Jestas sentään! Sijaisäitinä 2kk ja pää ei kestä. Haluisin

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 12:46"]

Lopettakaa se rahan ruinaminen näillä keksityillä tarinoilla. Teidän  keskinäisellä jutustelulla ei ole mitään uskottavuutta. Hiukankin hereillä oleva huomaa heti asian todellisen laidan.

Huvittavaa.

[/quote]

Missä kohtaa ruinattiin rahaa? Et taida olla ihan "tässä maailmassa" vai erehdyitkö kännissä ketjussa?? :DD NOLO.

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 11:59"]

18 vielä jatkaa: Nuo alun yövalvomiset ovat monesti tosi rankaa aikaa. Tiedän monia vastaavia tarinoita. LApsi rauhoittuu vasta kun kokee olevansa turvassa ja alkaa luottaa siihen että hoivaa on aina saatavilla. Usein on auttanut että isonkin lapsen ottaa viereen nukkumaan aluksi, saisit itse nukuttua varmaan paremmin jos lapsi olisi vieressä. Tämä myös rauhoittaisi lasta? Tietysti jos on joku hyväksikäyttöhistoria niin ei ehkä hyvä ajatus...Lapsen oma sänky teidän sänkyyn kiinni niinkuin vauvalla?

Yhden tutun perheen ekaluokkalainen sijoitettu rauhoittui kun sai nukkua vanhempien välissä, halusi olla ihan lähellä molempien välissä niin että molemmat vanhemmat painautuivat lasta vasten ja nukkui siinä välissä "litistyksissä" Vain näin koki olevansa tarpeeksi turvassa. Tällä lapsella oli myös vakavaa väkivaltaa taustalla.

[/quote]

Mä taas voisin kuvitella, että hyväksikäytetty lapsi ei ehkä tunne oloaan turvalliseksi nukkuessaan aikuisen vieressä? Mä laittaisin lapsen omaan huoneeseen ja antaisin sen halutessaan lukita oven sisäpuolelta.

Ap pakosta tässä läheltä seuranneena yhtä kaupungin sossujen toimintaan.. niin valitettavasti nyk annetaan kaikkien asioiden mennä todellakin liian pitkälle ennenkuin oikeasti mihinkään kunnolla puututaan ja sitten on todella  vaikeaa alkaa asiota korjata ja rresurssit kasvaa vaan.! 

Ap vaadi, vaadi ja VAADI terapiaa ja ohjausta keskustelua... kysyä sossuilta miksi pimittivät tärkeitä tietoja sinulta?!  sinuna uhkaisin jättää homman kesken jos tätä keskustelua.apua ei aleta heti järjestelemää! Oliko lapsenne milliinkaan näissä keskusteluissa mukana? Ohjeistettiinko heitä tähän mitenkään?

miten sinua on ohjeistettu käyttäytymään kun lapsi hyökkää ja satuttaa? Holding oteella?? ? Miten olisi vaikkapa nyrkkeily säkki jota voi hakata, potkia jopa purra? Koko perheelle..! Kysy myös sen terapia koiran perään ja heti! Voimia! e

Kasvatusoppaista on jäänyt mieleen kaksi neuvoa: tuomitse teko, ei tekijää. Ja aina pitää muistaa pysyä rauhallisena. Toinen on muistaa aina kannustaa. Lapsi tarvitsee rajat ja rakkautta. Erittäin hyviä neuvoja on ollut tässä keskustelussa. Minäkin uskon että noin pieni lapsi pääsee suht nopeasti yli traumoista, mutta ensimmäiset kuukaudet ovat tietenkin rankempia.

Eräs nainen oli perheensä kanssa pitkään sijaisvanhempina, sitten eläkkeelle jäätyään ovat toimineet tukiperheenä. Heillä oli paljonkin lapsia sijoitettuina vuosien mittaan, hän kertoi että vain yksi murrosikäinen oli niin vaikeasti traumatisoitunut että tarvitsi erikoishoitoa kun he eivät pärjänneet. Tämä nainen oli ammatiltaan opettaja. Pitkään perheessä olleet ja koko lapsuutensa lopun heillä olleet ovat edelleenkin kuin omia lapsia heille. On todella hienoa että on ihmisiä jotka haluavat ja pystyvät auttamaan.

