Lue keskustelun säännöt.
Asioita jotka vain oikeasti köyhä tajuaa
Itse tajusin mitä luksusta on päästä kahvilaan juomaan kaakao kermavaahdolla ja syömään juustokakkua. Jäin työttömäksi pari vuotta sitten ja joka penni on laskettava. Ihana vaarini vei minut <3
Kommentit (5804)
Perinteet murroksessa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkat, hotellit, laivareissut, ulkona syöminen, kaikki tälläiset on mulle luksusta. Tavallisia asioita mitä joutuu miettimään on ainakin bussikortin arvo(asun pk seudulla) jos on joku tapaaminen, niin onko rahaa mennä sinne, jos on juhlat, pitää suunnitella koko kuun budjetti yhtä viikonloppua varten, pitää kirjata ylös jokaikinen kauppareissu, ostaa aina alennusmyynneistä kuin mahdollista, pakko ostaa halpismerkkejä esim kaupoissa, listaa vois jatkaa loputtomiin... Se ainainen huoli siitä onkohan mulla varaa tähän? Se jos mikä masentaa. kun vois joskus nauttia elämästä ilman pelkoa et rahat ei riitä.
Mun on pitänyt jättää juhlat kokonaan väliin sekä omat että sukulaisten. Ainoa mikä tuntui tosi pahalta oli oman lapsen ylioppilasjuhlat joita ei kyennyt järjestämään.
Onko se köyhyyden merkki? Meillä jätetään omat ja muiden juhlat väliin, koska ollaan koko perhe aivan totaalisen kyllästytty kaikkiin tavisjuhliin, etenkin synttäreihin, lapset ei ole halunneet juhlia synttäreitä enää pitkään aikaan. Kyllä me joulua juhlitaan, mut eipä juuri muuta.
Tämä kommentti on tyypillinen toisten elämää ja tunteita vähättelevä esimerkki. Puuttuu täysin kyky asettua toisen ihmisen asemaan.
Jos jonkun kotona ei järjestetä, HUOM! vapaaehtoisesti, siis vapaaehtoisella päätöksellä mitään juhlia niin se on aivan eri kuin se, että jossain kodissa on tapana viettää juhlia.
Ja esimerkiksi ylioppilasjuhla ovat tosi tärkeä juhla niin ylioppilaalle kuin läheisillekin.Yleisempää on, että tämä juhla järjestetään kuin ei järjestetä.
Kun köyhyyttä on pitkään ja useita sukupolvia niin kalliit konservatiiviset juhlat ja tavat karsiutuu pois monen säästön vuoksi. Meillä lapset kyselee miksi muilla on kirjahyllyt, sängyt ja ruokapöydät mutta ei meillä. Teimme pätkätöitä pitkään ja muutimme paikkakunnalta toiselle kannattamattomasti. Tämä aiheutti taloudellista tappiota. Lopulta päätimme aswttua aloilleen ja ottaa tukia ja töitä kun niitä on saatavilla. Iän puolesta lapsiakin piti jo hankkia koska se oli toiveemme. Tämä tapa jäi koska huonekalut maksaa liikaa ja ovat rasite muutossa. Siksi syömme lattialla kuin koirat ja nukumme patjoilla. Tavaraa on huoneisen nurkilla kasoissa tai pinoissa. Emme myöskään voetä perinteisiä kristillisiä juhlia sästöjen vuoksi. Joulu on kaikkein kallein juhla. Kun lapset oli pieniä niin joskus oman nostalgian vuoksi päätettiin leikkiä joulua. Nykyäänhän nuoret eivät edes hanki perhettä tai lapsiakaan säästösyistä. Perinteet vaihtuu liberaaleihin moderneihin tapoihin tai kultuuriin kun perinteisiiin ei ole myönnetty ostovoimaa.
Eikö teillä ole mitään mahdollisuutta hankkia käytettyjä huonekaluja vaikka tori.fi:stä? Sehän on täynnä ilmoituksia. Jotenkin tuntuu tosi pahalle, että lapsilla ei ole edes sänkyjä. Auttaisiko kunnan sosiaalitoimi? Ilman pakastinta elää, mutta tuo ei kyllä ole sopiva ympäristö lapsille. Kai te itsekin ymmärrätte että jotain pitää tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkat, hotellit, laivareissut, ulkona syöminen, kaikki tälläiset on mulle luksusta. Tavallisia asioita mitä joutuu miettimään on ainakin bussikortin arvo(asun pk seudulla) jos on joku tapaaminen, niin onko rahaa mennä sinne, jos on juhlat, pitää suunnitella koko kuun budjetti yhtä viikonloppua varten, pitää kirjata ylös jokaikinen kauppareissu, ostaa aina alennusmyynneistä kuin mahdollista, pakko ostaa halpismerkkejä esim kaupoissa, listaa vois jatkaa loputtomiin... Se ainainen huoli siitä onkohan mulla varaa tähän? Se jos mikä masentaa. kun vois joskus nauttia elämästä ilman pelkoa et rahat ei riitä.
Mun on pitänyt jättää juhlat kokonaan väliin sekä omat että sukulaisten. Ainoa mikä tuntui tosi pahalta oli oman lapsen ylioppilasjuhlat joita ei kyennyt järjestämään.
