Lue keskustelun säännöt.
tiesitkö että vain 11% mt-eläkäläisistä on saanut tai
24.08.2015 |
heille on harkittu kuntoutuspsykoterapiaa? En siis puhu tässä mistään julkisen puolen hoitsusta vaan koulutetun psykoterapeutin antamasta psykoterapiasta. Vain 11% !!!
Näin siinä käy kun psykoterapiaa ei saa helpolla ja se on kallista, vaikka Kela sitä tukisin. Halvemmaksi tulisi antaa psykoterapiaa maksutta yksityisen kunnollisen psykoterapeutin luona kuin laittaa porukkaa eläkkeelle.
t. mt-syistä eläkkeellä oleva
Kommentit (201)
Ketjua kun lukee, niin alkaa voimaan vain huonommin. Tätä se liika asioiden kotona märehtiminen teettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:15"]
Sinä siis olet varma että sille on joku terapiassa löydettävä syy? Entä jos syynä on vain perimä ja aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisten toimintojen häiriö, johon täysin toimivaa lääkitystä ei ole tai ei ole keksitty? Poikkeava toiminta etuotsalohkossa, häntätumakkeessa ja pihtipoimussa? Tai, hassua kyllä, sairastettu streptokokki A -infektio?
Tai nämä yhdessä, ja toisella henkilöllä taas jokin muu yhdistelmä.
Jos ei altistusterapia tällöin auta jotenkin vastustamaan yllykkeitä, lääkkeet eivät auta, niin miten se viiden vuoden asioiden kaivelu monta kertaa viikossa sen tekisi?
Toivo täytynee laittaa siihen leikkaus/sähköhoitoon tulevaisuudessa. Kun ei se lobotomia saati se jossain välissä käytössä ollut jokin hermoratojen katkaiseminen sekään välttämättä työkykyistä tee.
[/quote]
Tämän kirjoittaja on muuten itsekin pakko-oireinen, ja eläkkeelläkin. Enkä usko terapiaan, altistusta teen itsekin, mutten vain voi uskoa johonkin "menneisyyden traumaan" (vaikka minulla niitä riittääkin) joiden vatvominen jotenkin mystisesti laukaisisi jonkin paranemisen. Tosin en yhtään sitä "oikeaa" terapiaa ole saanutkaan, vain sitä hyödytöntä jutustelua jonkin mt-hoitajan luona.
Koen hyödyttömänä syytellä mitään tahoa "että jos vain rahaa löytyisi niin varmasti minäkin olisin terve ja työkykyinen kunhan vaan saisin 10 vuotta kallista terapiaa". Paskat, mulla on vikaa päässä ja ei kai tässä auta kuin joku leikkaus.
Ja luultavasti senkin jälkeen olisi myöhäistä hankkia koulutus ja haaveilla vieläpä työpaikasta viisikymppisenä.
Tosin onhan tämä henkilökohtainen kärsimys, mutta kun sellaista on tavalla jos toisella kestetty tähän asti niin kai se menee vielä hetki.
Pakko-oireisistakin jokainen on niin erilainen, toinen selviää töissä ja toinen ei. Julkkiksissakinhan näitä muutamia esiin tulleita on, varmaan raha auttaa kummasti järjestämään elämänsä sitten niin että oireiden kanssa pärjää.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:27"]
Mun mielestä terapia on sen vuoksi niin aikaavievä ja pitkä prosessi, koska monen ongelman alkujuurille pääsy kestää kauan, Tai siis koska ne on niin syvällä, tunteen tasolla, niin pelkkä asian tiedostaminen ei aina riitä. Moni nopea "pikaterapia" ei toimi vaikeasti masentuneilla/ahdistuneilla juuri sen takia, koska sinne tunnetasolle pääsy kestää kauan ja kun sinne pääsee, niin sillä tasolla työskentely kestää, on raskasta ja hidasta. Mutta jos/kun tähnä on aikaa ja resursseja, on tuloskin parempi ja pysyvämpi: terapian hoitotulos on pidempikestoinen, vaikka tuloksia tulee hitaammin. Itse olen siis se, joka kävi 5 vuotisen psykodynaamisen terapian opiskeluaikana, ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. En usko että olisin hengissä ilman sitä. Välillä söin myös ssri-lääkkeitä, mutta en kokenut niistä saavani apua. Kyllä se oli se luottamuksellinen ihmissuhde terapeutin kanssa. Hidasta oli mutta kannatti.
[/quote]
Nimenomaan näin. Vielä kun saisi päättäjät tajuamaan tämän asian. Itsellä on myös vahvoja tunnetason ongelmia, suuria ristiriitoja yms. Ei auta ajatusten muuttaminen, kun ongelma on tunteissa ja tunnetasolla.
Millainen psykoterapia sopii paatuneelle analyytikolle?
Osaan analysoida elämäni halki poikki ja pinoon. Silti minulla sosiaalisia pelkoja. Olisin hyvä työntekijä (huono duunari, mutta hyvä kehittäjä), mutta potentiaalisen työnantajan lähestyminen on massiivisen vaikeata, vaikka olen ei-persoonallisesti erittäin vuorovaikutustaitoinen. Työnhaku ei kuitenkaan ole ei-personaallisesti tapahtuvaa toimintaa.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:29"]
Ketjua kun lukee, niin alkaa voimaan vain huonommin. Tätä se liika asioiden kotona märehtiminen teettää.
[/quote]Vaan ketkä märehtivät, diagnosoidut ja itsensä kanssa töitä tekevät vai ne ns. terveet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:15"]
Sinä siis olet varma että sille on joku terapiassa löydettävä syy? Entä jos syynä on vain perimä ja aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisten toimintojen häiriö, johon täysin toimivaa lääkitystä ei ole tai ei ole keksitty? Poikkeava toiminta etuotsalohkossa, häntätumakkeessa ja pihtipoimussa? Tai, hassua kyllä, sairastettu streptokokki A -infektio?
Tai nämä yhdessä, ja toisella henkilöllä taas jokin muu yhdistelmä.
Jos ei altistusterapia tällöin auta jotenkin vastustamaan yllykkeitä, lääkkeet eivät auta, niin miten se viiden vuoden asioiden kaivelu monta kertaa viikossa sen tekisi?
