Lue keskustelun säännöt.
Kohta 50. Olipa tylsä elämä.
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei ole ollut hääppönen elämä. Lapsen sentään sain.
Minä en lasta, mutta uran, joka on nyt ohi. Todella paljosta on jäänyt paitsi. Sitten sitä ihmettelee, mikä itsessä on vikana, kun muut kyllä pariutuu, saa lapsia, matkustaa, viettää perhe-elämää jne.
Mulla on ollut aina pieni palkka. En ole matkustellut ja ei ole omaisuutta. Ei ole edes säästöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin 48 vuotiaana työttömäksi ja sain selville ettei kukaan pyydä 48v edes työhaastatteluun.
Täytän 6kk kuluttua 50v ja näillä näkyminen ei ole töitä tiedossa vaikka kuinka hakisi.
Yli 55-vuotiaille näyttää olevan vaikka mitä työllisyysohjelmia, mutta miedän ikäluokka on jälleen kerran jossain ihmeellisessä väliinputoajan osassa :/
No, ei nuo ohjelmatkaan kyllä saa työnantajia palkkaamaan keski-ikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se pään sisällä mielikuvitusmaailmoissa eläminen silti oikeaa elämää ole.
Niin, se on sinun näkemyksesi, ja se voi ehkä olla monen muunkin näkemys, mutta itseäni se ei erityisemmin kiinnosta, koska olen onnellinen. Enkä tee mitään lainvastaista, häiritse ketään, ja elätän itseni palkkatyöllä eli en edes loisi haaveilemassa jonkun muun kustannuksella.
Hassua muuten on, että jos olisin vaikka kirjailija tai muu taiteilija, sitten useimmat olisivat sitä mieltä, että se mielikuvitusmaailmoissa elely onkin oikeaa elämää. Monen mielestä se voisi olla jopa luovaa ja hienoa. Mutta koska teen sitä vain omaksi ilokseni, niin se ei ole oikeaa elämää ja jotenkin huono vaihtoehto.
Aika usein näissä erilaisten elämäntapojen tuomitsemisissa on kyse siitä, miten yhteiskunta meitä aivopesee nuoresta asti. Ihmisistä halutaan tehdä ohjaitavia ja tottelevaisia, joten heidät ehdollis
Eihän ne kirjailijat tai taiteilijat elä vain siellä pään sisällä vaan kirjoittavat, maalaavat ym. Itse sanoit eläväsi vaan siellä pään sisällä.
Taidan olla kummajainen, kun minulla ei ole kumppania eikä lapsia, enkä koskaan biletä, matkustele missään tai ylipäätään kaipaa ns. seikkailuja, mutta olen silti tyytyväinen elämääni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taidan olla kummajainen, kun minulla ei ole kumppania eikä lapsia, enkä koskaan biletä, matkustele missään tai ylipäätään kaipaa ns. seikkailuja, mutta olen silti tyytyväinen elämääni?
No vähän outoa joo.
Vierailija kirjoitti:
Taidan olla kummajainen, kun minulla ei ole kumppania eikä lapsia, enkä koskaan biletä, matkustele missään tai ylipäätään kaipaa ns. seikkailuja, mutta olen silti tyytyväinen elämääni?
Ei kai kuitenkaan tarvitse bilettää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla voi olla vielä reilut 30 vuotta edessä, joten ei kannata vajota tylsyyteen.
Jopa reilut 50 vuottakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla voi olla vielä reilut 30 vuotta edessä, joten ei kannata vajota tylsyyteen.
Jopa reilut 50 vuottakin.
Tämä on epätodennäköistä ja lisäksi tuosta viimeiset vuosikymmenet kuluu hoitolaitoksessa jos semmoiseen onnistuu pääsemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta elämällä on vielä paljonkin annettavaa! Olen nyt 51v nainen ja minulla on 2v vanha uusi parisuhde, lapset jo isoja ja elämä on ihanaa! Olen elänyt hyvin monipuolista elämää ja takana on hyvinkin vaikeita asioita mutta kaikesta olen aina selvinnyt lopulta ja siihen uskon jatkossakin. :)
Olisin itse voinut kirjoittaa saman = )
Olen 51 v nainen, reilu vuoden kestänyt uusi ihana parisuhde ja kanssani asuva lapsi täytti juuri 18 vuotta. Elämä on aivan ihanaa tällä hetkellä, olen todella onnellinen ja tätä osaa arvostaa sillä menneisyydessä on myös paljon vaikeita asioita.