Sääli lapsiasi. Miten ei muka kyennyt? Tarjoilujen ei tarvitse olla mitään ökyä, ihan pullakahvit riittää. Tuo on just sitä korvienvälin köyhyyttä, paketti kahvia ja kympillä saisi jo montaa keksilajia ja pullapitkon. Ihan varmasti olisi tuillakin eläen varaa, ellei rahaa ole hassattu johonkin osamaksuihin ja päihteisiin.
Niinpä. Ne lakkiaiset ei tule yllätyksenä, oikeastiko ei ole paria kymppiä oman lapsen lakkiaisiin? Vai eikö tavalliset juhlat riitä köyhälle, vaan pitäisi olla helikopterilentoja ja dj?
Tosi tylysti tehty omalle lapselle, lapsi taatusti saisi lahjoina enemmän kuin sen parikymppiä joilla saa jo lakkiaiset. Lakkiaiset on vain kerran elämässä, suurta hengen köyhyyttä on jättää ne väliin, kun samaan aikaan ihan taatusti on isompia summia käytetty johonkin turhaan.
Niinpä, mikset vaan laita paria kymppiä sivuun sinne ja sivuun tänne.
Nyt on täällä neuvottu laittamaan parikymppiä sivuun pakastimeen, sänkyyn, patjoihin, kotivaraan, leipomiseen, lääkäriin, silmälaseihin, kenkiin, rikkoutuneisiin kodinkoneisiin, säästöön jne. jne. Jopa sijoittamiseen on joku neuvonut.
Sitten tietysti jouluun, hautajaisiin, lasten kaverijuhliin, muihin juhliin, jne.
Aina kun köyhä sanoo jonkin asia ettei ole rahaa, niin sama virsi: mikset ole laittanut sivuun pariakymppiä.
Ihmeellistä miten moneen pariinkymppiin ne köyhän muutenkin vähät varat riittävät.
Varsinkin kun sitä pariakymppiä ei edes ole olemassa.
Jatkan vielä: vaikka laittaisi sivuun vain viitosen, se pitää ymmärtää säästää käteisenä piparipurkkiin. Tilillä ei voi pitää säästörahoja, koska katastrofin sattuessa ja toimeentulotukea tarvittaessa ei Kela kuuntele piipityksiä juhla- tai pakastinrahoista. - Huh, onneksi on jo minipakastimet tulilla, ehdin vallan ihmetellä, mihin ketjuun olen eksynyt! 😃
Vai oletko ei-köyhä sitä mieltä, että omat rahat pitäisi käyttää ennen yhteiskunnan tukeen turvautumista? Aivan. Mistä päättelet, ettei niin olisi jo toimittu, puskurivarat menneet välttämättömiin menoihin, ja taas ollaan nollapisteessä?
Sellaista en ollut koskaan tiennyt ja ymmärtänyt, että moni köyhä hankkii lapsille joululahjalelut käytettynä. Meillä käydään hyvissä ajoin ennen joulua läpi lastenhuoneet ja laitetaan vanhat lelut, joilla eivät enää leiki myyntiin. Ennen joulua kauppa käy parhaiten, koska monet ostavat meidän lasten käytettyjä leluja joululahjoiksi. Itse voin ostaa myyntirahoilla uudet joululahjalelut ihan kaupasta omille lapsille. Onhan tässä jotain surullista ja olen kaiketi ahne, kun en vie niitä leluja jonnekin keräykseen, mutta epäilen että päätyisivät roskiin. Pienellä hinnalla myytynä menevät ainakin varmasti käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, jokaisella kynnelle kykenevällä köyhällähän nyt piilolinssit ovat jos ei käytössä niin ainakin kaapissa (se kotivara ja pahanpäivänvara nääs) ja nesteet tietty myös. DDD
Voi itku näitä vinkkejä.
Piilolinssinesteitä voi ostaa kirpputorilta. Ei se ehdi hapantua muutamassa päivässä, vaikka pullosta olisikin jo käytetty vähän.
No ei kun köyhät metsästämään piilolasinestettä kirppareilta. DDD
Miten niin hapantua muutamassa päivässä? Mistä ikinä tietää kuinka kauan on ollut ostettuna tuo vajaa pullo ennen kuin on viety kirpparille myyntiin? Ja millä sitä on sorkittu.
Köyhälle (ja ihan jokaiselle) tyhmin ostos ikinä olisi vajaa käytetty piilolinssineste.
Varsinkin kun ei ole piilolinssejä. Ja vaikka olisikin.
Silmiini en laita mitään toisten käytössä ollutta ja vanhaa jonka ikää enkä puhtautta tarkkaan tiedä.
Tiikerikakku-pakastin-kuukuppi-piilolinssineste.
Mitähän vielä löytyykään ehtymättömästä idea-arkusta. Jään jännityksellä odottamaan.
Tämä ketju on kyllä silmiä avaava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, jokaisella kynnelle kykenevällä köyhällähän nyt piilolinssit ovat jos ei käytössä niin ainakin kaapissa (se kotivara ja pahanpäivänvara nääs) ja nesteet tietty myös. DDD
Voi itku näitä vinkkejä.
Piilolinssinesteitä voi ostaa kirpputorilta. Ei se ehdi hapantua muutamassa päivässä, vaikka pullosta olisikin jo käytetty vähän.
