Henkilö vaatii jälkikäteen korvausta vapaaehtoistyöstä
Ihan järjetöntä kirjoittaa tänne, mutta painaa asia sen verran paljon, että jonnekin halusin avautua.
Eli yksinkertaisesti (kerrottu pidetty mahdollisimman anonyyminä yksityisyyden suojan takia):
1. Pieni ryhmä ihmisiä haki yhdessä apurahaa, kaikki tekivät hakemustyötä ilmaiseksi vapaa-ajallaan.
2. Henkilöltä X kysyttiin, olisiko hän mahdollisesti käytettävissä projektiin tietyllä palkalla ja tietyssä roolissa jos apuraha saataisiin, mutta niin, että hänen ei tarvinnut tehdä mitään hakuprosessissa.
3. Kaikki meni hienosti kunnes rahat saatiin. Tällöin henkilö X ryhtyi esittämään aivan järjettömiä vaatimuksia, mm. sovitun palkkansa nelinkertaistamista, johtavan roolin saamista, yms. Koska vaatimukset olivat niin järjettömiä, niin ryhmä päätti, ettei haluakaan häntä mukaan.
4. Nyt henkilö X on häiriköinyt ryhmää yli 2 kuukautta, uhkaillen, kiristäen ja pelotellen ja yrittänyt saada apurahan peruttua, eli ollut myös rahoituksen myöntäjään yhteydessä mustamaalaten ryhmää. Uhkailee rikosilmoituksilla ja oikeusjutuilla ja julkisella mustamaalauksella jos hänelle ei makseta todella suurta rahallista korvausta.
Tätä hoidetaan juristien kanssa, mutta hän jatkaa juristienkin uhkailua ja kiristämistä. Joten millä täysin irrationaalisesti käyttäytyvä ihminen saadaan lopettamaan vainoaminen, häiriköinti, kiristys ja uhkailu?
Kommentit (127)
lakkaatte vastaamaasta hänen kirjeisiin. sitten jos tulee hänen lakimieheltä kirje, niin lakimiehet vastailee keskenään. lopettakaa välittömästi kaikki viestintä kyseiseen henkilöön, että soppa ei kasva.
Vierailija kirjoitti:
Aha, nyt tämmöinen tarina, sama osoite samat lauserakenteet, sama typeryys.
Ei jatkoon.
Mikä ihmeen salainen agentti sinä olet joka seuraat jokaista kirjoittajaa täällä hakkaamalla meidän koneet? Sinunkin tekstistä tuntee sinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämän ihmisen kanssa tehty mitään kirjallista sopimusta asiasta, onko spostissa käsitelty asiaa ja esim. kerrottu, että kyseessä on vapaaehtoinen projekti? Onko lupailtu mitään korvauksia myöhemminkään?
Ei ole mitään sopimuksia, tehty selväksi alusta lähtien että hakemuksen valmistelussa kyseessä oli ilmaiseksi tehtävä vapaaehtoistyö, jota kaikki tekevät ilman korvausta. Eli ei ole luvattu mitään missään vaiheessa.
Lähinnä verrattavissa siihen, että joku lähtisi vaikka SPR:n vapaaehtoistyöhön ja sitten jälkikäteen vaatisi tekemisistään rahaa, vaikka alusta lähtien on ollut selvää, että kyseessä on korvaukseton vapaaehtoistyö.
Tämä on hänelle kerrottu nyt toistuvasti, että kyseessä oli korvaukseton vapaaehtoistyö kaikkien puolesta, eikä kukaan saanut siitä rahallista korvausta, mutta hän vain jankkaa, että hänen pitäisi silti saada rahaa siitä.
Entäs se palkkaus josta aloituksessa kerrottu, onko siitä keskusteltu vai miten ollut esillä? Jälkikäteen voi olla vaikea selittää kaikkea vapaaehtoistyöksi jos on jotakuta ensin kysytty toimeksiannolla tai palkattuna, tottakai silloin on lupa olettaa että siitä neuvotellaan.
