvittelee saavansa tunteilleen vastakaikua. Tämä ei ainakaan minun kohdallani pidä paikkansa, vaan mitä enemmän mietin häntä ja kaikkia kohtaamisiamme, sitä varmemmaksi tulen siitä, että tunne todella on yksipuolinen, hän ei missään tapauksessa tunne samoin minua kohtaan.
En myöskään yritä päästä tilanteisiin, joissa olisi mahdollisuus, että tiemme risteävät. Päinvastoin välttelen tilanteita, joissa olisi riski törmätä häneen. En halua tietää hänen asuinpaikkaansa tai siviilisäätyään, koska tuntisin itseni stalkkeriksi, ja haluan olla mahdollisimman kaukana sellaisesta toiminnasta. Vihonviimeinen asia, jota haluaisin, olisi millään tavalla pyrkiä hänen lähelleen niin, että se voisi tuntua ahdistavalta tuppautumiselta. Jos on syy tavata hänet, tapaan hänet vatsa täynnä perhosia, mutta tieten tahtoen en etsi "vahinkokohtaamisia".
Lisäksi sain käsityksen, että limerenssistä kärsivä ihminen oikeasti luulee ihastuneensa tunteittensa kohteeseen ihmisenä, näkee hänessä vain hyvät puolet ja luo hänestä jonkin satuolentomaisen mielikuvan, joka ei ole totta. Tämäkään ei minusta omaan tilanteeseeni päde. Tunnistan raa'an selvästi sen, että en voisi väittää esimerkiksi olevani rakastunut, juuri siitä syystä, että en tunne häntä ollenkaan, ja tiedän, miten vähäisiin asioihin tunteeni perustuu. Olenkin itselleni todennut, että tämä ei ole oikeastaan edes ihastumista, onpahan hyvin lähellä puhdasta halua. En elättele kuvitelmia, että olen ihastunut kokonaiseen ihmiseen. Olen ihastunut katseisiin, ystävällisiin sanoihin, hänen ääneensä. Ja mukana on jotain selittämätöntä, feromoneja? Mutta ihmistä en tunne. Olosuhteiden salliessa haluaisin oppia tuntemaan. Tätä nykyistä aiempiin kuuluu ihmisiä, jotka olen tuntenut huomattavasti paremmin kuin sen miehen, johon tunteeni nyt osuu. Ihastukseni ei aiemmin ole loppunut siihen, että kohteesta on käynyt ilmi jotakin negatiivista ja että olen kokenut myös negatiivisia tunteita. Ainakin aiemmin se on sallinut sen, että kohde ei olekaan "täydellinen", enkä ole itselleni selittänyt ihastuksen kohteesta esiin tulleita huonoja puolia hyviksi.
Kolmas piirre, joka noilla videoilla limerenssistä mainitaan ja johon en pysty samaistumaan, on se, että jos kävisikin niin, että tunteisiin vastattaisiin, kiinnostus lopahtaisi siihen paikkaan. Minä en tiedä siitä mitään. Minulle ei koskaan ole käynyt niin, että ihastuksen (tai halun, mikä tunne se sitten lopulta onkin) kohde olisi tuntenut samoin minua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Luin psykiatri Martti Paloheimon kirjan. Hän kertoi siinä lukeneensa kirjan limerenssistä, ja että limerenssi tarkoittaa rakastumista. Tästä ketjusta saa kuitenkin sen kuvan, että limerenssi tarkoittaisi jotain ihan muuta. Miten on?
Kiinnostaa: mikä kirja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samalla ihmisellä voi olla ns. normaali parisuhde, ehkä puoliso joka ei täytä kaikkia tarpeita, minkä vuoksi - ja tietysti muutenkin - tunne-elämä voi ulottua paljon kodin seiniä laajemmalle. Ihmisestä riippuu pitäytyykö hän silti yhdessä suhteessa kerrallaan, mikä on usein hyvä valinta.
Ihastus voi myös muuttua tai jo alkuunsa jäädä etäiseksi optioksi, ehkä toisen, vakiintuneemman suhteen vuoksi joksikin välteltäväksi asiaksi vetovoiman silti ollessa täyttä totta. Sanoudun irti ajatuksesta että ketjussa käsitelty ilmiö tekisi ihmisestä jotenkin säälittävän.
Tällainen vaikeammin määriteltävä rakkaus voi myös saada rakastamaan elämää enemmän kuin mikään muu, vaikka se vain ”kulkisi mukana” olematta asia joka ihmisestä suoranaisesti näkyy päällepäin. Päällepäin voi näyttää siltä että ihmisellä on jotain ylimääräisiä voimavaroja. Hän löytää merkitystä elämäänsä monenlaisista asioista.
Kaipauskin voi olla arvokasta ja usein juuri se ohjaa tekemään itsen kannalta oikeita valintoja. Säälittävä on se joka ei edes osaa kaivata.
