Lue keskustelun säännöt.
Jestas sentään! Sijaisäitinä 2kk ja pää ei kestä. Haluisin
17.09.2015 |
perua koko homman mutta miten voin enää? Kehtaaminen pieni juttu sen rinnalla, että uus hylkäämiskokemus taas tälle meille tulleelle lapselle. En voi kertoa yksityiskohtia mutta mikään siinä valmennuksessa ei valmistellu meitä (tai no lähinnä mua, mies ei oo yhtä herkkis) siihen todellisuuteen mitä tää on ollu :( Mitä ihmettä teen??
Kommentit (113)
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:17"]
Juuri tämän takia on niin vammaista, että esimerkiksi lapsettomuudesta kärsiville tuputetaan sijaisvanhemmuutta. Että olisi itsekästä yrittää hoidoilla saada oma lapsi, kun mielummin voisi ottaa siipiensä suojaan kaltoin kohdellun.
Vaan kun ei tulla oikein ajatelleeksi, että ne kaltoinkohdellut lapset oireilevat yleensä niin pahasti, että siitä on unelma tavallisesta lapsiperhe-elämästä todella kaukana. Eikä kaikilla ole rahkeita vastata niihin kaltoin kohdellun lapsen tarpeisiin. Tässäkin tapauksessa nyt rivien välistä luin, että ilmeisesti lapsi on kokenut fyysistä- ja seksuaalista väkivaltaa. Kuinka monesta perusvanhemmasta on huolehtimaan niin pahaa kokeneen lapsen tarpeista?
[/quote]
Totta, mutta ajattele sitä pientä ihmistä. Ajattele mitä kaikkea se on joutunut kokemaan ja siihen päälle se, että joutuu elämään jossain epämääräisissä oloissa eikä pääse pitkään aikaan (jos ikinä!) normaaliin elämään. Sellaiseen, joka on meille muille normaalia. Koti. Läheiset. Ei se ole mikään helppo juttu vain todeta et "jaaha, liian haastellinen koska on piesty ja satutettu pilalle, jonnekin laitokseen vaan" Tää on todella vaikea asia. Se on ahdistavaa kun miettii sen yksilön kannalta. Mitäs jos se olis oma lapsi? Jos kävis jotain meille vanhemmille eikä sukua olis. Miten omille lapsille vois käydä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 08:48"]
Lukekaa nyt kaikki sijaisvanhemmuutta harkitsevat tämä ketju ajatuksella läpi. Kannattaa punnita asiaa todella tarkkaan, jos on jo biologisten lasten vanhempi. Vastaavasti lapsettomalle pariskunnalle sijaisvanhemmuus on rankka tapa tulla vanhemmaksi. Luulen, että melkein parhaat sijaisvanhemmat saisi noin 50 v. pariskunnasta, joista toisella hoitoalan koulutus ja omat lapset jo lentäneet pesästä (mutta lapsenlapsiakaan ei vielä 10 v tulossa).
[/quote]
No huh huh. Jätetään vaan sitten tylysti ulkopuolelle ajatuksistamme tuollaiset toivottomat tapaukset? Ja miten nuo lapsenlapset liittyy sijaisvanhemmuuteen millään tavalla. On se rankkaa ja haasteellista, mutta on paljon onnistunisia ja ne pienet lapset tarvitsee oikeesti kans kotia ja rakkautta.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 09:41"]
Ihan ekana lopeta se lapsen sääliminen. Sitä se lapsi ei kaipaa sinulta. Kohtelet kuten muitakin lapsia.
[/quote]
varmaan ihan hyvä neuvo, mutta käytännössä voi olla yllättävän vaikea toteuttaa. kukapa normaalilla empatialla varustettu ihminen ei tuntisi sääliä tuollaisessa tapauksessa? tokikaan sitä sääliä ei ehkä saisi näyttää sille lapselle, tai ainakaan antaa säälin ohjailla käytöstään. en tiedä, vaikea asia. minusta ei olis tuohon.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 11:59"]
Yhden tutun perheen ekaluokkalainen sijoitettu rauhoittui kun sai nukkua vanhempien välissä, halusi olla ihan lähellä molempien välissä niin että molemmat vanhemmat painautuivat lasta vasten ja nukkui siinä välissä "litistyksissä" Vain näin koki olevansa tarpeeksi turvassa. Tällä lapsella oli myös vakavaa väkivaltaa taustalla.
