Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Olen itse siinä tilanteessa, että harkitsen eroa hyvästä ja rakastamastani miehestä hänen lapsensa vuoksi. En vain jaksa enää arkea lapsen ehdoilla. Lapsi on sinänsä hyväntahtoinen ja kiva, mutta ADHD, mikä tekee arjesta raskasta. Hän on todella ylivilkas ja levoton eikä osaa huolehtia omista asioistaan, esim. Tavaroistaan, vielä juuri yhtään, vaikka täyttää pian 11v. Lapsiviikot vievät minusta kaikki voimat ja olen silloin jatkuvasti ärtynyt, mitä yritän kyllä olla näyttämättä varsinkaan lapselle. Tuntuu kokoajan enemmän, että uhraan omaa hyvinvointiani ja mielenrauhaani muiden ihmisten lapsen eteen, huomaan olevani jo lievästi katkerakin. Huomaan ajatuksia, että kumpa miehelläni ei olisi lasta. Kohtelen lasta aina hyvin, sen haluan sanoa. Se varmaan viekin niin paljon voimia, olla ulkoisesti lämmin ja rauhallinen kun sisäisesti on ihan uupunut touhuun. Lapsi tykkää minusta ja haluaa kokoajan hyöriä ympärilläni.
Onko se uusperhe aina tällaista vai onko tämä eron aihe? Minua surettaa, koska rakastan miestä. Jos hänellä ei olisi lasta, en epäilisi hetkeäkään yhdessäoloa. Mutta tuleeko tämä ikinä helpottamaan. Haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia suhtautumisestaan lapsipuoliin.
Kommentit (775)
En halua lapsia elämääni, joten lapsellinen mies on no go zonella. En ymmärrä naisia, jotka ottavat "koko paketin" ja pilaavat sillä elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia elämääni, joten lapsellinen mies on no go zonella. En ymmärrä naisia, jotka ottavat "koko paketin" ja pilaavat sillä elämänsä.
Ei me kaikki oteta koko pakettia, vaan asetetaan tietyt reunaehdot. Mies saa valita, ottaa vai jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia elämääni, joten lapsellinen mies on no go zonella. En ymmärrä naisia, jotka ottavat "koko paketin" ja pilaavat sillä elämänsä.
Ei me kaikki oteta koko pakettia, vaan asetetaan tietyt reunaehdot. Mies saa valita, ottaa vai jättää.
Kummankaan kommentti ei tee mitään järkeä?
Mielipidettäni ei tässä kysytty, mutta lapsettomana sanoisin, että jos itselläni olisi lapsia, niin en harkitsisi edes hetkeä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei haluaisi olla tekemisissä lasteni kanssa ja valmis ottamaan yhtä lailla heidät elämäänsä, kuin minut.
Luuleeko joku, että tuo on valintakysymys?
yh-naista en alkaisi tapailemaan koskaan.se on omat lapset tai ei lapsia ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia elämääni, joten lapsellinen mies on no go zonella. En ymmärrä naisia, jotka ottavat "koko paketin" ja pilaavat sillä elämänsä.
Ei me kaikki oteta koko pakettia, vaan asetetaan tietyt reunaehdot. Mies saa valita, ottaa vai jättää.
Usein tämä tilanne vain näyttää luisuvan siihen, että naisesta tulee miehen lasten pääasiallinen hoitaja ja elättäjä samalla kun mies huitelee ties missä. Moni mies etsii vain elättäjää ja hoitajaa lapsilleen sekä tietysti taloudenhoitajaa.
Onpa helpottavaa kuulla, että monella muullakin on haasteita kumppanin lasten kestämisessä. Oon luullut olevani paha ihminen kun oon ajatellut pahaa kumppanini uhmakkaasta, ylimielisestä ja huomionhakuisesta esiteinistä. Rakastan lapsia, teen töitä lasten parissa ja haluan ehkä omiakin, mutta silti välillä sisällä kiehuu kun lapsi on meillä. Ärsyttää myös, miten kumppani antaa lapsensa pomottaa ja käyttäytyä muutenkin huonosti.
Usein järjestän tapaamisia / viikonloppureissuja, kun lapsi on meillä. Hakeudun myös eri huoneeseen, jossa soitan ystäville tai laitan kuulokkeet päähän kun lapsi yleisissä tiloissa / viettää aikaa kumppanini kanssa. Onneksi teinit yleensäkin tykkäävät öhmöttää yksin huoneessaan ja olla kavereilla.
Hyviä hetkiä on meillä paljon koko porukalla yhteisillä aterioilla yms. Nyt kuitenkin pelottaa kumppanini suunnittelema pidempi reissu, jossa nukuttaisiin kaikki samassa huoneessa. Yritän keksiä jonkun tekosyyn, ettei minun tarvitse lähteä sinne tai ehkä sanon ihan suoraan. Kumppanini saattaa pahoittaa mielensä jos en lähde mukaan hänen lapsensa takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ole onnellinen lapsipuolistaan ja iloinen että on saanut heidöt elämäänsä?