Kauniisti sanottu, kiitän sinua näistä sanoista! Minusta usein tuntuu, että tämä tunne antaa minulle jotain selittämätöntä voimaa.
Kirjoitin jossain aiemmassa kommentissa, että kun katson itseäni ulkopuolisena, näytän lähinnä säälittävältä. Kurjimmillaan niin onkin ja niin tunsin varsinkin sen jälkeen, kun olin lukenut täältä joitain kommentteja ja kun olin katsonut niitä limerenssistä kertovia videoita, joiden sävy oli yksiselitteisesti se, että tämä on asia, josta kuuluu päästä eroon, piste.
Mutta kuten kirjoitit, tässä on myös jotain kaunista. Ja tällainen tunne, täyttymätön kaipuu, voi olla myös suuren luovuuden lähde, ja siinä saattaa olla sen selittämätön, merkityksiä tuova voima.
Niiden ikävien kommenttien kirjoittajat eivät ymmärrä tätä luovaa elementtiä eivätkä ylipäätään elämän moniselitteisyyttä. Terkkuja vaan pellekommentinkin kirjoittajalle. Myös rakkaus omaan puolisoon voi perustua vähintään osittain haavekuviin. Jokainen ei sitä tajua.
En ole katsonut niitä videoita enkä lukenut paljon mitään mistään, mutta on useinkin niin, että huonosti tunnetut ilmiöt esitetään kärjistäen. Tehdään karikatyyri joka kuvaa ehkä jotain ääripäätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori, mainitsemani pellekommentti olikin kai eri ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa vielä, että en toisaalta torppaisi ajatusta terapiasta varsinkin Ap sinun tilanteessasi. Jos ja kun haluat säilyttää nykyisen suhteesi.
Nykyisessä suhteessa on muitakin ongelmia ja ero on ehkä näidenkin vuoksi tulossa, mutta haluaisin tehdä päätöksen järkipohjalta enkä tällaisten hullujen haihattelujen perusteella. Luin netissä rakkausriippuvuudesta ja sarjaihastumisesta ja mietin, onko käytöksessäni addiktion piirteitä joihin voisi ehkä löytyäkin apua. Myös lapsuudentraumataustan osalta kuvaus täsmäisi aika hyvin rakkausriippuvuuteen.
-Ap
Lisään vielä, että pelkään eroa senkin vuoksi, että mietin onko avioliittoni kuitenkin hillinnyt taipumustani. Mitä jos se eskaloituu eron jälkeen? Nyt on kuitenkin oma suhde pitämässä edes auttavasti maan pinnalla. Yksin ollessani miettisin näitä juttuja 24/7. Tai ainakin sen mitä lastenhoidolta ehtii.
Liittoni ei siis ole uhattuna sen vuoksi että minun rakkauteni olisi loppu. Suhteessa on muita epäterveitä piirteitä, mm. taloudellista hyväksikäyttöä kumppanin puolelta. Pidän mahdollisena, että tällaiseen liittoon jääminenkin on yksi oire kieroutuneesta rakkauden kokemuksestani.
-Ap
Ei liitto voi olla taloudellista hyväksikäyttöä, jos liitto jotain merkitsee... mutta teillä ei vaikuta olevan selvää. Ei ole täysin tavatonta, että yhdessäolemisen perimmäiset motiivit ovat epäselviä. (Ainakaan naisille!?) Joka tapauksessa, onko termi maladaptive daydreamin tuttu? Piirteesi ehkä muistuttaa sitä vähäsen. Teema vain on ihastuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, saanen kysyä, millä perusteella valitsit miehen puolisoksesi?
Vierailija kirjoitti:
Tarvitseeko siitä tehdä mitään ongelmaa, että on ihastunut. Mikset voi vain hyväksyä sitä, että sinulla on tällaisia tunteita. Toki tilanne voi olla ongelmallinen silloin, jos on parisuhteessa ja joku toinen alkaa kiinnostaa enemmän kuin oma kumppani.
Niin, jos tuo taipumus on, niin turha sen muotoa ehkä on muuttaa... Riippuu siitä, mihin sen saisi muunnettua - pois sitä tuskin saa.
Ap käsittääkseni miettii, käyttääkö hän puolisoaan välineenä ko. piirteensä hallitsemiseen. Ja kokee, että puoliso vastineeksi hyötyy tästä välineellistämisestä taloudellisesti. Toisin sanoen ap kokee ostavansa itselleen normaaliutta liitossa, mutta ei ole tyytyväinen tähän diiliin. Se ei toimi riittävän hyvin.
