Lue keskustelun säännöt.
Isovanhempi haluaa hankkia lapsellemme "kaikki isot jutut"
23.03.2022 |
Kyllä, ihmisillä on isompiakin ongelmia, mutta meillä on tosi rasittava tilanne. Lapsemme on isovanhempien ainoa lapsenlapsi, eikä muita lapsenlapsia ole tulossa. Yksi isovanhemmista haluaa ehdottomasti hankkia lapsellemme kaikki isot ja näkyvät jutut. Tyyliin, että on halunnut hankkia lapsellemme vaunut, ulkohaalarit ja muut. Hän ei siis kysy meiltä, että onko meillä jo nämä tavarat/millaiset haluaisimme, vaan hän hankkii omasta mielestään kivannäköiset kysymättä meiltä ja tuo ne kotiimme. Isovanhempi on esimerkiksi tuonut meille haalarit jo useammassa koossa valmiiksi nurkkiin pyörimään ja joudumme nyt pitämään noita kaapeissa odottamassa tulevia syksyjä ja talvia.
Olemmeko pikkumaisia puolisoni kanssa, kun haluaisimme itse valita ainoan lapsemme haalarit ja muut isot asiat? Lapsi on pieni vain vähän aikaa ja ei mene kauaa, kun lapsi haluaa valita nuo itse. Olisi mukava tässä vaiheessa pukea lapsi niin kuin itse parhaaksi näkee. Ei siinäkään mitään, jos isovanhempi haluaisi vaikka taloudellisesti osallistua jonkun haalarin hankintaan ja antaisi sitä varten rahaa, mutta miksi isovanhemman pitää saada itse valita nuo jutut? Hän on jo oman lapsensa aikoinaan vaatettanut, nyt on meidän vuoro.
Ja kun joku kysyy, niin on sanottu asiasta isovanhemmalle, mutta ei usko. Ei suostu ostamaan sukkia ja muuta pientä tarpeellista, koska haluaa hankkia ne isot asiat. Tietää myös, että mietimme ympäristöasioita sen verran, ettemme vain kykene heittämään isovanhemman antamia tavaroita pois ja ostamaan uusia tilalle. Me saadaan sitten päivittäin katsella noita isovanhemman ostamia tavaroita, jotka eivät ole mieluisia eivätkä sellaisia, mitä olisimme omalle lapsellemme hankkineet (osa on esim. hankalasti puettavia).
Kommentit (760)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nokittelu?
Tämä on minun lapseni, minun kotini ja minun asiani. Ei tämä pyöri äitini ympärillä, vaikka hän kuinka niin kuvittelee.
MIKSI minun pitäiis täällä alkaa pyöriä mummon tarpeiden ja mielihalujen ympärillä? Sano yksikni syy.
”Minun, minun, minun, minun…”
Voi kuinka aggressiiviselta ja suorastaan surullisen egoistiselta tuokin viestisi vaikuttaa. Tässähän kuitenkin pitäisi ottaa se lapsikin huomioon, sinä kun et ole enää päähenkilö tässä kuviossa.Niin. MINUN. Ei mummon.
Eikä se rajaton mummo lasta ajattele, vaan se lapsi on hänelle pelkkä väline omien tarpeiden tyydyttämiseen.
Kumpaakaan sinua eikä lastasi olisi ilman sitä mummoa. Törkeää kielenkäyttöä omasta äidistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Sinä et ole lapsesi perheen jäsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä todellinen äitien ongelma. Ei koske miehiä.
Ehkä kaikki isät eivät koe haalarin lapsen epäsopivuutta ongelmaksi arjessa, mutta rajattomat appivanhemmat voivat kyllä aiheuttaa hämminkiä myös miehille.
Rajaton appiukko voi herättää lapsensa perheen puoli kuusi sunnuntaiaamuna koska kokee että juuri silloin HÄNEN pitää tehdä moottorisahalla hommia makuuhuoneen ikkunan alla. Kun vävypoika näemmä vaan makaa peiton alla vaikka aurinko paistaa ja lapsen perheen polttopuut pitää tehdä. Nyt.Rajaton isovanhempi voi myös tohkeissaan kaataa tontilta puita - myös naapurin puolelta kun ei ihan hoksannut kysyä miten raja kulkee. Mies palkkatyössä, puuha-pete pyytämättä häärimässä.