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 13:08"]

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 11:59"]

18 vielä jatkaa: Nuo alun yövalvomiset ovat monesti tosi rankaa aikaa. Tiedän monia vastaavia tarinoita. LApsi rauhoittuu vasta kun kokee olevansa turvassa ja alkaa luottaa siihen että hoivaa on aina saatavilla. Usein on auttanut että isonkin lapsen ottaa viereen nukkumaan aluksi, saisit itse nukuttua varmaan paremmin jos lapsi olisi vieressä. Tämä myös rauhoittaisi lasta? Tietysti jos on joku hyväksikäyttöhistoria niin ei ehkä hyvä ajatus...Lapsen oma sänky teidän sänkyyn kiinni niinkuin vauvalla?

Yhden tutun perheen ekaluokkalainen sijoitettu rauhoittui kun sai nukkua vanhempien välissä, halusi olla ihan lähellä molempien välissä niin että molemmat vanhemmat painautuivat lasta vasten ja nukkui siinä välissä "litistyksissä" Vain näin koki olevansa tarpeeksi turvassa. Tällä lapsella oli myös vakavaa väkivaltaa taustalla.

[/quote]

Mä taas voisin kuvitella, että hyväksikäytetty lapsi ei ehkä tunne oloaan turvalliseksi nukkuessaan aikuisen vieressä? Mä laittaisin lapsen omaan huoneeseen ja antaisin sen halutessaan lukita oven sisäpuolelta.

[/quote]

Noinhan sitä voisi luulla, mutta tuo ei ole oikea tapa. Jokainen lapsi - sijoitettu ehkä sitäkin enemmän - kaipaa hellyyttä ja fyysistä läheisyyttä - jolla ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa. Eristämällä ja lukitsemalla lapsi omaan huoneeseen vaan vahvistetaan sitä väärää signaalia joka hänellä jo on - että fyysinen läheisyys olisi jotakin väärää, satuttavaa ja likaista. Nämä lapset jos kuka kaipaa eheyttävää kokemusta ja kokemusta siitä, että fyysinenn kosketus aikuisen ja lapsen välillävoi olla ja nimenomaan sen KUULUU olla viatonta, ja lasta lohduttavaa.

Rauhoittava hieronta iltaisin, ensin vaatteiden päältä ja kun kosketus ei enää ole tabu, sitten vaikka selän ja jalkojen rauhoittava sively ja pyörittely. Huom. myös omille lapsille iltaisin, se ihan oma aika äidin kanssa. 

Pitää avata nyt omaakin tilannetta, lukaisin läpi ketjun aiemmin. Meillä on lapsi, sijoitettu parivuotiaana lastenkodista ja traumaattinen tausta. Noin kolmesta viikosta puoleen vuoteen oli meillä kaikista pahin vaihe lapsen kanssa. Ilmeisesti alkoi unohtaa lastenkotiajan, jossa oli tuntenut olonsa vaihtuvasta henkilöstöstä huolimatta edes vähän turvalliseksi ja ei ollut millään tavalla vielä meihin kiintynyt. Tunsi meidät turvalliseksi, mutta kaikki aikuiset kelpasivat yhtä lailla... mitä toisaalta voi vaatiakaan vielä lapselta, joka on puoli vuotta elänyt niin, että 8h välein ihminen vaihtuu. No, sen jälkeen alkoi hetki hetkeltä helpottaa, vaikka lapsi on jossain määrin haastava. Terapiaa on tarvittu kyllä kaikki, koska itselle jäi tietyllä tavalla tunne, että lapsi on vaikea, hankala ja en jaksa. Lähinnä yövalvomisista (huutoa ja taas huutoa keskellä yötä), unettomuudesta kesti toipua. Lapsi taas käsittelee hylkäämistään (biovanhempien tapaamiset kerran viikossa, enemmän kuin joka toinen kerta kukaan ei saavukaan paikalle). Kehottaisin jaksamaan sen vuoden, pyytämään perhetyötä, perheneuvolaa ja terapiaa. Ja tiedän, että koska lapsi on teille sijoitettu, nämä on mahdollista saada heti, pääsette jonon ohi. Lapsella ei tällä hetkellä ole perusturvallisuuden tunnetta, koska on tuntenut teidät vasta hetken ja luultavasti pelkää että viedään teiltäkin pois. Tsemppiä!

