Lue keskustelun säännöt.
Mies suostui lahjoittamaan spermaa naisparille
14.08.2015 |
Ahdistaa.
Miehelläni on kavereina todella mukava naispari opiskeluajoiltaan ja he ovat edelleen tiiviisti tekemisissä. Itsekin tapaan usein tätä paria ja meillä on ollut paljon mukavia illanviettoja.
Mies kuitenkin kertoi eilen että toinen naisista oli kysynyt häneltä mahdollisuudesta, että hän luovuttaisi spermaa ja näin hedelmöittäisi parin vauvan. Meillä itsellämme ei lapsia (ainakaan vielä!) ole mutta silti mulle tuli outo tunne vatsanpohjaan ja alkoi kuristaa kurkkua. Miten tähän pitäisi nyt suhtautua? Todellakin kannatan adoptiota ja hedelmöityshoitoja kaikille pareille mutta tunne että oma mies luovuttaisi spermaa kun ollaan yhdessä ahdistaa.
Mitä mieltä ootte? Pitääkö minun vaan mukisematta katsoa vierestä? En kai periaatteessa ole oikeutettu olemaan tästä vihainenkaan...
Ja tää EI ole mikään trolli.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinnöstä vouhkaavat: perheen sisäisen adoption kautta lapsi perii aikanaan molemmat äitinsä, ei biologista isää.
AP on oikeassa siinä, että kyseessä on iso päätös. Se on kuitenkin ensisijaisesti miehesi päätös. On myös todennäköistä, että miehen mielessä ystäväpariskunta menee ap:n edelle, mikäli mies pannaan valitsemaan, kun ovat olleet jo kaun ystäviä eli tunteneet pitkään ennen ap:n tuloa kuvioihin. Joka tapauksessa on tärkeää, että paperiasiat hoidetaan kuntoon. Lisätietoa erilaisista järjestelyistä saa esim. Sateenkaariperheiden sivuilta http://www.sateenkaariperheet.fi/index.php?item=73.
Suomessa ei voi vain "mennä spermapankkiin." Lisääntymiseen pitäisi ylipäänsä suhtautua paljon vakavammin kuin nykyään on tapana. On siis hienoa, että ap pohtii asiaa vakavasti; ehkä parasta olisi, että kaikki neljä juttelisivat asiasta yhdessä. Ja niille, joita järjesyely jostain periaattellisesta syystä kauhistuttaa: jos miehellä olisi jo lapsi toisen naisen kanssa, mite tilanne eroaa heterouusperheistä, joita on maa pullollaan ottaen? Oleellinen ero on, että perheen sisäisen adoption tultua voimaan mies ei ole (eikä koskaan enää voisikaan olla) lapsen vanhempi.
Jos ystävät menevät puolison edelle myös puolisoa koskettavassa asiassa, voi siitä vetää onat johtopäätöksensä.
Jos mies luovuttaa spermaa spermapankille, niin sieltä vapautuu vieras sperma-annos naisparille. Vai haluavatko naiset tunnetun isän, joka toimii isänä lapselle?
Harva haluaa biologisen lapsensa jonnekin muualle kuin omaan perheeseen, fiksua olisi ollut kysyä myös miehen vaimolta.
Toki, jos kuvioissa olisi vaimo: kuten ap kirjoitti, hän ja mies eivät ole naimisissa vaan ovat seurustelleet jonkin aikaa. Totta kai myös tässä tilanteessa olisi paras jutella asiasta kaikkien yhdessä, mutta päätös on lopulta miehen. Noin yleensäkin ottaen monet kokevat suurempaa lojaaiutta pitkäaikaisia ystäviä kohtaan kuin suhteellisen tuoretta seurustelukumppania kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa.
Mitä mieltä ootte? Pitääkö minun vaan mukisematta katsoa vierestä? En kai periaatteessa ole oikeutettu olemaan tästä vihainenkaan...
Ja tää EI ole mikään trolli.
