Asioita jotka vain oikeasti köyhä tajuaa

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Murtomaahiihto todella on luksusta. En edes ole köyhä vaan ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen, mutta sukset jäi kauppaan hinnat nähtyäni.

Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta. Sairastuin kun olin työttömänä. ensin sain sairauspäivärahakauden. Sen jälkeen KELA ei myöntänyt määräaikaista kuntoutustukea mutta he myönsivät rahat kuntoutukseen, Työkkäri ei maksanut työttömyyspäivärahaa kun olin työkyvytön ja kävin kuntoutuksessa. Jouduin kertaheitolla nollatuloiseksi. Onneksi sain ttt. Mutta sielläkin sos.virkailija ihmetteli että eihän tässä ole mitään järkeä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Murtomaahiihto todella on luksusta. En edes ole köyhä vaan ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen, mutta sukset jäi kauppaan hinnat nähtyäni.

Maailma oli tosiaan ihan eri noiden köyhien pienviljelijäperheiden aikaan.  Kaikki olivat silloin köyhiä ja kaikilla oli sukset.  Sen ajan köyhät lapset ovat kuitenkin opiskelleet ja työllistyneet ihan eri tavalla kuin nykyajan köyhät.  Jos fiilistelee köyhää lapsuuttaan murtomaahiihdolla ja eväiden syönnillä, niin nykypäivän köyhälle se on aivan vierasta hupia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhällä ei ole niitä joitain kymppejä laittaa pakastimen ostoon.

Jos on jossain ilmaisia pakastimia ne ovat takuulla niitä painavia arkkuja.

En ole kyllä nähnyt missään jalan kainalossa kuljetettavia pakastimia.

No esim Torissa tai roskalavalla varmaan on satunnaisesti myös lahjoitettavia pakastimia. Tai sitten vaan todella, todella edullisia luokka 20€.

Mitä tuohon kävellen kuskaamiseen tulee niin en tarkoittanutkaan mitään valtavia arkkuja tai kaappipakastinta, vaan sellaisia pienempie erillispakastimia jotka on usein metrin luokkaa korkeudeltaan ja ovi edessä. Sellaisen saa helposti kuljetettua myös jalan vaikka käärimällä kelmuun ja pujauttamalla kuormaliinan olan yli. Konstit on monet.

Ja kyllä, olen kantanut tuolla tyylillä paljon isompia ja raskaampiakin esineitä ympäriinsä joten tiedän kokemuksesta, että se on mahdollista eikä edes kovin hankalaa.

Et kertonut, oletko hento 75-vuotias nainen vai tuki-ja liikuntaelinsairas 57-vuotias mies.

Jos et ole kumpikaan, laita faceen/toriin/johonkin ilmoitus hartiapankkiavusta.

Uskon että saat autettua monta ilmaista tai halpaa pakastinta paikkakuntasi vähävaraisille, ja he pystyvät avullasi vähän parantamaan elämäänsä. Jotkut heistä pystyvät varmasti tarjoamaan kahvit kiitokseksi, tai muutaman euron vaivanpalkkaa.

Kirjoituksestasi tuli kyllä sellainen tunne, että olet hyväsydäminen ja autat ihmisiä muutenkin, osuinko oikeaan?

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta. Sairastuin kun olin työttömänä. ensin sain sairauspäivärahakauden. Sen jälkeen KELA ei myöntänyt määräaikaista kuntoutustukea mutta he myönsivät rahat kuntoutukseen, Työkkäri ei maksanut työttömyyspäivärahaa kun olin työkyvytön ja kävin kuntoutuksessa. Jouduin kertaheitolla nollatuloiseksi. Onneksi sain ttt. Mutta sielläkin sos.virkailija ihmetteli että eihän tässä ole mitään järkeä?

Ei ole. Sen sijaan olen sinnitellyt tosi kurjassa työpaikassa, koska olen ymmärtänyt että työstä voi vaihtaa toiseen paljon helpommin kuin työttömän työllistyä, ja että työterveyshuolto on ihan ehdoton, terveyskeskuksesta ei saa kuin buranaa. Köyhä olisi ottanut loparit. Jos olisi edes töihin mennyt, kun voi ne tuet mennä.

Sugar Beth kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasta köyhänä tajuaa sen, kuinka kiinnostavat harrastukset, terveellinen ruoka ja ylipäänsä sosiaaliseen toimintaan osallistuminen maksaa. Kävely ja luonnossa samoileminen eivät pidemmän päälle tuo elämään sisältöä saatika sosiaalisuutta. Vähävaraisuus ajaa tylsään ja yksitoikkoiseen elämään. Yksinkertaisen ja hitaan elämän ylistäminen ei tuo tippaakaan lohdutusta, jos persoonaltaan on menevä ja nauttii vaihtelusta sekä aktiivisuudesta. Köyhyys ajaa kokemusmaailman ja elämänpiirin supistumiseen. Sen tajuaa sitten, kun rahat ovat vähissä ja tilanne on jatkunut vuosia.  

netissä (etenkin facessa) on paljon mahdollisuuksia vaikka löytää itselleen kävely- tai samoiluseuraa ja liikuntaporukoita. on mahdollista löytää peliporukoita, on mahdollista löytää autollinen kaveri, on mahdollista löytää sosiaalista seuraa, siis ihan vain juttukaveria.

Köyhyys ei periydy, vaan vanhempien asenne elämään ja rahankäyttöön opitaan lapsuuden kodissa.  Tämä on siis asenne, joka on mahdollista muuttaa itse vaikkapa sitten kun kun on muuttanut pois vanhempien luota. Se on mahdollista. Jos haluat päästä eroon köyhyydestä, etsi itsellesi kaveri, joka on sen onnistunut tekemään.

Täällä on useampikin kirjoittaja kertonut, ettei ole facessa, kuka mistäkin syystä. Yksi eläkeläisrouva totesi, ettei some tunnu luontevalta. Oma äitini oli 92-vuotiaana hyvinkin aktiivinen netintutkija (hän oli myös innokas bb-fani, jolle avasin joka vuosi 24/7n; ei ihan perusmamma siis ☺), mutta ymmärrän hyvin niitä, joita ei netti houkuttele. En minäkään facessa verkostoidu, ja avasin tilin vain voidakseni seurata yhden suosikkikirjailijani, Susan Elisabeth Phillipsin, ihania päivityksiä.

Edellämainittu rouva kertoi nauttivansa suuresti kahvilatapaamisista ystävien kanssa - hän otti kantaa siihen, miksi kahvilat on keksitty, ja miksi pienituloiset ovat kiinnostuneita niistä, vaikka ne muiden mielestä ovat "tulotasolle sopimattomia", kuten eräs kommentoija suvaitsi todeta. Perheellisten, aktiivisten ihmisten voi olla vaikea muistaa, että on myös eri syistä yksinäisiä, joille esim. juuri tuo APn mainitsema konditoriakäynti on hyväksi ja tarpeellistakin! Koetetaan ajatella myös niitä, jotka elävät eri tilanteessa ja eri elämänpiirissä, eikö vain? ☺

jos on olemassa keino, mutta ei sitä käytä, niin silloin se on oma valinta.  taas tuossa sinun vastauksessasi näkyy ettet osaa lukea: sinulle annetussa vastauksessa kerrotiin, että keinoja on löytää seuraa.  siinä ei sanottu, että se ainoa keino on face.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhällä ei ole niitä joitain kymppejä laittaa pakastimen ostoon.

Jos on jossain ilmaisia pakastimia ne ovat takuulla niitä painavia arkkuja.

En ole kyllä nähnyt missään jalan kainalossa kuljetettavia pakastimia.

No esim Torissa tai roskalavalla varmaan on satunnaisesti myös lahjoitettavia pakastimia. Tai sitten vaan todella, todella edullisia luokka 20€.

Mitä tuohon kävellen kuskaamiseen tulee niin en tarkoittanutkaan mitään valtavia arkkuja tai kaappipakastinta, vaan sellaisia pienempie erillispakastimia jotka on usein metrin luokkaa korkeudeltaan ja ovi edessä. Sellaisen saa helposti kuljetettua myös jalan vaikka käärimällä kelmuun ja pujauttamalla kuormaliinan olan yli. Konstit on monet.

Ja kyllä, olen kantanut tuolla tyylillä paljon isompia ja raskaampiakin esineitä ympäriinsä joten tiedän kokemuksesta, että se on mahdollista eikä edes kovin hankalaa.

Et kertonut, oletko hento 75-vuotias nainen vai tuki-ja liikuntaelinsairas 57-vuotias mies.

Jos et ole kumpikaan, laita faceen/toriin/johonkin ilmoitus hartiapankkiavusta.

Uskon että saat autettua monta ilmaista tai halpaa pakastinta paikkakuntasi vähävaraisille, ja he pystyvät avullasi vähän parantamaan elämäänsä. Jotkut heistä pystyvät varmasti tarjoamaan kahvit kiitokseksi, tai muutaman euron vaivanpalkkaa.

Kirjoituksestasi tuli kyllä sellainen tunne, että olet hyväsydäminen ja autat ihmisiä muutenkin, osuinko oikeaan?

Kaurismäkeläinen idylli köyhyydestä on aina avuliaisuus, pyyteettömyys ja hyväsydämiset ihmiset.  Oikeassa elämässä on itsekkäitä ja hulluja, jotka voivat ottaa avun vastaan, mutta haukkuvat palkaksi tai käyttäytyvät muuten niin oudosti, että jää kahvit haaveeksi.  Useammin avuntarjoukseen ei edes vastata, tai pyritään hyötymään siitä itse tyyliin "minulla on pieni pakettiauto, voisin tulla talkooavuksi pientä korvausta vastaan".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Köyhäily harrastuksena on aivan eri asia kuin koko elämäntilanteen lävistävä köyhyys. Köyhä ymmärtää, että on varakkaan mielestä vaatimatonta syödä hiihtolenkillä eväitä kannonnokassa, mutta silti tapa on yhtä kaukana omasta arjesta kuin kauniit kuvat sisustuslehden sivuilla.