[/quote]
No nyt tuli itku... :( Voi pikkuista.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 09:56"][quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 09:41"]
Ihan ekana lopeta se lapsen sääliminen. Sitä se lapsi ei kaipaa sinulta. Kohtelet kuten muitakin lapsia.
[/quote]
varmaan ihan hyvä neuvo, mutta käytännössä voi olla yllättävän vaikea toteuttaa. kukapa normaalilla empatialla varustettu ihminen ei tuntisi sääliä tuollaisessa tapauksessa? tokikaan sitä sääliä ei ehkä saisi näyttää sille lapselle, tai ainakaan antaa säälin ohjailla käytöstään. en tiedä, vaikea asia. minusta ei olis tuohon.
[/quote]
Se lapsikin normalisoituu, kun kohdellaan normaalisti eikä vain ikuisena uhrina, mielummin vaikka voittajana. Toki pitää antaa tilaa surra ja käsitellä trauma. Lapsi kuitenkin mukautuu paljon aikuista paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoit että lapsesi ymmärtävät asian. Se riittää heille tässä vaiheessa. Sinun ei pidäkään hyväksyä sijoitetun lapsen käytöstä heitä kohtaan, mutta vahvistaa heidän uskoaan että se loppuu kyllä. Saisitko asiantuntijoilta neuvoja omille lapsillesi myös. He ovat jo sen ikäisiä että voivat myös puolustaa itseään kun heille annetaan keinoja siihen. Katso se 6 kk koska tuo kuulostaa kuitenkin hyvälle alulle ja tilanne helpottanee lähikuukausina. Pyydä ja vaadi apua itsellesi ja lapsillesi, uhkaile tarvittaessa.
Kuulostaa siltä, että tuo lapsi tarvitsee pikaista lastenpsykiatrista hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 10:23"]
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 11:59"]
Yhden tutun perheen ekaluokkalainen sijoitettu rauhoittui kun sai nukkua vanhempien välissä, halusi olla ihan lähellä molempien välissä niin että molemmat vanhemmat painautuivat lasta vasten ja nukkui siinä välissä "litistyksissä" Vain näin koki olevansa tarpeeksi turvassa. Tällä lapsella oli myös vakavaa väkivaltaa taustalla.
[/quote]
No nyt tuli itku... :( Voi pikkuista.
[/quote]
Tuollainen nukkuminen on itse asiassa lapsen hyväksi käyttöä. Todetaan sitten tutkimuksissa tutkimalla lasta ja lapsen oireita.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:17"]Juuri tämän takia on niin vammaista, että esimerkiksi lapsettomuudesta kärsiville tuputetaan sijaisvanhemmuutta. Että olisi itsekästä yrittää hoidoilla saada oma lapsi, kun mielummin voisi ottaa siipiensä suojaan kaltoin kohdellun.
Vaan kun ei tulla oikein ajatelleeksi, että ne kaltoinkohdellut lapset oireilevat yleensä niin pahasti, että siitä on unelma tavallisesta lapsiperhe-elämästä todella kaukana. Eikä kaikilla ole rahkeita vastata niihin kaltoin kohdellun lapsen tarpeisiin. Tässäkin tapauksessa nyt rivien välistä luin, että ilmeisesti lapsi on kokenut fyysistä- ja seksuaalista väkivaltaa. Kuinka monesta perusvanhemmasta on huolehtimaan niin pahaa kokeneen lapsen tarpeista?
