Talouskeskustelu 2.0 - vapaa jaettavaksi
Hyvä elinkeinoelämä,
-----------------------
sait juuri lähes 3 miljardin tulonsiirron työntekijöiltä tavalla, joka on innostuttanut monet; vihdoin on AY-liikkeen saatanallisuus ohi, epäreilu kuppaaminen ja saavutetuista eduista kiinni pitäminen katkaistu. Paljon muuta me emme ole sitten kuulleetkaan.
----------------------------------------------
Tällä hetkellä raha on otettu ihmisiltä, jotka laittavat sen lähes täydellisesti kiertoon ja ovat täten iso osa elintärkeää kulutusta ja ostovoimaa. Ostovoima ja kysyntä luo tarvetta tuotteille ja täten myös työpaikkoja. Nyt moni laittaa suun säkkiä myöten ja kukkaronnyörit kiinni - varaa ei ole.
-----------------------------------------------------------------------------------
Kerrotte meille, että ei hätää - työvoimakustannusten lasku johtaa jossain vaiheessa (huomioikaa nuo sanat) lisätyöpaikkoihin. Emme ole kuitenkaan kuulleet, miten tämä on muuta kuin tyhjä lupaus? Me olemme antaneet teille 3 miljardia ilman, että olette luvanneet yhtään mitään. Surullisinta on, että moni on niin innoissaan siitä, että "vihdoinki joku edes tekee jotain", että ei ole huomioinut sitä, että pää voikin vielä jäädä vetävän käteen. Siitä on nimittäin esimerkkejä, eikä kauaa tarvitse etsiä: Vuonna 2009 Kela-maksun poistamisen yhteydessä tehtiin 800 miljoonan tulonsiirto elinkeinoelämälle ja sanottiin, että työpaikkoja tulee. Ei tullut, raha valui osinkoina omistajien taskuun. Sama 2012, kun yhteisövero alennettiin 4,5 prosenttiyksikköä. Se vähensi myös verotuloja yhteensä noin 800 miljoonan verran.
---------------------------------------------------------------------------------------------
Ne kaikki, jotka ovat tästä poliittisesta käänteestä innoissaan ja ne kaikki jotka eivät ole, voivat ja toivottavasti seuraavaksi kysyvät yhdessä aiheellisia kysymyksiä:
----------------------------------------------------------
1. Mitkä takuut saamme näiden rahojen antamiselle?
2. Millä tavalla avoimesti mm. EK kampanjoi joukoilleen, lupaa ja seuraa yrityksiä että takuista pidetään kiinni, rahoilla saadaan töitä? Eikä lisää kahisevaa johtajien taskuihin?
3. Milloin sanotte "Kiitos suomalaiset, lupaamme olla tämän rahan arvoisia" ?
4. Milloin tekin alatte kysyä itseltänne, miten voisin investoida Suomeen, vaikka menettäisin siinä jotain? Työläinen menettää nyt, eikä heiltä kysytä.
5. Lupaatteko olla siirtämättä toimintoja Viroon/Kiinaan, koska ymmärrätte Suomen hätää enemmän, kuin omaa lompakkoanne?
---------------------------------------------------------
Työntekijää on nyt syyllistetty, työntekijältä on nyt otettu. Katseet kääntyy teihin, yrittäjät, johtajat, EK yms. ja toivoisimme, että kun käännätte katseen meihin, sieltä näkyy muutakin kuin naama, joka sanoo: "Ähäkutti AY, mites nyt suu pannaan?"
-----------------------------------------------
Terveisin eräs, joka on myös tyytyväinen, että jotain kerrankin tapahtuu, mutta toivoo, että kenellekkään ei tässä maassa anneta 3 miljardia tällä tavalla.
Kommentit (107)
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 12:33"]
Laiva on törmännyt jäävuoreen; vettä ryöppyää sisään, laiva kallistuu.
Kapteeni: "Jaska ja Pekka, menkää alas pumppuihin. Seppo ja Artsi, etsikää varastosta paikkaustarvikkeita, Liisa ja Heli, ottakaa..."
Jaska: "Eikä mennä!"