Touhukas anoppi ajattelee että tässähän hänellä on aikaa kun lapsenlapsi nukkuu päiväunia. Mummi pyydetty avuksi kun pieni sairastaa. Jos vaikka laittaisi pyykit pyörimään! Mies miettii jälkeenpäin että ko koneellisessa oli hikisiä salivaatteita, ehkä muutamat hieman jarruraitaiset kalsarit ja ties mitä tahroja sisältävää vaatetta… kiva kun on pesty mutta tuntuu jotenkin epämukavalta. Ihan kuin omien rajojen yli olisi menty.
Ja jos lapsen haalarit tai ensikengät eivät syystä tai toisesta aiheuta miehessä tunteita, niin kotiin pyytämättä ilmestyvät huonekalut, astiat, työkalut (!!) ja muu sälä saattavat jo tuntua jossain. Etenkin jos eivät ole lainkaan oman oloisia/käteen sopivia/tarpeellisia 🤷🏼♀️
Just tää. Jos vaikka kaikki omat työkalut on sitä vihreää yhdellä ja samalla akulla toimivaa ja sitten appiukko tuo Lidlin tarjousporakoneen sinne joukkoon tai vaikka ostaisi Hiltin parhaan vehkeen, mihin ei kuitenkaan mikään olemassa oleva terä ja akku sovi. "No mutku mä aattelin, että te tarviitte porakoneen, eiku mä aattelin, että kallein on paras!"
"Mä tein tähän teidän olkkariin uuden terassioven, kun mun mielestä se ois parempi tässä etelän puolella, kun on niin ihanan aurinkoista" ja se ovi on erivärinen kuin talon muut ikkunat ja asennettu vieläpä vinoon, eikä siitä pääse edes terassille. Siihen voisi rakentaa terassin!
"Mä tein teille uuden terassin! En viittinyt käyttää kyllästettyä lautaa, kun se oli niin kallista, tää kakkosnelonen oli paljon halvempaa!"
jne.
Loputtomasti.
Onneksi miehet eivät ole tuollaisia, mutta varmaan jokunen osuvampi pellepelotonjuttu löytyisi auttavaisilta sukulaismiehiltäkin.
Täältä löytyy.
Oltiin asuttu vajaa vuosi rakentamassamme omakotitalossa.
Mies oli työmatkalla. Aamulla postia hakiessani säikähdin sydänjuuriani myöten kun huomasin että kolme talin edessä olevaa katajaa oli sahattu poikki. Pelkät kannot jäljellä.
Mietin, kuinka joku on yöllä heilunut ikkunan alla sahan kanssa ja minä nukun yksin talossa.
Soitin miehelleni, joka oli myös todella ihmeissään.
No, selvisi että appi oli nohevana poikana käväissyt ne sahaamassa poikki, kun eivät hänen mielestään olleet hyvän näköisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä todellinen äitien ongelma. Ei koske miehiä.
Ehkä kaikki isät eivät koe haalarin lapsen epäsopivuutta ongelmaksi arjessa, mutta rajattomat appivanhemmat voivat kyllä aiheuttaa hämminkiä myös miehille.
Rajaton appiukko voi herättää lapsensa perheen puoli kuusi sunnuntaiaamuna koska kokee että juuri silloin HÄNEN pitää tehdä moottorisahalla hommia makuuhuoneen ikkunan alla. Kun vävypoika näemmä vaan makaa peiton alla vaikka aurinko paistaa ja lapsen perheen polttopuut pitää tehdä. Nyt.Rajaton isovanhempi voi myös tohkeissaan kaataa tontilta puita - myös naapurin puolelta kun ei ihan hoksannut kysyä miten raja kulkee. Mies palkkatyössä, puuha-pete pyytämättä häärimässä.
Touhukas anoppi ajattelee että tässähän hänellä on aikaa kun lapsenlapsi nukkuu päiväunia. Mummi pyydetty avuksi kun pieni sairastaa. Jos vaikka laittaisi pyykit pyörimään! Mies miettii jälkeenpäin että ko koneellisessa oli hikisiä salivaatteita, ehkä muutamat hieman jarruraitaiset kalsarit ja ties mitä tahroja sisältävää vaatetta… kiva kun on pesty mutta tuntuu jotenkin epämukavalta. Ihan kuin omien rajojen yli olisi menty.
