Lue keskustelun säännöt.
Miksi koulun liikuntatunneilla ja musiikkitunneilla ei opetettu liikkumaan eikä laulamaan, mutta haukuttiin taidot silti?
26.03.2022 |
Osaisiko joku (esimerkiksi opetusalalla oleva tai muutkin käy) selittää tätä? Ainakaan meidän koulussa, joka oli ihan arvostettu ala-aste isossa kunnassa, ei koskaan millään tavalla opetettu liikuntatunneilla mitään liikuntaa, ei kehon hallintaa, ei mitään liikunnallisia taitoja, ei pallonheittotekniikkaa, ei mitään. Kerrottiin vain vaikkapa pallopelin säännöt ja käskettiin pelaamaan korista, pesistä ym. Ja jos ei osannut vaikka osua palloon tai heittää tarkasti, niin haukuttiin surkeaksi liikunnassa. Ei koskaan opetettu mitään juoksutekniikkaa tai hiihtotekniikkaa, mutta silti oli juoksutesti, ja haukuttiin huonoksi kun ei osannut juosta kovaa. Jne. Musiikkitunneilla ei koskaan millään tavalla opetettu laulutekniikkaa, äänen käyttöä, hengitystekniikoita tms, vaan laitettiin vain ryhmä laulamaan pianon säestyksellä ja sitten oli laulukoe, jossa luokan edessä piti laulaa ja jos ei oikein osannut haukuttiin huonoksi laulajaksi ja annettiin musiikista vitonen.
Eikö koulussa kuuluisi opettaa niitä taitoja ja tekniikoita? Olen aina ihmetellyt tätä. Mikä logiikka on olla opettamatta jotain, sitten kuitenkin arvioida taidot ja jos taidot ei kaksiset ole (kun ei ole mitään opetusta saanut), niin haukutaan surkeaksi.
Kommentit (90)
Ala-asteen liikunnanopettajani (nainen) oli kunnon ihmisvihaaja. Syytti lusmuksi, jos ei pystynyt tekemään jotain. Katsoi kaikkia jotenkin ilkeällä katseella. Kertoi nauraen kuinka eräs hänen oppilaistaan oli niin lihava, että mursi solisluunsa kuperkeikkaa tehdessä. Tällaiseen ihmiseen olisi sit pitänyt luottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kyllä aikoinaan liikunnassa opetettiin erilaisia taitoja ennen kuin alettiin sitten varsinaisesti pelaamaan. Eli jos oli tarkoitus pelata korista niin ensin harjoiteltiin pallon kuljettamista jne. sama muissakin lajeissa. Riippuu varmaan aika paljon opettajasta. Helpollahan siinä ope pääsee kun sanoo vaan että pelatkaa. Musiikissa oli aina vaan sitä laulamista ja sitähän nyt ei oikein voi edes opettaa kun on kuitenkin suureksi osaksi geeneistä kiinni onko lauluääntä vai ei. Se jo silloin lapsena ihmetytti, että miten minua voidaan arvioida näin suoraan vaan geenien ja perinnöllisyyden perusteella. Ymmärrän siis että jos opeteltaisiin vaikka soittamaan kitaraa jne. niin sitä voisi arvioida mutta meillä perustui kyllä numero pelkkään lauluääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap. Tarpeellinen keskustelu. Voi kun näitä viestejä lukisivat nykyiset opettajat!
Ja muuten, ihan sama koskee kuvaamataitoa. Joku osaa, joku ei. Ei mitään opetusta ollut ainakaan meillä. Parhaat työt seinälle ja lopuista oltiin hiljaa, todistukseen ilmestyi vain joku seiska tai kutonen. Ja piirtäminen on herranjestas todellakin tekniikkalaji!
Mun mielestä taitoaineita ei pitäis edes arvostella ollenkaan. Sama kuin annettais arvosana siitä, kuinka pitkä on.
Muistaakseni meillä kyllä kuvaamataidossa opetettiin ainakin jotain maalaus- ja veistotekniikoita. Piirtämään ei opetettu samaan tapaan kuin vaikka taidekoulussa, mikä on harmillista.