Ap, mikä oli motiivisi ryhtyä sijaisvanhemmaksi / ottaa sijaislapsi?

Älä hylkää sitä pientä. Älä hylkää. Hae apua. Vaadi hoitoa heti lapselle, mutta älä hylkää. 

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 12:26"]

Kiitos paljon kommenteistanne ja kauniista sanoistanne - en kyllä yhtään tiedä, ansaitsenko niitä, kun tuntuu että vaikka parhaani teen, silti laiminlyön omia lapsiani enkä osaa auttaa oikealla tavalla tätä sijoitettua lasta.

Onneksi meidän lasten isä on ihana, ja tosi paljon huomioinut heitä nyt enemmän, kun sijoitettu lapsi takertunut minuun, ja musta tuntuu niin pahalta nähdä se lasten äidinkaipuu ja pettymys - se, miten he hissuttavat hiljaa nurkissa yrittäen olla huomaamattomia ja kilttejä - liiankin kilttejä :'( Onneksi tietävät (kai??), että rakastan heitä.

Pahinta on ollut sietää sijoitetun lapsen ruma ja täysin epäoikeudenmukainen käytös suhteessa omiin lapsiini (fyysinen satuttaminen lähinnä). Olen käsitellyt ja keskustellut siitä lasten kanssa, ja he sanovat ymmärtävänsä-- kun muuta mahdollisuutta ei ole. Oikein se ei silti ole.

Ja tämä pieni hauras traumatisoitunut lapsi.. Niin vaikea välillä sietää, vielä vaikeampi ymmärtää. Kaikkeni olen tehnyt, ja koko meidän perheestä minä olen se, jonka hän on edes jollain tapaa "hyväksynyt" - takertuu minuun, välillä kuin pikkuvauva lojuisi sylissäni tuntikausia mussuttaen joko hiuksiaan tai peukaloaan  - sitten taas välillä raivoaa ja puree. Joskus tuntuu, että pelkään itsekin koko lasta.. Mutta ne hetket, kun hän tulee mun kainaloon (ja tulee usein, liki joka yö), luen hänelle kirjoja, silittelen híuksia kunnes nukahtaa - ja sitten kun nukahtaa, tarraa unissaan minuun kiinni kaikin voimin - silloin tulee melkein itku, kun koen saavuttaneeni jonkun luottamuksen hänen hauraassa, satutetussa mielessä. Jz silloin ajattelen, etten ikinä voi häntä hylätä. :(

[/quote]

Sinuna miettisin omia lapsiani ja heidän etua ekana. Tiedät itsekin, se on äitinä sun velvollisuus.

Juuri tämän takia on niin vammaista, että esimerkiksi lapsettomuudesta kärsiville tuputetaan sijaisvanhemmuutta. Että olisi itsekästä yrittää hoidoilla saada oma lapsi, kun mielummin voisi ottaa siipiensä suojaan kaltoin kohdellun.

Vaan kun ei tulla oikein ajatelleeksi, että ne kaltoinkohdellut lapset oireilevat yleensä niin pahasti, että siitä on unelma tavallisesta lapsiperhe-elämästä todella kaukana. Eikä kaikilla ole rahkeita vastata niihin kaltoin kohdellun lapsen tarpeisiin. Tässäkin tapauksessa nyt rivien välistä luin, että ilmeisesti lapsi on kokenut fyysistä- ja seksuaalista väkivaltaa. Kuinka monesta perusvanhemmasta on huolehtimaan niin pahaa kokeneen lapsen tarpeista?