Juttu meni niin, että hakemuksen valmistelu oli kaikilta ilmaista työtä. Osana hakemusta oli projektin suunniteltu budjetti, johon oli arvioitu eri roolien palkkakustannukset jos rahoitus saadaan ja projekti alkaa. Tällä perusymmärryksellä oltaisiin oltu valmis etenemään, mutta henkilö X päättikin, että hänelle ei aiemmin projektista sovitut jutut kelpaa, vaan haluaakin noin viisinkertaisesti sen summan projektin aikana palkkaa josta oltiin sovittu. Lisäksi vaati useita muita radikaaleja muutoksia projekti- ja budjettisuunnitelmaan, eli hän halusi muuttaa kaiken sovitun yksipuolisesti.
ap
Sitten se on riita siitä mitä oli sovittu palkkauksen perusteista alunperin ja miten sitä oli mahdollisesti muutettu myöhemmin. Yksipuolisesti ei voi muuttaa jo tehtyä sopimusta vaan vaatii sen toisen osapuolen hyväksynnän. Sopimuksen sanamuoto on lähtökohta, suullinen pätee yhtälailla, tärkein on sopimuksen tarkoitus ja siinä otetaan huomioon jos siihen sopimuksen valmisteluun liittyvää ollut, esim. sähköpostikeskusteluja.
Sehän tässä on järjetöntä, että rahoittajalle lähetetyssä projektisuunnitelmassa ja budjetissa on tietyt palkkasummat eri rooleille projektissa jos rahoitus myönnetään. Tällä henkilö X:llä oli myös kaikki tämä tieto itsellään kirjallisena, eli mitään epäselvyyttä ei voinut olla. Hän yritti muuttaa näitä sovittuja asioita todella radikaalisti yksipuolisesti kun rahoitus oli myönnetty.
ap
Kyllä minäkin voin tehdä vapaaehtoistyötä, pelkkää suurta rahallista korvausta vastaan.

Onko se sopimus siis ollut voimassa jolloin työtä tehty vastiketta vastaan, ja sittemmin irtisanottu vai miten mennyt?
Vierailija kirjoitti:
lakkaatte vastaamaasta hänen kirjeisiin. sitten jos tulee hänen lakimieheltä kirje, niin lakimiehet vastailee keskenään. lopettakaa välittömästi kaikki viestintä kyseiseen henkilöön, että soppa ei kasva.
Tämä on oikea ja paras neuvo. Tilanne on nyt paras vain hyväksyä, mikään järjen puhuminen ja sovitteluyritykset eivät auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä pitää katsoa ensin ne tehdyt sopimukset, että onko ollut sitova voimassaololtaan tai muutoin, ja jos tehty virhe siinä, pitää tarjota jotain korvausta ennemmin kuin lähteä oikeudessa riitelemään.
Mitään sopimuksia ei ole tehty. Eli useiden juristienkin mielestä hänellä ei ole mitään perustetta vaatimuksilleen.
ap
Kohdassa kaksi selität tietystä palkasta ja toimenkuvasta - näistähä on sovittu ja ei ole kyse vapaaehtoistyöstä, jos siitä on sovittu palkka.
Joihinkin ihmisiin iskee ahneus. Näitä rahoitusta haettaessa tehtyjä budjettiratkaisuja ei enää voi muuttaa, niin että palkat olisivat nelinkertaiset. Tämän henkilön olisi budjettia laatiessa pitänyt älähtää tarvitsevansa enemmän palkkaa. Silloin rahoitusta ei olisi myönnetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ominaisuus teki tästä kyseisestä henkilöstä niin arvokkaan teidän projektiin. Kyllä nämä luonteen piirteet on ollut siinä esillä jo aiemmin jos on vaan viitsinyt katsoa. Mutta kun nykyään on niin kiva uskoa kaikkea.
Kiireessä tulee tehtyä mokia. Ja lähtökohtaisesti sitä luottaa ihmiseen, eli oli esimerkiksi alunperin valehdellut tutkinnostaan ja työkokemuksestaan. Ja esitti hyvin miellyttävää, eli eivät nämä luonteenpiirteet tulleet esille alunperin.
Tämän tarinan perustella tyyppi on ollut käytännössä entuudestaan täysin tuntematon. Ei ihme, jos tulee tällaisten kanssa ongelmia, kun on ilmaistyöstä sovittu. Ei tuollaisia asioita voi luotettavasti sopia kuin vankan samaan hiileen puhaltavan ydinryhmän kanssa, jossa kaikki tuntee entuudestaan toisensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä pitää katsoa ensin ne tehdyt sopimukset, että onko ollut sitova voimassaololtaan tai muutoin, ja jos tehty virhe siinä, pitää tarjota jotain korvausta ennemmin kuin lähteä oikeudessa riitelemään.
