Miksi mä jään aina yksin?

Niin tuttua :(

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 22:46"]

En ymmärrä. Olen ulkoisesti ihan tavallinen nuori nainen. Olen reilu, tosi huumorintajuinen, en mikään nipottaja todellakaa ja lisäksi olen todella suvaitsevainen. Puhun paljon, kunhan ollaan tutustuttu. Aluksi olen hieman ujo. Annan itsestäni ystävyyssuhteessa paljon. Haluaisin kuitenkin sellaisen ystävän jonka seurasta nautin, en vain jotain "ketä tahansa" ihmistä. Siinä mielessä olen kai vaativa. Kuitenkin on niin, että olen aina yksin. Mulla ei ole vuosiin ollut yhtään ainoaa ystävää tai edes kaveria. Äitiyslomalla kävin kaikenlaisissa mammatapaamisissa, mutta jotenkin muut aina ystävystyivät ja yhtäkkiä huomasin olevani ihan ulkona niiden muiden jutuista. Sitten aloitin opiskelun yliopistossa ja taas huomasin, että muut ikäiseni (eli siis ei ne ihan suoraan lukiosta tulleet) ystävystyivät ja mä jäin yksin. Nyt viimeisimpänä olen yrittänyt tehdä tuttavuutta miehen kavereiden vaimoihin, mutta yksin olen jäänyt. Nämä vaimot järjestää välillä tyttöjeniltoja ja juttelee whatsapp ryhmässä, mutta mua ei pyynnöstäni huolimatta otettu whatsapp ryhmään ja kun kysyin pääsisinkö mukaan tyttöjeniltaan, kaikki menivät vähän vaikeiksi ja lopulta tyttöjenilta pidettiin niin ettei mulle siitä kerrottu. Tuntuu tosi pahalta. Olen itseasiassa jo vähän masentunut tästä yksinäisyydestä.

[/quote]

Jospa sä olet kaikkitievä päällepäsmäri ja ihmiset ei nauti sun seurasta?

Musta tuntuu erityisen pahalle silloin, kun joku kertoo järjestäneensä isot juhlat ja kun sinne aina on kutsuttava "se yksi, josta kukaan ei tykkää". Mutta silti minua ei kutsuta, vaikka ollaan (minun mielestäni) ihan hyviä kaverita.
Että miksi näitä illan häiriköitäkin kutsutaan mieluummin :(

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 22:49"][quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 22:46"]

En ymmärrä. Olen ulkoisesti ihan tavallinen nuori nainen. Olen reilu, tosi huumorintajuinen, en mikään nipottaja todellakaa ja lisäksi olen todella suvaitsevainen. Puhun paljon, kunhan ollaan tutustuttu. Aluksi olen hieman ujo. Annan itsestäni ystävyyssuhteessa paljon. Haluaisin kuitenkin sellaisen ystävän jonka seurasta nautin, en vain jotain "ketä tahansa" ihmistä. Siinä mielessä olen kai vaativa. Kuitenkin on niin, että olen aina yksin. Mulla ei ole vuosiin ollut yhtään ainoaa ystävää tai edes kaveria. Äitiyslomalla kävin kaikenlaisissa mammatapaamisissa, mutta jotenkin muut aina ystävystyivät ja yhtäkkiä huomasin olevani ihan ulkona niiden muiden jutuista. Sitten aloitin opiskelun yliopistossa ja taas huomasin, että muut ikäiseni (eli siis ei ne ihan suoraan lukiosta tulleet) ystävystyivät ja mä jäin yksin. Nyt viimeisimpänä olen yrittänyt tehdä tuttavuutta miehen kavereiden vaimoihin, mutta yksin olen jäänyt. Nämä vaimot järjestää välillä tyttöjeniltoja ja juttelee whatsapp ryhmässä, mutta mua ei pyynnöstäni huolimatta otettu whatsapp ryhmään ja kun kysyin pääsisinkö mukaan tyttöjeniltaan, kaikki menivät vähän vaikeiksi ja lopulta tyttöjenilta pidettiin niin ettei mulle siitä kerrottu. Tuntuu tosi pahalta. Olen itseasiassa jo vähän masentunut tästä yksinäisyydestä.

