Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa sen vahvemman rooliin joutuminen
11.03.2022 |
Miehellä oli koko viime vuoden kriisi läheisen menettämisestä. Jotenkin odottelin, että se menisi ohi ajan kanssa (tietenkään mitään määräaikaa ei ole eikä ole koskaan "suru suoritettu". Ymmärrän ja olen ollut kärsivällinen.
Itsellänikin on vaikeuksia , mutta päädyn aina käsittelemään ne pääni sisällä. Käytän paljon voimia itsesäätelyyn, jotta pysyisin tasapainossa. Tällöin ulospäin näkyy rauhallinen kuori. Saatan olla juuri ja juuri löytänyt rauhan, kun mies tulee purkamaan omaa mieltään ja ongelmia minulle. Vaikka minulla ei ole yhtään mitään annettavaa jäljellä, kun energia on mennyt sisäiseen managerointiin, yritän sitten kuunnella ja olla empaattinen.
Tästä seuraa katkeruus, että "se minun vuoro ei tulekaan ja miksi minun pitää olla aina se vahva kannattelija, vaikka juuri ja juuri pidän itseni kasassa". Tätä en sano ääneen, mutta pelkään että se alkaa syödä minua sisältä ja näkyä muuten suhteessa.
Enkä kerro miehelle huoliani, koska hänestä näkee ettei hänellä ole niille tilaa. Siirrän omia tarpeitani johonkin tulevaisuuteen, mutta olen tehnyt tätä jo vuoden.
Kommentit (125)
Tällainen toisen ja suhteen pohtiminenkin on sitä kannattelua ja emotionaalista työtä. Samaan aikaan toinen ajattelee vain itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällainen toisen ja suhteen pohtiminenkin on sitä kannattelua ja emotionaalista työtä. Samaan aikaan toinen ajattelee vain itseään.
Mistä tietää, vaikka mieskin palstailee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aika passiivinen ja aloitekyvytön mies ja olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei näillä eväillä taida kannattaa parisuhteeseen lähteä vaikka nytkin olisi kiinnostunut nainen. Siinä ei taida muuten mukava olemus kauheasti auttaa, kun nainen hetken päästä myös huomaa mikä vedettävä reki olen.
Miksi et sitten aikuistu ja reipastu? Olen jättänyt yhden kaltaisesi, on kohtuutonta jos parisuhteessa vain toinen on vastuullinen aikuinen, ja se toinen pelkkä "ihan sama", joka ei ota kantaa mihinkään.
Ei kyse ole mistään aikuistumisesta ja reipastumisesta, minä vain olen tällainen. Aivan kuten sinä olet se "reipas aikuinen" etkä osaa muuta olla.
Parisuhteessa ja perheessä tuo 'minä vain olen tälläinen' ei toimi.
Ainakin lapsiperheessä on yhden kyettävä olemaan se reipas aikuinen, vaikka ei aina jaksaisikaan, vaan lasten ja perheen asioita ei vain voi jättää hoitamatta.
Normaalia taitaisi olla vastuiden ja töiden jako tasapuolisesti ja tilanteen mukaan, mutta jos toinen on koko ajan kiinni siinä ajatuksessa, että olen tälläinen tai sellainen, että en osaa/pysty, se reipas kyllä jossain kohtaa uupuu, kyllästyy, saa tarpeekseen ja lähtee tai jää ja katkeroituu.
Olen juuri tuossa taitekohdassa mieheni kanssa, lähdenkö vai jäänkö, ja mitä näistä vaihtoehdoista seuraakaan.
Pitkään, jo vuosikausia, olen päättänyt ja kantanut vastuun päätöksistä, hoitanut, huolehtinut, tehnyt kotona, perheessä, parisuhteessa kaiken ja olen aivan loppu. Ja totta kai olen puhunut, keskustellut, pyytänyt.
Siitä vain ei ole ollut kuin hyvin lyhytaikainen hyöty, ehkä mieheni hoitaa yhden asian, yhden tilanteen ja sitten palaa omaan olemiseensa. Ja sama alkaa alusta.