Ja jos lapsen haalarit tai ensikengät eivät syystä tai toisesta aiheuta miehessä tunteita, niin kotiin pyytämättä ilmestyvät huonekalut, astiat, työkalut (!!) ja muu sälä saattavat jo tuntua jossain. Etenkin jos eivät ole lainkaan oman oloisia/käteen sopivia/tarpeellisia 🤷🏼♀️
Just tää. Jos vaikka kaikki omat työkalut on sitä vihreää yhdellä ja samalla akulla toimivaa ja sitten appiukko tuo Lidlin tarjousporakoneen sinne joukkoon tai vaikka ostaisi Hiltin parhaan vehkeen, mihin ei kuitenkaan mikään olemassa oleva terä ja akku sovi. "No mutku mä aattelin, että te tarviitte porakoneen, eiku mä aattelin, että kallein on paras!"
"Mä tein tähän teidän olkkariin uuden terassioven, kun mun mielestä se ois parempi tässä etelän puolella, kun on niin ihanan aurinkoista" ja se ovi on erivärinen kuin talon muut ikkunat ja asennettu vieläpä vinoon, eikä siitä pääse edes terassille. Siihen voisi rakentaa terassin!
"Mä tein teille uuden terassin! En viittinyt käyttää kyllästettyä lautaa, kun se oli niin kallista, tää kakkosnelonen oli paljon halvempaa!"
jne.
Loputtomasti.
Onneksi miehet eivät ole tuollaisia, mutta varmaan jokunen osuvampi pellepelotonjuttu löytyisi auttavaisilta sukulaismiehiltäkin.
Täältä löytyy.
Oltiin asuttu vajaa vuosi rakentamassamme omakotitalossa.
Mies oli työmatkalla. Aamulla postia hakiessani säikähdin sydänjuuriani myöten kun huomasin että kolme talin edessä olevaa katajaa oli sahattu poikki. Pelkät kannot jäljellä.
Mietin, kuinka joku on yöllä heilunut ikkunan alla sahan kanssa ja minä nukun yksin talossa.
Soitin miehelleni, joka oli myös todella ihmeissään.
No, selvisi että appi oli nohevana poikana käväissyt ne sahaamassa poikki, kun eivät hänen mielestään olleet hyvän näköisiä.
Talon* edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Pitää vain toivoa, että nämä mammat aikanaan muistavat, että heidän lapsensa eivät ole heidän perhettään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Pitää vain toivoa, että nämä mammat aikanaan muistavat, että heidän lapsensa eivät ole heidän perhettään.
Isoäiti ei ole lapsensa perheen jäsen.
Normaali äiti kasvaa tähän tietoisuuteen sitä mukaa kun lapsi kasvaa omaksi yksilökseen.
Sitten on nämä epänormaalit narsistit joille aikuisetkin lapsensa on vain itsen jatkeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuule. Me saamme lahjaksi myös rahaa. Joululahjojen joukossa on kirjekuoressa 100 euron seteli, eli mahdollisimman hankalasti taas. Pitää olla tarkkana, että se ei vahingossa päädy lahjapapereiden kanssa roskikseen. Noin iso seteli ei käy joka kaupassa. Pankkiin kun sen vie, joutuu kauhean kyselyn kohteeksi mistä tämä raha on peräisin.
Minulla on todennäköisesti parempi palkka kuin isovanhempien eläkkeet ovat yhteensä. Me emme tarvitse rahaa tai tavaraa lahjaksi emmekä erityisesti halua sellaisia lahjoja, joista aiheutuu meille turhaa työtä, kuten se satasen setelin käyttäminen jossakin tai väärän kokoisen vaatteen vaihtaminen tai kierrättäminen.
Jostain syystä lahjan pitää olla mahdollisimman iso ja näyttävä, joten ei voi antaa viittä kahdenkympin seteliä, pitää olla se satasen seteli. Ei voi antaa pelikonsolia, pitää antaa näyttävämpi televisio. Jne.
Eli nyt on annettu se himoittu rahakin jo väärin? 100€ seteli ei kelpaa kun miniälle pitää olla 5 x 20€?
Ootko ihan tosissasi? Eli isovanhempien pitäisi osata lukea ajatuksia ennustaakseen millaisena setelinä miniä perheelle annetun rahalahjan tänä jouluna tahtoo?
Me emme halua lahjaksi rahaa. Miten se voi olla niin vaikea käsittää?
