Häivytetään kateutta! Kerro mitä kadehdit ja kateuden kohde kertoo kertoo asian kääntöpuolet

Kaunista, hoikkaa vartaloa. Kaikki muu mulla on paitsi tätä.

Kadehdin niitä, joilla on vakituinen työ, johon palata äitiyslomalta ja kotihoidosta. Omani lähti alta, kiitos koronan, ja tulevaisuus stressaa niin, etten välillä jaksa keskittyä nauttimaan tästä ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta.

Kadehdin niitä, jotka uskaltavat hankkia useamman kuin yhden lapsen. Itse en uskalla vaikka kuinka haluaisin, yksikin on vienyt yöunet, identiteetin ja kroppa hajosi raskauden ja hätäsektion vuoksi. En usko, että kestäisin uutta raskautta ja se surettaa hirveästi.

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin ihmisiä joilla on isot silmät. Minulla pienet tihrusilmät. Samoin ihmisiä jotka osaavat tehdä kirjoneulevillapaitoja. Teen itse tavallisia puseroita.

Pääasia, että niillä näkee.  Isojen silmien päälle saattaa vanhemmuuten laskeutua luomet ja joutuu muutenkin käyttämään laseja.

Vierailija kirjoitti:

Itsevarma miehekäs mies voi helposti olla ei niin hellä ja ymmärtäväinen kuin nykyinen miehesi. Kun maailma potkii päähän on ihanaa kun on joku joka halaa ja silittää. Machompi mies ehkä väistelisi tilanteita joissa kaivataan herkkyyttä ja lähtisi sinne jääkiekkotreeneihin koko illaksi. Tulisi kotiin ja panisi mutta ei osaisi ottaa henkisiä tarpeitasi huomioon.

Kiitos tästä! Ja anteeksi vielä kun puhuin ihanasta miehestäni niin suoraan ja säästelemättä. Hän on minulle paras ❤️ Ymmärtää nämä "oispa miehekkäämpi mies" -tuntemuksetkin ja sanoo että on normaalia välillä kaivata vastakohtaa. Ja naureskeli mun saamille alapeukuille ja halasi:D Joskus pitää vaan saada sanoa ääneen ihan järjettömiäkin tunteita ja kaipauksia että ne menee ohi.

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin porvarien ja muiden herrojen lasten elämää. Itse olen kasvanut kommunistiperheessä monen sisaruksen kanssa ja mitään eväitä en ole elämää varten sieltä saanut. Oppinut vain herravihaa ja katkeruutta ja kadehtimaan. Paha olo on ollut läsnä mun elämässä koko aika ja siirtänyt oon sen mun lapsille, joita ei edes politiikka kiinnosta vain ainoostaan päihteet ja sekoilu.

Jatkan vielä et sisarustenkaan kanssa ei pysty puhumaan lapsuuden kylmästä ja katkerasta menosta. Kaikki ihannoi meidän vanhempia vaikka toisaalta itkevät ihan kyyneliä myöten, miten olis ollut parempi jos olis opittu puhumaan ja jotenkin olemaan. Mut ei sitä voi sanoa kun pitää vaan ihannoida sitä

Kurjuutta, mihin vanhemmat teki lapsen per 18 kuukautta. Isä joi ja äiti nalkutti.

Vierailija kirjoitti:

Itsevarma miehekäs mies voi helposti olla ei niin hellä ja ymmärtäväinen kuin nykyinen miehesi. Kun maailma potkii päähän on ihanaa kun on joku joka halaa ja silittää. Machompi mies ehkä väistelisi tilanteita joissa kaivataan herkkyyttä ja lähtisi sinne jääkiekkotreeneihin koko illaksi. Tulisi kotiin ja panisi mutta ei osaisi ottaa henkisiä tarpeitasi huomioon.

Saattaisi joidenkin miehisten miesten kohdalla olla näin, mutta minun miehinen mieheni on hellä ja ymmärtäväinen, paijaa ja silittää, kyselee ja on avoin ja kiinnostunut. Mutta osaa korjata lähes kaiken, hakkaa ja sahaa kokonaisen puun klapeiksi, voimaa ja tahtoa ja itsevarmuutta löytyy. Sängyssä on hurmaava peto joka vie ja minä vain vikisen. Ja jaksaa. Eikä lopeta ennen kuin en jaksa enää saada orgasmeja. Ja sitten vielä hieroo kaiken päälle ja viimeiseksi ottaa tiukasti kainaloon ja puhuu hellästi kauniita sanoja kunnes nukahdan... Sori... en nyt keksi mitään negatiivisia puolia! Paitsi, että minulla kesti ehkä liiankin kauan ennen kuin löysin hänet...