Absoluuttista oikeutta maailmassa ei ole olemassakaan. Tunteesi ovat lähtöisin liskoaivoista. Haluat miehesi resurssit pelkästään oman (potentiaalisen) jälkikasvusi käyttöön. Miehesi liskoaivojen motiivit ovat erilaiset ja hänelle ylimääräisten lasten siittäminen ei ole niin ongelma, mutta vieraan lapsen kasvattaminen on.
Sun miehellesi vastaava tilanne olisi, jos sinä olisit tullut raskaaksi toiselle miehelle.
En jaksa lukea koko ketjua, mutta vastaan silti oman kantani.
Toki tuosta on oikeus tuntea mitä ikinä tunteekin ja kannattaa myös omat fiilikset ilmaista miehelle. Silti, minusta tuo on selkeästi miehen päätös koska miehen oma keho jne, ja jos mies sen haluaa tunteistasi huolimatta tehdä niin etsi uusi mies, jos et kestä ajatusta.
Oma mieskin meinasi luovuttaa spermaa, mutta ei kelvannut luovuttajaksi perinnöllisten sairausten takia.
Totta kai ap:lla on oikeus olla asiasta huolissaan ja pohtia noinkin ison asian kaikkia puolia. Hulluahan se olisi jos tasavertaisessa parisuhteessa asiaa ei lainkaan pohdittaisi, tuskin kukaan tuollaiseen luovutushommaan lähtee ilman että ottaa asioista selvää kaikista mahdollisista lähteistä.
Se, että on sperman luovuttanut, muumimukissa tai klinikalla, ei vielä tee miehestä isää. Ja mikäli perheen sisäinen adoptio hoidetaan kuntoon, ei miehestä tule isää edes juridisesti. Eihän ero vanhemman ja siittäjän välillä adoptiotapauksessakaan ole vaikea hahmottaa, eli se aikuinen joka lapsen kasvattaa, kenen perheessä lapsi kasvaa, on lapsen vanhempi. Eikä tarina vaikuta siltä että naispari pyysi miestä kolmanneksi kasvatuskumppaniksi ja "isäksi" tulevalle lapselle. Kolmen vanhemmuus ei lainsäädännöllisesti edes olisi mahdollista, sosiaalisesti toki kyllä.
Meillä on miehen kanssa omia lapsia, ja mies on myös luovuttanut spermaa ystävänaispariskunnallemme, josta tuloksena on söpö pieni "serkku" lapsillemme. Omat lapsemme, vaikka vielä pieniä ovatkin, tietävät asian laidan, että isänsä on tuon "serkun" biologinen isä, mutta ei silti meidän perheemme lapsi missään määrin. Asia tullaan myös tuolle vauvallekin aikanaan selittämään, eivät nämä ole mitään niin ihmeellisiä asioita etteivätkö lapset niitä ymmärtäisi. On sitä merkillisempiäkin perhekuvioita kuulkaa nykyään. Tämä luovutussolulapsi tuntuu miehestä tutulta, muttei omalta. Vähän kuin vaikka oman sisaruksen lapsi ehkä, eli lapsessa on toki omia geenejä, jolloin se on evoluution takaamana "arvokkaampi" kuin jokin täysin random-lapsi.
Totta kai asia oli iso päätös, ja tuntui se vaikealta ensi alkuun sulattaa, ja kävin läpi monia samoja ajatuksia, nimenomaan perintöoikeudesta, tuntuisiko lapsi miehestä omalta lapselta, olisinko mustasukkainen, mitä jos toinen vanhemmista kuolee tai sekoaa ennen adoption vahvistamista jne jne. Mutta loppupeleissä katsottiin että ne huolet ovat niin pieniä verrattuna siihen että toiset saavat kaipaamansa lapsen, ettei oman itekkyyden voi antaa olla toisten onnen esteenä. Mutta tämä tietysti oli meidän tilanteemme, ja toisilla vaakakupissa painavat ehkä muut asiat. Paljon varmasti riippuu myös siitä miten hyvin naisparin tuntee, ja paljonko heihin luottaa.
