Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Isovanhempi haluaa hankkia lapsellemme "kaikki isot jutut"
23.03.2022 |
Kyllä, ihmisillä on isompiakin ongelmia, mutta meillä on tosi rasittava tilanne. Lapsemme on isovanhempien ainoa lapsenlapsi, eikä muita lapsenlapsia ole tulossa. Yksi isovanhemmista haluaa ehdottomasti hankkia lapsellemme kaikki isot ja näkyvät jutut. Tyyliin, että on halunnut hankkia lapsellemme vaunut, ulkohaalarit ja muut. Hän ei siis kysy meiltä, että onko meillä jo nämä tavarat/millaiset haluaisimme, vaan hän hankkii omasta mielestään kivannäköiset kysymättä meiltä ja tuo ne kotiimme. Isovanhempi on esimerkiksi tuonut meille haalarit jo useammassa koossa valmiiksi nurkkiin pyörimään ja joudumme nyt pitämään noita kaapeissa odottamassa tulevia syksyjä ja talvia.
Olemmeko pikkumaisia puolisoni kanssa, kun haluaisimme itse valita ainoan lapsemme haalarit ja muut isot asiat? Lapsi on pieni vain vähän aikaa ja ei mene kauaa, kun lapsi haluaa valita nuo itse. Olisi mukava tässä vaiheessa pukea lapsi niin kuin itse parhaaksi näkee. Ei siinäkään mitään, jos isovanhempi haluaisi vaikka taloudellisesti osallistua jonkun haalarin hankintaan ja antaisi sitä varten rahaa, mutta miksi isovanhemman pitää saada itse valita nuo jutut? Hän on jo oman lapsensa aikoinaan vaatettanut, nyt on meidän vuoro.
Ja kun joku kysyy, niin on sanottu asiasta isovanhemmalle, mutta ei usko. Ei suostu ostamaan sukkia ja muuta pientä tarpeellista, koska haluaa hankkia ne isot asiat. Tietää myös, että mietimme ympäristöasioita sen verran, ettemme vain kykene heittämään isovanhemman antamia tavaroita pois ja ostamaan uusia tilalle. Me saadaan sitten päivittäin katsella noita isovanhemman ostamia tavaroita, jotka eivät ole mieluisia eivätkä sellaisia, mitä olisimme omalle lapsellemme hankkineet (osa on esim. hankalasti puettavia).
Kommentit (760)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Pitää vain toivoa, että nämä mammat aikanaan muistavat, että heidän lapsensa eivät ole heidän perhettään.
Isoäiti ei ole lapsensa perheen jäsen.
Normaali äiti kasvaa tähän tietoisuuteen sitä mukaa kun lapsi kasvaa omaksi yksilökseen.
Sitten on nämä epänormaalit narsistit joille aikuisetkin lapsensa on vain itsen jatkeita.
Niin missä vaiheessa lapsi ei sitten yhtäkkiä olekaan perheenjäsen? Kun muuttaa kotoa, menee naimisiin vai kun saa lapsen?
Isoäiti ei ole lapsensa perheen jäsen.
Mikä tässä on noin ylivoimaista hahmottaa?
Olen lapseni äiti, en isoäiti. Ja kyllä olen hänen syntymästään asti ollut hänen perheensä ja tulen aina olemaan.
Sinä et kuulu aikuisen lapsesi perheeseen. Hänellä on oma perhe, oma puoliso ja omat lapset. Sinä olet ulkopuolinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Pitää vain toivoa, että nämä mammat aikanaan muistavat, että heidän lapsensa eivät ole heidän perhettään.
Isoäiti ei ole lapsensa perheen jäsen.
Normaali äiti kasvaa tähän tietoisuuteen sitä mukaa kun lapsi kasvaa omaksi yksilökseen.
Sitten on nämä epänormaalit narsistit joille aikuisetkin lapsensa on vain itsen jatkeita.
Niin missä vaiheessa lapsi ei sitten yhtäkkiä olekaan perheenjäsen? Kun muuttaa kotoa, menee naimisiin vai kun saa lapsen?
Isoäiti ei ole lapsensa perheen jäsen.
Mikä tässä on noin ylivoimaista hahmottaa?
Olen lapseni äiti, en isoäiti. Ja kyllä olen hänen syntymästään asti ollut hänen perheensä ja tulen aina olemaan.
Kyllä, olet hänen äitinsä ja siten tietenkin osa lapsuudenperhettä. Mutta kun lapsellesi on OMA perhe et ole enää osa sitä. Paljonko omat vanhempasi ja puolisosi vanhemmat touhuilivat kotonasi ja puuttuivat arkeesi kun lapsesi oli pieni? Miten koit sen silloin?
Lapsellasi on oma koti, jonka sisustus, tavat ja arki eivät ole sinun arkeasi. Hänen tapansa olla, elää, kasvattaa lapsiaan tai toteuttaa itseään ei kuulu sinulle. Mitä rennommin osaat olla lapsesi suuntaan sen paremmin sinut todennäköisesti otetaan vastaan. Mikäli tuppaudut, määräilet, puutut ja sättäät liikaa voi olla että etäännyt koko ajan enemmän. Mieti miten haluat asioiden olevan.
Vierailija kirjoitti:
Provo on. Ihan suoraan syvältä porvoosta.
Semmosta ihmistä ei löydykään joka ei uutta ja hienoa haluaisi vastaanottaa.
Aloittaja sanoi aivan selkeästi, ettei ole hienoa hänen mielestään, joten ei nyt oikein onnistunut provohuutelusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Pitää vain toivoa, että nämä mammat aikanaan muistavat, että heidän lapsensa eivät ole heidän perhettään.