Toivo täytynee laittaa siihen leikkaus/sähköhoitoon tulevaisuudessa. Kun ei se lobotomia saati se jossain välissä käytössä ollut jokin hermoratojen katkaiseminen sekään välttämättä työkykyistä tee.
[/quote]
Tämän kirjoittaja on muuten itsekin pakko-oireinen, ja eläkkeelläkin. Enkä usko terapiaan, altistusta teen itsekin, mutten vain voi uskoa johonkin "menneisyyden traumaan" (vaikka minulla niitä riittääkin) joiden vatvominen jotenkin mystisesti laukaisisi jonkin paranemisen. Tosin en yhtään sitä "oikeaa" terapiaa ole saanutkaan, vain sitä hyödytöntä jutustelua jonkin mt-hoitajan luona.
Koen hyödyttömänä syytellä mitään tahoa "että jos vain rahaa löytyisi niin varmasti minäkin olisin terve ja työkykyinen kunhan vaan saisin 10 vuotta kallista terapiaa". Paskat, mulla on vikaa päässä ja ei kai tässä auta kuin joku leikkaus.
Ja luultavasti senkin jälkeen olisi myöhäistä hankkia koulutus ja haaveilla vieläpä työpaikasta viisikymppisenä.
Tosin onhan tämä henkilökohtainen kärsimys, mutta kun sellaista on tavalla jos toisella kestetty tähän asti niin kai se menee vielä hetki.
Pakko-oireisistakin jokainen on niin erilainen, toinen selviää töissä ja toinen ei. Julkkiksissakinhan näitä muutamia esiin tulleita on, varmaan raha auttaa kummasti järjestämään elämänsä sitten niin että oireiden kanssa pärjää.
[/quote]
Niin, mutta tottahan se on. Jos saisin psykoterapiaa, saattaisin parantua. En minä mitään syyttele, olen sitten eläkkeellä. Mutta turha syyttää minuakaan sairaudesani jolle en voi mitään. Turha myöskään syytellä eläkerahoista joita nostan. En voi mitään yksin tälle sairaudelle joka on alkanut lapsuuden traumaattisista kokemuksista ja ristiriidoista. Minua ei auta altistus vaan psykoterapia jossa asiat viedään tunnetasolla. Jossa voi kokea transferenssia. Jossa voi käsitellä lapsuuden traumoja TUNNEtasolla, ei ajatuksentasolla.
Et voi tietää millainen prosessi psykoterapia on, kun et ole siinä käynyt. Todellakaan mt-hoitaja ei ole sam asia. Siellä vain jutellaan ja vaihdellaan kuulumisia. Psykoterapiassa tehdään työtä, kohdataan ongelma ja saatetaan se tietoisuuteen. Voidaan vapautua ahdistuksesta. Sitä ei lääkkeet, leikkaus yms saa ikinä aikaan samalla tavalla.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:21"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:06"]
Tälläiset "tässä kestää vähintään vuosia eikä sittenkään välttämättä auta" lauseet kuuluvat verkostomarkkinointiin ja liberialaiskirjeisiin, eivätkä mihinkään lääketieteeseen. Tässäkin ketjussa on ilmoittautunut jo monta ihmistä jotka ovat käyneet vuosia terapiassa eikä ole auttanut. Oletteko edes uhranneet ajatusta, että koko homma on huijausta?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/9454776/psykoterapia-turhaa-lassytysta
Ei ole mikään laadukas palsta, mutta tässä saatte tekin asiaan tutustumattomat vähän esimakua mitä tämä psykoterapia on. Sairasta bisnestä kun ensin ehdollistetaan sairaat ja heikossa kunnossa olevat asiakkaat tähän vuosien projektiin ja maksaja on ulkopuolinen.
[/quote]
Psykoterapiaa on montaa eri suuntausta. Kaikki suuntaukset eivät sovi kaikille. Esim kaikille pakko-oireisille ei sovi kognitiivinen vaikka sitä kuinka suositeltaisiin. Joissakin tapauksissa. psykodynaaminen psykoterapia on ainut vaihtoehto.
[/quote]
Juu ja lisää paskapuhetta. Tämän lisäksi vielä tietty terapisti ei sovi tietylle potilaalle. Sehän nyt tiedettiinkin jo. Aivan liian paljon muuttujia, että tätä voisi kukaan järkevä pitää minään oikeana hoitomuotona. Lisäksi kun arvioijina ovat vielä sairaat ihmiset jotka luultavasti saisivat saman piristeen vaikka esson baarissa juttelusta. Miten psykoterapian voi ottaa todesta kun edes sen omat ammattilaiset eivät pysty takaamaan yhtään mitään muuta kuin "tässä voi mennä vuosia" tason juttuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:29"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:15"]
Sinä siis olet varma että sille on joku terapiassa löydettävä syy? Entä jos syynä on vain perimä ja aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisten toimintojen häiriö, johon täysin toimivaa lääkitystä ei ole tai ei ole keksitty? Poikkeava toiminta etuotsalohkossa, häntätumakkeessa ja pihtipoimussa? Tai, hassua kyllä, sairastettu streptokokki A -infektio?
Tai nämä yhdessä, ja toisella henkilöllä taas jokin muu yhdistelmä.
Jos ei altistusterapia tällöin auta jotenkin vastustamaan yllykkeitä, lääkkeet eivät auta, niin miten se viiden vuoden asioiden kaivelu monta kertaa viikossa sen tekisi?
Toivo täytynee laittaa siihen leikkaus/sähköhoitoon tulevaisuudessa. Kun ei se lobotomia saati se jossain välissä käytössä ollut jokin hermoratojen katkaiseminen sekään välttämättä työkykyistä tee.
[/quote]
Tämän kirjoittaja on muuten itsekin pakko-oireinen, ja eläkkeelläkin. Enkä usko terapiaan, altistusta teen itsekin, mutten vain voi uskoa johonkin "menneisyyden traumaan" (vaikka minulla niitä riittääkin) joiden vatvominen jotenkin mystisesti laukaisisi jonkin paranemisen. Tosin en yhtään sitä "oikeaa" terapiaa ole saanutkaan, vain sitä hyödytöntä jutustelua jonkin mt-hoitajan luona.
Koen hyödyttömänä syytellä mitään tahoa "että jos vain rahaa löytyisi niin varmasti minäkin olisin terve ja työkykyinen kunhan vaan saisin 10 vuotta kallista terapiaa". Paskat, mulla on vikaa päässä ja ei kai tässä auta kuin joku leikkaus.
