Mies ei kestä että herkkänä ihmisenä itken

Vierailija kirjoitti:

Ap, luulen että miehesi reaktiolla on paljonkin tekemistä kulttuurimme kanssa, jossa itkemistä ja tunteiden ilmaisua pidetään heikkoutena. Mikä näkyy näissä lukuisissa ivakommenteissa täälläkin.

Naisille perinteisesti on sallittu enemmän tunteiden näyttämistä kuin pojille ja miehille. Mieheltäsi on ehkä pienestä pitäen sekä vanhempien kasvatuksella ja kavereiden ja tuttujen "pojat ei itke" -reaktioilla leikattu pois kyvyt ja taidot ilmaista surua ja hätää itkemällä ja hän on sen oppinut ja sisäistänyt. Eräs tuttu mies kerran sanoi mulle, että hän ei osaisi itkeä, vaikka haluaisi, että hän ei tiedä miten se tapahtuu.

Kun monet miehet ovat tällä tavalla kovettaneet itsensä itkulle, ei heiltä myöskään tule empatiaa riidassa tai muutenkaan naisen itkulle. Itku näyttäytyy manipulaationa ja temppuna.

Ehkäpä näin. Anoppini kerran sanoi nähdessään minut itkevän, että ”lopeta se pillittäminen nyt heti paikalla”.

Eli hänkään ei kestä nähdä toisen ihmisen itkevän. Hän myös kerran katsoi minua todella pahasti kun eräissä häissä repesin nauruun, kun illan ohjelmistossa esitettiin hauskoja vitsejä. Anoppini kun on aina ollut hillitty ja hallittu, ja minusta tuntuu ettei hän hyväksy oikein minkäänlaista tunteilua.

Ap

On tutkittu että testosteroni vaikuttaa empatiakykyyn. Mies ei voi sille mitään että hormooni tekee hänestä tunnekylmän. 

Ei sitä silti sietää tarvitse. 

Osaan samaistua miehesi tunteisiin. Koska olen ollut/olen emotionaalisesti traumatisoitunut mies. Tunteet ärsyttivät minua ja varsinkin "naisellisten" tunteiden näyttäminen tai hyväksyminen itsessä oli vaikeaa. Jos nainen olisi muutama vuosi sitten itkenyt edessäni ja olisin vihainen hänelle voisin kuvitella vähätteleväni hänen reaktiotaan.

Tietenkin vastuu omien tunnelukkojen avaamisessa on miehellä itsellään mutta kyllä siinä voi yrittää auttaa. Riippuu onko mies yhtään avoin minkäänlaiseen keskusteluun omista tunteista. Pitää myös muistaa että yhteiskunta ohjaa miehiä vahvasti tällaiseen ajattelutapaan. Boys don't cry tuntuu 80 luvun sanomalta mutta idea on pysynyt vahvana poikien mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vastaava tilanne. Mies ahdistuu (aikuisten) itkemisestä ja hänen käytös muuttuu silloin tosi inhottavaksi (suuttuu enemmän jne).

Ei ymmärrä, että mulle ei ole valintakysymys itkenkö vai en . itku tulee jos on tullakseen ja aika helposti tuleekin kun olen herkkä ihminen.

Meillä tämä ehkä suhteen isoin ongelma enkä valitettavasti tiedä yhtään mikä siihen auttaisi. Ollaan puhuttu asiasta ja molemmat ymmärtää kyllä tilanteen, mutta silti aina riidoissa tai muuten mun itkiessä mennään sen saman kaavan mukaan.

Niin. Jotenkin se vain tuntuu, että toiset pitävät itkemistä jotenkin tietoisena valintana. Ja miksi riitaa ei voisi lopettaa tai edes sitä huutamista siihen paikkaan kun näkee, että toinen herkistyy itkemään? Vai onko vain niin että tunnevammainen ihminen käskee toista olemaan itkemättä kun sellainen on vain huomionhakua?

Ap

Voi olla että sillä itkemisellä on erilainen merkitys eri ihmisille. En tiedä olenko tunnevammainen (ehkä!) mutta jos joku itkee niin ei se automaattisesti herätä minussa mitään erityisiä tunteita, ei empatiaa mutta ei toki mitään inhoakaan.

