Ärsyttää, kun poika itkee läksyjen kanssa

Tuleepa mieleen oma poika. Kolmasluokkalaisena se läksyjen teko oli jotain aivan käsittämätöntä! Niitä läksyjä itkettiin kaksikin tuntia keittiön pöydän ääressä.

Eikä tilannetta auttanut yhtään, että isänsä raivostui ihan hirveästi siitä omasta turhautumisestaan. Joten meillä auttoi sekä perheen ilmapiiriin että lapsen läksyjen tekoon ero.

Ei se läksyjen teko vieläkään mielipuuhaa ole, mutta sellaista epätoivoista huutoa ja lattialla makaamista se ei enää ole. Olen toistanut kerran toisensa jälkeen, että asia saattaa olla täysin käsittämätön, mutta kun menee hetki sen lukemisesta, se saattaa aueta.

Itsellä on ihan työelämästäkin näitä kokemuksia. Täysin käsittämätön tekstinpätkä pitää jankata pariin kertaan läpi ja pikkuhiljaa sieltä alkaa löytyä järkeenkäypiä lauseita jotka yhdistyvät kokonaisuudeksi. Pitää vaan luottaa siihen, että näin käy, vaikkei heti asiaa tajuaisikaan.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 08:41"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 08:23"]"Viime keväänä minulla kiristyi hermo monta kertaa, kun hän yritti laskea tai kirjoittaa, eikä onnistunut heti."

Olisiko tuossa vastaus?

[/quote]

Niin? Poika itkee ja luovuttaa, jos ei onnistu heti ekalla kerralla. Jos on vain yksi, hyvin helppo läksy, sitten ei tule itkuraivaria. Jos joutuu miettimään jonkin aikaa, menee niin itkuiseksi, eikä keskity, ja kyllä joudun itse poistumaan huoneesta tuulettumaan. Vaikka olisi miten rakas lapsi, niin yhdessä ei aleta itkeä ja valitella, ettei osata. Minä neuvon, jos hän kuuntelee. Hermo ei todella kestä sitä, jos neuvon ja toinen ei edes kuuntele, itkee ja valittaa, ettei osaa. Pahimmillaan on tehnyt yhtä läksyä kaksi tuntia. Minä sanoin, että kerrotaan opelle, että se ei onnistu ja jäi siksi tekemättä. Epäonnistua saa. Mutta poika ei suostunut, itki, että ei saa kertoa ja hän haluaa tehdä tehtävän loppuun. Onnistui se lopulta. Minusta läksyjen teon ei kuuluisi olla noin tuskallista.

-ap
[/quote]

Minä olin tuollainen tihrustelija.
Ja kuvauksesi mukaan äitini oli samanlainen kuin sinä. Ei auta kuule yhtään sitä lasta se, että aikuinen hermostuu!
Se tekee tilanteen vielä vaikeammaksi. Lapsella on jo paha mieli kun ei osaa, ja sitten tulee vielä "rangaistusta" siitä että ei osaa.
Siinä lapsi tuntee itsensä täysin luuseriksi, eikä kyllä kiinnosta sen jälkeen läksyt.

Itselläni ei luultavasti ole ollut oppimishäiriötä, vaan olen lapsesta asti ollut perfektionismiin taipuvainen, ja itku on tullut siitä kun ei ole ollut hyvä, niin kuin olisi halunnut. Siihen liittyy myös aloittamisen vaikeus, kun pelkää jo etukäteen epäonnistuvansa.
Tämä tullut esiin vasta aikuisena terapiassa.

Meillä meinaa mennä tuskan puolelle 9-vuotiaan kanssa. Jos ei heti osaa, tulee kiukku ja ne kiukun kyyneleet nousee lapsella silmiin. Sitten näkee, että lapsi ei jaksa ymmärtää tehtävää. Eli meillä monesti on väsymys yhteydessä läksykiukkuun.

