tiesitkö että vain 11% mt-eläkäläisistä on saanut tai

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:15"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:33"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:29"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:06"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:58"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:52"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:37"] Ehkäpä siitä terapiasta on oikeasti paljon harvemmin hyötyä kun meille halutaan uskotella. Varsinkin vaikeiden mt-ongelmien, esim. vaikka pakko-oireisen häiriön kohdalla. Siinäkin sä teet sen työn itse, jos ei siihen itse pysty niin en usko olevan motivaatiota toisenkaan ohjaamana, eikä monesta ole siedätysterapioihin, muita taikavoimia en usko löytyvän miltään terapeutilta. [/quote]

Olen täysin eri mieltä. Psykoterapia auttaa monissa mt-ongelmissa hyvin mutta yhteiskunnalla ei ole resursseja tukea tarpeeksi pitkiä terapioita. Lisäksi esim pakko-oireiselle ei Suomessa tarjota kunnollista altistusterapiaa. Altistusterapian pitäisi olla jokapäiväistä, ei mitään kerran viikossa terapeutin huoneessa tehtävää. Lisäksi altistusterapia ei ole ainoa oikea terapia pakko-oireisille. Itse olen pakko-oireinen, eikä minulle altistus terapia toimi, koska pakko-oireet ovat niin laajat, että uusia oireita syntyy kun vanhat katoavat. Minun kohdallani pitäisi näkökulmaa muuttaa ja löytää se syy niille pakko-oireille. Pakko-oire on "vain" oire. Monet pakko-oireiset voisivat hyötyä pitkistä psykodynaamista psykoterapioista. Itsellä on aina ollut analyyttinen luonne joten käyttäytymisen muuttaminen ilman ristiriitojen ja transferenssin syntymistä ei vain toimi. Toki osalla pakko-oireet paranevat täysin myös altistusterapialla. Pitäisikin olla suurempi jousto siihen, että minkälaista psykoterapiaa ihmiset saavat. Pakko-oireet myös pakottavat helposti hoitamattomina ihmiset eläkkeelle kun niitä voitaisiin kuitenkin tehokkasti hoitaa psykoterapialla.

Kela ei esim tue 4 krt viikossa tapahtuvaa psykoterapiaa. Jos pakko-oireinen hyötyy altistusterapiasta, altistus voitaisiin tehdä muutamassa kuukaudessa. Jos sen sijaan ei hyödy, pitäisi tukea analyyttisempiä terapiasuuntauksia jotta löydettäisiin potilaan sisäinen ristiriita joka aiheuttaa pakko-oireet.

Minä olen valmis tekemään työtä itseni kanssa, teen sitä joka ikinen päivä, jotta oireet olisivat lievempiä. Minulla ei kuitenkaan ole valmiuksia itse ratkaista sisäisiä ristiriitoja tai huomata transferenssia niinkuin ammattilaisella. Kaikki pakko-oireiset eivät ole samasta muotista tehtyjä. Itsellä pakko-oireet vievät tunteja päivästä ja altistus ei ole oikea tapa minulle. Jollekin toiselle se on. [/quote] Joku hypnoosi vois auttaa ja yhdistettynä altistusterapiaan. Noin kolme vuotta sitten tuli sarja pakko-oireisista ja he olivat kauhuissaan ensin. Mutta tokenivat altistusterapialla. Siihen on ne syyt miksi ihminen on aloittanut ne. Minäkin oon pakko-oireinen. Tiedän mistä johtuu, mutta koska en oo vielä saanut sopivaa terapiaa, kaikki jatkuu.

[/quote]

Ymmärrä myös, että pakko-oireisia on erilaisia. Joku voi parantua altistusterapialla, toinen tarvitsee psykodynaamista terapiaa. Kaikki eivät altistuksellakaan parane, esim jos minä saan oireet kuriin, tulee minulle pakkoajatuksia. Minun pitäisi siis saada se ristiriita pois, sitten ei olisi enää tarvetta tehdä oireita.

Tiedän sarjan johon viittaat. Siinä sarjassa altistus toteuttiin oikein. Altistettavathan saatiin suht nopeasti altistettua. He olivat muistaakseni vajaan kuukauden KOKO ajan hoidossa, siis psykoterapeutto asui heidän kanssaan talossa ja tekivät päivät läpeensä altistuksia. Toisin kuin esim Suomessa, jossa psykoteapeuttia näkee kerran viikossa. Tännekin pitäisi saada samanlaista laitosmaista altistusta, jossa potilas ei olisi hetkeäkään yksin vaan ryhmän kanssa tekemässä esim kuukauden ajan altistuksia.

Mutta sekään ei kaikkia paranna. Pakko-oireinen häiriö on laaja ja kaikille potilaille altistukset eivät sovi. Esim jos on psykoottista alttiutta. Toiset taas ovat luonnostaan analyyttisempiä ja heidän pakko-oireensa koskevat "kaikkia elämän osalueita.". Silloin esim psykodynaaminen terapia voi toimia paremmin. On kuunneltava potilasta millaista hoitoa hän haluaa. potilas usein tuntee itsensä. Itselle ei esim altistus sovi, vaan hyötyisin enemmän analyyttisemmästä. Mutta kun käypä hoito on mitä on, niin on vaikeaa saada sopivaa terapiaa.

[/quote]

Kun sinä olet noin alanyyttinen ja fiksu, etkö saa ajattelemalla itseäsi terveeksi? 

[/quote]



En. Mistä ihmeestä toi sunkin stereotypia kumpuaa, että mt-sairaat olisivat tyhmiä ja siksi sairaita? Minä en ole tyhmä, ennen sairastumista kävin töissä ja opiskelin yliopistossa. Mt-sairaudet eivät katso älykkyysosamäärää. Enkä pysty "ajattelemaan" itseäni terveeksi tietenkään. En minä itse pysty huomaamaam transferenssia tai käsittelemään sisäisi ristiriitoja, jos en edes huomaa että niitä on. tähän tarvitaan koulutettu psykoterapeutti. Sanotko syöpäpotilaallekin, että miksei tämä voi ajatella itseään terveeksi? Minä tiedostan, että ajatukseni ovat vääristyneet, tiedostan, että pakkoajatukseni eivät ole normaaleja, tiedostan, että pelkoni ovat ylimitoitettuja. Silti en voi jättää oireita tekemättä kun ahdistus nousee niin korkeaksi että pää hajoaa. Minun pitää löytää se ahdistuksen syy. Ja se ei löydy ilman sitä transferenssia, ilman sitä että sisäinen ristiriita tulee tietoiseksi.

[/quote]

Sinä siis olet varma että sille on joku terapiassa löydettävä syy? Entä jos syynä on vain perimä ja aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisten toimintojen häiriö, johon täysin toimivaa lääkitystä ei ole tai ei ole keksitty? Poikkeava toiminta etuotsalohkossa, häntätumakkeessa ja pihtipoimussa? Tai, hassua kyllä, sairastettu streptokokki A -infektio? 

Tai nämä yhdessä, ja toisella henkilöllä taas jokin muu yhdistelmä.

Jos ei altistusterapia tällöin auta jotenkin vastustamaan yllykkeitä, lääkkeet eivät auta, niin miten se viiden vuoden asioiden kaivelu monta kertaa viikossa sen tekisi?

Toivo täytynee laittaa siihen leikkaus/sähköhoitoon tulevaisuudessa. Kun ei se lobotomia saati se jossain välissä käytössä ollut jokin hermoratojen katkaiseminen sekään välttämättä työkykyistä tee.

[/quote]

Kyllähän se viiden vuoden terapia kannatta yhteiskunnan tukea, jos muista keinoista ei ole ollut apua. Mielen sairaudet eivät ole niin yksinkertaisia kuin että "liian vähän serotoniinia" tai "altistan peloista pois".

Itselläni on ollut lapsuudessa niin vaikea ja ahdistava tilanne, että luulen sen vuoksi että psykoterapia jossa keskistytään sairauden syihin, auttaa paremmin kuin oireisiin keskittyminen. Mitään takuitahan ei tietenkään voi antaa. Kuten ei syöpähoidoissakaan. Silti syöpää ei jätetä hoitamatta.

