Oliko mulla nolot tarjottavat vai vieraat?
Tänään aamulla sain tuttaviltamme viestiä, että ovat ajamassa kyläreissunsa paluumatkalla mökkipaikkakuntamme läpi ja koska joskus on ollut puhetta siitä, että tulisivat käymään mökillämme, olisi heillä nyt aikaa pieneen visiittiin, jos meille vaan sopii. No meille sopi hyvin ja lounasaikaan kun olisivat liikkeellä, pyysin tuomaan perunapussin joltain huoltoasemalta mukanaan, ettei meidän tarvitsisi varta vasten lähteä veneellä kauppareissulle, kun ylihuomenna jo lähtisimme itsekin kotiinpäin ja muut tarpeet kevyeen lounaaseen löytyisi kyllä jääkaapista. No noukimme vieraat rannasta ja tuliaisperunatkin saimme perille. Seurustelimme ja lapset leikkivät keskenään, kunnes lähdin valmistamaan lounasta - muikkukeittoa ja saaristolaisleipäkrutonkeja. Kun tuli ruokailun aika, saapui seurue nälkäisenä pöydän ääreen, vain todetakseen, ettei me nyt kyllä tätä syödä ja ehkä heillä olisi aika kotimatkalle nyt. Siinä olin sitten ihmeissäni katetun ruokapöydän ääressä, koitin ehdottaa, jos olisivat edes välipalaleipää tehneet ja jälkkäriksi varattu mustikkapiirakka sitten lopulta kelpasi siksi aikaa, että me saimme annoksemme syötyä ja pääsimme kuskaamaan heidän takaisin saaresta rantaan... Olen nyt koko illan miettinyt, että oliko tuo keitto nyt oikeasti nolo tarjottava muikkuineen päivineen (meidän perheestä keitto on superhyvää...)?
Kommentit (155)
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 23:45"]
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 21:32"]
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 21:25"]
Kalakeitto on varmaan yksi yleisemmin inhottuja ruokia. Esim. Koulussa kalakeitto ei meinaa upota mitenkään. Vaikea tilanne olisi ollut perheellemme. Kolme neljästä ei olisi saanut soppaa alas.
[/quote]
Jaa, eipä ole kohdalleni yhtään tästä kalakeittoa inhoavasta enemmistö. Lohikeittoa nyt ainakin rakastaa kaikki (paitsi allergikot). Varma tarjottava siis.
Ehkä nämä vieraat sitten odottivat nakkeja tms. Tiedä heistä. Heidän häpeänsä joka tapauksessa.
[/quote]
No tässä ainakin yksi joka inhoaa myös sitä lohikeittoa. Että siinä sun "kaikki"...
[/quote]
Niin mitä sitten? En minäkään pidä kaikista maailman ruokalajeista, mutta en ikipäivänä kehtaisi kieltäytyä tarjotusta ruosta, jonka joku on minulle valmistanut.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 00:10"][quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 23:51"]
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 23:30"] [quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 23:02"][quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 23:01"] [quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 22:54"]No oli kyllä todella törkeä reaktio vierailta! Itse en ikimaailmassa kehtaisi kylässä käyttäytyä tuolla tavalla, olisin vaikka ottanut sitten vähän pienemmän annoksen. Harva ruoka niin pahaa on, etteikö sitä nyt pientä annosta voisi syödä. Tuota muikkukeittoa olisin tosi mielelläni syönyt, ihana kesäinen mökkiruoka :) [/quote] Ilmankos ihmiset on niin lihavia, kun mukamas on pakko syödä. [/quote]Niin tai jos mökillä on pakko grillata joka pv [/quote] no olipa ruoka ap:n yökkeittoa tai grillattavaa, jos se on pakolla alas vedetty on se turhaa ruokaa. Itse syön grillattuna vain broileria ja grillijuustoa. Lihat/makkarat/maissit yms jätän syömättä. [/quote] Mistä lähtien broileri ei ole ollut lihaa? Grillijuusto. Voi taivas. Oliko sulla montakin kaveria sun 13 v. synttäreillä tänä vuonna? Tuolla ruokavaliolla sun kannattaa pyytää, että äiti varaa sulle omat ruoat vierailuille mukaan. "Meidän Mette syö vaan kasvista nimeltä broileri ja grillijuustoa, että missäs teillä on se grilli täällä?" [/quote] iän saa kyllä kertoa kolmella ja vähentää muurama vuosi ja broileri on lintu. Lihat on sitten yleisesti possua/nautaa yms yms yms. Moni joka ei "syö lihaa", syö kuitenkin broileria. Ja edelleen mulle ei ole ongelma jos tarjolla on jotain muuta ruokaa, en vaan syö niitä.