Mikä meillä auttaa? Rauhoittaminen. Katsot lapsen kanssa yhdessä tehtävää. Juotte yhdessä vaikka mehulasilliset ja sitten katsotte yhdessä. Yllättävää on, että monesti tämän jälkeen se muka hankala tehtävä sujuu ongelmitta.

Meillä oli tytöllä samaa mutta mennyt nyt ohi. Itkee kyllä muutenkin ihan joka asiasta. Kummallinen tapa käsitellä KAIKKI asiat itkemällä. Jos "komennan" sekin otetaan henk.koht loukkauksena vaikka siitä pitäisi jotain oppia. Pidemmän päälle todella rasittavaa. Meillä siis tyttö nyt 12-vuotias. Enää ei onneksi läksyjä itke. :)

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 09:19"]Meillä meinaa mennä tuskan puolelle 9-vuotiaan kanssa. Jos ei heti osaa, tulee kiukku ja ne kiukun kyyneleet nousee lapsella silmiin. Sitten näkee, että lapsi ei jaksa ymmärtää tehtävää. Eli meillä monesti on väsymys yhteydessä läksykiukkuun.

Mikä meillä auttaa? Rauhoittaminen. Katsot lapsen kanssa yhdessä tehtävää. Juotte yhdessä vaikka mehulasilliset ja sitten katsotte yhdessä. Yllättävää on, että monesti tämän jälkeen se muka hankala tehtävä sujuu ongelmitta.
[/quote

Tämä. Lapsen rauhoittelu auttaa. Ei pakottaminen tai pelottelu!
"kerrotaan opettajalle jne.." Ap, ei näin!

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 09:00"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 08:37"]Ap:n lapsi ei opi asioita koulun opetusmetodeilla. Tarvitaan joku uusi lähestymistapa.

http://ajattelunammattilainen.fi/2012/08/15/oppimisen-vallankumous-10-loistavaa-ipad-ohjelmaa-lapsille/

 
[/quote]

Tämä näyttää mielenkiintoiselta. Pitää tutustua näihin.
[/quote]

Miksi näitä ei käytetä koulun opetuksessa? Pelisukupolvi osaa monimutkaisia pelejä, joita ei isät ja äidit aina osaa. Miksei sitä voi hyödyntää opetuksessa?

Meidän tytöillä oli suunnilleen kolmannella luokalla tuollainen vaihe. He olivat hyviä oppilaita, mutta läksyt jotenkin ahdistivat. 15 minuutin hommiin saattoi kulua kiukutteluineen 2 tuntia. Yritimme (varskinkin minä, joka osasin lapsena hoitaa läksyt hyvin tehokkaasti) selitää heille, että homman voi pilkkoa osiin, kaikkea ei tarvitse tehdä täydellisesti eikä tehtävää ole oikeasti paljon. Sittemmin tilanne normalisoitui ja he oppivat tekemään läksynsä nopeasti ja tehokkaasti. Se oli vain organisointi- ja arviointikyvyn puutetta.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 09:19"]Meillä meinaa mennä tuskan puolelle 9-vuotiaan kanssa. Jos ei heti osaa, tulee kiukku ja ne kiukun kyyneleet nousee lapsella silmiin. Sitten näkee, että lapsi ei jaksa ymmärtää tehtävää. Eli meillä monesti on väsymys yhteydessä läksykiukkuun.

Mikä meillä auttaa? Rauhoittaminen. Katsot lapsen kanssa yhdessä tehtävää. Juotte yhdessä vaikka mehulasilliset ja sitten katsotte yhdessä. Yllättävää on, että monesti tämän jälkeen se muka hankala tehtävä sujuu ongelmitta.
[/quote]

Tämä on ehkä persoonakohtaista. Meillä lapsi ei rauhoittelusta hyödy. Jos rauhoittelee, että ei mitään hätää ja katsotaan yhdessä, niin lapsi huutaa, että et sä mitään ymmärrä ja itku pahenee. Saattaa heitellä tavaroitakin, jos yltyy pahaksi. Joskus tehoaa se, kun sanoo napakasti, ettei rääkymisestä ole mitään hyötyä ja läksyjen tekoon menee koko ilta, jos et ryhdistäydy. Meillä taitaa olla enemmän "järki-ihminen", kun lempeys ja lepertely vain lisäävät ahdistusta niistä läksyistä.