En ole vielä lukenut ketjua läpi, mutta äkkiseltään sanoisin että joko liittoon on otettava uusi asenne, tai (asumus)ero. Ahdistavassa liitossa ap on loukussa, ja tiedättekö, mitä se hänelle psyykkisesti tarkoittaa? Lisää pakonomaisuutta. Ratkaisu pakonomaisuuteen (sitoutuminen) toimii silloin paradoksaalisesti. Eroaminen saattaisi, ironista kyllä, vapauttaa ap:n pakonomaisesta ihastumisesta.
Jokaisen kannattaa välillä tarkistaa omaa logiikkaansa rakkausasioissa. Jos jokin ei tunnu kovin hyvältä, se ei ehkä ole sittenkään niin järkevää, kuin on mielessään joskus järkeillyt. Eikä oma logiikka (ehkä naiivi) muutu järkeväksi vain siksi, että sitä väkisin puskee.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen välttänyt kaikki todelliset ja mahdolliset ihmissuhteet aikuisiällä, mutta senkin edestä päässäni on ollut pinttymiä jostain tietystä miehestä ja haaveilua hänestä. Paradoksaalisesti nää on aina olleet sellaisia, jotka ovat ilmaisseet kiinnostusta ja yrittäneet mua enemmän tai vähemmän tosissaan, osa pitkäänkin, mutta siinä tilanteessa olen ollut liian estynyt ottamaan sitä vastaan ja antamaan itestäni pientä flirttiä enempää. Eli suhteet on jääneet kevyiksi kaverisuhteiksi, jotka ei kuitenkaan ole täysin platonisia eikä siten oikeita kavereitakaan.
Yleensä nää loppuu siihen, että mies kyllästyy, löytää toisen ja päättää jutun tylysti. Näin on jälleen kerran käynyt, ja sydämeni on särkynyt. Kun näin kamala olo tulee vaikka ei ole ollut "mitään", niin ehkä on hyväkin että mun suhteet jää tälle tasolle. En varmaan kestäisi jonkun todellisen päättymistä. Nyt voin sentään pääni sisällä elää vaihtoehtoisia tapahtumia, ja varmaan pääsen joskus yli tästäkin ja löydän uuden, jonka kanssa käydä läpi sama kuvio uudestaan.
Sen kyllä haluaisin tietää mikä mua vaivaa ja MIKSI teen näin.
Hm... eli jonkinlainen yhdistelmä pakonomaista päiväunelmointia (tiedä sitten pakonomaisuudesta; entä jos henkilö nauttii unelmoinnista, vaikka sitä liian runsaana pitääkin?) ja viehätysvoimaan perustuvaa kontrollointia (estynyt; valta ylläpitää TORJUMISTA). Taustalla luultavasti häiriintynyt äitisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://a-klinikkasaatio.fi/ajankohtaista/laheisriippuvainen-koukussa-t…
https://paihdelinkki.fi/fi/oma-apu/laheiset/irti-laheisriippuvuudesta-t…
Kokemuksesi ovat tavallisia kiintymissuhdetrauman kokeneilla. Tutustuisin sinuna läheisriippuvuuteen ja esim. limerence-käsitteeseen (mm. Youtube-videoita). Voi auttaa, kun ajattelee, että kyse on addiktiosta siinä missä esim. alkoholismikin. Riippuvuutta ei kannata ruokkia esim. fantasioilla, hakeutumalla kohteen lähelle jne, jotta se hiljalleen vaimenisi. Kuvio perustuu fantasiointiin ja positiivisten, usein kuvitteellisten, piirteiden liittämiseen kys. henkilöön. Jos suhde alkaa, kiinnostus usein hetken päästä laimenee, koska fantasiat eivät olleetkaan yhtä kuin todellisuus.
Vähän olen aiheesta jo lukenutkin ja nuo kuvaukset kyllä sopivat hyvin. Ja taustatkin on tyypilliset. Aiemmin nämä on vaan lopulta loppuneet siihen, kun tunteiden yksipuolisuus varmistuu niin selkeästi että se on pakko kohdata ja hyväksyä. Nyt ei sitä vaihtoehtoa ole, kun varmuuden hakeminen on pettämistä ja luultavasti tuhoaisi avioliittoni. Ensimmäistä kertaa olen tilanteessa jossa tunne ei vaan ota loppuakseen. Aiemmin haihattelua oli pahimmillaan n. puoli vuotta intensiivisenä ja max pari vuotta satunnaisena haikeutena. Nyt jos vuosia eikä anna mitään merkkejä laantumisesta, päinvastoin. Oikeasti tiedän että tämä loppuisi kun hakisin ne pakit. Mutta sitä olisi mahdoton selittää puolisolleni.
-Ap
Ei, pakit ei ole ratkaisu!! Vaan liitto, jossa vähemmän sijaa ahdistavuudelle.
Alue: Aihe vapaa
Tunteista on mielestäni vaikea keskustella irrallaan siitä asiayhteydestä, johon ne kuuluvat. Vaikka samanlaisia ihastuksia olisikin ollut aikaisemmin muita ihmisiä kohtaan.