Lue keskustelun säännöt.
Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"
Tunnetteko näitä tyyppejä? Avaudut esim omaan elämää liittyvästä asiasta/pulmasta, vaikka ihan vaan mietinnän tasolla tai vain kerrot kuulumisia. Tai kerrot mitä jollekkin tutullesi on käynyt, jotain kamalaa vaikka. Niin tämä tuttusi alkaa heti "ratkomaan" asiaa ja neuvomaan mitä pitäisi/olisi pitänyt tehdä tai toimia oikein. Sen sijaan että vain kuuntelisi sinua..
Kommentit (861)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä huvittavaa, kun itse on yrittänyt kymmenen vuotta ratkaista jotain ongelmaa, ja sitten toinen ihminen, joka kuulee asiasta ensimmäistä kertaa, luulee voivansa ratkaista asian viidessä minuutissa tietämättä tarkempia yksityiskohtia.
Joskus voi olla itse sokea ratkaisulle, koska ei näe tilannetta ulkoa päin. Tai tarvitsee sen, että joku toinen sanoo ääneen jonkun kipeän asian jota on halunnut väistellä mutta se on lopulta pakko hyväksyä.
En muista yhtään tilannetta, jolloin toisen kysymättä antama neuvo olisi ollut mulle hyödyksi. Itse olen kyllä kyennyt ratkaisut löytämään ja saanut siihen tukea kuuntelevilta ystäviltä.
No hyvä sinä. Mutta jos löysit ratkaisut itse, miksi niitä asioita piti muille vielä sälyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi kaveri on täsmä esimerkki tästä. Kerroin, että olen hakemassa uuteen koulutukseen, koska en koe olevani oikealla alalla. Hän neuvoi: "Suoraan sanottuna sulla ei ole mitään ongelmaa, kun on vakityöt ja kaikki." 🙄 Kyllä mä ainakin koen, että on iso ongelma, jos joka päivä on työmotivaatio kadoksissa.
Jos itse on pätkätyörumbassa, ei ehkä riitä vaan myötätuntoa. Eli jos ei oo myötätuntoa, kommentoidaan noin.
Vierailija kirjoitti:
Yksi kaveri on täsmä esimerkki tästä. Kerroin, että olen hakemassa uuteen koulutukseen, koska en koe olevani oikealla alalla. Hän neuvoi: "Suoraan sanottuna sulla ei ole mitään ongelmaa, kun on vakityöt ja kaikki." 🙄 Kyllä mä ainakin koen, että on iso ongelma, jos joka päivä on työmotivaatio kadoksissa.
No eihän tuossa ollut enää mitään neuvottavaa, olet löytänyt ratkaisun itse ja kerroit että olet lähtenyt toteuttamaan sitä. Olen neuvojatyyppi ja olisin sanonut vain että no niin, hyvä homma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä huvittavaa, kun itse on yrittänyt kymmenen vuotta ratkaista jotain ongelmaa, ja sitten toinen ihminen, joka kuulee asiasta ensimmäistä kertaa, luulee voivansa ratkaista asian viidessä minuutissa tietämättä tarkempia yksityiskohtia.
Joskus voi olla itse sokea ratkaisulle, koska ei näe tilannetta ulkoa päin. Tai tarvitsee sen, että joku toinen sanoo ääneen jonkun kipeän asian jota on halunnut väistellä mutta se on lopulta pakko hyväksyä.
En muista yhtään tilannetta, jolloin toisen kysymättä antama neuvo olisi ollut mulle hyödyksi. Itse olen kyllä kyennyt ratkaisut löytämään ja saanut siihen tukea kuuntelevilta ystäviltä.
No hyvä sinä. Mutta jos löysit ratkaisut itse, miksi niitä asioita piti muille vielä sälyttää?
Sälyttää? Onko jakaminen ja keskustelu sulle taakka?
Mä oonkin usein epäillyt, että neuvojilla on elämässä liikaa raskaita asioita. Heillä ei ole voimia keskustella eikä kohdata omia, saati sitten toisten, tunteita. Siksi he hyppäävät suoraan yksioikoisiin ratkaisuihin.
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin neuvominen kuin fraasit: kyllä se siitä, unohda se , koita kestää.