Esitän asian sitten toisin. Millaisen reaktion se sinussa sitten herättää jos sinulle läheinen ihminen pahasti nimittelee tai vähättelee sinua riidan aikana? Tuntuuko se hyvältä, miten vastaat siihen?

Ap

Ei se toki hyvältä tunnu, mutta itse reagoin lisäämällä omia kierroksia ja haukkumalla ja vähättelemällä kahta kauheammin. Harva osaa pilkata muita ihmisiä kuten minä. Mutta ei tämäkään toki ole hyvä lähtökohta parisuhteessa..

Myönnän että tein itsekin tuota ennen, mutta kun huomasin ettei siitä seuraa mitään hyvää, niin lopetin sen. Huomasin miten hulluksi riidat vain yltyivät. Tuli se ns. itsetutkiskelun paikka eteen.

Meillä meni pitkään asiat todella hyvin ja nyt olen kuin puulla päähän lyöty, että miksi nyt taas mies yhtäkkiä toistaa samaa kaavaa ja raivostui niin älyttömästi ettei voi hillitä itseään.

Onko tässä sitten hyvä syy erota samantien puhumatta asiasta, kun molemmat ollaan rauhoituttu, niin kaipa sitten niin palstan asiantuntijoiden mukaan tällainen on ok, eikä mitään syytä edes pohtia asiaa.

Ap

Tämä nyt ei liity riitoihinne mutta kun itsetutkistelusta puhuit, niin huomaatko että sinussa on marttyyrin vikaa? "Palstalaisten 'asiantuntijoiden' (pilkkaat meitä muita tässä btw) mukaan meidän pitää erota niin kaipa me sitten erotaan" = miksi sanot noin kun oikeasti tarkoitat ihan päinvastaista eli "ette te mitään mistään tiedä, muka asiantuntijat, en todellakaan tällaisen pikkujutun takia eroa!"

?

Kun minun on vaikeaa täällä kertoa kokemaani ymmärrettävästi, mutta mielestäni selitin asian ihan jämptisti aloituksessani. Minua harmittaa kun tuntuu että osa lyttää minut samantien esittämällä asiantuntijoita joka yleensä on kyllä valitettavan usein sitä ”jätä se narsisti sika” osastoa täällä.

Vertaistuen toivossa tänne avauduin, mutta nyt harmittaa sekin. Ymmärrän etten ole täydellinen ihminen, en todellakaan ole ja minunkin pitää tutkia omaa käytöstäni vielä lisää. Mutta en vain itse ymmärrä miksi riitatilanteessa koetaan omaksi oikeudeksi nimitellä ja lytätä toista vielä siinäkin vaiheessa kun lyön kädet pystyyn etten kykene jatkamaan tällaista?

Ap

OUdolta. Mun mies lohduttaa kun itken 

Ap, sinä haet täältä vahvistusta sille, että olet ihana enkeli ja miehesi on k...pää. Todella moni on tehnyt tuota ennenkin. Sitten suututte kun ihmiset katsovat asiaa vähän puolueettomammasta kulmasta.

Kuvaamasi miehen käytös ei ole pikkuasia, vaan henkistä väkivaltaa. Et kuitenkaan sitäkään hyväksy että tekisit ainoan oikean johtopäätöksen. Haluat olla marttyyri ja uhriutua. Silloin teet niin. En ihmettele että miestäsi ärsyttää.

Ei hän silti tee tunnekuohussaan oikein mutta sinäkin olet läheisriippuva. Olette niin joustamattomia että ehkä molemmilla on jokin persoonallisuushäiriökin, tai hyvin vahvoja piirteitä.

Miksi haet täältä sääliä? Etkö ole aikuinen nainen, joka voi itse päättää mihin suostuu? Missä suhteessa elää? Etkö kykene elättämään itseäsi vai onko elintason lasku isompi ongelma kuin väkivalta?

Et kysy itseltäsi oikeita kysymyksiä etkä siedä kun muut kysyvät. Mitä siis teet täällä? Odotat päänsilitystä, kehuja ja miehen haukkumista, sitten lähdet täältä etkä muuta mitään. Kunnes tulet takaisin.