Tuo voi olla osin luonnekysymys. Minun lapseni on tietyissä asioissa perfektionisti ja vaatii itseltään liikaa. Mutta silti yrittää mennä yli siitä, missä aita on matalin. Ja hermostuu, jos ei opi heti. Mutta sitten toisia asioita harjoittee sinnikäästi, kunnes osaa, mikä on kyllä erikoista...

Matematiikan kanssa on aina yrittänyt oikoa. Keksii mitä ihmeellisimpiä kiertoteitä, jotka helpommissa laskuissa saattavatkin vielä toimia, mutta vaikeammissa tuleekin pikkuvirheitä (esim. saattaisi laskea 37+58 siten, että laskee ensin 30+50 ja sitten 7+8 eikä hoksaakaan laskea ihan loppuun asti). Hänelle on pitänyt nyt opettaa tapa, että jos joku lasku ei heti onnistu, niin se lasketaan alekkain. Oli sitten miten helpon tai vaikean näköisestä laskusta tahansa kyse. Viimeisimmäksi kun sormi meni suuhun "10009 + 9" tyylisten laskujen kanssa (säikähti isoa numeroa ja luuli laskua automaattisesti vaikeaksi).

Itse olen yrittänyt neuvoa tyttöä aina siten, että pyydän häntä itse miettimään, mitä pitää laskea ensimmäiseksi, mitä seuraavaksi ja kirjoittamaan sen ylös. Ja sitten systemaattisesti laskemaan siinä järjestyksessä. En anna siis valmiita neuvoja "vähennä ensin tuosta tuo ja sitten lisää tuo", vaan annan lapsen itse pähkäillä ja autan siinä hahmottamisessa. Tämä neuvo ei tosin oikein päde muihin oppiaineisiin kuin matematiikkaan, esim. äidinkielen sanajärjestykset, pilkkusäännöt, yhdyssanat ja muut on opeteltava eri metodein.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 09:33"]Meidän tytöillä oli suunnilleen kolmannella luokalla tuollainen vaihe. He olivat hyviä oppilaita, mutta läksyt jotenkin ahdistivat. 15 minuutin hommiin saattoi kulua kiukutteluineen 2 tuntia. Yritimme (varskinkin minä, joka osasin lapsena hoitaa läksyt hyvin tehokkaasti) selitää heille, että homman voi pilkkoa osiin, kaikkea ei tarvitse tehdä täydellisesti eikä tehtävää ole oikeasti paljon. Sittemmin tilanne normalisoitui ja he oppivat tekemään läksynsä nopeasti ja tehokkaasti. Se oli vain organisointi- ja arviointikyvyn puutetta.
[/quote]

Hyvä tietää. Minulla on odotukset korkealla, että ehkä jo vuoden kuluttua alkaa sujua helpommin. Joku sanoi aiemmin, että lepertely ei auta, vaan pahentaa tilannetta, koska ihmiset ovat erilaisia (tai jotain siihen suuntaan). Meidän poika saa myös oikein massiivisen itkukohtauksen, jos äiti itse on ylitsevuotavan ymmärtävä. Minä itse en välitä, jos poika ei saa jotain tehtävää tehtyä. En osaa itsekään töissä joka asiaa ja pyydän sitten apua esim. it-tuesta. Minusta se EI ole mitään uhkailua, jos ehdottaa, että kerrotaan opelle, ettei jokin läksy onnistunut. Mistä opettaja voi tietää vaikeuksista, jos ne läksyt on aina 100% tehty? Ei ole häpeä myöntää joskus, ettei onnistunut. Jos moni luokalta ei ole osannut tehtäviä, opettaja voi ehkä opettaa asian uudestaan, tai näin oletan.