Minä! Ihmettelen tätä ketjua. Rakastan puolisoni lapsia.
Koko ketjua en kahlannut läpi. Kiva nähdä yksikin myönteinen kommentti. Epäilen että tähän ketjuun on helppo purkaa turhautumista ja katkeralta moni kuulostaa. Sekin varmaan nyppii että lasten takia on pakko olla sen entisen puolison kanssa enemmän tekemisissä. Uusperhe on yhtä lailla arvokas kuin ydinperhekin (tai yhden vanhemman perhe) mutta erilaisia tunteita ja haasteita varmaan on. Vastuusta, ajasta ja raha-asioista täytyy sopia tarkkaan. Eri asia sitten jos vähän vaan hengaillaan (tapaillaan) niin (vieraan) lapsen sovittaminen siihen kuvioon ei oikein nappaa?
Itse en ole uusperhekuviossa, ja siksi ehkä vähän väärä ihminen vastaamaan. Lähinnä haluan kommenteista tuota ADHD:tä.
Olen sijaisäiti kahdelle adhd lapselle. Se on todella raskasta, mutta kun ap:n lapsi on jo 11 v, niin helpotus todennäköisesti jo kurkkii nurkan takaa. Monet adhd lapset rauhoittuvat murrosiässä tai pitäisikö sanoa, että oireet muuttuvat erilaisiksi, siedettävämmiksi. Meillä toinen todella vaikea hoitoinen adhd muuttui niin rauhalliseksi kuin ei mitään koskaan olisi ollutkaan. Toinen, mikä tuo suunnattomasti apua nimenomaan lapselle, on lääkkeet. Niitä suosittelen lämpimästi. Alkoi koulunkäynti sujua ja muukin arki.
Jos jaksaisit vielä muutaman vuoden... vaarassa Jos isä ei huolehdi pääsääntöisesti lapsestaan, puhu hänelle omasta jaksamisestasi. Sano, että lapsi ei ole sinun, eikä sinulla siksi ole samaa suhdetta kuin isällään. Jos miehesi tajuaisi, että suhteennekin on tämän takia vaarassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on hyvä esimerkki, että miksi itse en missään nimessä halua lapsettomana adoptiota. En todellakaan halua lasta, joka ei ole oma ja johon ei kiinny kuten omaan lapseen. Moni palstamamma aukoi tästä päätänsä, että et sinä lasta tarvikaan tuolla asenteella. Silti täälläkin käy ilmi, ettei porukka kiinny ulkopuolisten lapsiin.
Kyllä adoptio ja puolison lapset ovat aivan eri asia. Adoptiossa saat "oman" lapsen, jonka asioista päätät ja vastaat itse (mahdollisen kumppanin kanssa). Puolison lapsista usein joudut vastaamaan kuin omistasi, mutta päätösvaltaa kasvatukseen yms ei ole. Itselläni kolme lasta, joista vain yksi on biologinen. Väitän, että kaikki ovat minulle äärettömän rakkaita, mutta biologista lastani minun on helpoin ymmärtää. Silti läheisin on toinen lahjalapsista.
Täällä eräs, joka viettäisi mielellään aikaa enemmänkin miehen lapsien kanssa, mutta ongelma on lasten äiti, joka on mustasukkainen. Ymmärrän toki senkin, mutta ihan hassuahan se on. En ole viemässä äidin paikkaa, enkä aio sotkeentua tärkeisiin asioihin, mutta rakastan miestäni ja hänen lapsensa ovat ihania, joten haluan vaan olla osa tätä perhettä. Helppoja ja yksinkertaisia nämä asiat eivät siis ole. Menossa on siis äidin pehmitysvaihe, välillä hän on niin mustasukkainen, että ihan naurattaa. Eihän lapset ajattele niin, että joku vieras ihminen yhtäkkiä korvaisi heidän äitinsä. Meillä ei ole mitään ongelmia lasten kanssa, päinvastoin....ehkä olen liian hyvä kokki tai jotain :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä olen pitänyt paljon aina puolisoni lapsista, nuorinta suorastaan taisin suosia omien lasten näkemyksen mukaan. Ihan tavallisia lapsia olivat, temppuinen ja harmeineen, nyt ovat jo aikuisia. Minusta suurperheenä eläminen oli antoisaa. Nyt kun lapset aikuiset olen matkaillut mieheni lasten kanssa. Pitänyt yhteyttä. Eihän lapset nyt mitään hirviöitä ole. Lasten kanssa eläminen, kuten eläminen yleensäkin, on ylämäkiä ja alamäkiä, joskus menee paremmin ja joskus huonommin. .
