Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"

Vierailija kirjoitti:

Mikset ap sitten suoraan sano, että et halua ratkaisuja, haluat vain kuuntelijan?

Tai toisinpäin, jos toisen avausta ei ole ns.aseteltu kysymysmuotoon tai jos ei tule suoraa kysymystä tyyliin "mitä mun pitäis tehdä" niin voi neuvomisen jättää samantien, tai vähintään voi kysyä, että haluatko mielipiteeni jos noista jää itselle epäselvää, se on erikoinen juttu, että monessa muussa asiassa jossa kysymystä ei suoraan anneta, ei myöskään olla neuvoja antamassa, mutta toisten "avautumisia" kuunnellessa on lähes kaikilla tarve alkaa kehittää siihen ratkaisua pyytämättäkin, inhimillistä toki kun haluaa auttaa, mutta harvoin se onnistuu.

Usein noissa avautumisissa on kyse siitä, että saa vaan puhua toiselle ääneen ja se auttaa tavallaan jäsentelemään sitä ongelmaa jota on vain miettinyt ja pyöritellyt päässään yksikseen ja jo se puhuminen useimmiten auttaa löytämään ratkaisun tai helpottaa sen löytymistä, ihan ilman toisen "täsmä neuvojakin".

Liian usein keittiöpsykologit tuputtavat neuvojaan, mutta todella harvoin ne oikeat psykologitkaan suoranaisesti neuvovat mitä pitäisi tehdä, pääosa ajasta menee nimenomaan kuunteluun ja kysymyksien asettelu hienovaraisesti ohjaa potilaan itse ns.hoksaamaan missä se ongelma on ja miten sen purkaisi, sillä saa enemmän aikaiseksi kun se ajatus ratkaisuun löytyy itsestä.

Ongelmat harvoin ratkeavat jos toinen sanoo miten pitää toimia, jos ne ei autakaan niin se luottamus toiseen kokee kolauksen kun on saanutkin vääriä neuvoja, se kääntyy tavallaan ympäri kun toinen alkaa miettimään ettei neuvoja olekaan yhtään ymmärtänyt ja kuunnellut hänen ongelmiaan kun antoi noin huonoja neuvoja, siksi on parempi vain kuunnella ja kertoa vain mielipiteensä tai ajatuksensa miten itse ongelmaa lähestyisi painottaen ettei se välttämättä toimi toiselle eli mahdolllisimman paljon välttää suorien neuvojen antamista vaikka sitä kysyttäisiinkin.

Eikä se väärin ole jos sanoo avautujalle, että en osaa auttaa, mutta mitäs jos hän voisi käydä vaikka ammattilaisen juttusilla, sitä varten he sitä tekevät ja kouluja ovat käyneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset ap sitten suoraan sano, että et halua ratkaisuja, haluat vain kuuntelijan?

Tai toisinpäin, jos toisen avausta ei ole ns.aseteltu kysymysmuotoon tai jos ei tule suoraa kysymystä tyyliin "mitä mun pitäis tehdä" niin voi neuvomisen jättää samantien, tai vähintään voi kysyä, että haluatko mielipiteeni jos noista jää itselle epäselvää, se on erikoinen juttu, että monessa muussa asiassa jossa kysymystä ei suoraan anneta, ei myöskään olla neuvoja antamassa, mutta toisten "avautumisia" kuunnellessa on lähes kaikilla tarve alkaa kehittää siihen ratkaisua pyytämättäkin, inhimillistä toki kun haluaa auttaa, mutta harvoin se onnistuu.

Usein noissa avautumisissa on kyse siitä, että saa vaan puhua toiselle ääneen ja se auttaa tavallaan jäsentelemään sitä ongelmaa jota on vain miettinyt ja pyöritellyt päässään yksikseen ja jo se puhuminen useimmiten auttaa löytämään ratkaisun tai helpottaa sen löytymistä, ihan ilman toisen "täsmä neuvojakin".