Kapteeni: "Herranen aika, vauhtia miehet, me ollaan kohta pohjassa kalan ruokana koko porukka"
Pekka: "Niin mutta kun siellä alhaalla on märkää..."
Jaska: "Ja siellä on rottia..."
Heli: "Joo, ja miten päällysty aikoo osallistua näihin talkoisiin, en ole kuullut vielä mitään"
Kapteeni: "Ettekö te ymmärrä, me ollaan uppoamassa!! Meiltä on menossa henki!!"
Jaska: "JOS me mentäisiin pumppuihin, niin TAKAAKO päällystö että me pelastutaan. Me ei mennä mihinkään jos päällystö ei anna mitään takuita"
Artsi: "Jaskan ja Pekan pumppuhomma vaikeissa oloissa on niin epäreilu, että me mennään tukilakkoon. Me ei tehdä yhtään mitään kahteen tuntiin, jos päällystö ei peru määräystä"
.....
....
....
Muutaman tunnin kulttua laiva on pohjassa: kaikki kuolivat, kapteeni, Jaska, Artsi, Heli... Ihan kaikki
[/quote]
Suhun on tämä kriisitietoisuuspropaganda tainnut mennä niin syvälle, että hyväksyisit terminaalivaiheen syöpäpotilaan polttamisen lämpöenergiaksi "koska jotain on vaan pakko tehdä"
Haluaisitko kertoa kaikille meille toistaiseksi täysjärkisille, miten sinusta tuli tuollainen lammas? Voidaan sitten yrittää välttää sitä parhaamme mukaan.
Ei tuu päättymään hallitukselle hyvin. Eikä varmaan kansallekaan.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 14:50"]
Kerroppa sitten vastaavasti että miten leikkausten peruminen johtaa ongelmien ratkaisuun? Mistä niitä töitä tulee sinun mallillasi? Mikä in sinun ratkaisusi vai riittääkö sinulle että sinulta ei leikata ja joku muu ratkaiskoot velkaantumisongelmat?
Kuulostaa siltä että työtätekevä taas kerran pyyhkii paksun perseensä työttömään.
[/quote]
oletko lukutaidoton? Eihän tossa sanota leikkausten perumisesta mitään, ja ollaan vaan tyytyväisiä että jotain on tehty. Se mikä on ongelma on se, että ei ole puhuttu mistään toimista, jotka TAKAA että toi menee työllistymiseen. Haloo...
[/quote]
Oletko vähän tyhmä vai etkö ymmärtänyt muuta kuin viimeisen rivin?
Koko teksti ruikutetaan sitä että annetaan rahaa elinkeinoelämälle sen sijaan että annettaisiin porukan pitää se itse kun kulutus on kirjoittajan mukaan siten "varma". Elinkeinoelämä ilmeisesti pistää aloittajan mielestä rahat isoon säkkiin ja istuu niiden päällä.
Lisäksi aloittaja haluaa varmuuden siitä että joka lantti käytetään uusien työpaikkojen luomiseen. Tämähän on tietty mahdotonta. Hallitus voi luoda ainoastaan olosuhteet, ei pakottaa ketään palkkaamaan uutta työväkeä.
Aloittaja ei valitettavasti ymmärrä miten talous toimii.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 17:57"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 17:54"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 17:42"]
Koska oikeistohallituksen ideologiana on vältellä veronkorotuksia, raha otetaankin ihmisiltä palkoista. Tosin palkkojen pienetessä verotulot edelleen penenee ja pitää leikata lisää ja...myös kulutus pienenee, mistä seuraa lisää työttömiä ja valtion menot kasvaa,mistä seuraa lisäsäästöjä koska velkaa ei voi ottaa lisää... Millainen talousguru on ollut hallituksen takapiruna, kun ei tajuta minkä pirunpyörän ovat laittamassa liikkeelle?! Suurimmat menot ovat valtiolla ovat työttömyysmenot ja eläkemenot. Miten helvetissä hallituksen mielestä on siis järkevää luoda työttömyyttä tahallaan vielä lisää!? Vai: onko tarkoituksena hetken päästä lopettaa työmarkkinatuki kokonaan ja ihmiset ajetaan kerjuulle ja sossun armoille?
