Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen vanhemmista omii aikuisia lapsia??? T: äitipuoli
16.03.2022 |
Luulin että lasten täysi-ikäistymiseen päättyy viimeisetkin narinat, enkä osannut aavistaa että äiti alkaa omimaan aikuisia lapsia.
Monta muutakin esimerkkiä on, mutta tänään tämä tuli taas mieleeni, ja alkoi sapettaa.
Mieheni poika lupasi kuskata minua huomenna lääkäriin. Tämä asia oli sovittu jo viikko sitten, ja hän itse tarjoutui. Nyt pojan äiti kuitenkin soitti miehelleni kiukkuisen puhelun, että minun pitää hommata joku toinen kyyti, kun hän haluaa juuri silloin pojan luokseen kylään.
Kysymys siis, oi te, jotka olette olleet samassa tilanteessa; loppuuko tämä koskaan, ja jos, niin milloin???
Kommentit (200)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisia lapsia ei voi "omia", jos he eivät itse tahdo tulla "omituksi". Aikuisilla on oma tahto ja päätäntävalta.
Vissiin harmittaa kun se lapsi ei vieläkään ole hyväksynyt häntä toiseksi äidikseen vaikka hän ei ole sitä lasta rakastanut ja rakkaudella kasvattanut. Kunhan yritti sujahtaa valmiiseen pöytään olettaen, että se poika alkaisi hänen pojakseen. Nytkin on kyytiä vailla "pojaltaan" ja voi vitsi kun se poika mieluummin menee moikkaamaan äitiään kuin kuskaa "äitipuolta" lääkäriin. Varmaan ollut kestämistä sillä pojalla jo vuosia, olisi varmasti kasvanut mieluiten ilman äitipuolta. Ap ei ole missään vaiheessa ajatellut mitä se "hänen ottolapsensa" toivoisi...
Otan osaa, että sulla on huonoja kokemuksia äitipuolista. Kirjoituksen perusteella luonteesi vaikuttaa kuitenkin siltä, että en ihmettele miksi sinä olet saanut niitä huonoja kokemuksia äitipuolista, jossa sinut on vaikkapa vaihdettu tähän toiseen niaseen hurmaavan luonteesi takia tai että lapsesi viihtyy äitipuolen seurassa vilpittömästi. Ei sen pidä olla oletusasetus, että lapsi ei äitipuolesta pidä. Ja mikä oletus se aina on, että äitipuoli ei tiedä rooliaan ja omii lapsen omakseen. Tuntuu, että näissä kuvioissa biologinen äiti on yleensä se, joka ei asemaansa tiedä.
Ja tässä tapauksessa voit olla lapseton mies aivan yks lysti.
En edes jaksanut lukea loppuun. Aina näitä naisia riittää, jotka tahtovat uskoa olevansa jotain parempaa kuin se eronneen isimiehenne ex-nainen oli. Jotain mitä se mies oikeasti ansaitsee :D se mies, johon ihastuitte sokeasti on tietysti täydellinen ja näkevät kaikki kismat miehen ex-naisen kanssa jonakin todisteena siitä omasta hehkeydestä, että te ansaitsette sen ukkonne, jota ex ei edes ansaitse jne.
Mä en ole eronnut enkä eroamassa miehestäni ja lasteni isästä. Ikävät kokemukseni äitipuolista eivät myöskään perustu omaan lapsuuteeni koska vanhempani erosivat melko siististi, uudet kumppanit eivät onneksi kotiimme änkeneet. Mulla on vaan yksinkertaisesti huonoja kokemuksia muista naisista, siskoista ja ystävistä, joilla on tällaisia harhaisia ajatuksia itsestään, siitä mitä he yksin itseään jumaloiden mielestään ansaitsevat. Jopa toisten miehet, mikä on toki miehenkin paras ja jopa toisten lapset. Sitten sapettaa kun kaikki ei tulekaan heille ilmaiseksi, bonulapsi vierastaa ja vastustaa, vaikka he omasta mielestään ovat niin täydellisiä.
Se kun voi olla ihan suurella todennäköisyydellä niin, ettei se äiti yritä laittaa mitään kapuloita rattaisiin. Mutta kun lapsi oikeasti useinkin mieluummin hengailee omien vanhempiensa kanssa ilman vanhempiensa uusia kumppaneita. Mieluummin hengailee äitinsä kanssa kuin vaikka kuskailee sitä usein lapsen mielestä turhaa ja typerää äitipuolta. Tietysti äitipuoli kääntää sen äidin manipulaation syyksi kun nuori aikuinen poika tekee juuri hänelle oharit... Äitipuoliksi ja isien uusiksi asuinkumppaneiksi monesti kun hinkuvat juuri itsestään liikoja luulevat akat. Toki poikkeuksia on, vähän.
Olisi varmaan kannattanut lukea loppuun, niin olisi selvinnyt se, miksi aihe mietityttää.
Onko se katkeruus siitä, että on ollut "huonompi" kuin se uusi kumppani tai se, että lapsi viihtyykin aidosti uuden kumppanin kanssa, että aletaan sitten käyttäytymään pahasti ja koitetaan defenssin omaisesti selittää itselleen, kuinka asia ei voi olla niin.