Liian usein keittiöpsykologit tuputtavat neuvojaan, mutta todella harvoin ne oikeat psykologitkaan suoranaisesti neuvovat mitä pitäisi tehdä, pääosa ajasta menee nimenomaan kuunteluun ja kysymyksien asettelu hienovaraisesti ohjaa potilaan itse ns.hoksaamaan missä se ongelma on ja miten sen purkaisi, sillä saa enemmän aikaiseksi kun se ajatus ratkaisuun löytyy itsestä.

Ongelmat harvoin ratkeavat jos toinen sanoo miten pitää toimia, jos ne ei autakaan niin se luottamus toiseen kokee kolauksen kun on saanutkin vääriä neuvoja, se kääntyy tavallaan ympäri kun toinen alkaa miettimään ettei neuvoja olekaan yhtään ymmärtänyt ja kuunnellut hänen ongelmiaan kun antoi noin huonoja neuvoja, siksi on parempi vain kuunnella ja kertoa vain mielipiteensä tai ajatuksensa miten itse ongelmaa lähestyisi painottaen ettei se välttämättä toimi toiselle eli mahdolllisimman paljon välttää suorien neuvojen antamista vaikka sitä kysyttäisiinkin.

Eikä se väärin ole jos sanoo avautujalle, että en osaa auttaa, mutta mitäs jos hän voisi käydä vaikka ammattilaisen juttusilla, sitä varten he sitä tekevät ja kouluja ovat käyneet.

On tosiaan usein turhaa antaa avautujalle neuvoja, mitä hänen pitäisi tehdä, jos ei ole varma, että neuvo toimii avautujan elämässä. Mutta voi kertoa, mitä itse tekisi, jos olisi vastaavassa tilanteessa. Avautuja kuitenkin tietää, että kyseessä on kaksi eri ihmistä ja voi miettiä, voisiko sama toimia itselläänkin. 

Mutta onhan joihinkin ongelmiin ihan selkeät ratkaisut, mutta joko niitä neuvoja ei haluta kuulla tai niiden mukaan ei haluta toimia.

Tyypillä rahat vähissä ja tarvisi isomman vuokra-asunnon samalta alueelta. No ei onnistu, joten ratkaisu on muuttaa toiselle halvemmalle alueelle jos oikeasti lisätilaa kaipaa. Elämänlaatu ja rahatilanne paranisi muuton myötä, mutta niin ei voi tehdä koska x tai y, vaikka oikea syy on se, että muutto vaatisi paljon järjestelyitä ja toimia. Joten on helpompi jäädä paikalleen ja valittaa kuinka rahat on vähissä ja tilaa ei ole tarpeeksi plus niistä aiheutuvat lisäongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset ap sitten suoraan sano, että et halua ratkaisuja, haluat vain kuuntelijan?

Tai toisinpäin, jos toisen avausta ei ole ns.aseteltu kysymysmuotoon tai jos ei tule suoraa kysymystä tyyliin "mitä mun pitäis tehdä" niin voi neuvomisen jättää samantien, tai vähintään voi kysyä, että haluatko mielipiteeni jos noista jää itselle epäselvää, se on erikoinen juttu, että monessa muussa asiassa jossa kysymystä ei suoraan anneta, ei myöskään olla neuvoja antamassa, mutta toisten "avautumisia" kuunnellessa on lähes kaikilla tarve alkaa kehittää siihen ratkaisua pyytämättäkin, inhimillistä toki kun haluaa auttaa, mutta harvoin se onnistuu.

Usein noissa avautumisissa on kyse siitä, että saa vaan puhua toiselle ääneen ja se auttaa tavallaan jäsentelemään sitä ongelmaa jota on vain miettinyt ja pyöritellyt päässään yksikseen ja jo se puhuminen useimmiten auttaa löytämään ratkaisun tai helpottaa sen löytymistä, ihan ilman toisen "täsmä neuvojakin".