Kun minun lapseni muuttaa pois lapsuudenkodistaan ja perustaa oman perheen, se on hänen ydinperheensä, missä minä käyn vieraana ja kunnoitan heidän tapaansa elää. Se ei välttämättä ole samanlaista kuin meillä, hänen lapsuudenkodissaan, olessamme oma ydinperheemme, jonka tapoja vanhempieni pitäisi kunnoittaa! Vaan kun eivät kunnioita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Sinä et ole lapsesi perheen jäsen.
No kyllä olen. Outo perhe teillä, jos lapsenne ei siihen kuulu.
Ydinperhe on se porukka joka asuu saman katon alla. Muut perheenjäsenet (esim lapsuudenkodissa kimpassa asuneet) tai sukulaiset eivät kuulu siihen jengiin vaikka olisivat miten läheisiä.
Saman katon alla asuvien tyyppien elämänvalintoihin, sisustukseen, lasten kasvatukseen, pukeutumiseen jne jne ei äidillä, siskolla, enolla tai kummitädillä ole kysymättä syytä puuttua kunhan siellä pysytään lakien rajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä koin sen ihan puhtaasti nurkanvaltaamiseksi, reviirin merkitsemiseksi.
Varsinkin kun aivan kaikesta tuli kerralla ”perinne”. Kerran leipoi synttäreille niin kas, se olikin perinne että aina leipoo. Kerran haki lapselle kengät (minun rahoillani) ja kas, se olikin perinne joka kevät hakea kengät lapselle.
Kerran tuli (pyytämättä) hoitamaan lasta kun olin kipeä, samalla sisusti koko olohuoneen uusiksi ja siitäkin tuli perinne, että ”tekee joulusiivouksen”.
Ainoa semi-ongelmaksi kokemani tuossa listassa ehkä olisi olohuoneen sisustaminen/joulusiivoaminen, muuten noihan on ihan mahtavia juttuja!!
Että mummo leipoo synttärijuhliin (= mun tarvii leipoa itse vähemmän ja säästyn vaivalta, siivoamista ja leipomista kuitenkin riittää!) tai että mummo ostaa kevätkengät (= meidän rahat säästyy eikä tarvii kierrellä kaupoissa).
Voi luoja millaisia kolmannen maailman ongelmia te jotkut kehitätte!
Ei voi kuin pyörittää päätä kun vien meidän lapsen mummolle kynttilää haudalle.Koska minä haluan itse leipoa sen synttärikakun. Se on minun lapseni ja tämä on minulle tärkeä juttu. Mummo ei nimenomaan voinut tehdä mitään muuta, vaan hänen olisi pitänyt saada leipoa/ostaa se the kakku, koska "hän tietää MISTÄ LAPSI OIKEASTI PITÄÄ". Näillä sanoilla.
Olisi leiponut minulle aikoinaan, eikä nyt tunkisi tänne leipomaan. Minulla ei ollut yhden yksiä synttäreitä, mutta en ala paikkaamaan sitä nyt, vaan se mummon tilaisuus meni jo!
Mummo ei osaa ostaa oikeanlaisia kevät kenkiä, vaan me joudumme ostamaan ne oikeanlaiset joka tapauksessa. Kämppä täynnä muovikenkiä jotka ei mahdu jalkaan.
Juuri näin. Ja aiempi voi miettiä sitä vitutuksen määrää, jos on käyttänyt monta tuntia lapselle mieleisen kakun vääntämiseen ja vieras pyyhältää yllättäen paikalle oman kakkunsa kanssa. Ei se ole auttamista.
Minun äitini oli päättänyt että lapsi haluaa ponikakun. Ja sellaisen kanssa pyyhälsi meille sitten synttäreitä viettämään. Eli kyse on just siitä puolesta päättämisestä, myös lapsen kanssa. Lapsi oli täysin huuli pyöreenä, koska ei tiennyt tykkäävänsä poneista.
Meillä taas teini-ikäinen tyttäremme ei tiennyt inhoavansa rahaa. Mummi päätti, että näin on. Pojan synttäreillä päivänsankarille annettiin 300 €, kahdelle muulle veljelle 150 €. Tytölle vihko, jonka takana hintalappu 1 mk. Vihko oli hankittu Markantalosta yli kaksikymmentä vuotta sitten.
Seuraavana jouluna taas kolmelle pojalle kullekin 150 €, tytölle ei mitään. Luulimme erehdykseksi, mutta olikin kuulemma tarkkaan harkittua. Tyttäremme kun ei pidä rahasta.
Meillä sorsitaan kuopusta, mutta ei sentään noin räikeästi.
Millähän tämä tyttären "ei pidä rahasta" ilmenee? Ihan käsittämätöntä.
Ymmärsikö mummeli ettei näin voi jatkua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä todellinen äitien ongelma. Ei koske miehiä.
Ehkä kaikki isät eivät koe haalarin lapsen epäsopivuutta ongelmaksi arjessa, mutta rajattomat appivanhemmat voivat kyllä aiheuttaa hämminkiä myös miehille.
Rajaton appiukko voi herättää lapsensa perheen puoli kuusi sunnuntaiaamuna koska kokee että juuri silloin HÄNEN pitää tehdä moottorisahalla hommia makuuhuoneen ikkunan alla. Kun vävypoika näemmä vaan makaa peiton alla vaikka aurinko paistaa ja lapsen perheen polttopuut pitää tehdä. Nyt.Rajaton isovanhempi voi myös tohkeissaan kaataa tontilta puita - myös naapurin puolelta kun ei ihan hoksannut kysyä miten raja kulkee. Mies palkkatyössä, puuha-pete pyytämättä häärimässä.
Touhukas anoppi ajattelee että tässähän hänellä on aikaa kun lapsenlapsi nukkuu päiväunia. Mummi pyydetty avuksi kun pieni sairastaa. Jos vaikka laittaisi pyykit pyörimään! Mies miettii jälkeenpäin että ko koneellisessa oli hikisiä salivaatteita, ehkä muutamat hieman jarruraitaiset kalsarit ja ties mitä tahroja sisältävää vaatetta… kiva kun on pesty mutta tuntuu jotenkin epämukavalta. Ihan kuin omien rajojen yli olisi menty.