Unohda vaan se asia jo ja mene eteenpäin. Ei voi vaikuttaa asiaan.Jos ihmisellä on prosessoinnissa joku tuska tai asia, ei sitä todellakaan unohdeta ja mennä eteenpäin. Ei todellakaan.
Vaikkei sille mitään voisi tehdä, niin silti monia asia vaan pitää käydä itsensä kanssa läpi ja surra ehkä ja prosessoida se.
Siis käsitellä se.
Vihaan eniten niitä ketkä on sillee Unohda se..
Kun ei se ole se ratkaisu.
Kyl sitä kaipaa muutakin, kuuntelua ja YMMÄRRYSTÄ.
Tuo ei ole edes neuvomista, vaan nollaamista. Yritetään pyyhkäistä aihe sivuun kun ei osata tehdä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin neuvominen kuin fraasit: kyllä se siitä, unohda se , koita kestää.
Unohda vaan se asia jo ja mene eteenpäin. Ei voi vaikuttaa asiaan.Jos ihmisellä on prosessoinnissa joku tuska tai asia, ei sitä todellakaan unohdeta ja mennä eteenpäin. Ei todellakaan.
Vaikkei sille mitään voisi tehdä, niin silti monia asia vaan pitää käydä itsensä kanssa läpi ja surra ehkä ja prosessoida se.
Siis käsitellä se.
Vihaan eniten niitä ketkä on sillee Unohda se..
Kun ei se ole se ratkaisu.
Kyl sitä kaipaa muutakin, kuuntelua ja YMMÄRRYSTÄ.
Neuvojat ei uskalla kohdata kipeitä tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin neuvominen kuin fraasit: kyllä se siitä, unohda se , koita kestää.
Unohda vaan se asia jo ja mene eteenpäin. Ei voi vaikuttaa asiaan.Jos ihmisellä on prosessoinnissa joku tuska tai asia, ei sitä todellakaan unohdeta ja mennä eteenpäin. Ei todellakaan.
Vaikkei sille mitään voisi tehdä, niin silti monia asia vaan pitää käydä itsensä kanssa läpi ja surra ehkä ja prosessoida se.
Siis käsitellä se.
Vihaan eniten niitä ketkä on sillee Unohda se..
Kun ei se ole se ratkaisu.
Kyl sitä kaipaa muutakin, kuuntelua ja YMMÄRRYSTÄ.Tuo ei ole edes neuvomista, vaan nollaamista. Yritetään pyyhkäistä aihe sivuun kun ei osata tehdä mitään.
Apua, en ole edes tajunnut. Ja näin mulle tekee jopa pitkäaikainen ystävä. Ehkä mulla on trauma joka kestääkin kauan ja hän ei jaksa kun aina ohittaa mun aiheen just tollasilla sanoilla.
Lopputulos etten enää sitten edes avaudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä huvittavaa, kun itse on yrittänyt kymmenen vuotta ratkaista jotain ongelmaa, ja sitten toinen ihminen, joka kuulee asiasta ensimmäistä kertaa, luulee voivansa ratkaista asian viidessä minuutissa tietämättä tarkempia yksityiskohtia.
Joskus voi olla itse sokea ratkaisulle, koska ei näe tilannetta ulkoa päin. Tai tarvitsee sen, että joku toinen sanoo ääneen jonkun kipeän asian jota on halunnut väistellä mutta se on lopulta pakko hyväksyä.
En muista yhtään tilannetta, jolloin toisen kysymättä antama neuvo olisi ollut mulle hyödyksi. Itse olen kyllä kyennyt ratkaisut löytämään ja saanut siihen tukea kuuntelevilta ystäviltä.
No hyvä sinä. Mutta jos löysit ratkaisut itse, miksi niitä asioita piti muille vielä sälyttää?
Sälyttää? Onko jakaminen ja keskustelu sulle taakka?
Mä oonkin usein epäillyt, että neuvojilla on elämässä liikaa raskaita asioita. Heillä ei ole voimia keskustella eikä kohdata omia, saati sitten toisten, tunteita. Siksi he hyppäävät suoraan yksioikoisiin ratkaisuihin.