Liian usein keittiöpsykologit tuputtavat neuvojaan, mutta todella harvoin ne oikeat psykologitkaan suoranaisesti neuvovat mitä pitäisi tehdä, pääosa ajasta menee nimenomaan kuunteluun ja kysymyksien asettelu hienovaraisesti ohjaa potilaan itse ns.hoksaamaan missä se ongelma on ja miten sen purkaisi, sillä saa enemmän aikaiseksi kun se ajatus ratkaisuun löytyy itsestä.

Ongelmat harvoin ratkeavat jos toinen sanoo miten pitää toimia, jos ne ei autakaan niin se luottamus toiseen kokee kolauksen kun on saanutkin vääriä neuvoja, se kääntyy tavallaan ympäri kun toinen alkaa miettimään ettei neuvoja olekaan yhtään ymmärtänyt ja kuunnellut hänen ongelmiaan kun antoi noin huonoja neuvoja, siksi on parempi vain kuunnella ja kertoa vain mielipiteensä tai ajatuksensa miten itse ongelmaa lähestyisi painottaen ettei se välttämättä toimi toiselle eli mahdolllisimman paljon välttää suorien neuvojen antamista vaikka sitä kysyttäisiinkin.

Eikä se väärin ole jos sanoo avautujalle, että en osaa auttaa, mutta mitäs jos hän voisi käydä vaikka ammattilaisen juttusilla, sitä varten he sitä tekevät ja kouluja ovat käyneet.

On tosiaan usein turhaa antaa avautujalle neuvoja, mitä hänen pitäisi tehdä, jos ei ole varma, että neuvo toimii avautujan elämässä. Mutta voi kertoa, mitä itse tekisi, jos olisi vastaavassa tilanteessa. Avautuja kuitenkin tietää, että kyseessä on kaksi eri ihmistä ja voi miettiä, voisiko sama toimia itselläänkin. 

No noinhan se neuvo esitetään, miten itse tekisi. Ei kai kukaan neuvojakaan neuvo suoraan käskyttäen, että "tee näin", ellei avautuja ole lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset ap sitten suoraan sano, että et halua ratkaisuja, haluat vain kuuntelijan?

Tai toisinpäin, jos toisen avausta ei ole ns.aseteltu kysymysmuotoon tai jos ei tule suoraa kysymystä tyyliin "mitä mun pitäis tehdä" niin voi neuvomisen jättää samantien, tai vähintään voi kysyä, että haluatko mielipiteeni jos noista jää itselle epäselvää, se on erikoinen juttu, että monessa muussa asiassa jossa kysymystä ei suoraan anneta, ei myöskään olla neuvoja antamassa, mutta toisten "avautumisia" kuunnellessa on lähes kaikilla tarve alkaa kehittää siihen ratkaisua pyytämättäkin, inhimillistä toki kun haluaa auttaa, mutta harvoin se onnistuu.

Usein noissa avautumisissa on kyse siitä, että saa vaan puhua toiselle ääneen ja se auttaa tavallaan jäsentelemään sitä ongelmaa jota on vain miettinyt ja pyöritellyt päässään yksikseen ja jo se puhuminen useimmiten auttaa löytämään ratkaisun tai helpottaa sen löytymistä, ihan ilman toisen "täsmä neuvojakin".

Liian usein keittiöpsykologit tuputtavat neuvojaan, mutta todella harvoin ne oikeat psykologitkaan suoranaisesti neuvovat mitä pitäisi tehdä, pääosa ajasta menee nimenomaan kuunteluun ja kysymyksien asettelu hienovaraisesti ohjaa potilaan itse ns.hoksaamaan missä se ongelma on ja miten sen purkaisi, sillä saa enemmän aikaiseksi kun se ajatus ratkaisuun löytyy itsestä.