Leikkaushoito voi olla ok joissakin tapauksissa, mutta ennen sitä pitäisi käydä kaikki muut vaihtoehdot läpi, myös se 5-10 vuoden psykoterapia.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:28"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:33"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:29"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:06"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:58"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:52"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:37"] Ehkäpä siitä terapiasta on oikeasti paljon harvemmin hyötyä kun meille halutaan uskotella. Varsinkin vaikeiden mt-ongelmien, esim. vaikka pakko-oireisen häiriön kohdalla. Siinäkin sä teet sen työn itse, jos ei siihen itse pysty niin en usko olevan motivaatiota toisenkaan ohjaamana, eikä monesta ole siedätysterapioihin, muita taikavoimia en usko löytyvän miltään terapeutilta. [/quote]

Olen täysin eri mieltä. Psykoterapia auttaa monissa mt-ongelmissa hyvin mutta yhteiskunnalla ei ole resursseja tukea tarpeeksi pitkiä terapioita. Lisäksi esim pakko-oireiselle ei Suomessa tarjota kunnollista altistusterapiaa. Altistusterapian pitäisi olla jokapäiväistä, ei mitään kerran viikossa terapeutin huoneessa tehtävää. Lisäksi altistusterapia ei ole ainoa oikea terapia pakko-oireisille. Itse olen pakko-oireinen, eikä minulle altistus terapia toimi, koska pakko-oireet ovat niin laajat, että uusia oireita syntyy kun vanhat katoavat. Minun kohdallani pitäisi näkökulmaa muuttaa ja löytää se syy niille pakko-oireille. Pakko-oire on "vain" oire. Monet pakko-oireiset voisivat hyötyä pitkistä psykodynaamista psykoterapioista. Itsellä on aina ollut analyyttinen luonne joten käyttäytymisen muuttaminen ilman ristiriitojen ja transferenssin syntymistä ei vain toimi. Toki osalla pakko-oireet paranevat täysin myös altistusterapialla. Pitäisikin olla suurempi jousto siihen, että minkälaista psykoterapiaa ihmiset saavat. Pakko-oireet myös pakottavat helposti hoitamattomina ihmiset eläkkeelle kun niitä voitaisiin kuitenkin tehokkasti hoitaa psykoterapialla.

Kela ei esim tue 4 krt viikossa tapahtuvaa psykoterapiaa. Jos pakko-oireinen hyötyy altistusterapiasta, altistus voitaisiin tehdä muutamassa kuukaudessa. Jos sen sijaan ei hyödy, pitäisi tukea analyyttisempiä terapiasuuntauksia jotta löydettäisiin potilaan sisäinen ristiriita joka aiheuttaa pakko-oireet.

Minä olen valmis tekemään työtä itseni kanssa, teen sitä joka ikinen päivä, jotta oireet olisivat lievempiä. Minulla ei kuitenkaan ole valmiuksia itse ratkaista sisäisiä ristiriitoja tai huomata transferenssia niinkuin ammattilaisella. Kaikki pakko-oireiset eivät ole samasta muotista tehtyjä. Itsellä pakko-oireet vievät tunteja päivästä ja altistus ei ole oikea tapa minulle. Jollekin toiselle se on. [/quote] Joku hypnoosi vois auttaa ja yhdistettynä altistusterapiaan. Noin kolme vuotta sitten tuli sarja pakko-oireisista ja he olivat kauhuissaan ensin. Mutta tokenivat altistusterapialla. Siihen on ne syyt miksi ihminen on aloittanut ne. Minäkin oon pakko-oireinen. Tiedän mistä johtuu, mutta koska en oo vielä saanut sopivaa terapiaa, kaikki jatkuu. [/quote]

Ymmärrä myös, että pakko-oireisia on erilaisia. Joku voi parantua altistusterapialla, toinen tarvitsee psykodynaamista terapiaa. Kaikki eivät altistuksellakaan parane, esim jos minä saan oireet kuriin, tulee minulle pakkoajatuksia. Minun pitäisi siis saada se ristiriita pois, sitten ei olisi enää tarvetta tehdä oireita.

Tiedän sarjan johon viittaat. Siinä sarjassa altistus toteuttiin oikein. Altistettavathan saatiin suht nopeasti altistettua. He olivat muistaakseni vajaan kuukauden KOKO ajan hoidossa, siis psykoterapeutto asui heidän kanssaan talossa ja tekivät päivät läpeensä altistuksia. Toisin kuin esim Suomessa, jossa psykoteapeuttia näkee kerran viikossa. Tännekin pitäisi saada samanlaista laitosmaista altistusta, jossa potilas ei olisi hetkeäkään yksin vaan ryhmän kanssa tekemässä esim kuukauden ajan altistuksia.

Mutta sekään ei kaikkia paranna. Pakko-oireinen häiriö on laaja ja kaikille potilaille altistukset eivät sovi. Esim jos on psykoottista alttiutta. Toiset taas ovat luonnostaan analyyttisempiä ja heidän pakko-oireensa koskevat "kaikkia elämän osalueita.". Silloin esim psykodynaaminen terapia voi toimia paremmin. On kuunneltava potilasta millaista hoitoa hän haluaa. potilas usein tuntee itsensä. Itselle ei esim altistus sovi, vaan hyötyisin enemmän analyyttisemmästä. Mutta kun käypä hoito on mitä on, niin on vaikeaa saada sopivaa terapiaa. [/quote]   Kun sinä olet noin alanyyttinen ja fiksu, etkö saa ajattelemalla itseäsi terveeksi?  [/quote]



En. Mistä ihmeestä toi sunkin stereotypia kumpuaa, että mt-sairaat olisivat tyhmiä ja siksi sairaita? Minä en ole tyhmä, ennen sairastumista kävin töissä ja opiskelin yliopistossa. Mt-sairaudet eivät katso älykkyysosamäärää. Enkä pysty "ajattelemaan" itseäni terveeksi tietenkään. En minä itse pysty huomaamaam transferenssia tai käsittelemään sisäisi ristiriitoja, jos en edes huomaa että niitä on. tähän tarvitaan koulutettu psykoterapeutti. Sanotko syöpäpotilaallekin, että miksei tämä voi ajatella itseään terveeksi? Minä tiedostan, että ajatukseni ovat vääristyneet, tiedostan, että pakkoajatukseni eivät ole normaaleja, tiedostan, että pelkoni ovat ylimitoitettuja. Silti en voi jättää oireita tekemättä kun ahdistus nousee niin korkeaksi että pää hajoaa. Minun pitää löytää se ahdistuksen syy. Ja se ei löydy ilman sitä transferenssia, ilman sitä että sisäinen ristiriita tulee tietoiseksi. [/quote] Sinä siis olet varma että sille on joku terapiassa löydettävä syy? Entä jos syynä on vain perimä ja aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisten toimintojen häiriö, johon täysin toimivaa lääkitystä ei ole tai ei ole keksitty? Poikkeava toiminta etuotsalohkossa, häntätumakkeessa ja pihtipoimussa? Tai, hassua kyllä, sairastettu streptokokki A -infektio?  Tai nämä yhdessä, ja toisella henkilöllä taas jokin muu yhdistelmä. Jos ei altistusterapia tällöin auta jotenkin vastustamaan yllykkeitä, lääkkeet eivät auta, niin miten se viiden vuoden asioiden kaivelu monta kertaa viikossa sen tekisi? Toivo täytynee laittaa siihen leikkaus/sähköhoitoon tulevaisuudessa. Kun ei se lobotomia saati se jossain välissä käytössä ollut jokin hermoratojen katkaiseminen sekään välttämättä työkykyistä tee. [/quote] No mulla on pakko-oire ja kyllä siihen syy on. Ei se mitenkään sattumalta ole mulle tipahtanut! Käsitän sen järjellä mutta järkeily ei poista sitä. Oikeaa terapiaa odotellessa tässä ollaan.