No voi itku, ihan satasia väärässä paikassa, vaikka ette halua.
Käyttäkää vähän mielikuvitusta: ottakaa muovitasku ja alkakaa säilöä siinä näitä satasia sopivassa lipastonlaatikossa. Varmaan yksi semmoinen löytyy kotoa.
Sitten kun aika kärrätä mummeli hoitokotiin, hänellä on kiva alkupotti jo kasassa hoitojaan varten.
Win-Win.
Joo, kyllä mielikuvitusta käyttämällä voisi saada nämä ei-toivotut rahat käyttöön, voisi vaikka säästää useamman satasen ja viedä mummon hyvälle lounaalle. Tai kysyä, tarvitseeko mummo kuivausrumpua.
Mun on ihan pakko sanoa, että itseäni rikkomatta voisin venyä vaikka lahjapaperien seasta ottamaan satasen lahjaksi. Alas olen minäkin vajonnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua, niin tuttua… esikoisen kohdalla annoimme miehen kanssa anopilleni periksi, kun emme halunneet sitä draamaa joka seurasi aina, jos hän ei saanut ostaa lapsenlapselleen mitä lystäsi. Lopputuloksena melkein kaikki esikoiseni vaatteet on mummon ostamia. Lapsen huone tursuaa mummon ostamia leluja, on telttaa, leikkikeittiötä, polkumopoa, jäätävää meteliä pitäviä isoja traktoreita ja niin jumalaton määrä junarataa, ettei kaikkea saa millään mahtumaan huoneeseen — ja lisää tulee joka kerta, kun mummo tulee kylään.
Absurdeinta on, että joudumme pitämään häneltä salassa hankinnat, jotka minun vanhempani haluavat tehdä lapselle, koska muuten hän hankkii ne ensin. Kerran kerroin hänelle äitini olevan hankkimassa lapselle tietyn haalarin. Seuraavana päivänä anoppi kiikutti meille sen haalarin ”jottei toisen mummon tarvitsisi käyttää rahojaan”. Toisen ja viimeisen kerran erehdyimme kertomaan hänelle, että lapsi on saamassa vanhemmiltani synttärilahjaksi polkupyörän. Vaikka sanoin hänelle suoraan, että vanhempani nimenomaan haluavat hankkia tämän pyörän ja että hän voisi hankkia toisen asian, jota lapsi toivoi, niin ei mennyt jakoon… viikko ennen synttäreitä, ollessamme käymässä kahvilla anoppilassa, anoppi raahasi kesken kaiken olohuoneeseen ison paketin ja antoi sen ”ennakkosynttärilahjana” lapselle. Sisältä paljastui tietenkin pyörä… joka kyllä jätettiin anoppilaan mummolakäyntejä varten. Mutta silti, anoppi ikään kuin varasti vanhemmiltani sen isoimman ilon ja yllätyksen hetken. Ai että tuo kerta korpeaa vieläkin, kun sitä muistelee.
Kun saimme toisen lapsemme, mies teki pyynnöstäni anopille selväksi, että tällä kertaa hankimme vaatteet ja lelut itse. Yllättäen hän on tähän mennessä kunnioittanut pyyntöä aika hyvin sen osalta, mutta nyt on kohteina lasten huoneiden sisustus. Tyrkyttää huonekaluja, verhoja, mattoja…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Sinä et ole lapsesi perheen jäsen.
No kyllä olen. Outo perhe teillä, jos lapsenne ei siihen kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Pitää vain toivoa, että nämä mammat aikanaan muistavat, että heidän lapsensa eivät ole heidän perhettään.
Isoäiti ei ole lapsensa perheen jäsen.
Normaali äiti kasvaa tähän tietoisuuteen sitä mukaa kun lapsi kasvaa omaksi yksilökseen.
Sitten on nämä epänormaalit narsistit joille aikuisetkin lapsensa on vain itsen jatkeita.
Niin missä vaiheessa lapsi ei sitten yhtäkkiä olekaan perheenjäsen? Kun muuttaa kotoa, menee naimisiin vai kun saa lapsen?
Voitte itse valita. Suoraan vaan sanot asiasta. Kyllä se ehtii ostella vuosien mittaan pyöriö ja vehkeitä. Ihanaa tietty että iloitsee lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Pitää vain toivoa, että nämä mammat aikanaan muistavat, että heidän lapsensa eivät ole heidän perhettään.
