Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Siskon tai veljen, olen ainoa lapsi.

Nyt minulla on itselläni sitten 4 lasta kun päätin jo nuorena, että teen vähintään kaksi.

Itse en koskaan saanut mitään pelikonsolia, sillä isäni mielestä ne oli ihan turhia. Sain kyllä tietokoneen kun sanoin, että sitä tarvitaan koulussa ja sillä pystyi sitten pelailemaankin.

Vierailija kirjoitti:

En ikinä saannut joululahjaksi nukenvaunuja, vaikka jokaikinen joulunalus niitä joulupukille lähettämissä toiveissani ilmaisin.

Sain kylläkin nukkekotiini sellaiset nukkekodin mittaan sopivat vaunut.

Sain toki nukelle rattaat, mutta eivät ne olleet sama asia kuin vaunut nukkevauvalle.

Mekään ei saatu siskon kanssa. Ratkaistiin ongelma niin, että käytiin pyytämässä naapureilta saadaanko ulkoiluttaa heidän kaksosiaan (olivat vauvaiässä). Naapurit tyrkkäsivät vauvat mielellään meille ja sitten siskon kanssa työnneltiin niitä vaunuissa ympäriinsä. Se oli hienompaa kuin nukkejen kanssa vaunuilu olisi voinut olla.

Nivelbarbin...vuosi 1980 tai -81. Naapurin tytöllä oli ja mä NIIN kadehdin sitä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin hevosen. En saanut!

Minä olisin saanut hevosen kyllä, mutta valitettavasti ei löytynyt riittävän läheltä tallipaikkaa niin että olisin pystynyt kulkemaan sinne itsenäisesti. Täytyi sitten tyytyä ratsastustunteihin.

Jotenkin tuo sana tyytyä kalskahtaa ikävästi. Tekisi mieli sanoa, että voi että, kun sinulla oli kurjaa.

No niinpä oli, kun en koskaan osannut olla kaiken muiden täälllä kaipaamien tavaroiden ja krääsän perään, eläimet olivat paljon mukavampia.

Ratsastus on aina ollut kallis harrastus. Yhden ratsastustunnin hinnalla sai vähintään yhden Barbien ellei useammankin ja tuskinpa sinä pääsit ratsastamaan vin yhden kerran. Sinulla taisi olla kaikkea muuta paitsi hevonen, joten eihän sitä krääsää kaipaa, kun sitä jo on.

kiltti mies 40v kirjoitti:

Nuken. En saanut sitä koska se oli tyttöjen lelu ja 1980-luvulla eivät pojat saaneet leikkiä ainakin minun vanhempieni, sukulaisten ja tuttavien mielestä. Tytöt kyllä saivat leikkiä autoilla ja muilla "poikien leluilla" jo silloin.

Ne ovatkin eri asioita.

Harrastaa salibandya, kun kaveritkin harrasti. Ei ollut vanhemmilla rahaa maksaa harrastusta.

En päässyt oppikouluun vaikka koulussa oli ihan hyvä 8+ oppilas, en siis saanut mennä valintakokeisiin.  Siskoni pääsi seuraavana vuonna ja toinen siskoni myöhemmin kävi peruskoulun. Siskoni elävät tavallisen harmaata elämää.

Itse kävin myöhemmin amiksen, teknillisenkoulun ja noin 200 opintoviikkoa yliopistokoulutuksia omalla harrastusalallani joka myöhemmin muutti työkseni. Samaan aikaan pyöritin yritystä 40v. Nyt yli 60 olen vieläkin katkera kun en saanut hakeutua silloiseen oppikouluun.

Olen kuitenkin kansakoulupohjalta asiantuntitehtävissä ja oma yritystoimintanikin on kantanut 39 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä saannut joululahjaksi nukenvaunuja, vaikka jokaikinen joulunalus niitä joulupukille lähettämissä toiveissani ilmaisin.

Sain kylläkin nukkekotiini sellaiset nukkekodin mittaan sopivat vaunut.

Sain toki nukelle rattaat, mutta eivät ne olleet sama asia kuin vaunut nukkevauvalle.

Mekään ei saatu siskon kanssa. Ratkaistiin ongelma niin, että käytiin pyytämässä naapureilta saadaanko ulkoiluttaa heidän kaksosiaan (olivat vauvaiässä). Naapurit tyrkkäsivät vauvat mielellään meille ja sitten siskon kanssa työnneltiin niitä vaunuissa ympäriinsä. Se oli hienompaa kuin nukkejen kanssa vaunuilu olisi voinut olla.