Mitään sopimuksia ei ole tehty. Eli useiden juristienkin mielestä hänellä ei ole mitään perustetta vaatimuksilleen.
ap
Kohdassa kaksi selität tietystä palkasta ja toimenkuvasta - näistähä on sovittu ja ei ole kyse vapaaehtoistyöstä, jos siitä on sovittu palkka.
Tuota palkallista työtä ei ole vielä tehty. Tämä henkilö ei suostu tekemään tuota palkallista osaa budjetoidulla palkalla vaan haluaa neljä kertaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä pitää katsoa ensin ne tehdyt sopimukset, että onko ollut sitova voimassaololtaan tai muutoin, ja jos tehty virhe siinä, pitää tarjota jotain korvausta ennemmin kuin lähteä oikeudessa riitelemään.
Mitään sopimuksia ei ole tehty. Eli useiden juristienkin mielestä hänellä ei ole mitään perustetta vaatimuksilleen.
ap
Kohdassa kaksi selität tietystä palkasta ja toimenkuvasta - näistähä on sovittu ja ei ole kyse vapaaehtoistyöstä, jos siitä on sovittu palkka.
Eihän siihen vaiheeseen ikinä päästy. Jos kerran henkilö ennen työn aloittamista alkoo esittää järjettömiä vaatimuksia ja hänet jouduttiin erottamaan porukasta.
Toivottavasti on vaan mustaa valkoisella asioista, mitä oli sovittu. Muuten henkilö aika heikoilla.
Juristit saa tämmösistä riitelyistä hyvät massit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämän ihmisen kanssa tehty mitään kirjallista sopimusta asiasta, onko spostissa käsitelty asiaa ja esim. kerrottu, että kyseessä on vapaaehtoinen projekti? Onko lupailtu mitään korvauksia myöhemminkään?
Ei ole mitään sopimuksia, tehty selväksi alusta lähtien että hakemuksen valmistelussa kyseessä oli ilmaiseksi tehtävä vapaaehtoistyö, jota kaikki tekevät ilman korvausta. Eli ei ole luvattu mitään missään vaiheessa.
Lähinnä verrattavissa siihen, että joku lähtisi vaikka SPR:n vapaaehtoistyöhön ja sitten jälkikäteen vaatisi tekemisistään rahaa, vaikka alusta lähtien on ollut selvää, että kyseessä on korvaukseton vapaaehtoistyö.
Tämä on hänelle kerrottu nyt toistuvasti, että kyseessä oli korvaukseton vapaaehtoistyö kaikkien puolesta, eikä kukaan saanut siitä rahallista korvausta, mutta hän vain jankkaa, että hänen pitäisi silti saada rahaa siitä.
Entäs se palkkaus josta aloituksessa kerrottu, onko siitä keskusteltu vai miten ollut esillä? Jälkikäteen voi olla vaikea selittää kaikkea vapaaehtoistyöksi jos on jotakuta ensin kysytty toimeksiannolla tai palkattuna, tottakai silloin on lupa olettaa että siitä neuvotellaan.
Juttu meni niin, että hakemuksen valmistelu oli kaikilta ilmaista työtä. Osana hakemusta oli projektin suunniteltu budjetti, johon oli arvioitu eri roolien palkkakustannukset jos rahoitus saadaan ja projekti alkaa. Tällä perusymmärryksellä oltaisiin oltu valmis etenemään, mutta henkilö X päättikin, että hänelle ei aiemmin projektista sovitut jutut kelpaa, vaan haluaakin noin viisinkertaisesti sen summan projektin aikana palkkaa josta oltiin sovittu. Lisäksi vaati useita muita radikaaleja muutoksia projekti- ja budjettisuunnitelmaan, eli hän halusi muuttaa kaiken sovitun yksipuolisesti.
ap
Hän taitaa olla se ydinosaaja tässä hommaas - koodariko? Hänellä on kyllä varmasti oikeus kohtuulliseen korvaukseen.
Oliko teidän ajatuksena käyttää hänen osaamistaan vain paperilla hyväksi tuossa hakuprosessissa?