Ja jos lapsen haalarit tai ensikengät eivät syystä tai toisesta aiheuta miehessä tunteita, niin kotiin pyytämättä ilmestyvät huonekalut, astiat, työkalut (!!) ja muu sälä saattavat jo tuntua jossain. Etenkin jos eivät ole lainkaan oman oloisia/käteen sopivia/tarpeellisia 🤷🏼♀️
Just tää. Jos vaikka kaikki omat työkalut on sitä vihreää yhdellä ja samalla akulla toimivaa ja sitten appiukko tuo Lidlin tarjousporakoneen sinne joukkoon tai vaikka ostaisi Hiltin parhaan vehkeen, mihin ei kuitenkaan mikään olemassa oleva terä ja akku sovi. "No mutku mä aattelin, että te tarviitte porakoneen, eiku mä aattelin, että kallein on paras!"
"Mä tein tähän teidän olkkariin uuden terassioven, kun mun mielestä se ois parempi tässä etelän puolella, kun on niin ihanan aurinkoista" ja se ovi on erivärinen kuin talon muut ikkunat ja asennettu vieläpä vinoon, eikä siitä pääse edes terassille. Siihen voisi rakentaa terassin!
"Mä tein teille uuden terassin! En viittinyt käyttää kyllästettyä lautaa, kun se oli niin kallista, tää kakkosnelonen oli paljon halvempaa!"
jne.
Loputtomasti.
Onneksi miehet eivät ole tuollaisia, mutta varmaan jokunen osuvampi pellepelotonjuttu löytyisi auttavaisilta sukulaismiehiltäkin.
Täältä löytyy.
Oltiin asuttu vajaa vuosi rakentamassamme omakotitalossa.
Mies oli työmatkalla. Aamulla postia hakiessani säikähdin sydänjuuriani myöten kun huomasin että kolme talin edessä olevaa katajaa oli sahattu poikki. Pelkät kannot jäljellä.
Mietin, kuinka joku on yöllä heilunut ikkunan alla sahan kanssa ja minä nukun yksin talossa.
Soitin miehelleni, joka oli myös todella ihmeissään.
No, selvisi että appi oli nohevana poikana käväissyt ne sahaamassa poikki, kun eivät hänen mielestään olleet hyvän näköisiä.
Meillä oli pihassa joku ruma erikoismänty, anoppi sen oli ennen minun aikoja istuttanut. Mä ja mies ei tykätty siitä puusta, joten pistettiin se nurin. Marttyyrikiukkua saatiin tietysti, kun oli niin erityislaatuinen mänty.
Eräs kaunis päivä kun olin pistämässä vauvaa päikkäreille kuulin, kun auto ajoi pihaan. Kukaan ei kuitenkaan tullut ovelle. Vauvan nukahdettua menin keittiöön näin ikkunasta, kun tämä ällistyttävän ääliömäinen ämmä heiluu pihassa lapion kanssa. Menin ulos että mitähän vi###a? Anoppi oli käynyt ostamassa jotain pensasmäntyjä ja kun ei ollut löytänytkään niille paikkaa kotipihasta, niin hän päätti istuttaa ne meidän pihaan, kun sen erikoismäntykin oltiin ilman lupaa hävitetty. Sanomattakin lienee selvää, että ei istuttanut. Meinasi suutuspäissään varastaa meidän lapuonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä koin sen ihan puhtaasti nurkanvaltaamiseksi, reviirin merkitsemiseksi.
Varsinkin kun aivan kaikesta tuli kerralla ”perinne”. Kerran leipoi synttäreille niin kas, se olikin perinne että aina leipoo. Kerran haki lapselle kengät (minun rahoillani) ja kas, se olikin perinne joka kevät hakea kengät lapselle.
Kerran tuli (pyytämättä) hoitamaan lasta kun olin kipeä, samalla sisusti koko olohuoneen uusiksi ja siitäkin tuli perinne, että ”tekee joulusiivouksen”.
Ainoa semi-ongelmaksi kokemani tuossa listassa ehkä olisi olohuoneen sisustaminen/joulusiivoaminen, muuten noihan on ihan mahtavia juttuja!!
Että mummo leipoo synttärijuhliin (= mun tarvii leipoa itse vähemmän ja säästyn vaivalta, siivoamista ja leipomista kuitenkin riittää!) tai että mummo ostaa kevätkengät (= meidän rahat säästyy eikä tarvii kierrellä kaupoissa).
Voi luoja millaisia kolmannen maailman ongelmia te jotkut kehitätte!
Ei voi kuin pyörittää päätä kun vien meidän lapsen mummolle kynttilää haudalle.Koska minä haluan itse leipoa sen synttärikakun. Se on minun lapseni ja tämä on minulle tärkeä juttu. Mummo ei nimenomaan voinut tehdä mitään muuta, vaan hänen olisi pitänyt saada leipoa/ostaa se the kakku, koska "hän tietää MISTÄ LAPSI OIKEASTI PITÄÄ". Näillä sanoilla.
Olisi leiponut minulle aikoinaan, eikä nyt tunkisi tänne leipomaan. Minulla ei ollut yhden yksiä synttäreitä, mutta en ala paikkaamaan sitä nyt, vaan se mummon tilaisuus meni jo!
Mummo ei osaa ostaa oikeanlaisia kevät kenkiä, vaan me joudumme ostamaan ne oikeanlaiset joka tapauksessa. Kämppä täynnä muovikenkiä jotka ei mahdu jalkaan.
Juuri näin. Ja aiempi voi miettiä sitä vitutuksen määrää, jos on käyttänyt monta tuntia lapselle mieleisen kakun vääntämiseen ja vieras pyyhältää yllättäen paikalle oman kakkunsa kanssa. Ei se ole auttamista.
