Kohta 50. Olipa tylsä elämä.

Vierailija kirjoitti:

"Sama homma se on tällaiselle rumalle täysin karismattomalle naiselle. En ole saanut miestä, lapsia taikka ystäviä vaikka olen asunut useammassa maassa ja harrastanut miljoonaa harrastusta ja opiskellut vaikka mitä. Nuo ei kuitenkaan täytä mitenkään ihmissuhteiden puutteen aiheuttamaa tyhjiötä. Ihan kuin ei olisi elänyt ollenkaan, kun on muille täyttä ilmaa. "

Toisaalta sinä olet kuitenkin ns elänyt ja tehnyt asioita sekä kokenut erilaisia juttuja. Minusta se on hyvä juttu. Ymmärrän todellakin hyvin yksinäisenä ihmisenä nuo ajatukset, että on kuin toisille ilmaa. Silti, itseäni surettaa myös se, kun en ole saanut aikaiseksi mitään tai kokenut mitään. En ole kertaakaan edes ulkomailla ollut. En kadehdi sinua, mutta olet sentään yrittänyt jotain ja harrastanut sekä  asunut ulkomailla. Näin tavallaan olet yrittänyt ja kuitenkin ehkä saanut jotain sisältöä elämääni ja kokemuksia. Minulla ei ole edes niitä, kun jään sinne läh

Joo, onhan se noinkin, mutta koen ettei mulle ole silti jäänyt mitään käteen. Ei yhden yhtä ystävyyttä tai edes Facebook-kaveria. Taikka työpaikkaa, parisuhdetta. Lähinnä voi sanoa että kaikkea olen yrittänyt mutta kaikki on epäonnistunut. Erilaisia kokemuksia toki on, kauppa se on parempi kuin ei mitään. Rohkeutta multa ei vissiin ole hirveästi puuttunut mutta ei siitä mitään ihmeempää hyötyäkään ole ollut.

Olen katunut sitä etten vain jäänyt lapsuuden kotikuntaani tehtaaseen töihin. Olisi ehkä enemmän omaisuutta edes. Harvemmin varmaan näin päin menneisyys kaduttaa. 

"Jos joku ns pääsisi lähellesi niin mitä haluaisit hänen kanssaan tehdä tai mistä puhua?" 

Pidän musiikista, kirjoista, eläimistä sekä esimerkiksi matkusteluun liittyvistä jutuista. Ehkäpä voisin yrittää keskustelua niihin liittyen. Olen toisaalta ollut yksin niin paljon, että monenlainen juttu voisi kiinnostaa. Samoin voisin esim urheilla jonkun kanssa, käydä kirppiksellä, mennä johonkin tapahtumaan tms.

Niin ehkäpä viestistäni sai ajatuksen, ettei minulla ole mitään annettavaa muille. Monesti ajatellaan niin jos on yksinäinen niin ei ole kiinnostava ihminen. Ehkä se on niinkin. Ei minunkaan elämäni ole mielenkiintoista joten en saisi muillekaan kovin mielenkiintoista kuvaa itsestäni. 

Vierailija kirjoitti:

Oho, joku nostanut vanhan aloitukseni. Ei ole tapahtunut kahdessä vuodessa juuri mitään. En oke saanut uutta kumppania, uusia ystäviä tai työtä. Sekziä ei ole tullut harrastettua kertaakaan. Hohhoijjaa. Ap

Kurja kuulla, että kaikki on samoin. En edes huomannut, että tämä oli vanhempi ketju. Toisaalta ajankohtainen asia itselleni. 

En usko että nämä tylsää elämäänsä valittavat oikein tajuavat elämän lyhyyttä ja ainutkertaisuutta. Jos et ole sillä hetkellä kuolemassa niin on mahdollista tehdä jotain asialle.

Minullakin on ollut vastoinkäymisiä ja mielenterveysongelmia oikeastaan koko elämäni ajan (jotkut niin uskomattomia että kuulostavat fiktiolta). Tiedostan silti, että jos ei pyri muuttamaan tilannettaan aktiivisesti niin katkeroituu sitä pahemmin mitä enemmän ikää tulee.

Vierailija kirjoitti:

En usko että nämä tylsää elämäänsä valittavat oikein tajuavat elämän lyhyyttä ja ainutkertaisuutta. Jos et ole sillä hetkellä kuolemassa niin on mahdollista tehdä jotain asialle.