[/quote]
Lintsasit kuitenkin biologian tunneilta? "Broileri on lintu" voi hyvä isä sentään. Linnun liha on siis lintua, ei lihaa.
"Liha on yleisesti nautaa/possua". Onko jänis lihaa vai jänistä? Onko kalan se juttu, mitä siitä syödään lihaa? Karhu? Hirvi?
No, ole syömättä. Et nyt muutenkaan itsestäsi kauhean fiksua kuvaa anna. "Mä syön vaan kasviksia. Missä teillä kasvaa täällä mökillä Karinniemen hunajamarinoitua broiskua?"
psssst. Vielä useampi heistä, jotka eivät syö PUNAISTA lihaa, syövät kyllä kalaa. ennemmin kuin broileria.
[/quote]
no jänis ei ole ihmisruuaksi kelpaavaa mielestäni
Muikkusoppa on suomalaiseen mökkiympäristöön täydellinen ruoka. Itse olisin nauttinut valtavasti tuosta ateriasta. Muikkusoppaa saaressa, ihan ruokablogi-kamaa :)
Noh, kaikki eivät osaa arvostaa, tässä tapauksessa eivät osanneet myöskään käyttäytyä. Älä pahoita mieltäsi, vika oli 100% vieraissa.
Ruotoinen kala ei ole hyvä valinta tarjottavaksi vieraille, vaikka isäntäväki sitä rakastaisi.
Mökki on saaressa mutta vieraat olivat ajamassa ohi?
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 23:37"][quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 21:57"]joo, lohikeitto olis ollut paljon varmempi tarjottava. Uskon että sitä olisivat syöneet, lohi kun maistuu useammalle. Muikku ei todellakaan ole kaikkien herkkuruokaa. Vieraille kannattaa aina tarjota jotain "normaalia", moni lapsikaan ei varmasti koske muikkuun. En söisi minäkään ja olen kalan ystävä.
[/quote]
Meillä lapsi tunkee kurkustaab alas juuri sitä mitä minä käsken. En ikinä maailmassa olisi kehdannut käyttäytyä APn vieraiden tavoin, eikä myöskään 5 tai 7 vuotiaat lapseni.
Muikkukeittoa en ole koskaan syönyt ja jaan kyllä täälläkin mainitun ällötyksen silmällisiin ja ruodollisiin kaloihin lautasella (jota tässä keitossa ei edes ollut), mutta koko perhe olisi syönyt kohteliaasti vähän ja kiittänyt kauniisti ruuasta.
Millaset tavat teillä nirsoilijoilla on ollut kotona ja ihanko tosissaan opetatte seuraavan sukupolven samaan??
[/quote]
Opetatko sinä lapsellesi että ruoka on tungettava kurkusta alas?
Minä en kalakeittoa syö, mutta ajattelen että tässä asiassa vika on enempi minussa kuin keiton tarjoassa. Muulle perheelleni olisi kyllä varmasti kelvannut!
Eli nolot vieraat.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 22:14"]http://2.bp.blogspot.com/-aYCslhW6xiw/UlbfittE1kI/AAAAAAAAC6g/CARtHPHJBDo/s1600/muikkuannos.jpg
Oksennustahan tuossa saisi pidätellä..
[/quote]
Aiemmin kirjoitin että noloja vieraita. Tuon kuvan nähtyäni pakko sanoa että en kylläsöisi itsekään ja saattaisi tulla samanlainen reaktio kuin apn kaverilta.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 00:08"][quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 00:03"][quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 23:01"][quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 22:54"]No oli kyllä todella törkeä reaktio vierailta! Itse en ikimaailmassa kehtaisi kylässä käyttäytyä tuolla tavalla, olisin vaikka ottanut sitten vähän pienemmän annoksen. Harva ruoka niin pahaa on, etteikö sitä nyt pientä annosta voisi syödä. Tuota muikkukeittoa olisin tosi mielelläni syönyt, ihana kesäinen mökkiruoka :)
[/quote]
Ilmankos ihmiset on niin lihavia, kun mukamas on pakko syödä.