Minun äitini oli päättänyt että lapsi haluaa ponikakun. Ja sellaisen kanssa pyyhälsi meille sitten synttäreitä viettämään. Eli kyse on just siitä puolesta päättämisestä, myös lapsen kanssa. Lapsi oli täysin huuli pyöreenä, koska ei tiennyt tykkäävänsä poneista.
Meillä taas teini-ikäinen tyttäremme ei tiennyt inhoavansa rahaa. Mummi päätti, että näin on. Pojan synttäreillä päivänsankarille annettiin 300 €, kahdelle muulle veljelle 150 €. Tytölle vihko, jonka takana hintalappu 1 mk. Vihko oli hankittu Markantalosta yli kaksikymmentä vuotta sitten.
Seuraavana jouluna taas kolmelle pojalle kullekin 150 €, tytölle ei mitään. Luulimme erehdykseksi, mutta olikin kuulemma tarkkaan harkittua. Tyttäremme kun ei pidä rahasta.Meillä sorsitaan kuopusta, mutta ei sentään noin räikeästi.
Millähän tämä tyttären "ei pidä rahasta" ilmenee? Ihan käsittämätöntä.
Ymmärsikö mummeli ettei näin voi jatkua?
Mummi vaan oli päättänyt, ettei tyttäremme pidä rahasta. Lahjojen antamisessa muutenkin omituinen tapa; tytölle annetaan kaapista"jotain joutavaa romua, kun ei hää mitään ymmärrä".
Joululahjarahojen suhteen mieheni teki täysin tiettäväksi oman mielipiteensä anopin toiminnasta. En itse ollut paikalla, mutta tiettävästi ääntä tai sanoja ei säästelty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä todellinen äitien ongelma. Ei koske miehiä.
Ehkä kaikki isät eivät koe haalarin lapsen epäsopivuutta ongelmaksi arjessa, mutta rajattomat appivanhemmat voivat kyllä aiheuttaa hämminkiä myös miehille.
Rajaton appiukko voi herättää lapsensa perheen puoli kuusi sunnuntaiaamuna koska kokee että juuri silloin HÄNEN pitää tehdä moottorisahalla hommia makuuhuoneen ikkunan alla. Kun vävypoika näemmä vaan makaa peiton alla vaikka aurinko paistaa ja lapsen perheen polttopuut pitää tehdä. Nyt.Rajaton isovanhempi voi myös tohkeissaan kaataa tontilta puita - myös naapurin puolelta kun ei ihan hoksannut kysyä miten raja kulkee. Mies palkkatyössä, puuha-pete pyytämättä häärimässä.
Touhukas anoppi ajattelee että tässähän hänellä on aikaa kun lapsenlapsi nukkuu päiväunia. Mummi pyydetty avuksi kun pieni sairastaa. Jos vaikka laittaisi pyykit pyörimään! Mies miettii jälkeenpäin että ko koneellisessa oli hikisiä salivaatteita, ehkä muutamat hieman jarruraitaiset kalsarit ja ties mitä tahroja sisältävää vaatetta… kiva kun on pesty mutta tuntuu jotenkin epämukavalta. Ihan kuin omien rajojen yli olisi menty.
Ja jos lapsen haalarit tai ensikengät eivät syystä tai toisesta aiheuta miehessä tunteita, niin kotiin pyytämättä ilmestyvät huonekalut, astiat, työkalut (!!) ja muu sälä saattavat jo tuntua jossain. Etenkin jos eivät ole lainkaan oman oloisia/käteen sopivia/tarpeellisia 🤷🏼♀️
Just tää. Jos vaikka kaikki omat työkalut on sitä vihreää yhdellä ja samalla akulla toimivaa ja sitten appiukko tuo Lidlin tarjousporakoneen sinne joukkoon tai vaikka ostaisi Hiltin parhaan vehkeen, mihin ei kuitenkaan mikään olemassa oleva terä ja akku sovi. "No mutku mä aattelin, että te tarviitte porakoneen, eiku mä aattelin, että kallein on paras!"
"Mä tein tähän teidän olkkariin uuden terassioven, kun mun mielestä se ois parempi tässä etelän puolella, kun on niin ihanan aurinkoista" ja se ovi on erivärinen kuin talon muut ikkunat ja asennettu vieläpä vinoon, eikä siitä pääse edes terassille. Siihen voisi rakentaa terassin!
"Mä tein teille uuden terassin! En viittinyt käyttää kyllästettyä lautaa, kun se oli niin kallista, tää kakkosnelonen oli paljon halvempaa!"
jne.
Loputtomasti.
Onneksi miehet eivät ole tuollaisia, mutta varmaan jokunen osuvampi pellepelotonjuttu löytyisi auttavaisilta sukulaismiehiltäkin.
Täältä löytyy.
Oltiin asuttu vajaa vuosi rakentamassamme omakotitalossa.
Mies oli työmatkalla. Aamulla postia hakiessani säikähdin sydänjuuriani myöten kun huomasin että kolme talin edessä olevaa katajaa oli sahattu poikki. Pelkät kannot jäljellä.
Mietin, kuinka joku on yöllä heilunut ikkunan alla sahan kanssa ja minä nukun yksin talossa.
Soitin miehelleni, joka oli myös todella ihmeissään.
No, selvisi että appi oli nohevana poikana käväissyt ne sahaamassa poikki, kun eivät hänen mielestään olleet hyvän näköisiä.Tuttua. Jos mummit osoittavat rakkauttaan tuomalla vaatetta ja kaikenlaista yllättävääkin tavaraa pyytämättä, niin ukit sitten sahailevat puita (mm. kataja kaatunut täälläkin) ja hääräävät työkaluineen joskus todella hämmentävällä tavalla.