Tässä defenssissä mukaan astuu sitten juurikin se, että kuvitellaan, ettei se uusi kumppani kuulu siihen perhe-elämään ollenkaan, eikä esimerkiksi mielipiteitä tarvitse kysyä, josta päästäänkin siihen, että tämän takia uusioperhekuviot ei useinmiten toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh, oma äitini oli juuri tuollainen. Kunhan pääsi sanomaan jotain, millä loukata isääni ja äitipuolta. Tuollainenhan ei hetkauta kuin vain sellaista äitipuolta, jolla on tunteet ja oikeasti miettii, onko itse tehnyt jotain väärin. Siinä on siis todellakin usein paha hyvää vastaan. Oli inhottavaa, kun ei voinut kuitenkaan sanoa äitipuolellekaan, että oma äiti on ihan kujalla omastakin mielestäni. Ja tosiaankin kymmeniä vuosia myöhemmin katkeruus on sisällä. Ei niin aktiivisesti, mutta jos puhetta tulee, muistaa kyllä kertoa, miten kaltoin häntä kohdeltiin. Unohtaa vain silloisen ja sen jälkeisen oman osuutensa tyystin. Ei sentään enää kysele heistä tai soittele perään.
Onneksi kuitenkaan isäni puoliso ei ole väistynyt ja on isovanhempi nykyään omillekin lapsilleni.
Voi olla siinä roolissa, mutta ei tietenkään ole mitään sukua.
Rooli lienee merkittävin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mitään äiti-alkuisia määritelmiä näille uusille kämppiksille. Enkä isä-alkuisia.
Hyvä huomio!
Tosiaankin, kyseessä on isän vaimo tai äidin aviomies. Lapsi ei ole valinnut uutta vanhempaa, lapsi ei tarvitse uutta vanhempaa, vaan lapsella on jo äiti ja isä. Jos lapsi on adoptoitu, on hänen adoptiovanhempansa lapselle äiti ja isä.
Uusi aikuinen kotona on uusi perheenjäsen, mutta äiti tai isä se ei ole, ei edes puolikas. Kutsuttaessa lapsi käyttää hänestä etunimeä, ei sanaa isäpuoli tai äitipuoli. Sanoja isä ja äiti lapsi käyttää vanhemmistaan.
Isän vaimo ja äidin mies on siis nimikkeet, jotka kertovat parhaiten perhesuhteista.
Mitä väliä sillä on, onko nimikkeessä äiti tai isä? Pelkäättekö asemanne puolesta niin paljon, että sana alkaa ahdistamaan? Lapsen, tai aikuisen lapsen, ja ÄITIPUOLEN tai ISÄPUOLEN suhde on ihan samanlainen kuin vanhempien ystävien, kummien, sukulaisten tai kenen tahansa muun kanssa. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Isä- tai äitipuoli on vain termi, jonka kaikki ymmärtävät. Miten se voi ahdistaa ketään, en ymmärrä! Paitsi, jos pelkää asemansa vanhempana olevan uhattuna, mutta millainen vanhempi siinä tapauksessa edes voi olla? Tuskin kovin hyvä. Itse olen kutsunut isäni puolisoa nimellä, lapseni kutsuvat ”Anni”-mummoksi. Hehän ovat saaneet yhden turvallisen aikuisen perheeseensä enemmän. Mitä sitten, jos mummoja on kolme? Äitini saa olla asiasta mitä mieltä haluaa. Se että lapsilla on enemmän, ei ole häneltä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mitään äiti-alkuisia määritelmiä näille uusille kämppiksille. Enkä isä-alkuisia.
Hyvä huomio!
Tosiaankin, kyseessä on isän vaimo tai äidin aviomies. Lapsi ei ole valinnut uutta vanhempaa, lapsi ei tarvitse uutta vanhempaa, vaan lapsella on jo äiti ja isä. Jos lapsi on adoptoitu, on hänen adoptiovanhempansa lapselle äiti ja isä.
Uusi aikuinen kotona on uusi perheenjäsen, mutta äiti tai isä se ei ole, ei edes puolikas. Kutsuttaessa lapsi käyttää hänestä etunimeä, ei sanaa isäpuoli tai äitipuoli. Sanoja isä ja äiti lapsi käyttää vanhemmistaan.
Isän vaimo ja äidin mies on siis nimikkeet, jotka kertovat parhaiten perhesuhteista.
Lapsi saa käyttää uusista puolisoista mitä nimikettä tahtovat. Riippuu ihan miten läheiset välit on ja millainen tunnesuhde. Jos haluaa kutsua isiksi/äidiksi, niin ne biovanhemmat ei saa sitä estää.
Tuossa sekoitetaan lapsen pää. Ei lapselle pidä opettaa että kuka tahansa vastaantulija voi olla sun ”äiti” tai ”isä” tai että vaikka rakas opettaja olisi ”äiti” tai ”isä”. Parempi nimitys on uudelle kämppisaikuiselle ihan kutsumanimi vaikka Minna tai Mika.
Öh.... noh, esim mun sisko puhuu äitimme miehestä isäpuolena, itse puhun "äidin miehestä", siis jos puhuu jollekulle, joka ei kyseistä henkilöä tiedä. Tässä on se ero, että sisko on asunut äidin ja hänen miehensä kanssa saman katon alla alaikäisenä, itse olin jo muuttanut omilleni aiemmin. Varmasti yhtä läheinen on tämä ihminen meille molemmille ja vaikka ei verisukulainen olekaan, niin olemme valmiita auttamaan puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Nämä kommentit lukiessa, ei mikään ihme, ettei uusperhekuviot yleensä toimi juurikin biologisen äidin taholta :D katkeran tuntuista porukkaa täällä, jossa se uusi nainen halutaan pelata kuviosta pois, jopa ap:n kuvailemassa tapauksessa, jossa lapsi on jo aikuinen.
