Lue keskustelun säännöt.
Miksi koulun liikuntatunneilla ja musiikkitunneilla ei opetettu liikkumaan eikä laulamaan, mutta haukuttiin taidot silti?
26.03.2022 |
Osaisiko joku (esimerkiksi opetusalalla oleva tai muutkin käy) selittää tätä? Ainakaan meidän koulussa, joka oli ihan arvostettu ala-aste isossa kunnassa, ei koskaan millään tavalla opetettu liikuntatunneilla mitään liikuntaa, ei kehon hallintaa, ei mitään liikunnallisia taitoja, ei pallonheittotekniikkaa, ei mitään. Kerrottiin vain vaikkapa pallopelin säännöt ja käskettiin pelaamaan korista, pesistä ym. Ja jos ei osannut vaikka osua palloon tai heittää tarkasti, niin haukuttiin surkeaksi liikunnassa. Ei koskaan opetettu mitään juoksutekniikkaa tai hiihtotekniikkaa, mutta silti oli juoksutesti, ja haukuttiin huonoksi kun ei osannut juosta kovaa. Jne. Musiikkitunneilla ei koskaan millään tavalla opetettu laulutekniikkaa, äänen käyttöä, hengitystekniikoita tms, vaan laitettiin vain ryhmä laulamaan pianon säestyksellä ja sitten oli laulukoe, jossa luokan edessä piti laulaa ja jos ei oikein osannut haukuttiin huonoksi laulajaksi ja annettiin musiikista vitonen.
Eikö koulussa kuuluisi opettaa niitä taitoja ja tekniikoita? Olen aina ihmetellyt tätä. Mikä logiikka on olla opettamatta jotain, sitten kuitenkin arvioida taidot ja jos taidot ei kaksiset ole (kun ei ole mitään opetusta saanut), niin haukutaan surkeaksi.
Kommentit (90)
Vain oikeasti lahjakkaat tai harrastajat pärjäsivät. Muistan vieläkin sen inhoon sekoittuvan häpeän tunteen joka koulun liikunta- ja laulutunneille liittyi.
Muistaako kukaan liikuntatuntien Jumppakärpäsen kaikkine permantotemppuineen joka piti suorittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin vasta myöhemmin aikuisena että minähän olen vasenjalkainen! Ei ihme ettei koskaan onnistunut esim. juoksutelineestä liikkeelle lähtö eikä opettaja tuota osannut korjata vaikka taatusti näki minun esim. hyppäävän pituutta yms. vasemmalla jalalla ponnistamalla. Silti pakotti vääriin telineisiin.
Ammattitaidottomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vain oikeasti lahjakkaat tai harrastajat pärjäsivät. Muistan vieläkin sen inhoon sekoittuvan häpeän tunteen joka koulun liikunta- ja laulutunneille liittyi.
Muistaako kukaan liikuntatuntien Jumppakärpäsen kaikkine permantotemppuineen joka piti suorittaa?
Meillä ainakin oli jotain telinevoimistelua ala-asteella. Piti hypätä joidenkin pukkien yli ja jotain muitakin "temppuja". Koskaan ei neuvottu miten ne voi tehdä turvallisesti tai mikä tekniikka olisi hyvä, piti vain juosta ja hypätä käsien varaan jonkun pukin päälle ja siitä alas, muut katsoivat suoritusta ja melkein kaikki pelkäsi kuollakseen että sattuu omalla vuorolla. Muutama harrasti telinevoimistelua, ja oli tietenkin siellä saanut opetusta ja heitä kehuttiin maasta taivaisiin. Ihan järkyttävän ahdistavaa.
Ap
Minä vuonna ?
Kyllä meillä opetettiin normaalisti. Ei haukuttu. Riitti että osallistuu kaikkeen niin sai 10 liikunnasta. 90-luvun lopulla.
Työelämässä tuollaista kutsuttaisiin pomon harjoittamaksi työpaikkakiusaamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä vuonna ?
Kyllä meillä opetettiin normaalisti. Ei haukuttu. Riitti että osallistuu kaikkeen niin sai 10 liikunnasta. 90-luvun lopulla.
Menin ekalle luokalle v. 1988 eli 90-luvun alkupuoleen ja puoliväliin sijoittuu.
Ehkä teillä oli hyvä ope?