[/quote]
Vammaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on tekemisissä uhrin kanssa on tärkeää katsoa omaa toimintaansa muutamalta kantilta. Ensiksikin tukee uhrin normalisoitumista eikä tee uhrista ikuista uhria vaan antaa mahdollisuuden voittaa menneisyys, voimaantua ja käsitellä tapahtuneet taakseen. Uhri tuntee itsensä muutenkin erilaiseksi kuin muut, tätä erilaisuuden tunnetta tulisi hälventää vähentämällä ylimääräinen erityiskohtelu. Ei tarkoita tietenkään epäempaattista tai liian vaativaa käytöstä.
Toinen on ylikompensoinnin välttäminen. Esim. nälkiintyneen koiran uusi koti syöttää sen palloksi jne. Se ei ole terve asetelma sekään.
Normaali elämä ja normaalit säännöt mahdollisimman pitkälle, erityistarpeet huomioiden ja paljon tukea ja turvaa empaattisesti ilman sääliä.
Varmasti on raskasta! Mutta yritä purra hammasta, lapsella on vielä raskaampaa eikä hän voi tilanteelle mitään. Anna lapselle hyväksyntää, älä ns huomio raivoa. Lapsi huomaa että vaikka mitä tekee niin rakastat - se auttaa! Kuka tahansa raivoaisi jos on rankka menneisyys ja heitetään uppo-outoon perheeseen yhtäkkiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 10:49"]
Varmasti on raskasta! Mutta yritä purra hammasta, lapsella on vielä raskaampaa eikä hän voi tilanteelle mitään. Anna lapselle hyväksyntää, älä ns huomio raivoa. Lapsi huomaa että vaikka mitä tekee niin rakastat - se auttaa! Kuka tahansa raivoaisi jos on rankka menneisyys ja heitetään uppo-outoon perheeseen yhtäkkiä
[/quote]
Sitä raivoa olisi hyvä sanoittaa noin pienelle. Tuossa iässä koetut traumat juuttuvat elimistöön tunnetasolle eri tavalla kuin kehittyneemmällä. On hyvä opettaa lapsi tunnistamaan omaa toimintaansa ja siihen johtavia tunteita.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 17:33"]
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 11:46"]
Onko oikeasti paljonkin sellaisia lapsia jotka tulee hakatuksi ja raiskatuksi???
Mua heikottaa ja oksettaa ja itkettää ja raivostuttaa pelkästään se että muistan tuollaisten asioiden olemassa olon.
[/quote]
Naiivia. Siis sori vaan, oot kyllä varmasti symppis ja ihana ihminen, ja on hienoa, että pysähdyt ajattelemaan ja kritisoimaan tätä vakavaa asiaa. Mua itseäni kuitenkin jollain tavalla ärsyttää kaltaisesti ihmiset, jotka hämmästyvät ja yllättyvät maailman pahuudesta. Se on merkki siitä, että epäkohtia ei nosteta tarpeeksi esille ja monet ihmiset elävät jossain ihme pumpulimaailmassa. En tarkoita, että kaikkien tulisi kokea tai nähdä mitään kamalaa, vaan tiedostaa sen olemassa olo. Älkää sulkeko silmiänne muulta maailmalta. Kauheudet pääsevät tapahtumaan juuri hiljaisuudessa, suljettujen seinien ja rajojen sisällä, kun muu yhteiskunta ei ole tietoinen ja kyseenalaistamassa.
[/quote]
Eikä tämä valloillaan oleva "lastensuojelu on perseesta !!" -kulttuuri ainakaan auta asiaa.
Meilläkin koettiin kotona todellista pahuutta, josta jää ne omat jälkensä koko elämäksi. Mutta koska vanhemmat olivat ulkoisilta puitteilta niin helevetin hienoja ihmisiä (kulissit..) niin eipä sitä kukaan nähnyt, mitä todellisuudessa tapahtui.