[/quote]

Nimenomaan! Ei nää terveet tajua. Ei se auta, että järkeilee, että "tämä on nyt ihan turhaa pestä käsiä sadatta kertaa". Jokainen tajuaa sen. Mutta silti on se pakottava ahdistava tunne, joka pakottaa avaamaan sen hanan. Se pakko on niin voimakas, että sitä ei terve ymmärrä. Pakko-oireet eivät synny tyhjystä. Mielessä on jokin ristiriita, ahdistus, joka OIREILEE pakko-oireena. Toisella henkilöllä se oireilee eri tavalla. Kyse on kuitenkin ahdistuksesta, jonka SYY pitää selvittää. Joskus sen selvittämiseen menee montakin vuotta. Ihmisellä on vahvat defenssit eikä ole helppoa riisua niitä.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:46"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 18:07"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:14"]Miksi otit eläkkeen vastaan? Miksi et itse tee mitään? Olen työtön mt-ongelmainen joka maksaa terapian periaatteessa itse. Otan siis velkaa isältäni 280e kuussa, siitä tulee kova hinta parissa vuodessa mutta se on sen arvoista koska se eläke mitä minulle tuputeltiin on kuin elämän heittämistä hukkaan, silloin olisi jo parempi vain kuolla enkä sitä halua. Aina ei niitä julkisen puolen idiootteja tarvitse kuunnella tai luottaa,  en usko että kenelläkään tulee ikinä välähtämään että terapian tarjoaminen ois aika fiksua.  Minäkin voin terveenä palata työelämään ja maksaa velkani isälleni pois ja elää vihdoin sellaista elämää mistä nyt haaveilen, eläkkeellä olisin aina jumissa samassa tilassa.  [/quote] Mulla sama. En aio hakea eläkettä. Saisin varmaan kun juoksisin lääkäreillä valittamassa plus fyysiset vaivat tukena. Liian moni alistuu lääkärin saneluun! Ei ne mitään jumalia ole. Jopa ystävällenikin oli ehdotettu julkisella puolella " laitetaankos paperit vetämään? " Sillä joskus tulee mielialakohtauksia kun se juo. Elikäs nämä lääkärit on syyllisiä paljolti eläköitymiseen. He kirjoittavat liian herkästi näitä eläkeanomuksia.

[/quote]


Jos on ollut vuoden sairauslomalla niin eläke on ainut vaihtoehto, siis ensiksi väliaikainen eläke. Ei sairaalle ihmisille ole muuta sosiaaliturvaa kuin eläke (no tietty toimeentulotuki mutta sieltäkin varmaan ensiksi patistavat hakemaan väliaikaista eläkettä.) Eli jos on työkykytön, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea väliaikaista eläkettä. Sitä kun on saanut muutaman vuoden, kela ehdottaa itse pysyvää eläkettä. Eläke on siis ihan oikea sosiaaliturva sairaalle ihmisille. Sen sijaan eläkkeeltä pääsisi helposti pois jos yhteiskunta edes vähän yrittäisi panostaa mt-ongelmien hoitoon esim antamalla kaikille työkyvyttömyyseläkeläisille ilmaisen psykoterapian yksityisellä sektorilla.
[/quote]

Siinähän sitä sairaaksi tulee kun istuu jouten kaikki päivät!

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:58"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:54"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 18:35"]

Oon 26vuotias nuori nainen ja eläkepaperit kourassa. Vakava masennus, paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. 2 kertaa raiskattu. Mitkään lääkkeet, eikä mitkään terapiat ole tehneet mua työkykyiseksi. Mä saan niin rajuja paniikkikohtauksia pelkkään kouluun menemisestä, ettei mun opiskeluista ole tullut mitään.

En haluaisi olla eläkkeellä, en todellakaan. Mulla ei mene yhtäkään päivää, ettenkö itkisi tilannettani. Nuorempana olin elämäniloinen ja paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Kaikki on romahtanut, aivan kaikki.

Musta tuntuu sanoinkuvaamattoman pahalle, kun monet ihmiset haukkuu meitä mt-ongelmaisia ihmisiä. Ja jotkut on jopa KATEELLISIA siitä kun sä olet eläkkeellä! "Eiks se oo kiva ku saa vaan olla!?" No kuule, ei ole kiva !!

Mitä vittua tässä elämässä muka on sisältöä? Päivät pitkät istun 30neliön kopissa sairauteni kanssa. Ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, eikä edes aina niihin pakollisiinkaan menoihin. Mä en voi tehdä mitään muuta kuin olla vaan. 

Tämäkö on elämää? Ei jumalauta ole.

[/quote]

voimia!!!

Itsekin olen saanut halveksuntaa osaksani sen takia että olen eläkkeellä. Istun myös päivät sisällä, pahasti mt-ongelmainen olen minäkin. Minua terapia kyllä auttoi, mutta olisin tarvinnut muutaman lisävuoden. Mutta kun se kela kylmästi lopettaa siihen kolmeen vuoteen oli mikä oli. Ja sitten saa kuunnella ihmisten vittuilua siitä, ettei ole terve. Ja samat ihmiset jotka vittuilee, kehtaavat sitten taivastella itsemurha lukemia. Eihän tämä mitään elämää ole pestä käsiä satoja kertoja päivässä, kädet vuotaa verta, eikä pääse ulos, ei aina edes ruokakauppaan.

[/quote]

Eikö se terapiassa käyminen ja kotiin palaaminen ollut siis ongelma? Ja jos vielä tiheästi pitäisi käydä?

[/quote]


Tottakai on ongelma. Siksi olisikin pitänyt saada terapiaa silloin kun pystyin vielä liikkumaan kodin ulkopuolella.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:01"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:28"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:33"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:29"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:06"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:58"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:52"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:37"] Ehkäpä siitä terapiasta on oikeasti paljon harvemmin hyötyä kun meille halutaan uskotella. Varsinkin vaikeiden mt-ongelmien, esim. vaikka pakko-oireisen häiriön kohdalla. Siinäkin sä teet sen työn itse, jos ei siihen itse pysty niin en usko olevan motivaatiota toisenkaan ohjaamana, eikä monesta ole siedätysterapioihin, muita taikavoimia en usko löytyvän miltään terapeutilta. [/quote]

Olen täysin eri mieltä. Psykoterapia auttaa monissa mt-ongelmissa hyvin mutta yhteiskunnalla ei ole resursseja tukea tarpeeksi pitkiä terapioita. Lisäksi esim pakko-oireiselle ei Suomessa tarjota kunnollista altistusterapiaa. Altistusterapian pitäisi olla jokapäiväistä, ei mitään kerran viikossa terapeutin huoneessa tehtävää. Lisäksi altistusterapia ei ole ainoa oikea terapia pakko-oireisille. Itse olen pakko-oireinen, eikä minulle altistus terapia toimi, koska pakko-oireet ovat niin laajat, että uusia oireita syntyy kun vanhat katoavat. Minun kohdallani pitäisi näkökulmaa muuttaa ja löytää se syy niille pakko-oireille. Pakko-oire on "vain" oire. Monet pakko-oireiset voisivat hyötyä pitkistä psykodynaamista psykoterapioista. Itsellä on aina ollut analyyttinen luonne joten käyttäytymisen muuttaminen ilman ristiriitojen ja transferenssin syntymistä ei vain toimi. Toki osalla pakko-oireet paranevat täysin myös altistusterapialla. Pitäisikin olla suurempi jousto siihen, että minkälaista psykoterapiaa ihmiset saavat. Pakko-oireet myös pakottavat helposti hoitamattomina ihmiset eläkkeelle kun niitä voitaisiin kuitenkin tehokkasti hoitaa psykoterapialla.

Kela ei esim tue 4 krt viikossa tapahtuvaa psykoterapiaa. Jos pakko-oireinen hyötyy altistusterapiasta, altistus voitaisiin tehdä muutamassa kuukaudessa. Jos sen sijaan ei hyödy, pitäisi tukea analyyttisempiä terapiasuuntauksia jotta löydettäisiin potilaan sisäinen ristiriita joka aiheuttaa pakko-oireet.