Kaikenlaisia isoja ja pieniä korjauksia voi tapahtua oli niille tarvetta tai ei. Osittain tähän liittyy ehkä se, että ukilla on eläkeläisenä aikaa ja jaksamista eri tavalla kuin ruuhkavuosissa räpistelevällä (vävy)pojalla tai tyttärellä/miniällä. Hätäinen, nopeakäänteinen ukki ehtii tehdä ihmeitä kun silmä välttää 😅 Usein taustalla ajatus ”fiksasin tuon kun toissapäivånä oli jo noin etkä oo vieläKÄÄN sitä tehnyt”. Esim entisöintiä (ja sopivaa hetkeä) odotelleet satavuotiaat tuolit on ”korjattu” karauttamalla vanhat pinnat ja muutama milli puutakin pois hiomakoneella, hyvässä lykyssä vielä vetäisty lateksia päälle ”kun mulla oli tätä autotallissa vähän jäljellä.”
Jos mies ei koe haalarinostoa varpailleen hyppäämiseksi niin yllättävän nikkaroinnin ilmestyminen omaan kotiin voi jo vähän närästää. Ukki saattaa koira että joku juttu PITÄÄ korjata/muuttaa/muokata vaikka talossa asuva perhe ei olisi lainkaan samaa mieltä.
Kaikki tavaran tuominen tai omavaltainen touhuilu ei välttämättä ole narsistin tapa kontrolloida jälkikasvuaan, mutta todella ärsyttävää se silti saattaa olla. Vaikka tarkoituksena on auttaa lapsia joilla tuhat rautaa tulessa niin älkää kiltit vanhempamme tehkö mitään ainakaan kysymättä!
Meillä osataan nykyään kieltäytyä tavaroista joita emme halua ja pitää työkalupakkiensa ja moottorisahojensa kanssa tonttia lähestyvät ukit ruodussa. Näille isovanhemmille puhe meni perille ja elämä jatkui sopusoinnussa mutta tiedossa on ettei kaikkien kanssa auta, ja se on harmillista se
Ei tuo ole kuvaus rakkauden osoituksista, vaan tallomisesta, vallan käytöstä. Ei siinä haluta muuta kuin tuottaa hyvää fiilistä itselleen, lapsen perheen kustannuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isoveljeni oli kertonut sukulaisille, miten me emme osaa hoitaa uutta mökkiämme, miten hänen pitää siellä ikkunatkin pestä. Toden totta, oli meillä mökillä, kun siivoilimme sitä kesäkuntoon ja itse tunkemalla tunki pesemään ne ikkunat.
Seuraavaksi hän kaarsi sinne lupaa kysymättä kaverinsa kanssa raivaamaan metsää, kun me emme ymmärrä harventaa puita.
Siis juuri hankittu mökki. Me oltiin silti jo ehditty etsiä paikkakunnalta arboristi, joka oli tehnyt metsälle hoitosuunnitelman ja kertaalleen jo käynyt siellä kaatamassa suunnitelman mukaan puita.
Sekä isoveljeni että isosiskoni yrittävät tehdä tätä minulle aina, mitätöidä, vähätellä ja tietää paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi halusi maksaa vaunut, itse saatiin kyllä valita niin ei meitä haitannut, mutta sitten kun ei enää tarvittu ja myytiin pois kevyempien rattaiden tieltä, niin suuttui ihan julmetusti. En tiedä mitä varten ne olisi pitänyt arkistoida varastoon kun lapsia ei enää enempää tullut. Myöhemmin kyllä ilmeni myös piirteitä että kantoi meille oman makunsa mukaista sisustusroinaa sun muuta mitä ei saanut myydä tai antaa pois ja oli myös päättänyt ostaa pihaamme suihkulähteen ja tuulimyllyn(?!?) tämä ehdittiin onneksi estää..
Meillä ei olis saanut panna mitään eteenpäin milloinkaan. Siis kaikki lastenvaatteetkin olisi pitänyt säästää ”muistoina”.
Olen nyt myynyt niitä saatuja ka huomaan että minulla oikeasti oli noista sisustusasioista tunne että kotini oli ”vallattu” niillä.
Meillä anoppi toi omia lemppareitaan, jotain ruskeita lasimöykkyjä, talon täyteen ja siirteli mun tavaroita sivummalle. Teki tätä salaa sen jälkeen, kun kieltäydyin ottamasta niitä enää vastaan.
Yksi päivä, kun huomasin taas pari uutta lasimöykkyä kirjahyllyssä, jotain meni päässä rikki. Hain muovipussin ja keräsin ne kaikki sinne pussiin, ja seuraavalla visiitillä sai anoppi löytönsä takaisin. Kyllähän taas oli paha mieli ja mikään ei kelpaa -puhe. Hieman anoppi häneltä, kun sanoin että, nuo rumat hirvitykset ei todellakaan kelpaa.
Tuo oli ensimmäisiä konkreettisia askeleita pois despootti-mummun ainotossun alta kohti vapautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä äidillä tämä ostelu ei rajoitu vain lapsenlapsiin, vaan ostaa vaatteita myös minulle, omalle siskolleen sekä siskon perheelle. Itse olen oppinut suhtautumaan huumorilla ja vaatteet menee suoraan Konttiin. Kerran äiti oli ostanut samanlaisen hameen ja puseron itselleen, sisarelleen ja sisaren pojan uudelle tyttöystävälle. Tämä uusi tyttöystävä oli tyylikäs lähes nelikymppinen business-nainen, joka kihisi raivosta "lahjat" saatuaan. Hän tuskin haluaa pukeutua samanlaisiin vaatteisiin yli seitsenkymppisen tulevan anoppinsa kanssa eikä muutenkaan ehkä keksi käyttöä kirkkaanpunaiselle pitkälle velour-hameelle ja pajettikoristellulle t-paidalle.