Näitä tuntuu tosiaan riittävän. Ero on ero ja elämässä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh, oma äitini oli juuri tuollainen. Kunhan pääsi sanomaan jotain, millä loukata isääni ja äitipuolta. Tuollainenhan ei hetkauta kuin vain sellaista äitipuolta, jolla on tunteet ja oikeasti miettii, onko itse tehnyt jotain väärin. Siinä on siis todellakin usein paha hyvää vastaan. Oli inhottavaa, kun ei voinut kuitenkaan sanoa äitipuolellekaan, että oma äiti on ihan kujalla omastakin mielestäni. Ja tosiaankin kymmeniä vuosia myöhemmin katkeruus on sisällä. Ei niin aktiivisesti, mutta jos puhetta tulee, muistaa kyllä kertoa, miten kaltoin häntä kohdeltiin. Unohtaa vain silloisen ja sen jälkeisen oman osuutensa tyystin. Ei sentään enää kysele heistä tai soittele perään.
Onneksi kuitenkaan isäni puoliso ei ole väistynyt ja on isovanhempi nykyään omillekin lapsilleni.
Voi olla siinä roolissa, mutta ei tietenkään ole mitään sukua.
Rooli lienee merkittävin.
Kyllä. Ei minustakaan äitiä sanan täydessä merkityksessä synnyttäminen tehnyt vaan vuosien aikainen hoiva. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monilla on pakonomainen tarve määritellä suhteita termein. Tai miksi joku ahdistuu niistä. Suhteet ovat sitä, miten ne itse koemme ja tunnemme.
Vierailija kirjoitti:
Periikö se poika sinut, ap, kun kerran on "perheenjäsen"?
Ei perheenjäsenyys ja periminen kuulu välttämättä yhteen. Mieheni on minulle perheenjäsen, mutta hän ei todellakaan peri minua (harvemminhan aviopuoliso perii). Minut perii ainoastaan tyttäreni. Tämän ketjun mukaan hän ei toisaalta ole perheenjäsen, koska hän on asunut omillaan jo vuosia.
Eli koittakaapas päättää nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehdi lukemaan alun kommentteja, mutta vastaan kysymykseen , että loppuuko tämä. Ei se lopu, vaikka lapset ovat aikuisia, vaikka menevät naimisiin ja perustavat oman perheen. Asiat laajenevat, kasvavat, mutkistuvat, kerääntyvät. Paljon helpompaa silloin kun lapset olivat pieniä ja hoivattavia.. Sen takia joskus kauhistuttaa kun uusioperhettä perustettaessa sanotaan, että äkkiähän ne lapset muuttavat pois ja aikuistuvat. Ei se niin mene.
Tätä vähän pelkäsinkin. Minulle ei tullut miehen kanssa yhteenmennessä mieleenkään että tämä olisi tällaista kun lapsi on aikuinen. Meillä on mennyt suhteellisen hyvin yhteiselo, vaikka välillä on jouduttu vääntämäänkin. Siksi tämä omiminen on jopa yllättänyt.
Niin ja tuohon että miksi en mennyt muulla kyydillä, niin meillä on yksi auto, jolla mieheni on töissä 40km päässä, ja lääkärikäynti koski liukkaalla kaatuessani murtunutta nilkkaani joka on kipsattu, että kyllä tässä olin ihan kyytiä vaillakin.
ap
En tiedä, jaksaako ap enää näiden sekopäiden kirjoituksia lukea, mutta sanoisin, että olennaisinta tässä nyt ei ole oikeastaan edes se, kuskasi poika, vaan se, että ex soitteli miehellesi ja raivosi.
Tuohan se olisi pitänyt lopettaa vuosia sitten, heti ensimmäiseen henkäisyyn sanoa, että ai sulla olikin tätä asiaa taas, hei hei.
Nyt kun lapsi on aikuinen, voi sanoa, että en tietenkään keskustele kanssasi mistään lapsen asioista, selvitä itse hänen kanssaan, koska kyläilee. Ja koska kyläilee, ei siis asu äidilläänkään enää, joten tosiaan on kyse 4 aikuisen ihmisen asioista, joita ei tarvitse puida kenenkään muun kuin asianosaisen kanssa. Luuri kiinni, punainen on siinä sitä varten.
Eli kyllä se on tässäKIN tapauksessa se sun mies, jonka pitää tämä peli poikki viheltää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mitään äiti-alkuisia määritelmiä näille uusille kämppiksille. Enkä isä-alkuisia.
Hyvä huomio!
Tosiaankin, kyseessä on isän vaimo tai äidin aviomies. Lapsi ei ole valinnut uutta vanhempaa, lapsi ei tarvitse uutta vanhempaa, vaan lapsella on jo äiti ja isä. Jos lapsi on adoptoitu, on hänen adoptiovanhempansa lapselle äiti ja isä.
Uusi aikuinen kotona on uusi perheenjäsen, mutta äiti tai isä se ei ole, ei edes puolikas. Kutsuttaessa lapsi käyttää hänestä etunimeä, ei sanaa isäpuoli tai äitipuoli. Sanoja isä ja äiti lapsi käyttää vanhemmistaan.
Isän vaimo ja äidin mies on siis nimikkeet, jotka kertovat parhaiten perhesuhteista.