-ap

Meillä myös oli monta vuotta hankalaa läksyjen kanssa, tuntityöskentelyn myös. Utelias ja nokkela poika, mutta oman toiminnan ohjaus vaikeaa. As-piirteitä löytyy, tämä oli myös pojan opettajan arvio, mutta hänen takiaan ei tarvinnut lähteä hakemaan dg:a. Pari ekaa vuotta erityisesti takkusi, koska mekaanista harjoittelua, toistoa ja rutiinia tarvitaan koulutien alussa paljon. Piti siis katsoa vieressä ja ohjata työskentelyä ja keksiä pojalle rutiineja, joilla siirtyminen tehtävän osasta toiseen onnistuu ja vain sietää sitä kiukuttelua, kun on niin inhottavaa jaksaa toistaa aukeama täyteen kirjaimia tai kun ei heti onnistu niinkuin mielikuvissa. Koulussa myös ohjasivat siirtymistä tehtävästä seuraavaan niin paljon kuin opettajalta ja kouluavustajalta liikeni aikaa. Siellä on myös koulupsykologi ja erityisopettaja käyneet ajoittain arvioimassa ja auttamassa opettajaa, olemme tavanneet heidätkin. Meidän eteen siis on koulu tehnyt aika paljon, ihan käytännönkin tasolla. Yhteistyö on toiminut molempiin suuntiin.

Nyt viimeisen vuoden aikana jumeja on tullut tuntityöskentelyssä selvästi vähemmän ja siitä kertoo myös tasaisesti ihan hyvä todistus.

Olisikohan ap:lla mahdollisuus saada koululta apua, missä sitten ne vaikeudet ovatkin? Olisiko omalle koululle mahdollisuus saada läksykerhoa, kouluavustajan ohjausta tunnilla, tukiopetusta? Ihan ensiksi kannattaisi varmaan jutella lapsen oman opettajan kanssa.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 09:45"]Tuo voi olla osin luonnekysymys. Minun lapseni on tietyissä asioissa perfektionisti ja vaatii itseltään liikaa. Mutta silti yrittää mennä yli siitä, missä aita on matalin. Ja hermostuu, jos ei opi heti. Mutta sitten toisia asioita harjoittee sinnikäästi, kunnes osaa, mikä on kyllä erikoista...

Matematiikan kanssa on aina yrittänyt oikoa. Keksii mitä ihmeellisimpiä kiertoteitä, jotka helpommissa laskuissa saattavatkin vielä toimia, mutta vaikeammissa tuleekin pikkuvirheitä (esim. saattaisi laskea 37+58 siten, että laskee ensin 30+50 ja sitten 7+8 eikä hoksaakaan laskea ihan loppuun asti). Hänelle on pitänyt nyt opettaa tapa, että jos joku lasku ei heti onnistu, niin se lasketaan alekkain. Oli sitten miten helpon tai vaikean näköisestä laskusta tahansa kyse. Viimeisimmäksi kun sormi meni suuhun "10009 + 9" tyylisten laskujen kanssa (säikähti isoa numeroa ja luuli laskua automaattisesti vaikeaksi).

Itse olen yrittänyt neuvoa tyttöä aina siten, että pyydän häntä itse miettimään, mitä pitää laskea ensimmäiseksi, mitä seuraavaksi ja kirjoittamaan sen ylös. Ja sitten systemaattisesti laskemaan siinä järjestyksessä. En anna siis valmiita neuvoja "vähennä ensin tuosta tuo ja sitten lisää tuo", vaan annan lapsen itse pähkäillä ja autan siinä hahmottamisessa. Tämä neuvo ei tosin oikein päde muihin oppiaineisiin kuin matematiikkaan, esim. äidinkielen sanajärjestykset, pilkkusäännöt, yhdyssanat ja muut on opeteltava eri metodein.
[/quote]