Isoäiti ei ole lapsensa perheen jäsen.
Normaali äiti kasvaa tähän tietoisuuteen sitä mukaa kun lapsi kasvaa omaksi yksilökseen.
Sitten on nämä epänormaalit narsistit joille aikuisetkin lapsensa on vain itsen jatkeita.
Niin missä vaiheessa lapsi ei sitten yhtäkkiä olekaan perheenjäsen? Kun muuttaa kotoa, menee naimisiin vai kun saa lapsen?
Isoäiti ei ole lapsensa perheen jäsen.
Mikä tässä on noin ylivoimaista hahmottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Sinä et ole lapsesi perheen jäsen.
No kyllä olen. Outo perhe teillä, jos lapsenne ei siihen kuulu.
Et ole. Siellä sun lapsesi perheessä on se sun lapsesi, tämän puoliso ja heidän lapsensa.
He on se perhe. Sinä olet ulkopuolinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi tunnereaktio jos kyseessä on oma äiti? Epäilenpä, että toiminta sujahtaisi ihan normaalin arjen piiriin ja iloittaisiin vahvasta tukiverkosta.
Minä kerroin jo että meillä häirikkömummo on minun äitini, ja näissä ketjuissa kerrotaan ihan tasapuolisesti myös rajattomista äidin vanhemmista.
Omalle äidille voi sanoa napakastikin, eivätkä välit katkea. En käsitä, mikseivät miesten äidit tajua asemaansa. Miten heistä yhtäkkiä lapsen myötä tulisi tasavertaisia naisen vanhempien kanssa?? Kyllä mä äidilleni sanoin aina ihan suoraan, mitä tarvitsee ostaa ja mitä ei. Anoppi sen sijaan roudaa kirppareilta kaikkea paskaa kyselemättä. Mies on monesti kieltänyt, ei auta. Mä olen nykyisin kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä rojua.
Ei häirikkömummoille voi. Siitä käynnistyy se mielipaha ja riehuminen aina, jos "ei arvosteta kun hän pelkkää hyvää" jne.
Se on aivan sama kenen sukulainen se rajaton on. Rajattomuus siinä se perusongelma on, että mennään toisen perheeseen toteuttamaan omia tarpeitaan.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.
Ei ole.
Se on sinun lapsesi perhe.
Tietääkseni lapseni ja minä olemme samaa perhettä.
Pitää vain toivoa, että nämä mammat aikanaan muistavat, että heidän lapsensa eivät ole heidän perhettään.
Isoäiti ei ole lapsensa perheen jäsen.
Normaali äiti kasvaa tähän tietoisuuteen sitä mukaa kun lapsi kasvaa omaksi yksilökseen.
Sitten on nämä epänormaalit narsistit joille aikuisetkin lapsensa on vain itsen jatkeita.
Niin missä vaiheessa lapsi ei sitten yhtäkkiä olekaan perheenjäsen? Kun muuttaa kotoa, menee naimisiin vai kun saa lapsen?
Isoäiti ei ole lapsensa perheen jäsen.
Mikä tässä on noin ylivoimaista hahmottaa?
Olen lapseni äiti, en isoäiti. Ja kyllä olen hänen syntymästään asti ollut hänen perheensä ja tulen aina olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy ne pois tai lahjoita johonkin. Jos onnistut myymään, niin niillä rahoilla on hyvä sitten ostaa itselle mieleistä ja toisaalta, jos menee eteenpäin lahjoittamalla, niin sehän ei kuitenkaan ole teiltä pois?
Monet käytetyt lastenvaatteet on kirpparilla ja nettikirpparilla tosi halpoja. Et välttämättä saa siitä käytetystä välikausihaalarista kuin kympin ja uusi maksaa kaupassa moninkertaisesti.
Siksi ehdotinkin, että myy tai lahjoita.
Sama toimii myös silloin, kun ei jaksa järjestää myyntiä: kasaa vaan samantien isovanhempien raahaamat rojut vaikka ikean kassiin ja vie sen sitten kun se on täysi niin johonkin lähialueen hyväntekeväisyyskirppikselle. Ap puhui nimenomaan uusista tuotteista, niin ne kelpaavat kirppiksille kyllä.
Mikä järki tuossa on?
No kun joku kommentoi ettei jaksa kirppistellä eikä kotona ole tilaa säilyttää. Niin hyväntekeväisyyskirppiksellehän ne ei-toivotut kamppeet voi helposti viedä.