Voi toki köyhälläkin sinänsä olla sukset ja eväät, mutta noin yleisellä tasolla köyhyys ei ole köyhäilyä.

Ymmärsin kommentin ihan pelkkänä toteamuksena, että kun on elänyt lapsuuden köyhyydessä, niin tapa elää säästeliäästi on jäänyt aikuisuuteenkin, vaikka rahaakin jo olisi. Toisin sanoen elää kuten aina ennenkin, ilman erityistä köyhäilyllä hekumointia.

Korjaan, että jälkimmäisen lauseen voi jättää pois: pienviljelijäperheen lapsihan kertoo köyhäilevänsä intohimoisesti. En kyllä näe siinä edelleenkään mitään negatiivista. Pitäisikö aina laittaa kaikki raha menemään, jos sitä on?

Miksi pitää mennä toiseen ääripäähän, eli "laittaa kaikki raha menemään"?  Köyhän elämä ei todellakaan ole tuota mustavalkoajattelua "nuuka/tuhluri", vaan päivittäistä selviytymistä sillä mitä on juuri nyt.

Köyhää ei haittaisi yhtään vaikka köyhäilijä kävisi hiihtolenkilllään lettukahvilassa kaakaolla, koska senkin pitäjä voi olla pienituloinen, joka yrittää työllistää  sesonkikahvilalla itseään.  Jos hiihtelijä ajattelee näyttävänsä köyhälle esimerkkiä, kun syö eväitä kannonnokassa, niin kiitos ei, ei tarvitse.  Köyhä ei samaistu tilanteeseen yhtään enempää kuin lukiessaan lehdestä herttuatar Meghanin vieraillleen kodittomien luona kadulla.  

Joudun näköjään jankkaamaan, että en ymmärrä miksi pitää suhtautua negatiivisesti jonkun tuntemattoman henkilön toteamukseen siitä, että kun on elänyt lapsuutensa köyhyydessä, moni totuttu tapa säilyy aikuisenakin, vaikka rahaa olisi jo laittaa vaikka mihin. Tottakai tilanne on silloin väistämättä eri kuin joutua vielä aikuiselämässäkin laskemaan jokainen menonsa sentilleen. Se, että kertoo omasta historiastaan ja nykytilanteestaan, ei tarkoita etteikö samalla voi olla tajua siitä todellisuudesta, jossa joku toinen joka sentin laskija joutuu elämään (jatkuvasti varakkaasti eläneiltä se tosin todennäköisesti puuttuu). Hän ei ollut tuputtamassa hiihtoretkiä ym. oikeasti tällä hetkellä köyhille, kuten niin moni pihalla oleva lumiukko tässä keskustelussa.

Keskusteluketjun arvokkainta antia on tietenkin todelliset tämänhetkiset köyhyyden kokemukset, mutta mielestäni tämäkin on hyvä näkökulma muiden joukossa - lapsuus- ja opiskeluaikoina köyhyydessä eläneen näkökulma.

Tiivistettynä; on veetuilua tai tilannetajuttomuutta kertoa nauttivansa köyhäilystä sellaisille, jotka kärsivät köyhyydestä.  Vähän niin kuin istahtaisit terveyskeskuksen eteisessä pyörätuoliin ja rullaisit sillä jonkun invalidin luo kertomaan, että sinusta tämä on kiva tapa kulkea.

Minä jäin työttömäksi ja muutaman vuoden kuluessa menetin suurin piirtein kaiken, minkä voi menettää. Kaksi hyville eläkepäiville päässyttä kaveriani jaksoi selittää sitä, että pitäisi vain jaksaa nauttia pikkuasioista kuten teehetkestä terassilla. Minulla ei ollut terassia eikä teekuppiakaan (nyt on teekuppi), ja asunnottomuuden ahdistus oli muutenkin (ja on edelleen) kaiken muun ylitse käyvä tunne.

Nämä kaksi kaveria valittivat mielellään sitä, että "eihän tällä eläkkeellä elä". Ei varmaan eläisikään, jollei taloudessa olisi myös varakkaan puolison eläkettä, jo 70-luvulla hankittuja sijoitusasuntoja ja muuta huomattavaa varallisuutta. Eivät nuo kaksi kaveria ilkeitä olleet, vaan he kerta kaikkiaan eivät ymmärtäneet. Heille köyhyys oli "opiskelijan köyhyyttä" eli sitä, että rahaa on hyvin vähän, mutta tulevaisuus on pitkä ja täynnä mahdollisuuksia, ja sitä, että turistibussin vierellä juoksee lapsia käsi ojossa kerjäämässä pikkurahaa. "Heillä oli niin iloiset silmätkin ja ihana hymy. Kyllä köyhäkin voi olla onnellinen."

Puhun näistä kavereistani menneessä aikamuodossa, koska katkaisin välit kumpaankin. Kuukausien kuluessa he siirsivät itsensä minun yläpuolelleni. Kun rehellisestä ymmärtämättömyydestä tuli ylemmyydentuntoista letkauttelua ja esimerkiksi ulkonäöstä huomauttelua ("sinä näytät ihan hirveältä, tuo tukka on kauhea, kauhea, kauhea"), minulle riitti.

Miiksi köyhä menettää aina kaiken pienimmästäkin vastoinkäymisestä? Minä jos jään työttömäksi nyt 50 vuotiaana, niin myyn velattoman kotini ja summalla elän mukavasti, vaikka en koskaan enää työllistyisi. Lukisin itseni myös hoitajaksi ja saisin työpaikan, palkka puoliintuisi mutta en olisi köyhä.

Miksi köyhällä kaikki aina kosahtaa yhteen pesukoneeseen? Perintöä en ole saanut, muuta kun järkeä.

Jos sairastun, saan vakuutuskorvausta kun olen takunnut itseni vakuuttaa. Ja hyvää sairaspäivärahaa, kun on ollut kunnon tulot. Mutta köyhä ei ole voinut tehdä mitään, kun voi tuet mennä, tiedetään.

Ai miksi aina? Miksi sinä aina kyselet tyhmiä?

Minun yritykseltäni loppuivat työt, kun sekä asiakasyritykset että työt siirtyivät kaukomaille. Muutaman vuoden kuluessa "kosahti" kaikki muu, kun yrittäjyydestä ei ole aina yksinkertaista päästä neuvonnan ja tukien piiriin. Muun muassa eläkkeeni pieneni tuntuvasti sen vuoksi, että yhtenä viimeisistä yrityksistäni pysytellä plussan puolella anoin takaisin vuosien YELin ja maksoin sillä laskuja. Tiedätkö muuten sitä, millä tavalla ammatinharjoittaminen eroaa muista yritysmuodoista?

En lue itseäni hoitajaksi, koska TE-toimisto ei salli enempää opiskelemista - maisterintutkinnon päälle sain sentään lukea yhden pienemmän - eikä asunnottomuuden tuoksinassa loukkaamani selkä salli minun nostella kevyitäkään ihmisiä.

Toivottavasti sinullekin käy huonosti. Minä olin aikoinani ihan kiva ihminen, ja silti kävi näin. Sinä olet ikävä ihminen, joten sinulle olisi ihan oikein, että sinulle kävisi näin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhällä ei ole niitä joitain kymppejä laittaa pakastimen ostoon.

Jos on jossain ilmaisia pakastimia ne ovat takuulla niitä painavia arkkuja.

En ole kyllä nähnyt missään jalan kainalossa kuljetettavia pakastimia.

No esim Torissa tai roskalavalla varmaan on satunnaisesti myös lahjoitettavia pakastimia. Tai sitten vaan todella, todella edullisia luokka 20€.

Mitä tuohon kävellen kuskaamiseen tulee niin en tarkoittanutkaan mitään valtavia arkkuja tai kaappipakastinta, vaan sellaisia pienempie erillispakastimia jotka on usein metrin luokkaa korkeudeltaan ja ovi edessä. Sellaisen saa helposti kuljetettua myös jalan vaikka käärimällä kelmuun ja pujauttamalla kuormaliinan olan yli. Konstit on monet.

Ja kyllä, olen kantanut tuolla tyylillä paljon isompia ja raskaampiakin esineitä ympäriinsä joten tiedän kokemuksesta, että se on mahdollista eikä edes kovin hankalaa.

Et kertonut, oletko hento 75-vuotias nainen vai tuki-ja liikuntaelinsairas 57-vuotias mies.

Jos et ole kumpikaan, laita faceen/toriin/johonkin ilmoitus hartiapankkiavusta.

Uskon että saat autettua monta ilmaista tai halpaa pakastinta paikkakuntasi vähävaraisille, ja he pystyvät avullasi vähän parantamaan elämäänsä. Jotkut heistä pystyvät varmasti tarjoamaan kahvit kiitokseksi, tai muutaman euron vaivanpalkkaa.

Kirjoituksestasi tuli kyllä sellainen tunne, että olet hyväsydäminen ja autat ihmisiä muutenkin, osuinko oikeaan?

Kaurismäkeläinen idylli köyhyydestä on aina avuliaisuus, pyyteettömyys ja hyväsydämiset ihmiset.  Oikeassa elämässä on itsekkäitä ja hulluja, jotka voivat ottaa avun vastaan, mutta haukkuvat palkaksi tai käyttäytyvät muuten niin oudosti, että jää kahvit haaveeksi.  Useammin avuntarjoukseen ei edes vastata, tai pyritään hyötymään siitä itse tyyliin "minulla on pieni pakettiauto, voisin tulla talkooavuksi pientä korvausta vastaan".