Tunteissa rypeminen on yliarvostettua ja aiheuttaa ongelmia ihan yhteiskunnallisellakin tasolla. Koen tunteita siinä missä muutkin, mutta kun keskustelen niin haluan keskustella vähän mielenkiintoisemmista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin neuvominen kuin fraasit: kyllä se siitä, unohda se , koita kestää.
Unohda vaan se asia jo ja mene eteenpäin. Ei voi vaikuttaa asiaan.Jos ihmisellä on prosessoinnissa joku tuska tai asia, ei sitä todellakaan unohdeta ja mennä eteenpäin. Ei todellakaan.
Vaikkei sille mitään voisi tehdä, niin silti monia asia vaan pitää käydä itsensä kanssa läpi ja surra ehkä ja prosessoida se.
Siis käsitellä se.
Vihaan eniten niitä ketkä on sillee Unohda se..
Kun ei se ole se ratkaisu.
Kyl sitä kaipaa muutakin, kuuntelua ja YMMÄRRYSTÄ.Neuvojat ei uskalla kohdata kipeitä tunteita.
Neuvojat kykenevät toimimaan kipeistä tunteista huolimatta, eivätkä jää tuleen makaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan.
Jos ne neuvot vaan olisi hyviä, niin mikäs siinä. Mutta jos tilanne olisi helposti ratkaistavissa, niin olisihan se ihminen osannut sen jo itse ratkaista. Ja monesti se toinen ihminen ei tiedä tilannetta yhtä hyvin kuin itse tietää, varsinkin jos alkaa heti neuvomaan eikä edes kuuntele..
Tästä olen kanssasi samaa mieltä. En neuvo asioissa, joista mulla ei ole riittävästi tietoa antaakseni järkeviä neuvoja. Jos joku kertoo mulle autoonsa liittyvistä ongelmista, en anna neuvoja autoista, koska mulla ei ole ikinä ollut edes ajokorttia. Tai jos joku kertoo omakotitalonsa mahdollisista homeongelmista, en ala antamaan neuvoja homeongelmien tunnistamisesta, korjaamisesta tms. Tällaisissa asioissa kehotan kääntymään ammattilaisen puoleen, joka sekin tosin on neuvo. Jos joku pähkäilee, mistä saisi parhaimman asuntolainatarjouksen, kehotan selvittämään asian kysymällä eri pankeista. Neuvo kuitenkin sekin. Jos joku pohdiskelee, paljonko uskaltaisi ottaa asuntolainaa, en mä siihenkään mitään neuvoja anna. Tiedän, paljonko itse uskalsin aikoinaan ottaa, mutta en voi tietää, millaisia riskejä joku toinen haluaa ottaa tai miten tiukille haluaa vetää taloutensa.
On kuitenkin asioita, joista tiedän ja joissa voisin jopa auttaa ratkaisemaan ongelman, mutta en enää nykyisin anna neuvoja, ellen ole erittäin varma siitä, että toinen haluaa mun neuvojani ja/tai apuani. Viime syksynä sattui erikoinen tilanne. FB-kaverini, jota en ollut koskaan edes tavannut ja jonka kanssa ei oltu juurikaan edes viestitelty, alkoi yhtenä iltana purkaa Messengerissä mulle huoliaan. Kun luin ensimmäisen lauseen, mulla nousi ihokarvat pystyyn ja tiesin, mitä luen seuraavaksi. Hänen puolisonsa oli saanut harvinaisen vakavan sairaskohtauksen, josta vain 10% selviää edes hengissä. Mä olin saanut samanlaisen 9 vuotta aikaisemmin. Samassa sairaalassa tehtiin myös täsmälleen sama hoitovirhe kuin 9 vuotta aiemmin mun kohdallani. Koska omasta kokemuksestani oli jo 9 vuotta aikaa, pystyin suhtautumaan hänen pelkoonsa, huoleensa ja ahdistukseensa rationaalisemmin. Pystyin katsomaan asiaa ulkopuolelta, mutta kuitenkin tietäen omasta kokemuksestani, mitä hän, puolisonsa ja aikuiset lapsensa juuri sillä hetkellä kävivät läpi. Pystyin neuvomaan, lohduttamaan, tukemaan ja valamaan toivoa, koska tiesin, mistä puhuin. Pystyin kertomaan etukäteen, mitä saattaa olla odotettavissa. Hän ja lapsensa olivat yrittäneet googlettaa asiasta, mutta tuloksetta. Ei löytynyt oikeastaan muuta kuin tieto, että 90% kuolee. Ei mitään tietoa, mitä sitten tapahtuu, jos ei kuolekaan. Jouduin 9 vuotta aiemmin käymään traumaterapiassa tapahtuneen jälkeen ja senkin vuoksi osasin antaa neuvoja, mitä kannattaa kokeilla silloin, kun ahdistus iskee hyökyaaltona päälle. En olisi voinut kuvitellakaan, että muutamassa kuukaudessa voi ystävystyä ihmisen kanssa, jota ei ole koskaan edes tavannut. Ja että tuntemattomasta perheestä tulee kuin omaa perhettä. Ystäväni on monta kertaa sanonut, ettei tiedä, miten he olisivat selvinneet ensimmäisistä kuukausista, jos hän ei olisi sinä iltana päättänyt avautua tuntemattomalle ihmiselle ja saanut multa tietoa ja neuvoja.