[/quote]
Lisään vielä, että ainoastaan ulkopuolelta tuleva raha (vienti/investoinnit) voi vähentää valtion kuluja. Ei se miten täällä keskenämme rahoja siirtelemme.
Eli nostamalla kaikkien palkkoja saadaan lisää rahaa koneistoon ja homma pyörimään? Ikävä kyllä siltikin palataan samaan,eli ihmisillä on hetkellisesti enemmän rahaa -->hinnat nousee-->reaaliostovoima vähenee taas ja kansainvälisesti olemme kallis paikka investoida. Lisäksai valtio velkaantuisi kovempaa.
[/quote]
[/quote]
Mutta sinä et nyt tajua, että ulkomaalaiset yritykset investoivat tänne infran takia. Eli sen takia, että täällä on jo valmiiksi yrityksiä joista ostaa palveluja, kouluja joihin työntekijät voivat laittaa lapsensa, rauhallinen yhteiskunta mikä säästää vartiontikuluissa, toimiva tie-ja sähköverkko. Jos hallitus nyt alkaa purkaa infraa, niin silloin meidän ainoa kilpailuvaltti on halpatyövoima. Minä en ainakaan halua, että Suomesta tulee kehitysmaa.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 15:03"]

Ilmeisesti on pistetty isoon säkkiin, kun ei aikaisemmatkaan niitä työpaikkoja luoneet. Luitko tekstin linkit? Joka kertoo siitä, että ei ymmärrä taloutta hallituskaan. Ainut mikä on varmaa on se, että ostovoimaa lisäämällä ja parantamalla voidaan luoda työtä.
Eihän kukaan voi työpaikkoja luvata, mutta nyt kaivataan NÖYRÄÄ naamaa ja sellaista asennetta, että parhaamme tehdään.Joten lue uudestaan, jos et sitä tosta tajunnut! Tää ei nyt riitä,että työläisille kerrotaan, että nöyrtykää. Ihan yhtä lailla duunareille ei voida nyt taata, että ne tulee toimeen, mutta duunarit joutuu sen tekemään silti. Yrittäjätkin voisi joutua.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 18:20"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 17:57"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 17:54"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 17:42"]
Koska oikeistohallituksen ideologiana on vältellä veronkorotuksia, raha otetaankin ihmisiltä palkoista. Tosin palkkojen pienetessä verotulot edelleen penenee ja pitää leikata lisää ja...myös kulutus pienenee, mistä seuraa lisää työttömiä ja valtion menot kasvaa,mistä seuraa lisäsäästöjä koska velkaa ei voi ottaa lisää... Millainen talousguru on ollut hallituksen takapiruna, kun ei tajuta minkä pirunpyörän ovat laittamassa liikkeelle?! Suurimmat menot ovat valtiolla ovat työttömyysmenot ja eläkemenot. Miten helvetissä hallituksen mielestä on siis järkevää luoda työttömyyttä tahallaan vielä lisää!? Vai: onko tarkoituksena hetken päästä lopettaa työmarkkinatuki kokonaan ja ihmiset ajetaan kerjuulle ja sossun armoille?
[/quote]
Lisään vielä, että ainoastaan ulkopuolelta tuleva raha (vienti/investoinnit) voi vähentää valtion kuluja. Ei se miten täällä keskenämme rahoja siirtelemme.
Eli nostamalla kaikkien palkkoja saadaan lisää rahaa koneistoon ja homma pyörimään? Ikävä kyllä siltikin palataan samaan,eli ihmisillä on hetkellisesti enemmän rahaa -->hinnat nousee-->reaaliostovoima vähenee taas ja kansainvälisesti olemme kallis paikka investoida. Lisäksai valtio velkaantuisi kovempaa.