Minä olen valmis tekemään työtä itseni kanssa, teen sitä joka ikinen päivä, jotta oireet olisivat lievempiä. Minulla ei kuitenkaan ole valmiuksia itse ratkaista sisäisiä ristiriitoja tai huomata transferenssia niinkuin ammattilaisella. Kaikki pakko-oireiset eivät ole samasta muotista tehtyjä. Itsellä pakko-oireet vievät tunteja päivästä ja altistus ei ole oikea tapa minulle. Jollekin toiselle se on. [/quote] Joku hypnoosi vois auttaa ja yhdistettynä altistusterapiaan. Noin kolme vuotta sitten tuli sarja pakko-oireisista ja he olivat kauhuissaan ensin. Mutta tokenivat altistusterapialla. Siihen on ne syyt miksi ihminen on aloittanut ne. Minäkin oon pakko-oireinen. Tiedän mistä johtuu, mutta koska en oo vielä saanut sopivaa terapiaa, kaikki jatkuu. [/quote]

Ymmärrä myös, että pakko-oireisia on erilaisia. Joku voi parantua altistusterapialla, toinen tarvitsee psykodynaamista terapiaa. Kaikki eivät altistuksellakaan parane, esim jos minä saan oireet kuriin, tulee minulle pakkoajatuksia. Minun pitäisi siis saada se ristiriita pois, sitten ei olisi enää tarvetta tehdä oireita.

Tiedän sarjan johon viittaat. Siinä sarjassa altistus toteuttiin oikein. Altistettavathan saatiin suht nopeasti altistettua. He olivat muistaakseni vajaan kuukauden KOKO ajan hoidossa, siis psykoterapeutto asui heidän kanssaan talossa ja tekivät päivät läpeensä altistuksia. Toisin kuin esim Suomessa, jossa psykoteapeuttia näkee kerran viikossa. Tännekin pitäisi saada samanlaista laitosmaista altistusta, jossa potilas ei olisi hetkeäkään yksin vaan ryhmän kanssa tekemässä esim kuukauden ajan altistuksia.

Mutta sekään ei kaikkia paranna. Pakko-oireinen häiriö on laaja ja kaikille potilaille altistukset eivät sovi. Esim jos on psykoottista alttiutta. Toiset taas ovat luonnostaan analyyttisempiä ja heidän pakko-oireensa koskevat "kaikkia elämän osalueita.". Silloin esim psykodynaaminen terapia voi toimia paremmin. On kuunneltava potilasta millaista hoitoa hän haluaa. potilas usein tuntee itsensä. Itselle ei esim altistus sovi, vaan hyötyisin enemmän analyyttisemmästä. Mutta kun käypä hoito on mitä on, niin on vaikeaa saada sopivaa terapiaa. [/quote]   Kun sinä olet noin alanyyttinen ja fiksu, etkö saa ajattelemalla itseäsi terveeksi?  [/quote]



En. Mistä ihmeestä toi sunkin stereotypia kumpuaa, että mt-sairaat olisivat tyhmiä ja siksi sairaita? Minä en ole tyhmä, ennen sairastumista kävin töissä ja opiskelin yliopistossa. Mt-sairaudet eivät katso älykkyysosamäärää. Enkä pysty "ajattelemaan" itseäni terveeksi tietenkään. En minä itse pysty huomaamaam transferenssia tai käsittelemään sisäisi ristiriitoja, jos en edes huomaa että niitä on. tähän tarvitaan koulutettu psykoterapeutti. Sanotko syöpäpotilaallekin, että miksei tämä voi ajatella itseään terveeksi? Minä tiedostan, että ajatukseni ovat vääristyneet, tiedostan, että pakkoajatukseni eivät ole normaaleja, tiedostan, että pelkoni ovat ylimitoitettuja. Silti en voi jättää oireita tekemättä kun ahdistus nousee niin korkeaksi että pää hajoaa. Minun pitää löytää se ahdistuksen syy. Ja se ei löydy ilman sitä transferenssia, ilman sitä että sisäinen ristiriita tulee tietoiseksi. [/quote] Sinä siis olet varma että sille on joku terapiassa löydettävä syy? Entä jos syynä on vain perimä ja aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisten toimintojen häiriö, johon täysin toimivaa lääkitystä ei ole tai ei ole keksitty? Poikkeava toiminta etuotsalohkossa, häntätumakkeessa ja pihtipoimussa? Tai, hassua kyllä, sairastettu streptokokki A -infektio?  Tai nämä yhdessä, ja toisella henkilöllä taas jokin muu yhdistelmä. Jos ei altistusterapia tällöin auta jotenkin vastustamaan yllykkeitä, lääkkeet eivät auta, niin miten se viiden vuoden asioiden kaivelu monta kertaa viikossa sen tekisi? Toivo täytynee laittaa siihen leikkaus/sähköhoitoon tulevaisuudessa. Kun ei se lobotomia saati se jossain välissä käytössä ollut jokin hermoratojen katkaiseminen sekään välttämättä työkykyistä tee. [/quote] No mulla on pakko-oire ja kyllä siihen syy on. Ei se mitenkään sattumalta ole mulle tipahtanut! Käsitän sen järjellä mutta järkeily ei poista sitä. Oikeaa terapiaa odotellessa tässä ollaan.

[/quote]

Nimenomaan! Ei nää terveet tajua. Ei se auta, että järkeilee, että "tämä on nyt ihan turhaa pestä käsiä sadatta kertaa". Jokainen tajuaa sen. Mutta silti on se pakottava ahdistava tunne, joka pakottaa avaamaan sen hanan. Se pakko on niin voimakas, että sitä ei terve ymmärrä. Pakko-oireet eivät synny tyhjystä. Mielessä on jokin ristiriita, ahdistus, joka OIREILEE pakko-oireena. Toisella henkilöllä se oireilee eri tavalla. Kyse on kuitenkin ahdistuksesta, jonka SYY pitää selvittää. Joskus sen selvittämiseen menee montakin vuotta. Ihmisellä on vahvat defenssit eikä ole helppoa riisua niitä.
[/quote]

Niin. Mutta altistus on juuri sitä että kohdataan se ahdistus vaikka se nousee korkealle.
Ja se perussyy on alitajunnassa.
Siksi ehdotin hypnoosia.

Tälläiset "tässä kestää vähintään vuosia eikä sittenkään välttämättä auta" lauseet kuuluvat verkostomarkkinointiin ja liberialaiskirjeisiin, eivätkä mihinkään lääketieteeseen. Tässäkin ketjussa on ilmoittautunut jo monta ihmistä jotka ovat käyneet vuosia terapiassa eikä ole auttanut. Oletteko edes uhranneet ajatusta, että koko homma on huijausta? 

http://keskustelu.suomi24.fi/t/9454776/psykoterapia-turhaa-lassytysta

Ei ole mikään laadukas palsta, mutta tässä saatte tekin asiaan tutustumattomat vähän esimakua mitä tämä psykoterapia on. Sairasta bisnestä kun ensin ehdollistetaan sairaat ja heikossa kunnossa olevat asiakkaat tähän vuosien projektiin ja maksaja on ulkopuolinen. 

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:42"]

Viitaten viestiin nro 92; tosiaan eräs traumatisoitunut ei hyötynyt pätkääkään terapiastaan. Oli jonninjoutavaa jutustelua.

[/quote]


Siksi pitääkin valita terapiasuuntaus oikein. Ja siis se mt-toimiston hoitajan kanssa jutustelu ei ole sitten terapiaa. Monissa terapiasuuntauksissa voi myös tulla tunne, että se on jonninjoutavaa. Silloin suuntaus on itselle väärä.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:44"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:39"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:58"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:39"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:34"]

Eikö noiden terapioiden suhteen tehdä jonkinlainen arvio, että onko mitään toivoa saada tästä ihmistä työkykyistä ja tuottavaa kansalaista? Jos ennuste on heikko, niin ei tietenkään kannata yrittää. Rahat ovat tiukassa, joten joudutaan vähän miettimään kehen kannattaa panostaa ja kuka on menetetty tapaus.

Hyvässä lykyssähän nuo kuntoutuvat itsekseen ja palaavat jossain vaiheessa sorvin ääreen.