Miksi keskutelet jos et halua keskustelua? Mene terapiaan jos haluat vollottaa monologia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä huvittavaa, kun itse on yrittänyt kymmenen vuotta ratkaista jotain ongelmaa, ja sitten toinen ihminen, joka kuulee asiasta ensimmäistä kertaa, luulee voivansa ratkaista asian viidessä minuutissa tietämättä tarkempia yksityiskohtia.
Joskus voi olla itse sokea ratkaisulle, koska ei näe tilannetta ulkoa päin. Tai tarvitsee sen, että joku toinen sanoo ääneen jonkun kipeän asian jota on halunnut väistellä mutta se on lopulta pakko hyväksyä.
En muista yhtään tilannetta, jolloin toisen kysymättä antama neuvo olisi ollut mulle hyödyksi. Itse olen kyllä kyennyt ratkaisut löytämään ja saanut siihen tukea kuuntelevilta ystäviltä.
No hyvä sinä. Mutta jos löysit ratkaisut itse, miksi niitä asioita piti muille vielä sälyttää?
Sälyttää? Onko jakaminen ja keskustelu sulle taakka?
Mä oonkin usein epäillyt, että neuvojilla on elämässä liikaa raskaita asioita. Heillä ei ole voimia keskustella eikä kohdata omia, saati sitten toisten, tunteita. Siksi he hyppäävät suoraan yksioikoisiin ratkaisuihin.
Tunteissa rypeminen on yliarvostettua ja aiheuttaa ongelmia ihan yhteiskunnallisellakin tasolla. Koen tunteita siinä missä muutkin, mutta kun keskustelen niin haluan keskustella vähän mielenkiintoisemmista asioista.
Rypeminen ja käsittely on kaksi asiaa. Yhteiskuntatieteilijänä olen kyllä kiinnostunut muustakin kuin tunteista... Kerrohan toki, millaisia yhteiskuntatason ongelmia näet sen aiheuttavan, että ihmiset puhuvat omista murheistaan ja kuuntelevat toistensa murheita?
On myös vainoharha tekijä tässä mukana. Sukulainen oli ihan hullu. Jos sille sanoi että noi farkut kävis sulle paremmin, niin hän koki että hänen asioihin ollaan puuttumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin neuvominen kuin fraasit: kyllä se siitä, unohda se , koita kestää.
Unohda vaan se asia jo ja mene eteenpäin. Ei voi vaikuttaa asiaan.Jos ihmisellä on prosessoinnissa joku tuska tai asia, ei sitä todellakaan unohdeta ja mennä eteenpäin. Ei todellakaan.
Vaikkei sille mitään voisi tehdä, niin silti monia asia vaan pitää käydä itsensä kanssa läpi ja surra ehkä ja prosessoida se.
Siis käsitellä se.
Vihaan eniten niitä ketkä on sillee Unohda se..
Kun ei se ole se ratkaisu.
Kyl sitä kaipaa muutakin, kuuntelua ja YMMÄRRYSTÄ.Neuvojat ei uskalla kohdata kipeitä tunteita.
