Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"

Mieheni teki tätä usein ja riitaahan siitä syntyi, kun hänen neuvonsa eivät ratkaisseetkaan ongelmiani tai poistaneetkaan tuosta vain kaikkia huoliani. Ajan kanssa hän oppi onneksi ymmärtämään, etten aina välttämättä kaipaa mitään ratkaisuja tai neuvoja, vaan että oloni helpottuisi ihan vain sillä, että hän kuuntelisi.

Isäni on myös tällainen ratkaisukeskeinen mies, mutta hänen kanssaan asia on mennyt niin päin, etten enää nykyään kerro hänelle huoliani, kun vaihtoehtoina on joko teeskennellä, että hänen neuvonsa hyödyttävät minua tai saada haukut päälleen.

Tuollainen on todella ärsyttävää.

Jos haluan avautua eli kertoa toiselle, että minulla on paha mieli, koska xxx ja sitten hän keksaisee jonkin pikaratkaisun kiertämällä tai yksinkertaistamalla ongelman, jolloin

a) loukkaannun, koska hän pitää minua tyhmänä: jos asia olisi noin helposti ratkaistavissa, enkö muka olisi jo itse toiminut niin?

b) loukkaannun, koska hän ei ole kiinnostunut minusta ja ajatuksistani vaan haluaa itse päästä pätemään

c) loukkaannun, koska hän on tyly ja epäempaattinen eikä yritäkään ymmärtää minua

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen on todella ärsyttävää.

Jos haluan avautua eli kertoa toiselle, että minulla on paha mieli, koska xxx ja sitten hän keksaisee jonkin pikaratkaisun kiertämällä tai yksinkertaistamalla ongelman, jolloin

a) loukkaannun, koska hän pitää minua tyhmänä: jos asia olisi noin helposti ratkaistavissa, enkö muka olisi jo itse toiminut niin?

b) loukkaannun, koska hän ei ole kiinnostunut minusta ja ajatuksistani vaan haluaa itse päästä pätemään

c) loukkaannun, koska hän on tyly ja epäempaattinen eikä yritäkään ymmärtää minua

Ai kamala. Kippaat ongelmasi toisen päälle ja loukkaannut, kun hän reagoi väärin. Toivottavasti et vaivaa yhtä ihmistä kuin kerran.

Annan sinulle neuvon: minä en tarvitse neuvoja!

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, mieheni ja hänen perheensä.

"Olen väsynyt pikkulapsen kanssa, en jotenkin saa nukuttua kunnolla enää "

V. "Oletko kokeillut melatoniinia? Entä vitamiineja? Mitä jos ostaisit painopeiton/toiset pimennysverhot/kuntosalijäsenyyden? Avantouinti varmaan virkistäisi!"

Meillä on täysin erilainen keskustelukulttuuri perheissämme. Minua turhauttaa, kun aina neuvotaan ja sitten alan änkyttää, että minulla oikeastaan on jo pimennysverhot / olen kokeillut jo melatoniinia / ym. Ja sitten se keskustelun fokus vaihtuu siihen melatoniiniin/avantouintiin/laitesukellukseen ja minusta tuntuu, että tunteeni sivuutetaan.

Omassa perheessä

"Olen väsynyt lapsen kanssa "

V: "Voi, olinkin jo unohtanut nuo ajat! Minua väsytti myös niin, että löysin kylmiä kahvikupillisia ympäriinsä, enkä muistanut edes kaataneeni itselleni kahvia.

"Joo, minäkin löysin kaukosäätimen pyykkikorista, kun olin sen laittanut sinne "

Ts. Minä haluan jakaa yhteisiä kokemuksia, mieluummin kuin saada vinkkejä. Meitä turhautti kommunikaatio, mutta nyt kun tiedostamme tämän eron ja olemme puhuneet siitä, meillä menee paremmin miehen kanssa. Arvostan kyllä myös heidän ratkaisukeskeisyyttään ja nopeuttaan eri ongelmatilanteissa. Ehkä vastakohdat myös täydentää toisiaan 🤔 minäkin olen opetellut tuomaan asioita esille eri tavalla.