[/quote]


Ei perustu pelkästään siihen. Esim potilaan voi olla vaikeaa saada psykodynaamista psykoterapiaa jos käypä hoidossa suositellaan kognitiivista. Potilas voi kuitenkin luonteenpiirteidensä takia sopia paremmin psykodynaamiseen.

Lisäksi hyvin alkanut psykoterapia voi loppua kesken. Niin kävi minulle. Kävin kolme vuotta psykoterapiaa, mutta sitten se loppui juuri kriittisellä hetkellä. Olen vakavassa uhassa eläköityä kokonaan. Tappelen vastaan ja olen yrittänyt vaatia hoitoa, sillä tiedän, että minussa on potentiaalia. On valtava halu parantua, mutta yksin en siihen pysty.

[/quote]

Kolme vuotta terapiaa on niin pitkä aika että on vaikea usko että jotain tuloksia voitaisiin enää saada. Luulisi että terapeutti olisi jo ehdottanut jotain muuta kun elämäsi kaikki asiat on käyty kymmeniä kertoja läpi. Jos ei pysty ongelmiaan tuossa ajassa käsittelemään niin ehkä kannattaa kokeilla jotain muuta. Mikä olisi mielestäsi oikea aikaraja terapialle? Viisi vuotta, kymmenen vuotta vai vielä enemmän?

[/quote]


Kolme vuotta on todella lyhyt aika psykoterapiassa, eikä siinä ajassa todellakaan ehditä käymään asioita kymmeniä kertoja läpi. Kolmessa vuodessa omia ongelmia saatiin vasta pintaraapaistua. Harva on oikeasti perillä millainen prosessi se psykoterapia on. Ei se ole mitään jutustelua. Moni myös tarvitsee psykodynaamista terapiaa, sillä joillekin kognitiivinen voi olla liian kevyttä. Psykodynaamisessa terapiassa kolme vuotta on kyllä auttamattomasti liian lyhyt, samoin on kognitiivisessa jos ongelmat on vakavia. Myös ensiksi valitsema psykoterapiasuuntaus voi olla ns väärä. Psykodynaaminen ei sovi kaikille, kuten ei myöskään kognitiivinen. Itselleni loppui psykoterapia hyvin kriittiseen paikkaan, se jäi siis auttamatta kesken. Olisin tarvinnut vielä vuoden tai kahden. Nyt ongelmat ovat pahantuneet niin paljon, että jos joskus aloittaisin terapian siihen menee se 3-5 vuotta taas.

[/quote]

No mitä siellä sitten tehdään, jos ei jutustella?

Mielenkiinnosta kysyn.

[/quote]

Psykodynaamisessa tuodaan esim tiedostamatonta esiin ja kohdataan tunteita transferenssin avulla. Näin potilas huomaa ristiriitojaan ja ne tulevat tietoisuuteen. Todellakaan ei jutustella.

Kognitiivisessa vaikutetaan haitallisiin ajatuksiin ja pyritään muuttamaan niitä. Ei jutustella.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:07"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:42"]

Viitaten viestiin nro 92; tosiaan eräs traumatisoitunut ei hyötynyt pätkääkään terapiastaan. Oli jonninjoutavaa jutustelua.

[/quote]


Siksi pitääkin valita terapiasuuntaus oikein. Ja siis se mt-toimiston hoitajan kanssa jutustelu ei ole sitten terapiaa. Monissa terapiasuuntauksissa voi myös tulla tunne, että se on jonninjoutavaa. Silloin suuntaus on itselle väärä.
[/quote]

Se oli joku näistä terapiamuodoista mutta ei se auttanut traumoihin.

http://www.nrhypno.com/

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:12"]http://www.nrhypno.com/
[/quote]

Hilkulla on ollut etten ole aloittanut hypnoosihoidolla.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:04"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:46"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 18:07"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:14"]Miksi otit eläkkeen vastaan? Miksi et itse tee mitään? Olen työtön mt-ongelmainen joka maksaa terapian periaatteessa itse. Otan siis velkaa isältäni 280e kuussa, siitä tulee kova hinta parissa vuodessa mutta se on sen arvoista koska se eläke mitä minulle tuputeltiin on kuin elämän heittämistä hukkaan, silloin olisi jo parempi vain kuolla enkä sitä halua. Aina ei niitä julkisen puolen idiootteja tarvitse kuunnella tai luottaa,  en usko että kenelläkään tulee ikinä välähtämään että terapian tarjoaminen ois aika fiksua.  Minäkin voin terveenä palata työelämään ja maksaa velkani isälleni pois ja elää vihdoin sellaista elämää mistä nyt haaveilen, eläkkeellä olisin aina jumissa samassa tilassa.  [/quote] Mulla sama. En aio hakea eläkettä. Saisin varmaan kun juoksisin lääkäreillä valittamassa plus fyysiset vaivat tukena. Liian moni alistuu lääkärin saneluun! Ei ne mitään jumalia ole. Jopa ystävällenikin oli ehdotettu julkisella puolella " laitetaankos paperit vetämään? " Sillä joskus tulee mielialakohtauksia kun se juo. Elikäs nämä lääkärit on syyllisiä paljolti eläköitymiseen. He kirjoittavat liian herkästi näitä eläkeanomuksia. [/quote]


Jos on ollut vuoden sairauslomalla niin eläke on ainut vaihtoehto, siis ensiksi väliaikainen eläke. Ei sairaalle ihmisille ole muuta sosiaaliturvaa kuin eläke (no tietty toimeentulotuki mutta sieltäkin varmaan ensiksi patistavat hakemaan väliaikaista eläkettä.) Eli jos on työkykytön, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea väliaikaista eläkettä. Sitä kun on saanut muutaman vuoden, kela ehdottaa itse pysyvää eläkettä. Eläke on siis ihan oikea sosiaaliturva sairaalle ihmisille. Sen sijaan eläkkeeltä pääsisi helposti pois jos yhteiskunta edes vähän yrittäisi panostaa mt-ongelmien hoitoon esim antamalla kaikille työkyvyttömyyseläkeläisille ilmaisen psykoterapian yksityisellä sektorilla. [/quote] Siinähän sitä sairaaksi tulee kun istuu jouten kaikki päivät!

[/quote]


Niin, mutta minkäs teet! Jos ei saa sitä apua minkä tarvitsisi niin sairuas kroonistuu.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:06"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:01"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:28"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:33"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:29"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:06"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:58"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:52"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:37"] Ehkäpä siitä terapiasta on oikeasti paljon harvemmin hyötyä kun meille halutaan uskotella. Varsinkin vaikeiden mt-ongelmien, esim. vaikka pakko-oireisen häiriön kohdalla. Siinäkin sä teet sen työn itse, jos ei siihen itse pysty niin en usko olevan motivaatiota toisenkaan ohjaamana, eikä monesta ole siedätysterapioihin, muita taikavoimia en usko löytyvän miltään terapeutilta. [/quote]

Olen täysin eri mieltä. Psykoterapia auttaa monissa mt-ongelmissa hyvin mutta yhteiskunnalla ei ole resursseja tukea tarpeeksi pitkiä terapioita. Lisäksi esim pakko-oireiselle ei Suomessa tarjota kunnollista altistusterapiaa. Altistusterapian pitäisi olla jokapäiväistä, ei mitään kerran viikossa terapeutin huoneessa tehtävää. Lisäksi altistusterapia ei ole ainoa oikea terapia pakko-oireisille. Itse olen pakko-oireinen, eikä minulle altistus terapia toimi, koska pakko-oireet ovat niin laajat, että uusia oireita syntyy kun vanhat katoavat. Minun kohdallani pitäisi näkökulmaa muuttaa ja löytää se syy niille pakko-oireille. Pakko-oire on "vain" oire. Monet pakko-oireiset voisivat hyötyä pitkistä psykodynaamista psykoterapioista. Itsellä on aina ollut analyyttinen luonne joten käyttäytymisen muuttaminen ilman ristiriitojen ja transferenssin syntymistä ei vain toimi. Toki osalla pakko-oireet paranevat täysin myös altistusterapialla. Pitäisikin olla suurempi jousto siihen, että minkälaista psykoterapiaa ihmiset saavat. Pakko-oireet myös pakottavat helposti hoitamattomina ihmiset eläkkeelle kun niitä voitaisiin kuitenkin tehokkasti hoitaa psykoterapialla.