Ongelmat harvoin ratkeavat jos toinen sanoo miten pitää toimia, jos ne ei autakaan niin se luottamus toiseen kokee kolauksen kun on saanutkin vääriä neuvoja, se kääntyy tavallaan ympäri kun toinen alkaa miettimään ettei neuvoja olekaan yhtään ymmärtänyt ja kuunnellut hänen ongelmiaan kun antoi noin huonoja neuvoja, siksi on parempi vain kuunnella ja kertoa vain mielipiteensä tai ajatuksensa miten itse ongelmaa lähestyisi painottaen ettei se välttämättä toimi toiselle eli mahdolllisimman paljon välttää suorien neuvojen antamista vaikka sitä kysyttäisiinkin.

Eikä se väärin ole jos sanoo avautujalle, että en osaa auttaa, mutta mitäs jos hän voisi käydä vaikka ammattilaisen juttusilla, sitä varten he sitä tekevät ja kouluja ovat käyneet.

On tosiaan usein turhaa antaa avautujalle neuvoja, mitä hänen pitäisi tehdä, jos ei ole varma, että neuvo toimii avautujan elämässä. Mutta voi kertoa, mitä itse tekisi, jos olisi vastaavassa tilanteessa. Avautuja kuitenkin tietää, että kyseessä on kaksi eri ihmistä ja voi miettiä, voisiko sama toimia itselläänkin. 

No noinhan se neuvo esitetään, miten itse tekisi. Ei kai kukaan neuvojakaan neuvo suoraan käskyttäen, että "tee näin", ellei avautuja ole lapsi?

Mä sain aloituksesta (ja monesta muustakin kommentista ketjussa) käsityksen, että jotkut tosiaan alkavat neuvoa, mitä avautujan pitäisi tehdä. 

Eli millaista konkreettista vuorovaikutusta siis halutaan? Jotain tällaista? :

—onpa sulla rankkaa

—voi harmi

—kuulostaapa ikävältä

— todella surullista

Mä voi hyvin vetää valitustilanteet noilla fraaseilla mutten koe itse tuollaisia keskusteluja a toisina. Eri asia tietysti silloin jos toista on kohdannut juuri suuri suru.

Itse toivon nimenomaan neuvoja ja raykasiujaehdotuksia jos avaudun jostain ongelmasta.

Vierailija kirjoitti:

Mutta onhan joihinkin ongelmiin ihan selkeät ratkaisut, mutta joko niitä neuvoja ei haluta kuulla tai niiden mukaan ei haluta toimia.

Tyypillä rahat vähissä ja tarvisi isomman vuokra-asunnon samalta alueelta. No ei onnistu, joten ratkaisu on muuttaa toiselle halvemmalle alueelle jos oikeasti lisätilaa kaipaa. Elämänlaatu ja rahatilanne paranisi muuton myötä, mutta niin ei voi tehdä koska x tai y, vaikka oikea syy on se, että muutto vaatisi paljon järjestelyitä ja toimia. Joten on helpompi jäädä paikalleen ja valittaa kuinka rahat on vähissä ja tilaa ei ole tarpeeksi plus niistä aiheutuvat lisäongelmat.

Yllättävän moniin arkielämän ongelmiin onkin olemassa ratkaisu. Jos ei muu niin ainakin hyväksyä, ettei aina saa mitä haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Eli millaista konkreettista vuorovaikutusta siis halutaan? Jotain tällaista? :

—onpa sulla rankkaa

—voi harmi

—kuulostaapa ikävältä

— todella surullista

Mä voi hyvin vetää valitustilanteet noilla fraaseilla mutten koe itse tuollaisia keskusteluja a toisina. Eri asia tietysti silloin jos toista on kohdannut juuri suuri suru.

Itse toivon nimenomaan neuvoja ja raykasiujaehdotuksia jos avaudun jostain ongelmasta.