Minä olin joskus pienten lasten kanssa niin väsynyt, että törmäilin ovenpieliin ja poltin veden pohjaan. Olisin tarvinnut, että eksä olisi viitsinyt hieman enemmän nostaa takamusta penkistä ja hoitaa omia lapsiaan ja hieman vähemmän keskittynyt omiin kivoihin juttuihin. Hän ”ratkaisukeskeisenä” ehdotti, että tilaisin palveluntarjoajalta interpretatiivisen tanssin ja sillä voisi olla terapeuttista vaikutusta. Jep.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, mieheni ja hänen perheensä.

"Olen väsynyt pikkulapsen kanssa, en jotenkin saa nukuttua kunnolla enää "

V. "Oletko kokeillut melatoniinia? Entä vitamiineja? Mitä jos ostaisit painopeiton/toiset pimennysverhot/kuntosalijäsenyyden? Avantouinti varmaan virkistäisi!"

Meillä on täysin erilainen keskustelukulttuuri perheissämme. Minua turhauttaa, kun aina neuvotaan ja sitten alan änkyttää, että minulla oikeastaan on jo pimennysverhot / olen kokeillut jo melatoniinia / ym. Ja sitten se keskustelun fokus vaihtuu siihen melatoniiniin/avantouintiin/laitesukellukseen ja minusta tuntuu, että tunteeni sivuutetaan.

Omassa perheessä

"Olen väsynyt lapsen kanssa "

V: "Voi, olinkin jo unohtanut nuo ajat! Minua väsytti myös niin, että löysin kylmiä kahvikupillisia ympäriinsä, enkä muistanut edes kaataneeni itselleni kahvia.

"Joo, minäkin löysin kaukosäätimen pyykkikorista, kun olin sen laittanut sinne "

Ts. Minä haluan jakaa yhteisiä kokemuksia, mieluummin kuin saada vinkkejä. Meitä turhautti kommunikaatio, mutta nyt kun tiedostamme tämän eron ja olemme puhuneet siitä, meillä menee paremmin miehen kanssa. Arvostan kyllä myös heidän ratkaisukeskeisyyttään ja nopeuttaan eri ongelmatilanteissa. Ehkä vastakohdat myös täydentää toisiaan 🤔 minäkin olen opetellut tuomaan asioita esille eri tavalla.

Tämä on loistava esimerkki! Tuota vertaistukea sitä kaipaa, ei loputtomia neuvoja. Kiitos tästä ♡

Vierailija kirjoitti:

Joo ärsyttää nämä avautujat, jotka eivät voi kuunnella neuvoja. 

Kannattaa harjoitella/miettiä tunneälyn käyttämistä, yrittää ymmärtää se, että avautuva henkilö ei välttämättä ole ollenkaan neuvojen tarpeessa, ellei hän jollain lailla kysy niitä. Niin monta usein ihmiset ovat vain sen kuuntelevan kirvan tarpeessa. Se jo keventää taakkaa. Jos on raskaita asioita, niin joidenkin yltiöpäinen neuvomisen tarve lisää taakkaa entisestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ärsyttää nämä avautujat, jotka eivät voi kuunnella neuvoja. 

Kannattaa harjoitella/miettiä tunneälyn käyttämistä, yrittää ymmärtää se, että avautuva henkilö ei välttämättä ole ollenkaan neuvojen tarpeessa, ellei hän jollain lailla kysy niitä. Niin monta usein ihmiset ovat vain sen kuuntelevan kirvan tarpeessa. Se jo keventää taakkaa. Jos on raskaita asioita, niin joidenkin yltiöpäinen neuvomisen tarve lisää taakkaa entisestään.