Mitä väliä sillä on, onko nimikkeessä äiti tai isä? Pelkäättekö asemanne puolesta niin paljon, että sana alkaa ahdistamaan? Lapsen, tai aikuisen lapsen, ja ÄITIPUOLEN tai ISÄPUOLEN suhde on ihan samanlainen kuin vanhempien ystävien, kummien, sukulaisten tai kenen tahansa muun kanssa. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Isä- tai äitipuoli on vain termi, jonka kaikki ymmärtävät. Miten se voi ahdistaa ketään, en ymmärrä! Paitsi, jos pelkää asemansa vanhempana olevan uhattuna, mutta millainen vanhempi siinä tapauksessa edes voi olla? Tuskin kovin hyvä. Itse olen kutsunut isäni puolisoa nimellä, lapseni kutsuvat ”Anni”-mummoksi. Hehän ovat saaneet yhden turvallisen aikuisen perheeseensä enemmän. Mitä sitten, jos mummoja on kolme? Äitini saa olla asiasta mitä mieltä haluaa. Se että lapsilla on enemmän, ei ole häneltä pois.
Käyttämäsi termi "isän puoliso" ja nimellä kutsuminen onkin kaikkein kuvaavin ja kaikin puolin ok.
Äiti ja isä tarkoittavat omia vanhempia. Sanoilla on vakiintuneet merkityksensä eikä sanojen merkityksiä voi muuttaa mielivaltaisesti.
Lapsen ei ole hyvä kertoa vaikkapa koulussa tai päiväkodissa, että "äiti antoi luvan lähteä retkelle", jos äiti ei ole antanut lupaa, vaan kyseessä on isän puoliso.
Äitipuoli tai isäpuoli-nimikkeillä lapset eivät yleensä kutsu vanhempansa puolisoa, se kuulostaakin hieman oudolta "äitipuoli, tule katsomaan!". Häntä hänen puolisonsa lapset kutsuvat useimmiten etunimellä.
Lapset eivät valitse uutta vanhempaa itselleen vaan heidän vanhempansa valitsevat uuden puolison itselleen.
Isän tai äidin puoliso on perheenjäsen, hänestä saa tykätä, hän voi toimia lasten hyväksi ja hänen kuuluu toimia niiden lasten hyväksi joita hänen taloudessaan asuu. Hän voi kasvattaa lapsia ja silti hän ei ole äiti eikä isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mitään äiti-alkuisia määritelmiä näille uusille kämppiksille. Enkä isä-alkuisia.
Hyvä huomio!
Tosiaankin, kyseessä on isän vaimo tai äidin aviomies. Lapsi ei ole valinnut uutta vanhempaa, lapsi ei tarvitse uutta vanhempaa, vaan lapsella on jo äiti ja isä. Jos lapsi on adoptoitu, on hänen adoptiovanhempansa lapselle äiti ja isä.
Uusi aikuinen kotona on uusi perheenjäsen, mutta äiti tai isä se ei ole, ei edes puolikas. Kutsuttaessa lapsi käyttää hänestä etunimeä, ei sanaa isäpuoli tai äitipuoli. Sanoja isä ja äiti lapsi käyttää vanhemmistaan.
Isän vaimo ja äidin mies on siis nimikkeet, jotka kertovat parhaiten perhesuhteista.
Mitä väliä sillä on, onko nimikkeessä äiti tai isä? Pelkäättekö asemanne puolesta niin paljon, että sana alkaa ahdistamaan? Lapsen, tai aikuisen lapsen, ja ÄITIPUOLEN tai ISÄPUOLEN suhde on ihan samanlainen kuin vanhempien ystävien, kummien, sukulaisten tai kenen tahansa muun kanssa. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Isä- tai äitipuoli on vain termi, jonka kaikki ymmärtävät. Miten se voi ahdistaa ketään, en ymmärrä! Paitsi, jos pelkää asemansa vanhempana olevan uhattuna, mutta millainen vanhempi siinä tapauksessa edes voi olla? Tuskin kovin hyvä. Itse olen kutsunut isäni puolisoa nimellä, lapseni kutsuvat ”Anni”-mummoksi. Hehän ovat saaneet yhden turvallisen aikuisen perheeseensä enemmän. Mitä sitten, jos mummoja on kolme? Äitini saa olla asiasta mitä mieltä haluaa. Se että lapsilla on enemmän, ei ole häneltä pois.
Käyttämäsi termi "isän puoliso" ja nimellä kutsuminen onkin kaikkein kuvaavin ja kaikin puolin ok.
Äiti ja isä tarkoittavat omia vanhempia. Sanoilla on vakiintuneet merkityksensä eikä sanojen merkityksiä voi muuttaa mielivaltaisesti.
Lapsen ei ole hyvä kertoa vaikkapa koulussa tai päiväkodissa, että "äiti antoi luvan lähteä retkelle", jos äiti ei ole antanut lupaa, vaan kyseessä on isän puoliso.
Äitipuoli tai isäpuoli-nimikkeillä lapset eivät yleensä kutsu vanhempansa puolisoa, se kuulostaakin hieman oudolta "äitipuoli, tule katsomaan!". Häntä hänen puolisonsa lapset kutsuvat useimmiten etunimellä.Lapset eivät valitse uutta vanhempaa itselleen vaan heidän vanhempansa valitsevat uuden puolison itselleen.
Isän tai äidin puoliso on perheenjäsen, hänestä saa tykätä, hän voi toimia lasten hyväksi ja hänen kuuluu toimia niiden lasten hyväksi joita hänen taloudessaan asuu. Hän voi kasvattaa lapsia ja silti hän ei ole äiti eikä isä.
Äiti ja isä eroaa myös juridisesti äidin ja isän puolisosta. Sillä on suuri merkitys onko johonkin lupa äidiltä ja isältä vai äidin ja isän puolisoilta. Puolisojen luvat eivät ole juridisesti päteviä.
Esimerkiksi onnettomuuden sattuessa sillä on merkitystä. Sanojakaan ei senkään takia kannata sekoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Periikö se poika sinut, ap, kun kerran on "perheenjäsen"?