[/quote]
[/quote]
Mutta sinä et nyt tajua, että ulkomaalaiset yritykset investoivat tänne infran takia. Eli sen takia, että täällä on jo valmiiksi yrityksiä joista ostaa palveluja, kouluja joihin työntekijät voivat laittaa lapsensa, rauhallinen yhteiskunta mikä säästää vartiontikuluissa, toimiva tie-ja sähköverkko. Jos hallitus nyt alkaa purkaa infraa, niin silloin meidän ainoa kilpailuvaltti on halpatyövoima. Minä en ainakaan halua, että Suomesta tulee kehitysmaa.
[/quote]
No siitä ollaan aika kaukana. Yrityksiä kiinnostaa kokonaisuus (infra, koulutus,hinnat yms kuten itsekin toteat). Esim Ruotsissa,Saksassa,Yhdysvalloissa on noita mainitsemiasi etuja, ja yrityksen on mietittävä mikä on kokonaisedullisin maa investoida. Työvoiman hinta on Yksi telkijä, mutta kuitenkin yksi merkittävä tekijä.
Tästä tulisi hyvä mielenosoitusteema. EK - PALLO ON NYT SINULLA (ja rahat, ole hyvä!)
eiköhän tuo 2.0 just tarkoita sitä, että lopetetaan riitely siitä, että mistä rahat otetaan ja aletaan puhua siitä, että miten estetään niitä valumasta kaivoon. Koska jos takuita ei voi antaa, niin on kyllä aikamoista venäläistä rulettia, kun fakta on se, että ostovoima laskee 2,7 prosenttia. Jos työpaikkoja ei tulekaan, niin me ollaan kusessa.
Eikö ihmisiä pelota, mitä tapahtuu jos toivottuja (huom. mitää takeitahan ei ole) työpaikkoja ei tule? Ostovoimasta kun leikataan niin meillähän sukeltaa loputkin tästä taloudesta. Minua ainakin karmaisee että mitä vielä käy. Tää on sitten suomen historian kallein harjoitus..
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 12:33"]Laiva on törmännyt jäävuoreen; vettä ryöppyää sisään, laiva kallistuu.
Kapteeni: "Jaska ja Pekka, menkää alas pumppuihin. Seppo ja Artsi, etsikää varastosta paikkaustarvikkeita, Liisa ja Heli, ottakaa..."
Jaska: "Eikä mennä!"
Kapteeni: "Herranen aika, vauhtia miehet, me ollaan kohta pohjassa kalan ruokana koko porukka"
Pekka: "Niin mutta kun siellä alhaalla on märkää..."
Jaska: "Ja siellä on rottia..."
Heli: "Joo, ja miten päällysty aikoo osallistua näihin talkoisiin, en ole kuullut vielä mitään"
Kapteeni: "Ettekö te ymmärrä, me ollaan uppoamassa!! Meiltä on menossa henki!!"
Jaska: "JOS me mentäisiin pumppuihin, niin TAKAAKO päällystö että me pelastutaan. Me ei mennä mihinkään jos päällystö ei anna mitään takuita"
Artsi: "Jaskan ja Pekan pumppuhomma vaikeissa oloissa on niin epäreilu, että me mennään tukilakkoon. Me ei tehdä yhtään mitään kahteen tuntiin, jos päällystö ei peru määräystä"
.....
....
....
Muutaman tunnin kulttua laiva on pohjassa: kaikki kuolivat, kapteeni, Jaska, Artsi, Heli... Ihan kaikki
[/quote]
Eli duunarien tulisi uhrautua ja kuolla nälkään, jotta ylimystö selviäisi hengissä?
Valitusvirtesi voisi ottaa hieman vakavemmin, jos saisit edes perusasiat oikein. Yhteisöveron lasku mainitsemallasi tavalla ei suinkaan tapahtunut 2012. Ei siinä mitään, ei nämä itkuliisat ole ennenkään faktojen tai pikemminkin niiden puutteen itseään antanut turhaan hidastaa.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 15:28"]Valitusvirtesi voisi ottaa hieman vakavemmin, jos saisit edes perusasiat oikein. Yhteisöveron lasku mainitsemallasi tavalla ei suinkaan tapahtunut 2012. Ei siinä mitään, ei nämä itkuliisat ole ennenkään faktojen tai pikemminkin niiden puutteen itseään antanut turhaan hidastaa.