Se on meistä muistakin kuin epäterveestä miehestäsi uhriutuvaa, ärsyttävää ja ihan yhtä epätervettä !vallankäyttöä!.

Minun mies lähtee karkuun kun minä itken. Silloin olisin halausta vailla!  Kerran kysyin mieheltäni miksi näin. Siksi kun minä olen sen itkun aiheuttanut, vastasi mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osittain tutulta.

Mun mies ei raivoa, mutta jotenkin loukkaantuu jos mä itken.

Äksyilee, kettuilee, on ylimielinen. Ja mä itken sitä alkuperäistä asiaa ja lisäksi tuota asennetta.

Lopulta mä oon kuitenkin se syyllinen.

Oon sanonut sille että siltä puuttuu joku empatiapalikka kokonaan.

En ehkä jaksa tätä enää kauan.

Juuri tällaista se meilläkin on. Ihmettelen että miten voi sanoa, että uhriudun yms muuta niin ilkeää ja vielä selvästä päästä. Millainen ihminen ei lopeta huutamista ja sättimistä siinäkään vaiheessa kun toinen sanoo ettei halua jatkaa riitelyä? Minun on aina pakko poistua tilanteesta kun mies vaan jatkaisi ja jatkaisi.

Ap

Voimakkaasti narsistisia piirteitä omaava käyttäytyy kuten ap.n mies. Suosittelen jättämään sian , ei tule muuttumaan ainakaan hyvään suuntaan. Emotionaalisesti taaperon asteella eli ei näe itsessään mitään vikaa " eimuamikkäänvaivaa".

Narsistihullu saapui paikalle.

Totuus tekee kipeää. Ai niin "eihän ap.n miestä mikään vaivaa vaan AP on syypää miehen käytökseen". Tässä ketjussa on hyvin sairasta porukkaa!

Vierailija kirjoitti:

Osaan samaistua miehesi tunteisiin. Koska olen ollut/olen emotionaalisesti traumatisoitunut mies. Tunteet ärsyttivät minua ja varsinkin "naisellisten" tunteiden näyttäminen tai hyväksyminen itsessä oli vaikeaa. Jos nainen olisi muutama vuosi sitten itkenyt edessäni ja olisin vihainen hänelle voisin kuvitella vähätteleväni hänen reaktiotaan.

Tietenkin vastuu omien tunnelukkojen avaamisessa on miehellä itsellään mutta kyllä siinä voi yrittää auttaa. Riippuu onko mies yhtään avoin minkäänlaiseen keskusteluun omista tunteista. Pitää myös muistaa että yhteiskunta ohjaa miehiä vahvasti tällaiseen ajattelutapaan. Boys don't cry tuntuu 80 luvun sanomalta mutta idea on pysynyt vahvana poikien mielessä.

Painu nytVITTUUNniiden tunnelukkojesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinä haet täältä vahvistusta sille, että olet ihana enkeli ja miehesi on k...pää. Todella moni on tehnyt tuota ennenkin. Sitten suututte kun ihmiset katsovat asiaa vähän puolueettomammasta kulmasta.

Kuvaamasi miehen käytös ei ole pikkuasia, vaan henkistä väkivaltaa. Et kuitenkaan sitäkään hyväksy että tekisit ainoan oikean johtopäätöksen. Haluat olla marttyyri ja uhriutua. Silloin teet niin. En ihmettele että miestäsi ärsyttää.

Ei hän silti tee tunnekuohussaan oikein mutta sinäkin olet läheisriippuva. Olette niin joustamattomia että ehkä molemmilla on jokin persoonallisuushäiriökin, tai hyvin vahvoja piirteitä.

Miksi haet täältä sääliä? Etkö ole aikuinen nainen, joka voi itse päättää mihin suostuu? Missä suhteessa elää? Etkö kykene elättämään itseäsi vai onko elintason lasku isompi ongelma kuin väkivalta?