Minullakin on ollut vastoinkäymisiä ja mielenterveysongelmia oikeastaan koko elämäni ajan (jotkut niin uskomattomia että kuulostavat fiktiolta). Tiedostan silti, että jos ei pyri muuttamaan tilannettaan aktiivisesti niin katkeroituu sitä pahemmin mitä enemmän ikää tulee.

Jos on uupunut tai masentunut tms. ei välttämättä ole paukkuja siihen aktiiviseen muuttamiseen. Mutta samahan se on muidenkin vakavien sairauksien kanssa, että ne haittaavat elämää. 

Vierailija kirjoitti:

En usko että nämä tylsää elämäänsä valittavat oikein tajuavat elämän lyhyyttä ja ainutkertaisuutta. Jos et ole sillä hetkellä kuolemassa niin on mahdollista tehdä jotain asialle.

Minullakin on ollut vastoinkäymisiä ja mielenterveysongelmia oikeastaan koko elämäni ajan (jotkut niin uskomattomia että kuulostavat fiktiolta). Tiedostan silti, että jos ei pyri muuttamaan tilannettaan aktiivisesti niin katkeroituu sitä pahemmin mitä enemmän ikää tulee.

Kyllä tajutaan. Minä olen yrittänyt tehdä jotain koko ikäni mutta kaikki yritykset saada ystäviä, kumppaneita tai töitä ovat epäonnistuneet. Eipä sitä ilman noita mitään kovin mielekästä elämää voi viettää. 

Vierailija kirjoitti:

En usko että nämä tylsää elämäänsä valittavat oikein tajuavat elämän lyhyyttä ja ainutkertaisuutta. Jos et ole sillä hetkellä kuolemassa niin on mahdollista tehdä jotain asialle.

Minullakin on ollut vastoinkäymisiä ja mielenterveysongelmia oikeastaan koko elämäni ajan (jotkut niin uskomattomia että kuulostavat fiktiolta). Tiedostan silti, että jos ei pyri muuttamaan tilannettaan aktiivisesti niin katkeroituu sitä pahemmin mitä enemmän ikää tulee.

Minulla se kateus ja suru ja pettymys tuli vasta viisikymppisenä, kun tajusi, ettei sitten kuitenkaan saanutkaan muutettua sitä elämäänsä toivomakseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että nämä tylsää elämäänsä valittavat oikein tajuavat elämän lyhyyttä ja ainutkertaisuutta. Jos et ole sillä hetkellä kuolemassa niin on mahdollista tehdä jotain asialle.

Minullakin on ollut vastoinkäymisiä ja mielenterveysongelmia oikeastaan koko elämäni ajan (jotkut niin uskomattomia että kuulostavat fiktiolta). Tiedostan silti, että jos ei pyri muuttamaan tilannettaan aktiivisesti niin katkeroituu sitä pahemmin mitä enemmän ikää tulee.

Kyllä tajutaan. Minä olen yrittänyt tehdä jotain koko ikäni mutta kaikki yritykset saada ystäviä, kumppaneita tai töitä ovat epäonnistuneet. Eipä sitä ilman noita mitään kovin mielekästä elämää voi viettää. 

Ja se myötä elämä ei tunnu kylläkään lyhyeltä vaan aivan liian pitkältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se pään sisällä mielikuvitusmaailmoissa eläminen silti oikeaa elämää ole. 

 

Niin, se on sinun näkemyksesi, ja se voi ehkä olla monen muunkin näkemys, mutta itseäni se ei erityisemmin kiinnosta, koska olen onnellinen. Enkä tee mitään lainvastaista, häiritse ketään, ja elätän itseni palkkatyöllä eli en edes loisi haaveilemassa jonkun muun kustannuksella. 

Hassua muuten on, että jos olisin vaikka kirjailija tai muu taiteilija, sitten useimmat olisivat sitä mieltä, että se mielikuvitusmaailmoissa elely onkin oikeaa elämää. Monen mielestä se voisi olla jopa luovaa ja hienoa. Mutta koska teen sitä vain omaksi ilokseni, niin se ei ole oikeaa elämää ja jotenkin huono vaihtoehto.

Eihän ne kirjailijat tai taiteilijat elä vain siellä pään sisällä vaan kirjoittavat, maalaavat ym. Itse sanoit eläväsi vaan siellä pään sisällä.

