Psykologiaa opiskeleva ystävä - hermot menee

Alkuinnostusta! Minulla on lähisuvussa (kaksi tätiä ja yksi enon vaimo) psykologeja ja niitä ei kiinnosta mitkään toisten jutut. Olen joskus miettinyt, että miten voi olla noin "kantaaottamattamia ja tyhjiä" ihmisiä. Jos ihan ystävänä joku puhuu, niin keskivertokyökkipsykologi antaa toiselle enemmän empatiaa. Nämä vaan kuuntelee ilmeettä, eikä kysy koskaan mitään.

Ihmettelin asiaa yhdelle työkaverille, joka sanoi, että hänen ystävänsä on psykologi ihan samanlainen eli ei osoita mitään analysointitaipumuksia tai mitään tunteita toisten asioihin.

Anorektikotkin ovat tavallisesti yli-innokkaita tekemään MUILLE ruokaa. Ehkä psykologiystävälläsikin on ongelmia ymmärtää itseään, ja siksi hän heijastaa analysointinsa pakonomaisesti muihin.

Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä läpi, kuin psykologin kehittyä viisaaksi ja henkiseksi.

Tunnen kaksi psykologia, ovat sekoimmasta päästä itse. Omat lapset suunnilleen heitteillä, parisuhde mennyt karille.. Toisen lapset on jo aikuisia, kumpikin olleet suljetulla ja toisella huumeongelma. Toisen lapset on vielä pieniä mutta nyt jo näkee että kylmä, etäinen psykologi-äiti tulee aiheuttamaan ongelmia. Toivoisin ettei ko. ammatin harjoittajat lisääntyisi tai hankkiutuisi parisuhteisiin.

Kukaahan ei tässä viestiketjussa ole kateellinen psykologeille tai lääkäreille ;)

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 14:48"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 14:25"]

Mulla on ystävänä kasvatustieteiden maisteri. Voi sitä arvostelun määrää, mitä tulee ystävien ja tuttujen lastenkasvatukseen. Itsellekin tulee suorastaan suorituspaineita. Ei pysty kuuntelemaan.

Eli tiedän tunteen ap.

[/quote]

Siskoni on kasvatustieteen maisteri, eikä puhu tai puutu muitten ongelmiin.
[/quote]Tätini on psykologi. Hän terapoi ainoastaan asiakkaan. On tosin aikuiseksi kasvanut ja todistetusti älykäs.(Mensan jäsen, ei tosin kailota tätä asiaa ympäriinsä.)

Haha, tunnetaankohan sama ihminen. Onko aikuisopiskelija, vaihtaa alaa? Just koko ajan tehdään diagnoosia ja mietitään ratkaisuja. Esim. olen koko ikäni kärsinyt unettomuudesta ja siitä analysoidaan: "sun pitää vaan analysoida et mikä sen sun unettomuuden aiheuttaa". Eli häneltä aina löytyy ratkaisut :"sun pitää vaan tehdä niin ja näin" ja "sä voisit tehdä tällaista" "sun pitää vaan käsitellä se asia". Minulla on ollut myös muutaman vuoden eräs huoli jota olen miettinyt ja vihdoin päätynyt raskaaseen ratkaisuun, kahden väliltä piti valita, sillä nyt tapahtui ratkaisua edistävä tapahtuma, ei kannata enää arpoa vaan päätös on nyt tehty. Hän on nyt sitten onnessaan että "vihdoin sinä myönsit asian itsellesi, olet kieltänyt asian itseltäsi". Olen kans kyllästynyt että normaaleista asioista ei voi puhua vaan aina kaikki keskustelut kääntyvät ongelmiini ja niiden puimiseen.

Juurikin kaikkia diagnosoidaan, kenellä on asperger ja kenellä muistihäiriö tai narsimi. Suvun lapsilla on myös erilaisia häiriöitä hänen mukaansa. Sitten analysoidaan ja pohditaan ja tuputetaan ratkaisuja. Kyseisen henkilön pitää tietää kaikki asiat tarkasti muista ihmisistä jotta tämä analysointi onnistuu. Hän analysoi seikkaperäisesti myös itseään muille. Ja omaa perhettään.

Yksi vahva piirre on myös että hän tyrmää ja epäilee myös ammattilaisia, hänhän tietää itse paremmin!

