Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa sen vahvemman rooliin joutuminen
11.03.2022 |
Miehellä oli koko viime vuoden kriisi läheisen menettämisestä. Jotenkin odottelin, että se menisi ohi ajan kanssa (tietenkään mitään määräaikaa ei ole eikä ole koskaan "suru suoritettu". Ymmärrän ja olen ollut kärsivällinen.
Itsellänikin on vaikeuksia , mutta päädyn aina käsittelemään ne pääni sisällä. Käytän paljon voimia itsesäätelyyn, jotta pysyisin tasapainossa. Tällöin ulospäin näkyy rauhallinen kuori. Saatan olla juuri ja juuri löytänyt rauhan, kun mies tulee purkamaan omaa mieltään ja ongelmia minulle. Vaikka minulla ei ole yhtään mitään annettavaa jäljellä, kun energia on mennyt sisäiseen managerointiin, yritän sitten kuunnella ja olla empaattinen.
Tästä seuraa katkeruus, että "se minun vuoro ei tulekaan ja miksi minun pitää olla aina se vahva kannattelija, vaikka juuri ja juuri pidän itseni kasassa". Tätä en sano ääneen, mutta pelkään että se alkaa syödä minua sisältä ja näkyä muuten suhteessa.
Enkä kerro miehelle huoliani, koska hänestä näkee ettei hänellä ole niille tilaa. Siirrän omia tarpeitani johonkin tulevaisuuteen, mutta olen tehnyt tätä jo vuoden.
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt naiset uhriutuvat, kun joutuvat tekemään päätöksiä ja käyttämään valtaa.
Naisille ei kelpaa mikään. Ensin miehet olivat etuoikeutettuja, kun heillä oli vastuu kaikesta. Nyt miehet ovat etuoikeutettuja, koska heidän ei tarvitse tehdä päätöksiä.
Ja sinä et tajua, että parisuhteessa ei tarvita johtajaa, vaan kaksi tasaveroista aikuista. Etpä tietenkään, palstamiehenä oikea elämä on sinulle vierasta.
Tuo on teoriassa kaunis ajatus, mutta nainen ei kykene tasavertaisuuteen. Yleensä miehen pitää olla johtaja ja kaiken ohjaaja, jotkut naiset taas ottavat sen Justiinan roolin ja mies tulee perässä kuin puudeli. Tasavertainen ei ole koskaan onnistunut ja koska en taivu miehenä kumpaankaan ääripään rooliin, en enää edes yritä saada parisuhdetta.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri täällä. Alkuhuuman jälkeen olen havahtunut siihen, että mies on passiivinen ja aloitekyvytön. Kaikki isot päätökset kaatuvat minun tehtäväkseni, ja luultavasti mikään projekti ei etenisi, ellen olisi tirehtöörinä. Tunteista ja tarpeista puhuminen on kiinni minun aloitteestani, samoin seksi. En todellakaan halunnut tätä roolia. Suhteessa on paljon hyvääkin, joten eroaminen tuntuu kurjalta vaihtoehdolta.
Täysin sama tilanne 😨 Ja tämä tuli kyllä yllätyksenä vasta yhdessä asumisen myötä, sillä olen tuntenut mieheni pitkään ennen suhdettamme. Mutta se kaikki aikaisempi energisyys ja tekemisen meininki sekä johtajuus ja vastuunotto onkin liittynyt hänen työhönsä, sen ulkopuolella kun ei kukaan ole käskemässä, eikä ole ylhäältä päin annettuja tavotteita, ei tapahdu mitään. Ei mitään.
Miehenä sitä kun repii töissä menemään, haluaa kotiin tullessaan ihan vain olla ja nauttia. En ymmärrä miksi nainen ei tätä tajua, eikä osaa olla paikallaan sekuntiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aika passiivinen ja aloitekyvytön mies ja olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei näillä eväillä taida kannattaa parisuhteeseen lähteä vaikka nytkin olisi kiinnostunut nainen. Siinä ei taida muuten mukava olemus kauheasti auttaa, kun nainen hetken päästä myös huomaa mikä vedettävä reki olen.
Miksi et sitten aikuistu ja reipastu? Olen jättänyt yhden kaltaisesi, on kohtuutonta jos parisuhteessa vain toinen on vastuullinen aikuinen, ja se toinen pelkkä "ihan sama", joka ei ota kantaa mihinkään.