En jaksa sitä pyytämistä, siitä seuraavaa ohjeistamista miten asia tai tilanne hoidetaan. Ja olen kyllä kokeillut senkin, että en ohjeista, enkä edes pyydä, vaan jätän itsekin tekemättä, mutta tästä seuraa aina loppujen lopuksi niin paljon harmia ja lisätyötä, joka sitten kaatuu minun niskaani, että ei ole sen arvoista.
En varmaan jaksa tätä liittoa kovin kauan enää, mutta tiedän, että koko eroprosessi jää yksin minun harteilleni ja olen jo nyt uuvuksissa.
Kauheita ajatuksia on joskus tullut mieleeni: ehkä mieheni ei vain oikeasti pysty, onko autismin kirjolla, vai tekeekö tälläistä tahallaan ja mikä mieheni silloin on?
Haluaisin joskus, ehkä kaukaiselta tuntuvassa tulevaisuudessa, tasapuolisen, tasa-arvoisen suhteen miehen kanssa, jolle nämä olisivat itsestään selviä asioita.
Miksi pitää kilpailla, kumpi kärsii enemmän?
Mun mies kun kerron jotain omia huolia:
Mä: "tuntuu, että elämä valuu hukkaan ja olen hyödytön."
Mies: "Et sinä ole hyödytön, MINÄ olen." Ja sitten pitää sääliä häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta kai se on joskus raskasta, mutta tiedätkö mitä? Sinulla on edelleen valta rakentaa elämästäsi siedettävämpää. Et voi muuttaa puolisoasi, mutta vahvista muita elämän tukipilareja niin, ettei miehen paha mieli vaikuta sinuun liikaa.
Miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aika passiivinen ja aloitekyvytön mies ja olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei näillä eväillä taida kannattaa parisuhteeseen lähteä vaikka nytkin olisi kiinnostunut nainen. Siinä ei taida muuten mukava olemus kauheasti auttaa, kun nainen hetken päästä myös huomaa mikä vedettävä reki olen.
Miksi et sitten aikuistu ja reipastu? Olen jättänyt yhden kaltaisesi, on kohtuutonta jos parisuhteessa vain toinen on vastuullinen aikuinen, ja se toinen pelkkä "ihan sama", joka ei ota kantaa mihinkään.
Ei kyse ole mistään aikuistumisesta ja reipastumisesta, minä vain olen tällainen. Aivan kuten sinä olet se "reipas aikuinen" etkä osaa muuta olla.
Ei kukaan "vain ole" niin aloitekyvytön että normaali elämä eli parisuhde on mahdotonta. Jotain on pielessä.
Ja tällä palstalla kun ollaan, pakollinen disclaimer: on ok olla haluamatta suhdetta, mutta silloin on kyse eri asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies kun kerron jotain omia huolia:
Mä: "tuntuu, että elämä valuu hukkaan ja olen hyödytön."
Mies: "Et sinä ole hyödytön, MINÄ olen." Ja sitten pitää sääliä häntä.
Miksi pitää jauhaa jotain tuollaista kumppanin kanssa?
Nyyh, mies ei näytä tunteitaan!
Nyyh, mies näyttää tunteensa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mä olen aina ollut perheen pää ja vastannut kaikesta ja tehnyt päätökset. Se vahvempi vaan joutuu siihen rooliin ja joskus se on nainen.
Jos en halua enkä jaksa sitä roolia?
JSS!
nöf
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Enkä kerro miehelle huoliani, koska hänestä näkee ettei hänellä ole niille tilaa." Jos vaikka kertoisit silti, etkä olettele asioita.
Jos toinen ääneen puhkuu ja puhisee stressiä ja ilmaisee sen sanoilla, viesti on selvä .
Silloin sinun pitää haastaa takaisin eikä vetäytyä ja marttyroitua.
Ai niin kuin miten???
Kukaan ei tiedä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin se vain on, meidän naisten on ne evakkoreput pakattava ja hätävarasta huolehdittava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Romahda itse ja lakkaa tekemästä tuota emotional labor.
Vierailija kirjoitti:
Kerro miehelle tilanteestasi. Hänellä saattaa olla illuusio siitä, että vain hänen elämänsä on vaikeaa ja vain hän kärsii. Hän ei välttämättä hahmota sinun tilannettasi.