Missä vaiheessa ap on puhunut peerheenjäsenistä mitään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh, oma äitini oli juuri tuollainen. Kunhan pääsi sanomaan jotain, millä loukata isääni ja äitipuolta. Tuollainenhan ei hetkauta kuin vain sellaista äitipuolta, jolla on tunteet ja oikeasti miettii, onko itse tehnyt jotain väärin. Siinä on siis todellakin usein paha hyvää vastaan. Oli inhottavaa, kun ei voinut kuitenkaan sanoa äitipuolellekaan, että oma äiti on ihan kujalla omastakin mielestäni. Ja tosiaankin kymmeniä vuosia myöhemmin katkeruus on sisällä. Ei niin aktiivisesti, mutta jos puhetta tulee, muistaa kyllä kertoa, miten kaltoin häntä kohdeltiin. Unohtaa vain silloisen ja sen jälkeisen oman osuutensa tyystin. Ei sentään enää kysele heistä tai soittele perään.
Onneksi kuitenkaan isäni puoliso ei ole väistynyt ja on isovanhempi nykyään omillekin lapsilleni.
Voi olla siinä roolissa, mutta ei tietenkään ole mitään sukua.
Rooli lienee merkittävin.
Kyllä. Ei minustakaan äitiä sanan täydessä merkityksessä synnyttäminen tehnyt vaan vuosien aikainen hoiva. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monilla on pakonomainen tarve määritellä suhteita termein. Tai miksi joku ahdistuu niistä. Suhteet ovat sitä, miten ne itse koemme ja tunnemme.
Se miksi tahansa kutsuttu äidin puoliso ei voi asioida pankissa, hoitaa terveydenhoidon asioita, allekirjoittaa lupia koululle, hakea passia, antaa lapselle lupaa lentokoneella matkustamiseen ym. ym. vaimonsa lapsen puolesta. Ei ole kyse isästä.
Rakkaasta ihmisestä voi olla kyse.
Irrottakaa itsenne sitovista tunnetason vaatimuksista ja tunnetason loukkauksista toistenne suhteen.
Kokonaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh, oma äitini oli juuri tuollainen. Kunhan pääsi sanomaan jotain, millä loukata isääni ja äitipuolta. Tuollainenhan ei hetkauta kuin vain sellaista äitipuolta, jolla on tunteet ja oikeasti miettii, onko itse tehnyt jotain väärin. Siinä on siis todellakin usein paha hyvää vastaan. Oli inhottavaa, kun ei voinut kuitenkaan sanoa äitipuolellekaan, että oma äiti on ihan kujalla omastakin mielestäni. Ja tosiaankin kymmeniä vuosia myöhemmin katkeruus on sisällä. Ei niin aktiivisesti, mutta jos puhetta tulee, muistaa kyllä kertoa, miten kaltoin häntä kohdeltiin. Unohtaa vain silloisen ja sen jälkeisen oman osuutensa tyystin. Ei sentään enää kysele heistä tai soittele perään.
Onneksi kuitenkaan isäni puoliso ei ole väistynyt ja on isovanhempi nykyään omillekin lapsilleni.
Voi olla siinä roolissa, mutta ei tietenkään ole mitään sukua.
Rooli lienee merkittävin.
Kyllä. Ei minustakaan äitiä sanan täydessä merkityksessä synnyttäminen tehnyt vaan vuosien aikainen hoiva. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monilla on pakonomainen tarve määritellä suhteita termein. Tai miksi joku ahdistuu niistä. Suhteet ovat sitä, miten ne itse koemme ja tunnemme.
Se miksi tahansa kutsuttu äidin puoliso ei voi asioida pankissa, hoitaa terveydenhoidon asioita, allekirjoittaa lupia koululle, hakea passia, antaa lapselle lupaa lentokoneella matkustamiseen ym. ym. vaimonsa lapsen puolesta. Ei ole kyse isästä.
Rakkaasta ihmisestä voi olla kyse.
Puhut huoltajasta siis. Äiti tai isä voi olla kuka hyvänsä riittävän läheinen, jos lapsi itse niin kokee. Huoltajan velvollisuus on sitten sillä aikuisella, joka lapsen papereihin siihen kohtaan on merkitty. Yleensä se on biologinen vanhempi, voi toisaalta olla jokin toinenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mitään äiti-alkuisia määritelmiä näille uusille kämppiksille. Enkä isä-alkuisia.
Hyvä huomio!
Tosiaankin, kyseessä on isän vaimo tai äidin aviomies. Lapsi ei ole valinnut uutta vanhempaa, lapsi ei tarvitse uutta vanhempaa, vaan lapsella on jo äiti ja isä. Jos lapsi on adoptoitu, on hänen adoptiovanhempansa lapselle äiti ja isä.
Uusi aikuinen kotona on uusi perheenjäsen, mutta äiti tai isä se ei ole, ei edes puolikas. Kutsuttaessa lapsi käyttää hänestä etunimeä, ei sanaa isäpuoli tai äitipuoli. Sanoja isä ja äiti lapsi käyttää vanhemmistaan.
Isän vaimo ja äidin mies on siis nimikkeet, jotka kertovat parhaiten perhesuhteista.