Joku väitti että hedelmöityshoitoihin hankkiutuminen on pieni hinta lapsesta, mutta vaikka kenties muutama kymppitonni joillekin ehkä on pikkuraha, niin monessa tapauksessa se kuitenkin on kynnyskysymys. Ei heteropariskunniltakaan vaadita tuollaista rahallista panostusta, vaan raskaaksi voi hankkiutua asiaa lainkaan ajattelematta. Tuntuu kohtuuttomalta että naisparien kohdalla huomattava rahallinen satsaus olisi vaatimuksena oman lapsen saamiselle.
Mutta kyllä ap:n miehen mielestäni tulisi ottaa myös puolisonsa ja tämän mahdolliset huolet huomioon. Kaikkein yksinkertaisinta varmaan olisi jos kaikki neljä istuisivat alas ja keskustelisivat asian läpi, kaikkien huolet läpi käyden ja niiden todennäköisyydet ja ratkaisut punniten. Eikä varmaan haittaisi vaikka sopimus kirjattaisiin paperillekin, vaikkei se juridisesti pätevä olisikaan. Varmasti myös tällä ystäväpariskunnalla saattaa olla asiasta huolensa, että toinen heistä käy raskauden läpi ja he kasvattavat lapsen omanaan, mutta mies päättääkin yhtäkkiä haluta isyydentunnistusta tai muita perheen sisäiseen itsemäärämisoikeuteen puuttuvia oikeuksia.
Eli avoin keskustelu ja paperit kuntoon, ei se sen ihmeempää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että se lapsi perisi miehesi. Eli jos sinulla ja miehellä olisi yhteinen asunto ja kesämökki, saisi lapsi puolet yhteisestä omaisuudestanne, kun mies kuolee (oletetaan, että omistatte yhtä paljon). Saattaisit siis menettää miehesi ystävällisyyden takia osan siitä, mitä olette yhdessä rakentaneet.
Hyvä muuten, paitsi ettei ole totta. Toki klinikalla hedelmöitys on himpun verran yksinkertaisempi hoitaa juridisesti oikein, koska siellä osataan neuvoa oikeiden lomakkeiden täytössä jne, mutta mikään ei estä perheen sisäistä adoptiota myöskään muumimukimenetelmää käytettäessä. Isyyttä ei vahvisteta mikäli luovuttajaisä tai synnyttäjä-äiti ei sitä vaadi, ja kun perheen sisäinen adoptio on vahvistettu ei sitä voi purkaa, eli mitään juridista sidettä ei luovuttajan ja syntyvän lapsen välille koskaan pääse syntymään.
Bertol Brechtiä lainatakseni:
"Älä pelkää kysyä, toveri
Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää
Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä"
En suostuisi siihen, että mieheni luovuttaisi spermaansa millään meneltelmällä kenellekkään muulle, kuin minulle. Kyllä se olisi suhteemme päätepiste, jos mieheni moiseen ryhtyisi. Suhde on vielä helppo päättää, kun ollaan seurusteltu vasta lyhyen aikaa, eikä ole yhteisiä lapsia. Itsekästä tai ei, mutta tältä minusta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukavia ystävätapaamisia tulossa, jossa ihastellaan miehen jälkikasvun edistymistä, eiku...
Sairas kuvio. Ja vain vahvistaa mun käsitystä homoparien itsekkyydestä ja itsekeskeisyydestä. Ei tässä mietitä lapsen parasta ollenkaan. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 19:58"]
Perintöasiat ja isyyskanteet syytä selvittää etukäteen, jotta ei tule ikäviä yllätyksiä. Eli pitää mennä virallista kautta eikä minään muumimukijuttuna.