Siis, se lapsihan on niin pieni vielä, jos on alle kouluikäinen. Olkoonkin vaikka sen 6 v. Vaadi sitä terapiaa lapselle just nyt ja heti aloitettavaksi. Ihme ettei se ole automaattisesti jo aloitettu :O

Lapsiparka ;( Toki ymmärrän teidän perhen tilannettakin. Mutta josko se lapsi tokenisi ajan kanssa. Tosin oikeasti epäilen, ettei sellaisesta kokemuksesta tokene ikinä...

Voi ap. Mä niin ymmärrän jos et kestä, mutta silti toivon, että kestäisit vielä.. sen lapsen taki. Mitä mieltä miehesi on?

Kiitos taas vastauksistanne.

Kyse ei ehkä niinkään ole siitä, mitä "kestän" ja mitä en, tai mitä meidän perhe kestää, vaan siitä, mikä on oikein - itse kullekin. Siis lähinnä nyt puhun lapsista, omistani jotka jääneet viime aikoina äidin huomiota vaile, että tästä sijoitetusta lapsesta, jonka tausta on niin rankka, etten rehellisesti sanottuna koe pystyväni tarjoamaan hänelle sitä kaikkea mitä hän tarvitsee. Olen halinut, silittänyt, lukenut, paijannut, rauhoitellut yökaudet ja se varmasti on asia joka on häntä eheyttänyt ja kantaa tiettyyn pisteeseen jatkossäkin.. Mutta. Sitten tulee se MUTTA.

Jos johonkin tollaseen ryhtyy on jaksettava 6kk ja sen jälkeen vasta voi katsoa tilannetta.

Mää kumarran lattiaan asti, kunnioitan sinua ja kaltaisiasi tosi paljon. Ihana, että teitä on olemassa. Toivottavasti oot saanu näistä vastauksista apua. Voimia sulle ja perheellesi, oot kyllä enkeli!

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 11:46"]

Onko oikeasti paljonkin sellaisia lapsia jotka tulee hakatuksi ja raiskatuksi???

Mua heikottaa ja oksettaa ja itkettää ja raivostuttaa pelkästään se että muistan tuollaisten asioiden olemassa olon. 

[/quote]

Naiivia. Siis sori vaan, oot kyllä varmasti symppis ja ihana ihminen, ja on hienoa, että pysähdyt ajattelemaan ja kritisoimaan tätä vakavaa asiaa. Mua itseäni kuitenkin jollain tavalla ärsyttää kaltaisesti ihmiset, jotka hämmästyvät ja yllättyvät maailman pahuudesta. Se on merkki siitä, että epäkohtia ei nosteta tarpeeksi esille ja monet ihmiset elävät jossain ihme pumpulimaailmassa. En tarkoita, että kaikkien tulisi kokea tai nähdä mitään kamalaa, vaan tiedostaa sen olemassa olo. Älkää sulkeko silmiänne muulta maailmalta. Kauheudet pääsevät tapahtumaan juuri hiljaisuudessa, suljettujen seinien ja rajojen sisällä, kun muu yhteiskunta ei ole tietoinen ja kyseenalaistamassa.

let it go.

Päivitä AP jos oot palstalla, mitä teille kuuluu?

Tsemppiä, jaksaisitteko vielä 6 kk saakka ja harkita tilannetta sitten. Toi oli hyvä neuvo sanoa omille lapsille, että tilanne ei jatku ikuisesti tuollaisena, vaan tulee ratkeamaan jotenkin. En usko, että omille lapsille jäisi hylkäämispelkoa, mutta jos sijoitus päättyy, asia tulee toki käydä avoimesti heidän kanssaan läpi.
Tarvitsette ihan oikeasti terapiaa, ja omat lapsenne tarvitsevat vapaata sijaislapsesta omien vanhempien kanssa.