Kyllä mun miehen lapset käyttää musta äitipuoli-sanaa kun selittävät ulkopuolisille jotain. On helpompi sanoa että olin äitipuolen kanssa reissussa, kuin että olin reissussa Pirkon kanssa, eli siis isäni vaimon, joka ei ole äitini. Meillä lapset saa itse päättää miten puhuttelevat, ja myös sen ketä kokevat perheeseensä kuuluvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehdi lukemaan alun kommentteja, mutta vastaan kysymykseen , että loppuuko tämä. Ei se lopu, vaikka lapset ovat aikuisia, vaikka menevät naimisiin ja perustavat oman perheen. Asiat laajenevat, kasvavat, mutkistuvat, kerääntyvät. Paljon helpompaa silloin kun lapset olivat pieniä ja hoivattavia.. Sen takia joskus kauhistuttaa kun uusioperhettä perustettaessa sanotaan, että äkkiähän ne lapset muuttavat pois ja aikuistuvat. Ei se niin mene.
Tätä vähän pelkäsinkin. Minulle ei tullut miehen kanssa yhteenmennessä mieleenkään että tämä olisi tällaista kun lapsi on aikuinen. Meillä on mennyt suhteellisen hyvin yhteiselo, vaikka välillä on jouduttu vääntämäänkin. Siksi tämä omiminen on jopa yllättänyt.
Niin ja tuohon että miksi en mennyt muulla kyydillä, niin meillä on yksi auto, jolla mieheni on töissä 40km päässä, ja lääkärikäynti koski liukkaalla kaatuessani murtunutta nilkkaani joka on kipsattu, että kyllä tässä olin ihan kyytiä vaillakin.
ap
En tiedä, jaksaako ap enää näiden sekopäiden kirjoituksia lukea, mutta sanoisin, että olennaisinta tässä nyt ei ole oikeastaan edes se, kuskasi poika, vaan se, että ex soitteli miehellesi ja raivosi.
Tuohan se olisi pitänyt lopettaa vuosia sitten, heti ensimmäiseen henkäisyyn sanoa, että ai sulla olikin tätä asiaa taas, hei hei.
Nyt kun lapsi on aikuinen, voi sanoa, että en tietenkään keskustele kanssasi mistään lapsen asioista, selvitä itse hänen kanssaan, koska kyläilee. Ja koska kyläilee, ei siis asu äidilläänkään enää, joten tosiaan on kyse 4 aikuisen ihmisen asioista, joita ei tarvitse puida kenenkään muun kuin asianosaisen kanssa. Luuri kiinni, punainen on siinä sitä varten.
Eli kyllä se on tässäKIN tapauksessa se sun mies, jonka pitää tämä peli poikki viheltää.
Järjen ääni näitten ei oo oikeeeeaa äiti jankkaajien seassa!
Mies (tai tietysti toisin päin nainen) on tällaisissa tapauksissa keskiössä, hänen toimistaan riippuu, miten uusioperhe tulee toimeen keskenään. Hän on se, mikä näitä kahta porukkaa yhdistää, joten hänen tulee laittaa rajat siihen, miten toimitaan reilusti tilanteissa.
Etenkin sitten, kun lapset ovat jo aikuisia, voidaan ottaa ihan säännöksi, että toisten aikuisten asioita ei aleta puimaan tai tappelemaan selän takana, ei luulisi olevan liian vaikea sääntö ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisia lapsia ei voi "omia", jos he eivät itse tahdo tulla "omituksi". Aikuisilla on oma tahto ja päätäntävalta.
Vissiin harmittaa kun se lapsi ei vieläkään ole hyväksynyt häntä toiseksi äidikseen vaikka hän ei ole sitä lasta rakastanut ja rakkaudella kasvattanut. Kunhan yritti sujahtaa valmiiseen pöytään olettaen, että se poika alkaisi hänen pojakseen. Nytkin on kyytiä vailla "pojaltaan" ja voi vitsi kun se poika mieluummin menee moikkaamaan äitiään kuin kuskaa "äitipuolta" lääkäriin. Varmaan ollut kestämistä sillä pojalla jo vuosia, olisi varmasti kasvanut mieluiten ilman äitipuolta. Ap ei ole missään vaiheessa ajatellut mitä se "hänen ottolapsensa" toivoisi...
Otan osaa, että sulla on huonoja kokemuksia äitipuolista. Kirjoituksen perusteella luonteesi vaikuttaa kuitenkin siltä, että en ihmettele miksi sinä olet saanut niitä huonoja kokemuksia äitipuolista, jossa sinut on vaikkapa vaihdettu tähän toiseen niaseen hurmaavan luonteesi takia tai että lapsesi viihtyy äitipuolen seurassa vilpittömästi. Ei sen pidä olla oletusasetus, että lapsi ei äitipuolesta pidä. Ja mikä oletus se aina on, että äitipuoli ei tiedä rooliaan ja omii lapsen omakseen. Tuntuu, että näissä kuvioissa biologinen äiti on yleensä se, joka ei asemaansa tiedä.
Ja tässä tapauksessa voit olla lapseton mies aivan yks lysti.
En edes jaksanut lukea loppuun. Aina näitä naisia riittää, jotka tahtovat uskoa olevansa jotain parempaa kuin se eronneen isimiehenne ex-nainen oli. Jotain mitä se mies oikeasti ansaitsee :D se mies, johon ihastuitte sokeasti on tietysti täydellinen ja näkevät kaikki kismat miehen ex-naisen kanssa jonakin todisteena siitä omasta hehkeydestä, että te ansaitsette sen ukkonne, jota ex ei edes ansaitse jne.