N49 

Yritin miettiä mitä kadehtisin, mutta en keksi. En edes rahaa ja varallisuutta, koska siihen liittyy yleensä uhrauksia joihin en halua sitoutua. Teen haluamaani työtä ja tienaan riittävästi omiin ja perheen tarpeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin porvarien ja muiden herrojen lasten elämää. Itse olen kasvanut kommunistiperheessä monen sisaruksen kanssa ja mitään eväitä en ole elämää varten sieltä saanut. Oppinut vain herravihaa ja katkeruutta ja kadehtimaan. Paha olo on ollut läsnä mun elämässä koko aika ja siirtänyt oon sen mun lapsille, joita ei edes politiikka kiinnosta vain ainoostaan päihteet ja sekoilu.

Jatkan vielä et sisarustenkaan kanssa ei pysty puhumaan lapsuuden kylmästä ja katkerasta menosta. Kaikki ihannoi meidän vanhempia vaikka toisaalta itkevät ihan kyyneliä myöten, miten olis ollut parempi jos olis opittu puhumaan ja jotenkin olemaan. Mut ei sitä voi sanoa kun pitää vaan ihannoida sitä

Kurjuutta, mihin vanhemmat teki lapsen per 18 kuukautta. Isä joi ja äiti nalkutti.

Mulle tuo edes vähän lohtua nämä kirjoitukset tunnekylmyydestä mitä täällä saa lukea. Samat kokemukset mulla. Mutta mitään kritiikkiä ei saa esittää omia vanhempia tai perhettä kohtaan, kun kaikki on herrojen ja porvarien vika. Ja omat sisarukset oireilee kuka mitenkin, kolme veljeä on jo kuollut ennen aikojaan.

N49, tässä ketjussa oli tarkoitus häivyttää kateutta. Kiva, että olet löytänyt itsellesi täydellisen miehen ja me kaikki kyllä ymmärrämme, että on miehiä joilla on molemmat puolet.

Mutta jos on tarkoitus saada toinen ajattelemaan, että ehkä oma onkin hyvä ellei paras, niin kirjoituksesi ei nyt ihan aja tätä asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin niitä, jotka ovat oikeasti kihloissa ja menossa naimisiin, eivätkä feikkikihloissa, kuten minä ja puoliso.

Ei kannata pelkkien rituaalien vuoksi mennä naimisiin jos on hyvä meininki jo nyt. Pysyy jännite suhteessa eikä arkistu samalla lailla. Avioliiton solmimisen jälkeen tulee "mitäs nyt sitten?" (useimmat tekee ne lapset tässä vaiheessa).

(juujuu on sillä puolensakin mutta eikö tän ketjun idea ollut kertoa just se toinen puoli)

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni nyt pinnalliseksi, mutta kadehdin kaunista ja mukavaa työtoveria, johon miehet, työtoverit ja asiakkaat, ihastuvat. Uusi kumppani löytyy sekunnissa, kun edellinen sihde päättyy.

Mutta millaisia nämä suhteet sitten ovat, jos niitä koko ajan tulee ja menee? Ei varmaan kovin rakastavia ja hyviä? Tietysti jos työkaverisi hakee vain kevyitä suhteita niin mikäs siinä.

Itse olen ihan kivannäköinen ja ehkä myös helposti lähestyttävä ja mukava, olen päässyt melko vaivatta treffeille ja tapailemaan miehiä, mutta moni on vedättänyt ja ollut ihastunut vain ulkokuoreen eikä ole halunnut sitoutua. Itse olen halunnut pitkän parisuhteen. Seurauksena on ollut monta sydänsurua, menetettyä itsetuntoa, petetyksi tulemista ja vitutusta. Sitten aina joutuu keräilemään itseään kunnes taas joskus aikojen kuluttua uskaltautuu lähteä treffailemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin porvarien ja muiden herrojen lasten elämää. Itse olen kasvanut kommunistiperheessä monen sisaruksen kanssa ja mitään eväitä en ole elämää varten sieltä saanut. Oppinut vain herravihaa ja katkeruutta ja kadehtimaan. Paha olo on ollut läsnä mun elämässä koko aika ja siirtänyt oon sen mun lapsille, joita ei edes politiikka kiinnosta vain ainoostaan päihteet ja sekoilu.