Mikä järki siinä on? JÄRKI? You know?
Voi herran pieksut. Ei siinä mitään JÄRKEÄ olekaan. Miksi pitäisikään?
Tarpeettoman tavaran sijoituspaikka voi olla vaikka kaatopaikka. Jos kaikessa pitäisi olla suuri JÄRKI, niin mihin jäteasemia ja kaatopaikkoja edes tarvittaisikaan? Kaikki ihmiset vain miettisivät hiki hatussa, miten jonkun tavaran saisi pois käsistään mahdollisimman järkevästi, kun se järki olisi pakollinen siinä olemassa.
Eikä niitä uusia lasten vaatteita tarvitse pestä ja silitellä, kun ne kerran on uusia. Sen kun lyö läjään ja vie UFFin keräyslaatikkoon samalla kun käy kaupassa.
Ai niin, eihän kenelläkään tietenkään täällä ole UFFin keräyslaatikkoa mailla halmeillakaan, kaikkihan asuu jossain peräkorven pyllynreiässä.
No jos ei ole, niin miten olisi jätepönttö?
Jos se mummuparka ei osoita järkeä olemalla tuomatta lapsenlapsille ylimääräisiä vaatteita ja tavaroita, niin miksi niiden lasten vanhempien pitäisi olla se järkevämpiä?
Eikö maailmassa TODELLAKAAN ole oikeita ongelmia?
Ja juu, kun opetatte niille isovanhemmille, että mitään ei pidä lapsillenne lahjoittaa, niin pitäkää linjanne vielä sittenkin, kun ne on teinejä ja tarvitsee joka jumalan päivä jotain hössön tössön turhaketta ja kiukuttelee ja rähjää, kun ette osta. Uusi älypuhelin puolen vuoden välein, jopot, mopot, autot ja ajokortit, uudet vaatteet, kausikortit sinne sun tänne, hiustenpidennykset ja tatuoinnit ja mitähän ne itse asiassa vielä keksiikään kun aika tästä etenee. Se on ainakin varmaa, että rahaa niihin palaa. No, hyvä että saa isovanhemmat sentään pitää eläkkeensä, kun vanhemmat on lapsensa opettaneet, että niiltä ei oteta mitään vastaan. Eläköön elämä! (eli huolettomien isovanhempien elämä).
Mummot kantaa myös kirppisvaatteita jotka potää todellakin pestä ennen kuin niitä voi myyntiin panna.
Mum teineillä on Swappee-älypuhelimet eli käytettyinä ostetut.
Toisella on minun vanha pyörä, tpiselle ostettiin Torista 60 euron pyörä.
Lukiolainen saa läppärin koulusta. Opiskelijalle ostimme uuden läppärin.
Vaatteensa on kirppareilta. Kengät ostetaan uusina.
Hiukset leikkaan minä.
Oikein. Näin pitää ollakin. Ei saa opettaa lapsille, että kaikki tulee tuosta vaan ja raha kasvaa puussa. Jos ne vaatteet vie kirppikselle, niin onhan ne tietysti pestävä ensin. Mutta eikö vaan teilläkin ole pesukone, joka pesee? Ei ole vaiva eikä mikään laittaa se kirppikselle menevä vaate koneeseen samalla, kun laittaa muutenkin sitä pyykättävää sinne.
Mutta jos senkin kokee vaivaksi, että ei halua viedä mitään kirpparille, niin eihän se ole pakko. Vaatteen voi heittää surutta menemäänkin. Niinhän meilläkin tehdään, jos joku vaate on jäänyt pieneksi tai ei muuten enää kelpaa. En minä lähde kirpparipöytää vuokraamaan sellaista varten. Vaatteen saa laittaa sekajätteeseen, ei kannata tuntea huonoa omatuntoa. Tosin hyväkuntoiset, jopa aivan uudetkin, jotka on vaan ns. hutiostoksia, menee minulta uffille. Olen vienyt joskus seurakunnan keräykseenkin, kun sellainen on järjestetty. Ei se nyt niin vaikeata ole päästä tarpeettomasta tavarasta eroon.
Kärpäsestä voi tehdä sen härän, tai sitten ei. Jokainen saa siitä päättää itse.
Kyllä se on ylimääräinen vaiva. Lapsiperheessä on pyykättävää ja työtä loputtomiin muutenkin.