Mä en ole eronnut enkä eroamassa miehestäni ja lasteni isästä. Ikävät kokemukseni äitipuolista eivät myöskään perustu omaan lapsuuteeni koska vanhempani erosivat melko siististi, uudet kumppanit eivät onneksi kotiimme änkeneet. Mulla on vaan yksinkertaisesti huonoja kokemuksia muista naisista, siskoista ja ystävistä, joilla on tällaisia harhaisia ajatuksia itsestään, siitä mitä he yksin itseään jumaloiden mielestään ansaitsevat. Jopa toisten miehet, mikä on toki miehenkin paras ja jopa toisten lapset. Sitten sapettaa kun kaikki ei tulekaan heille ilmaiseksi, bonulapsi vierastaa ja vastustaa, vaikka he omasta mielestään ovat niin täydellisiä.
Se kun voi olla ihan suurella todennäköisyydellä niin, ettei se äiti yritä laittaa mitään kapuloita rattaisiin. Mutta kun lapsi oikeasti useinkin mieluummin hengailee omien vanhempiensa kanssa ilman vanhempiensa uusia kumppaneita. Mieluummin hengailee äitinsä kanssa kuin vaikka kuskailee sitä usein lapsen mielestä turhaa ja typerää äitipuolta. Tietysti äitipuoli kääntää sen äidin manipulaation syyksi kun nuori aikuinen poika tekee juuri hänelle oharit... Äitipuoliksi ja isien uusiksi asuinkumppaneiksi monesti kun hinkuvat juuri itsestään liikoja luulevat akat. Toki poikkeuksia on, vähän.
Olisi varmaan kannattanut lukea loppuun, niin olisi selvinnyt se, miksi aihe mietityttää.
Onko se katkeruus siitä, että on ollut "huonompi" kuin se uusi kumppani tai se, että lapsi viihtyykin aidosti uuden kumppanin kanssa, että aletaan sitten käyttäytymään pahasti ja koitetaan defenssin omaisesti selittää itselleen, kuinka asia ei voi olla niin.
Tässä defenssissä mukaan astuu sitten juurikin se, että kuvitellaan, ettei se uusi kumppani kuulu siihen perhe-elämään ollenkaan, eikä esimerkiksi mielipiteitä tarvitse kysyä, josta päästäänkin siihen, että tämän takia uusioperhekuviot ei useinmiten toimi.
Monesti exvaimo kokee kontrollinhalua exäänsä, eli lapsensa isään. Hän itse näkee että tuo mies kuuluu hänen perheeseensä, joten miehen nykyinen vaimo ei voi kuulua exmiehen eikä yhteisen lapsen perheeseen, sillä mihin väliin se jättäisi tämän kontrollintarpeisen exvaimon?
Oikeastihan erossa on erottu siitä exästä, jolloin exvaimo ei kuulu enää exmiehensä perheeseen. Sen sijaan tämän exvaimon lapset kuuluvat vatoin exvaimon tahtoa, ja häneltä asiaa edes kysymättä exmiehensä ja tämän vaimon perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisia lapsia ei voi "omia", jos he eivät itse tahdo tulla "omituksi". Aikuisilla on oma tahto ja päätäntävalta.
Vissiin harmittaa kun se lapsi ei vieläkään ole hyväksynyt häntä toiseksi äidikseen vaikka hän ei ole sitä lasta rakastanut ja rakkaudella kasvattanut. Kunhan yritti sujahtaa valmiiseen pöytään olettaen, että se poika alkaisi hänen pojakseen. Nytkin on kyytiä vailla "pojaltaan" ja voi vitsi kun se poika mieluummin menee moikkaamaan äitiään kuin kuskaa "äitipuolta" lääkäriin. Varmaan ollut kestämistä sillä pojalla jo vuosia, olisi varmasti kasvanut mieluiten ilman äitipuolta. Ap ei ole missään vaiheessa ajatellut mitä se "hänen ottolapsensa" toivoisi...
Otan osaa, että sulla on huonoja kokemuksia äitipuolista. Kirjoituksen perusteella luonteesi vaikuttaa kuitenkin siltä, että en ihmettele miksi sinä olet saanut niitä huonoja kokemuksia äitipuolista, jossa sinut on vaikkapa vaihdettu tähän toiseen niaseen hurmaavan luonteesi takia tai että lapsesi viihtyy äitipuolen seurassa vilpittömästi. Ei sen pidä olla oletusasetus, että lapsi ei äitipuolesta pidä. Ja mikä oletus se aina on, että äitipuoli ei tiedä rooliaan ja omii lapsen omakseen. Tuntuu, että näissä kuvioissa biologinen äiti on yleensä se, joka ei asemaansa tiedä.
Ja tässä tapauksessa voit olla lapseton mies aivan yks lysti.
En edes jaksanut lukea loppuun. Aina näitä naisia riittää, jotka tahtovat uskoa olevansa jotain parempaa kuin se eronneen isimiehenne ex-nainen oli. Jotain mitä se mies oikeasti ansaitsee :D se mies, johon ihastuitte sokeasti on tietysti täydellinen ja näkevät kaikki kismat miehen ex-naisen kanssa jonakin todisteena siitä omasta hehkeydestä, että te ansaitsette sen ukkonne, jota ex ei edes ansaitse jne.
Mä en ole eronnut enkä eroamassa miehestäni ja lasteni isästä. Ikävät kokemukseni äitipuolista eivät myöskään perustu omaan lapsuuteeni koska vanhempani erosivat melko siististi, uudet kumppanit eivät onneksi kotiimme änkeneet. Mulla on vaan yksinkertaisesti huonoja kokemuksia muista naisista, siskoista ja ystävistä, joilla on tällaisia harhaisia ajatuksia itsestään, siitä mitä he yksin itseään jumaloiden mielestään ansaitsevat. Jopa toisten miehet, mikä on toki miehenkin paras ja jopa toisten lapset. Sitten sapettaa kun kaikki ei tulekaan heille ilmaiseksi, bonulapsi vierastaa ja vastustaa, vaikka he omasta mielestään ovat niin täydellisiä.