Jatkan vielä et sisarustenkaan kanssa ei pysty puhumaan lapsuuden kylmästä ja katkerasta menosta. Kaikki ihannoi meidän vanhempia vaikka toisaalta itkevät ihan kyyneliä myöten, miten olis ollut parempi jos olis opittu puhumaan ja jotenkin olemaan. Mut ei sitä voi sanoa kun pitää vaan ihannoida sitä

Kurjuutta, mihin vanhemmat teki lapsen per 18 kuukautta. Isä joi ja äiti nalkutti.

Mulle tuo edes vähän lohtua nämä kirjoitukset tunnekylmyydestä mitä täällä saa lukea. Samat kokemukset mulla. Mutta mitään kritiikkiä ei saa esittää omia vanhempia tai perhettä kohtaan, kun kaikki on herrojen ja porvarien vika. Ja omat sisarukset oireilee kuka mitenkin, kolme veljeä on jo kuollut ennen aikojaan.

Jatkan vielä, että pahanilkeys ja toisille pahan toivominen on niin imetty äidinmaidosta, ettei mitään posittivista näe elämässä. Itsekin olen ollut kauhea aivan paska äiti ja vaimo.

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin ihmisiä, jotka ovat menneet naimisiin umpirakastuneina ihanassa häämekossa suurissa, iloisissa häissä. Itse menin naimisiin maistraatissa, koska ex ei halunnut isoja häitä enkä alkanut häntä siihen pakottamaan. Nykyinen mieheni ei halua naimisiin ollenkaan. Tämä ei ole parisuhteelle mikään kynnyskysymys ja parisuhteemme on todella hyvä muuten. Olisin vain joskus halunnut ihanat isot juhlat ja kauniin mekon.

Jos tämä nyt ei sitä kaduttaisi ihan lysäyttäisi…

Monet pitää erikseen ne juhlat…

Ehkä tekin.

Sori, jos hyvä kateus nyt pilaantuu…

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin porvarien ja muiden herrojen lasten elämää. Itse olen kasvanut kommunistiperheessä monen sisaruksen kanssa ja mitään eväitä en ole elämää varten sieltä saanut. Oppinut vain herravihaa ja katkeruutta ja kadehtimaan. Paha olo on ollut läsnä mun elämässä koko aika ja siirtänyt oon sen mun lapsille, joita ei edes politiikka kiinnosta vain ainoostaan päihteet ja sekoilu.

Olen kasvanut lääkäriperheessä, saan varmaankin vastata tähän? Ollakseni hyväksytty perheeni edessä, minun täytyy menestyä 150 prosenttisesti, ei riitä että olen esimerkiksi onnellinen ja kohtelen muita hyvin. Suuret paineet opiskella lääkäriksi, lakimieheksi tai vastaavaksi. Perhettäni ei kiinnosta mitä minulle kuuluu, vaan suoritukseni ja se, miltä saan heidät näyttämään.

Kapinoin tätä vastaan ja elän onnellista, tasapainoista elämää ilman statussymboleita tai statusopintoja/-ammattia. Perheeni on kostanut tämän jättämällä minut ulkopuolelle. Olen musta lammas, vaikka kaikilla mittareilla siinä ei ole mitään järkeä. Minulla menee ihan hyvin ja olen mukava ihminen.

Olen kateellinen heille, jotka menevät vanhemmilleen kylään ja saavat lämpimän vastaanoton. Kateellinen heille, joiden sisaruksensa eivät täyty kateudesta ja kilpailunhalusta, vaan lämmöstä ja solidaarisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

N49, tässä ketjussa oli tarkoitus häivyttää kateutta. Kiva, että olet löytänyt itsellesi täydellisen miehen ja me kaikki kyllä ymmärrämme, että on miehiä joilla on molemmat puolet.

Mutta jos on tarkoitus saada toinen ajattelemaan, että ehkä oma onkin hyvä ellei paras, niin kirjoituksesi ei nyt ihan aja tätä asiaa.

Olet oikeassa! Hölmösti lähdin keulimaan... Joku lapsellinen leuhkuus taisi iskeä. Ehkä sen takia kun olen liian monta vuotta ollut suhteessa miehen kanssa, joka ei ollut hellä eikä miehekäs, ei ymmärtäväinen eikä vakaa, loppujen lopuksi vain hyvinkin raskas taakka... Eli sinä, joka haaveilit miehekkäämmästä miehestä: nauti kaikesta siitä hyvästä mitä sinulla on, se on niin kovin arvokasta eikä mitenkään itsestäänselvää. Ja anteeksi kun tulin juuri tähän kehumaan omaa miestäni.