Ei kyse ole mistään aikuistumisesta ja reipastumisesta, minä vain olen tällainen. Aivan kuten sinä olet se "reipas aikuinen" etkä osaa muuta olla.
Parisuhteessa ja perheessä tuo 'minä vain olen tälläinen' ei toimi.
Ainakin lapsiperheessä on yhden kyettävä olemaan se reipas aikuinen, vaikka ei aina jaksaisikaan, vaan lasten ja perheen asioita ei vain voi jättää hoitamatta.
Normaalia taitaisi olla vastuiden ja töiden jako tasapuolisesti ja tilanteen mukaan, mutta jos toinen on koko ajan kiinni siinä ajatuksessa, että olen tälläinen tai sellainen, että en osaa/pysty, se reipas kyllä jossain kohtaa uupuu, kyllästyy, saa tarpeekseen ja lähtee tai jää ja katkeroituu.
Olen juuri tuossa taitekohdassa mieheni kanssa, lähdenkö vai jäänkö, ja mitä näistä vaihtoehdoista seuraakaan.
Pitkään, jo vuosikausia, olen päättänyt ja kantanut vastuun päätöksistä, hoitanut, huolehtinut, tehnyt kotona, perheessä, parisuhteessa kaiken ja olen aivan loppu. Ja totta kai olen puhunut, keskustellut, pyytänyt.
Siitä vain ei ole ollut kuin hyvin lyhytaikainen hyöty, ehkä mieheni hoitaa yhden asian, yhden tilanteen ja sitten palaa omaan olemiseensa. Ja sama alkaa alusta.
En jaksa sitä pyytämistä, siitä seuraavaa ohjeistamista miten asia tai tilanne hoidetaan. Ja olen kyllä kokeillut senkin, että en ohjeista, enkä edes pyydä, vaan jätän itsekin tekemättä, mutta tästä seuraa aina loppujen lopuksi niin paljon harmia ja lisätyötä, joka sitten kaatuu minun niskaani, että ei ole sen arvoista.
En varmaan jaksa tätä liittoa kovin kauan enää, mutta tiedän, että koko eroprosessi jää yksin minun harteilleni ja olen jo nyt uuvuksissa.
Kauheita ajatuksia on joskus tullut mieleeni: ehkä mieheni ei vain oikeasti pysty, onko autismin kirjolla, vai tekeekö tälläistä tahallaan ja mikä mieheni silloin on?
Haluaisin joskus, ehkä kaukaiselta tuntuvassa tulevaisuudessa, tasapuolisen, tasa-arvoisen suhteen miehen kanssa, jolle nämä olisivat itsestään selviä asioita.
Kuinka moni noista touhuamistasi asioista on sellaisia, joille mies ei kerta kaikkiaan koe mitään tarvetta elämässään eikä sen takia osaa niihin tarttua luontevasti? Ehkä siellä on sellaisiakin asioita, joita et itsekään oikeasti tarvitse, mutta olet sellaista suorittajatyyppiä jonka täytyy koko ajan ampua joka suuntaan?
Vierailija kirjoitti:
Mun mies kun kerron jotain omia huolia:
Mä: "tuntuu, että elämä valuu hukkaan ja olen hyödytön."
Mies: "Et sinä ole hyödytön, MINÄ olen." Ja sitten pitää sääliä häntä.
Kalastelet sääliä itsellesi ja toinen ohjaakin sen itseensä? Melkoinen pariskunta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Enkä kerro miehelle huoliani, koska hänestä näkee ettei hänellä ole niille tilaa." Jos vaikka kertoisit silti, etkä olettele asioita.
Jos toinen ääneen puhkuu ja puhisee stressiä ja ilmaisee sen sanoilla, viesti on selvä .
Silloin sinun pitää haastaa takaisin eikä vetäytyä ja marttyroitua.
Ai niin kuin miten???
Kukaan ei tiedä
No minä tiedän. On ihmisiä, joille ei oikeasti voi puhua. Vaisto kertoo sen ja silloin pitää sitten myös kuunnella sitä viestiä ja vaihtaa maisemaa terveempään elinpiiriin. Sitten on kaksi tervettä, mutta kehittymätöntä ihmistä, he voivat yhdessä harjoitella henkistä kasvua aikuisemmiksi ja oppia toimimaan parisuhteessa hyvin ja rakentavasti.