Yksinäisen naisihmisen ei tosiaan kande uskaltaa ottaa mitään epäilyttäviä aputarjouksia vastaan. Tätäkään monet eivät ymmärrä. Minä en ainakaan menisi ventovieraan pakettiautoon. Tai päästäisi ventovieraita kotiini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Köyhäily harrastuksena on aivan eri asia kuin koko elämäntilanteen lävistävä köyhyys. Köyhä ymmärtää, että on varakkaan mielestä vaatimatonta syödä hiihtolenkillä eväitä kannonnokassa, mutta silti tapa on yhtä kaukana omasta arjesta kuin kauniit kuvat sisustuslehden sivuilla.

Voi toki köyhälläkin sinänsä olla sukset ja eväät, mutta noin yleisellä tasolla köyhyys ei ole köyhäilyä.

Ymmärsin kommentin ihan pelkkänä toteamuksena, että kun on elänyt lapsuuden köyhyydessä, niin tapa elää säästeliäästi on jäänyt aikuisuuteenkin, vaikka rahaakin jo olisi. Toisin sanoen elää kuten aina ennenkin, ilman erityistä köyhäilyllä hekumointia.

Korjaan, että jälkimmäisen lauseen voi jättää pois: pienviljelijäperheen lapsihan kertoo köyhäilevänsä intohimoisesti. En kyllä näe siinä edelleenkään mitään negatiivista. Pitäisikö aina laittaa kaikki raha menemään, jos sitä on?

Miksi pitää mennä toiseen ääripäähän, eli "laittaa kaikki raha menemään"?  Köyhän elämä ei todellakaan ole tuota mustavalkoajattelua "nuuka/tuhluri", vaan päivittäistä selviytymistä sillä mitä on juuri nyt.

Köyhää ei haittaisi yhtään vaikka köyhäilijä kävisi hiihtolenkilllään lettukahvilassa kaakaolla, koska senkin pitäjä voi olla pienituloinen, joka yrittää työllistää  sesonkikahvilalla itseään.  Jos hiihtelijä ajattelee näyttävänsä köyhälle esimerkkiä, kun syö eväitä kannonnokassa, niin kiitos ei, ei tarvitse.  Köyhä ei samaistu tilanteeseen yhtään enempää kuin lukiessaan lehdestä herttuatar Meghanin vieraillleen kodittomien luona kadulla.  

Joudun näköjään jankkaamaan, että en ymmärrä miksi pitää suhtautua negatiivisesti jonkun tuntemattoman henkilön toteamukseen siitä, että kun on elänyt lapsuutensa köyhyydessä, moni totuttu tapa säilyy aikuisenakin, vaikka rahaa olisi jo laittaa vaikka mihin. Tottakai tilanne on silloin väistämättä eri kuin joutua vielä aikuiselämässäkin laskemaan jokainen menonsa sentilleen. Se, että kertoo omasta historiastaan ja nykytilanteestaan, ei tarkoita etteikö samalla voi olla tajua siitä todellisuudesta, jossa joku toinen joka sentin laskija joutuu elämään (jatkuvasti varakkaasti eläneiltä se tosin todennäköisesti puuttuu). Hän ei ollut tuputtamassa hiihtoretkiä ym. oikeasti tällä hetkellä köyhille, kuten niin moni pihalla oleva lumiukko tässä keskustelussa.

Keskusteluketjun arvokkainta antia on tietenkin todelliset tämänhetkiset köyhyyden kokemukset, mutta mielestäni tämäkin on hyvä näkökulma muiden joukossa - lapsuus- ja opiskeluaikoina köyhyydessä eläneen näkökulma.

Tiivistettynä; on veetuilua tai tilannetajuttomuutta kertoa nauttivansa köyhäilystä sellaisille, jotka kärsivät köyhyydestä.  Vähän niin kuin istahtaisit terveyskeskuksen eteisessä pyörätuoliin ja rullaisit sillä jonkun invalidin luo kertomaan, että sinusta tämä on kiva tapa kulkea.

Minä jäin työttömäksi ja muutaman vuoden kuluessa menetin suurin piirtein kaiken, minkä voi menettää. Kaksi hyville eläkepäiville päässyttä kaveriani jaksoi selittää sitä, että pitäisi vain jaksaa nauttia pikkuasioista kuten teehetkestä terassilla. Minulla ei ollut terassia eikä teekuppiakaan (nyt on teekuppi), ja asunnottomuuden ahdistus oli muutenkin (ja on edelleen) kaiken muun ylitse käyvä tunne.

Nämä kaksi kaveria valittivat mielellään sitä, että "eihän tällä eläkkeellä elä". Ei varmaan eläisikään, jollei taloudessa olisi myös varakkaan puolison eläkettä, jo 70-luvulla hankittuja sijoitusasuntoja ja muuta huomattavaa varallisuutta. Eivät nuo kaksi kaveria ilkeitä olleet, vaan he kerta kaikkiaan eivät ymmärtäneet. Heille köyhyys oli "opiskelijan köyhyyttä" eli sitä, että rahaa on hyvin vähän, mutta tulevaisuus on pitkä ja täynnä mahdollisuuksia, ja sitä, että turistibussin vierellä juoksee lapsia käsi ojossa kerjäämässä pikkurahaa. "Heillä oli niin iloiset silmätkin ja ihana hymy. Kyllä köyhäkin voi olla onnellinen."

Puhun näistä kavereistani menneessä aikamuodossa, koska katkaisin välit kumpaankin. Kuukausien kuluessa he siirsivät itsensä minun yläpuolelleni. Kun rehellisestä ymmärtämättömyydestä tuli ylemmyydentuntoista letkauttelua ja esimerkiksi ulkonäöstä huomauttelua ("sinä näytät ihan hirveältä, tuo tukka on kauhea, kauhea, kauhea"), minulle riitti.

Hyvätuloiset naiset eli miehen rahoilla elävät, ovat hyvin usein ihan omassa kuplassaan eläviä. Usein herää säälintunteita ja tekisi mieli päätä taputtaa "voi sua pientä"-lausein, kun ovat pihalla kuin lumiukot. Silloin sitä ajattelee ja joskus tulee sanottua "on se luojan lykky että sullakin on mies elättämässä, miten pärjäisit omilla tuloillasi". No eihän ne pärjäis. Mutta miehen taloudellisella tuella on hyvä katsella alaspäin. Tilannehan muuttuisi aika lailla jos mies ottaisi ja lähtisi. Sitten me köyhät oltais niitä olkapäitä ja neuvonantajia. Kuten minun siskolleni kävi vuosia sitten kun erosi miehestään. Ensin äidin piti ostaa huonekalut hänelle ja minun neuvoa paperitöissä (silloin ei ollut nettiä). Onneksi löysi uuden elättäjän ja nyt on sitten käteviä neuvoja köyhälle. Etsin asuntoa ja hän löytää minulle aina "sopivia" asuntoja joissa vastike on 400€ (tulot on 540€). Neuvoo myös miten omakotitalon tavaroiden kanssa voi muuttaa kaksioon ihan helposti, sen kun ottaa ja pakkaa vaan kaiken. Kirjaesimerkki naisesta joka tarvitsee miehen pysyäkseen hengissä ja selvitäkseen arjesta. Näitä on paljon ja nämä on niitä kaikkein viisaimpia neuvojia elämässä. Jos kysyy miten neuvoja itse on samassa köyhässä tilanteessa pärjännyt, vastausta ei tule koska sellaista ei ole ollut hänen elämässään, joku toinen on aina maksanut. Kuitenkin pitää itseään pätevänä neuvomaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Köyhäily harrastuksena on aivan eri asia kuin koko elämäntilanteen lävistävä köyhyys. Köyhä ymmärtää, että on varakkaan mielestä vaatimatonta syödä hiihtolenkillä eväitä kannonnokassa, mutta silti tapa on yhtä kaukana omasta arjesta kuin kauniit kuvat sisustuslehden sivuilla.

Voi toki köyhälläkin sinänsä olla sukset ja eväät, mutta noin yleisellä tasolla köyhyys ei ole köyhäilyä.

Ymmärsin kommentin ihan pelkkänä toteamuksena, että kun on elänyt lapsuuden köyhyydessä, niin tapa elää säästeliäästi on jäänyt aikuisuuteenkin, vaikka rahaakin jo olisi. Toisin sanoen elää kuten aina ennenkin, ilman erityistä köyhäilyllä hekumointia.

Korjaan, että jälkimmäisen lauseen voi jättää pois: pienviljelijäperheen lapsihan kertoo köyhäilevänsä intohimoisesti. En kyllä näe siinä edelleenkään mitään negatiivista. Pitäisikö aina laittaa kaikki raha menemään, jos sitä on?

Miksi pitää mennä toiseen ääripäähän, eli "laittaa kaikki raha menemään"?  Köyhän elämä ei todellakaan ole tuota mustavalkoajattelua "nuuka/tuhluri", vaan päivittäistä selviytymistä sillä mitä on juuri nyt.

Köyhää ei haittaisi yhtään vaikka köyhäilijä kävisi hiihtolenkilllään lettukahvilassa kaakaolla, koska senkin pitäjä voi olla pienituloinen, joka yrittää työllistää  sesonkikahvilalla itseään.  Jos hiihtelijä ajattelee näyttävänsä köyhälle esimerkkiä, kun syö eväitä kannonnokassa, niin kiitos ei, ei tarvitse.  Köyhä ei samaistu tilanteeseen yhtään enempää kuin lukiessaan lehdestä herttuatar Meghanin vieraillleen kodittomien luona kadulla.  