[/quote]

Jospa sä olet kaikkitievä päällepäsmäri ja ihmiset ei nauti sun seurasta?
[/quote]

En ainakaan mielestäni. Tarkoitin tuolla lähinnä sitä, että laitan itseni ystävyydessä likoon. Kerron myös omia henkilökohtaisia asioitani, joustan omista jutuistani ystävän takia jne. Päällepäsmäriyttä tai kaikkitietävyyttä en itsessäni kyllä tunnista...

Tiedän niin tän tunteen :( muutin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan, en tunne täältä ketään. En ole päässyt edes luokan whatsapp-ryhmään saatikka porukan mukaan opiskelijatapahtumiin. En ymmärrä mikä mussa on vikana kun aina käy näin. Olen sosiaalinen, huumorintajuinen, välitän paljon ihmisistä ja yritän aina mennä mukaan. N19

En osaa antaa neuvoja, mutta toivon kovasti, että löydät vielä kunnollisia ystäviä.

Joissakin ihmisissä ei oikeasti ole mitään vikaa, mutta silti jäävät tai jopa jättäytyvät ulkopuolisiksi. Mun mielestä yleensä ovat aika älykkäitä, vähän hiljaisia ja tosi kilttejä. Ystävystyminen voi olla nykyään enemmänkin verkostoitumista ja pyrkyrimäisyyttä. Introvertit eivät hae huomiota ja itsensä markkinoiminen tuntuu pinnalliselta. Muut tuntuvat siltä, ettei heissä ole paljon kosketuspintaa, joten itsekään ei edes ole kiinnostunut tutustumaan kovin hyvin näihin ihmisiin. 

Joitakin estää ujous ja tosikkomaisuus. Toiset ovat ehkä liian kiinni omissa kuvioissaan (miesystävä ja harrastus) ja tuntuu, että heillä ei ole enää aikaa tai ennen kaikkea kiinnostusta muulle. Jotkut ovat liian hiirulaismaisia ja tylsiä.

Tässä kyökkipsykologin taidoillani muutaman ihmistyypin analysointia.

Kohtalotoveri täälläkin. Paritehtävissä jään aina yksin - aina. Ei mitään poikkeus tapauksia, olen jo tottunut... Ehkä minusta ei vain pidetä. Itse kuitenkin kohtelen toisia niin etteivät he voi loukkaantua.

Sama mulla. :( Missä päin itse asut? Neuvolan vauvakerhoissa kun esikoinen oli pieni,jäin ulkopuolelle. Kukaan ei oikein puhu minulle. Päiväkodissa tuntuu kun toista lasta haen että kaikki muut ryhmän vanhemmat jotka hakee lapsiaan samaan aikaan juttelee ja minulle kukaan ei puhu mitään. Vanhat teini iän ystäväni ei pidä enää yhteyttä joilla on lapsia. Itse asiassa minulla ei ole yhtään ystävää. Mies ja lapset vain. Lapsia kaksi. Itsellä ikää 30v.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:05"]Joissakin ihmisissä ei oikeasti ole mitään vikaa, mutta silti jäävät tai jopa jättäytyvät ulkopuolisiksi. Mun mielestä yleensä ovat aika älykkäitä, vähän hiljaisia ja tosi kilttejä. Ystävystyminen voi olla nykyään enemmänkin verkostoitumista ja pyrkyrimäisyyttä. Introvertit eivät hae huomiota ja itsensä markkinoiminen tuntuu pinnalliselta. Muut tuntuvat siltä, ettei heissä ole paljon kosketuspintaa, joten itsekään ei edes ole kiinnostunut tutustumaan kovin hyvin näihin ihmisiin. 

Joitakin estää ujous ja tosikkomaisuus. Toiset ovat ehkä liian kiinni omissa kuvioissaan (miesystävä ja harrastus) ja tuntuu, että heillä ei ole enää aikaa tai ennen kaikkea kiinnostusta muulle. Jotkut ovat liian hiirulaismaisia ja tylsiä.