Neuvojat kykenevät toimimaan kipeistä tunteista huolimatta, eivätkä jää tuleen makaamaan.
Millä tavoin tunteista puhuminen estää toiminnan? Kyllä mä ainakin olen kyennyt ihan molempiin.
Ap kuvaili kaikki miehet ja osan naisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä teille neuvojille saa sitten puhua? Ei ainakaan mistään, mikä on huonosti
Ja ainakaan heille itselle ei saa antaa neuvoja. Hehän tietävät itse parhaiten ja muiden neuvot ovat typeriä.
Yhdelle neuvojalle aloin vaan kertomaan asioista, jotka on mulla hyvin. Muuttuikin sitten kateelliseksi ja teki myrkyllisiä ja latistavia huomautuksia . Entinen kaveri.
Moni neuvoja ehkä tosiaan pohjimmiltaan haluaa päteä neuvoillaan ja haluaa tuntea että itsellä menee paremmin. Kun toisessa ei ole enää mitään neuvottavaa, neuvojat osoittautuvatkin vain kateellisiksi...
Tein tota ennen lähes aina. Jotenkin oletan, että jos joku kertoo minulle ongelmastaan niin hän haluaa ratkaista asian.
Jossain kohtaa ymmärsin, että ihmiset halusivat vaan puhua asioistaan ja jonkun kuuntelemaan. Nykyään pyrin siis ensisijaisesti kuuntelemaan ja ehkä sitten lopuksi tilanteesta riippuen saatan varovasti kokeilla ohjata keskustelua ratkaisun suuntaan. Yleensä nopeasti huomaa, haluaako ihminen edes ratkaista ongelmaansa. Enkä enää sano mitään valmista neuvoa, vaan annan ihmisen ikäänkuin löytää ratkaisunsa itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan.
Jos ne neuvot vaan olisi hyviä, niin mikäs siinä. Mutta jos tilanne olisi helposti ratkaistavissa, niin olisihan se ihminen osannut sen jo itse ratkaista. Ja monesti se toinen ihminen ei tiedä tilannetta yhtä hyvin kuin itse tietää, varsinkin jos alkaa heti neuvomaan eikä edes kuuntele..
Ei vaan jos seuraisi niitä neuvoja niin se vaatisi tekoja ja kaikki ei vaan saa aikaiseksi. Siksi on helppo vaan olla ratkaisematta ongelmia ja jatkaa vellomista.
Esim. tuttavani alkoi seurustella erään miehen kanssa ja varoitusmerkit oli heti alkujaan ilmassa, mutta en voinut mitään sanoa tai neuvoa kun välithän siinä olisi mennyt. Olisin halunnut neuvoa, että älä nyt tämän kaverin matkaan lähde tai ongelmat on taattuja.
Tämän miehen myötä on elämään tullut isot kasat uusia ongelmia, joilta oltaisiin vältytty jos olisin neuvonut ja neuvoa olisi kuunneltu. Nyt ollaan sitten jo niin syvällä suossa, ettei ero miehestä enää auta kun on yhteisiä lapsia ja asuntoa ja muuta. Iso osa uusista ongelmista liittyy suoraan tähän mieheen ja ongelmien ratkaisu vaatisi jo isoja tekoja, joihin kaverilla ei voimavaroja ole, eikä miehestä apua ole.
Miksi te haluatte kertoa asioitanne näille neuvojille / besserwissereille? Ihan eka kerta? Aina on suvussa/ tuttavissa partureita, jotka hyvää hyvyyttään leikkaa hiuksenne. Kokki, joka käden käänteessä loihtii sukuillallisen ja tietysti ilmaiseksi. Sitten se kuuntelija jaksaa kuunnella kaikkien huolet ja murheet. Tietysti ilmaiseksi. Vastavuoroisuus olisi hyväksi. Kaikenlaiset ihmiset ovat rikkaus, pitää joskus katsoa asioita oman kuplan ulkopuolelta 🤗 -elämää
Jotkut ihmiset tuntuvat jotenkin nauttivan uhristatuksestaan. Siinä saa tavallaan olla keskipisteenä ja saa huomiota ja kärsimyksen sädekehää. Siitä voi olla vaikea luopua, jos kokee ettei ole muuten mitenkään erityinen muihin verrattuna.