[/quote]
Jos vieraat eivät kaivanneet ruokaa, niin miksi he eivät maininneet asiasta isäntäväelle jo aiemmin? Olisivat jo siinä kun ap pyysi tuomaan perunoita ruokaa varten sanoneet, että tuovat toki jos tarvitset mutta he eivät aio syödä lämmintä ruokaa mökillä. Siinä vaiheessa kun on yllätysvisiitille toisen mökille tullut ja mitään sanomatta antanut toisen ruokaakin vieraille laittaa, on turha alkaa painontarkkailumielessä tarjottavista kieltäytymään. Laihduta kotonasi niin paljon kuin sielu sietää, mutta kun kylään menet ja annat isäntäväen pistää pöydän koreaksi sinua varten, niin ole edes sen verran kohtelias, että vähän maistat.
[/quote]
No enkä maista! Jos en halua! Voin syödä jos ruoka näyttää, ettö on mieleeni, mutta ruokaa jota en halua en todellakaan syö!
[/quote]
Sinäkö siis tosiaan kutsuisit itsesi kylään toisen luo ja antaisit hänen pistää tarjottavaa pöytään sinua varten, ja sitten kieltäytyisit maistamastakaan jos tarjottava ei näytä hyvältä?? Paljonko sulla ikää oikein on? Jos olet jo täysi-ikäinen, niin tiedostatko edes itse olevasi moukka, joka ei hallitse alkeellisiakaan käytöstapoja?
Itsestään selvää on se, että vieraat olivat erittäin huonokäytöksisiä ja tökeröitä. Ehkä he tosiaan olivat vain ajatelleet piipahtaa kahvilla ja ajattelivat, että saatte itse syödä. Tai muuten tuo käytös oli kyllä todella järkyttävää. "Ei me nyt tällasta syödä", oikeasti?!
Se mistä olen yllättynyt on se, että täälläkin on näin paljon ruokarajoitteista porukkaa kirjoittelemassa! Pahat allergiat ymmärrän, mutta muuten ihmetyttää tuollainen "yök, en syö"-asenne. Suomalaiselle ihmiselle joidenkin muilkujen nyt luulisi olevan ihan tuikitavallinen ruoka, ei ole kyse mistään lehmänaivomuhennoksesta! Minut on kyllä kasvatettu kaikkiruokaiseksi ja niin olen tehnyt myös omille lapsilleni. En minäkään kokona kokkaa maksapihvejä, mutta jos niitä jossain on tarjolla, niin syön kyllä edes vähän.
Tällä palstalla huudellaan aina näitä wt-juttuja, oisko tää nyt sitä? Syödään vain ranskalaisia ja lihaa?
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 01:03"]
Itsestään selvää on se, että vieraat olivat erittäin huonokäytöksisiä ja tökeröitä. Ehkä he tosiaan olivat vain ajatelleet piipahtaa kahvilla ja ajattelivat, että saatte itse syödä. Tai muuten tuo käytös oli kyllä todella järkyttävää. "Ei me nyt tällasta syödä", oikeasti?! Se mistä olen yllättynyt on se, että täälläkin on näin paljon ruokarajoitteista porukkaa kirjoittelemassa! Pahat allergiat ymmärrän, mutta muuten ihmetyttää tuollainen "yök, en syö"-asenne. Suomalaiselle ihmiselle joidenkin muilkujen nyt luulisi olevan ihan tuikitavallinen ruoka, ei ole kyse mistään lehmänaivomuhennoksesta! Minut on kyllä kasvatettu kaikkiruokaiseksi ja niin olen tehnyt myös omille lapsilleni. En minäkään kokona kokkaa maksapihvejä, mutta jos niitä jossain on tarjolla, niin syön kyllä edes vähän. Tällä palstalla huudellaan aina näitä wt-juttuja, oisko tää nyt sitä? Syödään vain ranskalaisia ja lihaa?