Kela ei esim tue 4 krt viikossa tapahtuvaa psykoterapiaa. Jos pakko-oireinen hyötyy altistusterapiasta, altistus voitaisiin tehdä muutamassa kuukaudessa. Jos sen sijaan ei hyödy, pitäisi tukea analyyttisempiä terapiasuuntauksia jotta löydettäisiin potilaan sisäinen ristiriita joka aiheuttaa pakko-oireet.

Minä olen valmis tekemään työtä itseni kanssa, teen sitä joka ikinen päivä, jotta oireet olisivat lievempiä. Minulla ei kuitenkaan ole valmiuksia itse ratkaista sisäisiä ristiriitoja tai huomata transferenssia niinkuin ammattilaisella. Kaikki pakko-oireiset eivät ole samasta muotista tehtyjä. Itsellä pakko-oireet vievät tunteja päivästä ja altistus ei ole oikea tapa minulle. Jollekin toiselle se on. [/quote] Joku hypnoosi vois auttaa ja yhdistettynä altistusterapiaan. Noin kolme vuotta sitten tuli sarja pakko-oireisista ja he olivat kauhuissaan ensin. Mutta tokenivat altistusterapialla. Siihen on ne syyt miksi ihminen on aloittanut ne. Minäkin oon pakko-oireinen. Tiedän mistä johtuu, mutta koska en oo vielä saanut sopivaa terapiaa, kaikki jatkuu. [/quote]

Ymmärrä myös, että pakko-oireisia on erilaisia. Joku voi parantua altistusterapialla, toinen tarvitsee psykodynaamista terapiaa. Kaikki eivät altistuksellakaan parane, esim jos minä saan oireet kuriin, tulee minulle pakkoajatuksia. Minun pitäisi siis saada se ristiriita pois, sitten ei olisi enää tarvetta tehdä oireita.

Tiedän sarjan johon viittaat. Siinä sarjassa altistus toteuttiin oikein. Altistettavathan saatiin suht nopeasti altistettua. He olivat muistaakseni vajaan kuukauden KOKO ajan hoidossa, siis psykoterapeutto asui heidän kanssaan talossa ja tekivät päivät läpeensä altistuksia. Toisin kuin esim Suomessa, jossa psykoteapeuttia näkee kerran viikossa. Tännekin pitäisi saada samanlaista laitosmaista altistusta, jossa potilas ei olisi hetkeäkään yksin vaan ryhmän kanssa tekemässä esim kuukauden ajan altistuksia.

Mutta sekään ei kaikkia paranna. Pakko-oireinen häiriö on laaja ja kaikille potilaille altistukset eivät sovi. Esim jos on psykoottista alttiutta. Toiset taas ovat luonnostaan analyyttisempiä ja heidän pakko-oireensa koskevat "kaikkia elämän osalueita.". Silloin esim psykodynaaminen terapia voi toimia paremmin. On kuunneltava potilasta millaista hoitoa hän haluaa. potilas usein tuntee itsensä. Itselle ei esim altistus sovi, vaan hyötyisin enemmän analyyttisemmästä. Mutta kun käypä hoito on mitä on, niin on vaikeaa saada sopivaa terapiaa. [/quote]   Kun sinä olet noin alanyyttinen ja fiksu, etkö saa ajattelemalla itseäsi terveeksi?  [/quote]



En. Mistä ihmeestä toi sunkin stereotypia kumpuaa, että mt-sairaat olisivat tyhmiä ja siksi sairaita? Minä en ole tyhmä, ennen sairastumista kävin töissä ja opiskelin yliopistossa. Mt-sairaudet eivät katso älykkyysosamäärää. Enkä pysty "ajattelemaan" itseäni terveeksi tietenkään. En minä itse pysty huomaamaam transferenssia tai käsittelemään sisäisi ristiriitoja, jos en edes huomaa että niitä on. tähän tarvitaan koulutettu psykoterapeutti. Sanotko syöpäpotilaallekin, että miksei tämä voi ajatella itseään terveeksi? Minä tiedostan, että ajatukseni ovat vääristyneet, tiedostan, että pakkoajatukseni eivät ole normaaleja, tiedostan, että pelkoni ovat ylimitoitettuja. Silti en voi jättää oireita tekemättä kun ahdistus nousee niin korkeaksi että pää hajoaa. Minun pitää löytää se ahdistuksen syy. Ja se ei löydy ilman sitä transferenssia, ilman sitä että sisäinen ristiriita tulee tietoiseksi. [/quote] Sinä siis olet varma että sille on joku terapiassa löydettävä syy? Entä jos syynä on vain perimä ja aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisten toimintojen häiriö, johon täysin toimivaa lääkitystä ei ole tai ei ole keksitty? Poikkeava toiminta etuotsalohkossa, häntätumakkeessa ja pihtipoimussa? Tai, hassua kyllä, sairastettu streptokokki A -infektio?  Tai nämä yhdessä, ja toisella henkilöllä taas jokin muu yhdistelmä. Jos ei altistusterapia tällöin auta jotenkin vastustamaan yllykkeitä, lääkkeet eivät auta, niin miten se viiden vuoden asioiden kaivelu monta kertaa viikossa sen tekisi? Toivo täytynee laittaa siihen leikkaus/sähköhoitoon tulevaisuudessa. Kun ei se lobotomia saati se jossain välissä käytössä ollut jokin hermoratojen katkaiseminen sekään välttämättä työkykyistä tee. [/quote] No mulla on pakko-oire ja kyllä siihen syy on. Ei se mitenkään sattumalta ole mulle tipahtanut! Käsitän sen järjellä mutta järkeily ei poista sitä. Oikeaa terapiaa odotellessa tässä ollaan. [/quote]

Nimenomaan! Ei nää terveet tajua. Ei se auta, että järkeilee, että "tämä on nyt ihan turhaa pestä käsiä sadatta kertaa". Jokainen tajuaa sen. Mutta silti on se pakottava ahdistava tunne, joka pakottaa avaamaan sen hanan. Se pakko on niin voimakas, että sitä ei terve ymmärrä. Pakko-oireet eivät synny tyhjystä. Mielessä on jokin ristiriita, ahdistus, joka OIREILEE pakko-oireena. Toisella henkilöllä se oireilee eri tavalla. Kyse on kuitenkin ahdistuksesta, jonka SYY pitää selvittää. Joskus sen selvittämiseen menee montakin vuotta. Ihmisellä on vahvat defenssit eikä ole helppoa riisua niitä. [/quote] Niin. Mutta altistus on juuri sitä että kohdataan se ahdistus vaikka se nousee korkealle. Ja se perussyy on alitajunnassa. Siksi ehdotin hypnoosia.

[/quote]

Sitäkun ei voi arjessa kohdata sillä tavoin kuin esim laitoshoidossa. Katsos jos minä arjessa altistan itseäni niin että ahdistun, niin lähimmäiset vievät minut nopeasti psyk päivystykseen. Menen nimittäin sellaiseen tilaan ahdistuskohtauksen aikana, että heikompia hirvittää. En siis pysty itse altistamaan itsäni koska jos pääsen jostakin eroon, tulee toinen oire tilalle. Minulla on todella laaja tuo pakko-oireinen häriö, koskee ihan jokaista tekoa. Lisäksi on pakkoajatuksia. Altistus ei myöskään välttämättä sovi jos on psykoottisia taipumuksia. Jossain tapauksissa ahdistuksen kohtaaminen muuten on tehokkaampi keino, esim tuomalla esiin terapiassa tiedostamattoman ristiriidan.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:04"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:58"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:54"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 18:35"]

Oon 26vuotias nuori nainen ja eläkepaperit kourassa. Vakava masennus, paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. 2 kertaa raiskattu. Mitkään lääkkeet, eikä mitkään terapiat ole tehneet mua työkykyiseksi. Mä saan niin rajuja paniikkikohtauksia pelkkään kouluun menemisestä, ettei mun opiskeluista ole tullut mitään.