Tässä kyökkipsykologin taidoillani muutaman ihmistyypin analysointia.
[/quote]

Hiljainen mä olen tuntemattomien seurassa ja myös kiltti. Voi olla totta, että samanlaisten löytäminen on vaikeaa. Liian pinnallisten ihmisten seura ei oikein kiinnosta ja on totta, etten oikein osaisikaan sosialisoida sellaisten kanssa.
Ap

Ihan sama juttu. Nykyään olen vain jotenkin hyväksynyt sen, että olen kai jotenkin erilainen ja minusta ei jostain syystä pidetä. Ei haittaa enää niin paljon kuin nuorena. Joskus tosin harmittaa, ja lähinnä ihmetyttää miksi se on näin. Yksi mikä minut erottaa monista muista naisista on se, etten osaa esittää sellaista turhannauramis/smalltalk -lässytystä yhtään. Haluan puhua oikeista asioista ja aidosti. Se varmaan rajoittaa. Miesporukoihin pääsen helpommin.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:09"]Sama mulla. :( Missä päin itse asut? Neuvolan vauvakerhoissa kun esikoinen oli pieni,jäin ulkopuolelle. Kukaan ei oikein puhu minulle. Päiväkodissa tuntuu kun toista lasta haen että kaikki muut ryhmän vanhemmat jotka hakee lapsiaan samaan aikaan juttelee ja minulle kukaan ei puhu mitään. Vanhat teini iän ystäväni ei pidä enää yhteyttä joilla on lapsia. Itse asiassa minulla ei ole yhtään ystävää. Mies ja lapset vain. Lapsia kaksi. Itsellä ikää 30v.
[/quote]

Mulla on sama, mies ja kaksi lasta. Olen 25v ja varsinais-suomesta. Kaikkein suurin pelkoni on, että yksinäisyyteni takia lapsetkin jäisi yksinäisiksi. Yritän lähes hysteerisesti saada heille kavereita, mutta stressaan tästä ihan hirveästi.

Voisiko olla niin, että olet niin vakavalla mielellä liikenteessä, että tunnelma kanssasi ei ole enää luontevan rento? Se on melkein ykkösasia kun ihmisiin tutustuu, millainen tunnelma on. Jos on jäykkää ja paineita niskassa, jos kuulee hyvin henkilökohtaisia, raskaitakin asioita, voi olla että ihmiset kiusaantuvat ja perääntyvät. Älä ota näitä itseesi, en tunne sinua alkuunkaan ja siksi en pysty sanomaan, mistä kiikastaa. Yritän arvailla syitä omasta kokemuspiiristäni, miksi joidenkin ihmisten kanssa ei ole ystävyys edennyt. 

Mä olen aina ollut tällainen kanssa!
Nyt nelikymppisenä olen hyväksynyt asian täysin ja nautin lähinnä mieheni ja pian aikuistuvien tyttärieni seurasta. Minulla on muutamia kavereita ja tuttavia onneksi tullut vuosien varrella ja olen huomannut että kyllä minusta pidetään.
Silti aina uudessa porukassa edelleenkin jään ryhmän ulkopuolelle ja paritta. Sama oli lapsena kaikilla kouluasteilla ja aikuisena uusissa ryhmissä.

Kutsut jutustelua lässytykseksi, mikä on melko ylenkatseellinen termi. Mukavien höpöttely on ihmissuhteiden liimaa ja tutustuessa usein puhutaan kevyesti. Jos tuomitsee tavan, jolla toiset puhuvat on aika selvää miksi jäät ulkopuolelle. Lässyttäessään ihmiset muodostavat ystävyyssuhteita ja pitävät yl positiivista mielialaa. Se ei ole turhaa jos elämän tähtäin on kuitenkin olla onnellinen ja tehdä toiset onnelliseksi.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:14"]

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:09"]Sama mulla. :( Missä päin itse asut? Neuvolan vauvakerhoissa kun esikoinen oli pieni,jäin ulkopuolelle. Kukaan ei oikein puhu minulle. Päiväkodissa tuntuu kun toista lasta haen että kaikki muut ryhmän vanhemmat jotka hakee lapsiaan samaan aikaan juttelee ja minulle kukaan ei puhu mitään. Vanhat teini iän ystäväni ei pidä enää yhteyttä joilla on lapsia. Itse asiassa minulla ei ole yhtään ystävää. Mies ja lapset vain. Lapsia kaksi. Itsellä ikää 30v. [/quote] Mulla on sama, mies ja kaksi lasta. Olen 25v ja varsinais-suomesta. Kaikkein suurin pelkoni on, että yksinäisyyteni takia lapsetkin jäisi yksinäisiksi. Yritän lähes hysteerisesti saada heille kavereita, mutta stressaan tästä ihan hirveästi.