Ja lapsille jää luu käteen jos tämä ”ostaa pohautan ja heitän pois” -kuluttaminen jatkuu.
Uffi on edelleenkin epäeettinen huijausfirma, eikä niitä laatikoita ole kaikkialla.
Minä vien toisinaan uffille, koska ei ole muutakaan vaatekeräystä mailla halmeilla. Toinen vaihtoehto olisi sitten vain heittää roskiin, mutta onko se sitten parempi? Tiedän minä näistä uffin epäeettisyyksistä ja huijauksista, mutta mitäpä se minua oikeastaan kiinnostaa, mitä minun vanhoille vaatteilleni tekevät, kun minulle on tärkeintä vain saada ne pois silmistäni.
Veisin johonkin varmasti hyvään keräyskohteeseen, jos sellainen jossain olisi minun ulottuvissani.
Ei samperi voi olla ylimääräinen vaiva pestä oman pyykin seassa joku mummon tuoma body. Konehan sen työn tekee. Eri asia, jos pitäisi pestä valtavia määriä, sitä en tekisi minäkään. Pois vaan minun kotoani ja sillä siisti. Jos kerran käyttäjiä ei ole.
Kirpputoreihin en enää luota sen jälkeen, kun minulta varastettiin pöydästä iso osa tavaroista. Olen aivan varma siitä, mikä porukka ne tavarat vei, mutta kun sanoin siitä kirpputorin pitäjälle, hän sanoi vain, että jaa. Sen jälkeen meni maku kirppareihin. Sitä ennen oli jo kerran pöydästäni viety astioita, eri kirpputorilta. Ei kiinnosta enää yrittää myydä mitään. Rompetorit on parempi paikka, mutta ei siellä oikein vaatteet mene kaupaksi.
Muovikassillinen nuhruisia bodyjä oman pyykin seassa? Miksi edes yhtä, mikä ei todellakaan lapseni päällä koskaan tule olemaan, vaivautuisin pesemään`? Voi kun se olisikin joku 1-2 kpl, mutta kun ei ole, vaan voi olla kuukaudessa jätesäkillinen kirppis"löytöjä"!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä todellinen äitien ongelma. Ei koske miehiä.
Ehkä kaikki isät eivät koe haalarin lapsen epäsopivuutta ongelmaksi arjessa, mutta rajattomat appivanhemmat voivat kyllä aiheuttaa hämminkiä myös miehille.
Rajaton appiukko voi herättää lapsensa perheen puoli kuusi sunnuntaiaamuna koska kokee että juuri silloin HÄNEN pitää tehdä moottorisahalla hommia makuuhuoneen ikkunan alla. Kun vävypoika näemmä vaan makaa peiton alla vaikka aurinko paistaa ja lapsen perheen polttopuut pitää tehdä. Nyt.Rajaton isovanhempi voi myös tohkeissaan kaataa tontilta puita - myös naapurin puolelta kun ei ihan hoksannut kysyä miten raja kulkee. Mies palkkatyössä, puuha-pete pyytämättä häärimässä.
Touhukas anoppi ajattelee että tässähän hänellä on aikaa kun lapsenlapsi nukkuu päiväunia. Mummi pyydetty avuksi kun pieni sairastaa. Jos vaikka laittaisi pyykit pyörimään! Mies miettii jälkeenpäin että ko koneellisessa oli hikisiä salivaatteita, ehkä muutamat hieman jarruraitaiset kalsarit ja ties mitä tahroja sisältävää vaatetta… kiva kun on pesty mutta tuntuu jotenkin epämukavalta. Ihan kuin omien rajojen yli olisi menty.
Ja jos lapsen haalarit tai ensikengät eivät syystä tai toisesta aiheuta miehessä tunteita, niin kotiin pyytämättä ilmestyvät huonekalut, astiat, työkalut (!!) ja muu sälä saattavat jo tuntua jossain. Etenkin jos eivät ole lainkaan oman oloisia/käteen sopivia/tarpeellisia 🤷🏼♀️
Just tää. Jos vaikka kaikki omat työkalut on sitä vihreää yhdellä ja samalla akulla toimivaa ja sitten appiukko tuo Lidlin tarjousporakoneen sinne joukkoon tai vaikka ostaisi Hiltin parhaan vehkeen, mihin ei kuitenkaan mikään olemassa oleva terä ja akku sovi. "No mutku mä aattelin, että te tarviitte porakoneen, eiku mä aattelin, että kallein on paras!"