Avustuksen voi palauttaa, koska näyttää siltä, että teillä ei ole edellytyksiä hankkeen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ominaisuus teki tästä kyseisestä henkilöstä niin arvokkaan teidän projektiin. Kyllä nämä luonteen piirteet on ollut siinä esillä jo aiemmin jos on vaan viitsinyt katsoa. Mutta kun nykyään on niin kiva uskoa kaikkea.
Kaikki luonteenpiirteet eivät todellakaan tule esille ihmisestä kaikissa tilanteissa. Oma työparini oli äärimmäisen luotettava, osaava ja asiallinen, empaattinen ihminen yli kymmenen vuoden työyhteistyön ajan. Sitten hän sairastui jonkinlaiseen mielenterveysongelmaan avioeron myötä ja hän alkoi tehdä työnsä hutiloiden, syytti muita omista virheistään ja lopulta jäi kiinni kun yritti kavaltaa töistä rahaa ilmeisesti peliongelmaan.
Minkäänlaista vihjettä tuollaisista piirteistä ei todellakaan ollut aiemmin nähtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämän ihmisen kanssa tehty mitään kirjallista sopimusta asiasta, onko spostissa käsitelty asiaa ja esim. kerrottu, että kyseessä on vapaaehtoinen projekti? Onko lupailtu mitään korvauksia myöhemminkään?
Ei ole mitään sopimuksia, tehty selväksi alusta lähtien että hakemuksen valmistelussa kyseessä oli ilmaiseksi tehtävä vapaaehtoistyö, jota kaikki tekevät ilman korvausta. Eli ei ole luvattu mitään missään vaiheessa.
Lähinnä verrattavissa siihen, että joku lähtisi vaikka SPR:n vapaaehtoistyöhön ja sitten jälkikäteen vaatisi tekemisistään rahaa, vaikka alusta lähtien on ollut selvää, että kyseessä on korvaukseton vapaaehtoistyö.
Tämä on hänelle kerrottu nyt toistuvasti, että kyseessä oli korvaukseton vapaaehtoistyö kaikkien puolesta, eikä kukaan saanut siitä rahallista korvausta, mutta hän vain jankkaa, että hänen pitäisi silti saada rahaa siitä.
Entäs se palkkaus josta aloituksessa kerrottu, onko siitä keskusteltu vai miten ollut esillä? Jälkikäteen voi olla vaikea selittää kaikkea vapaaehtoistyöksi jos on jotakuta ensin kysytty toimeksiannolla tai palkattuna, tottakai silloin on lupa olettaa että siitä neuvotellaan.
Juttu meni niin, että hakemuksen valmistelu oli kaikilta ilmaista työtä. Osana hakemusta oli projektin suunniteltu budjetti, johon oli arvioitu eri roolien palkkakustannukset jos rahoitus saadaan ja projekti alkaa. Tällä perusymmärryksellä oltaisiin oltu valmis etenemään, mutta henkilö X päättikin, että hänelle ei aiemmin projektista sovitut jutut kelpaa, vaan haluaakin noin viisinkertaisesti sen summan projektin aikana palkkaa josta oltiin sovittu. Lisäksi vaati useita muita radikaaleja muutoksia projekti- ja budjettisuunnitelmaan, eli hän halusi muuttaa kaiken sovitun yksipuolisesti.
ap
Sitten se on riita siitä mitä oli sovittu palkkauksen perusteista alunperin ja miten sitä oli mahdollisesti muutettu myöhemmin. Yksipuolisesti ei voi muuttaa jo tehtyä sopimusta vaan vaatii sen toisen osapuolen hyväksynnän. Sopimuksen sanamuoto on lähtökohta, suullinen pätee yhtälailla, tärkein on sopimuksen tarkoitus ja siinä otetaan huomioon jos siihen sopimuksen valmisteluun liittyvää ollut, esim. sähköpostikeskusteluja.
Sehän tässä on järjetöntä, että rahoittajalle lähetetyssä projektisuunnitelmassa ja budjetissa on tietyt palkkasummat eri rooleille projektissa jos rahoitus myönnetään. Tällä henkilö X:llä oli myös kaikki tämä tieto itsellään kirjallisena, eli mitään epäselvyyttä ei voinut olla. Hän yritti muuttaa näitä sovittuja asioita todella radikaalisti yksipuolisesti kun rahoitus oli myönnetty.
ap
Onko se sopimus siis ollut voimassa jolloin työtä tehty vastiketta vastaan, ja sittemmin irtisanottu vai miten mennyt?