Joo ei tuollaiset kommentit kuulosta minunkaan mielestä edes lohduttavilta. Aivan kuin jostain oppaasta vedetty, että näin kuuluu sanoa, mutta aito empatia ei välity. Mieluummin niitä neuvoja kiitos! Silloin on oikeasti ajateltu toisen hyvinvointia kun viitsii ihan erikseen vielä ratkaisua miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset ap sitten suoraan sano, että et halua ratkaisuja, haluat vain kuuntelijan?

Tai toisinpäin, jos toisen avausta ei ole ns.aseteltu kysymysmuotoon tai jos ei tule suoraa kysymystä tyyliin "mitä mun pitäis tehdä" niin voi neuvomisen jättää samantien, tai vähintään voi kysyä, että haluatko mielipiteeni jos noista jää itselle epäselvää, se on erikoinen juttu, että monessa muussa asiassa jossa kysymystä ei suoraan anneta, ei myöskään olla neuvoja antamassa, mutta toisten "avautumisia" kuunnellessa on lähes kaikilla tarve alkaa kehittää siihen ratkaisua pyytämättäkin, inhimillistä toki kun haluaa auttaa, mutta harvoin se onnistuu.

Usein noissa avautumisissa on kyse siitä, että saa vaan puhua toiselle ääneen ja se auttaa tavallaan jäsentelemään sitä ongelmaa jota on vain miettinyt ja pyöritellyt päässään yksikseen ja jo se puhuminen useimmiten auttaa löytämään ratkaisun tai helpottaa sen löytymistä, ihan ilman toisen "täsmä neuvojakin".

Liian usein keittiöpsykologit tuputtavat neuvojaan, mutta todella harvoin ne oikeat psykologitkaan suoranaisesti neuvovat mitä pitäisi tehdä, pääosa ajasta menee nimenomaan kuunteluun ja kysymyksien asettelu hienovaraisesti ohjaa potilaan itse ns.hoksaamaan missä se ongelma on ja miten sen purkaisi, sillä saa enemmän aikaiseksi kun se ajatus ratkaisuun löytyy itsestä.

Ongelmat harvoin ratkeavat jos toinen sanoo miten pitää toimia, jos ne ei autakaan niin se luottamus toiseen kokee kolauksen kun on saanutkin vääriä neuvoja, se kääntyy tavallaan ympäri kun toinen alkaa miettimään ettei neuvoja olekaan yhtään ymmärtänyt ja kuunnellut hänen ongelmiaan kun antoi noin huonoja neuvoja, siksi on parempi vain kuunnella ja kertoa vain mielipiteensä tai ajatuksensa miten itse ongelmaa lähestyisi painottaen ettei se välttämättä toimi toiselle eli mahdolllisimman paljon välttää suorien neuvojen antamista vaikka sitä kysyttäisiinkin.

Eikä se väärin ole jos sanoo avautujalle, että en osaa auttaa, mutta mitäs jos hän voisi käydä vaikka ammattilaisen juttusilla, sitä varten he sitä tekevät ja kouluja ovat käyneet.

On tosiaan usein turhaa antaa avautujalle neuvoja, mitä hänen pitäisi tehdä, jos ei ole varma, että neuvo toimii avautujan elämässä. Mutta voi kertoa, mitä itse tekisi, jos olisi vastaavassa tilanteessa. Avautuja kuitenkin tietää, että kyseessä on kaksi eri ihmistä ja voi miettiä, voisiko sama toimia itselläänkin. 

No noinhan se neuvo esitetään, miten itse tekisi. Ei kai kukaan neuvojakaan neuvo suoraan käskyttäen, että "tee näin", ellei avautuja ole lapsi?

Mä sain aloituksesta (ja monesta muustakin kommentista ketjussa) käsityksen, että jotkut tosiaan alkavat neuvoa, mitä avautujan pitäisi tehdä. 

Auts. No siinä tapauksessa ymmärrän tuohtumuksen. En ole törmännyt moiseen, onneksi. 