"Mä tein tähän teidän olkkariin uuden terassioven, kun mun mielestä se ois parempi tässä etelän puolella, kun on niin ihanan aurinkoista" ja se ovi on erivärinen kuin talon muut ikkunat ja asennettu vieläpä vinoon, eikä siitä pääse edes terassille. Siihen voisi rakentaa terassin!
"Mä tein teille uuden terassin! En viittinyt käyttää kyllästettyä lautaa, kun se oli niin kallista, tää kakkosnelonen oli paljon halvempaa!"
jne.
Loputtomasti.
Onneksi miehet eivät ole tuollaisia, mutta varmaan jokunen osuvampi pellepelotonjuttu löytyisi auttavaisilta sukulaismiehiltäkin.
Täältä löytyy.
Oltiin asuttu vajaa vuosi rakentamassamme omakotitalossa.
Mies oli työmatkalla. Aamulla postia hakiessani säikähdin sydänjuuriani myöten kun huomasin että kolme talin edessä olevaa katajaa oli sahattu poikki. Pelkät kannot jäljellä.
Mietin, kuinka joku on yöllä heilunut ikkunan alla sahan kanssa ja minä nukun yksin talossa.
Soitin miehelleni, joka oli myös todella ihmeissään.
No, selvisi että appi oli nohevana poikana käväissyt ne sahaamassa poikki, kun eivät hänen mielestään olleet hyvän näköisiä.
Tuttua. Jos mummit osoittavat rakkauttaan tuomalla vaatetta ja kaikenlaista yllättävääkin tavaraa pyytämättä, niin ukit sitten sahailevat puita (mm. kataja kaatunut täälläkin) ja hääräävät työkaluineen joskus todella hämmentävällä tavalla.
Kaikenlaisia isoja ja pieniä korjauksia voi tapahtua oli niille tarvetta tai ei. Osittain tähän liittyy ehkä se, että ukilla on eläkeläisenä aikaa ja jaksamista eri tavalla kuin ruuhkavuosissa räpistelevällä (vävy)pojalla tai tyttärellä/miniällä. Hätäinen, nopeakäänteinen ukki ehtii tehdä ihmeitä kun silmä välttää 😅 Usein taustalla ajatus ”fiksasin tuon kun toissapäivånä oli jo noin etkä oo vieläKÄÄN sitä tehnyt”. Esim entisöintiä (ja sopivaa hetkeä) odotelleet satavuotiaat tuolit on ”korjattu” karauttamalla vanhat pinnat ja muutama milli puutakin pois hiomakoneella, hyvässä lykyssä vielä vetäisty lateksia päälle ”kun mulla oli tätä autotallissa vähän jäljellä.”
Jos mies ei koe haalarinostoa varpailleen hyppäämiseksi niin yllättävän nikkaroinnin ilmestyminen omaan kotiin voi jo vähän närästää. Ukki saattaa koira että joku juttu PITÄÄ korjata/muuttaa/muokata vaikka talossa asuva perhe ei olisi lainkaan samaa mieltä.
Kaikki tavaran tuominen tai omavaltainen touhuilu ei välttämättä ole narsistin tapa kontrolloida jälkikasvuaan, mutta todella ärsyttävää se silti saattaa olla. Vaikka tarkoituksena on auttaa lapsia joilla tuhat rautaa tulessa niin älkää kiltit vanhempamme tehkö mitään ainakaan kysymättä!
Meillä osataan nykyään kieltäytyä tavaroista joita emme halua ja pitää työkalupakkiensa ja moottorisahojensa kanssa tonttia lähestyvät ukit ruodussa. Näille isovanhemmille puhe meni perille ja elämä jatkui sopusoinnussa mutta tiedossa on ettei kaikkien kanssa auta, ja se on harmillista se
Myyn torissa lapsilta pieniksi jääneitä vaatteita ja myös niitä liian pieniä omituisia isovanhempien tekemiä alelaari tai kirppislöytöjä. Mitä kamalampi vaate, sitä todennäköisemmin sen ostaa jonkun toisen lapsen mummo ja aina mietin kenenköhän riemuksi tämäkin 80-luvulta peräisin oleva takki päätyy.
Jos minun lapseni on osa sitä perhettä, niin silloin se on myös minun perhe.