Minä opettaisin laskemaan 37 + 58 siten, että laskee ensin 37 + 50 ja lisää siihen 8. Se on nopea keino kymmenien laskemisessa, sujuu päässälaskuna. Kaikki vanhemmat eivät käytä laskemista työssään, joten varmastikaan kaikki eivät ole matikassa kovin hyviä neuvojia. Minä taas olen huono esim. biologiassa. Kun viime vuonna piti kerätä ja tunnistaa kasveja, se oli erittäin vaikeaa sekä tyttärelle että äidille :)

Tämän vuoksi lapsille pitäisi opettaa kärsivällisyyttä pienestä pitäen. Myös onnistumisen kokemuksia tulisi saada jo reilusti ennen kouluikää, jotta epäonnistumiset eivät lannista.

Ja sitten itketään, kun esikoulusta on tullut velvoittava, "ovat niin nuoria", no tottakai ovat, se on paras ikä "oppimaan oppimiselle"!

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:09"]Tämän vuoksi lapsille pitäisi opettaa kärsivällisyyttä pienestä pitäen. Myös onnistumisen kokemuksia tulisi saada jo reilusti ennen kouluikää, jotta epäonnistumiset eivät lannista.

Ja sitten itketään, kun esikoulusta on tullut velvoittava, "ovat niin nuoria", no tottakai ovat, se on paras ikä "oppimaan oppimiselle"!
[/quote]

Kyllä sitä esikouluakin jotkut lapset itkee. Meillä ainakin tyttö itki hyvin usein, kun ei saa olla kotona. Veljensä oli aikoinaan reipas, vaikka sai usein kehittämisehdotuksia, yleensä oli siis riehunut tai tehnyt hölmöyksiä. Tyttö sai aina vain kehuja keskittymisestään ja taidoistaan, eikä silti viihtynyt eskarissa. Sunnuntaina jo alkoi jännittää tulevaa viikkoa. Ei se kaikille ole todellakaam onnistumisen kokemuksia täynnä.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:16"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:09"]Tämän vuoksi lapsille pitäisi opettaa kärsivällisyyttä pienestä pitäen. Myös onnistumisen kokemuksia tulisi saada jo reilusti ennen kouluikää, jotta epäonnistumiset eivät lannista. Ja sitten itketään, kun esikoulusta on tullut velvoittava, "ovat niin nuoria", no tottakai ovat, se on paras ikä "oppimaan oppimiselle"! [/quote] Kyllä sitä esikouluakin jotkut lapset itkee. Meillä ainakin tyttö itki hyvin usein, kun ei saa olla kotona. Veljensä oli aikoinaan reipas, vaikka sai usein kehittämisehdotuksia, yleensä oli siis riehunut tai tehnyt hölmöyksiä. Tyttö sai aina vain kehuja keskittymisestään ja taidoistaan, eikä silti viihtynyt eskarissa. Sunnuntaina jo alkoi jännittää tulevaa viikkoa. Ei se kaikille ole todellakaam onnistumisen kokemuksia täynnä.

[/quote]