Mutta jos menee muumimukin kautta niin kaipa sitä isyydestään voi "irtisanoutuakin"? En tiedä. Joka tapauksessa antaisi täysin huoltajuuden naisparille. -ap
Lisääntymisbiologiaa koskevan lainsäädännön tarkoitus on taata äidin ja lapsen oikeudet ynnä isän velvollisuudet. Jos tuollaiseen siitosoriin virkaan suostuu, laskua tulee perästä, eikä muutama tonni vuosien mittaan riitä. Vain jos äiti on niin epäitsekäs, ettei hyödynnä rahastamisoikeuttaan, ei piikki ole auki.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai ap:lla on oikeus olla asiasta huolissaan ja pohtia noinkin ison asian kaikkia puolia. Hulluahan se olisi jos tasavertaisessa parisuhteessa asiaa ei lainkaan pohdittaisi, tuskin kukaan tuollaiseen luovutushommaan lähtee ilman että ottaa asioista selvää kaikista mahdollisista lähteistä.
Se, että on sperman luovuttanut, muumimukissa tai klinikalla, ei vielä tee miehestä isää. Ja mikäli perheen sisäinen adoptio hoidetaan kuntoon, ei miehestä tule isää edes juridisesti. Eihän ero vanhemman ja siittäjän välillä adoptiotapauksessakaan ole vaikea hahmottaa, eli se aikuinen joka lapsen kasvattaa, kenen perheessä lapsi kasvaa, on lapsen vanhempi. Eikä tarina vaikuta siltä että naispari pyysi miestä kolmanneksi kasvatuskumppaniksi ja "isäksi" tulevalle lapselle. Kolmen vanhemmuus ei lainsäädännöllisesti edes olisi mahdollista, sosiaalisesti toki kyllä.
Meillä on miehen kanssa omia lapsia, ja mies on myös luovuttanut spermaa ystävänaispariskunnallemme, josta tuloksena on söpö pieni "serkku" lapsillemme. Omat lapsemme, vaikka vielä pieniä ovatkin, tietävät asian laidan, että isänsä on tuon "serkun" biologinen isä, mutta ei silti meidän perheemme lapsi missään määrin. Asia tullaan myös tuolle vauvallekin aikanaan selittämään, eivät nämä ole mitään niin ihmeellisiä asioita etteivätkö lapset niitä ymmärtäisi. On sitä merkillisempiäkin perhekuvioita kuulkaa nykyään. Tämä luovutussolulapsi tuntuu miehestä tutulta, muttei omalta. Vähän kuin vaikka oman sisaruksen lapsi ehkä, eli lapsessa on toki omia geenejä, jolloin se on evoluution takaamana "arvokkaampi" kuin jokin täysin random-lapsi.
Totta kai asia oli iso päätös, ja tuntui se vaikealta ensi alkuun sulattaa, ja kävin läpi monia samoja ajatuksia, nimenomaan perintöoikeudesta, tuntuisiko lapsi miehestä omalta lapselta, olisinko mustasukkainen, mitä jos toinen vanhemmista kuolee tai sekoaa ennen adoption vahvistamista jne jne. Mutta loppupeleissä katsottiin että ne huolet ovat niin pieniä verrattuna siihen että toiset saavat kaipaamansa lapsen, ettei oman itekkyyden voi antaa olla toisten onnen esteenä. Mutta tämä tietysti oli meidän tilanteemme, ja toisilla vaakakupissa painavat ehkä muut asiat. Paljon varmasti riippuu myös siitä miten hyvin naisparin tuntee, ja paljonko heihin luottaa.
Joku väitti että hedelmöityshoitoihin hankkiutuminen on pieni hinta lapsesta, mutta vaikka kenties muutama kymppitonni joillekin ehkä on pikkuraha, niin monessa tapauksessa se kuitenkin on kynnyskysymys. Ei heteropariskunniltakaan vaadita tuollaista rahallista panostusta, vaan raskaaksi voi hankkiutua asiaa lainkaan ajattelematta. Tuntuu kohtuuttomalta että naisparien kohdalla huomattava rahallinen satsaus olisi vaatimuksena oman lapsen saamiselle.