Ei kannata haaskata omia helmiään sioille, jos omat parisuhdetaidot ovat hallussa, mutta vastapuoli vaikkapa passiivisaggressiivinen ja keskustelukyvytön kaikesta hermostuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä juttuja teidän pitää kannatella puolison puolesta? Asun yksin eikä mulla ole mitään juttuja kannateltavana edes omasta puolestani.
Viime viikolla:
-työstressi
-perheensä ongelmia
-miesflunssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä juttuja teidän pitää kannatella puolison puolesta? Asun yksin eikä mulla ole mitään juttuja kannateltavana edes omasta puolestani.
Viime viikolla:
-työstressi
-perheensä ongelmia
-miesflunssa
Perussettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä juttuja teidän pitää kannatella puolison puolesta? Asun yksin eikä mulla ole mitään juttuja kannateltavana edes omasta puolestani.
Viime viikolla:
-työstressi
-perheensä ongelmia
-miesflunssaPerussettiä.
Olen mieluummin sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä juttuja teidän pitää kannatella puolison puolesta? Asun yksin eikä mulla ole mitään juttuja kannateltavana edes omasta puolestani.
Viime viikolla:
-työstressi
-perheensä ongelmia
-miesflunssa
Mitä tapahtuu, kun sinulla on naisflunssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä juttuja teidän pitää kannatella puolison puolesta? Asun yksin eikä mulla ole mitään juttuja kannateltavana edes omasta puolestani.
Viime viikolla:
-työstressi
-perheensä ongelmia
-miesflunssaMitä tapahtuu, kun sinulla on naisflunssa?
Odottelen vieläkin aamuteetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä juttuja teidän pitää kannatella puolison puolesta? Asun yksin eikä mulla ole mitään juttuja kannateltavana edes omasta puolestani.
Viime viikolla:
-työstressi
-perheensä ongelmia
-miesflunssaMitä tapahtuu, kun sinulla on naisflunssa?
Mitään ei tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä juttuja teidän pitää kannatella puolison puolesta? Asun yksin eikä mulla ole mitään juttuja kannateltavana edes omasta puolestani.
Viime viikolla:
-työstressi
-perheensä ongelmia
-miesflunssa
Eikös se ollut ihan tutkittu juttu, että flunssa tuntuu miehillä pahemmalta kuin naisilla?
Ei sillä, ettenkö kykenisi pitämään huolta asioista flunssankin aikana.
Enpä mä tiedä, mitä toisen avautumisiin ja tuen pyytämisiin pitäisi sitten sanoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sepäs se, jos on toiselle vain pahan olon laskisanko.
Joutuminen? Vai siihen aktiivisesti suostuminen?
Voit varmaan katsoa myös peiliin?
Miten sinulle on ajautunut tuo rooli?
Voitte muuttaa noita suhteitanne siinä
Suhteenne sisällä.
Olet valmis kestämään epätöydellisyyttä? Ja sitä, että asioita ei tehdä juuri niinkuin SINÄ haluat tai sinä ajattelet niiden tehtävän.
Mene istumalakkoin.
Ja toisaalta… suo se, että asiat voi tehdä monella lailla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Ero tässä on tulossa koska en jaksa enää. Olen henkisesti ja fyysisesti aivan tyhjä ja kyllästynyt tähän suhteeseen, joss a mies ottaa kaiken, mutta mitään en saa takaisin.
Sama täällä. Eropäätös tehty kylläkin jo. On todella kuluttavaa vuosia hoitaa toista aikuista ja sen asioita ilman, että saa itselleen yhtään mitään tukea missään vaan aina ollaan vaatimassa asioiden puolesta hoitaminen ja arjen pyörittäminen.
Vierailija kirjoitti:
Romahda itse ja lakkaa tekemästä tuota emotional labor.
Miten lakata jos toinen jatkaa omien ongelmien vuodattamista?
Kai se avain on juurikin tuossa buddhalaisessa näkemyksessä, että kärsimys syntyy siitä että on aina jotain haluja johonkin suuntaan. Harva ihminen ilmeisesti pääsee erittäin vähästä näinkin tyytyväiseen olotilaan missä minä olen, joten tuskin löydän ikinä naista jonka kanssa pidempi parisuhde onnistuisi.