Et kysy itseltäsi oikeita kysymyksiä etkä siedä kun muut kysyvät. Mitä siis teet täällä? Odotat päänsilitystä, kehuja ja miehen haukkumista, sitten lähdet täältä etkä muuta mitään. Kunnes tulet takaisin.

Se on meistä muistakin kuin epäterveestä miehestäsi uhriutuvaa, ärsyttävää ja ihan yhtä epätervettä !vallankäyttöä!.

Anteeksi mutta miten elintason lasku nyt tähänkin asiaan liittyy? Ehkä olen liian herkkis kun vastaan näihin ja puolustelen itseäni, mutta täällä tehdään paljon olettamuksia siitä miten ero vaikuttaisi minuun eikä keskitytä kertomaani ollenkaan. En hae sääliä, ehkä vertaistukea olisi kiva saada, mutta huomaan ettei se kannata.

Siten että yksin asuessasi maksat kaiken itse. Moni jää tämän vuoksi marttyroimaan huonoihin parisuhteisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinä haet täältä vahvistusta sille, että olet ihana enkeli ja miehesi on k...pää. Todella moni on tehnyt tuota ennenkin. Sitten suututte kun ihmiset katsovat asiaa vähän puolueettomammasta kulmasta.

Kuvaamasi miehen käytös ei ole pikkuasia, vaan henkistä väkivaltaa. Et kuitenkaan sitäkään hyväksy että tekisit ainoan oikean johtopäätöksen. Haluat olla marttyyri ja uhriutua. Silloin teet niin. En ihmettele että miestäsi ärsyttää.

Ei hän silti tee tunnekuohussaan oikein mutta sinäkin olet läheisriippuva. Olette niin joustamattomia että ehkä molemmilla on jokin persoonallisuushäiriökin, tai hyvin vahvoja piirteitä.

Miksi haet täältä sääliä? Etkö ole aikuinen nainen, joka voi itse päättää mihin suostuu? Missä suhteessa elää? Etkö kykene elättämään itseäsi vai onko elintason lasku isompi ongelma kuin väkivalta?

Et kysy itseltäsi oikeita kysymyksiä etkä siedä kun muut kysyvät. Mitä siis teet täällä? Odotat päänsilitystä, kehuja ja miehen haukkumista, sitten lähdet täältä etkä muuta mitään. Kunnes tulet takaisin.

Se on meistä muistakin kuin epäterveestä miehestäsi uhriutuvaa, ärsyttävää ja ihan yhtä epätervettä !vallankäyttöä!.

Anteeksi mutta miten elintason lasku nyt tähänkin asiaan liittyy? Ehkä olen liian herkkis kun vastaan näihin ja puolustelen itseäni, mutta täällä tehdään paljon olettamuksia siitä miten ero vaikuttaisi minuun eikä keskitytä kertomaani ollenkaan. En hae sääliä, ehkä vertaistukea olisi kiva saada, mutta huomaan ettei se kannata.

No siis kyllä me olemme täällä sitä mieltä että miehesi käytös ei ole kivaa. Jotkut ovat myös yrittäneet miettiä, miksi mies käyttäytyy kuten käyttäytyy (tätähän mietit). Olet siis saanut vertaistukea, mutta myös kriittisempää pohdintaa.

Sotatraumat jatkuu sukupolvelta toiselle. Mies on palannut sodasta kovasti takkiinsa saaneensa ja on pitänyt vain pärjätä ja kieltää tunteensa, vahva mies ei itke. Tämä tunnevammaisuus jatkuu nykyaikana. Pojat ei itke! Miten mieheltä voi odottaa itkun ymmärtämistä kun ei voi ymmärtää mitä itku ylipäänsä tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on sekopäisiä vastauksia, kenties ap:n mies itse linjoilla. Mies ei kykene empatiaan. Mieti jos tulee joskus isoja murheita elämässä, miten tuollainen niihin reagoi ja onko tukena. Niinpä.

Tiedän että mieheni toisiaan lukee palstaa, koska olen hänelle näyttänyt täältä keskusteluja ja näistä ollaan yhdessä keskusteltu, joten ei se olisi mikään ihme, että hän käy alapeukuttamassa jokaista kirjoittamaani vastausta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kyllä ihme marisija ja itku iita. Käyppä katsomassa peiliin.