Ja vaikka niitä kulisseja ei pitäisikään pystyssä, niin pelkkä nimike "äiti" tekee ihmisestä niin helvetin pyhän, että se antaa anteeksi kaiken. Lapsi sen sijaan saa aikuisena selitellä kaikille syyllistäjille, että miksei todellakaan huvita käydä moikkaamassa sitä vanhaa äitiä. "No mut se on kuitenki sun äitis".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, haluaisin jakaa sinulle oman kokemukseni sijaisperheen biologisena lapsena kasvamisesta. Olin itse alakouluikäinen kun hyvin kaltoinkohdeltu taapero sijoitettiin meille. Ongelmia kesti vuosia, mutta esim. väkivaltaisuus oli toki aika pientä niin pieneltä lapselta. Välillä pelkäsin esim. nukkua pikkusiskon kanssa samassa huoneessa ja kävin illalla piilottamassa huoneemme sakset ja muut terävät esineet. Koin myös etten saanut vanhemmiltani tarpeeksi huomiota varsinkaan varhaismurkkuna, kun tämä pienempi oireili. MUTTA. Näin jälkeenpäin olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, että vanhempani jaksoivat "taistella". Olemme pikkusiskon kanssa tosi läheisiä ja uskon itse olevani keskivertokaduntallaajaa huomattavasti empaattisempi ja avarakatseisempi. En pelkää ihmisiä ja pohdin itsekin sijaisvanhemmuutta tulevaisuudessa, kun omat lapseni ovat vähän vanhempia.
Pointtini on, että kuulostat hienolta vanhemmalta ja annat upean esimerkin myös biologisille lapsillesi. Omat lapset pärjäävät kyllä, kunhan tietävät vanhempien rakastavan heitä ja olevan heidän puolellaan.
Ap, minäkin haluan sanoa että kuulostat upealta ihmiseltä ja äidiltä. Viestejäsi lukiessa tuli ihan kylmiä väreitä pitkin kroppaa, vaikutat niin hyväsydämiseltä, fiksulta ja hienolta ihmiseltä.
Valitettavasti en osaa sanoa muuta, mutta voimia ja jaksamisia teille - toivon, että kaikki järjestyy kaikkien kannalta parhain. Nostan perheellenne hattua!
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 13:52"]
Ap pakosta tässä läheltä seuranneena yhtä kaupungin sossujen toimintaan.. niin valitettavasti nyk annetaan kaikkien asioiden mennä todellakin liian pitkälle ennenkuin oikeasti mihinkään kunnolla puututaan ja sitten on todella vaikeaa alkaa asiota korjata ja rresurssit kasvaa vaan.!
Ap vaadi, vaadi ja VAADI terapiaa ja ohjausta keskustelua... kysyä sossuilta miksi pimittivät tärkeitä tietoja sinulta?! sinuna uhkaisin jättää homman kesken jos tätä keskustelua.apua ei aleta heti järjestelemää! Oliko lapsenne milliinkaan näissä keskusteluissa mukana? Ohjeistettiinko heitä tähän mitenkään?
miten sinua on ohjeistettu käyttäytymään kun lapsi hyökkää ja satuttaa? Holding oteella?? ? Miten olisi vaikkapa nyrkkeily säkki jota voi hakata, potkia jopa purra? Koko perheelle..! Kysy myös sen terapia koiran perään ja heti! Voimia! e
[/quote]
Tämä on muuten ihan totta.
Sossuporukkaa usein moititaan ihan ilman syytä. Sossussa on paljon tervejärkistä porukkaa joka yrittää laittaa vilkkaán mielikuvituksen omaavaa terveydenhoitopuolta ojennukseen.
Jos ihminen joutuu elämässän vaikeuksiin niin kannattaa olla sossun kanssa avoin niin heiltä saa hämmästyttävän paljon tukea. Jostain syystä tervejärkiset hakeutuu sossun puolelle ja "hiukan pimeät" terveydenhoito puolelle.
Tukiperhe, perheneuvola (teille ja lapsillenne) ja lastenpsykiatri (sosiaalipediatrisen kautta pääsee parissa päivässä).
Lisäksi vuorottelette miehenne kanssa omien lasten hoitoa, eli pidätte heitä nyt aluksi erillään toisistaan, jotta teidän omat saa levättyä ja sijoitettu kokee olonsa turvatuksi.