Kyse ei ole vain mistään anoppi-miniä - ongelmasta, vaan näitä ihmisiä vaan suurista ikäluokista löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä koin sen ihan puhtaasti nurkanvaltaamiseksi, reviirin merkitsemiseksi.
Varsinkin kun aivan kaikesta tuli kerralla ”perinne”. Kerran leipoi synttäreille niin kas, se olikin perinne että aina leipoo. Kerran haki lapselle kengät (minun rahoillani) ja kas, se olikin perinne joka kevät hakea kengät lapselle.
Kerran tuli (pyytämättä) hoitamaan lasta kun olin kipeä, samalla sisusti koko olohuoneen uusiksi ja siitäkin tuli perinne, että ”tekee joulusiivouksen”.
Ainoa semi-ongelmaksi kokemani tuossa listassa ehkä olisi olohuoneen sisustaminen/joulusiivoaminen, muuten noihan on ihan mahtavia juttuja!!
Että mummo leipoo synttärijuhliin (= mun tarvii leipoa itse vähemmän ja säästyn vaivalta, siivoamista ja leipomista kuitenkin riittää!) tai että mummo ostaa kevätkengät (= meidän rahat säästyy eikä tarvii kierrellä kaupoissa).
Voi luoja millaisia kolmannen maailman ongelmia te jotkut kehitätte!
Ei voi kuin pyörittää päätä kun vien meidän lapsen mummolle kynttilää haudalle.Koska minä haluan itse leipoa sen synttärikakun. Se on minun lapseni ja tämä on minulle tärkeä juttu. Mummo ei nimenomaan voinut tehdä mitään muuta, vaan hänen olisi pitänyt saada leipoa/ostaa se the kakku, koska "hän tietää MISTÄ LAPSI OIKEASTI PITÄÄ". Näillä sanoilla.
Olisi leiponut minulle aikoinaan, eikä nyt tunkisi tänne leipomaan. Minulla ei ollut yhden yksiä synttäreitä, mutta en ala paikkaamaan sitä nyt, vaan se mummon tilaisuus meni jo!
Mummo ei osaa ostaa oikeanlaisia kevät kenkiä, vaan me joudumme ostamaan ne oikeanlaiset joka tapauksessa. Kämppä täynnä muovikenkiä jotka ei mahdu jalkaan.
Juuri näin. Ja aiempi voi miettiä sitä vitutuksen määrää, jos on käyttänyt monta tuntia lapselle mieleisen kakun vääntämiseen ja vieras pyyhältää yllättäen paikalle oman kakkunsa kanssa. Ei se ole auttamista.
Minun äitini oli päättänyt että lapsi haluaa ponikakun. Ja sellaisen kanssa pyyhälsi meille sitten synttäreitä viettämään. Eli kyse on just siitä puolesta päättämisestä, myös lapsen kanssa. Lapsi oli täysin huuli pyöreenä, koska ei tiennyt tykkäävänsä poneista.
Meillä taas teini-ikäinen tyttäremme ei tiennyt inhoavansa rahaa. Mummi päätti, että näin on. Pojan synttäreillä päivänsankarille annettiin 300 €, kahdelle muulle veljelle 150 €. Tytölle vihko, jonka takana hintalappu 1 mk. Vihko oli hankittu Markantalosta yli kaksikymmentä vuotta sitten.
Seuraavana jouluna taas kolmelle pojalle kullekin 150 €, tytölle ei mitään. Luulimme erehdykseksi, mutta olikin kuulemma tarkkaan harkittua. Tyttäremme kun ei pidä rahasta.
Voi kauheaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä koin sen ihan puhtaasti nurkanvaltaamiseksi, reviirin merkitsemiseksi.
Varsinkin kun aivan kaikesta tuli kerralla ”perinne”. Kerran leipoi synttäreille niin kas, se olikin perinne että aina leipoo. Kerran haki lapselle kengät (minun rahoillani) ja kas, se olikin perinne joka kevät hakea kengät lapselle.
Kerran tuli (pyytämättä) hoitamaan lasta kun olin kipeä, samalla sisusti koko olohuoneen uusiksi ja siitäkin tuli perinne, että ”tekee joulusiivouksen”.
Ainoa semi-ongelmaksi kokemani tuossa listassa ehkä olisi olohuoneen sisustaminen/joulusiivoaminen, muuten noihan on ihan mahtavia juttuja!!
Että mummo leipoo synttärijuhliin (= mun tarvii leipoa itse vähemmän ja säästyn vaivalta, siivoamista ja leipomista kuitenkin riittää!) tai että mummo ostaa kevätkengät (= meidän rahat säästyy eikä tarvii kierrellä kaupoissa).
Voi luoja millaisia kolmannen maailman ongelmia te jotkut kehitätte!
Ei voi kuin pyörittää päätä kun vien meidän lapsen mummolle kynttilää haudalle.Koska minä haluan itse leipoa sen synttärikakun. Se on minun lapseni ja tämä on minulle tärkeä juttu. Mummo ei nimenomaan voinut tehdä mitään muuta, vaan hänen olisi pitänyt saada leipoa/ostaa se the kakku, koska "hän tietää MISTÄ LAPSI OIKEASTI PITÄÄ". Näillä sanoilla.
Olisi leiponut minulle aikoinaan, eikä nyt tunkisi tänne leipomaan. Minulla ei ollut yhden yksiä synttäreitä, mutta en ala paikkaamaan sitä nyt, vaan se mummon tilaisuus meni jo!
Mummo ei osaa ostaa oikeanlaisia kevät kenkiä, vaan me joudumme ostamaan ne oikeanlaiset joka tapauksessa. Kämppä täynnä muovikenkiä jotka ei mahdu jalkaan.
Juuri näin. Ja aiempi voi miettiä sitä vitutuksen määrää, jos on käyttänyt monta tuntia lapselle mieleisen kakun vääntämiseen ja vieras pyyhältää yllättäen paikalle oman kakkunsa kanssa. Ei se ole auttamista.