 

Niin teen, mutta miksi se toisi jotain lisäarvoa, jos kirjoittaisin mielikuvitteluni paperille tai digitaaliseen muotoon? Leipätyöni kun teen ihan muiden asioiden parissa, en tarvitse elääkseni kirjoittamista. Miksi ihminen ei saisi vain luoda maailmoja ja tarinoita omaksi huvikseen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se pään sisällä mielikuvitusmaailmoissa eläminen silti oikeaa elämää ole. 

 

Niin, se on sinun näkemyksesi, ja se voi ehkä olla monen muunkin näkemys, mutta itseäni se ei erityisemmin kiinnosta, koska olen onnellinen. Enkä tee mitään lainvastaista, häiritse ketään, ja elätän itseni palkkatyöllä eli en edes loisi haaveilemassa jonkun muun kustannuksella. 

Hassua muuten on, että jos olisin vaikka kirjailija tai muu taiteilija, sitten useimmat olisivat sitä mieltä, että se mielikuvitusmaailmoissa elely onkin oikeaa elämää. Monen mielestä se voisi olla jopa luovaa ja hienoa. Mutta koska teen sitä vain omaksi ilokseni, niin se ei ole oikeaa elämää ja jotenkin huono vaihtoehto.

Eihän ne kirjailijat tai taiteilijat elä vain siellä pään sisällä vaan kirjoittavat, maalaavat y

Ei sitä kukaan ole kieltänyt. 

Vierailija kirjoitti:

En usko että nämä tylsää elämäänsä valittavat oikein tajuavat elämän lyhyyttä ja ainutkertaisuutta. Jos et ole sillä hetkellä kuolemassa niin on mahdollista tehdä jotain asialle.

Minullakin on ollut vastoinkäymisiä ja mielenterveysongelmia oikeastaan koko elämäni ajan (jotkut niin uskomattomia että kuulostavat fiktiolta). Tiedostan silti, että jos ei pyri muuttamaan tilannettaan aktiivisesti niin katkeroituu sitä pahemmin mitä enemmän ikää tulee.

Tiedetään kyllä, ja tämä vain lisää ahdistusta, että elämä tosiaan on vielä lyhytkin ja aika loppuu, eikä vieläkään ole saanut mitään aikaiseksi. Itsellä kyse on siitä, etten tiedä mitä haluaisin. Kyllä mä pystyisin varman muuttamaan tilannettani monellakin tapaa, jos keksisin miten sitä pitäisi muuttaa.

En ole vielä viisikymppiseksi mennessä keksinyt. Toisaalta nykyään usein mietin, että tarviiko sitten edes? Olen onneton, jos alan ajatella sitä mitä "kuuluisi" mun iässä olla ja mulla ei ole: ei lapsia, ei miestä, ei omistusasuntoa jne. Mutta silloin kun en ajattele tuollaisia, olen ihan onnellinen. Olisiko sallittu ratkaisu vaan lopettaa yhteiskunnan odotusten perään haikailu ja nauttia pienestä, hiljaisesta elämästä itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se pään sisällä mielikuvitusmaailmoissa eläminen silti oikeaa elämää ole. 

 

Ei sitä kukaan ole kieltänyt. 

 

Ei, mutta juuri kommentoitiin että se ei ole oikeaa elämää, eli ilmeisesti ei pitäisi olla tyytyväinen sellaisessa elämässä, jossa käy töissä ja hoitaa kotihommat, mutta muuten lähinnä elelee mielikuvitusmaailmoissaan, koska ne on kiinnostavampia kuin tosielämä. Minusta mielikuvitus on hieno ihmisen kyky, ja koen itseni ikään kuin siunatuksi, että mulla se kyky on niin vahvana, etten oikeastaan tarvi muuta. On hyvä, että kaikki ei ole minunlaisiani, mutta on myös hyvä, että minunlaisianikin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että nämä tylsää elämäänsä valittavat oikein tajuavat elämän lyhyyttä ja ainutkertaisuutta. Jos et ole sillä hetkellä kuolemassa niin on mahdollista tehdä jotain asialle.