No ei kun köyhät metsästämään piilolasinestettä kirppareilta. DDD
Miten niin hapantua muutamassa päivässä? Mistä ikinä tietää kuinka kauan on ollut ostettuna tuo vajaa pullo ennen kuin on viety kirpparille myyntiin? Ja millä sitä on sorkittu.
Köyhälle (ja ihan jokaiselle) tyhmin ostos ikinä olisi vajaa käytetty piilolinssineste.
Varsinkin kun ei ole piilolinssejä. Ja vaikka olisikin.
Silmiini en laita mitään toisten käytössä ollutta ja vanhaa jonka ikää enkä puhtautta tarkkaan tiedä.
Syypäänä tähän ripsarijankkaukseen, kun sen nostin etiin tuosta pienen tulitikkutytön liikuttavasta autotallitarinasta, vinkkaan, että Tokmannilta saa Essence-ripsareita 3-5 € väliltä. Ne kuuluisat pullorahat vaan tähän, joita jokaisella köyhällä tietenkin on päivittäin, niin ei tarvitse vedellä jatkaa ;DD
Kun olin vaivalla kerännyt pussillisen pulloja ja tölkkejä ympäri kaupunkia monta tuntia. Menin palauttamaan ne kauppaan. Painoin sitten vahingossa "lahjoita "-nappia (lidlissä todella herkästi voi osua väärin). Sinne meni 3,70e, jolla oisin ostanu jotain halpaa ruokaa koska ruokajonossa oli kaikki jo loppu. Meinasi itku tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Matkat, hotellit, laivareissut, ulkona syöminen, kaikki tälläiset on mulle luksusta. Tavallisia asioita mitä joutuu miettimään on ainakin bussikortin arvo(asun pk seudulla) jos on joku tapaaminen, niin onko rahaa mennä sinne, jos on juhlat, pitää suunnitella koko kuun budjetti yhtä viikonloppua varten, pitää kirjata ylös jokaikinen kauppareissu, ostaa aina alennusmyynneistä kuin mahdollista, pakko ostaa halpismerkkejä esim kaupoissa, listaa vois jatkaa loputtomiin... Se ainainen huoli siitä onkohan mulla varaa tähän? Se jos mikä masentaa. kun vois joskus nauttia elämästä ilman pelkoa et rahat ei riitä.
Lomautettuna törmäsin tähän jatkuvasti. Olin ystäväpiirin ainoa, joka joutui lomautetuksi.
Nähtiin ja ennen sitä mietittiin paikkaa. Joku ehdotti Hankoa. Miten ihmeessä pääsen Hankoon ? Lippu 35 e suunta. Vastaus oli ei sun oo pakko tulla, jos et halua.
Asutaan kaikki pk seudulla. Miksi ihmeessä Hankoon ?
Olivat Hangossa ja lähettivät kuvia. Oli kivaa.
Vastasin kiitos näistä veitsin iskuista. Mulla ei ole varaa ja näytätte teillä on.
Ei olla paljoa kirjoiteltu sen jälkeen
1250 oli muuten Sugar Beth, hei vaan kaikille! ☺
Yleisellä tasolla haluan vielä täsmentää, että pienituloisuus ja köyhyysrajan alapuolella eläminen eivät ole sama asia. Köyhyysraja on määritellään ihmisten keskimääräisiä tuloja tarkastellen; joku reipas ei-köyhä vänkkääjä voisi kipaista googlettamaan sen tiedon meille ihmeteltäväksi. Tuo raja ei ei ole huutoäänestyksen tulos, ja ihminen voi olla köyhä, vaikkei söisikään vain puuroa tai jatkaisi käsisaippuaa vedellä. AP ei ehdottanut kurjuuden maksimoinnin kokoontumisajoja, vaan keskustelua arkipäiväisistä asioista, joiden merkityksen vain toinen vähävarainen ymmärtää.
Ketjussa on käynyt hyvin ilmi, miten eri tilanteissa me elämme. Minulla on minimisairaseläke, olen +50, mistä on se etu, että ehdin matalapalkka-työurani aikana hankkia kaikenmoista tarpeellista tavaraa, mistä on nyt ottaa. Elän yksin, voin siis tehdä kulutuspäätökseni itsellisesti; ei tarvitse miettiä läheisten toiveita tai haluja. Lapset olivat muuten hartain toiveeni, mutta sopivaa isäkandidaattia ei löytynyt. En hankkinut lasta itsekseni, vaikka sitäkin harkitsin - mutta nyt harhaudun tangentille.
Rakas äitini, jota hoidin viimeiset kuusi vuotta hänen kuolemaansa asti, oli 11 v, kun talvisota puhkesi. Hänen isänsä joutui rintamalle, ja äitinsä jatkoi kutomossa päivätöissä. Äiti kävi jonottamassa silakoita ja saippuaa, hän muisteli välillä noita aikoina jännittävinä. Huoli isästä oli suuri, mutta äidistä oli hienoa saada tehdä "aikuisten hommia" perhettä auttaakseen.