Ja luultavasti senkin jälkeen olisi myöhäistä hankkia koulutus ja haaveilla vieläpä työpaikasta viisikymppisenä.
Tosin onhan tämä henkilökohtainen kärsimys, mutta kun sellaista on tavalla jos toisella kestetty tähän asti niin kai se menee vielä hetki.
Pakko-oireisistakin jokainen on niin erilainen, toinen selviää töissä ja toinen ei. Julkkiksissakinhan näitä muutamia esiin tulleita on, varmaan raha auttaa kummasti järjestämään elämänsä sitten niin että oireiden kanssa pärjää.
[/quote]
Nimenomaan traumoja kannattaa käsitellä.
Mutta ne ei lähde järkeilemällä pois.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:30"]
Millainen psykoterapia sopii paatuneelle analyytikolle?
Osaan analysoida elämäni halki poikki ja pinoon. Silti minulla sosiaalisia pelkoja. Olisin hyvä työntekijä (huono duunari, mutta hyvä kehittäjä), mutta potentiaalisen työnantajan lähestyminen on massiivisen vaikeata, vaikka olen ei-persoonallisesti erittäin vuorovaikutustaitoinen. Työnhaku ei kuitenkaan ole ei-personaallisesti tapahtuvaa toimintaa.
[/quote]
psykodynaaminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:20"]
Mitä te oikein syötte, jos ei edes kauppaan pääse?
[/quote]
Minä olen hyvin usein viisikin päivää syömättä putkeen. Apua en saa keltään, veikkaanpa että jos lähellä edes asuisi joku sukulainen jolta pyytää niin vastaus olisi luultavasti "ota itseäsi niskasta kiinni ja lopeta se skitsoilu", tai vaihtoehtoisesti "en voi lähteä mukaan sinun oireisiisi ja pitää niitä sillä tavoin yllä".
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:26"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:21"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:11"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:44"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:39"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:58"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:39"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:34"] Eikö noiden terapioiden suhteen tehdä jonkinlainen arvio, että onko mitään toivoa saada tästä ihmistä työkykyistä ja tuottavaa kansalaista? Jos ennuste on heikko, niin ei tietenkään kannata yrittää. Rahat ovat tiukassa, joten joudutaan vähän miettimään kehen kannattaa panostaa ja kuka on menetetty tapaus. Hyvässä lykyssähän nuo kuntoutuvat itsekseen ja palaavat jossain vaiheessa sorvin ääreen. [/quote]
Ei perustu pelkästään siihen. Esim potilaan voi olla vaikeaa saada psykodynaamista psykoterapiaa jos käypä hoidossa suositellaan kognitiivista. Potilas voi kuitenkin luonteenpiirteidensä takia sopia paremmin psykodynaamiseen.
Lisäksi hyvin alkanut psykoterapia voi loppua kesken. Niin kävi minulle. Kävin kolme vuotta psykoterapiaa, mutta sitten se loppui juuri kriittisellä hetkellä. Olen vakavassa uhassa eläköityä kokonaan. Tappelen vastaan ja olen yrittänyt vaatia hoitoa, sillä tiedän, että minussa on potentiaalia. On valtava halu parantua, mutta yksin en siihen pysty. [/quote] Kolme vuotta terapiaa on niin pitkä aika että on vaikea usko että jotain tuloksia voitaisiin enää saada. Luulisi että terapeutti olisi jo ehdottanut jotain muuta kun elämäsi kaikki asiat on käyty kymmeniä kertoja läpi. Jos ei pysty ongelmiaan tuossa ajassa käsittelemään niin ehkä kannattaa kokeilla jotain muuta. Mikä olisi mielestäsi oikea aikaraja terapialle? Viisi vuotta, kymmenen vuotta vai vielä enemmän? [/quote]
Kolme vuotta on todella lyhyt aika psykoterapiassa, eikä siinä ajassa todellakaan ehditä käymään asioita kymmeniä kertoja läpi. Kolmessa vuodessa omia ongelmia saatiin vasta pintaraapaistua. Harva on oikeasti perillä millainen prosessi se psykoterapia on. Ei se ole mitään jutustelua. Moni myös tarvitsee psykodynaamista terapiaa, sillä joillekin kognitiivinen voi olla liian kevyttä. Psykodynaamisessa terapiassa kolme vuotta on kyllä auttamattomasti liian lyhyt, samoin on kognitiivisessa jos ongelmat on vakavia. Myös ensiksi valitsema psykoterapiasuuntaus voi olla ns väärä. Psykodynaaminen ei sovi kaikille, kuten ei myöskään kognitiivinen. Itselleni loppui psykoterapia hyvin kriittiseen paikkaan, se jäi siis auttamatta kesken. Olisin tarvinnut vielä vuoden tai kahden. Nyt ongelmat ovat pahantuneet niin paljon, että jos joskus aloittaisin terapian siihen menee se 3-5 vuotta taas. [/quote] No mitä siellä sitten tehdään, jos ei jutustella? Mielenkiinnosta kysyn. [/quote]
Psykodynaamisessa tuodaan esim tiedostamatonta esiin ja kohdataan tunteita transferenssin avulla. Näin potilas huomaa ristiriitojaan ja ne tulevat tietoisuuteen. Todellakaan ei jutustella.
Kognitiivisessa vaikutetaan haitallisiin ajatuksiin ja pyritään muuttamaan niitä. Ei jutustella.
[/quote] Höpönlöpön. Ei toki missään terapiassa tule ilotulituksena näitä suuria oivalluksia. Oikeasti, kyllä siellä myös jutustellaan. Jos masentuneella on tosi huono päivä, ei riitä juuri silloin kapasiteetti juuri muuhun. Esimerkiksi. Ja yleensäkin terapiasuhteen alussa voi riittävän luottamuksen syntyminen viedä aikaa. Ja on esim. kognitiivinen terapia aika paljon muutakin kun tuo tiivistys. Joo, on kokemusta molemmista y.m. terapioista, vuosien ajalta. Ei toki samaan aikaan ;)
[/quote]
Ei tietekään tule oivalluksia ilotulituksena. Psykoterapia on koaa työtä. Ei mitään jutustelua. Itse olen käynt myös psykoterapiassa eikä siellä jutusteltu. Siellä käsiteltiin ongelmia ja pyrittiin muuttamaan ajattelua. Tämä ei minulle riittänyt hoidoksi, pitäisikin siis tutkia asioita syvemmin, saada esiin tiedostamaton. Ikävää, että sulle on sattunut huonoja psykoterapeutteja, jotka eivät keskity työhönsä. Itsellä oli todella hyvät psykoterapeutit (kävin kahdella), mutta aika loppui kesken. Lisäksi kognitiivinen suuntaus oli liian kevyt omiin ongelmiini.