[/quote]
En ole koskaan syönyt muikkuja, vaikka ikää on jo yli 40 vuotta. Eipä missään koskaan ole ollut tarjolla ja en kyllä söisikään, jos eteen tulisi. Se nyt vaan on niin, että mielestäni pahaa ruokaa en kurkusta alas laita. Koita kestää se, että jokaisella on omat mieltymyksensä.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 01:14"]

Kyllä, minullakin on omat mieltymykseni ruoan suhteen ja syön niitä ruokia kotona ja ravintoloissa. Mutta tarkoitinkin, että voin syödä myös muita ruokia kuin niitä omia lemppareitani, jos tilanne niin vaatii. Eikö se kuulu ihan peruskäytöstapoihin?
Mutta kyllä meilläkin kävi kerran vieras, jolle ei kelvannut tiramisu kahvin kanssa vaan olisi halunnut "tavallista kakkua". Ihmettelin yhtä suuresti silloinkin!
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 01:14"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 01:03"]
Itsestään selvää on se, että vieraat olivat erittäin huonokäytöksisiä ja tökeröitä. Ehkä he tosiaan olivat vain ajatelleet piipahtaa kahvilla ja ajattelivat, että saatte itse syödä. Tai muuten tuo käytös oli kyllä todella järkyttävää. "Ei me nyt tällasta syödä", oikeasti?! Se mistä olen yllättynyt on se, että täälläkin on näin paljon ruokarajoitteista porukkaa kirjoittelemassa! Pahat allergiat ymmärrän, mutta muuten ihmetyttää tuollainen "yök, en syö"-asenne. Suomalaiselle ihmiselle joidenkin muilkujen nyt luulisi olevan ihan tuikitavallinen ruoka, ei ole kyse mistään lehmänaivomuhennoksesta! Minut on kyllä kasvatettu kaikkiruokaiseksi ja niin olen tehnyt myös omille lapsilleni. En minäkään kokona kokkaa maksapihvejä, mutta jos niitä jossain on tarjolla, niin syön kyllä edes vähän. Tällä palstalla huudellaan aina näitä wt-juttuja, oisko tää nyt sitä? Syödään vain ranskalaisia ja lihaa?
[/quote]
En ole koskaan syönyt muikkuja, vaikka ikää on jo yli 40 vuotta. Eipä missään koskaan ole ollut tarjolla ja en kyllä söisikään, jos eteen tulisi. Se nyt vaan on niin, että mielestäni pahaa ruokaa en kurkusta alas laita. Koita kestää se, että jokaisella on omat mieltymyksensä.
[/quote]
Jos et kerran ikinä ole muikkuja syönyt, niin mistä voit muka tietää että ne on pahoja?

Naurahdin.
Harvoin pääsee mitään näin absurdia ja junttimaista lukemaan samaan aikaan. Jokaisella on varmasti omat mieltymyksensä, mutta osalla meistä on näiden mieltymysten lisäksi myös peruskäytöstavat.
Täällä puhutaan muikkukeitosta yleisesti kalakeittona. Se olisi jo hemmetllistä huijausta jos odottaa kalakeittoa (lohi, sei,kuha, ahven, hauki...) ja saakin kalamaailman hyttysiä.
Ei muikuilla voi olla juurikaan ravitsemuksellista hyötyä. Lihaa nimeksi, vain roipetta.
Eihän silakastakaan tehdä keittoa, eihän?!
Ehkä olen sitten nirso, mutta tässä tilanteessa muikku = hyönteinen. En mä koppiksia ja muitakaan aasian erikoisherkkuja syö.. mutta joo sushia kyllä! Kuten joku valopää jo muikun rinnastikin, kun ei ymmärrä mikä muikussa on ällöttävää. Siinä ei ole sitä lihaa! Siinä syödään nahka, silmät, sisuskalut, ruodot jne. Siis perkuujätteet eihän siinä muuta ole. Harva kampelaakaan nakertaa sellaisenaan.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 22:14"]
http://2.bp.blogspot.com/-aYCslhW6xiw/UlbfittE1kI/AAAAAAAAC6g/CARtHPHJBDo/s1600/muikkuannos.jpg
Oksennustahan tuossa saisi pidätellä..
[/quote]
Hyvän näköistä. Niinkuin joku jo sanoi: helmiä siolle.
Kala, varsinkin ruotoinen kala, jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Siksi kalan tarjoamista kannattaa välttää, oli tilaisuus mikä tahansa.