Mennyt pula-aika näkyi lapsuudenkodissani siinä, että ruokaa oli aina yllin kyllin. Sitä ei haaskattu, kaikki syötiin mitä ostettiin ja tehtiin, mutta valinnanvaraa oli - kun synnyin, isäni oli sanomalehtipainossa työnjohtajana, hän oli opiskellut työn ohessa sähköasentajaksi. Äiti jäi kotiin, ja kierteli kaupoista tarjouksia ja kokkasi ja leipoi mielellään. Totuin siihen, että kaapeissa on mistä ottaa, ja itse tehdään ja leivotaan. Nuo tottumukset hiipivät kuin huomaamatta omaankin talouteeni. Minulla on nykyään todella tiukkoja kuukausia rahallisesti, mutta kun kotona on varasto, en ole pulassa. Pienistäkin rahoista saa sen makaronipussin tai tomaattimurskan pyörittämään systeemiä, mutta tämä edellyttää sitä, että se iso kotivara _on jo_! Siksi en kestä näitä tiikerikakunleipojia "säästämisineen", kun näen päivittäin, miten pulassa olisin, jos en onnekseni olisi syntynyt juuri omille vanhemmilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruoka on Suomessa edullista, vielä. Varsinkin terveellinen. Iso kaali maksaa 3 euroa ja siitä tekee viikon ruuat: kaalikeitto 3 päivää ja kääryleet 2 päivää ja raaste 2 päivää. Jauhelihaa saa tarjouksesta 400 g noin 2 eurolla. 6 perunas maksas 87 senttiä. Huippu on porkkanat 1 kg maksaa 2 euroa. Kaurahiutalelaatikko 2 euroa, jota syö 3 viikkoa. Kanamunat 12 kpl myös 2 euroa Sienet ja omenat voi kuivata syksyllä, niitä saa ilmaiseksi ulkoa. Vitamiinit tulevat ja pysyy laihana. Kauppamatkat voi kävellä tarjousten perässä ja ilmaiset kahvit kaupassa.
yhdestä kaalista ei kyllä saa tarpeeksi kaloreita viikoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jani kirjoitti:
En ole köyhä vaan varakas mutta pyrin elämään suht sniidusti, tingin ruoasta, vaatteista mitään en osta uutena. Jos jotain tarvitsen uutena harkitsen pitkän aikaa ennen kun ostan ja kun ostan niin ei mitään osamaksulla.
Sulla on vapaus valita. Löyhän pitää aina ostaa halvinta tai jättää kokonaan ostamatta. Ja ei säästy vaikka ylitöitä tekisi joka päivä.
Niin kun on vapasehtoista on aivan eri. Se nuukailu on ikäänkuin hauska leikki jonka voi lopettaa aina kun haluaa.
Nythän tämä varakas pariskunta huomasi viimeisimmässä tv-ohjelmassa rikkaat ja rahattomat, että tämä kun ei olekaan valinnanvapautta niin muuttaa asian ja suhtautumisen kun rahanpuute onkin totta.
Kun he kulkivat ostokeskuksessa niin oliko vaimo kun sanoi, että yleensä kun täällä kulkevat ei aina kiinnosta mennä kahville kun tietää, että voi mennä milloin tahansa.
Mutta nyt kun tietää, että ei voi mennä niin ihmeesti se kahvipaikka alkoikin houkuttaa, niihin kiinnitti huomiota ja tehdä mieli kahvia.Tämä ero ei mene varmaan ikinä näiden leikkiköyhäilijöiden tajuntaan. Ei, kun köyhät nyt vaan ovat niin outoja kun haluavat kaikkea ja he eivät vaan niitä yhtään halua.
Paitsi silloin tietenkin haluavatkin kun niin päättävät.
Tämä ero ei mene varmaan ikinä näiden leikkiköyhäilijöiden tajuntaan.
Olet oikeassa, se on vaikea tajuttava. Se tulee eteen ihan elävässä elämässäkin, koska mä olen tuloiltani noihin rikkaisiin lukeutuva, mutta en elä leveästi siltikään, hankin vaatteet kirppiksiltä, enkä harrasta säännöllisesti mitään kalliita asioita. Ei tee mieli tuhlata aikaa istuskelemalla kahviloissa tai himota ostella oikeastaan mitään muuta kuin välttämätöntä jne. Ruoassakin pyrin olemaan säästeliäs suunnittelemalla ja välttämällä hävikkiä ym. Ulkoisesti mua pidetään varmaan alimman tuloluokan edustajana, ellei satu tietämään miten asun ja elän muuten, mut se ei ole tässä olennaista.
Mulla on köyhäksi luokiteltavia sukulaisia ja kavereita, enkä mä tajua juuri tuota halua asioihin, jotka ovat periaatteessa turhia ja selvästi tulotasolle sopimattomia. Kielletyn hedelmän ajatus auttaa ymmärrystä hieman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sugar Beth kirjoitti:
1250 oli muuten Sugar Beth, hei vaan kaikille! ☺
Yleisellä tasolla haluan vielä täsmentää, että pienituloisuus ja köyhyysrajan alapuolella eläminen eivät ole sama asia. Köyhyysraja on määritellään ihmisten keskimääräisiä tuloja tarkastellen; joku reipas ei-köyhä vänkkääjä voisi kipaista googlettamaan sen tiedon meille ihmeteltäväksi. Tuo raja ei ei ole huutoäänestyksen tulos, ja ihminen voi olla köyhä, vaikkei söisikään vain puuroa tai jatkaisi käsisaippuaa vedellä. AP ei ehdottanut kurjuuden maksimoinnin kokoontumisajoja, vaan keskustelua arkipäiväisistä asioista, joiden merkityksen vain toinen vähävarainen ymmärtää.