[/quote]
Itse asiassa olen töissä ja aika hyvässä kunnossa, kiitos pitkien terapioiden. Ei se ole minusta ikävää. Mutta kun kerran olet terapiassa käynyt sinäkin, tiedät varsin hyvin miten se menee. Et sä sitä 45-50 min tee kovaa työtä alusta loppuun joka kerta. Mutta ei terapiassa toki pointti ole mikään jutustelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma hoitoni on vuosikausia laiminlyöty. Takana koulukiusaamisesta jääneet traumat. Olen vuosia käynyt juttelemassa eri psykiatriselle sairaanhoitajalle. En ole lääkäriltä saanut lähetettä Kelaa varten terapiaan. Sitä terapiaa ei ole siis edes haettu. Olen tässä vuosien saatossa ollut milloin lyhyillä ja milloin pitkillä sairauslomilla. Mitään ei tehdä kuin kysellään päivien sujumista. Varsinaisia ongelmia ei hoideta vaan tyrkytetään lääkkeitä mitkä lamaannuttaa sänkyyn. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Ongelmani ovat etten oikein luota kehenkään enään. Luottamus ihmisiin meni jo koulukiusaamisesta saati sitten nyt. Ongelmia jokaisella elämänalueella. Tätä on hoito Suomessa tänä päivänä.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:33"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 21:18"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 21:15"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 21:09"] [quote
[/quote]
En ole sanonut, että "kaikki mulle heti nyt". olen ollut 7 vuotta psykiatrisessa hoidossa. Olen käyttänyt eri lääkkeitä, ilma tulosta. Olen yrittänyt jatkuvasti altistaa itseäni. Olen käynyt monilla eri psykiatreilla. kahdella eri psykoterapeutilla, yhdellä psykokologilla ja yhdellä sairaanhoitajalla, vertaistukiryhmässä ja myös altistusryhmässä. Olen ollut mukana kuntouttavissa toimissa. Mutta eläkkeeni ei riitä psykoterapian maksamiseen. Kognitiivinen psykoterapia ei auttanut, koska siinä asioita käsiteltiin ajatuksen tasolla, tarvitsisin terapiaa joka käsittelee asioita tunne-tasolla.
Osastolla kykenee pakkohoidossa olemaan, koska siellä saa kovia lääkkeitä. Siellä on vaikea tappaa itseään. Taistelen joka päivä sairautta vastaan ja toivon, että et olisi niin ivallinen minulle. minä yritän kaikkeni ja ainut mitä toivon on, että yhteiskunta tulisi vastaan ja auttaisi psykoterapiakustannuksissa, jotta pääsisin psykoterapiaan, joka sopisi minulle paremmin. Oli ehkä virhe mennä aikoinaan toisentyyliseen terapiaan, mutta se oli sen ajan päätös, niillä tiedoilla ja suosituksilla tehty, mitä minulla silloin oli.
[/quote]
Tarkoitukseni ei nyt todellakaan ole ilkeillä, mutta oletko ihan varma, ettei uskosi analyyttisen terapian paremmuuteen ole ainakin osittain pakkoajatus? Olen itse sairastanut ocd:ta noin 30 vuotta ja minulla on ollut samantyylisiä fiksaatioita sairauksiin ja niiden hoitoon liittyen. Alan siis hyvin helposti uskoa, että minulla on jokin vaiva, jota pitäisi hoitaa juuri tietyllä tavalla, mutta muut ihmiset eivät vain tätä ymmärrä.
Olen itsekin ihmisenä hyvin analyyttinen ja kävin aikanaan lähes 10 vuotta psykoanalyysissa. Sain terapiaan aluksi kolme vuotta kelan tukea ja sen jälkeen jatkoin sitä omalla kustannuksellani. Minulla tuo terapia ei toiminut, vaikka projisoinkin terapeuttiin tunteita muista ihmissuhteista (transeferenssi). Terapia polki paikallaan ja velloin tunnekokemuksissa ilman ratkaisua. Myöhemmin olen todennut, että minulle sopii paremmin kognitiivisempi ote, jossa etsitään "vääriä" ajatusmalleja ja pyritään korjaamaan niitä. Omaa ajattelutapaa muuttamalla myös tunteet muuttuvat. Samoin sisäiset ristiriidat saattavat kadota, kun uudet ajattelumallit muuttuvat pikku hiljaa luontaisiksi.
Terapioiden vaikuttavuutta eri mt-ongelmien hoidossa on tutkittu paljonkin ja tällä hetkellä vallitsevan käsityksen mukaan terapiasuuntausta suurempi merkitys hoidon onnistumiseen on terapeutin ja potilaan välisellä "kemialla". Yhden terapian epäonnistuminen ei siis välttämättä tarkoita, että terapiasuuntaus olisi ollut väärä, vaan ongelma on voinut olla terapeutin ja asiakkaan välisessä vuorovaikutuksessa.