Siis mitään sopimusta ei ole koskaan tehty. On laadittu projektisuunnitelma ja budjetti, joissa on mainittu, että jos rahoitus saadaan ja jos tämä henkilö osallistuu rahoitettavaan projektiin, niin hänelle on budjetissa varattu tietty summa että kuinka paljon hänelle voitaisiin projektin aikana maksaa palkkaa.
Mutta tosiaan, sopimus ja palkka koskisivat vain sitä ajankohtaa, jolloin rahoitus on saatu ja projekti aloitettu, kun taas hakuprosessi on ollut kaikilla palkatonta toimintaa ilman sopimuksia. Kuten joku tuolla mainitsikin, niin hankehakemukset (samoin kuin tarjoukset bisneksessä) valmistellaan aina ilman korvausta.
Eli hakemuksen valmistelun aikana ei mitään sopimuksia ole tehty, niitä ryhdyttiin solmimaan vasta kun rahoitus oli saatu. Hänen kanssaan oltaisiin oltu valmiita solmimaan sopimus niiden ehtojen pohjalta, joita oltiin hankehakemuksessa suunniteltu. Hän kuitenkin vaati tästä summasta moninkertaista summaa itselleen sekä lukuisia muita etuoikeuksia, joita ei olisi ollut edes rahoitusehtojen mukaista toteuttaa.
Kun emme suostuneet vaatimuksiin vaan ilmoitimme, että käsitykset ja asenteet vaikuttavat liian erilaisilta jotta tiimi voisi toimia, joten emme pyydä häntä mukaan tiimiin, niin tämä häiriköinti, uhkailu, kiristäminen, pelottelu ja vainoaminen alkoivat.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämän ihmisen kanssa tehty mitään kirjallista sopimusta asiasta, onko spostissa käsitelty asiaa ja esim. kerrottu, että kyseessä on vapaaehtoinen projekti? Onko lupailtu mitään korvauksia myöhemminkään?
Ei ole mitään sopimuksia, tehty selväksi alusta lähtien että hakemuksen valmistelussa kyseessä oli ilmaiseksi tehtävä vapaaehtoistyö, jota kaikki tekevät ilman korvausta. Eli ei ole luvattu mitään missään vaiheessa.
Lähinnä verrattavissa siihen, että joku lähtisi vaikka SPR:n vapaaehtoistyöhön ja sitten jälkikäteen vaatisi tekemisistään rahaa, vaikka alusta lähtien on ollut selvää, että kyseessä on korvaukseton vapaaehtoistyö.
Tämä on hänelle kerrottu nyt toistuvasti, että kyseessä oli korvaukseton vapaaehtoistyö kaikkien puolesta, eikä kukaan saanut siitä rahallista korvausta, mutta hän vain jankkaa, että hänen pitäisi silti saada rahaa siitä.
Entäs se palkkaus josta aloituksessa kerrottu, onko siitä keskusteltu vai miten ollut esillä? Jälkikäteen voi olla vaikea selittää kaikkea vapaaehtoistyöksi jos on jotakuta ensin kysytty toimeksiannolla tai palkattuna, tottakai silloin on lupa olettaa että siitä neuvotellaan.
Juttu meni niin, että hakemuksen valmistelu oli kaikilta ilmaista työtä. Osana hakemusta oli projektin suunniteltu budjetti, johon oli arvioitu eri roolien palkkakustannukset jos rahoitus saadaan ja projekti alkaa. Tällä perusymmärryksellä oltaisiin oltu valmis etenemään, mutta henkilö X päättikin, että hänelle ei aiemmin projektista sovitut jutut kelpaa, vaan haluaakin noin viisinkertaisesti sen summan projektin aikana palkkaa josta oltiin sovittu. Lisäksi vaati useita muita radikaaleja muutoksia projekti- ja budjettisuunnitelmaan, eli hän halusi muuttaa kaiken sovitun yksipuolisesti.
ap
Hän taitaa olla se ydinosaaja tässä hommaas - koodariko? Hänellä on kyllä varmasti oikeus kohtuulliseen korvaukseen.
Oliko teidän ajatuksena käyttää hänen osaamistaan vain paperilla hyväksi tuossa hakuprosessissa?
Avustuksen voi palauttaa, koska näyttää siltä, että teillä ei ole edellytyksiä hankkeen kanssa.