Joudun näköjään jankkaamaan, että en ymmärrä miksi pitää suhtautua negatiivisesti jonkun tuntemattoman henkilön toteamukseen siitä, että kun on elänyt lapsuutensa köyhyydessä, moni totuttu tapa säilyy aikuisenakin, vaikka rahaa olisi jo laittaa vaikka mihin. Tottakai tilanne on silloin väistämättä eri kuin joutua vielä aikuiselämässäkin laskemaan jokainen menonsa sentilleen. Se, että kertoo omasta historiastaan ja nykytilanteestaan, ei tarkoita etteikö samalla voi olla tajua siitä todellisuudesta, jossa joku toinen joka sentin laskija joutuu elämään (jatkuvasti varakkaasti eläneiltä se tosin todennäköisesti puuttuu). Hän ei ollut tuputtamassa hiihtoretkiä ym. oikeasti tällä hetkellä köyhille, kuten niin moni pihalla oleva lumiukko tässä keskustelussa.

Keskusteluketjun arvokkainta antia on tietenkin todelliset tämänhetkiset köyhyyden kokemukset, mutta mielestäni tämäkin on hyvä näkökulma muiden joukossa - lapsuus- ja opiskeluaikoina köyhyydessä eläneen näkökulma.

Ensinnäkin monista näistä kertomuksista kuultaa mestaroimisen tai jotenkin itsensä hyväksi ja järkeväksi ihmiseksi luokitteleminen.

"Kuulkaas nyt köyhät kun minäkin, joka olen ollut köyhä..."

Toisekseen en aina usko, että he kuitenkaan ymmärtävät miltä tuntuu kun joku nyt rämpii köyhänä ja he ovat siitä päässeet pois. Asiat unohtuu helposti. Se ei ole sama tilanne kuitenkaan kun nyt ON mahdollisuus elää paremmin.

Se ei ole aitoa vertaistukea vaikka niin joku luulee.

Kolmas on se, että ne jotka ovat oikeasti köyhiä ja ihan oikeasti kampailevat niin rahanpuutteen, jaksamisen, masennuksen, laskujen maksun, mitä moninaisempien köyhyydestä johtuvien ongelmien ja lieveilmiöiden kanssa eivät vaan jaksa ymmärtää miten jotkut jaksava leikkiä köyhää ja leikkiköyhäillä.

Se vaan tuntuu kovin irvokkaalta ja jopa groteskilta. Kun joku uupuu ihan äärimmilleen oikeasti köyhyydessä omassa elämässään ja joku pitää sitä kivana harrastuksena ja leikkimisenä.

Vielä lisämausteena ärsytykseen köyhyydellä leikkimiseen köyhä tietää, että itse ei voi lopettaa köyhyyttään niin halutessaan tai kyllästyessään. Tai esimerkiksi jos sairastuu ja se vie voimia niin silti köyhyys jatkuu seuraisena voimanviejänä. Tuli mikä vaikea lisätilanne tahansa.

Mutta köyhyydestä pois päässyt voi lopettaa leikkiköyhyyden, koska tahansa.

Olen ollut köyhä ja muistan kyllä edelleen oikein hyvin sen turvattomuuden, stressin ja hädän mitä vähävaraisuus aiheuttaa. En ole edelleenkään rikas, mutta olen vielä vuosienkin jälkeen jatkuvasti kiitollinen siitä kuinka vakaalta elämä tuntuu kun voi ostaa ruokaa joka päivä, voi ostaa lääkkeitä, maksaa laskut eräpäivänä. Voi jopa auttaa tarvittaessa tuttuja eläkeläisiä ja muita pienituloisia. Asioiden ostaminen ja rahan tuhlaaminen esim mäkkärillä syödessä hirvittää edelleen. Köyhyyden aiheuttama huoli ja stressi oli niin valtava etten ymmärrä miten sen voisi unohtaa.

Sinä olet empaattinen ja ymmärrät. Vaikka ole päässyt pois vakaaseen elämään.

Ihmettelen miksi ei näitä vastaavia kertomuksia ole täällä enemmänkin. Koska hyvin monet ihmiset ovat erittäin kiitollisia juuri siitä vakauden tunteesta ja siitä, että voivat myös nyt auttaa muita ja tuottaa iloa muillekin.

Miksiköhän niin moni kertoo, ettei nytkään nauti elämästään vaikka olisi mahdollisuss.

Saati sanoisi, että on todella vapauttavaa olla huolettomasti, siis ainakin toimeentulon suhteen.

Kaikilla meillä on kuitakin juolia, oli sitten köyhä tai rikas.

Myös huvittaa kun rikkaat aina viittaavat, että ei se raha pelkästään auta kun heillä on muita vastoinkäymisiä.

Miten ihmeessä eivät ymmärrä, että niitä samoja muita vastoinkäymisiä on myös köyhillä.

Sairautta, kuolemia, masennusta, ihmisduhteissa ongelmia jne.

Sen köyhhyden lisäksi.

Ei se nyt niin mene, että köyhillä on pelkkä köyhyys, kohtalo armahtaa heitä muilta vaikeuksilta.

Ja varakkailla on kohtalona nämä kaikki köyhien skippaamat vastoinkäymiset

Köyhillä on juuri usein esimerkiksi masennusta ja kuolema niittää ympärillä niin rikasta kuin köyhääkin.

Opposition tärkeys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täältä kuopasta, hei! Tarkoitin vain, että oikeasti köyhä vinguttaa sitä korttia ihan eri tahtiin kuin hyväosainen.

 Ei se nyt noinkaan ole. Hyväosoainenkin voi elää kitsaasti. 

Kulutustottumukset ovat jo niin kuopassa, ette oikein pysty oikein mistään säästämään, kiitos vaan neuvosta.

Ja edelleen, minun vaatimattomilla ostoksillani en bonuksia kerrytä, ikävä tuottaa pettymys.

Miten bonuskortti auttaa muuttamaan minun jo todella alhaisia kulutustottumuksia?

Kasvattaako se jotenkin minun kuukaudessa saamaani rahasummaa? Ja kuinka paljon? Anna joku rahallinen esimerkki, että tyhmä köyhä tajuaa.

anna listaus kaikista kuukauden aikana tekemistäsi ostoksista, yksityiskohtaisesti, ei mitään sellaista, että ruokaan 50 euroa, käyttötavaroihin 10 euroa, vaan selkeä yksilöity lista, niin katsotaan. Lisäksi tulot ja tuet ja avustukset.

On se kumma kun oikeasti köyhät kertoo jotain, minkä ovat itse tajunneet todeksi niin hyväosaisten vaan täytyy päkättää vastaan.

tällä palstalla yksikään köyhä ei ole vielä suostunut avamaan köyhyyttään yksityiskohtaisesti, jotta olisimme voineet nähdä omin silmin, että mitään ei oikeasti ole tehtävissä, siksi teihin ei täällä uskota, tai osaamiseenne.

Siis onko teillä jokin lista valmiina mitä voi esitellä muille?

Ei valmiina tietenkään, mutta pitäähän sitä sen verran vaivautua, että kaivaa esille kuitit ja tiliotteet ja naputtelee hankinnat ja niiden summat tänne nettipalstalle, jotta tuo valopää saisi päivittelemistä.

"Ei ole vielä suostunut avaaman köyhyyttään yksityiskohtaisesti" on kyllä niin veemäinen ilmaus, että sen suustaan päästäneelle toivoisi vähintään syyhyä kesän ajaksi.

Minä olin se kuopassa oleva köyhä, jota tämä henkilö piikitteli ja lainasi otteita. Minä en kysynyt ensin mitään neuvoa vaan hän ensin moitti minua kun en ymmärtänut kuinka paljon minulle on etua S-bonuskortista eikä uskonut, ettei niitä bonuksia minulle köyhälle kerry.

Minä sanoin, että saisinko HÄNELTÄ jonkin laskelman kuinka pajon rahatuloni lisääntyy jos otan tuon kortin. Ei hän näemmä sitten pystynytkään faktaa tästä väittämästään osoittamaan vaikka oli kovin tuohtunut minuun.

No se sitten kääntyikin niin, että pyytämääni faktaa tähän bonuskortin hyötyihin ei tullut vaan asia kääntyikin niin, että HÄN pyysi MINUA toimittamaan yksityiskohtaisen ja seikkaperäisen listan mihin kulutan. Ei kuulemma riitä, että ruoka 50 euroa, hygienia 20 euroa...

En siis varsinaisesti pyytänyt neuvoa vaan faktaa.

Miksi minun pitäisi toimittaa yksityiselämääni koskevaa tietoa tänne? Ja miksi hän ei toimittanut minulle väittämäänsä faktatietoa miten köyhä saa kertymään bonuksia tai muita etuja kun ostot ovat kuukaudessa hyvin pienet. Hän olisi voinut laittaa jonkun taulukon eri ostosummille kuukaudessa. Jos siis olisi ollut tosissaan muuta kuin nöyryyttämismielessä

Köyhän on järkevää ostaa myös jostain muusta liikkeestä jos siellä on vielä edullisempi joku tuote. Silloin ne pienet ostosummat pirstaloituvat vielä eri kauppoihin.

Huomasin tuon sivusta. Törkeää käytöstä tuolta henkilöltä. Tsemppiä sulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Köyhäily harrastuksena on aivan eri asia kuin koko elämäntilanteen lävistävä köyhyys. Köyhä ymmärtää, että on varakkaan mielestä vaatimatonta syödä hiihtolenkillä eväitä kannonnokassa, mutta silti tapa on yhtä kaukana omasta arjesta kuin kauniit kuvat sisustuslehden sivuilla.

Voi toki köyhälläkin sinänsä olla sukset ja eväät, mutta noin yleisellä tasolla köyhyys ei ole köyhäilyä.

Ymmärsin kommentin ihan pelkkänä toteamuksena, että kun on elänyt lapsuuden köyhyydessä, niin tapa elää säästeliäästi on jäänyt aikuisuuteenkin, vaikka rahaakin jo olisi. Toisin sanoen elää kuten aina ennenkin, ilman erityistä köyhäilyllä hekumointia.