Kuuntelevan korvan🙄

Miten itseään täynnä on ihminen, joka tilittää ongelmiaan ja loukkaantuu, jos häntä yrittää auttaa? Luuletteko te, että on helppoa kuunnella muiden murheita? Kuunteletteko te itse koskaan vai oletteko aina vain se osapuoli, joka puhuu itsestään?

Tunnen yhden. Rasittava kwskustelija. Häiritsee, että nostaa itsensä niin paljon ylemmäs minua, että kuvittelee voivansa keksiä tuosta vain ratkaisun, jota en olisi muka jo itse ajatellut. Tyhmänäkö minua pitää? Ihmisen tärkein sosiaalinen taito on taito osata kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan. 

Mulla samaa vikaa, mutta olen antanut itselleni kuitenkin luvan, koska en pysty olemaan ihan pelkkänä korvana, esittää kysymyksiä "Onko ystäväsi käynyt miehineen pariterapiassa, oliko ero ainoa ratkaisu, miten heidän lapset ovat ottaneet asian, ei kai kolmansia osapuolia ole kuvioissa"? jne. kun ennen ois ollut, että pariterapiaan vaan, ei kai ne nyt noin vaan eroa, ilman mitään yritystä, lapsista kyllä kannattaa pitää huolta niin, etteivät joudu riitojen keskelle, oliko pettämisestä kyse"?...

...ja osaanhan mä, loppujen lopuksi, pelkästään kuunnellakin, kun tarkemmin ajattelen. Viimeksi ystäväni kertoi kuinka hänessä ei ole mitään vikaa, eikä hän edes oikeastaan syö, mutta silti vaan lihoo. Kutsui kylään, ja jo pelkästä kattauksesta ja sen katsomisesta alkoi housut kiristää :D Hesekääreitä näytti olevan roskiksessa...En sanonut mitään. Joskus vaan ei kannata.

AP halusi vain avautua.

Luin jutun.ok.

Joo tunnen, minä. Anteeksi. Tiedän että se on ärsyttävää ja koitan opetella siitä pois.

Joillekin se on se tapa käsitellä asioita ja koittaa auttaa. Sitähän se oikeasti on vaikkei toinen apua edes kaipaa.

Joten älkää olko liian ankaria myös meitä kohtaan. Yritän oikeasti!

Vierailija kirjoitti:

Jos avaudun murheellisena jostain asiasta niin kyllä se on aina jokin niin vaikea tilanne ettei sitä edes voi ratkaista, kaipaan ihan vaan sitä että joku kykenee hetken olemaan siinä tuskaisessa olossa mun kanssa ja sanoo vaikka "ottaisin tuon sinulta pois jos voisin" tai "kuullostaa tosi rankalta, koita kestää." Ei mitään sen ihmeempää.

Eikä pidä tietenkään liikaa ruikuttaa kenellekään, rajansa silläkin. Ns. vakavien-vakavien asioiden kanssa sitä on loppupeleissä aina aika yksin ja vain saman kokenut voi ymmärtää.

On avautumisia ja on avautumisia. Jos minulle avaudutaan läheisen kuolemasta tai jostain ihan puhtaasta pakasta johon ei voi vaikuttaa, niin minun neuvoni rajoittuvat siihen sympatiaan ja "koita jaksaa pitää huolta itsestäsi" tyylisiin kommentteihin. Sitten on avautujia ja avautujia. Jotkut ystävistäni kertovat jo avautumisvaiheessa tilanteesta reflektiivisesti ja silloin on helppo olla hiljaa ja komppailla ajatuksia. Sitten on niitä, jotka tosiaan vain vellovat ja se on ihan sama mitä sanot joka ei ole "oumaigaaad miten kauheeta" niin se on neuvomista. Kaikki eivät vain jaksa kuunnella elämän perspektiivissä pienestä, ratkaistavissa olevasta itse aiheutetusta ongelmatilanteesta pää kallellaan nyökytellen. Minä mukaan lukien.