Ap:han on selkeästi kertonut että tämä henkilö oli suostunut sovittuun korvaukseen ja rahoituksen järjestyttyä oli ilmoittanut ettei sovittu summa olekaan hänelle riittävä vaan alkoi vaatia enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ominaisuus teki tästä kyseisestä henkilöstä niin arvokkaan teidän projektiin. Kyllä nämä luonteen piirteet on ollut siinä esillä jo aiemmin jos on vaan viitsinyt katsoa. Mutta kun nykyään on niin kiva uskoa kaikkea.
Kiireessä tulee tehtyä mokia. Ja lähtökohtaisesti sitä luottaa ihmiseen, eli oli esimerkiksi alunperin valehdellut tutkinnostaan ja työkokemuksestaan. Ja esitti hyvin miellyttävää, eli eivät nämä luonteenpiirteet tulleet esille alunperin.
Onko kysymyksessä jokin akateemiseen tutkimukseen anottu apuraha? Siinä tapauksessa ei tunnu uskottavalta, että ryhmään olisi päässyt henkilö, joka olisi onnistunut valehtelemaan sekä tutkintonsa että työkokemuksensa. Ellei sitten henkilöllä ole nätit ruskeat silmät ja pitköt silmäripset jne (palstalla kielletty sana).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämän ihmisen kanssa tehty mitään kirjallista sopimusta asiasta, onko spostissa käsitelty asiaa ja esim. kerrottu, että kyseessä on vapaaehtoinen projekti? Onko lupailtu mitään korvauksia myöhemminkään?
Ei ole mitään sopimuksia, tehty selväksi alusta lähtien että hakemuksen valmistelussa kyseessä oli ilmaiseksi tehtävä vapaaehtoistyö, jota kaikki tekevät ilman korvausta. Eli ei ole luvattu mitään missään vaiheessa.
Lähinnä verrattavissa siihen, että joku lähtisi vaikka SPR:n vapaaehtoistyöhön ja sitten jälkikäteen vaatisi tekemisistään rahaa, vaikka alusta lähtien on ollut selvää, että kyseessä on korvaukseton vapaaehtoistyö.
Tämä on hänelle kerrottu nyt toistuvasti, että kyseessä oli korvaukseton vapaaehtoistyö kaikkien puolesta, eikä kukaan saanut siitä rahallista korvausta, mutta hän vain jankkaa, että hänen pitäisi silti saada rahaa siitä.
Entäs se palkkaus josta aloituksessa kerrottu, onko siitä keskusteltu vai miten ollut esillä? Jälkikäteen voi olla vaikea selittää kaikkea vapaaehtoistyöksi jos on jotakuta ensin kysytty toimeksiannolla tai palkattuna, tottakai silloin on lupa olettaa että siitä neuvotellaan.
Juttu meni niin, että hakemuksen valmistelu oli kaikilta ilmaista työtä. Osana hakemusta oli projektin suunniteltu budjetti, johon oli arvioitu eri roolien palkkakustannukset jos rahoitus saadaan ja projekti alkaa. Tällä perusymmärryksellä oltaisiin oltu valmis etenemään, mutta henkilö X päättikin, että hänelle ei aiemmin projektista sovitut jutut kelpaa, vaan haluaakin noin viisinkertaisesti sen summan projektin aikana palkkaa josta oltiin sovittu. Lisäksi vaati useita muita radikaaleja muutoksia projekti- ja budjettisuunnitelmaan, eli hän halusi muuttaa kaiken sovitun yksipuolisesti.
ap
Hän taitaa olla se ydinosaaja tässä hommaas - koodariko? Hänellä on kyllä varmasti oikeus kohtuulliseen korvaukseen.
Oliko teidän ajatuksena käyttää hänen osaamistaan vain paperilla hyväksi tuossa hakuprosessissa?
Avustuksen voi palauttaa, koska näyttää siltä, että teillä ei ole edellytyksiä hankkeen kanssa.
Ei, ei ole minkäänlainen osaaja. Pyydettiin mukaan vain kiireavuksi.
ap
Mitä siinä sopimuksessa on sovittu, että onko työsuhteessa vai toimeksiannolla, kuuluuko siihen palkaton vapaaehtoistyö ensin ja miten on irtisanottavissa?
Hankerahoitusta haetaan yleensä aina ilman palkkaa.