Vanhempien ja muiden aikuisten asenne ratkaisee aika paljon... Jos vanhemmat hermostuvat ja tiuskivat lapselle, mikä tahansa suorittaminen voi alkaa ahdistaa.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:05"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 09:45"]Matematiikan kanssa on aina yrittänyt oikoa. Keksii mitä ihmeellisimpiä kiertoteitä, jotka helpommissa laskuissa saattavatkin vielä toimia, mutta vaikeammissa tuleekin pikkuvirheitä (esim. saattaisi laskea 37+58 siten, että laskee ensin 30+50 ja sitten 7+8 eikä hoksaakaan laskea ihan loppuun asti). Hänelle on pitänyt nyt opettaa tapa, että jos joku lasku ei heti onnistu, niin se lasketaan alekkain. Oli sitten miten helpon tai vaikean näköisestä laskusta tahansa kyse. Viimeisimmäksi kun sormi meni suuhun "10009 + 9" tyylisten laskujen kanssa (säikähti isoa numeroa ja luuli laskua automaattisesti vaikeaksi).    [/quote] Minä opettaisin laskemaan 37 + 58 siten, että laskee ensin 37 + 50 ja lisää siihen 8. Se on nopea keino kymmenien laskemisessa, sujuu päässälaskuna. Kaikki vanhemmat eivät käytä laskemista työssään, joten varmastikaan kaikki eivät ole matikassa kovin hyviä neuvojia. Minä taas olen huono esim. biologiassa. Kun viime vuonna piti kerätä ja tunnistaa kasveja, se oli erittäin vaikeaa sekä tyttärelle että äidille :)

[/quote]

Itse asiassa tämä nimenomainen lapsonen jalosti jo omaa laskutoimitustaan siten, että laskee 38+50+7. Mutta siis pointti oli, että yritti oikoa aluksi ja meni pieleen (30+50=80, 7+8=15, laskun tulos siis oli lapsen mielestä 85). Piti opettaa systemaattisuutta alkuun, jotta hoksaa kaavan, jolla tietyt asiat lasketaan, sen jälkeen voi alkaa helpottaa. Ei voi opettaa kiertotietä ennen kuin lapsi muistaa ottaa huomioon kaikki tarvittavat asiat laskutoimituksesta...

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:18"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:16"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:09"]Tämän vuoksi lapsille pitäisi opettaa kärsivällisyyttä pienestä pitäen. Myös onnistumisen kokemuksia tulisi saada jo reilusti ennen kouluikää, jotta epäonnistumiset eivät lannista. Ja sitten itketään, kun esikoulusta on tullut velvoittava, "ovat niin nuoria", no tottakai ovat, se on paras ikä "oppimaan oppimiselle"! [/quote] Kyllä sitä esikouluakin jotkut lapset itkee. Meillä ainakin tyttö itki hyvin usein, kun ei saa olla kotona. Veljensä oli aikoinaan reipas, vaikka sai usein kehittämisehdotuksia, yleensä oli siis riehunut tai tehnyt hölmöyksiä. Tyttö sai aina vain kehuja keskittymisestään ja taidoistaan, eikä silti viihtynyt eskarissa. Sunnuntaina jo alkoi jännittää tulevaa viikkoa. Ei se kaikille ole todellakaam onnistumisen kokemuksia täynnä.

[/quote]

Vanhempien ja muiden aikuisten asenne ratkaisee aika paljon... Jos vanhemmat hermostuvat ja tiuskivat lapselle, mikä tahansa suorittaminen voi alkaa ahdistaa.
[/quote]

Vanhemmat eivät ole siellä eskarissa! Meidän tytär oli jo pienenä sellainen, että jännittää isoja ryhmiä ja on ujohko. Hänelle ei tiuskita kotona. Aivan järjetön oletus, että kaikki lapset, jotka eivät viihdy eskarissa tai koulussa, saisivat kotona osakseen pelkkää tiuskimista! Meillä on pidetty sylissä ja luettu satuja ja halataan edelleen joka aamu ja ilta.