Minun äitini oli päättänyt että lapsi haluaa ponikakun. Ja sellaisen kanssa pyyhälsi meille sitten synttäreitä viettämään. Eli kyse on just siitä puolesta päättämisestä, myös lapsen kanssa. Lapsi oli täysin huuli pyöreenä, koska ei tiennyt tykkäävänsä poneista.
Meillä taas teini-ikäinen tyttäremme ei tiennyt inhoavansa rahaa. Mummi päätti, että näin on. Pojan synttäreillä päivänsankarille annettiin 300 €, kahdelle muulle veljelle 150 €. Tytölle vihko, jonka takana hintalappu 1 mk. Vihko oli hankittu Markantalosta yli kaksikymmentä vuotta sitten.
Seuraavana jouluna taas kolmelle pojalle kullekin 150 €, tytölle ei mitään. Luulimme erehdykseksi, mutta olikin kuulemma tarkkaan harkittua. Tyttäremme kun ei pidä rahasta.Meillä sorsitaan kuopusta, mutta ei sentään noin räikeästi.
Millähän tämä tyttären "ei pidä rahasta" ilmenee? Ihan käsittämätöntä.
Ymmärsikö mummeli ettei näin voi jatkua?
Mummi vaan oli päättänyt, ettei tyttäremme pidä rahasta. Lahjojen antamisessa muutenkin omituinen tapa; tytölle annetaan kaapista"jotain joutavaa romua, kun ei hää mitään ymmärrä".
Joululahjarahojen suhteen mieheni teki täysin tiettäväksi oman mielipiteensä anopin toiminnasta. En itse ollut paikalla, mutta tiettävästi ääntä tai sanoja ei säästelty.
Ymmärsikö mummi? Jos ei, en altistaisi lapsiani tuollaisen tollon seuralle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten merkillistä, miten se on aina itsekästä kerjäämistä, vaatimista ja kinuamista, kun kertoo mitä lapset tarvitsee tai mistä on iloa.
Sitten taas se on epäitsekästä, että kannetaan toisen kotiin 10 kertaa kalliimpaa roinaa, josta ei koskaan tule olemaan kenellekään mitään iloa.
t. se itsekäs paska, joka yritti sanoa että laittakaa mieluummin 10 euroa lapsen tilille kahdesti vuodesta sen sijaan että kannatte tänne pallomeren.
Tää on pientä verrattuna tämän ketjun kokemuksiin, mutta kerran ex-anoppi kyseli, mitä lapselle synttärilahjaksi. Tiesin, että hän tekee mielellään käsitöitä ja tiesin hänellä olevan ylimääräisiä kankaita (oli vasta ollut puhetta, kun oli saanut äitinsä jäämistöistä niitä) ja oma lapsi oli pahimmoilleen vauvanukkeiässä. Pyysin siis, että tekisi vaikka jotain petivaatteita tytölle nukensänkyyn, kun sänky oli, mutta ei peittoa, tyynyä, lakanoita jne.
Viikko ennen synttäripäivää ex-anoppi tulee kylään, mukanaan nukensänkyyn peitto, tyyny ja aluslakana. Synttäripäivänä lahjapaketista löytyi vihreä käsilaukun muotoinen koristetyyny (WTF??).
Just tällaista se on. Sillä erotuksella, että te myös saitte tarvitsemanne jutut, ne nuken vuodevaatteet. Silti piti synttärilahjaksi, siis tärkeämmäksi lahjaksi, antaa jotain ihan muuta. Anoppi halusi tehdä hauskan koristetyynyn ja lapsen piti ottaa se lahjaksi vastaan. Vaikka nuo nukkejutut olisivat jääneet ikuisesti positiivisesti mieleen tosi mieluisana synttärilahjana.
Tämä nyt on ihan turhaa valitusta. Mummo oli tehnyt toivotut jutut ja antanut ne lapselle, ja lahjaksi tuonut vielä jonkun omasta mielestään kivan jutun. Ihan naurettavaa itkeä että ne vuodevaatteet olisi pitänyt olla paketissa.
Muuten en yhtään puolustele rajattomia ja röyhkeitä mummoja, mutta tässä esimerkissä vika ei kyllä nyt ollut mummossa.
Kirjoittaja tarkoitti, että kaikille osapuolille parempi lopputulos olisi tullut sillä, että mummo olisi tehnyt ne nukkejutut lahjaksi. Sen sijaan hän halusi tehdä hyödyttömän koristetyynyn, mikä ei edes kulu käytössä mihinkään, eli nyt on vähän niin kuin moraalinen velvoite säilöä se tyyny tästä ikuisuuteen.
Niin, lahjaksi ne nukkejutut pyydettiin. Jotta vähävaraisen eläkeläisen ei tarvitse mennä ostamaan mitään lahjaa vaan voi käyttää lahjaan niitä hänellä jo olevia kankaita ja tarvikkeita, joille mietti edellisviikonloppuna käyttötarkoitusta.
Sen sijaan piti sekä tehdä ne nukkejutut ja tuoda ne erikseen (ei synttäreille) ja mennä OSTAMAAN KAUPASTA se karsea epäkäytännöllinen ja sähköinen, vihreä käsilaukun mallinen (WTF?) koristetyyny. Tätä juuri yritettiin välttää.
Lapsi siis sai "tuliaisia" ihan muuten vaan ja synttäripäivänä sitten ihmetteli, että mikäs tää lahja on.
Joo on pieni juttu verrattuna muihin tämän ketjun kokemuksiin, mutta kertoo joidenkin ajattelumallista (tai siitä, että ei ajatella).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä todellinen äitien ongelma. Ei koske miehiä.
Ehkä kaikki isät eivät koe haalarin lapsen epäsopivuutta ongelmaksi arjessa, mutta rajattomat appivanhemmat voivat kyllä aiheuttaa hämminkiä myös miehille.