Puhuu vähän liian laveasti diagnooseistaan kaveripiirissä, kaikkien masennukset levitellään. Tämä ei sitten ammattietikkaan sovi mutta ilmeisesti heillä ei ole aihetta vielä opiskeltu. Olen yrittänyt kannustaa henkilöä hakeutumaan jo terapiaan itse, sille sehän kuuluu opintoihin jos psykoterapeutiksi meinaa. Annan myös mennä ratkaisujen toisesta korvasta sisään toisesta ulos ja nyökyttelen vaan että joo joo. Yritän myös sanoa että käyn ammattilaisella myös, että ei hänen tarvitse vapaa-aikanaan käyttää energiaansa minun. Mutta ei häntä haittaa!

Itselleen hän on myös diagnosoinut aspergerin piirteitä ja kyllä minusta kuulostaa hyvinkin mahdolliselle. Tähän ilmeisesti liittyy että haluaa kaikki langat pitää hyppysissään äärimmäisyyksiin asti, ja että hermostuu jos ei ole tilanteen tasalla. Tämä tieto helpotti minua suhtautumaan ystävääni.

Itse en uskaltaisi ystävälleni sanoa, hän saattaisi raivostua. En kannata suoraan sanomisia, eräs ystäväni katkaisi välit minuun tyystin kun sanoin suoraan erään asian josta oli pakko sanoa.

Up

Kateus piilee ap:n tekstistä hyökyaallon tavoin lävitse.

Minä tunnen taasen erään teologian maisterin, ja kaikkiin juttuihinsa tämä henkilö tuo uskontoihin liittyvät näkökohdat esiin.

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 14:21"]No miksi sinulle on niin iso ongelma että psykologi yrittää auttaa mielisairasta porukkaa ja myös sinua? Kiellät ongelmat? Olen itsekin herkkä näkemään mielisairauksia lähipiirissä ja moni heistä syökin salaa muilta psyykelääkeitä. Moni ollut pakkohoidossakin salaa. Sulla on asennevamma. Tunnen kaltaisesi kaiken maton alle lakaisija tyypin. Itse hän luulee olevansa jotain. Sulla tuntuu olevan herkkä ärsytyskynnys.mitähän seksuaalista hyväksikäyttöä sieltä takaa löytyy?
[/quote]

:DDDD

Nyt lähti keulimaan aika pahasti...

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 14:13"]Pakko päästä avautumaan tästä jonnekin, koska kenellekään tutulle en kehtaa. Meillä on iso ja tiiviisti yhteyttä pitävä kaveripiiri, enkä halua, että muut kokevat minun haukkuvan ketään.

Eräs ystäväni pääsi jokunen vuosi sitten opiskelemaan unelma-alaansa psykologiaa, ja on sen jälkeen leijunut aika tavalla omassa pilvessään. Kaikki ajatukset liittyvät psykologiaan, koko maailma nähdään psykologilasien läpi ja mistään muusta ei osata puhua, kun omasta opintomenestyksestä. Olen katsonut tätä läpi sormien, koska jokaisella meillä on mielenkiinnon kohteemme, eikä siinä sinänsä mitään...

Nyt olen kuitenkin alkanut ärsyyntyä ystäväni tarpeesta jatkuvasti analysoida muita ihmisiä. Hän epäilee kaikkea, mitä muut sanovat. Hän vaanii haukkana kavereidensa kertomuksia, ja etsii niistä ristiriitoja tai merkkejä mielen ongelmista. Analyysin kohteeksi joutuu helposti, enkä siksi jaksa tälle ihmiselle enää kertoa asioistani.

Annan esimerkin. Jos kerron olevani töissä väsynyt, koska sairaslomien ja irtisanoutumisten takia teen useamman ihmisen työt, hän kuulustelee minua: onko asenteessani ongelma, olenko masentunut, mitä minun pitäisi tehdä piristyäkseni uudelleen. Tiedänhän minä, mitä pitäisi tehdä - palata kahdeksan tai maksimissaan yhdeksän tunnin työpäiviin ja nukkua kunnolla yöt. Nämä vastaukset eivät kelpaa, vaan päädymme vatvomaan minun pääni sisäisiä asioita, niistä kun kuulemma löytyy vastaus ongelmiin.