Toivottavasti sinulle tarjoutuu vielä mahdollisuus uuteen terapiaan. Voimia myös kaikille muille ocd:n kanssa taisteleville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:00"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:51"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:35"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:27"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:26"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 21:29"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 21:20"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 21:17"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:19"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:06"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:01"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:28"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:33"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:29"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:06"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:58"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:52"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 16:37"] Ehkäpä siitä terapiasta on oikeasti paljon harvemmin hyötyä kun meille halutaan uskotella. Varsinkin vaikeiden mt-ongelmien, esim. vaikka pakko-oireisen häiriön kohdalla. Siinäkin sä teet sen työn itse, jos ei siihen itse pysty niin en usko olevan motivaatiota toisenkaan ohjaamana, eikä monesta ole siedätysterapioihin, muita taikavoimia en usko löytyvän miltään terapeutilta. [/quote]
Olen täysin eri mieltä. Psykoterapia auttaa monissa mt-ongelmissa hyvin mutta yhteiskunnalla ei ole resursseja tukea tarpeeksi pitkiä terapioita. Lisäksi esim pakko-oireiselle ei Suomessa tarjota kunnollista altistusterapiaa. Altistusterapian pitäisi olla jokapäiväistä, ei mitään kerran viikossa terapeutin huoneessa tehtävää. Lisäksi altistusterapia ei ole ainoa oikea terapia pakko-oireisille. Itse olen pakko-oireinen, eikä minulle altistus terapia toimi, koska pakko-oireet ovat niin laajat, että uusia oireita syntyy kun vanhat katoavat. Minun kohdallani pitäisi näkökulmaa muuttaa ja löytää se syy niille pakko-oireille. Pakko-oire on "vain" oire. Monet pakko-oireiset voisivat hyötyä pitkistä psykodynaamista psykoterapioista. Itsellä on aina ollut analyyttinen luonne joten käyttäytymisen muuttaminen ilman ristiriitojen ja transferenssin syntymistä ei vain toimi. Toki osalla pakko-oireet paranevat täysin myös altistusterapialla. Pitäisikin olla suurempi jousto siihen, että minkälaista psykoterapiaa ihmiset saavat. Pakko-oireet myös pakottavat helposti hoitamattomina ihmiset eläkkeelle kun niitä voitaisiin kuitenkin tehokkasti hoitaa psykoterapialla.
Kela ei esim tue 4 krt viikossa tapahtuvaa psykoterapiaa. Jos pakko-oireinen hyötyy altistusterapiasta, altistus voitaisiin tehdä muutamassa kuukaudessa. Jos sen sijaan ei hyödy, pitäisi tukea analyyttisempiä terapiasuuntauksia jotta löydettäisiin potilaan sisäinen ristiriita joka aiheuttaa pakko-oireet.
Minä olen valmis tekemään työtä itseni kanssa, teen sitä joka ikinen päivä, jotta oireet olisivat lievempiä. Minulla ei kuitenkaan ole valmiuksia itse ratkaista sisäisiä ristiriitoja tai huomata transferenssia niinkuin ammattilaisella. Kaikki pakko-oireiset eivät ole samasta muotista tehtyjä. Itsellä pakko-oireet vievät tunteja päivästä ja altistus ei ole oikea tapa minulle. Jollekin toiselle se on. [/quote] Joku hypnoosi vois auttaa ja yhdistettynä altistusterapiaan. Noin kolme vuotta sitten tuli sarja pakko-oireisista ja he olivat kauhuissaan ensin. Mutta tokenivat altistusterapialla. Siihen on ne syyt miksi ihminen on aloittanut ne. Minäkin oon pakko-oireinen. Tiedän mistä johtuu, mutta koska en oo vielä saanut sopivaa terapiaa, kaikki jatkuu. [/quote]
Ymmärrä myös, että pakko-oireisia on erilaisia. Joku voi parantua altistusterapialla, toinen tarvitsee psykodynaamista terapiaa. Kaikki eivät altistuksellakaan parane, esim jos minä saan oireet kuriin, tulee minulle pakkoajatuksia. Minun pitäisi siis saada se ristiriita pois, sitten ei olisi enää tarvetta tehdä oireita.
Tiedän sarjan johon viittaat. Siinä sarjassa altistus toteuttiin oikein. Altistettavathan saatiin suht nopeasti altistettua. He olivat muistaakseni vajaan kuukauden KOKO ajan hoidossa, siis psykoterapeutto asui heidän kanssaan talossa ja tekivät päivät läpeensä altistuksia. Toisin kuin esim Suomessa, jossa psykoteapeuttia näkee kerran viikossa. Tännekin pitäisi saada samanlaista laitosmaista altistusta, jossa potilas ei olisi hetkeäkään yksin vaan ryhmän kanssa tekemässä esim kuukauden ajan altistuksia.
Mutta sekään ei kaikkia paranna. Pakko-oireinen häiriö on laaja ja kaikille potilaille altistukset eivät sovi. Esim jos on psykoottista alttiutta. Toiset taas ovat luonnostaan analyyttisempiä ja heidän pakko-oireensa koskevat "kaikkia elämän osalueita.". Silloin esim psykodynaaminen terapia voi toimia paremmin. On kuunneltava potilasta millaista hoitoa hän haluaa. potilas usein tuntee itsensä. Itselle ei esim altistus sovi, vaan hyötyisin enemmän analyyttisemmästä. Mutta kun käypä hoito on mitä on, niin on vaikeaa saada sopivaa terapiaa. [/quote] Kun sinä olet noin alanyyttinen ja fiksu, etkö saa ajattelemalla itseäsi terveeksi? [/quote]