Ketjussa on käynyt hyvin ilmi, miten eri tilanteissa me elämme. Minulla on minimisairaseläke, olen +50, mistä on se etu, että ehdin matalapalkka-työurani aikana hankkia kaikenmoista tarpeellista tavaraa, mistä on nyt ottaa. Elän yksin, voin siis tehdä kulutuspäätökseni itsellisesti; ei tarvitse miettiä läheisten toiveita tai haluja. Lapset olivat muuten hartain toiveeni, mutta sopivaa isäkandidaattia ei löytynyt. En hankkinut lasta itsekseni, vaikka sitäkin harkitsin - mutta nyt harhaudun tangentille.
Rakas äitini, jota hoidin viimeiset kuusi vuotta hänen kuolemaansa asti, oli 11 v, kun talvisota puhkesi. Hänen isänsä joutui rintamalle, ja äitinsä jatkoi kutomossa päivätöissä. Äiti kävi jonottamassa silakoita ja saippuaa, hän muisteli välillä noita aikoina jännittävinä. Huoli isästä oli suuri, mutta äidistä oli hienoa saada tehdä "aikuisten hommia" perhettä auttaakseen.
Mennyt pula-aika näkyi lapsuudenkodissani siinä, että ruokaa oli aina yllin kyllin. Sitä ei haaskattu, kaikki syötiin mitä ostettiin ja tehtiin, mutta valinnanvaraa oli - kun synnyin, isäni oli sanomalehtipainossa työnjohtajana, hän oli opiskellut työn ohessa sähköasentajaksi. Äiti jäi kotiin, ja kierteli kaupoista tarjouksia ja kokkasi ja leipoi mielellään. Totuin siihen, että kaapeissa on mistä ottaa, ja itse tehdään ja leivotaan. Nuo tottumukset hiipivät kuin huomaamatta omaankin talouteeni. Minulla on nykyään todella tiukkoja kuukausia rahallisesti, mutta kun kotona on varasto, en ole pulassa. Pienistäkin rahoista saa sen makaronipussin tai tomaattimurskan pyörittämään systeemiä, mutta tämä edellyttää sitä, että se iso kotivara _on jo_! Siksi en kestä näitä tiikerikakunleipojia "säästämisineen", kun näen päivittäin, miten pulassa olisin, jos en onnekseni olisi syntynyt juuri omille vanhemmilleni.
Juurikin tänä aamuna muistelin puolisolleni omaa lapsuuttani. Meidän perheessä ostettiin uusi tuote vasta kun entinen on ehtinyt olla monta päivää lopussa. Eli välillä oli vessapaperi loppu, välillä margariini, välillä hammastahna. Rahaa oli niukasti, mutta luulen että enemmän kyse oli järjestelmällisyyden puutteesta.
Itse toimin täysin päinvastoin. Minulla on aina useita varakappaleita kaikkeen päivittäistavaraan. Meillä on esim. 10 kpl kahvipaketteja, 10 kpl suihkusaippuaa, aina isot säkit vessa- ja talouspaperia. Kuivakaapissa on aina kaikkea ja reilusti. Jos joku tulisi yllätys vierailulle, minulta löytyisi aina runsaat tarjoiltavat. Minulla on 2 arkkupakastinta, joista toisessa on marjoja ja toisessa punalaputettuja tuotteita ja muuta tarpeellista. Pärjättäisiin kuukausi tällä kotivaralla. Välillä syödään pakastin kokonaan tyhjäksi, että mikään ei pilaannu. Silloin on pienet ruokakulut.
Usein ihailen tätä kotivaraani ja se saa oloni tuntumaan hyväksi ja turvalliseksi. Tämä johtuu varmasti niukasta lapsuudesta, mutta tuskin tätäkään ymmärtää muu, kuin jossain vaiheessa elämäänsä köyhänä elänyt.
"asioita joita vain köyhä tajuaa". Ainakin hyvän ja typerän säästövinkit eron. Sen huomaa ketjussa. Köyhät tajuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jani kirjoitti:
En ole köyhä vaan varakas mutta pyrin elämään suht sniidusti, tingin ruoasta, vaatteista mitään en osta uutena. Jos jotain tarvitsen uutena harkitsen pitkän aikaa ennen kun ostan ja kun ostan niin ei mitään osamaksulla.
Sulla on vapaus valita. Löyhän pitää aina ostaa halvinta tai jättää kokonaan ostamatta. Ja ei säästy vaikka ylitöitä tekisi joka päivä.
Niin kun on vapasehtoista on aivan eri. Se nuukailu on ikäänkuin hauska leikki jonka voi lopettaa aina kun haluaa.
Nythän tämä varakas pariskunta huomasi viimeisimmässä tv-ohjelmassa rikkaat ja rahattomat, että tämä kun ei olekaan valinnanvapautta niin muuttaa asian ja suhtautumisen kun rahanpuute onkin totta.
Kun he kulkivat ostokeskuksessa niin oliko vaimo kun sanoi, että yleensä kun täällä kulkevat ei aina kiinnosta mennä kahville kun tietää, että voi mennä milloin tahansa.
Mutta nyt kun tietää, että ei voi mennä niin ihmeesti se kahvipaikka alkoikin houkuttaa, niihin kiinnitti huomiota ja tehdä mieli kahvia.Tämä ero ei mene varmaan ikinä näiden leikkiköyhäilijöiden tajuntaan. Ei, kun köyhät nyt vaan ovat niin outoja kun haluavat kaikkea ja he eivät vaan niitä yhtään halua.