[/quote]

Olen itsekkin varsinais-suomesta. Hauska yhteensattuma. Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Itsellä 5v ja 7v. 

Eikä meilläkään koskaan oikein kukaan käy kun ei ole ystäviä,kerran toisen lapsen synttäreille lapsi kutsui 4 lasta joista kaksi jätti tulematta. Tuli tuosta hieman outo olo että johtuuko minusta. Ulkoapäin kukaan ei varmasti uskoisi että en ole ystäviini tekemisissä. Ne jotka haluaisivat nähdä on aina vain samaa että pitäisi lähteä baariin mukaan,he ovat lapsettomia. Viimeksi ehkä vuosi sitten nähnyt heitä kahvin merkeissä turussa. Asun 20min päässä turusta,maaseudulla. En käytä itse alkoholia ollenkaan,absolutisti. Tässäkin voi olla syy miksi minun kanssa ei "jakseta" olla kun olen tylsää seuraa.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:14"][quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:09"]Sama mulla. :( Missä päin itse asut? Neuvolan vauvakerhoissa kun esikoinen oli pieni,jäin ulkopuolelle. Kukaan ei oikein puhu minulle. Päiväkodissa tuntuu kun toista lasta haen että kaikki muut ryhmän vanhemmat jotka hakee lapsiaan samaan aikaan juttelee ja minulle kukaan ei puhu mitään. Vanhat teini iän ystäväni ei pidä enää yhteyttä joilla on lapsia. Itse asiassa minulla ei ole yhtään ystävää. Mies ja lapset vain. Lapsia kaksi. Itsellä ikää 30v.
[/quote]

Mulla on sama, mies ja kaksi lasta. Olen 25v ja varsinais-suomesta. Kaikkein suurin pelkoni on, että yksinäisyyteni takia lapsetkin jäisi yksinäisiksi. Yritän lähes hysteerisesti saada heille kavereita, mutta stressaan tästä ihan hirveästi.
[/quote]

Saako kysyä mistä päin varsinais-suomea? Itse samassa tilanteessa mutta ilman lapsia:)

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:20"]

Kutsut jutustelua lässytykseksi, mikä on melko ylenkatseellinen termi. Mukavien höpöttely on ihmissuhteiden liimaa ja tutustuessa usein puhutaan kevyesti. Jos tuomitsee tavan, jolla toiset puhuvat on aika selvää miksi jäät ulkopuolelle. Lässyttäessään ihmiset muodostavat ystävyyssuhteita ja pitävät yl positiivista mielialaa. Se ei ole turhaa jos elämän tähtäin on kuitenkin olla onnellinen ja tehdä toiset onnelliseksi.

[/quote]

Niin se varmaan on. Mutta tällainen ole, ja kuten jo itsekin sanoin, sen vuoksi varmaan tunnen oloni ulkopuoliseksi.

Kuin minun kynästä! Olen monesti ihmetellyt samaa että mikä mussa on vikana kun on vaikea ystävystyä. Joskun tulee mieleen että oonko liian täydellisen näköinen/oloinen että ihmiset ek uskalla lähestyä. Ois niin mukava löytää samanhenkisiä ihmisiä ja saada vertaistukea :)

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 23:20"]Kutsut jutustelua lässytykseksi, mikä on melko ylenkatseellinen termi. Mukavien höpöttely on ihmissuhteiden liimaa ja tutustuessa usein puhutaan kevyesti. Jos tuomitsee tavan, jolla toiset puhuvat on aika selvää miksi jäät ulkopuolelle. Lässyttäessään ihmiset muodostavat ystävyyssuhteita ja pitävät yl positiivista mielialaa. Se ei ole turhaa jos elämän tähtäin on kuitenkin olla onnellinen ja tehdä toiset onnelliseksi.
[/quote]

En tiedä kenelle puhut, mutta minä en ainakaan ole puhunut mistään lässytyksestä?
Ap