En. Mistä ihmeestä toi sunkin stereotypia kumpuaa, että mt-sairaat olisivat tyhmiä ja siksi sairaita? Minä en ole tyhmä, ennen sairastumista kävin töissä ja opiskelin yliopistossa. Mt-sairaudet eivät katso älykkyysosamäärää. Enkä pysty "ajattelemaan" itseäni terveeksi tietenkään. En minä itse pysty huomaamaam transferenssia tai käsittelemään sisäisi ristiriitoja, jos en edes huomaa että niitä on. tähän tarvitaan koulutettu psykoterapeutti. Sanotko syöpäpotilaallekin, että miksei tämä voi ajatella itseään terveeksi? Minä tiedostan, että ajatukseni ovat vääristyneet, tiedostan, että pakkoajatukseni eivät ole normaaleja, tiedostan, että pelkoni ovat ylimitoitettuja. Silti en voi jättää oireita tekemättä kun ahdistus nousee niin korkeaksi että pää hajoaa. Minun pitää löytää se ahdistuksen syy. Ja se ei löydy ilman sitä transferenssia, ilman sitä että sisäinen ristiriita tulee tietoiseksi. [/quote] Sinä siis olet varma että sille on joku terapiassa löydettävä syy? Entä jos syynä on vain perimä ja aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisten toimintojen häiriö, johon täysin toimivaa lääkitystä ei ole tai ei ole keksitty? Poikkeava toiminta etuotsalohkossa, häntätumakkeessa ja pihtipoimussa? Tai, hassua kyllä, sairastettu streptokokki A -infektio? Tai nämä yhdessä, ja toisella henkilöllä taas jokin muu yhdistelmä. Jos ei altistusterapia tällöin auta jotenkin vastustamaan yllykkeitä, lääkkeet eivät auta, niin miten se viiden vuoden asioiden kaivelu monta kertaa viikossa sen tekisi? Toivo täytynee laittaa siihen leikkaus/sähköhoitoon tulevaisuudessa. Kun ei se lobotomia saati se jossain välissä käytössä ollut jokin hermoratojen katkaiseminen sekään välttämättä työkykyistä tee. [/quote] No mulla on pakko-oire ja kyllä siihen syy on. Ei se mitenkään sattumalta ole mulle tipahtanut! Käsitän sen järjellä mutta järkeily ei poista sitä. Oikeaa terapiaa odotellessa tässä ollaan. [/quote]
Nimenomaan! Ei nää terveet tajua. Ei se auta, että järkeilee, että "tämä on nyt ihan turhaa pestä käsiä sadatta kertaa". Jokainen tajuaa sen. Mutta silti on se pakottava ahdistava tunne, joka pakottaa avaamaan sen hanan. Se pakko on niin voimakas, että sitä ei terve ymmärrä. Pakko-oireet eivät synny tyhjystä. Mielessä on jokin ristiriita, ahdistus, joka OIREILEE pakko-oireena. Toisella henkilöllä se oireilee eri tavalla. Kyse on kuitenkin ahdistuksesta, jonka SYY pitää selvittää. Joskus sen selvittämiseen menee montakin vuotta. Ihmisellä on vahvat defenssit eikä ole helppoa riisua niitä. [/quote] Niin. Mutta altistus on juuri sitä että kohdataan se ahdistus vaikka se nousee korkealle. Ja se perussyy on alitajunnassa. Siksi ehdotin hypnoosia. [/quote]
Sitäkun ei voi arjessa kohdata sillä tavoin kuin esim laitoshoidossa. Katsos jos minä arjessa altistan itseäni niin että ahdistun, niin lähimmäiset vievät minut nopeasti psyk päivystykseen. Menen nimittäin sellaiseen tilaan ahdistuskohtauksen aikana, että heikompia hirvittää. En siis pysty itse altistamaan itsäni koska jos pääsen jostakin eroon, tulee toinen oire tilalle. Minulla on todella laaja tuo pakko-oireinen häriö, koskee ihan jokaista tekoa. Lisäksi on pakkoajatuksia. Altistus ei myöskään välttämättä sovi jos on psykoottisia taipumuksia. Jossain tapauksissa ahdistuksen kohtaaminen muuten on tehokkaampi keino, esim tuomalla esiin terapiassa tiedostamattoman ristiriidan. [/quote] Ei itsekseen vaan terapeutin kanssa! [/quote]
Nimenmomaan. Ja altistuksessa sitä terapeuttia pitäisi tavata päivitttäin. Ei auta mikään kerran viikossa jos on laaja pakko-oireinen häiriö. Nyt en saa edes sitä kertaakaan.... [/quote] Ei välttämättä päivittäin mutta säännöllisesti. Oletko hakenut? [/quote]
Olen käynyt jo sen kolmen vuoden terapian. En saa enää säännöllistä terapiaa. Usko jo. Kaikki on jo kokeltu. Rahoittajaksi ei lähde kela eikä kaupunki. [/quote] En viitsi enää neuvoa. Muitakin konsteja olis ollu. [/quote]
Vaan ei ole. Psykiatrin kanssa käyty jo kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi. Itse pitää maksaa jos aikoo psykoterapiaa saada. [/quote] Sairauden hoitoon saa tukea jos vähänkin otat selvää. Muakin auttoi koulussa naapurin tyttö eli hän oli tukena. Ei se tarvii aina olla viimeisen päälle ammatti-ihminen. Lähimmäinen joka on läsnä tai tukihlö.
[/quote]
Kaikki vaihtoehdot on selvitetty. Ammattihenkilön kanssa. Uskon ennemmin erikoislääkäriä kuin tuntematonta av-mammaa.
[/quote]
Usko vaan ja pysy jumissa.
Minua auttoi naapurin tyttö kun olin pahassa tilassa.
Ei lääkäriä lähimaillakaan.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:34"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:21"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:06"]
Tälläiset "tässä kestää vähintään vuosia eikä sittenkään välttämättä auta" lauseet kuuluvat verkostomarkkinointiin ja liberialaiskirjeisiin, eivätkä mihinkään lääketieteeseen. Tässäkin ketjussa on ilmoittautunut jo monta ihmistä jotka ovat käyneet vuosia terapiassa eikä ole auttanut. Oletteko edes uhranneet ajatusta, että koko homma on huijausta?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/9454776/psykoterapia-turhaa-lassytysta
Ei ole mikään laadukas palsta, mutta tässä saatte tekin asiaan tutustumattomat vähän esimakua mitä tämä psykoterapia on. Sairasta bisnestä kun ensin ehdollistetaan sairaat ja heikossa kunnossa olevat asiakkaat tähän vuosien projektiin ja maksaja on ulkopuolinen.
[/quote]
Psykoterapiaa on montaa eri suuntausta. Kaikki suuntaukset eivät sovi kaikille. Esim kaikille pakko-oireisille ei sovi kognitiivinen vaikka sitä kuinka suositeltaisiin. Joissakin tapauksissa. psykodynaaminen psykoterapia on ainut vaihtoehto.
[/quote]
Juu ja lisää paskapuhetta. Tämän lisäksi vielä tietty terapisti ei sovi tietylle potilaalle. Sehän nyt tiedettiinkin jo. Aivan liian paljon muuttujia, että tätä voisi kukaan järkevä pitää minään oikeana hoitomuotona. Lisäksi kun arvioijina ovat vielä sairaat ihmiset jotka luultavasti saisivat saman piristeen vaikka esson baarissa juttelusta. Miten psykoterapian voi ottaa todesta kun edes sen omat ammattilaiset eivät pysty takaamaan yhtään mitään muuta kuin "tässä voi mennä vuosia" tason juttuja?
