Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuollaisen takia tarvitsee erota? Eihän se lapsi ikuisesti tuon ikäinen ole.

Olisiko erilleen muutto sellainen, mikä voisi helpottaa? Esim niinä viikkoina, kun lapsi on isällään niin sinä olet enemmän omassa kodissasi. Sitten kun lapsi alkaa olla vähän vanhempi ja kykenee hallitsemaan ADHD:ta, niin voitte taas muuttaa yhteen.

Komppaan täysin tätä ratkaisua. Puhtaaseen perseeseen on mukavampi, mitä päivän muhineeseen.. Oma asunto ratkaisee tämän(kin) ongelman hyvin pitkälti. Saat olla rauhassa omassa kodissasi ja isä hoitaa lapsensa vuoroviikkollaan ja samalla myös sitten käy painamas vierasta. Maksusta, tottakai. Rahaa kerran on.

Vierailija kirjoitti:

Adhd ynnä muut nepsylapset ovat v t u n raskaita. Jos on omilla vanhemmillaankin kestämistä, niin miten sitä arkea voisi jaksaa ulkopuolinen aikuinen. Kysyn vaan.

Ei omakohtaista kokemusta, mutta miksei kestäisi kun vastuu lapsesta on kuitenkin sillä puolisolla.

Pakollinen paha ja suu elätettävänä että saa olla rakastaman naisen kanssa vaikka sille rakkaudelle ei saakaan samanlaista vastakaikua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd ynnä muut nepsylapset ovat v t u n raskaita. Jos on omilla vanhemmillaankin kestämistä, niin miten sitä arkea voisi jaksaa ulkopuolinen aikuinen. Kysyn vaan.

Ei omakohtaista kokemusta, mutta miksei kestäisi kun vastuu lapsesta on kuitenkin sillä puolisolla.

Sulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta ei näemmä myöskään eläytymiskykyä. Mullakaan ei ole kokemusta, mutta pystyn hyvin kuvittelemaan miten raskasta on, kun omassa kodissa kaikki pyörii vieraan lapsen tarpeiden ympärillä. Jos lapsi on rauhaton, koko kodin ilmapiiri on rauhaton, vaikka kodin pitäisi juurikin olla rauhallinen latautumispaikka. Lisäksi adhd-lapsi vie energiaa siitä lapsen vanhemmasta, mikä taas on pois parisuhteelta. Tämä kaikki on kestettävä, vaikka ei olisi minkäälaista vastuuta ko. lapsesta.

Rakastan kuin omaa lastani. Alusta lähtien on ollut selvää että olen lapsen elämässä mukana niin hyvin kuin pystyn. Vuosien varrella kiintymys on vain kasvanut vaikka ongelmiakin on ollut. Aikuisena ihmisenä kuitenkin ymmärrän että hän on lapsi ja minä aikuinen. Aikuisella on vastuu. Mun tehtävä on toimia esimerkkinä ja apuna hänelle ja kaikille muillekin lapsille jotka elämässäni ovat tavalla tai toisella.

Lapsen isä tai äiti ei ole koskaan vaatinut multa mitään (koskien lasta). Olen omasta tahdosta ostanut hänelle leluja tms. mitä hän on halunnut/tarvinnut. Olen yrittänyt olla läsnä ja yrittänyt auttaa aina kun on tarvinnut. Näin on mennyt kohta kymmenen. En koe jääneeni mistään paitsi, päinvastoin olen onnellinen että hän on ollut elämässäni ja toivottavasti tulee aina olemaankin vaikka aikuinen kohta onkin.

Ajattelen, että ovat fiksuja naisia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.

Tuli vähän paha olo tuosta alistumisesta. Kuulostaa siltä, ettet rakasta naisystävääsi. Hän tuskin kaipaa tuollaista miestä rinnalleen.

Rakastan kyllä häntä. Mutta onko mielestäsi väärin vaatia lasten omaa isää osallistumaan heidän elämään, vaikka onkin päättänyt olla viikonloppuisä joka toinen viikko? Minulla on omat lapset joka toinen viikko luonani jollain elän heidän ehdoillaan. Joka toisen viikon vietän naisystäväni ja hänen lasten luona. Nyt ne vievät naisystäväni aikaa minimipalkan että huomaan hänen uupuvan siitä. Tuo aisuriksi alistuminen on taas vauvapalsta kieltä.