Alituksessa lukee "lapsellisen puolison kanssa", niitä riittää vaikka ei lapsia olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon, että lapsia ei olisi. Lähinnä siksi, että niiden äiti on kauhea emakko joka "pelaa"lapsilla ja yrittää vaikeuttaa meidän elämää kaikin keinoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on hyvä esimerkki, että miksi itse en missään nimessä halua lapsettomana adoptiota. En todellakaan halua lasta, joka ei ole oma ja johon ei kiinny kuten omaan lapseen. Moni palstamamma aukoi tästä päätänsä, että et sinä lasta tarvikaan tuolla asenteella. Silti täälläkin käy ilmi, ettei porukka kiinny ulkopuolisten lapsiin.
Kyllä adoptio ja puolison lapset ovat aivan eri asia. Adoptiossa saat "oman" lapsen, jonka asioista päätät ja vastaat itse (mahdollisen kumppanin kanssa). Puolison lapsista usein joudut vastaamaan kuin omistasi, mutta päätösvaltaa kasvatukseen yms ei ole. Itselläni kolme lasta, joista vain yksi on biologinen. Väitän, että kaikki ovat minulle äärettömän rakkaita, mutta biologista lastani minun on helpoin ymmärtää. Silti läheisin on toinen lahjalapsista.
Mutta kai ymmärrät, että riippuu ihan siitä millaisen lapsen saa elämäänsä? Jos adoptio- tai bonuslapsi on joku psykopaatti tai kauhukakara, siihen on vähän vaikea rakastua
Erolapset on usein jotain hemmoteltuja hirviöitä. Kun vanhempia niin harmittaa ero, niin tehdään lapsista jotain hallitsijoita, jotka saavat päättää kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on hyvä esimerkki, että miksi itse en missään nimessä halua lapsettomana adoptiota. En todellakaan halua lasta, joka ei ole oma ja johon ei kiinny kuten omaan lapseen. Moni palstamamma aukoi tästä päätänsä, että et sinä lasta tarvikaan tuolla asenteella. Silti täälläkin käy ilmi, ettei porukka kiinny ulkopuolisten lapsiin.
Kyllä adoptio ja puolison lapset ovat aivan eri asia. Adoptiossa saat "oman" lapsen, jonka asioista päätät ja vastaat itse (mahdollisen kumppanin kanssa). Puolison lapsista usein joudut vastaamaan kuin omistasi, mutta päätösvaltaa kasvatukseen yms ei ole. Itselläni kolme lasta, joista vain yksi on biologinen. Väitän, että kaikki ovat minulle äärettömän rakkaita, mutta biologista lastani minun on helpoin ymmärtää. Silti läheisin on toinen lahjalapsista.
Mutta kai ymmärrät, että riippuu ihan siitä millaisen lapsen saa elämäänsä? Jos adoptio- tai bonuslapsi on joku psykopaatti tai kauhukakara, siihen on vähän vaikea rakastua
Psykopaatteja tai kauhukakaroita on onneksi aika harvassa. Mielestäni se, rakastuuko vieraaseen lapseen vai ei, riippuu enemmän aikuisesta kuin lapsesta. Jotkut pystyvät rakastamaan ehdoitta, toiset eivät.
Eikä niille biologisillekaan lapsille takuuta anneta, sieltä voi tulla lähes mitä vaan...
Vierailija kirjoitti:
Kun ryhtyy parisuhteeseen ihmisen kanssa, jolla on lapsia, asia täytyy puntaroida tarkkaan: mihin on valmis, onko rahkeita kohdella lapsia hyvin. Lapset ensin, kun heitä on. Näin aikuisten täytyy ajatella. Jos ei voi kohdella puolison lapsia hyvin, ei pidä aloittaa ko. parisuhdetta.
Paitsi, että harva ihastuksen huumassa puntaroi tarkkaan yhtään mitään. Sitä ylioptimistisesti toivoo kaiken sujuvan hyvin, sillä eikä tulevaisuutta voi tietää. Ei voi tietää, mitä jaksaa, mitä pitemmän päälle ärsyttää ja miten tunteet kehittyy tai sitten ei. Joten ihan turha sanoa, että olisit harkinnut ja olisit puntaroinut. Kaikki eivät elä suunnitelman mukaan, vaan usein hypätään luottamuksella tuntemattomaan.
Onko puolisolla lapsi vai onko hän luonteeltaan lapsellinen ?
Alue: Aihe vapaa
jos joskus alan seurustella miehen kanssa jolla on lapsia, niin en tule muuttamaan saman katon alle hänen kanssaan vaikka mikä olisi. voimme viettää aikaa yhdessä mutta haluan että voin olla myös ilman miehen lasta ja näemme sitten vaikka enemmän silloin kun miehellä lapsivapaa viikko ja vähemmän silloin kun hän lapsensa kanssa.