Ystäväni suurin ongelma on se, että hänelle kaikki ikävä elämässä on korjattavissa psykologin asiantuntemuksella. Ystäväpiirimme on hänen silmissään moniongelmainen, kaikilla on "huonot kiintymyssuhteet" ja suurin osa olisi ammattiavun tarpeessa. Hän on vasta opiskelija, mutta äärimmäisen kiivas tekemään kotidiagnooseja myös ei-niin-läheisistä ihmisistä. Hän ei osaa olla näkemyksistään hiljaa, vaan töksäyttää toiselle kesken yhteisen illanvieton, että voiskohan sulla olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. 

Toisin kuin voisi luulla, tämä kaverini ei tosiaan ole tuore opiskelija. Hän kirjoittaa gradua, ja on menestynyt erinomaisesti opinnoissaan. Hän on myös muissa asioissa fiksu, ja siksi tämä käytös hieman ihmetyttää.  

Kertokaa nyt joku muu psykanopiskelijoita tunteva, onko tämä tavanomaistakin opiskelijoilla, vai onko minulla osunut ystäväksi totaalisen yli-innostunut tapaus?
[/quote] Mun eräs läheinen on juuri tuommonen, sen kanssa ei pysty enää normaalisti kommunikoimaan, eikä se edes tajua kuinka typerästi se käyttäytyy. Muistetasnhan, että tällaisen ihmisen edessä ei saa edes loukkaantua. Eikä tämä ihmistyyppi ymmärrä sitä, että normaalilla ihmisellä voi todellakin palaa hermot. Mun mielestä on tärkeätä analysoida toista koko ajan. Kerro sille selkeästi mikä vaivaa, ja miksi sen käytös ei ole oikein. Jos ei uppoa kaaliin, niin ota etäisyyttä, niin varmaan oikeakin psykologi neuvoisi tekemään ;D Ja otan osaa tosiaan! Tiedän miltä tuo tuntuu!

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:24"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 14:13"]Pakko päästä avautumaan tästä jonnekin, koska kenellekään tutulle en kehtaa. Meillä on iso ja tiiviisti yhteyttä pitävä kaveripiiri, enkä halua, että muut kokevat minun haukkuvan ketään.

Eräs ystäväni pääsi jokunen vuosi sitten opiskelemaan unelma-alaansa psykologiaa, ja on sen jälkeen leijunut aika tavalla omassa pilvessään. Kaikki ajatukset liittyvät psykologiaan, koko maailma nähdään psykologilasien läpi ja mistään muusta ei osata puhua, kun omasta opintomenestyksestä. Olen katsonut tätä läpi sormien, koska jokaisella meillä on mielenkiinnon kohteemme, eikä siinä sinänsä mitään...

Nyt olen kuitenkin alkanut ärsyyntyä ystäväni tarpeesta jatkuvasti analysoida muita ihmisiä. Hän epäilee kaikkea, mitä muut sanovat. Hän vaanii haukkana kavereidensa kertomuksia, ja etsii niistä ristiriitoja tai merkkejä mielen ongelmista. Analyysin kohteeksi joutuu helposti, enkä siksi jaksa tälle ihmiselle enää kertoa asioistani.

Annan esimerkin. Jos kerron olevani töissä väsynyt, koska sairaslomien ja irtisanoutumisten takia teen useamman ihmisen työt, hän kuulustelee minua: onko asenteessani ongelma, olenko masentunut, mitä minun pitäisi tehdä piristyäkseni uudelleen. Tiedänhän minä, mitä pitäisi tehdä - palata kahdeksan tai maksimissaan yhdeksän tunnin työpäiviin ja nukkua kunnolla yöt. Nämä vastaukset eivät kelpaa, vaan päädymme vatvomaan minun pääni sisäisiä asioita, niistä kun kuulemma löytyy vastaus ongelmiin.

Ystäväni suurin ongelma on se, että hänelle kaikki ikävä elämässä on korjattavissa psykologin asiantuntemuksella. Ystäväpiirimme on hänen silmissään moniongelmainen, kaikilla on "huonot kiintymyssuhteet" ja suurin osa olisi ammattiavun tarpeessa. Hän on vasta opiskelija, mutta äärimmäisen kiivas tekemään kotidiagnooseja myös ei-niin-läheisistä ihmisistä. Hän ei osaa olla näkemyksistään hiljaa, vaan töksäyttää toiselle kesken yhteisen illanvieton, että voiskohan sulla olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. 