Apropoo, ilmeisesti tuosta että liikunta/kuvis olisi vaan hyväksytty/hylätty on ollut puhetta? Ei varmaan silti ole vielä toteutunut? Muistan että luin harmittelua siitä, että se monen lapsen kohdalla se todistuksen ainut hyvä numero katoaisi jos liikunnan arvostelu lopetettaisiin.
Liikunnasta saisi numeroarvostelun jos haluaa, muille tulisi Suoritettu-merkintä. Minusta näin olisi järkevintä.
Meillä oli opetusta, mutta todella vähän. Tiivistyy kahteen ongelmaan:
1. Jos luokalla X opetettiin vaikka lentopallon perusteet ja lentopalloa oli 2 kertaa vuodessa, niin tuon perusteella sitä lentopalloa olisi pitänyt osata pelata myös tulevilla vuosiluokilla. Yksittäisiä lajikertoja oli aivan liian vähän monen lajin kohdalla, jotta lajin olisi oikeasti voinut oppia. Jos harrastit lajia muuten, niin toki osasit, mutta jos ainoa kosketus lajiin oli pari tuntia vuodessa koululiikunnassa, niin ei ihme, ettei taidot olleet kaksiset.
2. Kuinka monessa opiskelu/työasiassa saisit harjoitella jotain uutta taitoa vain pari kertaa ja noin vähän harjoittelun jälkeen arvioitaisiin osaamistasi? Harvalla on mahdollisuutta vapaa-ajalla harjoitella kaikkia koululiikuntaan kuuluvia lajeja.
Meillä opetettiin. Pallopeleissä harjoiteltiin pallon kuljettamista, heittoja, pelien sääntöjä. Muistan oppineeni ala-asteella mm. koripallon 3 sekunnin säännön. Hiihtoa harjoiteltiin ensin ilman sauvoja. Pyöräillessä käytiin kentällä harjoittelemassa jarruttamista, käännöksiä ja suunnan näyttämistä. Venytellessä kerrottiin mitä pitää huomioida ja missä kuuluu tuntua. Yläasteella opeteltiin juoksutekniikkaa.
Kuviksessa opetettiin värioppia, eri tekniikoita, apukeinoja mallista piirtämiseen, suurennoksen tekemistä jne. Kotitaloudessa mm. käytiin läpi mitä kemiallisia reaktioita kakun leipomisessa tapahtuu. Musiikin oppitunneista ei ole muistikuvia, harrastin vapaa-ajalla musiikkia, joten oli helppo ja tuttu oppiaine. Ainakin eri soittimien soittamista opeteltiin.
Kävin peruskouluni aivan tavallisissa kouluissa v. 1994-2003. En muista, että minua olisi yksikään opettaja haukkunut koko koulutaipaleeni aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap. Tarpeellinen keskustelu. Voi kun näitä viestejä lukisivat nykyiset opettajat!
Ja muuten, ihan sama koskee kuvaamataitoa. Joku osaa, joku ei. Ei mitään opetusta ollut ainakaan meillä. Parhaat työt seinälle ja lopuista oltiin hiljaa, todistukseen ilmestyi vain joku seiska tai kutonen. Ja piirtäminen on herranjestas todellakin tekniikkalaji!
Mun mielestä taitoaineita ei pitäis edes arvostella ollenkaan. Sama kuin annettais arvosana siitä, kuinka pitkä on.
Muistaakseni meillä kyllä kuvaamataidossa opetettiin ainakin jotain maalaus- ja veistotekniikoita. Piirtämään ei opetettu samaan tapaan kuin vaikka taidekoulussa, mikä on harmillista.
Apropoo, ilmeisesti tuosta että liikunta/kuvis olisi vaan hyväksytty/hylätty on ollut puhetta? Ei varmaan silti ole vielä toteutunut? Muistan että luin harmittelua siitä, että se monen lapsen kohdalla se todistuksen ainut hyvä numero katoaisi jos liikunnan arvostelu lopetettaisiin.