Oon niin laiska ja liian mukavuudenhaluinen rypemään ongelmissa että hoidan asiat pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman nopeasti. Sorrun varmasti ratkomaan muidenkin pulmia että päästäisiin nauttimaan hyvästä fiiliksestä heidän kanssaan. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi mihinkään masentavaan. Naurua ja läheisyyttä olla pitää.

Mä olen myös paha neuvomaan. Ehkä siitä syystä olenkin ammatiltani sairaanhoitaja. Yritän keksiä aina ratkaisua pulmaan, vaikkakin minäkin olen alkanut oppia, että tavallisessa elämässä kaikki eivät halua niitä neuvoja, vaan haluavat vain puhua.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen myös paha neuvomaan. Ehkä siitä syystä olenkin ammatiltani sairaanhoitaja. Yritän keksiä aina ratkaisua pulmaan, vaikkakin minäkin olen alkanut oppia, että tavallisessa elämässä kaikki eivät halua niitä neuvoja, vaan haluavat vain puhua.

Minäkin olen sairaanhoitaja, mutta kehotan aina ihmisiä kääntymään ongelmissaan ammattilaisen puoleen. Jos ongelmaan sopiva ammattilainen on sairaanhoitaja, siihen aina sanon, että sori, mutta en halua tehdä töitä vapaa-ajallani. Toki kuuntelen, jos joku on menettänyt läheisensä, sairastunut vakavasti tms, mutta mitään parisuhdeongelmia tms  kuuntelen tasan yhden kerran ja seuraavalla kerralla kehotan kääntymään ammattilaisen puoleen. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta onhan joihinkin ongelmiin ihan selkeät ratkaisut, mutta joko niitä neuvoja ei haluta kuulla tai niiden mukaan ei haluta toimia.

Tyypillä rahat vähissä ja tarvisi isomman vuokra-asunnon samalta alueelta. No ei onnistu, joten ratkaisu on muuttaa toiselle halvemmalle alueelle jos oikeasti lisätilaa kaipaa. Elämänlaatu ja rahatilanne paranisi muuton myötä, mutta niin ei voi tehdä koska x tai y, vaikka oikea syy on se, että muutto vaatisi paljon järjestelyitä ja toimia. Joten on helpompi jäädä paikalleen ja valittaa kuinka rahat on vähissä ja tilaa ei ole tarpeeksi plus niistä aiheutuvat lisäongelmat.

Asia on juuri näin, tosi moniin ongelmiin on oikeastikin ratkaisu, mutta jotkut tykkäävät velloa ja vatvoa mieluummin kuin toimia. Avautujat voisivat myös joskus katsoa peiliin, ja miettiä, olisiko parempi tehdä asialle jotain valvomisen sijaan. Totta kai sydänsuruja, läheisten kuolemaa, sairastumista tms. pitää saada myös käsitellä puhumalla ilman neuvoja. Mutta en itsekään jaksa olla mikään kuunteleva seinä, joka reflektoi vain puhujan tuntoja, sellaisissa ongelmissa joiden ratkaisemisen estää vain saamattomuus tms. henkinen blokki.

Mieheni. Olen oppinut sanomaan ennen avautumista, että en sitten halua neuvoja :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos avaudun murheellisena jostain asiasta niin kyllä se on aina jokin niin vaikea tilanne ettei sitä edes voi ratkaista, kaipaan ihan vaan sitä että joku kykenee hetken olemaan siinä tuskaisessa olossa mun kanssa ja sanoo vaikka "ottaisin tuon sinulta pois jos voisin" tai "kuullostaa tosi rankalta, koita kestää." Ei mitään sen ihmeempää.

Eikä pidä tietenkään liikaa ruikuttaa kenellekään, rajansa silläkin. Ns. vakavien-vakavien asioiden kanssa sitä on loppupeleissä aina aika yksin ja vain saman kokenut voi ymmärtää.