Toisin kuin voisi luulla, tämä kaverini ei tosiaan ole tuore opiskelija. Hän kirjoittaa gradua, ja on menestynyt erinomaisesti opinnoissaan. Hän on myös muissa asioissa fiksu, ja siksi tämä käytös hieman ihmetyttää.  

Kertokaa nyt joku muu psykanopiskelijoita tunteva, onko tämä tavanomaistakin opiskelijoilla, vai onko minulla osunut ystäväksi totaalisen yli-innostunut tapaus?
[/quote] Mun eräs läheinen on juuri tuommonen, sen kanssa ei pysty enää normaalisti kommunikoimaan, eikä se edes tajua kuinka typerästi se käyttäytyy. Muistetasnhan, että tällaisen ihmisen edessä ei saa edes loukkaantua. Eikä tämä ihmistyyppi ymmärrä sitä, että normaalilla ihmisellä voi todellakin palaa hermot. Mun mielestä on tärkeätä analysoida toista koko ajan. Kerro sille selkeästi mikä vaivaa, ja miksi sen käytös ei ole oikein. Jos ei uppoa kaaliin, niin ota etäisyyttä, niin varmaan oikeakin psykologi neuvoisi tekemään ;D Ja otan osaa tosiaan! Tiedän miltä tuo tuntuu!
[/quote] *törkeätä*

I feel you, ap. Äitini on psykiatri ja voit uskoa, että koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen altistunut ylianalysoinnille. Jos pyysin äidiltä iltapalaksi lettuja, saattoi vastaus olla "Tiesit etten nyt jaksa pitkän työpäivän jälkeen tehdä enää lettuja. Halusitko tuntea pettymyksen kokemuksen? Mitenkäs minä nyt auttaisin sinua käsittelemään tätä pettymystä?" Tarina on tosi. Enkä tosiaan halunnut pettymyksen kokemusta vaan niitä lettuja.

Vastaiskuna voisit lähteä opiskelemaan dermatologiaa ja ruveta käyttäytymään kuin hän.

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 14:43"]Minä veikkaisin, että aloittajan kaveri vaan ei ole vielä päässyt "oikeisiin" töihin, tapaamaan oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä. Niimpä hän tavallaan "ihan oikein" voi jaellakin niitä diagnooseja sun muuta -ainoa ongelma vaan on se, että normaalissa ihmisessä löytyy kutakuinkin kaikkia "epänormaaleja" piirteitä enemmän tai vähemmän. Ongelmaksi ne muodostuvat vasta, kun ovat täysin persoonaa hallitsevia.

Oma veikkaukseni on, että menee ohi kunhan pääsee niihin oikeisiin töihin ja tajuaa harmaan sävyt :)
[/quote]

Mutta noin hän ei voi käyttäytyä myöskään oikeissa psykologin työssä. Graduvaiheessa hänen pitäisi jo tietää ettei se työ ole ylhäältä päin tulevaa analyysien ja heppoisien diagnoosien ja leimojen heittelyä. Sellaisella voi saada paljon pahaa aikaan. Tuo ei ole ammatillista läytöstä.ollenkaan. fuksit harrastaa tuota alkuinnossaan, mutta sitte n siitä pitäisi ymmärtää irtautua.

Ei olisi pahitteeksi että kertoisit ap näkemyksesi hänelle avoimesti. Ystävänä.

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:27"]I feel you, ap. Äitini on psykiatri ja voit uskoa, että koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen altistunut ylianalysoinnille. Jos pyysin äidiltä iltapalaksi lettuja, saattoi vastaus olla "Tiesit etten nyt jaksa pitkän työpäivän jälkeen tehdä enää lettuja. Halusitko tuntea pettymyksen kokemuksen? Mitenkäs minä nyt auttaisin sinua käsittelemään tätä pettymystä?" Tarina on tosi. Enkä tosiaan halunnut pettymyksen kokemusta vaan niitä lettuja.
[/quote]

Voi apua!!!