"Muistan että luin harmittelua siitä, että se monen lapsen kohdalla se todistuksen ainut hyvä numero katoaisi jos liikunnan arvostelu lopetettaisiin"
Itse luokanopettajana en juuri anna kasia huonompia numeroita liikunnasta, musiikista ja uskonnosta. Seiskan tai huonomman ansaitsee, jos hommat vetää lekkeriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulun liikunnanopetusta pitäisi kyllä uudistaa enemmän kehonhuollolliseen suuntaan. Esimerkiksi oikeat voimistelutyylit, taukojumpat, perusjooga-asennot olisi hyvä opettaa jo koulussa koska ne tulevat myöhemmin tarpeeseen. Ilmeisesti resurssien puutetta että kaikki aina laitetaan pelaamaan sitä halvatun jalkapalloa.
Nykyään on ainakin yläkoulussa kehonhuoltotunteja. On joogaa ja rentoutusharjoituksia. Toki varmaan riippuu opettajastakin. Nuoremmat naisopet ovat näitä tunteja pitäneet. Liikunnan arviointi on muuttunut paljon ja nykyään painotetaan enemmän hyvää yrittämistä ja positiivista vaikuttamista ryhmähenkeen kuin kovaa taitotasoa tai hyvää kuntoa. Jos tekee omalla tasollaan parhaansa niin se riittää.
Jep. Nykyiset liikunnan arviointikriteerit eivät painota lajeja, vaan erilaisia liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoja sekä puolet kriteereistä mittaa erilaisia muiden huomioimista ja reilua peliä sekä sääntöjen noudattamista. Ysin voi hyvin saada, vaikka olisit kaikissa lajeissa "surkea". Toisaalta näille futis- ja korissankareille voi yhtä hyvin tulla seiska, vaikka olisivatkin joka lajissa luokan parhaita, mutta toiminta tunneilla ei ole muut huomioivaa (esim. ei pelaa reilusti) ja ei osallistu muihin harjoitteisiin kuin peliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sitä välillä miettii, että olisiko hieman "terveellisempi" nykyään jos olisi koululiikunta ollut oikeasti kivaa ja kannustavaa sen sijaan, että se oli yhtä vastakkainasettelua, arvostelua ja hampaiden yhteen puremista kun kaikki epäsuoritukset näköjään johtuivat omasta synnynnäisestä surkeudesta sen sijaan, että oltaisiin opetettu mitä tehtiin väärin. Itselle kehittyi hyvin vastenmielinen suhtautuminen varsinkin ryhmäliikuntaan, jolloin tuli kaikenmaailman myöhempiä harrastusmahdollisuuksia välteltyä. Olisi voinut tehdä oivaa kropalle ja mielelle harrastaa vaikka tanssia, mutta ei kyllä tuolla kokemuspohjalla tullut mielenkään ja yhä edelleen välttelen kaikkea ryhmäliikuntaa ja liian "urheilumaista" (ts. suorittavaa) aktiviteettia. Lähinnä vain yksinäinen metsälenkki inspiroi.
Musiikintunnit eivät olleet lainkaan niin paha, mutta ei sielläkään kyllä mitään opetettu. Mutta plussaa siitä ettei meillä järjestetty mitään laulukilpailuja tai muuta vastakkainasettelua. Kaikki lähinnä vain rääkyivät nuotin vierestä kuorossa.
Hyvä kirjoitus. Itse pärjäsin liikuntatunneilla mutta olin voimaton kusipäisen liikunnanopettajan vittuillessa huonommin pärjääville. vieläkin tunnen huonoa omaatuntoa asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vain oikeasti lahjakkaat tai harrastajat pärjäsivät. Muistan vieläkin sen inhoon sekoittuvan häpeän tunteen joka koulun liikunta- ja laulutunneille liittyi.
Muistaako kukaan liikuntatuntien Jumppakärpäsen kaikkine permantotemppuineen joka piti suorittaa?
Jumppakärpänen, hyi *sensuroitu*! Raidilla olisi mokoman voinut eliminoida 🤮
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että koulujen musiikin- ja liikunnanopettajilla on vaatimattomin koulutus kaikista opettajista.
Biologian ja maantieteen opettajana allekirjoitan paljon siitä, mitä täällä on sanottu. Minulla on kovat liikuntatraumat ja yritän lapsiani suojella sellaisten syntymiseltä.