Kummallakin teistä on oikeus tukeen puolisolta.
Tämä. Mies saattaisi myös alkaa voida paremmin tajutessaan, että on hänen vuoronsa vähitellen alkaa kannatella takaisinpäinkin. Hän saisi silloin avarampaa ajateltavaa ja itsesääli kevenisi.
Jos tämä ei onnistu, ala ottaa etäisyyttä, mene omille menoillesi ja aina pidemmälle josko hän sitten havahtuisi tilanteeseen. Irrota itsesi auttajan ja säälijän identiteetistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro miehelle tilanteestasi. Hänellä saattaa olla illuusio siitä, että vain hänen elämänsä on vaikeaa ja vain hän kärsii. Hän ei välttämättä hahmota sinun tilannettasi.
Kummallakin teistä on oikeus tukeen puolisolta.
Tämä. Mies saattaisi myös alkaa voida paremmin tajutessaan, että on hänen vuoronsa vähitellen alkaa kannatella takaisinpäinkin. Hän saisi silloin avarampaa ajateltavaa ja itsesääli kevenisi.
Jos tämä ei onnistu, ala ottaa etäisyyttä, mene omille menoillesi ja aina pidemmälle josko hän sitten havahtuisi tilanteeseen. Irrota itsesi auttajan ja säälijän identiteetistä.
Jes, tämä on hyvä neuvo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt naiset uhriutuvat, kun joutuvat tekemään päätöksiä ja käyttämään valtaa.
Naisille ei kelpaa mikään. Ensin miehet olivat etuoikeutettuja, kun heillä oli vastuu kaikesta. Nyt miehet ovat etuoikeutettuja, koska heidän ei tarvitse tehdä päätöksiä.
Ja sinä et tajua, että parisuhteessa ei tarvita johtajaa, vaan kaksi tasaveroista aikuista. Etpä tietenkään, palstamiehenä oikea elämä on sinulle vierasta.
No tuolla logiikallahan se on sinullekin vierasta palstanaisena.
ohis
Logiikka ei ole sinun vahvuutesi. Tämä on perhepalsta, jossa on pääosin perheellisiä naisia, ja sitten näitä kroonisesti nai settomia in cellejä naukumassa.
Onhan he vastenmielistä olla tukevana kumppanina. Naisia pitäisi kyllä aina tilanteessa kun tilanteessa jaksaa tukea mutta kun mies sitä tarvitsisi niin aina alkaa sama parkuminen että en minä halua olla tukena kun se on miehen tehtävä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Enkä kerro miehelle huoliani, koska hänestä näkee ettei hänellä ole niille tilaa." Jos vaikka kertoisit silti, etkä olettele asioita.
Jos toinen ääneen puhkuu ja puhisee stressiä ja ilmaisee sen sanoilla, viesti on selvä .
Silloin sinun pitää haastaa takaisin eikä vetäytyä ja marttyroitua.
Ai niin kuin miten???
Kukaan ei tiedä
"Näen, että olet kuormittunut, ja olen pyrkinyt antamaan sulle tilaa ja tukemaan, mutta nyt musta tuntuu, etten enää jaksa. Mua painaa omatkin huolet. Jos meillä ei voimat riitä tukemaan toinen toistamme, sitten meidän on haettava ulkopuolista apua."
Ei sillä lopulta ole niin merkitystä, miten asian muotoilee, kunhan saa jotenkin kakaistua ulos. Toinen sitten reagoi, miten reagoi. Voi mennä puolustuskannallekin. Sitten vain pitää kiinni omasta kannastaan. Ja jos toinen ei halua ulkopuolista apua, itse kuitenkin voi hakea sitä itselleen. Viimekädessä jokainen aikuinen on vastuussa itsestään.
Kerro miehelle tilanteestasi. Hänellä saattaa olla illuusio siitä, että vain hänen elämänsä on vaikeaa ja vain hän kärsii. Hän ei välttämättä hahmota sinun tilannettasi.
Kummallakin teistä on oikeus tukeen puolisolta.