Ap
Ei meillä opeteta edelleenkään. Olen yläkoulun opettaja, mutta meillä on alakoulu samassa rakennuksessa, joten näen ulkona tapahtuvan alakoulun liikunnan. Ihan samanlaista meininkiä, ei siellä mitään opeteta, mutta huudetaan ja haukutaan kyllä.
Ihan sama asia, kuin yhtäkkiä pitäisin kerran vuodessa matikan tunneilla kiinan kielen kokeen ja haukkuisin oppilaat, kun eivät osaa kiinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kuvaama pätee täysin minunkin kokemuksiin 1980-luvulta, kolmesta eri koulusta kahdelta eri paikkakunnalta. Liikunnan ja musiikin opettajat eivät tosiaankaan opettaneet mitään. Toivottavasti nykyisin on toisin.
Pistän paremmaksi, meille ei koulun liikuntatunneilla koskaan kerrottu pallopelien sääntöjä. Oletettiin vain, että kyllä kaikki ne jo osaavat. Itse en osannut, vaan sekoilin vain avuttomana ympäriinsä, ja sain haukut sekä muilta oppilailta että opettajalta. Varsinkin pesäpallo oli kamalaa, koska en ymmärtänyt minne olisi pitänyt juosta, koska ja miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Nykypäivän oppitunneilla opetetaan juuri tuota tekniikkaa. Oppilaat kuitenkin haluaisivat vain pelata.
90-luvulla kävin kouluni ja meidän opettaja opetti liikunnassa paljonkin tekniikoita. Silti suurin osa ystävistäni on sitä mieltä, ettei hän opettanut mitään liikkumistaitoja. Tosin itse olin kiinnostunut liikunnasta ja seurasin tunneilla toisin kuin nämä ystäväni.
Sama oli musiikissa. Tehtiin paljon erilaisia hengityshrjoituksia ja äänenavausharjoituksia, silti nämä samat ystäväni on vakaasti sitä mieltä, ettei laulua opetettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotta saatiin eroteltua jyvät akanoista. Oppilaat piti saada paremmuusjärjestykseen ja jos kaikki olisivat olleet samalla viivalla, kukaan ei olisi voittanut. Näin siis kärjistetysti.
Ehkä opettajat halusivat suojella omia suosikkejaan. Ainakin meidän ala-asteellamme kukin opettaja suosi niitä oppilaita, jotja pärjäsivät heidän suosikkiaineissaan. Ja niitä, jotka eivät pärjänneet, eräskin miesopettaja halveksui avoimesti.
Meille opetettiin laulamista niin, että piti laulaa ryhdikkäästi ja kovaa. Minulla kesti hävettävän kauan tajuta, että lauluissa on nuotit, korkeita ja matalia, joiden mukaan pitäisi oikeasti laulaa :D
En vieläkään kehtaa laulaa, vaikka on musiikkiharrastusten myötä muotoitunut hyvä (relatiivinen) sävelkorva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikunnanopettajat osasivat vain voimistelua, muut lajit olivat täysin tuntemattomia ja mentiin sitten ilman kunnon opetusta. Itse olin liikunnassa lahjakas, mutta vihasin liikkatunteja.
Musiikissa tosiaan ei opetettu laisinkaan tekniikkaa ja yritetty opettaa jokainen käyttämään ääntään, iha kuin laulamalla tunnilla jotenkin ihmeellisesti oppisi. Eikä tietenkään mitään instrumentteja soitettu, paitsi räkäisiä nokkahuiluja.
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla kävin kouluni ja meidän opettaja opetti liikunnassa paljonkin tekniikoita. Silti suurin osa ystävistäni on sitä mieltä, ettei hän opettanut mitään liikkumistaitoja. Tosin itse olin kiinnostunut liikunnasta ja seurasin tunneilla toisin kuin nämä ystäväni.
Sama oli musiikissa. Tehtiin paljon erilaisia hengityshrjoituksia ja äänenavausharjoituksia, silti nämä samat ystäväni on vakaasti sitä mieltä, ettei laulua opetettu.
Näinhän se menee nykypäivänäkin. Opetan neljälle eri luokalle liikuntaa (kaksi kolmosluokkaa ja kaksi viidettä luokkaa). Jokainen lajiharjoittelu aloitetaan erilaisten tekniikoiden harjoittelulla. Esim. pesäpallossa harjoitellaan heittämistä, kiinniottamista, ym. Nämä harjoitukset eivät kiinnosta kuin noin 4-5 oppilasta per luokka. Loput marisevat, että miksi näitä pitää tehdä, eikö voisi vain pelata. Ja joka vuosi saa kuulla, että mitään ei opeteta...