Miettikää mistä tilanteista nuo raivarit/ aggressio saa alkunsa? Kun huomaatte ongelmanlähteen, niin voitte alkaa ennakoimaan.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 12:26"]
Kiitos paljon kommenteistanne ja kauniista sanoistanne - en kyllä yhtään tiedä, ansaitsenko niitä, kun tuntuu että vaikka parhaani teen, silti laiminlyön omia lapsiani enkä osaa auttaa oikealla tavalla tätä sijoitettua lasta.
Onneksi meidän lasten isä on ihana, ja tosi paljon huomioinut heitä nyt enemmän, kun sijoitettu lapsi takertunut minuun, ja musta tuntuu niin pahalta nähdä se lasten äidinkaipuu ja pettymys - se, miten he hissuttavat hiljaa nurkissa yrittäen olla huomaamattomia ja kilttejä - liiankin kilttejä :'( Onneksi tietävät (kai??), että rakastan heitä.
Pahinta on ollut sietää sijoitetun lapsen ruma ja täysin epäoikeudenmukainen käytös suhteessa omiin lapsiini (fyysinen satuttaminen lähinnä). Olen käsitellyt ja keskustellut siitä lasten kanssa, ja he sanovat ymmärtävänsä-- kun muuta mahdollisuutta ei ole. Oikein se ei silti ole.
Ja tämä pieni hauras traumatisoitunut lapsi.. Niin vaikea välillä sietää, vielä vaikeampi ymmärtää. Kaikkeni olen tehnyt, ja koko meidän perheestä minä olen se, jonka hän on edes jollain tapaa "hyväksynyt" - takertuu minuun, välillä kuin pikkuvauva lojuisi sylissäni tuntikausia mussuttaen joko hiuksiaan tai peukaloaan - sitten taas välillä raivoaa ja puree. Joskus tuntuu, että pelkään itsekin koko lasta.. Mutta ne hetket, kun hän tulee mun kainaloon (ja tulee usein, liki joka yö), luen hänelle kirjoja, silittelen híuksia kunnes nukahtaa - ja sitten kun nukahtaa, tarraa unissaan minuun kiinni kaikin voimin - silloin tulee melkein itku, kun koen saavuttaneeni jonkun luottamuksen hänen hauraassa, satutetussa mielessä. Jz silloin ajattelen, etten ikinä voi häntä hylätä. :(
[/quote]
Tämän viestin kohdalla aloin itkemään..
En koe, että osaan antaa oikeita neuvoja tässä tilanteessa, tai mitä ei olisi jo mainittu... Silti, toivon, että sijaislapsi teillä pysyy ja ajan mittaan asiat kyllä rauhoittuvat. Paljon, paljon voimia teille, koko perheelle.<3
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 11:46"]
Mulle tuli niin kamala olo kun kirjoitit lapsesta. En kestä ajatusta siitä että jotkut oikeasti hakkaa ja raiskaa lapsia. Onko oikeasti paljonkin sellaisia lapsia jotka tulee hakatuksi ja raiskatuksi???
Mua heikottaa ja oksettaa ja itkettää ja raivostuttaa pelkästään se että muistan tuollaisten asioiden olemassa olon.
Pliis ethkän jätä lasta vielä yksin... Varmasti rankkaa nyt mutta 2kk on taatusti liian lyhyt aika sanoa mitään...
[/quote]
Jos joku sanoo että on yleistä niin tämä mielipide tulee siitä että peilaa asiaa itseään vasten ja jos tuntuu että kykenee itse ko tekoon niin sitten omaksi mielipiteeksi muodostuu että on yleistä.
Kun taas jos itse suhtautuu lasten raiskaukseen klelteisesti niin ei usko muidenkaan siihen syyllistyvän.
Ihan ekana lopeta se lapsen sääliminen. Sitä se lapsi ei kaipaa sinulta. Kohtelet kuten muitakin lapsia.