Korjaan, että jälkimmäisen lauseen voi jättää pois: pienviljelijäperheen lapsihan kertoo köyhäilevänsä intohimoisesti. En kyllä näe siinä edelleenkään mitään negatiivista. Pitäisikö aina laittaa kaikki raha menemään, jos sitä on?

Miksi pitää mennä toiseen ääripäähän, eli "laittaa kaikki raha menemään"?  Köyhän elämä ei todellakaan ole tuota mustavalkoajattelua "nuuka/tuhluri", vaan päivittäistä selviytymistä sillä mitä on juuri nyt.

Köyhää ei haittaisi yhtään vaikka köyhäilijä kävisi hiihtolenkilllään lettukahvilassa kaakaolla, koska senkin pitäjä voi olla pienituloinen, joka yrittää työllistää  sesonkikahvilalla itseään.  Jos hiihtelijä ajattelee näyttävänsä köyhälle esimerkkiä, kun syö eväitä kannonnokassa, niin kiitos ei, ei tarvitse.  Köyhä ei samaistu tilanteeseen yhtään enempää kuin lukiessaan lehdestä herttuatar Meghanin vieraillleen kodittomien luona kadulla.  

Joudun näköjään jankkaamaan, että en ymmärrä miksi pitää suhtautua negatiivisesti jonkun tuntemattoman henkilön toteamukseen siitä, että kun on elänyt lapsuutensa köyhyydessä, moni totuttu tapa säilyy aikuisenakin, vaikka rahaa olisi jo laittaa vaikka mihin. Tottakai tilanne on silloin väistämättä eri kuin joutua vielä aikuiselämässäkin laskemaan jokainen menonsa sentilleen. Se, että kertoo omasta historiastaan ja nykytilanteestaan, ei tarkoita etteikö samalla voi olla tajua siitä todellisuudesta, jossa joku toinen joka sentin laskija joutuu elämään (jatkuvasti varakkaasti eläneiltä se tosin todennäköisesti puuttuu). Hän ei ollut tuputtamassa hiihtoretkiä ym. oikeasti tällä hetkellä köyhille, kuten niin moni pihalla oleva lumiukko tässä keskustelussa.

Keskusteluketjun arvokkainta antia on tietenkin todelliset tämänhetkiset köyhyyden kokemukset, mutta mielestäni tämäkin on hyvä näkökulma muiden joukossa - lapsuus- ja opiskeluaikoina köyhyydessä eläneen näkökulma.

Tiivistettynä; on veetuilua tai tilannetajuttomuutta kertoa nauttivansa köyhäilystä sellaisille, jotka kärsivät köyhyydestä.  Vähän niin kuin istahtaisit terveyskeskuksen eteisessä pyörätuoliin ja rullaisit sillä jonkun invalidin luo kertomaan, että sinusta tämä on kiva tapa kulkea.

Minä jäin työttömäksi ja muutaman vuoden kuluessa menetin suurin piirtein kaiken, minkä voi menettää. Kaksi hyville eläkepäiville päässyttä kaveriani jaksoi selittää sitä, että pitäisi vain jaksaa nauttia pikkuasioista kuten teehetkestä terassilla. Minulla ei ollut terassia eikä teekuppiakaan (nyt on teekuppi), ja asunnottomuuden ahdistus oli muutenkin (ja on edelleen) kaiken muun ylitse käyvä tunne.

Nämä kaksi kaveria valittivat mielellään sitä, että "eihän tällä eläkkeellä elä". Ei varmaan eläisikään, jollei taloudessa olisi myös varakkaan puolison eläkettä, jo 70-luvulla hankittuja sijoitusasuntoja ja muuta huomattavaa varallisuutta. Eivät nuo kaksi kaveria ilkeitä olleet, vaan he kerta kaikkiaan eivät ymmärtäneet. Heille köyhyys oli "opiskelijan köyhyyttä" eli sitä, että rahaa on hyvin vähän, mutta tulevaisuus on pitkä ja täynnä mahdollisuuksia, ja sitä, että turistibussin vierellä juoksee lapsia käsi ojossa kerjäämässä pikkurahaa. "Heillä oli niin iloiset silmätkin ja ihana hymy. Kyllä köyhäkin voi olla onnellinen."

Puhun näistä kavereistani menneessä aikamuodossa, koska katkaisin välit kumpaankin. Kuukausien kuluessa he siirsivät itsensä minun yläpuolelleni. Kun rehellisestä ymmärtämättömyydestä tuli ylemmyydentuntoista letkauttelua ja esimerkiksi ulkonäöstä huomauttelua ("sinä näytät ihan hirveältä, tuo tukka on kauhea, kauhea, kauhea"), minulle riitti.

Miiksi köyhä menettää aina kaiken pienimmästäkin vastoinkäymisestä? Minä jos jään työttömäksi nyt 50 vuotiaana, niin myyn velattoman kotini ja summalla elän mukavasti, vaikka en koskaan enää työllistyisi. Lukisin itseni myös hoitajaksi ja saisin työpaikan, palkka puoliintuisi mutta en olisi köyhä.

Miksi köyhällä kaikki aina kosahtaa yhteen pesukoneeseen? Perintöä en ole saanut, muuta kun järkeä.

Jos sairastun, saan vakuutuskorvausta kun olen takunnut itseni vakuuttaa. Ja hyvää sairaspäivärahaa, kun on ollut kunnon tulot. Mutta köyhä ei ole voinut tehdä mitään, kun voi tuet mennä, tiedetään.

Varmaan siksi kun on sen verran nuori ettei ole ehtinyt vielä ammattia ja työpaikkaa saada kun on katastrofi iskenyt. Ei ole ehtinyt puolisoa löytää, ostaa omaa kotia tai ollut varaa vielä vakuuttaa itseään. Olet joko tyhmä ellet tätä ymmärrä tai luultavasti vain hemmetin ilkeä ihminen joka halusi vain omaa "paremmuuttaan" ja hyvää tuuriaan mainostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Köyhäily harrastuksena on aivan eri asia kuin koko elämäntilanteen lävistävä köyhyys. Köyhä ymmärtää, että on varakkaan mielestä vaatimatonta syödä hiihtolenkillä eväitä kannonnokassa, mutta silti tapa on yhtä kaukana omasta arjesta kuin kauniit kuvat sisustuslehden sivuilla.

Voi toki köyhälläkin sinänsä olla sukset ja eväät, mutta noin yleisellä tasolla köyhyys ei ole köyhäilyä.

Ymmärsin kommentin ihan pelkkänä toteamuksena, että kun on elänyt lapsuuden köyhyydessä, niin tapa elää säästeliäästi on jäänyt aikuisuuteenkin, vaikka rahaakin jo olisi. Toisin sanoen elää kuten aina ennenkin, ilman erityistä köyhäilyllä hekumointia.

Korjaan, että jälkimmäisen lauseen voi jättää pois: pienviljelijäperheen lapsihan kertoo köyhäilevänsä intohimoisesti. En kyllä näe siinä edelleenkään mitään negatiivista. Pitäisikö aina laittaa kaikki raha menemään, jos sitä on?

Miksi pitää mennä toiseen ääripäähän, eli "laittaa kaikki raha menemään"?  Köyhän elämä ei todellakaan ole tuota mustavalkoajattelua "nuuka/tuhluri", vaan päivittäistä selviytymistä sillä mitä on juuri nyt.

Köyhää ei haittaisi yhtään vaikka köyhäilijä kävisi hiihtolenkilllään lettukahvilassa kaakaolla, koska senkin pitäjä voi olla pienituloinen, joka yrittää työllistää  sesonkikahvilalla itseään.  Jos hiihtelijä ajattelee näyttävänsä köyhälle esimerkkiä, kun syö eväitä kannonnokassa, niin kiitos ei, ei tarvitse.  Köyhä ei samaistu tilanteeseen yhtään enempää kuin lukiessaan lehdestä herttuatar Meghanin vieraillleen kodittomien luona kadulla.  

Joudun näköjään jankkaamaan, että en ymmärrä miksi pitää suhtautua negatiivisesti jonkun tuntemattoman henkilön toteamukseen siitä, että kun on elänyt lapsuutensa köyhyydessä, moni totuttu tapa säilyy aikuisenakin, vaikka rahaa olisi jo laittaa vaikka mihin. Tottakai tilanne on silloin väistämättä eri kuin joutua vielä aikuiselämässäkin laskemaan jokainen menonsa sentilleen. Se, että kertoo omasta historiastaan ja nykytilanteestaan, ei tarkoita etteikö samalla voi olla tajua siitä todellisuudesta, jossa joku toinen joka sentin laskija joutuu elämään (jatkuvasti varakkaasti eläneiltä se tosin todennäköisesti puuttuu). Hän ei ollut tuputtamassa hiihtoretkiä ym. oikeasti tällä hetkellä köyhille, kuten niin moni pihalla oleva lumiukko tässä keskustelussa.

Keskusteluketjun arvokkainta antia on tietenkin todelliset tämänhetkiset köyhyyden kokemukset, mutta mielestäni tämäkin on hyvä näkökulma muiden joukossa - lapsuus- ja opiskeluaikoina köyhyydessä eläneen näkökulma.

Ensinnäkin monista näistä kertomuksista kuultaa mestaroimisen tai jotenkin itsensä hyväksi ja järkeväksi ihmiseksi luokitteleminen.

"Kuulkaas nyt köyhät kun minäkin, joka olen ollut köyhä..."

Toisekseen en aina usko, että he kuitenkaan ymmärtävät miltä tuntuu kun joku nyt rämpii köyhänä ja he ovat siitä päässeet pois. Asiat unohtuu helposti. Se ei ole sama tilanne kuitenkaan kun nyt ON mahdollisuus elää paremmin.