No onko tuottanut tulosta se että sinä olet kieltäytynyt auttamasta naisystävääsi? Oletko soittanut tälle isälle että hänen kuuluu kuskata lapsiaan, vai onko tätä ainoastaan sinun hiljainen mielenosoituksesi josta ei ole mitään hyötyä kenellekään? Mitä saat tuosta itse?

Ei ole koska varsinaisesti en ole joutunut kieltäytymään koska hän ei ole pyytänyt. Ja tämä taas on välillä tuottanut tulosta. Ja en todellakaan aio olla missään tekemisissä lasten isän kanssa.

Miksi naisystävän pitäisi väkisin yrittää halutonta eksää osallistaa? Jotta sinulla olisi hyvä mieli? miksi sinulle tulisi siitä hyvä mieli?

Jotta meillä olisi edes hieman enemmän yhteistä aikaa. Ja oikeastaan siitä tulisi minulle kyllä hyvä mieli😝

Miten sitä enemmän on jos kerran sukulaiset ja isovanhemmat  hoitavat niitä lapsia kuitenkin silloin kun isä ei kuskaa?

Mikä ihmeen viikonloppuisä/isän tyttis siellä jankkaa?😀

Olisihan sitä enemmän jos isä hoitaisi osuutensa ja elämä olisi kevyempää kun ei tarvisi kuunnella murehtimista siitä miten taas vaivataan muita. Ja jos isä ottaisi lapsia luokseen enemmän kuin joka toinen viikonloppu. Kuitenkaan kyseessä ei ole mikään valtakunnallisesti merkittävä henkilö, jonka läsnäolo olisi välttämätön muualla. Ihan perus vastuustaan luisteleva some-isä, joka kerää peukut facebookissa lapsista mutta oikeassa maailmassa ei jaksa vaivautua.

Kuinka niin jankkaa? Olisi huomattavasti älykkäämpää jos viitsisit korjata väärät luulot, jotka kyllä helposti syntyy ihan sinun omista kirjoituksistasi, kirjoitit nimittäin näin

"Mielestäni perusjuttuihin kuten harrastuskuskaukset ja lääkärikäynnit, tai kavereiden luo kuljetukset voisi pyytää välillä myös lasten isältä."

Ja siihen perään ettei vaivaisi sukulaisia vaan isää näiden kuskausten takia. 

Sinulta kysyttiin että että mitä väliä kumpi ne kuskaukset hoitaa, niin aloit väittämään että aikaa olisi enemmän jos isä hoitaisi nämä. Kun kysyttiin että miten se lisää aikaa että kuskaukset hoitaa iäsn puolesta sukulainen, kun saman verran kai siihen menee aikaa, niin sitten onkin kysyjä jo jankkaaja. 

Olet itse huono keskustelija joka yrittää vierittää oman huonoutensa toisten niskoille.

Johan menee tunteisiin😀

Mutta minä vastasin sinulle jo. Mutta kertauksena: sitä väliä sillä on, että jos viikonloppuisä ottaisi vastuuta jälkikasvustaan enemmän kuin kaksi kertaa kuukaudessa, se keventäisi äidin taakkaa aika paljon. Ja tietysti sukulaisten, ketä nyt milloinkin joutuu pyytämään apuun.

Oletko itse viikonloppuisä kun noin tunteisiin menee? Mielenkiinnosta haluaisin tietää että tunnetko oikeasti olevasi hyvä isä vai kadutko lapsiasi ja odotat että täysi-ikäistyvät ja jättävät sinut rauhaan?

Tottakai se olisi parempi, jos lasten isä ottaisi vastuuta enemmän. Mutta on aika paljon niitä vanhempia, jotka ei vaan ota. Vastuuntuntoiselle ihmiselle se voi tuntua täysin käsittämättömältä.

On toki mahdollista, että nyxäsi ei anna isälle mahdollisuutta kantaa vastuutaan - mutta epäilen, että hän ei vain hoida sitä/ole hoitanut, joten luottamus asioidenhoitokykyyn/luotettavuuteen on mennyt.

Oletko keskustellut nyxän kanssa miksi työnjako nykyisenlainen?

Auttamalla sinulle sopivilla tavoilla osoitat nyxällesi rakkautta ja kunnioitusta.