En haluaisi olla eläkkeellä, en todellakaan. Mulla ei mene yhtäkään päivää, ettenkö itkisi tilannettani. Nuorempana olin elämäniloinen ja paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Kaikki on romahtanut, aivan kaikki.

Musta tuntuu sanoinkuvaamattoman pahalle, kun monet ihmiset haukkuu meitä mt-ongelmaisia ihmisiä. Ja jotkut on jopa KATEELLISIA siitä kun sä olet eläkkeellä! "Eiks se oo kiva ku saa vaan olla!?" No kuule, ei ole kiva !!

Mitä vittua tässä elämässä muka on sisältöä? Päivät pitkät istun 30neliön kopissa sairauteni kanssa. Ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, eikä edes aina niihin pakollisiinkaan menoihin. Mä en voi tehdä mitään muuta kuin olla vaan. 

Tämäkö on elämää? Ei jumalauta ole.

[/quote]

voimia!!!

Itsekin olen saanut halveksuntaa osaksani sen takia että olen eläkkeellä. Istun myös päivät sisällä, pahasti mt-ongelmainen olen minäkin. Minua terapia kyllä auttoi, mutta olisin tarvinnut muutaman lisävuoden. Mutta kun se kela kylmästi lopettaa siihen kolmeen vuoteen oli mikä oli. Ja sitten saa kuunnella ihmisten vittuilua siitä, ettei ole terve. Ja samat ihmiset jotka vittuilee, kehtaavat sitten taivastella itsemurha lukemia. Eihän tämä mitään elämää ole pestä käsiä satoja kertoja päivässä, kädet vuotaa verta, eikä pääse ulos, ei aina edes ruokakauppaan.

[/quote]

Eikö se terapiassa käyminen ja kotiin palaaminen ollut siis ongelma? Ja jos vielä tiheästi pitäisi käydä?

[/quote]


Tottakai on ongelma. Siksi olisikin pitänyt saada terapiaa silloin kun pystyin vielä liikkumaan kodin ulkopuolella.

[/quote]

Mitä te oikein syötte, jos ei edes kauppaan pääse?

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:06"]

Tälläiset "tässä kestää vähintään vuosia eikä sittenkään välttämättä auta" lauseet kuuluvat verkostomarkkinointiin ja liberialaiskirjeisiin, eivätkä mihinkään lääketieteeseen. Tässäkin ketjussa on ilmoittautunut jo monta ihmistä jotka ovat käyneet vuosia terapiassa eikä ole auttanut. Oletteko edes uhranneet ajatusta, että koko homma on huijausta? 

http://keskustelu.suomi24.fi/t/9454776/psykoterapia-turhaa-lassytysta

Ei ole mikään laadukas palsta, mutta tässä saatte tekin asiaan tutustumattomat vähän esimakua mitä tämä psykoterapia on. Sairasta bisnestä kun ensin ehdollistetaan sairaat ja heikossa kunnossa olevat asiakkaat tähän vuosien projektiin ja maksaja on ulkopuolinen. 

[/quote]


Psykoterapiaa on montaa eri suuntausta. Kaikki suuntaukset eivät sovi kaikille. Esim kaikille pakko-oireisille ei sovi kognitiivinen vaikka sitä kuinka suositeltaisiin. Joissakin tapauksissa. psykodynaaminen psykoterapia on ainut vaihtoehto.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:11"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:44"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:39"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:58"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:39"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:34"]

Eikö noiden terapioiden suhteen tehdä jonkinlainen arvio, että onko mitään toivoa saada tästä ihmistä työkykyistä ja tuottavaa kansalaista? Jos ennuste on heikko, niin ei tietenkään kannata yrittää. Rahat ovat tiukassa, joten joudutaan vähän miettimään kehen kannattaa panostaa ja kuka on menetetty tapaus.

Hyvässä lykyssähän nuo kuntoutuvat itsekseen ja palaavat jossain vaiheessa sorvin ääreen.

[/quote]


Ei perustu pelkästään siihen. Esim potilaan voi olla vaikeaa saada psykodynaamista psykoterapiaa jos käypä hoidossa suositellaan kognitiivista. Potilas voi kuitenkin luonteenpiirteidensä takia sopia paremmin psykodynaamiseen.

Lisäksi hyvin alkanut psykoterapia voi loppua kesken. Niin kävi minulle. Kävin kolme vuotta psykoterapiaa, mutta sitten se loppui juuri kriittisellä hetkellä. Olen vakavassa uhassa eläköityä kokonaan. Tappelen vastaan ja olen yrittänyt vaatia hoitoa, sillä tiedän, että minussa on potentiaalia. On valtava halu parantua, mutta yksin en siihen pysty.

[/quote]

Kolme vuotta terapiaa on niin pitkä aika että on vaikea usko että jotain tuloksia voitaisiin enää saada. Luulisi että terapeutti olisi jo ehdottanut jotain muuta kun elämäsi kaikki asiat on käyty kymmeniä kertoja läpi. Jos ei pysty ongelmiaan tuossa ajassa käsittelemään niin ehkä kannattaa kokeilla jotain muuta. Mikä olisi mielestäsi oikea aikaraja terapialle? Viisi vuotta, kymmenen vuotta vai vielä enemmän?

[/quote]


Kolme vuotta on todella lyhyt aika psykoterapiassa, eikä siinä ajassa todellakaan ehditä käymään asioita kymmeniä kertoja läpi. Kolmessa vuodessa omia ongelmia saatiin vasta pintaraapaistua. Harva on oikeasti perillä millainen prosessi se psykoterapia on. Ei se ole mitään jutustelua. Moni myös tarvitsee psykodynaamista terapiaa, sillä joillekin kognitiivinen voi olla liian kevyttä. Psykodynaamisessa terapiassa kolme vuotta on kyllä auttamattomasti liian lyhyt, samoin on kognitiivisessa jos ongelmat on vakavia. Myös ensiksi valitsema psykoterapiasuuntaus voi olla ns väärä. Psykodynaaminen ei sovi kaikille, kuten ei myöskään kognitiivinen. Itselleni loppui psykoterapia hyvin kriittiseen paikkaan, se jäi siis auttamatta kesken. Olisin tarvinnut vielä vuoden tai kahden. Nyt ongelmat ovat pahantuneet niin paljon, että jos joskus aloittaisin terapian siihen menee se 3-5 vuotta taas.

[/quote]

No mitä siellä sitten tehdään, jos ei jutustella?

Mielenkiinnosta kysyn.

[/quote]

Psykodynaamisessa tuodaan esim tiedostamatonta esiin ja kohdataan tunteita transferenssin avulla. Näin potilas huomaa ristiriitojaan ja ne tulevat tietoisuuteen. Todellakaan ei jutustella.

Kognitiivisessa vaikutetaan haitallisiin ajatuksiin ja pyritään muuttamaan niitä. Ei jutustella.



[/quote]
Höpönlöpön. Ei toki missään terapiassa tule ilotulituksena näitä suuria oivalluksia. Oikeasti, kyllä siellä myös jutustellaan. Jos masentuneella on tosi huono päivä, ei riitä juuri silloin kapasiteetti juuri muuhun. Esimerkiksi. Ja yleensäkin terapiasuhteen alussa voi riittävän luottamuksen syntyminen viedä aikaa. Ja on esim. kognitiivinen terapia aika paljon muutakin kun tuo tiivistys.
Joo, on kokemusta molemmista y.m. terapioista, vuosien ajalta. Ei toki samaan aikaan ;)

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:20"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:04"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:58"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:54"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 18:35"]

Oon 26vuotias nuori nainen ja eläkepaperit kourassa. Vakava masennus, paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. 2 kertaa raiskattu. Mitkään lääkkeet, eikä mitkään terapiat ole tehneet mua työkykyiseksi. Mä saan niin rajuja paniikkikohtauksia pelkkään kouluun menemisestä, ettei mun opiskeluista ole tullut mitään.

En haluaisi olla eläkkeellä, en todellakaan. Mulla ei mene yhtäkään päivää, ettenkö itkisi tilannettani. Nuorempana olin elämäniloinen ja paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Kaikki on romahtanut, aivan kaikki.