Mä sain vauvanuken ja vaunut. Enkä tosiaankaan voinut käsittää, mitä kivaa niissä muka voisi olla?! 😆

Olin hyvin hämmentynyt, yritin aluksi esittää pitäväni niistä. Lopulta se jäi ja mukta tivattiin, miksi en leiki niillä. Mitä niillä voi leikkiä? Eihän oikeatkaan vauvat edes tee juuri mitään. Tylsää.

Hattaraa en ikinä saanut. Olisin halunnut maistaa kun se näytti hyvältä. Aikuisena maistoin ja ei kannata sitä ostaa, pahaa oli.

En koskaan osannut toivoa mitään erityistä. Olin kiitollinen ja onnellinen yllätyslahjoista. Joskus kaverilla oli uiva Barbie ja se oli mielestäni hieno, mutta en koskaan edes harkinnut pyytäväni itselleni sellaista. En kirjoittanut joulupukille, ei siskonikaan. Oliko meissä jokin vialla lapsena? Emme olleet edes köyhiä ja olisi kyllä voinut toivoa. Hämmennyin tästä nyt.

Oman hevosen. Viidennellä luokalla. Sain palapelin ja legoja

Jättittampoliinia pyysin. En saanut, vaikka sitä veljen kanssa monta kesää pyydettiin. Omille lapsille ostin heti, kun oli ajankohtainen. Hypin siellä itsekin. :)

En saanut vanhemmilta rakkautta tai huomiota, en mitään harrastusta, enkä juurikaan leluja. Olisin niin halunnut opetella virkkaamaan, mutta sitä ei viitsitty opettaa.

vitosen pikkuauto kirjoitti:

Ritari Ässän hyppäävä pikkuauto KITT.  Maksoi kai 30 markkaa R-kioskilla vuonna 1985. Ensimmäisiä havaintoja että ollaan oikeasti köyhälistöä ja että kaikkea mitä haluaa ei voi saada.

Itse olin köyhästä alkoholistiperheestä, mutta se oli yksi harvoja asioita minkä sain. Ei se muutaman kerran jälkeen jaksanut kiinnostaa. 

En saanut mitään!

Sen kirurgipelin, jossa piti semmosilla pihdeillä ottaa pois jtn. vierasst esineitä pois pelilaudan potilaasta niin, ettei se piippaa :D

Apinan olisin halunnut. Olisin pukenut sen kivasti ja kävellyt käsi kädessä kaupungilla sen kanssa. Sika jäi myös saamatta. Asuimme siis kerrostalossa keskellä kaupunkia. Ikää oli alle viisi.

Riippukeinu ja trampoliini

Meillä oli sähköurut kun olin lapsi ja minä olisin että meillä olisi käynyt joku opettamassa minulle että kuinka niillä soitetaan. Isän mielestä se oli ilmeisesti hyvä ajatus mutta äiti sanoi että ei käy koska minulla ei kuitenkaan riitä hermot sen oppimiseen ja että menettäisin kiinnostuksen asiaan ennen kuin olisin oppinut soittamaan niitä. Yhä toivoisin että osaisin soittaa sähköurkuja tai vaikka kitaraa mutta näin aikuisena ei ole tullut hankittua soitinta ja opeteltua soittamaan sitä. Äidin mielestä se olisi ollut ajan ja rahan hukkaa minun yrittää opetella minkään soittimen soittoa koska hänestä minulla ei kiinnostus kuitenkaan kestäisi opetella sitä tarpeeksi hyvin. Muutenkaan äiti ei hyväksynyt minulle mitään maksullisia harrastuksia koska minulla ei hänestä kuitenkaan riittäisi kiinnostus kovin pitkään harrastaa sitä ja rahat menisivät vain hukkaan jos minä harrastaisin jotain maksullista harrastusta. Isä taas olisi kyllä sitä mieltä että minunkin pitäisi saada harrastaa sitä mitä haluan mutta äiti ei vain suostunut. Jostain syystä kolme isoveljeäni, pikkuveljeni ja pikkusiskoni saivat harrastaa maksullisiakin harrastuksia vaikka heilläkin välillä loppui kiinnostus niihin. Olen siis neljäs kuudesta sisaruksesta joista 5 on veljiä ja nuorin on sisko.

Halusin joululahjaksi stigan, sain vanhanmallisen rattikelkan. Halusin joululahjaksi autoradan, sain junaradan. Isä osti toivottujen asioiden sijaan niitä asioita joita oli itse lapsena turhaan halunnut ja sitten oli vihainen kun olinkin pettynyt niihin.