[/quote]
Onneksi aina löytyy joku lillukanvarsi, johon takertua kun faktat alkaa pelottaa ja niihin ei osaa mitään sanoa.
Kaikki raha menee kiertoon = Kaikki raha menee kiinalaisiin halpatuotteisiin.
Kotimaiset tuotteet pitäisi saada kilpailukykyisiksi, jotta Suomalaiset ostaisivat niitä. Laske kuinka monta suomalaista tuotetta omistat? Palkkaa pitäisi saada vaikka kuinka paljon, mutta sitten kaupassa valitaan se halvin kiinalainen vaihtoehto. Luuletteko, että tämä voi toimia loputtomiin?
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 15:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 15:28"]Valitusvirtesi voisi ottaa hieman vakavemmin, jos saisit edes perusasiat oikein. Yhteisöveron lasku mainitsemallasi tavalla ei suinkaan tapahtunut 2012. Ei siinä mitään, ei nämä itkuliisat ole ennenkään faktojen tai pikemminkin niiden puutteen itseään antanut turhaan hidastaa. [/quote] Onneksi aina löytyy joku lillukanvarsi, johon takertua kun faktat alkaa pelottaa ja niihin ei osaa mitään sanoa.
[/quote]
Luetun ymmärtäminen on selvästikin vahvuuksiasi. Juurihan tuossa tuli ilmi, että faktat ja perusasiat sinulla hakusessa. Mene vaikka hiekkalaatikolle leikkimään. Luulen, että siellä nämä "faktasi" menevät paremmin läpi.
Yrittäjille ja omistajille se 2mrd kuuluukin, mehän se työ luodaan ja raha.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 13:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 12:33"]Laiva on törmännyt jäävuoreen; vettä ryöppyää sisään, laiva kallistuu. Kapteeni: "Jaska ja Pekka, menkää alas pumppuihin. Seppo ja Artsi, etsikää varastosta paikkaustarvikkeita, Liisa ja Heli, ottakaa..." Jaska: "Eikä mennä!" Kapteeni: "Herranen aika, vauhtia miehet, me ollaan kohta pohjassa kalan ruokana koko porukka" Pekka: "Niin mutta kun siellä alhaalla on märkää..." Jaska: "Ja siellä on rottia..." Heli: "Joo, ja miten päällysty aikoo osallistua näihin talkoisiin, en ole kuullut vielä mitään" Kapteeni: "Ettekö te ymmärrä, me ollaan uppoamassa!! Meiltä on menossa henki!!" Jaska: "JOS me mentäisiin pumppuihin, niin TAKAAKO päällystö että me pelastutaan. Me ei mennä mihinkään jos päällystö ei anna mitään takuita" Artsi: "Jaskan ja Pekan pumppuhomma vaikeissa oloissa on niin epäreilu, että me mennään tukilakkoon. Me ei tehdä yhtään mitään kahteen tuntiin, jos päällystö ei peru määräystä" ..... .... .... Muutaman tunnin kulttua laiva on pohjassa: kaikki kuolivat, kapteeni, Jaska, Artsi, Heli... Ihan kaikki [/quote] Eli duunarien tulisi uhrautua ja kuolla nälkään, jotta ylimystö selviäisi hengissä?
[/quote]
valitettavasti tuollakin älyn määrällä saa vielä äänestää
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 13:07"]
Eikö ihmisiä pelota, mitä tapahtuu jos toivottuja (huom. mitää takeitahan ei ole) työpaikkoja ei tule? Ostovoimasta kun leikataan niin meillähän sukeltaa loputkin tästä taloudesta. Minua ainakin karmaisee että mitä vielä käy. Tää on sitten suomen historian kallein harjoitus..