Minullakin on ollut vastoinkäymisiä ja mielenterveysongelmia oikeastaan koko elämäni ajan (jotkut niin uskomattomia että kuulostavat fiktiolta). Tiedostan silti, että jos ei pyri muuttamaan tilannettaan aktiivisesti niin katkeroituu sitä pahemmin mitä enemmän ikää tulee.

 

Tiedetään kyllä, ja tämä vain lisää ahdistusta, että elämä tosiaan on vielä lyhytkin ja aika loppuu, eikä vieläkään ole saanut mitään aikaiseksi. Itsellä kyse on siitä, etten tiedä mitä haluaisin. Kyllä mä pystyisin varman muuttamaan tilannettani monellakin tapaa, jos keksisin miten sitä pitäisi muuttaa.

En ole vielä viisikymppiseksi mennessä keksinyt. Toisaalta nykyään usei

Sehän on hyvä jos ei halua sellaista mitä ei voi saada. Itse kyllä haluaisin nuo asiat mutten ole lukuisista yrityksistäni huolimatta niitä saanut joten en ole tyytyväinen. Harvapa olisi. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut aivan sairaan hauska elämä. En ole kauheasti jarrutellut tekemisiäni aikuisiälläkään vaan mennyt yli nelikymppisenä keikoille ja festareille ym. ja ollut ihan reilusti nolon yli-ikäinen. Lasten ja miehen kanssakin on tehty kaikkea mahdollista yhdessä. Kivaa on ollut, mutta tästä on ajatuksenakin ihan kamalaa luopua 😭 Ei hauskuutta voi hankkia varastoon ettei sitten vanhana kaduttaisi. Pikemminkin mietityttää, olisiko silti ollut parempi elää pienesti ja hissutellen ja hyväksyen että elämä nyt on aika tylsää ja tapahtumaköyhää ja siitä voi sitten aikanaan päästää hyväksyen irti.

Se on jännä, että yhdessä vaiheessa elämää on ok käydä keikoilla, mutta jossain vaiheessa se muuttuu noloksi, kun on yli-ikäinen. Kun taas tulee tarpeeksi vanhaksi, niin sitten onkin tosi siistiä, että jaksaa vielä riehua ja käydä keikoilla. Tai musta on ainakin tosi mahtavaa lukea juttuja, joissa jotkut 80-vuotiaat mummut käy vaikka hevifestareilla.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vanhukset-tekivat-pyoratuoliretken-…

Miksi ei erota liitosta kun mitään yhteistä enää ollut? Nauti 50 kymppinen sulla viihde-vuodet edessä. Vaikka mitä elämä voi tuoda eteesi. Elkää hassatko sitä turhaan mietintään! Elämä on elämää varten annettu, se on ihanasti sanottu.  (Göstan laulun sanoin) hauskaa kesän jatkoa kaikille.

Vierailija kirjoitti:

 

Miksi ei erota liitosta kun mitään yhteistä enää ollut? Nauti 50 kymppinen sulla viihde-vuodet edessä. Vaikka mitä elämä voi tuoda eteesi. Elkää hassatko sitä turhaan mietintään! Elämä on elämää varten annettu, se on ihanasti sanottu.  (Göstan laulun sanoin) hauskaa kesän jatkoa kaikille.

Ei ole ikinä ollut mitään liittoa tai parisuhdetta. Epätodennäköistä saada semmoinen viisikymppisenä jos ei ole nuorenakaan kelvannut. Vaikka mitä voi elämä tuoda eteesi, no, eipä ole tähänkään asti mitään hyvää tuonut. 

Aloittajalla on ilmeisesti p*skat geenit ja minäkuva perustunut pelkästään siihen, että on nuori. Voi, voi.

Mulla on viiskymppisenä luultavasti puolet elämästä jäljellä, ja todennäköisesti 80% siitä varsin aktiivista. Tämän arvioin sukulaisistani.

Seitsemänkymppiset laskettelee ja pelaa tennistä. Kahdeksankymppinen iskäni vain lenkkeilee ja kalastaa, mutta voi hurauttaa sinne mökille prätkällä.

Pitäkää huolta terveydestänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että nämä tylsää elämäänsä valittavat oikein tajuavat elämän lyhyyttä ja ainutkertaisuutta. Jos et ole sillä hetkellä kuolemassa niin on mahdollista tehdä jotain asialle.