Rajat auttavat tuossa läksyhommassa. Vanhemman ei pidä lohduttaa, jos ei ole syytä hätääntyä. Meillä on sovittu niin, että vain yhden läksyn saa ottaa esille kerrallaan. Sitä yhtä läksyä tekee lapsi yksin vartin. Jos se ei ole alkanut avautua vartissa, isi tai äiti auttaa alkuun. Joka läksyä ei tarvitse vanhemman lapselle opettaa, eikä lapsi saa alkaa huutaa tai itkeä, jos ei ole yrittänyt. Rajat opettavat itsehillintää. Meillä ei raivota eikä itketä tuntikausia.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:23"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 10:05"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 09:45"]Matematiikan kanssa on aina yrittänyt oikoa. Keksii mitä ihmeellisimpiä kiertoteitä, jotka helpommissa laskuissa saattavatkin vielä toimia, mutta vaikeammissa tuleekin pikkuvirheitä (esim. saattaisi laskea 37+58 siten, että laskee ensin 30+50 ja sitten 7+8 eikä hoksaakaan laskea ihan loppuun asti). Hänelle on pitänyt nyt opettaa tapa, että jos joku lasku ei heti onnistu, niin se lasketaan alekkain. Oli sitten miten helpon tai vaikean näköisestä laskusta tahansa kyse. Viimeisimmäksi kun sormi meni suuhun "10009 + 9" tyylisten laskujen kanssa (säikähti isoa numeroa ja luuli laskua automaattisesti vaikeaksi).    [/quote] Minä opettaisin laskemaan 37 + 58 siten, että laskee ensin 37 + 50 ja lisää siihen 8. Se on nopea keino kymmenien laskemisessa, sujuu päässälaskuna. Kaikki vanhemmat eivät käytä laskemista työssään, joten varmastikaan kaikki eivät ole matikassa kovin hyviä neuvojia. Minä taas olen huono esim. biologiassa. Kun viime vuonna piti kerätä ja tunnistaa kasveja, se oli erittäin vaikeaa sekä tyttärelle että äidille :)

[/quote]

Itse asiassa tämä nimenomainen lapsonen jalosti jo omaa laskutoimitustaan siten, että laskee 38+50+7. Mutta siis pointti oli, että yritti oikoa aluksi ja meni pieleen (30+50=80, 7+8=15, laskun tulos siis oli lapsen mielestä 85). Piti opettaa systemaattisuutta alkuun, jotta hoksaa kaavan, jolla tietyt asiat lasketaan, sen jälkeen voi alkaa helpottaa. Ei voi opettaa kiertotietä ennen kuin lapsi muistaa ottaa huomioon kaikki tarvittavat asiat laskutoimituksesta...
[/quote]

Aikuisillakin on eri tapoja laskea. Itse lasken siten, että 37 + 60 = 97 ja vähennän lopputuloksesta 2. Lapsen pitäisi saada opetella itse omat oikopolut. Ei vanhemman tarvitse pitää yhtä tapaa parempana. Lapsen pitää saada hoksata itse, mikä tapa on itselle helpoin. Minua neuvottiin kotona usein "väärin", eli vanhemmat voisivat joskus jättää neuvomattakin, että lapsen oma ajattelu kehittyisi. En osaa ottaa kantaa tuohon ap:n asiaan, koska osa lapsista on herkempiä ja osaa ei hetkauta yhtään, vaikkei läksyt tulisi tehtyä.

Meillä välillä samaa,tyttö 10 v. On todella perfektionistinen, kärsimätön ja kaikki on joko tosi ihanaa tai aivan kauheaa, jos joku ei onnistu heti niin luovuttaa, "mä en opi tätä koskaan, kaikki muut on parempia" jne. Koulussa menee kuitenkin hyvin, eli kyse ei ole siitä että olisi esim. lukihäiriö tai että läksyt olisivat liian vaikeita. Jos tykkää jostain (esim. piirtämisestä) niin saattaa hyvinkin puurtaa sen parissa parikin tuntia eli ei myöskään ole kyvytön keskittymään. Pikkuhiljaa tuntuu menevän parempaan suuntaan kun ikää tulee lisää, mutta rasittavaahan tuo on on kun toinen päättää "en mä osaa, yää" ilman että edes kunnolla yrittää.

Ei kai tämä niin tavatonta ole. Kaveri juuri kertoi miten poikansa alkoi itkeä kun kirjaimet joita harjoitteli (ekaluokkalainen) eivät olleet yhtä säännöllisiä ja siistejä kuin printatut mallit...