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 14:44"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 14:21"]

Sano ystävälle ihan suoraan, että "minua loukkaa tuo, että pyrit tekemään pikadiagnooseja ihmisistä. Oikea ammattilainen tietäisi olla sortumatta pikajohtopäätöksiin. Lisäksi minua ei oikeasti kiinnosta tuollaiset johtopäätökset: jos kerron väsymyksestä, sinun kuuluu osoittaa empatiaa eikä tyrkytää puolivillaisia pikadiagnooseja. Tuollainen toisten mielenterveyden ruotiminen on todella huonoa tilannetajua!"

Kannattaa ymmärtää, että ystäväsi jatkaa tuota ihan niin kauan kuin te muut annatte. Pankaa sille stoppi!

Ei siinä mitään, osa ihmisistä on todella mustavalkoisesti ajattelevia ja innostuvia. Kun heitä kiinnostaa jokin asia, he tulkitsevat kaiken sen kautta. Oma asperger-lapseni on juuri tuollainen. Aika rasittavaa välillä.

[/quote]

Kiitos hyvästä vastauksesta. Olen ajatellut jonkinlaista väliinmenoa ja kommentointia, mutta olen toistaiseksi pidättäytynyt siitä, koska kyseinen ystävä on aika herkkä loukkaamaan tunteensa. Toisaalta tällä hetkellä välttelen hänen seuraansa kyllästymisen takia, eikä sekään ole mukavaa häntä kohtaan. Pitäisi ryhdistäytyä ja nostaa kissa pöydälle. 

- Ap
[/quote] Miks tuo piirre on kaikissa näissä ihmisissä (loukkaantumisherkkyys) , jotka tekee muille niitä kotidiagnooseja ja analysoi muita. Koeta ap äästä itse käsiksi ystäväsi ongelmiin, hän taitaa pelätä itse sairastavansa jotain, ja analysoi teitä muita helpottaakseen omaa oloa. Mukavaa ja kivaa tuollainen toisten "arvostelu" ei kyllä ole.

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:37"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:27"]I feel you, ap. Äitini on psykiatri ja voit uskoa, että koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen altistunut ylianalysoinnille. Jos pyysin äidiltä iltapalaksi lettuja, saattoi vastaus olla "Tiesit etten nyt jaksa pitkän työpäivän jälkeen tehdä enää lettuja. Halusitko tuntea pettymyksen kokemuksen? Mitenkäs minä nyt auttaisin sinua käsittelemään tätä pettymystä?" Tarina on tosi. Enkä tosiaan halunnut pettymyksen kokemusta vaan niitä lettuja.
[/quote]

Voi apua!!!
[/quote] Tulisin itse hulluksi tuollaisen äidin kanssa!

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:37"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:27"]I feel you, ap. Äitini on psykiatri ja voit uskoa, että koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen altistunut ylianalysoinnille. Jos pyysin äidiltä iltapalaksi lettuja, saattoi vastaus olla "Tiesit etten nyt jaksa pitkän työpäivän jälkeen tehdä enää lettuja. Halusitko tuntea pettymyksen kokemuksen? Mitenkäs minä nyt auttaisin sinua käsittelemään tätä pettymystä?" Tarina on tosi. Enkä tosiaan halunnut pettymyksen kokemusta vaan niitä lettuja.
[/quote]

Voi apua!!!
[/quote] Tulisin itse hulluksi tuollaisen äidin kanssa!

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:37"][quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 21:27"]I feel you, ap. Äitini on psykiatri ja voit uskoa, että koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen altistunut ylianalysoinnille. Jos pyysin äidiltä iltapalaksi lettuja, saattoi vastaus olla "Tiesit etten nyt jaksa pitkän työpäivän jälkeen tehdä enää lettuja. Halusitko tuntea pettymyksen kokemuksen? Mitenkäs minä nyt auttaisin sinua käsittelemään tätä pettymystä?" Tarina on tosi. Enkä tosiaan halunnut pettymyksen kokemusta vaan niitä lettuja.
[/quote]

Voi apua!!!
[/quote] Tulisin itse hulluksi tuollaisen äidin kanssa!

Kuulostaa woody allenin kirjoittamalta sketsiltä lähinnä.