[/quote]
Mä ainakin tein jo viime viikolla päätöksen, että nyt on taloustilanteessa niin suuret vaaranmerkit ilmassa, että me pistetään perheen kulutus niin seis kun vaan voidaan. Ei elokuviin, ei kahvilaan, ei ulos syömään, ei osteta kynttilöitä, kanervia tai muuta syyssisustuskamaa eikä käyty kukkakaupassa ostamassa viikonloppukimppua eikä konditoriassa perjantaipullaa. Nämä siis tuli eteen ihan pelkästään tän viikonlopun osalta. Joka viikko ei ole tuollaiset kulutusjuhlat tietty ole mielessäkään, mutta leikataan jatkossakin mistä voidaan ja yritetään saada kunnon ylimääräinen puskuri säästettyä esim. siltä varalta, että tulee sairauksia ja niistä johtuviin poissaoloihin on sitten kunnon vararahasto eikä tarvii mennä kipeenä töihin.
Äärimmäisen kurjaa paikallisille yrittäjille, koska eiköhän muutkin täällä pikkukaupungissa äänestä jaloillaan. Ostokset tehdään yhä enemmän verkossa vertaillen ja isoja kauppapaikkoja hyödyntäen jo nyt, mutta tulevaisuudessa se taitaa olla jopa ainut mahdollisuus monille. Olen pyrkinyt päinvastaiseen ja yrittänyt kannattaa pientä ja paikallista, nyt en koe enää voivani niin tehdä enkä ole varmaan ainut. Eli ei joko osteta ollenkaan tai ostetaan isoilta, ulkomaisilta firmoilta halvemmalla, jos jotain on pakko ostaa.
Mä pärjään ilman lähileipomon pullaa, pikkupajan kynttilöitä tai kallista luksuskampaamoa oikein hienosti. Mutta leipomot ja sisustusliikkeet ei taida pärjätä ilman asiakkaita, vaikka olisi miten työvoimakustannuksia pienennetty... :(
Tein itse asiassa juuri elämäni ensimmäisen kuluexcelin. Meillä menee 20 e lähileipomo/kahvilaan viikossa, eli 440 euroa vuodessa. 150 euroa kampaajalle kerran 3ssa kuukaudessa eli 600 e vuodessa. Käydään loistavassa sushipaikassa kerran pari kuukaudessa ja lasku on 50e/kerta, kun juodaan myös lasit viiniä samalla. 600-1200 euroa vuodessa!! Herranjestas mä juuri tajusin, että ei meillä ole tällaiseen varaa enää, jos molemmat sairastaa 2 kertaa vuodessa ja lisistä leikataan. Ne lähtee nyt tai vaihtuu halvempiin! Olen pahoillani yrittäjät :/
köyhät elää rikkaiden tulonsiirroilla, nyt niitä vaan poistetaan. lopettakaa itkeminen, tai viedään loputkin.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 17:42"]
Koska oikeistohallituksen ideologiana on vältellä veronkorotuksia, raha otetaankin ihmisiltä palkoista. Tosin palkkojen pienetessä verotulot edelleen penenee ja pitää leikata lisää ja...myös kulutus pienenee, mistä seuraa lisää työttömiä ja valtion menot kasvaa,mistä seuraa lisäsäästöjä koska velkaa ei voi ottaa lisää... Millainen talousguru on ollut hallituksen takapiruna, kun ei tajuta minkä pirunpyörän ovat laittamassa liikkeelle?! Suurimmat menot ovat valtiolla ovat työttömyysmenot ja eläkemenot. Miten helvetissä hallituksen mielestä on siis järkevää luoda työttömyyttä tahallaan vielä lisää!? Vai: onko tarkoituksena hetken päästä lopettaa työmarkkinatuki kokonaan ja ihmiset ajetaan kerjuulle ja sossun armoille?
[/quote]
No nyt kun kysyt, niin tarkoituksena on yksityistää Suomessa terveydenhuolto,yle, koulutus, vr, jne. Suomi ajetaan sellaiseen tilaan jossa IMF aina suosittelee lääkkeeksi yksityistämistä (mikä ei tosin ikinä auta mitään). Ja nyt kun tulee se TTIP-sopimus, niin siinä määrätään näistä asioista. Valitettavasti kansalaisia viedään kuin pässiä narussa koska koko poliittinen keskustelu on viime vuodet pyörinyt vain ja ainoastaan yhden aiheen ympärillä. Siitä aiheesta jaksetaan öyhöttää mutta niistä asioista jotka oikeasti vaikuttavat ihmisten elämään vaietaan.