Minä taas en suostu jakamaan jonkun tuskaista oloa, se on hänen oma kokemuksensa.

Minä sanon aina että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru on puolikas suru. Itse pohjaan omat ystävyyssuhteeeni tähän ajatukseen. Olen hyvä kuuntelija ja siksi pidetty. Ystävyyssuhteeni ovat aitoja ja syviä. En edes osaisi kuvitella ystävyyssuhdetta jossa vain pinnallisesti ollaan tekemisissä.

Kunnioittava ystävä osaa kuunnella, ei keskeytä kysymyksillä tai neuvoilla tai ala jatkamaan juttua omista kokemuksistaan. Hyvä ystävä antaa puhua loppuun. Hyvä ystävä ei tuputa neuvoja, ei vähättele, ei puutu toisen asioihin eli kunnioittaa toisen rajoja. Hyvä ja fiksu ystävä ei ajattele että tuo idiootti ei osaa edes googlata tai miettiä mitään apuja itse koska on niin tyhmä ja siksi hänen pitää antaa typeriä tai järjettömiä neuvoja. Jos on omaa kokemusta tilanteesta joka on selvinnyt, voi silloin kertoa miten itsellä tilanne ratkesi. Mutta jos ei ole omakohtaista kokemusta niin ei ole hyvätapaista luetella jotain toksista positiivisuus- tuubaa, se on vain korulauseita ilman syvempää merkitystä. Itse koen varsin alentavana kysymykset "oletko sä koskaan ajatellut kokeilla sitä tai tätä?" ihan kuin olisin joku idiootti joka ei osaisi itse ajatella. Tämä on pelkkää itsensä ylentämistä kun ajatellaan että toinen on niin tyhmä että ei itse yritä mitenkään ratkaista ongelmaansa että kyllä itse osaisi. Siinä on sävyero siihen että oikeasti haluaisi auttaa ja antaa toimivia neuvoja.

Esim. jos on joku iho-ongelma ja yrittänyt kaikki maailman voiteet läpi ja lukenut tuhansia ruokavalioneuvoja niin joku besserwisseri tulee siihen neuvomaan että "oletsä koskaan ajatellut kokeilla jotain voidetta? ei kuulema kannattaisi syödä suklaata tms." Ja sitten kun iho ei tästä neuvosta simsalabin parane niin valitetaan että ei se suostu kuuntelemaan mun neuvoja.

Ihmiset kaipaavat vaikeissa elämäntilanteissa myötätuntoa. Se ei ole vellomista. Uusia näkökulmia voi esittää jos oikeasti tietää asiasta jotain, mutta on alentavaa toiselle kuvitella että "kyllä minä osaisin".

Tämä on sinun näkemyksesi hyvästä ystävyydestä.

Minulle hyvä ystävä on sellainen, joka ei yritä muuttaa minua tai sanele minulle ehtoja miten olla. Ja sama toisinpäin. Meillä on vakaa, syvällinen yhteisymmärrys siitä, MITEN ASIAT OVAT. Ja mikä on MERKITYKSEMME TOISILLEMME.

Voimme puhua vaikka yhtä aikaa, koska jatkamme toistemme lauseita , luotamme toisiimme ja siihen että haluamme toisillemme hyvää . Meillä on myös taito puhua ja kuunnella yhtä aikaa, niin samalla taajuudella olemme 😊

Tällaisia ystäviä minulla on, usko pois, enemmän kuin yhdessä kädessä sormia.

Ihmiset ovat erilaisia 🙏

Kuulostat ihan mun entiseltä tutulta.

Hänkin oikeasti kuvitteli että ystävyyssuhteensa ovat tuollaisia, todellisuus olikin muuta.

En tainnut koskaan saada yhtäkään lausetta sanottua loppuun hänen kanssa ”keskustellessa”.