Paitsi silloin tietenkin haluavatkin kun niin päättävät.
Tämä ero ei mene varmaan ikinä näiden leikkiköyhäilijöiden tajuntaan.
Olet oikeassa, se on vaikea tajuttava. Se tulee eteen ihan elävässä elämässäkin, koska mä olen tuloiltani noihin rikkaisiin lukeutuva, mutta en elä leveästi siltikään, hankin vaatteet kirppiksiltä, enkä harrasta säännöllisesti mitään kalliita asioita. Ei tee mieli tuhlata aikaa istuskelemalla kahviloissa tai himota ostella oikeastaan mitään muuta kuin välttämätöntä jne. Ruoassakin pyrin olemaan säästeliäs suunnittelemalla ja välttämällä hävikkiä ym. Ulkoisesti mua pidetään varmaan alimman tuloluokan edustajana, ellei satu tietämään miten asun ja elän muuten, mut se ei ole tässä olennaista.
Mulla on köyhäksi luokiteltavia sukulaisia ja kavereita, enkä mä tajua juuri tuota halua asioihin, jotka ovat periaatteessa turhia ja selvästi tulotasolle sopimattomia. Kielletyn hedelmän ajatus auttaa ymmärrystä hieman.
Lisäänpä vielä leikkiköyhäilystä tämän: Joku ehkä pohtii ja halveksuukin sitä, että hyvätuloinen "leikkiköyhäilee". Ehkä se on ihan ansaittuakin, en tiedä. Mulla se lähti siitä, kun alkoi tuntua siltä, ettei mikään enää tunnu miltään, eikä mitään oikein arvosta enää. Minkään omistaminen ei tuntunut miltään, eikä mulla edelleenkään ole tunnesidettä omistamiseen, vaikka olenkin luomassa itselleni ihanaa keidasta luonnon keskelle - mut tämänkin paikan arvo on muissa asioissa kuin omaisuudessa, en aio myydä kotiani ikinä. Mua yököttää pröystäily ja rahanahneus, sille on kuitenkin Suomessa vaikea tehdä mitään, että asemassani ja tehtävässäni toimivalle henkilölle maksetaan aika kovaa palkkaa. Enkä voi tai halua lopettaakaan, koska olen oikeasti hyvin tarpeellinen henkilö tässä kuviossa. Hyvin monen ihmisen elämä menisi pilalle, jos minä lopettaisin. Enkä aio kaikkea luovuttaa poiskaan, koska varsinkin nykyaikana on tärkeää pyrkiä turvaamaan lastensa tulevaisuus. Toki osallistun hyväntekeväisyyteen ja aika paljonkin.
Mä siis köyhäilen siksi, että kokisin asiat arvokkaampina ja vastalauseena statusvarustelulle. Mut totta se on, että ei se silti lisää ymmärrystä siihen, että miltä se tuntuu, jollei ole valinnanvaraa. Se ehkä onkin yks tärkeimpiä köyhyyden määritelmiä?
Oikeasti köyhä tajuaa kuinka tyhjää ja naurettavaa on ostaa tavaroita vain kalliin merkin perusteeella. Ja tämä ei todellakaan ole mitään "happamia ovat, sanoi kettu pihlajanmarjoista".
Vierailija kirjoitti:
Ruoka on Suomessa edullista, vielä. Varsinkin terveellinen. Iso kaali maksaa 3 euroa ja siitä tekee viikon ruuat: kaalikeitto 3 päivää ja kääryleet 2 päivää ja raaste 2 päivää. Jauhelihaa saa tarjouksesta 400 g noin 2 eurolla. 6 perunas maksas 87 senttiä. Huippu on porkkanat 1 kg maksaa 2 euroa. Kaurahiutalelaatikko 2 euroa, jota syö 3 viikkoa. Kanamunat 12 kpl myös 2 euroa Sienet ja omenat voi kuivata syksyllä, niitä saa ilmaiseksi ulkoa. Vitamiinit tulevat ja pysyy laihana. Kauppamatkat voi kävellä tarjousten perässä ja ilmaiset kahvit kaupassa.
Ehkä jossain hesessä voi kierrellä kauppoja tosta vaan tarjousten perässä, mutta täälä vähän syrjemmässä siihen menisi matkojen takia monta päivää.. Ja mitkä ilmaiset kahvit kaupassa? En ole koskaan nähnyt.
Tämä olkoon salaisuus. Köyhä on yhtä onnellinen kuin rikaskin.
Vierailija kirjoitti:
Sugar Beth kirjoitti:
1250 oli muuten Sugar Beth, hei vaan kaikille! ☺
Yleisellä tasolla haluan vielä täsmentää, että pienituloisuus ja köyhyysrajan alapuolella eläminen eivät ole sama asia. Köyhyysraja on määritellään ihmisten keskimääräisiä tuloja tarkastellen; joku reipas ei-köyhä vänkkääjä voisi kipaista googlettamaan sen tiedon meille ihmeteltäväksi. Tuo raja ei ei ole huutoäänestyksen tulos, ja ihminen voi olla köyhä, vaikkei söisikään vain puuroa tai jatkaisi käsisaippuaa vedellä. AP ei ehdottanut kurjuuden maksimoinnin kokoontumisajoja, vaan keskustelua arkipäiväisistä asioista, joiden merkityksen vain toinen vähävarainen ymmärtää.