Minullakin on ollut vastoinkäymisiä ja mielenterveysongelmia oikeastaan koko elämäni ajan (jotkut niin uskomattomia että kuulostavat fiktiolta). Tiedostan silti, että jos ei pyri muuttamaan tilannettaan aktiivisesti niin katkeroituu sitä pahemmin mitä enemmän ikää tulee.

 

Sehän on hyvä jos ei halua sellaista mitä ei voi saada. Itse kyllä haluaisin nuo asiat mutten ole lukuisista yrityksistäni huolimatta niitä saanut joten en ole tyytyväinen. Harvapa olisi. 

 

Joo mulla tämä vähän hassusti toisin päin kuin monella muulla. Mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin, vaan kun ei vaan kiinnostanut. Tai aina toisaalta-toisaalta. Esim. olin nuorena varsin kaunis ja miehet lähestyi minua vähän väliä flirttailumielessä. Olinkin muutaman kerran lyhyehköissä parisuhteissa, mutta sitoutumaan en pystynyt, en oikein tiennyt haluaisinko sellaista. Toisaalta ihan kiva, toisaalta ahdistava ajatus. Päädyin viihtymään yksin. Lapsetkin oli vähän niin että no jos minä nyt sitten sitoutuisin johonkin parisuhteeseen niin ne olisi varmaan ihan kiva, pari lasta, mutta jos ei niin ei haittaa. Ja kun ei parisuhdetta, ei lapsiakaan. Hyvätuloisessa työssä olen aina ollut ja omistusasunnon olisin voinut ostaa jos olisihan halunnut. Mutta ei se seiniin rahan kiinni laittaminenkaan ole oikein kiinnostanut, kun en ole koskaan tiennyt haluanko asua edes pitkään missään yhdessä paikassa. Haluan pitää vapauteni, että voin vaihtaa maata, kaupunkia tai kaupunginosaa koska vaan, hetken mielijohteesta.  

Kai se on että minun ylimmäinen haluni vaan on ollut olla vapaa kuin taivaan lintu, olla sitoutumatta keneenkään tai mihinkään. Sitten olen yrittänyt välillä väkisin saada itseni sopimaan muotteihin joita ulkoa tarjotaan, että pitäisi tavoitella jotain muuta ja olla onneton jos ei ole niitä asioita. Mutta tässä vaiheessa voin sanoa, että jos vaan hiljennän päästäni ne ulkoa ehdollistetut äänet siitä mitä pitäisi olla tässä vaiheessa elämää, olen varsin onnellinen ihminen.

"Joo, onhan se noinkin, mutta koen ettei mulle ole silti jäänyt mitään käteen. Ei yhden yhtä ystävyyttä tai edes Facebook-kaveria. Taikka työpaikkaa, parisuhdetta. Lähinnä voi sanoa että kaikkea olen yrittänyt mutta kaikki on epäonnistunut. Erilaisia kokemuksia toki on, kauppa se on parempi kuin ei mitään. Rohkeutta multa ei vissiin ole hirveästi puuttunut mutta ei siitä mitään ihmeempää hyötyäkään ole ollut.

Olen katunut sitä etten vain jäänyt lapsuuden kotikuntaani tehtaaseen töihin. Olisi ehkä enemmän omaisuutta edes. Harvemmin varmaan näin päin menneisyys kaduttaa."

Heh, ihan ku minä. Mä täs oliko eilen just mietin, että vaikka kuinka tekisi ja mitä, niin jos sille tekemiselle ei ole yleisöä, ei ketään kenelle kertoa siitä, ketään joka näkisi, niin onko tuo kaikki tekeminen ollut turhaa, hukkaan heitettyä, onko sitä edes tapahtunut?

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla on ilmeisesti p*skat geenit ja minäkuva perustunut pelkästään siihen, että on nuori. Voi, voi.

Mulla on viiskymppisenä luultavasti puolet elämästä jäljellä, ja todennäköisesti 80% siitä varsin aktiivista. Tämän arvioin sukulaisistani.

Seitsemänkymppiset laskettelee ja pelaa tennistä. Kahdeksankymppinen iskäni vain lenkkeilee ja kalastaa, mutta voi hurauttaa sinne mökille prätkällä.

Pitäkää huolta terveydestänne.

No minkäs sitä niille paskoille geeneilleen voi. Eikä se terveys tarkoita sitä että on ihmissuhteita ja töitä ym, mitä ns elämällä yleensä tarkoitetaan.