N49

Vierailija kirjoitti:

Yritin oikein miettiä, mitä kadehtisin. Ehkä parhaita sokerileipureita tai niitä, joilla pitkä, paksu ja kiiltävä tukka. Mitään muuta en keksi.

Mulla on pitkä, paksu ja kiiltävä tukka. Sitä hoitamisen määrää ei voi käsittää. Suihkussakäynti on aina oma ohjelmanumeronsa ja hiusten kuivuminen kestää muutaman tunninkin. Föönata ei oikein kannata kun se rasittaa hiusta niin paljon ja sitten ne ei pysy pitkinä ja hyvinä. Eli hikijumppaa ei viitsi joka päivä harrastaa, kun hiuksia ei viitsi joka päivä pestäkään. Auki ei kannata pitää, kun menee takkuun. Kiinni nämä on aina samalla lailla. Kesällä on kuin kissa istuisi päässä, kuuma ja hikinen. Ei mahdu pyöräilykypärän tai lippalakin alle, eli makaavat sitten kuumana turkkina niskassa.

En kadehdi mitään myöskään ja tämä on ollut päämäärätietoisen elämän parannuksen aikaansaama muutos. Jokainen pystyy olemaan vapaa kateudesta, mutta sitä täytyy haluta tai toivoa.

Olen kateellinen sisaruksilleni, joita vanhempani rakastavat minua enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin ihmisiä jotka haluaa lapsia tai ei halua lapsia. En ole koskaan koko elämäni aikana kokenut kumpaakaan tunnetta. Pidän kyllä lapsista enkä ärsyynny edes mekastavista muksuista, sellaistahan se lapsuus on. Mutta ilman että minua olisi tehty tietoiseksi siitä että minäkin siis periaatteessa näin naisena voisin lapsen saada ( :D ) niin en koko ajatus ei olisi koskaan juolatanut mieleenikään. Nyt sitten välillä aina pakotan itseni ajattelemaan asiaa, mutta luontaisesti se ei tule mieleenikään.

Ei mitään käryä mitä kaltaiseni ihminen noin ylipäätään tekee perheellistymisen kanssa, kun en tunnista julkisesta keskustelusta kuin kaksi narratiivia - haluan tai en.

Täällä yksi, joka ei missään tapauksessa halua lapsia. Kääntöpuoli siinä on se, että jossain mielessä aina kytee pelko, että entä jos joskus sattuu vahinko ja pamahdankin raskaaksi. Tai jos joskus heikkoittani minut saadaan ylipuhuttua hankkimaan lapsi, johon olen sitten loppuikäni sidottu vaikken edes pitäisi siitä. Siinä että ylipäätään omaa jonkun mielipiteen lapsiasiaan on se kääntöpuoli, että (ainakaan aktiivisena palstailijana) ei voi välttyä ikuiselta perheellisten ja lapsettomien kinastelulta, saati oman kannan kyseenalaistajilta.

On muuten mielenkiintoista kuulla, että joku voi kokea ongelmana sen että suhtautuu asiaan neutraalisti. Toivottavasti kommentistani oli jotain apua!

Ja lisään vielä että en siis vihaa lapsia, niiden kanssa puuhastelu ei vain ole juttuni.

Aikuisopiskelija ja yhdistysaktiivi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen ylempää amk-tutkintoa töiden ohessa ja sen lisäksi teen luottamustehtäviä parissa yhdistyksessä. Tänään kun tulin töistä kotiin, olin niin väsynyt että aloin itkemään. Kadehdin ihmisiä, joilla ei ole töiden päälle muita velvollisuuksia.

Siinä käy sitten niin, että kun karsii velvollisuuksia, niin alkaa tuntua tylsältä, kun ei odoteta mihinkään.  Se, ettei tarvitse pukeutua, laittautua ja lähteä, muuttuu lopulta sivustakatsojan elämäksi.

Kiitos molemmille vastaajille. Toisaalta yhdistystoiminnassa oppii uusia taitoja jota voi hyödyntää myös työelämässä ja yhdistyksissä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa tekemistä ja pääsee tapahtumiin. Olen miettinyt asioiden karsimista, mutta siinä menettää myös ne hyvät puolet.

Jospa opiskelujen ajaksi jättäisi muiden käsiin? Voisi sitten lueskella vain pöytäkirjat, ei mene kokouksiin ja matkoihin aikaa.