Rajaton appiukko voi herättää lapsensa perheen puoli kuusi sunnuntaiaamuna koska kokee että juuri silloin HÄNEN pitää tehdä moottorisahalla hommia makuuhuoneen ikkunan alla. Kun vävypoika näemmä vaan makaa peiton alla vaikka aurinko paistaa ja lapsen perheen polttopuut pitää tehdä. Nyt.Rajaton isovanhempi voi myös tohkeissaan kaataa tontilta puita - myös naapurin puolelta kun ei ihan hoksannut kysyä miten raja kulkee. Mies palkkatyössä, puuha-pete pyytämättä häärimässä.
Touhukas anoppi ajattelee että tässähän hänellä on aikaa kun lapsenlapsi nukkuu päiväunia. Mummi pyydetty avuksi kun pieni sairastaa. Jos vaikka laittaisi pyykit pyörimään! Mies miettii jälkeenpäin että ko koneellisessa oli hikisiä salivaatteita, ehkä muutamat hieman jarruraitaiset kalsarit ja ties mitä tahroja sisältävää vaatetta… kiva kun on pesty mutta tuntuu jotenkin epämukavalta. Ihan kuin omien rajojen yli olisi menty.
Ja jos lapsen haalarit tai ensikengät eivät syystä tai toisesta aiheuta miehessä tunteita, niin kotiin pyytämättä ilmestyvät huonekalut, astiat, työkalut (!!) ja muu sälä saattavat jo tuntua jossain. Etenkin jos eivät ole lainkaan oman oloisia/käteen sopivia/tarpeellisia 🤷🏼♀️
Just tää. Jos vaikka kaikki omat työkalut on sitä vihreää yhdellä ja samalla akulla toimivaa ja sitten appiukko tuo Lidlin tarjousporakoneen sinne joukkoon tai vaikka ostaisi Hiltin parhaan vehkeen, mihin ei kuitenkaan mikään olemassa oleva terä ja akku sovi. "No mutku mä aattelin, että te tarviitte porakoneen, eiku mä aattelin, että kallein on paras!"
"Mä tein tähän teidän olkkariin uuden terassioven, kun mun mielestä se ois parempi tässä etelän puolella, kun on niin ihanan aurinkoista" ja se ovi on erivärinen kuin talon muut ikkunat ja asennettu vieläpä vinoon, eikä siitä pääse edes terassille. Siihen voisi rakentaa terassin!
"Mä tein teille uuden terassin! En viittinyt käyttää kyllästettyä lautaa, kun se oli niin kallista, tää kakkosnelonen oli paljon halvempaa!"
jne.
Loputtomasti.
Onneksi miehet eivät ole tuollaisia, mutta varmaan jokunen osuvampi pellepelotonjuttu löytyisi auttavaisilta sukulaismiehiltäkin.
Täältä löytyy.
Oltiin asuttu vajaa vuosi rakentamassamme omakotitalossa.
Mies oli työmatkalla. Aamulla postia hakiessani säikähdin sydänjuuriani myöten kun huomasin että kolme talin edessä olevaa katajaa oli sahattu poikki. Pelkät kannot jäljellä.
Mietin, kuinka joku on yöllä heilunut ikkunan alla sahan kanssa ja minä nukun yksin talossa.
Soitin miehelleni, joka oli myös todella ihmeissään.
No, selvisi että appi oli nohevana poikana käväissyt ne sahaamassa poikki, kun eivät hänen mielestään olleet hyvän näköisiä.Meillä oli pihassa joku ruma erikoismänty, anoppi sen oli ennen minun aikoja istuttanut. Mä ja mies ei tykätty siitä puusta, joten pistettiin se nurin. Marttyyrikiukkua saatiin tietysti, kun oli niin erityislaatuinen mänty.
Eräs kaunis päivä kun olin pistämässä vauvaa päikkäreille kuulin, kun auto ajoi pihaan. Kukaan ei kuitenkaan tullut ovelle. Vauvan nukahdettua menin keittiöön näin ikkunasta, kun tämä ällistyttävän ääliömäinen ämmä heiluu pihassa lapion kanssa. Menin ulos että mitähän vi###a? Anoppi oli käynyt ostamassa jotain pensasmäntyjä ja kun ei ollut löytänytkään niille paikkaa kotipihasta, niin hän päätti istuttaa ne meidän pihaan, kun sen erikoismäntykin oltiin ilman lupaa hävitetty. Sanomattakin lienee selvää, että ei istuttanut. Meinasi suutuspäissään varastaa meidän lapuonkin.
Pyrin vastustamaan väkivaltaa, mutta jonkun pitäisi kyllä mätkäistä avarilla tollasia anoppeja lättyyn. Miten törkeä ja itsekeskeinen voi joku olla?
Isäni aikoinaan ilmoitti että hänen tyttären tytärtään ei sitten kuljeteta missään romuautossa. ( meillä oli joku ruosteinen pommi siihen aikaan) Osti sitten sadantonnin ( markkoja oli siihen aikaan) auton meille. Jokainen tyylillään.
Meillä appivanhemmat yrittivät omia jopa lapsen kastajaiset. Anoppi ei tykännyt valitsemastamme nimestä, olisi halunnut että vauva puetaan samaan asuun kuin isänsä aikoinaan vaikka olin ommellut itse hienon kastemekon. Juhliin toi omia leipomuksiaan ja kärtti jokaiselta vieraalta kehuja juuri niistä ja ylipäätään oli ovella vastaanottamassa kaikki vieraat kuin emäntä konsanaan, vaikka juhlat olivat meidän kotona.
Auttamisella ja "auttamisella" on todellakin eroa.
Alue: Aihe vapaa
…siis tuossa ylhäällä ukki saattaa kokea eikä koira 🤣