Mutta kyllä ap:n miehen mielestäni tulisi ottaa myös puolisonsa ja tämän mahdolliset huolet huomioon. Kaikkein yksinkertaisinta varmaan olisi jos kaikki neljä istuisivat alas ja keskustelisivat asian läpi, kaikkien huolet läpi käyden ja niiden todennäköisyydet ja ratkaisut punniten. Eikä varmaan haittaisi vaikka sopimus kirjattaisiin paperillekin, vaikkei se juridisesti pätevä olisikaan. Varmasti myös tällä ystäväpariskunnalla saattaa olla asiasta huolensa, että toinen heistä käy raskauden läpi ja he kasvattavat lapsen omanaan, mutta mies päättääkin yhtäkkiä haluta isyydentunnistusta tai muita perheen sisäiseen itsemäärämisoikeuteen puuttuvia oikeuksia.
Eli avoin keskustelu ja paperit kuntoon, ei se sen ihmeempää :)
Hyvin kirjoitettu ja täyttä asiaa :) Ei mitään primitiivistä kiihkoilua asian x suhteen vaan huolellista ja rauhallista pohdintaa eri kanteilta. Kiva lukea tällaistakin vaihteeksi täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niillä lesboilla on kaksi vaihtoehtoa:
Perheen sisäinen adoptio.
Ryhtyä vaatimaan elatusapua herkkäuskoiselta mieheltäsi.
Kumpi näistä on heidän kannaltaan houkuttelevampi vaihtoehto?
Spermaa.naispareille(at)gmail.com
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isyydestä ja sen mahdollisista (rahallisista) vastuista ei voi irtisanoutua ja on täysin äidin ja lapsen halusta kiinni että pitävätkö nuo mahdolliset sopimuksensa koska sopimukset on pelkkää paperia siinä vaiheessa kun nuo saavat päähänsä muuttaa mielensä.
Miehellä ei ole mitään oikeuksia tuossa asiassa.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 19:58"]
Perintöasiat ja isyyskanteet syytä selvittää etukäteen, jotta ei tule ikäviä yllätyksiä. Eli pitää mennä virallista kautta eikä minään muumimukijuttuna.
Mutta jos menee muumimukin kautta niin kaipa sitä isyydestään voi "irtisanoutuakin"? En tiedä. Joka tapauksessa antaisi täysin huoltajuuden naisparille. -ap
No ei voi. DNA testi todistaa lapsen isyyden, tekotavasta ei jää tidistetta ellei mene virallisen järjestelmän kautta.
Vierailija kirjoitti:
Sairas kuvio. Ja vain vahvistaa mun käsitystä homoparien itsekkyydestä ja itsekeskeisyydestä. Ei tässä mietitä lapsen parasta ollenkaan. :(
Tai sitten mietitään, nyt luovuttaja on tunnettu henkilö. Toisaalta tuo kuvio voi olla myös hankala.
Minun sisareni kärsi lapsettomuudesta monta vuotta. Jossain vaiheessa hoitorumbaa tuli lääkäreiden kanssa puheeksi myös lahjamunasolut. Ilmoitin HETI sisarelleni, että jos siihen joudutaan, niin minä luovutan munasoluja (jos hän niin haluaa). Missään vaiheessa ei tullut mieleenkään, että minun pitäisi siihen kysyä lupaa mieheltäni. Miksi pitäisikään? Minun solujanihan ne ovat!
Lopulta emme tähän joutuneet, koska sisareni sai kaksi lasta hedelmöityshoitojen avulla omilla soluillaan. Mutta periaate on sama kuin tässä APn tapauksessa. Jos luovutukseen olisi menty, niin ne toki olisivat olleet minun munasoluni, joista raskaus olisi saanut alkunsa, mutta mahdolliset lapset olisivat olleet 100% siskoni lapsia.
Ja kaikki tämä perintöasioilla pelottelu ym on aivan roskaa. Jos asiat hoidetaan oikein, niin APn miehellä ei ole mitään oikeuksia eikä myöskään mitään velvollisuuksia lapsen suhteen.
Mikä siinä ahdistaa? Nehän on vaan soluja
Naiset pyytäisi miehesi varmasti kummiksi ja näin miehesi olisi kyllä mukana lapsen kasvatuksessa ja elämässä.
Entä mitä sitten jos toinen naisista kuolee? Tai jos vaikka eroavat? Jos tämä tapahtuu jo raskausaikana?