-Eri

Lapsiparat. Vanhempien ero on aina lapsille vakava kriisi, vaikka nämä ulospäin käyttäytyisivätkin hillitysti. Sitten heidät pakotetaan tulemaan toimeen ventovieraiden aikuisten kanssa, kun uudet kumppanit astuvat kuvioon. He joutuvat seilaamaan kahden kodin väliä ja sopeutumaan ristiriitojen keskellä. En ymmärrä yhtään, miksi pitää eron jälkeen perustaa uusperhe. Olen itse avioerovanhempien lapsi ja kärsinyt koko ikäni rikkinäisistä ihmissuhteista. Säröt ovat liian suuret paikattaviksi enää.

LAPSINEN kirjoitti:

Parempi olisi sana lapsinen kuin lapsellinen.

Lapseton - lapsinen (vrt. monilapsinen).

Lapsellinen ja lapsekas ovat muussa käytössä.

Kannatetaan.

Miksi pitää asua yhdessä?

Luulisi että nykyään ihmiset olisivat sen verran itsenäisiä, etteivät tekisi sitä virhettä.

Parempikin rakkaussuhde surkenee yhdessä asuessa, arki ja likaiset sukat,,

En voisi kuvitellakaan muuttavani enää saman katon alle. Varsinkaan, jos lytäisin unelmieni miehen.

Tuki vanhemmuudelleni riittäisi keskustelujen muodossa, kahdestaan viettelisimme aikaa aina kun mahdollista.

Ei kiitos perhesettiä enää ikinä. Oma rauha on parasta.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan ole onnellinen lapsipuolistaan ja iloinen että on saanut heidöt elämäänsä?

No minä olen ihan hyvissä väleissä mieheni lasten kanssa, mutta he ovatkin jo aikuisia ja asuneet pian 10v omillaan. Muuttaessamme miehen kanssa yhteen 2 vuoden seurustelun jälkeen lapset olivat teinejä. Vanhempi muutti meille omasta halustaan kun ei tullut äitinsä kanssa oikein toimeen. Olen vela, enkä voi sanoa nauttineeni lapsiperhe-elämästä, mutta lukiolaisen kanssa se menetteli, etenkin kun minusta tuli hänelle tärkeä aikuiskaveri. 

Miksiköhän tämä ketju oli tuossa "Tasan kaksi vuotta sitten", vaikka aloitus on kirjoitettu 30.3.2022 😄

Ex-miehelläni oli Asperger-tyttö ja ero oli lopulta ainoa vaihtoehto. Emme tulleet lapsihirviön kanssa toimeen.

Nykyisellä miehelläni on hyvinkäyttäytyvä 8v tyttö, ja tämä lapsi on minulle hyvin läheinen. Tyttö tykkää minusta ja niin minäkin hänestä.

Paras olisi, että kummallakin olisi ainakin yksi lapsi ennestään. Ei lapseton ihminen yleensä pysty suhtautumaan oikein mitenkään varsinkaan puolison lapsiin. On kyllä olemassa onnellisia poikkeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiparat. Vanhempien ero on aina lapsille vakava kriisi, vaikka ...

Tämä siis ideaalitilanteessa. Omien vanhempieni ero oli minulle helpotus, koska isäni oli ns. 'lääppijä'.  Pääsin vihdoin lääppimisestä  eroon.

Lempeää välinpitämättömyyttä, mutta totta kai olen hänelle aina mukava. Itse en halua omia lapsia.

Pelkkää vihaa. Toivon salaa, että lapset joutuisivat äitinsä kanssa auto-onnettomuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän minä ihmettelen, miksi lähiäidit haluavat tunkea lapsensa isän luo säännöllisesti?

Miksi he haluavat, että lapset ovat paikassa, jossa heistä ei kamalasti tykätä?

Tarkoitan siis näitä tapauksia, kun isä ottaa lapsensa velvollisuudesta, ei näkemisen ilosta.

Ihmettelet? Et oikeasti keksi mitään syitä siihen, miksi lähiäidit haluaisivat, että lapsi on välillä isällään? Jos näin, niin tsemppiä (tarvitset sitä varmaan aika monesta asiasta selviytymiseen, älyllä kun et selvästi ainakaan elämäsi haasteita ratko). 

Eipä siitä mitään tullut. Olen päättänyt että aikuiset lapset on ok, mutta ei alaikäisiä kiitos. Liian raskasta. Lapsettomuus on tietysti paras.

Varmaan monellakin on  aika lapsellinen puoliso...

(...sellaisen kanssa ei lapsia yleensä pidä hankkiakaan !)