Hän puhui ja puhui ja puhui ja minä kuuntelin.

En ehtinyt mitään kommentoida, emme siis periaatteessa keskustelleet hänen asioista, koska hän puhui, minä en saanut suunvuoroa.

Joihinkin harvoihin väleihin heitti jonkun kysymyksen, esim. mites sä pesutuvassa kävit?

Oli tullut siinä käydessä vastaan.

(Tässä tuleekin se mikä näissä neuvojissa on pahinta, pahimmat vievät sen seuraavakle tasolle, eli et edes varsinaisesti avaudu tai valita tai kysy neuvoa, niin silti neuvotaan tai jopa yritetään ratkaista asia minun puolesta vaikka en sitä todellakaan tarvitse.)

Vastasin sitten siihen että pyykkikone taisi tulla tiensä päähän. En ehtinyt enempää sanoa, kuten esim. että olin jo katsonut mistä tilaisin uuden.

(kotiinkuljetuksella ja vanhan poisviennillä koska minulla ei ole autoa...)

Hän oli sillä sekunnilla jo soittanut tutulleen jolla pyykkikone myynnissä ja höpisi kuinka minä, hänen tuttunsa haluaisi ostaa sen.

Yritin siinä sitten estellä ja ”ei, ei en mä nyt niin sanonut”... ja hän pälättää.

Ensinnäkin en edes halunnut käytettyä, ja kuka sen sitä paitsi kuskaisi ja veisi vanhan pois?!

Minä ehdin vain sanoa että pyykkikone taisi hajota! En hakenut mitään ratkaisua kun tiesin jo mitä teen asian kanssa!

Vastaava toistui esim. kun tuli hiustenvärjäys puheeksi. Tiesin jo mitä aion tehdä, mutta kun ei päästy siihen vaiheeseen lausetta.

Hän oli taas jo puhelimessa kampaajatuttunsa kanssa suunnilleen aikaa ja sävyä sopimassa.

Välit katkesi lopullisesti kun hän kuuli lapsensa kautta että olen menossa lapseni kanssa sairaalaan kun hänellä oli kipuja.

Hän soitti 14v LAPSELLENI joka itki kivusta ja tenttasi onko lapseni mahdollisesti raskaana!

Soitin itse hänelle ja yritin selittää kuinka asistonta tuollainen on mutta hän sönkötti, taas kännissä, että hän yrittää vain auttaa.

Onneksi on päästy tuosta eroon mutta hän ei näe itsessään mitään vikaa ikinä ja kehuskelee valtavalla ystäväpiirillään.

Vierailija kirjoitti:

Eli millaista konkreettista vuorovaikutusta siis halutaan? Jotain tällaista? :

—onpa sulla rankkaa

—voi harmi

—kuulostaapa ikävältä

— todella surullista

Mä voi hyvin vetää valitustilanteet noilla fraaseilla mutten koe itse tuollaisia keskusteluja a toisina. Eri asia tietysti silloin jos toista on kohdannut juuri suuri suru.

Itse toivon nimenomaan neuvoja ja raykasiujaehdotuksia jos avaudun jostain ongelmasta.

Juuri näin.

"Ota itseäsi niskasta kiinni", tämä suurten "älykköjen" megalomaaninen viisaus. 

Hauska ketju ja oikein painotetusti naisten ketju. Täällä selkeästi väitetään, että vaihtoehdot ovat vain "kuunnella sanomatta sanaakaan" tai "kertoa omat typerät putkiaivoiset kommenttinsa". 

On kyllä heikkoa ihmisten empaattisuus.

Mun mielestä on ihan eri asia avautua jostain ongelmastaan yhden kerran kuin avautua samasta ongelmasta kymmenen kertaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on ihan eri asia avautua jostain ongelmastaan yhden kerran kuin avautua samasta ongelmasta kymmenen kertaa. 

Totta! Ja usein näillä tietäjillä täysin onneton parisuhde.