Ketjussa on käynyt hyvin ilmi, miten eri tilanteissa me elämme. Minulla on minimisairaseläke, olen +50, mistä on se etu, että ehdin matalapalkka-työurani aikana hankkia kaikenmoista tarpeellista tavaraa, mistä on nyt ottaa. Elän yksin, voin siis tehdä kulutuspäätökseni itsellisesti; ei tarvitse miettiä läheisten toiveita tai haluja. Lapset olivat muuten hartain toiveeni, mutta sopivaa isäkandidaattia ei löytynyt. En hankkinut lasta itsekseni, vaikka sitäkin harkitsin - mutta nyt harhaudun tangentille.
Rakas äitini, jota hoidin viimeiset kuusi vuotta hänen kuolemaansa asti, oli 11 v, kun talvisota puhkesi. Hänen isänsä joutui rintamalle, ja äitinsä jatkoi kutomossa päivätöissä. Äiti kävi jonottamassa silakoita ja saippuaa, hän muisteli välillä noita aikoina jännittävinä. Huoli isästä oli suuri, mutta äidistä oli hienoa saada tehdä "aikuisten hommia" perhettä auttaakseen.
Mennyt pula-aika näkyi lapsuudenkodissani siinä, että ruokaa oli aina yllin kyllin. Sitä ei haaskattu, kaikki syötiin mitä ostettiin ja tehtiin, mutta valinnanvaraa oli - kun synnyin, isäni oli sanomalehtipainossa työnjohtajana, hän oli opiskellut työn ohessa sähköasentajaksi. Äiti jäi kotiin, ja kierteli kaupoista tarjouksia ja kokkasi ja leipoi mielellään. Totuin siihen, että kaapeissa on mistä ottaa, ja itse tehdään ja leivotaan. Nuo tottumukset hiipivät kuin huomaamatta omaankin talouteeni. Minulla on nykyään todella tiukkoja kuukausia rahallisesti, mutta kun kotona on varasto, en ole pulassa. Pienistäkin rahoista saa sen makaronipussin tai tomaattimurskan pyörittämään systeemiä, mutta tämä edellyttää sitä, että se iso kotivara _on jo_! Siksi en kestä näitä tiikerikakunleipojia "säästämisineen", kun näen päivittäin, miten pulassa olisin, jos en onnekseni olisi syntynyt juuri omille vanhemmilleni.
Juurikin tänä aamuna muistelin puolisolleni omaa lapsuuttani. Meidän perheessä ostettiin uusi tuote vasta kun entinen on ehtinyt olla monta päivää lopussa. Eli välillä oli vessapaperi loppu, välillä margariini, välillä hammastahna. Rahaa oli niukasti, mutta luulen että enemmän kyse oli järjestelmällisyyden puutteesta.
Itse toimin täysin päinvastoin. Minulla on aina useita varakappaleita kaikkeen päivittäistavaraan. Meillä on esim. 10 kpl kahvipaketteja, 10 kpl suihkusaippuaa, aina isot säkit vessa- ja talouspaperia. Kuivakaapissa on aina kaikkea ja reilusti. Jos joku tulisi yllätys vierailulle, minulta löytyisi aina runsaat tarjoiltavat. Minulla on 2 arkkupakastinta, joista toisessa on marjoja ja toisessa punalaputettuja tuotteita ja muuta tarpeellista. Pärjättäisiin kuukausi tällä kotivaralla. Välillä syödään pakastin kokonaan tyhjäksi, että mikään ei pilaannu. Silloin on pienet ruokakulut.
Usein ihailen tätä kotivaraani ja se saa oloni tuntumaan hyväksi ja turvalliseksi. Tämä johtuu varmasti niukasta lapsuudesta, mutta tuskin tätäkään ymmärtää muu, kuin jossain vaiheessa elämäänsä köyhänä elänyt.
No kuinka paljon te syötte, jos 2 arkkupakastimellista ruokaa vain kuukauden kestäisi? 😮 Meillä on iiiiiiso perhe ja kaksi pakastinta + isot kuivamuonavarastot ja kyllä me niillä useampia kuukausia pärjäisimme. Taloudessa peräti 4 aikuistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jani kirjoitti:
En ole köyhä vaan varakas mutta pyrin elämään suht sniidusti, tingin ruoasta, vaatteista mitään en osta uutena. Jos jotain tarvitsen uutena harkitsen pitkän aikaa ennen kun ostan ja kun ostan niin ei mitään osamaksulla.
Sulla on vapaus valita. Löyhän pitää aina ostaa halvinta tai jättää kokonaan ostamatta. Ja ei säästy vaikka ylitöitä tekisi joka päivä.
Niin kun on vapasehtoista on aivan eri. Se nuukailu on ikäänkuin hauska leikki jonka voi lopettaa aina kun haluaa.
Nythän tämä varakas pariskunta huomasi viimeisimmässä tv-ohjelmassa rikkaat ja rahattomat, että tämä kun ei olekaan valinnanvapautta niin muuttaa asian ja suhtautumisen kun rahanpuute onkin totta.
Kun he kulkivat ostokeskuksessa niin oliko vaimo kun sanoi, että yleensä kun täällä kulkevat ei aina kiinnosta mennä kahville kun tietää, että voi mennä milloin tahansa.