Silti en arvottaisi opettajien ammattitaitoa tai koulutusta. Musiikin opettajat opiskelevat Sibiksellä, sinne on vaikea päästä. Liikunnanopettajat Jyväskylässä, ovat kovia ammattilaisia.
Täytyy muistaa, että alakoulussa liikuntaa ja musiikkia opettajat luokanopettajat. Kovaa sakkia, mutta eiväthän he voi kaikkea osata eivätkä ehkä tule ajatelleeksi esim. liikuntatraumoja, jos sellaisia ei itselle ole päässyt syntymään. Toivoisin, että näiden taide- ja taitoaineiden opetusta erityisesti luokanopekoulutuksessa pöyhittäisiin juuri näiden teemojen kautta, joita tässäkin ketjussa on saanut lukea.
Olin itse opiskeluvaiheessa sijaisena alakoulussa, ja ihmettelin erityisesti liikunnan opetusta. Kun yritin ehdottaa uudenlaisia juttuja, minulla sanottiin, ettei liikunnan tarvitse olla "kivaa". Kun sanoin, etten voi opettaa jalkapalloa, koska en osaa sääntöjä (enkä siis osaa esitellä niitä oppilaille), sanottiin, ettei tarvite "kyl siel joku osaa" (ei osannut). Omassa aineessani yritän todella paljon suunnitella ja toteuttaa kannustamista ja motivointia: mitä hyötyöä opettamista taidoista ja tiedoista on esim. työelämässä ja vapaalla. Uskallan sanoa, että kaikki aineenopettajat tekevät tätä, ja toivoisin, että tällaista asennetta tuotaisiin myös liikunnan ja muiden taitoaineiden opettamiseen.
Tuollaista se oli vielä 15v sitten, lisämausteena se että kehnoimmin suoriutuneille nauroi jopa opettaja, lasten mukana. Ei puhettakaan kannustamisesta ja saati sitten oikean tekniikan opettamisesta. Kaikki suoritukset kirjattiin heti ylös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä muistaakseni kyllä liikunnassa opetettiin perustekniikoita, mutta musiikissa ei sitten yhtään. Musiikintunnit oli kyllä yhtä kidutusta laulukokeineen. En vieläkään tajua miksi piti luokan edessä kaikkien kuullen laulaa. Se oli niin kamalaa etten ole laulanut sen jälkeen edes yksinäni. En kyllä osaa pätkääkään laulaakaan.
Tuota hyvää urheiluhenkeä ja asennettakin voi opettaa! Ainakin mun kouluaikoina se mukamas vaikutti numeroon, mutta oikeasti perustui naamakertoimeen.
Urheiluhenkistä asennettahan voi opettaa esimerkiksi sillä, että neuvoo mielikuvaharjoituksen tekemistä jos suoritus ei onnistu, oikeaa hengitystekniikkaa jonka avulla jaksaa vielä hetken ja sitten voi onnitella itseään ja kaveria. Syöttämään kaverille, antamaan huikan omasta vesipullosta sille, joka unohti pullon, onnittelemalla reilusti voittanutta jne. Mutta näihin suhtauduttiin niin, että toiset on reippaita ja toiset liikuntaa vältteleviä laiskimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Tuota hyvää urheiluhenkeä ja asennettakin voi opettaa! Ainakin mun kouluaikoina se mukamas vaikutti numeroon, mutta oikeasti perustui naamakertoimeen.
Urheiluhenkistä asennettahan voi opettaa esimerkiksi sillä, että neuvoo mielikuvaharjoituksen tekemistä jos suoritus ei onnistu, oikeaa hengitystekniikkaa jonka avulla jaksaa vielä hetken ja sitten voi onnitella itseään ja kaveria. Syöttämään kaverille, antamaan huikan omasta vesipullosta sille, joka unohti pullon, onnittelemalla reilusti voittanutta jne. Mutta näihin suhtauduttiin niin, että toiset on reippaita ja toiset liikuntaa vältteleviä laiskimuksia.
Heh. Surkuhupaisaa tästä tekee sen, että on täysin itsensä täyttävä ennustus tuo. Kyllä niitä "liikuntaa vältteleviä laiskimuksia" sikiää joo juurikin tuollaisilla tavoilla, jotka opettavat vihaamaan liikuntatunteja ja kaikkea niihin liittyvää.