[/quote]
Eihän kukaan voi valmiiksi sanoa, miten potilas esim suhtautuu mielensä ristiriitoihin? Tai miten kokee transferenssin? Ja tottakai on tärkeää, että potilas voi luottaa psykoterapeuttiinsa, joten terapeutin pitää olla potilaalle sopiva. Myös erilaiset psykoterapiat lähestyvät asioita eri näkökulmista. Ei ollenkaan sama asia mennä kognitiiviseen psykoterapiaan kuin psykodynaamiseen. Mieli on niin monikerroksinen ihmeellinen asia, ettei sen parantamisessa voi antaa takuita. Silti kannattaa yrittää. Jokaisen elämä on sen verran arvokas, ettei asioita kannata jättää kesken. Tämän pitäisi yhteiskunnankin tajuta.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:20"]
Mitä te oikein syötte, jos ei edes kauppaan pääse?
[/quote]
Minä olen hyvin usein viisikin päivää syömättä putkeen. Apua en saa keltään, veikkaanpa että jos lähellä edes asuisi joku sukulainen jolta pyytää niin vastaus olisi luultavasti "ota itseäsi niskasta kiinni ja lopeta se skitsoilu", tai vaihtoehtoisesti "en voi lähteä mukaan sinun oireisiisi ja pitää niitä sillä tavoin yllä".
[/quote]
Ja tälläisiä sairaita eläkeläisiä te terveet kehtaatte vielä kadehtia :( Hävetkää.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:36"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:26"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:21"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:11"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:44"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:39"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:58"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:39"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:34"] Eikö noiden terapioiden suhteen tehdä jonkinlainen arvio, että onko mitään toivoa saada tästä ihmistä työkykyistä ja tuottavaa kansalaista? Jos ennuste on heikko, niin ei tietenkään kannata yrittää. Rahat ovat tiukassa, joten joudutaan vähän miettimään kehen kannattaa panostaa ja kuka on menetetty tapaus. Hyvässä lykyssähän nuo kuntoutuvat itsekseen ja palaavat jossain vaiheessa sorvin ääreen. [/quote]
Ei perustu pelkästään siihen. Esim potilaan voi olla vaikeaa saada psykodynaamista psykoterapiaa jos käypä hoidossa suositellaan kognitiivista. Potilas voi kuitenkin luonteenpiirteidensä takia sopia paremmin psykodynaamiseen.
Lisäksi hyvin alkanut psykoterapia voi loppua kesken. Niin kävi minulle. Kävin kolme vuotta psykoterapiaa, mutta sitten se loppui juuri kriittisellä hetkellä. Olen vakavassa uhassa eläköityä kokonaan. Tappelen vastaan ja olen yrittänyt vaatia hoitoa, sillä tiedän, että minussa on potentiaalia. On valtava halu parantua, mutta yksin en siihen pysty. [/quote] Kolme vuotta terapiaa on niin pitkä aika että on vaikea usko että jotain tuloksia voitaisiin enää saada. Luulisi että terapeutti olisi jo ehdottanut jotain muuta kun elämäsi kaikki asiat on käyty kymmeniä kertoja läpi. Jos ei pysty ongelmiaan tuossa ajassa käsittelemään niin ehkä kannattaa kokeilla jotain muuta. Mikä olisi mielestäsi oikea aikaraja terapialle? Viisi vuotta, kymmenen vuotta vai vielä enemmän? [/quote]
Kolme vuotta on todella lyhyt aika psykoterapiassa, eikä siinä ajassa todellakaan ehditä käymään asioita kymmeniä kertoja läpi. Kolmessa vuodessa omia ongelmia saatiin vasta pintaraapaistua. Harva on oikeasti perillä millainen prosessi se psykoterapia on. Ei se ole mitään jutustelua. Moni myös tarvitsee psykodynaamista terapiaa, sillä joillekin kognitiivinen voi olla liian kevyttä. Psykodynaamisessa terapiassa kolme vuotta on kyllä auttamattomasti liian lyhyt, samoin on kognitiivisessa jos ongelmat on vakavia. Myös ensiksi valitsema psykoterapiasuuntaus voi olla ns väärä. Psykodynaaminen ei sovi kaikille, kuten ei myöskään kognitiivinen. Itselleni loppui psykoterapia hyvin kriittiseen paikkaan, se jäi siis auttamatta kesken. Olisin tarvinnut vielä vuoden tai kahden. Nyt ongelmat ovat pahantuneet niin paljon, että jos joskus aloittaisin terapian siihen menee se 3-5 vuotta taas. [/quote] No mitä siellä sitten tehdään, jos ei jutustella? Mielenkiinnosta kysyn. [/quote]
Psykodynaamisessa tuodaan esim tiedostamatonta esiin ja kohdataan tunteita transferenssin avulla. Näin potilas huomaa ristiriitojaan ja ne tulevat tietoisuuteen. Todellakaan ei jutustella.
Kognitiivisessa vaikutetaan haitallisiin ajatuksiin ja pyritään muuttamaan niitä. Ei jutustella.
[/quote] Höpönlöpön. Ei toki missään terapiassa tule ilotulituksena näitä suuria oivalluksia. Oikeasti, kyllä siellä myös jutustellaan. Jos masentuneella on tosi huono päivä, ei riitä juuri silloin kapasiteetti juuri muuhun. Esimerkiksi. Ja yleensäkin terapiasuhteen alussa voi riittävän luottamuksen syntyminen viedä aikaa. Ja on esim. kognitiivinen terapia aika paljon muutakin kun tuo tiivistys. Joo, on kokemusta molemmista y.m. terapioista, vuosien ajalta. Ei toki samaan aikaan ;) [/quote]
Ei tietekään tule oivalluksia ilotulituksena. Psykoterapia on koaa työtä. Ei mitään jutustelua. Itse olen käynt myös psykoterapiassa eikä siellä jutusteltu. Siellä käsiteltiin ongelmia ja pyrittiin muuttamaan ajattelua. Tämä ei minulle riittänyt hoidoksi, pitäisikin siis tutkia asioita syvemmin, saada esiin tiedostamaton. Ikävää, että sulle on sattunut huonoja psykoterapeutteja, jotka eivät keskity työhönsä. Itsellä oli todella hyvät psykoterapeutit (kävin kahdella), mutta aika loppui kesken. Lisäksi kognitiivinen suuntaus oli liian kevyt omiin ongelmiini. [/quote] Itse asiassa olen töissä ja aika hyvässä kunnossa, kiitos pitkien terapioiden. Ei se ole minusta ikävää. Mutta kun kerran olet terapiassa käynyt sinäkin, tiedät varsin hyvin miten se menee. Et sä sitä 45-50 min tee kovaa työtä alusta loppuun joka kerta. Mutta ei terapiassa toki pointti ole mikään jutustelu.