Se kun voi olla ihan suurella todennäköisyydellä niin, ettei se äiti yritä laittaa mitään kapuloita rattaisiin. Mutta kun lapsi oikeasti useinkin mieluummin hengailee omien vanhempiensa kanssa ilman vanhempiensa uusia kumppaneita. Mieluummin hengailee äitinsä kanssa kuin vaikka kuskailee sitä usein lapsen mielestä turhaa ja typerää äitipuolta. Tietysti äitipuoli kääntää sen äidin manipulaation syyksi kun nuori aikuinen poika tekee juuri hänelle oharit... Äitipuoliksi ja isien uusiksi asuinkumppaneiksi monesti kun hinkuvat juuri itsestään liikoja luulevat akat. Toki poikkeuksia on, vähän.
Olisi varmaan kannattanut lukea loppuun, niin olisi selvinnyt se, miksi aihe mietityttää.
Onko se katkeruus siitä, että on ollut "huonompi" kuin se uusi kumppani tai se, että lapsi viihtyykin aidosti uuden kumppanin kanssa, että aletaan sitten käyttäytymään pahasti ja koitetaan defenssin omaisesti selittää itselleen, kuinka asia ei voi olla niin.
Tässä defenssissä mukaan astuu sitten juurikin se, että kuvitellaan, ettei se uusi kumppani kuulu siihen perhe-elämään ollenkaan, eikä esimerkiksi mielipiteitä tarvitse kysyä, josta päästäänkin siihen, että tämän takia uusioperhekuviot ei useinmiten toimi.
Monesti exvaimo kokee kontrollinhalua exäänsä, eli lapsensa isään. Hän itse näkee että tuo mies kuuluu hänen perheeseensä, joten miehen nykyinen vaimo ei voi kuulua exmiehen eikä yhteisen lapsen perheeseen, sillä mihin väliin se jättäisi tämän kontrollintarpeisen exvaimon?
Oikeastihan erossa on erottu siitä exästä, jolloin exvaimo ei kuulu enää exmiehensä perheeseen. Sen sijaan tämän exvaimon lapset kuuluvat vatoin exvaimon tahtoa, ja häneltä asiaa edes kysymättä exmiehensä ja tämän vaimon perheeseen.
Totta. Ja tässä se ongelmakohta alkaa syvenemään ja syvenemään, ellei joku vihellä peliä poikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehdi lukemaan alun kommentteja, mutta vastaan kysymykseen , että loppuuko tämä. Ei se lopu, vaikka lapset ovat aikuisia, vaikka menevät naimisiin ja perustavat oman perheen. Asiat laajenevat, kasvavat, mutkistuvat, kerääntyvät. Paljon helpompaa silloin kun lapset olivat pieniä ja hoivattavia.. Sen takia joskus kauhistuttaa kun uusioperhettä perustettaessa sanotaan, että äkkiähän ne lapset muuttavat pois ja aikuistuvat. Ei se niin mene.
Tätä vähän pelkäsinkin. Minulle ei tullut miehen kanssa yhteenmennessä mieleenkään että tämä olisi tällaista kun lapsi on aikuinen. Meillä on mennyt suhteellisen hyvin yhteiselo, vaikka välillä on jouduttu vääntämäänkin. Siksi tämä omiminen on jopa yllättänyt.
Niin ja tuohon että miksi en mennyt muulla kyydillä, niin meillä on yksi auto, jolla mieheni on töissä 40km päässä, ja lääkärikäynti koski liukkaalla kaatuessani murtunutta nilkkaani joka on kipsattu, että kyllä tässä olin ihan kyytiä vaillakin.
ap
En tiedä, jaksaako ap enää näiden sekopäiden kirjoituksia lukea, mutta sanoisin, että olennaisinta tässä nyt ei ole oikeastaan edes se, kuskasi poika, vaan se, että ex soitteli miehellesi ja raivosi.
Tuohan se olisi pitänyt lopettaa vuosia sitten, heti ensimmäiseen henkäisyyn sanoa, että ai sulla olikin tätä asiaa taas, hei hei.
Nyt kun lapsi on aikuinen, voi sanoa, että en tietenkään keskustele kanssasi mistään lapsen asioista, selvitä itse hänen kanssaan, koska kyläilee. Ja koska kyläilee, ei siis asu äidilläänkään enää, joten tosiaan on kyse 4 aikuisen ihmisen asioista, joita ei tarvitse puida kenenkään muun kuin asianosaisen kanssa. Luuri kiinni, punainen on siinä sitä varten.
Eli kyllä se on tässäKIN tapauksessa se sun mies, jonka pitää tämä peli poikki viheltää.
Tuo puhelu tuli vähän niin kuin puun takaa, eli pojan äiti laittoi miehelleni viestin että olisi tärkeää asiaa, pystytkö puhumaan, ja kun mies vastasi että kyllä, niin sitten pojan äiti soitti.
On jo kauan sitten sovittu että asiat hoidetaan viestein pääasiassa.
Kyseessä oli eilinen esimerkki, joten tämä ei ole ainoa asia mitä on tapahtunut, saati että miehelläni olisi mitään roolia kaikissa näissä tapauksissa. Kuten on sanottu, niin poikahan on aikuinen ihminen jo.
ap
ap
Voi olla siinä roolissa, mutta ei tietenkään ole mitään sukua.