Totta.
Lisäksi meillä oli todellinen tyranni liikunnanopettajana. Arvosteli oppilaiden kokoa ja painoa. Oli pari lellikkiä jotka olivat muutenkin lahjakkaita liikunnassa ja muita saikin sitten nöyryyttää. Nämä "hiket" sitten kiusasivat huonompiaan eikä opettaja puuttunut asiaan mitenkään. Ei neuvonut missään, torui ja karjui vain. Pisti oppilaat raahaamaan liikuntavälineet jalan kun itse ajoi autolla paikalle samalla huudellen autosta "vauhtia!". Serkullani oli paha jalkavamma jonka vuoksi lääkäri määräsi liikuntakieltoon. Silti tämä opettaja yritti pakottaa hänet "tekemään edes jotain" eikä lääkärintodistus ollut hänelle tarpeeksi. Jos oli uintia, hyvä kun ei housuihin kurkkinut jos tyttö sanoi että on menkat.
Joo, mulla on jäänyt pahat traumat koululiikunnasta ja kuten joku muukin jo kommentoi, tykkään itsekin lähinnä urheilla yksin, esim. lenkkeillä.
Todella moni opettaja menneinä vuosikymmeninä on valitettavasti pilannut liikunnan ilon ja tehnyt lapsesta liikkumattoman aikuisen. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä?
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Lisäksi meillä oli todellinen tyranni liikunnanopettajana. Arvosteli oppilaiden kokoa ja painoa. Oli pari lellikkiä jotka olivat muutenkin lahjakkaita liikunnassa ja muita saikin sitten nöyryyttää. Nämä "hiket" sitten kiusasivat huonompiaan eikä opettaja puuttunut asiaan mitenkään. Ei neuvonut missään, torui ja karjui vain. Pisti oppilaat raahaamaan liikuntavälineet jalan kun itse ajoi autolla paikalle samalla huudellen autosta "vauhtia!". Serkullani oli paha jalkavamma jonka vuoksi lääkäri määräsi liikuntakieltoon. Silti tämä opettaja yritti pakottaa hänet "tekemään edes jotain" eikä lääkärintodistus ollut hänelle tarpeeksi. Jos oli uintia, hyvä kun ei housuihin kurkkinut jos tyttö sanoi että on menkat.
Joo, mulla on jäänyt pahat traumat koululiikunnasta ja kuten joku muukin jo kommentoi, tykkään itsekin lähinnä urheilla yksin, esim. lenkkeillä.
Sama jatkaa vielä. Itse olen musikaalinen ihminen, lapsesta asti tykännyt laulaa ja olenkin siinä ihan hyvä. Silti en koskaan välittänyt musiikista kouluaineena. Tylsää teoriaa liikaa ja sitten juuri nuo traumoja monelle aiheuttaneet laulukokeet. Ei yhtään käytännössä näytetty miten ääntä käytetään, laitettiin vaan laulamaan koko luokan edessä. Nöyryyttävää.
On väärin antaa musiikista arvosanaksi 5 vain siksi, ettet osaa laulaa. Kaikki eivät synny kultakurkuiksi eikä joistakin sellaisia tule edes vaikka kuinka yrittäisi.
Tällaisilla opetusmenetelmillä vain tuhotaan monen kiinnostus vaikkapa juuri liikuntaan tai musiikkiin. Monelle jää niin pahat traumat näistä kouluaineina, että vielä vuosienkin päästä koko ajatus hirvittää. Lahjoja ehkä olisi, mutta ne jäävät pimentoon kun uskallus yrittää tapetaan heti alkumetreillä.
Nykyään on ainakin yläkoulussa kehonhuoltotunteja. On joogaa ja rentoutusharjoituksia. Toki varmaan riippuu opettajastakin. Nuoremmat naisopet ovat näitä tunteja pitäneet. Liikunnan arviointi on muuttunut paljon ja nykyään painotetaan enemmän hyvää yrittämistä ja positiivista vaikuttamista ryhmähenkeen kuin kovaa taitotasoa tai hyvää kuntoa. Jos tekee omalla tasollaan parhaansa niin se riittää.