Se ei ole aitoa vertaistukea vaikka niin joku luulee.

Kolmas on se, että ne jotka ovat oikeasti köyhiä ja ihan oikeasti kampailevat niin rahanpuutteen, jaksamisen, masennuksen, laskujen maksun, mitä moninaisempien köyhyydestä johtuvien ongelmien ja lieveilmiöiden kanssa eivät vaan jaksa ymmärtää miten jotkut jaksava leikkiä köyhää ja leikkiköyhäillä.

Se vaan tuntuu kovin irvokkaalta ja jopa groteskilta. Kun joku uupuu ihan äärimmilleen oikeasti köyhyydessä omassa elämässään ja joku pitää sitä kivana harrastuksena ja leikkimisenä.

Vielä lisämausteena ärsytykseen köyhyydellä leikkimiseen köyhä tietää, että itse ei voi lopettaa köyhyyttään niin halutessaan tai kyllästyessään. Tai esimerkiksi jos sairastuu ja se vie voimia niin silti köyhyys jatkuu seuraisena voimanviejänä. Tuli mikä vaikea lisätilanne tahansa.

Mutta köyhyydestä pois päässyt voi lopettaa leikkiköyhyyden, koska tahansa.

Olen ollut köyhä ja muistan kyllä edelleen oikein hyvin sen turvattomuuden, stressin ja hädän mitä vähävaraisuus aiheuttaa. En ole edelleenkään rikas, mutta olen vielä vuosienkin jälkeen jatkuvasti kiitollinen siitä kuinka vakaalta elämä tuntuu kun voi ostaa ruokaa joka päivä, voi ostaa lääkkeitä, maksaa laskut eräpäivänä. Voi jopa auttaa tarvittaessa tuttuja eläkeläisiä ja muita pienituloisia. Asioiden ostaminen ja rahan tuhlaaminen esim mäkkärillä syödessä hirvittää edelleen. Köyhyyden aiheuttama huoli ja stressi oli niin valtava etten ymmärrä miten sen voisi unohtaa.

Sinä olet empaattinen ja ymmärrät. Vaikka ole päässyt pois vakaaseen elämään.

Ihmettelen miksi ei näitä vastaavia kertomuksia ole täällä enemmänkin. Koska hyvin monet ihmiset ovat erittäin kiitollisia juuri siitä vakauden tunteesta ja siitä, että voivat myös nyt auttaa muita ja tuottaa iloa muillekin.

Miksiköhän niin moni kertoo, ettei nytkään nauti elämästään vaikka olisi mahdollisuss.

Saati sanoisi, että on todella vapauttavaa olla huolettomasti, siis ainakin toimeentulon suhteen.

Kaikilla meillä on kuitakin juolia, oli sitten köyhä tai rikas.

Myös huvittaa kun rikkaat aina viittaavat, että ei se raha pelkästään auta kun heillä on muita vastoinkäymisiä.

Miten ihmeessä eivät ymmärrä, että niitä samoja muita vastoinkäymisiä on myös köyhillä.

Sairautta, kuolemia, masennusta, ihmisduhteissa ongelmia jne.

Sen köyhhyden lisäksi.

Ei se nyt niin mene, että köyhillä on pelkkä köyhyys, kohtalo armahtaa heitä muilta vaikeuksilta.

Ja varakkailla on kohtalona nämä kaikki köyhien skippaamat vastoinkäymiset

Köyhillä on juuri usein esimerkiksi masennusta ja kuolema niittää ympärillä niin rikasta kuin köyhääkin.

Kiitos kauniista sanoistasi. Raha ei ole todellakaan vienyt kaikkia huolia, mutta ero siihen millainen turvallisuuden tunne vakavaraisessa tilanteessa eläessä on on ollut ihan valtava ero entiseen.

Sanotaan että raha ei tuo onnea, mutta mielestäni se on p*askapuhetta. Ihminen on taatusti onnellisempi kun on katto pään päällä, ruokaa pöydässä, ehjät vaatteet päällä ja tarvittaessa pääsee lääkäriin hoitamaan vaivansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Köyhäily harrastuksena on aivan eri asia kuin koko elämäntilanteen lävistävä köyhyys. Köyhä ymmärtää, että on varakkaan mielestä vaatimatonta syödä hiihtolenkillä eväitä kannonnokassa, mutta silti tapa on yhtä kaukana omasta arjesta kuin kauniit kuvat sisustuslehden sivuilla.

Voi toki köyhälläkin sinänsä olla sukset ja eväät, mutta noin yleisellä tasolla köyhyys ei ole köyhäilyä.

Ymmärsin kommentin ihan pelkkänä toteamuksena, että kun on elänyt lapsuuden köyhyydessä, niin tapa elää säästeliäästi on jäänyt aikuisuuteenkin, vaikka rahaakin jo olisi. Toisin sanoen elää kuten aina ennenkin, ilman erityistä köyhäilyllä hekumointia.

Korjaan, että jälkimmäisen lauseen voi jättää pois: pienviljelijäperheen lapsihan kertoo köyhäilevänsä intohimoisesti. En kyllä näe siinä edelleenkään mitään negatiivista. Pitäisikö aina laittaa kaikki raha menemään, jos sitä on?

Miksi pitää mennä toiseen ääripäähän, eli "laittaa kaikki raha menemään"?  Köyhän elämä ei todellakaan ole tuota mustavalkoajattelua "nuuka/tuhluri", vaan päivittäistä selviytymistä sillä mitä on juuri nyt.

Köyhää ei haittaisi yhtään vaikka köyhäilijä kävisi hiihtolenkilllään lettukahvilassa kaakaolla, koska senkin pitäjä voi olla pienituloinen, joka yrittää työllistää  sesonkikahvilalla itseään.  Jos hiihtelijä ajattelee näyttävänsä köyhälle esimerkkiä, kun syö eväitä kannonnokassa, niin kiitos ei, ei tarvitse.  Köyhä ei samaistu tilanteeseen yhtään enempää kuin lukiessaan lehdestä herttuatar Meghanin vieraillleen kodittomien luona kadulla.  

Joudun näköjään jankkaamaan, että en ymmärrä miksi pitää suhtautua negatiivisesti jonkun tuntemattoman henkilön toteamukseen siitä, että kun on elänyt lapsuutensa köyhyydessä, moni totuttu tapa säilyy aikuisenakin, vaikka rahaa olisi jo laittaa vaikka mihin. Tottakai tilanne on silloin väistämättä eri kuin joutua vielä aikuiselämässäkin laskemaan jokainen menonsa sentilleen. Se, että kertoo omasta historiastaan ja nykytilanteestaan, ei tarkoita etteikö samalla voi olla tajua siitä todellisuudesta, jossa joku toinen joka sentin laskija joutuu elämään (jatkuvasti varakkaasti eläneiltä se tosin todennäköisesti puuttuu). Hän ei ollut tuputtamassa hiihtoretkiä ym. oikeasti tällä hetkellä köyhille, kuten niin moni pihalla oleva lumiukko tässä keskustelussa.

Keskusteluketjun arvokkainta antia on tietenkin todelliset tämänhetkiset köyhyyden kokemukset, mutta mielestäni tämäkin on hyvä näkökulma muiden joukossa - lapsuus- ja opiskeluaikoina köyhyydessä eläneen näkökulma.

Tiivistettynä; on veetuilua tai tilannetajuttomuutta kertoa nauttivansa köyhäilystä sellaisille, jotka kärsivät köyhyydestä.  Vähän niin kuin istahtaisit terveyskeskuksen eteisessä pyörätuoliin ja rullaisit sillä jonkun invalidin luo kertomaan, että sinusta tämä on kiva tapa kulkea.

Minä jäin työttömäksi ja muutaman vuoden kuluessa menetin suurin piirtein kaiken, minkä voi menettää. Kaksi hyville eläkepäiville päässyttä kaveriani jaksoi selittää sitä, että pitäisi vain jaksaa nauttia pikkuasioista kuten teehetkestä terassilla. Minulla ei ollut terassia eikä teekuppiakaan (nyt on teekuppi), ja asunnottomuuden ahdistus oli muutenkin (ja on edelleen) kaiken muun ylitse käyvä tunne.

Nämä kaksi kaveria valittivat mielellään sitä, että "eihän tällä eläkkeellä elä". Ei varmaan eläisikään, jollei taloudessa olisi myös varakkaan puolison eläkettä, jo 70-luvulla hankittuja sijoitusasuntoja ja muuta huomattavaa varallisuutta. Eivät nuo kaksi kaveria ilkeitä olleet, vaan he kerta kaikkiaan eivät ymmärtäneet. Heille köyhyys oli "opiskelijan köyhyyttä" eli sitä, että rahaa on hyvin vähän, mutta tulevaisuus on pitkä ja täynnä mahdollisuuksia, ja sitä, että turistibussin vierellä juoksee lapsia käsi ojossa kerjäämässä pikkurahaa. "Heillä oli niin iloiset silmätkin ja ihana hymy. Kyllä köyhäkin voi olla onnellinen."

Puhun näistä kavereistani menneessä aikamuodossa, koska katkaisin välit kumpaankin. Kuukausien kuluessa he siirsivät itsensä minun yläpuolelleni. Kun rehellisestä ymmärtämättömyydestä tuli ylemmyydentuntoista letkauttelua ja esimerkiksi ulkonäöstä huomauttelua ("sinä näytät ihan hirveältä, tuo tukka on kauhea, kauhea, kauhea"), minulle riitti.