Musta tuntuu sanoinkuvaamattoman pahalle, kun monet ihmiset haukkuu meitä mt-ongelmaisia ihmisiä. Ja jotkut on jopa KATEELLISIA siitä kun sä olet eläkkeellä! "Eiks se oo kiva ku saa vaan olla!?" No kuule, ei ole kiva !!

Mitä vittua tässä elämässä muka on sisältöä? Päivät pitkät istun 30neliön kopissa sairauteni kanssa. Ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, eikä edes aina niihin pakollisiinkaan menoihin. Mä en voi tehdä mitään muuta kuin olla vaan. 

Tämäkö on elämää? Ei jumalauta ole.

[/quote]

voimia!!!

Itsekin olen saanut halveksuntaa osaksani sen takia että olen eläkkeellä. Istun myös päivät sisällä, pahasti mt-ongelmainen olen minäkin. Minua terapia kyllä auttoi, mutta olisin tarvinnut muutaman lisävuoden. Mutta kun se kela kylmästi lopettaa siihen kolmeen vuoteen oli mikä oli. Ja sitten saa kuunnella ihmisten vittuilua siitä, ettei ole terve. Ja samat ihmiset jotka vittuilee, kehtaavat sitten taivastella itsemurha lukemia. Eihän tämä mitään elämää ole pestä käsiä satoja kertoja päivässä, kädet vuotaa verta, eikä pääse ulos, ei aina edes ruokakauppaan.

[/quote]

Eikö se terapiassa käyminen ja kotiin palaaminen ollut siis ongelma? Ja jos vielä tiheästi pitäisi käydä?

[/quote]


Tottakai on ongelma. Siksi olisikin pitänyt saada terapiaa silloin kun pystyin vielä liikkumaan kodin ulkopuolella.

[/quote]

Mitä te oikein syötte, jos ei edes kauppaan pääse?

[/quote]

ystävä käy kaupassa.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:20"]

Mitä te oikein syötte, jos ei edes kauppaan pääse?

[/quote]Kysytkö nyt ilkeyttäsi vai tarjotaksesi tukea ihmisille joilla on liikkumisvaikeuksia aiheuttava sairaus?

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:21"]

[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:11"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:44"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:39"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:58"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:39"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:34"] Eikö noiden terapioiden suhteen tehdä jonkinlainen arvio, että onko mitään toivoa saada tästä ihmistä työkykyistä ja tuottavaa kansalaista? Jos ennuste on heikko, niin ei tietenkään kannata yrittää. Rahat ovat tiukassa, joten joudutaan vähän miettimään kehen kannattaa panostaa ja kuka on menetetty tapaus. Hyvässä lykyssähän nuo kuntoutuvat itsekseen ja palaavat jossain vaiheessa sorvin ääreen. [/quote]


Ei perustu pelkästään siihen. Esim potilaan voi olla vaikeaa saada psykodynaamista psykoterapiaa jos käypä hoidossa suositellaan kognitiivista. Potilas voi kuitenkin luonteenpiirteidensä takia sopia paremmin psykodynaamiseen.

Lisäksi hyvin alkanut psykoterapia voi loppua kesken. Niin kävi minulle. Kävin kolme vuotta psykoterapiaa, mutta sitten se loppui juuri kriittisellä hetkellä. Olen vakavassa uhassa eläköityä kokonaan. Tappelen vastaan ja olen yrittänyt vaatia hoitoa, sillä tiedän, että minussa on potentiaalia. On valtava halu parantua, mutta yksin en siihen pysty. [/quote] Kolme vuotta terapiaa on niin pitkä aika että on vaikea usko että jotain tuloksia voitaisiin enää saada. Luulisi että terapeutti olisi jo ehdottanut jotain muuta kun elämäsi kaikki asiat on käyty kymmeniä kertoja läpi. Jos ei pysty ongelmiaan tuossa ajassa käsittelemään niin ehkä kannattaa kokeilla jotain muuta. Mikä olisi mielestäsi oikea aikaraja terapialle? Viisi vuotta, kymmenen vuotta vai vielä enemmän? [/quote]


Kolme vuotta on todella lyhyt aika psykoterapiassa, eikä siinä ajassa todellakaan ehditä käymään asioita kymmeniä kertoja läpi. Kolmessa vuodessa omia ongelmia saatiin vasta pintaraapaistua. Harva on oikeasti perillä millainen prosessi se psykoterapia on. Ei se ole mitään jutustelua. Moni myös tarvitsee psykodynaamista terapiaa, sillä joillekin kognitiivinen voi olla liian kevyttä. Psykodynaamisessa terapiassa kolme vuotta on kyllä auttamattomasti liian lyhyt, samoin on kognitiivisessa jos ongelmat on vakavia. Myös ensiksi valitsema psykoterapiasuuntaus voi olla ns väärä. Psykodynaaminen ei sovi kaikille, kuten ei myöskään kognitiivinen. Itselleni loppui psykoterapia hyvin kriittiseen paikkaan, se jäi siis auttamatta kesken. Olisin tarvinnut vielä vuoden tai kahden. Nyt ongelmat ovat pahantuneet niin paljon, että jos joskus aloittaisin terapian siihen menee se 3-5 vuotta taas. [/quote] No mitä siellä sitten tehdään, jos ei jutustella? Mielenkiinnosta kysyn.   [/quote]

Psykodynaamisessa tuodaan esim tiedostamatonta esiin ja kohdataan tunteita transferenssin avulla. Näin potilas huomaa ristiriitojaan ja ne tulevat tietoisuuteen. Todellakaan ei jutustella.

Kognitiivisessa vaikutetaan haitallisiin ajatuksiin ja pyritään muuttamaan niitä. Ei jutustella.


[/quote] Höpönlöpön. Ei toki missään terapiassa tule ilotulituksena näitä suuria oivalluksia. Oikeasti, kyllä siellä myös jutustellaan. Jos masentuneella on tosi huono päivä, ei riitä juuri silloin kapasiteetti juuri muuhun. Esimerkiksi. Ja yleensäkin terapiasuhteen alussa voi riittävän luottamuksen syntyminen viedä aikaa. Ja on esim. kognitiivinen terapia aika paljon muutakin kun tuo tiivistys. Joo, on kokemusta molemmista y.m. terapioista, vuosien ajalta. Ei toki samaan aikaan ;)

[/quote]

Ei tietekään tule oivalluksia ilotulituksena. Psykoterapia on koaa työtä. Ei mitään jutustelua. Itse olen käynt myös psykoterapiassa eikä siellä jutusteltu. Siellä käsiteltiin ongelmia ja pyrittiin muuttamaan ajattelua. Tämä ei minulle riittänyt hoidoksi, pitäisikin siis tutkia asioita syvemmin, saada esiin tiedostamaton. Ikävää, että sulle on sattunut huonoja psykoterapeutteja, jotka eivät keskity työhönsä. Itsellä oli todella hyvät psykoterapeutit (kävin kahdella), mutta aika loppui kesken. Lisäksi kognitiivinen suuntaus oli liian kevyt omiin ongelmiini.

Mun mielestä terapia on sen vuoksi niin aikaavievä ja pitkä prosessi, koska monen ongelman alkujuurille pääsy kestää kauan, Tai siis koska ne on niin syvällä, tunteen tasolla, niin pelkkä asian tiedostaminen ei aina riitä. Moni nopea "pikaterapia" ei toimi vaikeasti masentuneilla/ahdistuneilla juuri sen takia, koska sinne tunnetasolle pääsy kestää kauan ja kun sinne pääsee, niin sillä tasolla työskentely kestää, on raskasta ja hidasta. Mutta jos/kun tähnä on aikaa ja resursseja, on tuloskin parempi ja pysyvämpi: terapian hoitotulos on pidempikestoinen, vaikka tuloksia tulee hitaammin. Itse olen siis se, joka kävi 5 vuotisen psykodynaamisen terapian opiskeluaikana, ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. En usko että olisin hengissä ilman sitä. Välillä söin myös ssri-lääkkeitä, mutta en kokenut niistä saavani apua. Kyllä se oli se luottamuksellinen ihmissuhde terapeutin kanssa. Hidasta oli mutta kannatti.