Katselen peiliin joka päivä ja mietin omaa käytöstäni. Mitä sinä näet kun katsot peiliin, vai katsotko vain pintapuolisesti omaa ulkomuotoa tyytyväisesti myhäillen kuinka olet niin vahva kun sinua ei koskaan itketä?

Ap

Et siis itse edes näe millainen marisia olet. Unohda sitten koko juttu. On hyödytöntä neuvoa ihmistä joka ei uskalla katsoa totuutta.

Vierailija kirjoitti:

OUdolta. Mun mies lohduttaa kun itken 

Tottakai minunkin lohduttaa, sillä jos itken, niin hätä on suuri ja pelkään. Meillä myös mies voi itkeä. Meillä myös nauretaan, halataan ja jutellaan paljon, mutta osaamme olla myös yksin ja tehdä itse päätöksiä. Meillä ei uhkailla, kiristetä ja manipuloida. Meillä on hyvä kahden aikuisen parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on sekopäisiä vastauksia, kenties ap:n mies itse linjoilla. Mies ei kykene empatiaan. Mieti jos tulee joskus isoja murheita elämässä, miten tuollainen niihin reagoi ja onko tukena. Niinpä.

Tiedän että mieheni toisiaan lukee palstaa, koska olen hänelle näyttänyt täältä keskusteluja ja näistä ollaan yhdessä keskusteltu, joten ei se olisi mikään ihme, että hän käy alapeukuttamassa jokaista kirjoittamaani vastausta.

Ap

No puhu sille miehelle sitten suoraan. Sitten kun olet puhunut suoraan, voitte jutella siitä miten omaisuus jaetaan ja kumpi lähtee etsimään uutta kämppää vai lähtevätkö kummatkin. Käyttäkää tämä aika hyväksenne.

Nimenomaan. Elämässä tulee ap:lle vastaan vielä ihan oikeita rankkoja asioita, joissa ei olekaan mitään mitä voi tehdä. Saati näin yksinkertaista ja ilmiselvää ratkaisua. Nyt pitää tehdä ongelmia sinnekin missä niitä ei ole. Ukko ulos ja itse terapiaan. Mutta ei. Mikähän draamamarttyyri sieltä sitten oikeiden vaikeuksien tullen pölähtää linjoille...

Tunnekylmä narsistisia piirteitä omaava mies. Eroa. Löydät parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, luulen että miehesi reaktiolla on paljonkin tekemistä kulttuurimme kanssa, jossa itkemistä ja tunteiden ilmaisua pidetään heikkoutena. Mikä näkyy näissä lukuisissa ivakommenteissa täälläkin.

Naisille perinteisesti on sallittu enemmän tunteiden näyttämistä kuin pojille ja miehille. Mieheltäsi on ehkä pienestä pitäen sekä vanhempien kasvatuksella ja kavereiden ja tuttujen "pojat ei itke" -reaktioilla leikattu pois kyvyt ja taidot ilmaista surua ja hätää itkemällä ja hän on sen oppinut ja sisäistänyt. Eräs tuttu mies kerran sanoi mulle, että hän ei osaisi itkeä, vaikka haluaisi, että hän ei tiedä miten se tapahtuu.

Kun monet miehet ovat tällä tavalla kovettaneet itsensä itkulle, ei heiltä myöskään tule empatiaa riidassa tai muutenkaan naisen itkulle. Itku näyttäytyy manipulaationa ja temppuna.

Ehkäpä näin. Anoppini kerran sanoi nähdessään minut itkevän, että ”lopeta se pillittäminen nyt heti paikalla”.

Eli hänkään ei kestä nähdä toisen ihmisen itkevän. Hän myös kerran katsoi minua todella pahasti kun eräissä häissä repesin nauruun, kun illan ohjelmistossa esitettiin hauskoja vitsejä. Anoppini kun on aina ollut hillitty ja hallittu, ja minusta tuntuu ettei hän hyväksy oikein minkäänlaista tunteilua.

Ap

Pillität vissiin todella usein, jos anopinkin nähden...