Itse olen hyvin ratkaisukeskeinen ja jos itse avaudun asioista niin nimenomaan ärsyttää voivottelijat ja hymistelijä sekä ne joilla pitää aina olla samanlainen vertaiskokemus jolla päteä. Itse kaipaan selkeästi erilaisia analyyttisiä näkökulmia ja ratkaisuja joita en ehkä itse näe. Tämän vuoksi pyri olemaan avautumatta ihnisille jotka haluavat vain nyötäelää ongelmissani, koska he eivät oikein osaa tarjota mitään asiaa edistävää tukea. Minulle ne neuvot ja ratkaisut, ihan seuran lisäksi, ovat nimenomaan parasta tukea mitä ystävä voi antaa.

Itse olen opetellut olemaan neuvonatta jo nuorena. Kuitenkaan en koskaan ole oppinut voivottelemaan toisen ongelmia enkä tuomaan omia kokemuksia vertaistueksi. Tästä johtuen koen muiden kuin ratkaisukeskeisten ihmisten avautumiset tosi kiusallisiksi kun en tiedä mitä sanoa. Olen huomannut että he tulkitsevat herkästi kaiken ei kokemusperäisen ajattelun neuvoiksi vaikka itse en niitä neuvoiksi tarkoita vaan enemmän pohdin erilaisia näkökulmia tilanteeseen.

Ihmiset on erilaisia, ratkaisukeskeisten sättijöiden kannataa muistaa että ehkäpä joku teille avautuva saattaa kaivata niitä ratkaisuja kokemusten ja voi ei:den sijaan. Osaattehan tekin tarjota tukea niin kuin sitä tarvitaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Höpö höpö. Se, että haluaa toisen kuuntelevan, ei ole velloutumista. Minä en halua neuvoja ja olen kyllä osannut ratkaista sen ongelman, jos joku neuvoo. En hae enää siltä ihmiseltä tukea enkä pidä ystävänä. Kuuntelun idea on se, että kun tulee kuulluksi, mieli kevenee ja löytää itse ratkaiun ongelmaan. Päsmäröivä neuvoja vain haittaa tätä prosessia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Höpö höpö. Se, että haluaa toisen kuuntelevan, ei ole velloutumista. Minä en halua neuvoja ja olen kyllä osannut ratkaista sen ongelman, jos joku neuvoo. En hae enää siltä ihmiseltä tukea enkä pidä ystävänä. Kuuntelun idea on se, että kun tulee kuulluksi, mieli kevenee ja löytää itse ratkaiun ongelmaan. Päsmäröivä neuvoja vain haittaa tätä prosessia.

Höpö höpö itsellesi. Vain sinunko tapasi on oikea? Miksi et edes yritä ymmärtää sitä toista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan. 

Kyllä he varmaan haluavatkin saada ongelmansa ratkaistua, mutta jos se olisi helppoa niin he olisivat todennäköisesti ratkaisseet ne jo.

Yleensä se ratkaisu itse asiaan on helppo. Oikea ongelma on avautuvan henkinen este asian ratkaisemiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, mieheni ja hänen perheensä.

"Olen väsynyt pikkulapsen kanssa, en jotenkin saa nukuttua kunnolla enää "

V. "Oletko kokeillut melatoniinia? Entä vitamiineja? Mitä jos ostaisit painopeiton/toiset pimennysverhot/kuntosalijäsenyyden? Avantouinti varmaan virkistäisi!"

Meillä on täysin erilainen keskustelukulttuuri perheissämme. Minua turhauttaa, kun aina neuvotaan ja sitten alan änkyttää, että minulla oikeastaan on jo pimennysverhot / olen kokeillut jo melatoniinia / ym. Ja sitten se keskustelun fokus vaihtuu siihen melatoniiniin/avantouintiin/laitesukellukseen ja minusta tuntuu, että tunteeni sivuutetaan.