[/quote]
Öö, teinhän? Joka kerta oli kovaa työskentelyä. Mulla olikin onneksi pätevä psykoterapeutti. Ei mennyt aika jutusteluun. Äläpä ala yleistämään omia kokemuksiasi liikaa.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:20"]
Mitä te oikein syötte, jos ei edes kauppaan pääse?
[/quote]Kysytkö nyt ilkeyttäsi vai tarjotaksesi tukea ihmisille joilla on liikkumisvaikeuksia aiheuttava sairaus?
[/quote]
En kumpaakaan, vaan mielenkiinnosta. Onko se ystävä sitten ympäri vuoden raahaamassa niitä ostoksia teille? Mitä teette jos se kaveri muuttaa johonkin muualle. Ihan käytäntö tässä kiinnostaa.
Psykoterapia on vaikuttavaa hoitoa silloin, kun terapeutti on oikea. Oikeaksi terapeutiksi ei myöskään välttämättä muututa kouluja käymällä vaan sellaiseksi synnytään. Taitava terapeutti saa asiakkaansa paranemaan terapiasuunnasta riippumatta. Myös ymmärtää, miten erilaisia ihmisiä tulee käsitellä.
Aivan varmasti on ihmisiä, jotka eivät parane yhtään millään terapialla. Aika moni myös hyötyisi siitä, että menisi vain sinne töihin. Niin sotatraumoista kärsivätkin tekivät, koska siihen aikaan ei ollut mahdollisuuksia jäädä kotiin ahdistumaan.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:21"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 20:11"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:44"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 19:39"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:58"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:39"] [quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 17:34"] Eikö noiden terapioiden suhteen tehdä jonkinlainen arvio, että onko mitään toivoa saada tästä ihmistä työkykyistä ja tuottavaa kansalaista? Jos ennuste on heikko, niin ei tietenkään kannata yrittää. Rahat ovat tiukassa, joten joudutaan vähän miettimään kehen kannattaa panostaa ja kuka on menetetty tapaus. Hyvässä lykyssähän nuo kuntoutuvat itsekseen ja palaavat jossain vaiheessa sorvin ääreen. [/quote]
Ei perustu pelkästään siihen. Esim potilaan voi olla vaikeaa saada psykodynaamista psykoterapiaa jos käypä hoidossa suositellaan kognitiivista. Potilas voi kuitenkin luonteenpiirteidensä takia sopia paremmin psykodynaamiseen.
Lisäksi hyvin alkanut psykoterapia voi loppua kesken. Niin kävi minulle. Kävin kolme vuotta psykoterapiaa, mutta sitten se loppui juuri kriittisellä hetkellä. Olen vakavassa uhassa eläköityä kokonaan. Tappelen vastaan ja olen yrittänyt vaatia hoitoa, sillä tiedän, että minussa on potentiaalia. On valtava halu parantua, mutta yksin en siihen pysty. [/quote] Kolme vuotta terapiaa on niin pitkä aika että on vaikea usko että jotain tuloksia voitaisiin enää saada. Luulisi että terapeutti olisi jo ehdottanut jotain muuta kun elämäsi kaikki asiat on käyty kymmeniä kertoja läpi. Jos ei pysty ongelmiaan tuossa ajassa käsittelemään niin ehkä kannattaa kokeilla jotain muuta. Mikä olisi mielestäsi oikea aikaraja terapialle? Viisi vuotta, kymmenen vuotta vai vielä enemmän? [/quote]
Kolme vuotta on todella lyhyt aika psykoterapiassa, eikä siinä ajassa todellakaan ehditä käymään asioita kymmeniä kertoja läpi. Kolmessa vuodessa omia ongelmia saatiin vasta pintaraapaistua. Harva on oikeasti perillä millainen prosessi se psykoterapia on. Ei se ole mitään jutustelua. Moni myös tarvitsee psykodynaamista terapiaa, sillä joillekin kognitiivinen voi olla liian kevyttä. Psykodynaamisessa terapiassa kolme vuotta on kyllä auttamattomasti liian lyhyt, samoin on kognitiivisessa jos ongelmat on vakavia. Myös ensiksi valitsema psykoterapiasuuntaus voi olla ns väärä. Psykodynaaminen ei sovi kaikille, kuten ei myöskään kognitiivinen. Itselleni loppui psykoterapia hyvin kriittiseen paikkaan, se jäi siis auttamatta kesken. Olisin tarvinnut vielä vuoden tai kahden. Nyt ongelmat ovat pahantuneet niin paljon, että jos joskus aloittaisin terapian siihen menee se 3-5 vuotta taas. [/quote] No mitä siellä sitten tehdään, jos ei jutustella? Mielenkiinnosta kysyn. [/quote]
Psykodynaamisessa tuodaan esim tiedostamatonta esiin ja kohdataan tunteita transferenssin avulla. Näin potilas huomaa ristiriitojaan ja ne tulevat tietoisuuteen. Todellakaan ei jutustella.
Kognitiivisessa vaikutetaan haitallisiin ajatuksiin ja pyritään muuttamaan niitä. Ei jutustella.
[/quote] Höpönlöpön. Ei toki missään terapiassa tule ilotulituksena näitä suuria oivalluksia. Oikeasti, kyllä siellä myös jutustellaan. Jos masentuneella on tosi huono päivä, ei riitä juuri silloin kapasiteetti juuri muuhun. Esimerkiksi. Ja yleensäkin terapiasuhteen alussa voi riittävän luottamuksen syntyminen viedä aikaa. Ja on esim. kognitiivinen terapia aika paljon muutakin kun tuo tiivistys. Joo, on kokemusta molemmista y.m. terapioista, vuosien ajalta. Ei toki samaan aikaan ;)
[/quote]
Höpönlöpö itsellesi. :D
Eikai kukaan oletakaan että terapeutti ratkaisi ongelmat? Mutta hän antaa apuja ongelmien ratkaisuun. Toimii peilinä ja on luomassa mahdollisuutta transferenssiin.