Hyvätuloiset naiset eli miehen rahoilla elävät, ovat hyvin usein ihan omassa kuplassaan eläviä. Usein herää säälintunteita ja tekisi mieli päätä taputtaa "voi sua pientä"-lausein, kun ovat pihalla kuin lumiukot. Silloin sitä ajattelee ja joskus tulee sanottua "on se luojan lykky että sullakin on mies elättämässä, miten pärjäisit omilla tuloillasi". No eihän ne pärjäis. Mutta miehen taloudellisella tuella on hyvä katsella alaspäin. Tilannehan muuttuisi aika lailla jos mies ottaisi ja lähtisi. Sitten me köyhät oltais niitä olkapäitä ja neuvonantajia. Kuten minun siskolleni kävi vuosia sitten kun erosi miehestään. Ensin äidin piti ostaa huonekalut hänelle ja minun neuvoa paperitöissä (silloin ei ollut nettiä). Onneksi löysi uuden elättäjän ja nyt on sitten käteviä neuvoja köyhälle. Etsin asuntoa ja hän löytää minulle aina "sopivia" asuntoja joissa vastike on 400€ (tulot on 540€). Neuvoo myös miten omakotitalon tavaroiden kanssa voi muuttaa kaksioon ihan helposti, sen kun ottaa ja pakkaa vaan kaiken. Kirjaesimerkki naisesta joka tarvitsee miehen pysyäkseen hengissä ja selvitäkseen arjesta. Näitä on paljon ja nämä on niitä kaikkein viisaimpia neuvojia elämässä. Jos kysyy miten neuvoja itse on samassa köyhässä tilanteessa pärjännyt, vastausta ei tule koska sellaista ei ole ollut hänen elämässään, joku toinen on aina maksanut. Kuitenkin pitää itseään pätevänä neuvomaan. 

Minulla on sukulaisena juuri tälläinen tyyppi. Hän ei onneksi tajua miten köyhä olen. Haukkuu muita ihmisiä yllinkyllin miten joku kehtaa kulkea jossain vanhassa talvitakissa. Just hän tuli Lindexistä ja löysi aletankosta talvitakin 60€. Ei paha, ei paha. Mikseivät noi muut mene hakemaan kun halvalla myydään.

Työtön hänkin on. ( mies tienaa liki kymppitonnin ja talot ym. maksettuna)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Köyhäily harrastuksena on aivan eri asia kuin koko elämäntilanteen lävistävä köyhyys. Köyhä ymmärtää, että on varakkaan mielestä vaatimatonta syödä hiihtolenkillä eväitä kannonnokassa, mutta silti tapa on yhtä kaukana omasta arjesta kuin kauniit kuvat sisustuslehden sivuilla.

Voi toki köyhälläkin sinänsä olla sukset ja eväät, mutta noin yleisellä tasolla köyhyys ei ole köyhäilyä.

mistä kuvittelet, että varakkaan mielestä on vaatimatonta syödä hiihtolenkillä eväitä kannonnokassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Köyhäily harrastuksena on aivan eri asia kuin koko elämäntilanteen lävistävä köyhyys. Köyhä ymmärtää, että on varakkaan mielestä vaatimatonta syödä hiihtolenkillä eväitä kannonnokassa, mutta silti tapa on yhtä kaukana omasta arjesta kuin kauniit kuvat sisustuslehden sivuilla.

Voi toki köyhälläkin sinänsä olla sukset ja eväät, mutta noin yleisellä tasolla köyhyys ei ole köyhäilyä.

Ymmärsin kommentin ihan pelkkänä toteamuksena, että kun on elänyt lapsuuden köyhyydessä, niin tapa elää säästeliäästi on jäänyt aikuisuuteenkin, vaikka rahaakin jo olisi. Toisin sanoen elää kuten aina ennenkin, ilman erityistä köyhäilyllä hekumointia.

Korjaan, että jälkimmäisen lauseen voi jättää pois: pienviljelijäperheen lapsihan kertoo köyhäilevänsä intohimoisesti. En kyllä näe siinä edelleenkään mitään negatiivista. Pitäisikö aina laittaa kaikki raha menemään, jos sitä on?

Miksi pitää mennä toiseen ääripäähän, eli "laittaa kaikki raha menemään"?  Köyhän elämä ei todellakaan ole tuota mustavalkoajattelua "nuuka/tuhluri", vaan päivittäistä selviytymistä sillä mitä on juuri nyt.

Köyhää ei haittaisi yhtään vaikka köyhäilijä kävisi hiihtolenkilllään lettukahvilassa kaakaolla, koska senkin pitäjä voi olla pienituloinen, joka yrittää työllistää  sesonkikahvilalla itseään.  Jos hiihtelijä ajattelee näyttävänsä köyhälle esimerkkiä, kun syö eväitä kannonnokassa, niin kiitos ei, ei tarvitse.  Köyhä ei samaistu tilanteeseen yhtään enempää kuin lukiessaan lehdestä herttuatar Meghanin vieraillleen kodittomien luona kadulla.  

Joudun näköjään jankkaamaan, että en ymmärrä miksi pitää suhtautua negatiivisesti jonkun tuntemattoman henkilön toteamukseen siitä, että kun on elänyt lapsuutensa köyhyydessä, moni totuttu tapa säilyy aikuisenakin, vaikka rahaa olisi jo laittaa vaikka mihin. Tottakai tilanne on silloin väistämättä eri kuin joutua vielä aikuiselämässäkin laskemaan jokainen menonsa sentilleen. Se, että kertoo omasta historiastaan ja nykytilanteestaan, ei tarkoita etteikö samalla voi olla tajua siitä todellisuudesta, jossa joku toinen joka sentin laskija joutuu elämään (jatkuvasti varakkaasti eläneiltä se tosin todennäköisesti puuttuu). Hän ei ollut tuputtamassa hiihtoretkiä ym. oikeasti tällä hetkellä köyhille, kuten niin moni pihalla oleva lumiukko tässä keskustelussa.

Keskusteluketjun arvokkainta antia on tietenkin todelliset tämänhetkiset köyhyyden kokemukset, mutta mielestäni tämäkin on hyvä näkökulma muiden joukossa - lapsuus- ja opiskeluaikoina köyhyydessä eläneen näkökulma.

Tiivistettynä; on veetuilua tai tilannetajuttomuutta kertoa nauttivansa köyhäilystä sellaisille, jotka kärsivät köyhyydestä.  Vähän niin kuin istahtaisit terveyskeskuksen eteisessä pyörätuoliin ja rullaisit sillä jonkun invalidin luo kertomaan, että sinusta tämä on kiva tapa kulkea.

Minä jäin työttömäksi ja muutaman vuoden kuluessa menetin suurin piirtein kaiken, minkä voi menettää. Kaksi hyville eläkepäiville päässyttä kaveriani jaksoi selittää sitä, että pitäisi vain jaksaa nauttia pikkuasioista kuten teehetkestä terassilla. Minulla ei ollut terassia eikä teekuppiakaan (nyt on teekuppi), ja asunnottomuuden ahdistus oli muutenkin (ja on edelleen) kaiken muun ylitse käyvä tunne.

Nämä kaksi kaveria valittivat mielellään sitä, että "eihän tällä eläkkeellä elä". Ei varmaan eläisikään, jollei taloudessa olisi myös varakkaan puolison eläkettä, jo 70-luvulla hankittuja sijoitusasuntoja ja muuta huomattavaa varallisuutta. Eivät nuo kaksi kaveria ilkeitä olleet, vaan he kerta kaikkiaan eivät ymmärtäneet. Heille köyhyys oli "opiskelijan köyhyyttä" eli sitä, että rahaa on hyvin vähän, mutta tulevaisuus on pitkä ja täynnä mahdollisuuksia, ja sitä, että turistibussin vierellä juoksee lapsia käsi ojossa kerjäämässä pikkurahaa. "Heillä oli niin iloiset silmätkin ja ihana hymy. Kyllä köyhäkin voi olla onnellinen."

Puhun näistä kavereistani menneessä aikamuodossa, koska katkaisin välit kumpaankin. Kuukausien kuluessa he siirsivät itsensä minun yläpuolelleni. Kun rehellisestä ymmärtämättömyydestä tuli ylemmyydentuntoista letkauttelua ja esimerkiksi ulkonäöstä huomauttelua ("sinä näytät ihan hirveältä, tuo tukka on kauhea, kauhea, kauhea"), minulle riitti.

Miiksi köyhä menettää aina kaiken pienimmästäkin vastoinkäymisestä? Minä jos jään työttömäksi nyt 50 vuotiaana, niin myyn velattoman kotini ja summalla elän mukavasti, vaikka en koskaan enää työllistyisi. Lukisin itseni myös hoitajaksi ja saisin työpaikan, palkka puoliintuisi mutta en olisi köyhä.

Miksi köyhällä kaikki aina kosahtaa yhteen pesukoneeseen? Perintöä en ole saanut, muuta kun järkeä.

Jos sairastun, saan vakuutuskorvausta kun olen takunnut itseni vakuuttaa. Ja hyvää sairaspäivärahaa, kun on ollut kunnon tulot. Mutta köyhä ei ole voinut tehdä mitään, kun voi tuet mennä, tiedetään.

Varmaan siksi kun on sen verran nuori ettei ole ehtinyt vielä ammattia ja työpaikkaa saada kun on katastrofi iskenyt. Ei ole ehtinyt puolisoa löytää, ostaa omaa kotia tai ollut varaa vielä vakuuttaa itseään. Olet joko tyhmä ellet tätä ymmärrä tai luultavasti vain hemmetin ilkeä ihminen joka halusi vain omaa "paremmuuttaan" ja hyvää tuuriaan mainostaa.

Hyvätuloisella on jo kaikkea.

Hieman eri asia. Köyhä myymässä vikoja kirjojaan kirpparilla vs työttömäksi jäänyt myymässä velatonta asuntoa. Kumpahan tuosta saa enemmän rahaa?