Mutta nyt kun tietää, että ei voi mennä niin ihmeesti se kahvipaikka alkoikin houkuttaa, niihin kiinnitti huomiota ja tehdä mieli kahvia.Tämä ero ei mene varmaan ikinä näiden leikkiköyhäilijöiden tajuntaan. Ei, kun köyhät nyt vaan ovat niin outoja kun haluavat kaikkea ja he eivät vaan niitä yhtään halua.
Paitsi silloin tietenkin haluavatkin kun niin päättävät.
Tämä ero ei mene varmaan ikinä näiden leikkiköyhäilijöiden tajuntaan.
Olet oikeassa, se on vaikea tajuttava. Se tulee eteen ihan elävässä elämässäkin, koska mä olen tuloiltani noihin rikkaisiin lukeutuva, mutta en elä leveästi siltikään, hankin vaatteet kirppiksiltä, enkä harrasta säännöllisesti mitään kalliita asioita. Ei tee mieli tuhlata aikaa istuskelemalla kahviloissa tai himota ostella oikeastaan mitään muuta kuin välttämätöntä jne. Ruoassakin pyrin olemaan säästeliäs suunnittelemalla ja välttämällä hävikkiä ym. Ulkoisesti mua pidetään varmaan alimman tuloluokan edustajana, ellei satu tietämään miten asun ja elän muuten, mut se ei ole tässä olennaista.
Mulla on köyhäksi luokiteltavia sukulaisia ja kavereita, enkä mä tajua juuri tuota halua asioihin, jotka ovat periaatteessa turhia ja selvästi tulotasolle sopimattomia. Kielletyn hedelmän ajatus auttaa ymmärrystä hieman.
Keitä varten niitä kahviloita ja pikaruokapaikkoja Suomessa on? Ei-köyhät eivät halua käydä niissä, koska kokevat ne turhaksi kerskakulutukseksi (tässä ketjussa), köyhillä ei ole varaa, ja satunnainenkin hemmottelukäynti luokitellaan "tulotasoon sopimattomaksi".
Jos ei nyt vänätä väittelyn vuoksi, vaan ollaan rehellisiä: kyllä niissä kahviloissa ennen koronaa ihmisiä kävi, kuka milläkin tuloilla. Osa asian taloudellista puolta sen kummemmin miettimättä, osa muusta nuukaillen, ja loput vaikka vaarin pistouvamana. Täällä on niin pieni rikas eliitti, ettei nyt pelkästään heitä varten koko konditoriasysteemiä ole perustettu!
Toinen asia on tomaatit: tässä keskustelussa vihannesten ostaminen on turhaa, niitä ei tarvita, eikä niitä pidä ostaa, koska kaali on halvempaa. Selittäisikö joku minulle, kuka niitä tomaattinyssyköitä kaupassa kerää, kun ei-köyhät perustelevat vaurautensa vihannesten välttelyllä, eikä oikeasti rahapulassa olevilla todella olekaan niihin varaa? Mikä ihmeen erillissaareke tämä keskustelu on? Ei perusvihannes ole mikään ylellisyystuote! Tässä ei nyt jaeta mitalia siitä, että ehdoin tahdoin välttelee kasviksia! Ei minullakaan ole aina rahaa, mutta harmittaa kyllä, kun mielellään söisin joka päivä kurkkua, paprikaa ynnä muuta hyvää ja c-vitamiinipitoista maun ja hyvinvoinninkin vuoksi.
Mistä päättelet, että lapsi olisi saanut rahalahjoina enemmän "kuin sen parikymppiä"? Siitäkö, että paikalle olisi kutsuttu vain maksukykyisiä vieraita? Että kirjekuorta vastaan olisi tarjottu kahvia ja pullansiivu? Kun täällä on pitkiä ketjuja "kurjimmista tarjoiluista ikinä" ja "pahimmista lokkeilijoista koskaan", luulet, ettei tämmöinen ratkaisu olisi kirvoittanut ilkeitä kieliä kutsuvierasjoukossa? AVlla ei varmaankaan olisi ollut ketjua pystyssä heti juhlista kirjoittaen?
Mehän emme tiedä, millä tavoin tätä juhlistettiin lähipiirissä, vaikkei muodollisia juhlia etäisemmille sukulaisille ja tuttaville haluttu resurssien puutteessa järjestää. Jokaiselle, joka haluaa muistaa ylioppilasta tai rippilasta rahalahjan muodossa löytyy kyllä keino, vaikkei kutsua tulisikaan.
Tulit muuten ottaneeksi esiin vielä yhden seikan, jota todella köyhä ei "voi" tehdä: osallistua näihin rahastusmielessä järjestettyihin juhliin. Voisi olla ihanaa ja hauskaa nähdä ja onnitella päivänsankaria, ja muuta sukua ja kylänväkeä myös, mutta kukapa sinne sen parin euron tuikkukipon kanssa kehtaa mennä. Kun hyvin tietää, että on odotus rahalahjasta, kalliimmasta käyttötavarasta, tai hienosta itsenyplätystä käsityöaarteesta. Eihän se kolehdinkeruu juhlien alkuperäinen tarkoitus ole, mutta sellaiseksi se on muodostunut. Sinun kirjoissasi ainakin, etkä ole ainoa.