Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Tasapainoisemmat vanhemmat..

Rakastavan välittävän lämpimän perheen.

Mua siis veetuttaa nämä "ne nuket on tyttöjen leluja"-repliikit. Miks hitossa tyttö ei vois harrastaa jalkapalloa? "Koska se on poikien laji."

Korvalappustereoita en saanut. Myöhemmin ostin sitten itse omilla rahoillani kannettavan CD-soittimen.

Hevosen tai koiran.

TV-shopin neulontakoneen!

Olisin halunnut pelata tennistä ja käydä ratsastustunneilla. Molempiin olisi vanhemmillani ollut varaa, mutta olivat vasemmistolaisia ja nuo molemmat harrastukset oli liian elitistisiä. Aikuisena olen harrastanut molempia. Tenniksessä olen jopa hyvä, jos olisin lapsesta asti saanut pelata, ties miten pitkälle olisin voinut päästä.

Nukenvaunut, en saanut niitä, vaikka pyysin, no, aikuisena en sitten välittänyt vauvanvaunuistakaan, eli en hommannut kakruja.

Kissan ja pikkusiskon. Puhelimen omaan huoneeseen ( kyse siis lankapuhelimesta).

Siskoa en ole saanut ja se harmittaa edelleen. Pari kissaa on ollut kohta 15 vuotta.

16 vuotiaana sain lopulta oman matkapuhelimen, kun kännykät yleistyi.

Olisi ollut kiva saada oma sänky; nukuin vuosikausia olohuoneen sohvalla. Polkupyörän olisin myös halunnut (sain kun itse menin tienaamaan siihen rahat). Eniten olisin halunnut raittiin ja läsnäolevan isän. Isän, jolla olisi ollut rahaa edes joskus alkoholin sijaan lastensa hyvinvointiin. Itse olen halunnut lapsilleni olla täysin toisenlainen vanhempi. Lupasin jo ennen äidiksi tuloani, että jos koskaan saan lapsia, niin he eivät tule ikinä näkemään minua humalassa ja sen lupauksen olen itselleni pitänyt (helppo pitää, kun inhoan alkoholijuomien makua).

Onnellista lapsuutta ja tasapainoista kotia.

Mopon, jääkiekkokamppeet, Commodore 64, sähkökitaran. Olin kiinnostunut urheilusta mutta ei ollut varaa harrastuksiin. Mitään en saanut, oltiin köyhiä. Yh-äitini oli. Tein saman tempun valitettavasti omille lapsilleni. Jäin yksin kahden lapsen kanssa kun äitinsä ratkesi ryyppäämään.

No, vanhempana tein uraa ja vaurastuin. Voin nyt hemmotella lapsiani ja lastenlapsia. Vuosittain kaydään tuntureilla ja ulkomailla, koko sakki. Kunhan lastelapset kasvavat, varmast autan, tuen ja yllytän harrastuksiin.

Elämykset ja harrastukset on sitä elämän oikeaa rikkautta. Ja sitten vielä rakkautta päälle! :)

Katraan vaari kirjoitti:

Mopon, jääkiekkokamppeet, Commodore 64, sähkökitaran. Olin kiinnostunut urheilusta mutta ei ollut varaa harrastuksiin. Mitään en saanut, oltiin köyhiä. Yh-äitini oli. Tein saman tempun valitettavasti omille lapsilleni. Jäin yksin kahden lapsen kanssa kun äitinsä ratkesi ryyppäämään.

No, vanhempana tein uraa ja vaurastuin. Voin nyt hemmotella lapsiani ja lastenlapsia. Vuosittain kaydään tuntureilla ja ulkomailla, koko sakki. Kunhan lastelapset kasvavat, varmast autan, tuen ja yllytän harrastuksiin.

Elämykset ja harrastukset on sitä elämän oikeaa rikkautta. Ja sitten vielä rakkautta päälle! :)

Joo, toivon puolestasi, ettei käy niin kuin oman tenavan kanssa, että hän ei halua organisoidusti harrastaa yhtään mitään. Nykyään vähän puutöitä, mutta ei meillä ole millekään tasohöylille tilaa.

Syyliä. Minusta oli niin kiva pitää kädestä kavereita, kun niillä oli syyliä.

En vaan saanut:)

Barbien. Sain jonkun halpisversion onttoine raajoineen.

Oman sängyn minäkin. Nukuin vuodevaatelaatikossa, joka vedettiin laverin alta joka ilta keskelle olohuonetta.

Halusin isoveljen tai isosiskon, koiran, television omaan huoneeseen ja puhallettavan nojatuolin. Kaikki jäi haaveeksi mutta selvisin hengissä!

Tanssia balettia.

Oikean barbin.

Vanhemmat, jotka rakastaisivat mua ja välittäisivät. Sellaiset, jotka ei lyö, anna remmiä tai juo.

Mitään näistä en saanut.

Olisin halunnut kirjoituspöydän jotta voisin tehdä läksyt pöydän ääressä istuen. Tein koko kouluaikani kotitehtävät yleensä lattialla. No, sängyssä voi lukea kirjaa. Kirjoitin ylioppilaaksi koskaan kirjoituspöytää näkemättä. Keittiön pöydälle ei voinut tavaroitaan levittää, tuli heti sanomista ja käskettiin korjata oitis ne rojut pois, ruokapöytä oli ruokaa varten.

Lienee sanomattakin selvää ettei meidän perheessä arvostettu opiskelua ja kouluttautumista tippaakaan.  Halveksivasti huomauteltiin että "taas sillä on nenä kiinni kirjassa". Lukionkin sain käydä lähinnä siksi että vanhemmat tarvitsivat minua kotona koulun jälkeen kaitsemassa nuorempia sisaruksia heidän töissä ollessaan. Tuli kova huuto ja uhkailu kun muutin lukion jälkeen pois.  Silloin oli pakko palkata lapsenvahti.

Minä taas toivoin Rolls-Royce silver cloud II:sen jossa on samat aseet kuin james bondilla.