En muuten itse alkaisi myydä asuntoa tuossa tilanteessa. Työttömyystuella elää hyvin, kun asumismenoja ei juuri ole. Yrittäisin etsiä uutta työtä. Ottaisin vaikka alivuokralaisen kotiini. Asunto on tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elin lapsena köyhässä pienviljelijäperheessä onnellisesti tietämättä, että olin köyhä. Kituuttelin opiskeluvuodet. Nyt olen "keskiluokassa" ja on kiva velaton koti, muuta omaisuutta ja osakkeitakin, mutta köyhäilen intohimoisesti opitun tavan vuoksi. Parsin sukat. En käy kampaajalla, vaan leikkaan itse latvat. Kuivaan omenia talveksi ja syön talkkunaa välipalaksi. Luksusta elämään on murtomaahiihto lähiseudulla ja eväät kannon päällä.

Köyhäily harrastuksena on aivan eri asia kuin koko elämäntilanteen lävistävä köyhyys. Köyhä ymmärtää, että on varakkaan mielestä vaatimatonta syödä hiihtolenkillä eväitä kannonnokassa, mutta silti tapa on yhtä kaukana omasta arjesta kuin kauniit kuvat sisustuslehden sivuilla.

Voi toki köyhälläkin sinänsä olla sukset ja eväät, mutta noin yleisellä tasolla köyhyys ei ole köyhäilyä.

Ymmärsin kommentin ihan pelkkänä toteamuksena, että kun on elänyt lapsuuden köyhyydessä, niin tapa elää säästeliäästi on jäänyt aikuisuuteenkin, vaikka rahaakin jo olisi. Toisin sanoen elää kuten aina ennenkin, ilman erityistä köyhäilyllä hekumointia.

Korjaan, että jälkimmäisen lauseen voi jättää pois: pienviljelijäperheen lapsihan kertoo köyhäilevänsä intohimoisesti. En kyllä näe siinä edelleenkään mitään negatiivista. Pitäisikö aina laittaa kaikki raha menemään, jos sitä on?

Miksi pitää mennä toiseen ääripäähän, eli "laittaa kaikki raha menemään"?  Köyhän elämä ei todellakaan ole tuota mustavalkoajattelua "nuuka/tuhluri", vaan päivittäistä selviytymistä sillä mitä on juuri nyt.

Köyhää ei haittaisi yhtään vaikka köyhäilijä kävisi hiihtolenkilllään lettukahvilassa kaakaolla, koska senkin pitäjä voi olla pienituloinen, joka yrittää työllistää  sesonkikahvilalla itseään.  Jos hiihtelijä ajattelee näyttävänsä köyhälle esimerkkiä, kun syö eväitä kannonnokassa, niin kiitos ei, ei tarvitse.  Köyhä ei samaistu tilanteeseen yhtään enempää kuin lukiessaan lehdestä herttuatar Meghanin vieraillleen kodittomien luona kadulla.  

Joudun näköjään jankkaamaan, että en ymmärrä miksi pitää suhtautua negatiivisesti jonkun tuntemattoman henkilön toteamukseen siitä, että kun on elänyt lapsuutensa köyhyydessä, moni totuttu tapa säilyy aikuisenakin, vaikka rahaa olisi jo laittaa vaikka mihin. Tottakai tilanne on silloin väistämättä eri kuin joutua vielä aikuiselämässäkin laskemaan jokainen menonsa sentilleen. Se, että kertoo omasta historiastaan ja nykytilanteestaan, ei tarkoita etteikö samalla voi olla tajua siitä todellisuudesta, jossa joku toinen joka sentin laskija joutuu elämään (jatkuvasti varakkaasti eläneiltä se tosin todennäköisesti puuttuu). Hän ei ollut tuputtamassa hiihtoretkiä ym. oikeasti tällä hetkellä köyhille, kuten niin moni pihalla oleva lumiukko tässä keskustelussa.

Keskusteluketjun arvokkainta antia on tietenkin todelliset tämänhetkiset köyhyyden kokemukset, mutta mielestäni tämäkin on hyvä näkökulma muiden joukossa - lapsuus- ja opiskeluaikoina köyhyydessä eläneen näkökulma.

Tiivistettynä; on veetuilua tai tilannetajuttomuutta kertoa nauttivansa köyhäilystä sellaisille, jotka kärsivät köyhyydestä.  Vähän niin kuin istahtaisit terveyskeskuksen eteisessä pyörätuoliin ja rullaisit sillä jonkun invalidin luo kertomaan, että sinusta tämä on kiva tapa kulkea.

Minä jäin työttömäksi ja muutaman vuoden kuluessa menetin suurin piirtein kaiken, minkä voi menettää. Kaksi hyville eläkepäiville päässyttä kaveriani jaksoi selittää sitä, että pitäisi vain jaksaa nauttia pikkuasioista kuten teehetkestä terassilla. Minulla ei ollut terassia eikä teekuppiakaan (nyt on teekuppi), ja asunnottomuuden ahdistus oli muutenkin (ja on edelleen) kaiken muun ylitse käyvä tunne.

Nämä kaksi kaveria valittivat mielellään sitä, että "eihän tällä eläkkeellä elä". Ei varmaan eläisikään, jollei taloudessa olisi myös varakkaan puolison eläkettä, jo 70-luvulla hankittuja sijoitusasuntoja ja muuta huomattavaa varallisuutta. Eivät nuo kaksi kaveria ilkeitä olleet, vaan he kerta kaikkiaan eivät ymmärtäneet. Heille köyhyys oli "opiskelijan köyhyyttä" eli sitä, että rahaa on hyvin vähän, mutta tulevaisuus on pitkä ja täynnä mahdollisuuksia, ja sitä, että turistibussin vierellä juoksee lapsia käsi ojossa kerjäämässä pikkurahaa. "Heillä oli niin iloiset silmätkin ja ihana hymy. Kyllä köyhäkin voi olla onnellinen."

Puhun näistä kavereistani menneessä aikamuodossa, koska katkaisin välit kumpaankin. Kuukausien kuluessa he siirsivät itsensä minun yläpuolelleni. Kun rehellisestä ymmärtämättömyydestä tuli ylemmyydentuntoista letkauttelua ja esimerkiksi ulkonäöstä huomauttelua ("sinä näytät ihan hirveältä, tuo tukka on kauhea, kauhea, kauhea"), minulle riitti.

Hyvätuloiset naiset eli miehen rahoilla elävät, ovat hyvin usein ihan omassa kuplassaan eläviä. Usein herää säälintunteita ja tekisi mieli päätä taputtaa "voi sua pientä"-lausein, kun ovat pihalla kuin lumiukot. Silloin sitä ajattelee ja joskus tulee sanottua "on se luojan lykky että sullakin on mies elättämässä, miten pärjäisit omilla tuloillasi". No eihän ne pärjäis. Mutta miehen taloudellisella tuella on hyvä katsella alaspäin. Tilannehan muuttuisi aika lailla jos mies ottaisi ja lähtisi. Sitten me köyhät oltais niitä olkapäitä ja neuvonantajia. Kuten minun siskolleni kävi vuosia sitten kun erosi miehestään. Ensin äidin piti ostaa huonekalut hänelle ja minun neuvoa paperitöissä (silloin ei ollut nettiä). Onneksi löysi uuden elättäjän ja nyt on sitten käteviä neuvoja köyhälle. Etsin asuntoa ja hän löytää minulle aina "sopivia" asuntoja joissa vastike on 400€ (tulot on 540€). Neuvoo myös miten omakotitalon tavaroiden kanssa voi muuttaa kaksioon ihan helposti, sen kun ottaa ja pakkaa vaan kaiken. Kirjaesimerkki naisesta joka tarvitsee miehen pysyäkseen hengissä ja selvitäkseen arjesta. Näitä on paljon ja nämä on niitä kaikkein viisaimpia neuvojia elämässä. Jos kysyy miten neuvoja itse on samassa köyhässä tilanteessa pärjännyt, vastausta ei tule koska sellaista ei ole ollut hänen elämässään, joku toinen on aina maksanut. Kuitenkin pitää itseään pätevänä neuvomaan. 

Minulla on tai oli, olen nyt ottanut etäisyyttä, myös eräs naistuttava joka erosi. Hän joutui vähäksi aikaa muuttamaan yksiöön. Lapset jäivät isälle ja nainen kuittasi talonpuolikkaalla elatusmaksut lapsilleen kerralla.

Hän ei lainkaan tajunnut, että nyt pitää tulla toimeen omalla palkalla ja asua yksiössä kerrostalossa. Voi sitä valituksen määrää. Kävimme silloin tanssimassa, olin sinkku, ja hän sanoi suoraan ettei meinaa kauan tässä tilanteessa yksin olla. Hän haki miestä määrätietoisesti. Sanoi sen suoraan minulle.

No, kappas vaa, hän löysikin suhteellisen varakkaan poikamiehen, muutti pikimmiten miehen omistamaan uudehkoon tilavaan tiilitaloon viihtyisine pihoineen.

Minä asuin silloin itsekin yksiössä. Välillä sanoin, että vain yksi huone ahdistaa kun on niin kuuma ja yhteen suuntaan ikkunat ja parveke. Ei sii ole läpivetoa.

Hänhän oli autuaasti jo unohtanut omat kitinänsä yksin asumisen ankeudesta ja yksiössä asumisesta ja meinasin pyrskähtää nauruun kun hän miltei sormi pystyssä sanoi minulle: kyllä yhdelle ihmiselle yksiö on ihan riittävä ja tarpeeksi tilava, mihin sinä tilaa tarvitset. Mikä hätä sinun on siinä olla.

Piti sanoa, että hyvä se on tiilitalosta huudella.

Itse koen olevani köyhä, mutta on toisaalta hankala samaistua siihen kun joku sanoo että ainoa herkku on kääretorttu kerran kuukaudessa.