Ei kyllä kuulosta yhtään tutulta. Kävin alakouluni 2000-luvun alkupuolella ja kyllä liikunnassa opetettiin pallonheittotekniikat ja muut eikä ketään onneksi haukuttu. Kokeiltiin monipuolisesti eri lajeja, yksi vähän vanhempi kaveri kertoi katkerana, miten heillä oli ollut pesäpallosta pitävä opettaja ja sitä sitten pelattiin aina ulkoliikunnassa - itse muistan kokeilleeni peliä ehkä kerran tai kaksi. Eli meillä oikeasti vaihdeltiin niitä lajeja tiuhaan. Yläasteella opettaja ei ollut niin kiva, mutta sielläkin oli monipuolisesti eri lajeja eikä opettaja kenenkään suoritusta alkanut haukkumaan, lähinnä napisi jos joku tuli farkuissa tai ilman lenkkareita tunnille tms.
Musiikista mulla on vähemmän muistikuvia, ei sielläkään ketään haukuttu ja laulukoekin oli kahdestaan opettajan kanssa. Itse olin hirvittävän epävarma musiikin suhteen ja inhosin musiikin tunteja, mutta opettaja sinänsä oli ihan ok. Muistan kyllä, että rumpukomppi piti soittaa muun luokan edessä ja sitä jännitin ja ahdistelin ihan kunnolla, vaikka meillä oli kiva ja kannustava luokka. En kyllä muista käytiinkö laulutekniikkaa sen kummemmin läpi, mutta ihan hyvä tunnelma niilläkin tunneilla näin jälkikäteen katsoen oli.
Eli ehkä ne asiat on hieman paratuneet. Toki varmasti nykyäänkin on huonoja opettajia, mutta ehkä keskimäärin ne pedagogiset valmiudet ovat hieman parantuneet.
Ihan sama meininki kun itse olin ala-asteella eikä yläasteella juurikaan parantanut. Koululiikunta oli yksin suurin syy siihen miksi koin urheilun vuosikausia vastenmieliseksi ja kyllä edelleenkin näytän vaistomaisesti välttelevän aktiviteetteja, joissa on muita ihmisiä. Takaraivossa joku sellainen arvostelunpelko. Niinpä nautin oikeastaan vain yksin lenkkeilystä.
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla kävin kouluni ja meidän opettaja opetti liikunnassa paljonkin tekniikoita. Silti suurin osa ystävistäni on sitä mieltä, ettei hän opettanut mitään liikkumistaitoja. Tosin itse olin kiinnostunut liikunnasta ja seurasin tunneilla toisin kuin nämä ystäväni.
Sama oli musiikissa. Tehtiin paljon erilaisia hengityshrjoituksia ja äänenavausharjoituksia, silti nämä samat ystäväni on vakaasti sitä mieltä, ettei laulua opetettu.
Minä kävin myös koulua 90-luvulla, ja meillä ei kyllä ollut mitään tuollaista. Laulamisesta tykkäsin tosi paljon ja muistaisin varmasti, jos tekniikkaa olisi jotenkin opetettu. Musiikintunneilla opettaja vain soitti pianoa ja oppilaat lauloivat kirjasta lauluja. En lapsena edes tiennyt, että laulamista voi oppia, koska opettajan asenne oli se, että jotkut ovat hyviä laulajia ja toiset huonoja ja se siitä.
Ajatelkaas jos matikkaa opettaisi on niinkuin liikuntaa. Ei neuvottaisi lainkaan. Käskettäisiin vaan laskemaan ja lopuksi kehuttaisiin niitä jotka osaavat ja haukuttaisiin niitä jotka eivät osaa.
Pari kertaa vuodessa järjestettäisiin matikkakilpailut ja jokaisen luokan parhaat saisivat mitalit juhlasalissa koko koulun edessä.
Luokkien seinille tulostettaisiin listat tuloksista ja lapset olisi niissä pisteytetty parhaimmasta huonompaan.
Siksi, että ei opettajat osanneet niitä opettaa. He olivat itse huonoja liikunnassa ja musiikissa. Ja tykkäsivät lytätä muidenkin itsetunnon.