Omassa perheessä

"Olen väsynyt lapsen kanssa "

V: "Voi, olinkin jo unohtanut nuo ajat! Minua väsytti myös niin, että löysin kylmiä kahvikupillisia ympäriinsä, enkä muistanut edes kaataneeni itselleni kahvia.

"Joo, minäkin löysin kaukosäätimen pyykkikorista, kun olin sen laittanut sinne "

Ts. Minä haluan jakaa yhteisiä kokemuksia, mieluummin kuin saada vinkkejä. Meitä turhautti kommunikaatio, mutta nyt kun tiedostamme tämän eron ja olemme puhuneet siitä, meillä menee paremmin miehen kanssa. Arvostan kyllä myös heidän ratkaisukeskeisyyttään ja nopeuttaan eri ongelmatilanteissa. Ehkä vastakohdat myös täydentää toisiaan 🤔 minäkin olen opetellut tuomaan asioita esille eri tavalla.

Suurin osa ei halua saada vertaistukea eli kuulla, että jollain toisella on joskus ollut samanlaista! He kokevat, että se on heidän kokemuksensa mitätöintiä, koska juuri heillä on ainutkertainen väsymys ja sitä pitää ihmetellä ja kauhistella, ei sanoa, että voi kuule, minäkin olen ollut rättiväsynyt, silloinhan siitä menee koko ainutlaatuisuus! Neuvojakaan ei haluta, koska tietenkin väsynyt on jo kokeillut kaiken mahdollisen.

Tuollainen valituksissa vellominen ei vie tilannetta minnekään, siitä ei ole apua ja varmaan sinunkin miehesi suku miettii, miksi et halua elämäsi olevan hyvin, miksi mieluummin tyydyt valittamaan. He oivaltavat kyllä, että juuri tuon asenteesi vuoksi et koskaan saavuta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, mieheni ja hänen perheensä.

"Olen väsynyt pikkulapsen kanssa, en jotenkin saa nukuttua kunnolla enää "

V. "Oletko kokeillut melatoniinia? Entä vitamiineja? Mitä jos ostaisit painopeiton/toiset pimennysverhot/kuntosalijäsenyyden? Avantouinti varmaan virkistäisi!"

Meillä on täysin erilainen keskustelukulttuuri perheissämme. Minua turhauttaa, kun aina neuvotaan ja sitten alan änkyttää, että minulla oikeastaan on jo pimennysverhot / olen kokeillut jo melatoniinia / ym. Ja sitten se keskustelun fokus vaihtuu siihen melatoniiniin/avantouintiin/laitesukellukseen ja minusta tuntuu, että tunteeni sivuutetaan.

Omassa perheessä

"Olen väsynyt lapsen kanssa "

V: "Voi, olinkin jo unohtanut nuo ajat! Minua väsytti myös niin, että löysin kylmiä kahvikupillisia ympäriinsä, enkä muistanut edes kaataneeni itselleni kahvia.

"Joo, minäkin löysin kaukosäätimen pyykkikorista, kun olin sen laittanut sinne "

Ts. Minä haluan jakaa yhteisiä kokemuksia, mieluummin kuin saada vinkkejä. Meitä turhautti kommunikaatio, mutta nyt kun tiedostamme tämän eron ja olemme puhuneet siitä, meillä menee paremmin miehen kanssa. Arvostan kyllä myös heidän ratkaisukeskeisyyttään ja nopeuttaan eri ongelmatilanteissa. Ehkä vastakohdat myös täydentää toisiaan 🤔 minäkin olen opetellut tuomaan asioita esille eri tavalla.

Tämä on loistava esimerkki! Tuota vertaistukea sitä kaipaa, ei loputtomia neuvoja. Kiitos tästä ♡

Kannattaa muistaa että on ihmisiä joita ärsyttää se kun alat kertoa omia kokemuksiasi. Jos joku kertoo hänen kokemuksistaan ei hän halua kuulla sinun tilitystäsi samasta asiasta tai sitä että teet itsesi keskipisteeksi.