Vierailija kirjoitti:
Taidan olla kummajainen, kun minulla ei ole kumppania eikä lapsia, enkä koskaan biletä, matkustele missään tai ylipäätään kaipaa ns. seikkailuja, mutta olen silti tyytyväinen elämääni?
Minäkin olin, kunnes en enää ollut ja masennuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä tässä 31 kesäsenä mietin, että miten tästä elämästä nyt vois tehdä jotenkin mielenkiintoista. Elä suotta sure 50. Yhtä tylsää meillä kolmekymppisilläkin voi olla.
Minäkin täytän tänä vuonna 31 ja mietin myös samoin. Olin kiusattu koko nuoruuteni. Ei ollut ystäviä ja en käynyt oikein missään. Pari harrastusta vain oli. Sen jälkeen olin monin tavoin sosiaalisia tilanteita pelkäävä. Pärjäsin jotenkin, mutta ei tietoakaan, että voisin rennosti muiden kanssa olla. Tämä sama on jatkunut näihin päiviin. En luota ihmisiin ja jännitän. Näin olen yksin edelleen. Tietyt ihmiset puhuvat edelleen pahaa ja levittävät valheita. Näin olen myös pettynyt ihmisiin monet kerrat. Samalla olen silti yksinäinenkin. En vaan uskalla tutustua ja toisaalta ystävien saamisen todennäköisyys on muutenkin heikko. En edes käy oikein missään. Yksin on vaikeaa lähteä ja jännitän niin paljon.
Tämä kaikki vaikuttaa elämääni paljon, kun tuo ihmisten kanssa olo on niin stressaavaa ja vaikeaa. Opiskelut jäivät vähiin näillä näkymin. Hyvä, kun ammatti edes on. Työkokemus lähes nolla. Sinkku tulen varmaan olemaan koko ikäni. En voi kuvitellakaan parisuhdetta, kun on voi päästää ketään niin lähelle. Tämäkin on vähän vaikea asia silti. Toivoisin itselleni ns "normaalia" elämää. En vaan meinaa enää pystyä siihen mitä moni muu. Sitten kaikki on sinnittelyä. Toisaalta moni voi vielä huonommin. En vaan oikein pärjää täällä niin kuin pitäisi. Tai niin kuin tavallaan pitäisi pärjätä, että elämäni olisi sen näköistä kuin haluaisin. Jos katson vanhempieni elämää niin he ovat tehneet työuransa pienipalkkaisissa töissä. Isäni saa elekettä ihan hyvin, kun on ollut niin kauan töissä. Silti omaisuutta ei ole paljonkaan. Äitini eläke jää hyvin pieneksi, kun työvuosia vähemmän esim työttömyyden takia. Näin jos tuo sama on minun kohtaloni niin ei tule kyllä mitään luksusta olemaan. Saa kaikki ekstra jäädä kuten lomamatkat, tapahtumat yms. Hyvä, kun jotenkin pärjää. Näin minusta pitää olla realistikin. Sori ohiskin.
Jaa, minusta elämä vasta alkaa 50 vuotiaana. Vaikka olen asunut ympäri maailmaa ja matkustanut... Tuossa kohtaa oikeasta "sitku" loppuu ja "nyt" alkaa. Se on ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tässä 31 kesäsenä mietin, että miten tästä elämästä nyt vois tehdä jotenkin mielenkiintoista. Elä suotta sure 50. Yhtä tylsää meillä kolmekymppisilläkin voi olla.
Minäkin täytän tänä vuonna 31 ja mietin myös samoin. Olin kiusattu koko nuoruuteni. Ei ollut ystäviä ja en käynyt oikein missään. Pari harrastusta vain oli. Sen jälkeen olin monin tavoin sosiaalisia tilanteita pelkäävä. Pärjäsin jotenkin, mutta ei tietoakaan, että voisin rennosti muiden kanssa olla. Tämä sama on jatkunut näihin päiviin. En luota ihmisiin ja jännitän. Näin olen yksin edelleen. Tietyt ihmiset puhuvat edelleen pahaa ja levittävät valheita. Näin olen myös pettynyt ihmisiin monet kerrat. Samalla olen silti yksinäinenkin. En vaan uskalla tutustua ja toisaalta ystävien saamisen todennäköisyys on muutenkin heikko. En edes käy oikein missään. Yksin on vaikeaa lähteä ja jänni
Jos joku ns pääsisi lähellesi niin mitä haluaisit hänen kanssaan tehdä tai mistä puhua?
Vierailija kirjoitti:
Jaa, minusta elämä vasta alkaa 50 vuotiaana. Vaikka olen asunut ympäri maailmaa ja matkustanut... Tuossa kohtaa oikeasta "sitku" loppuu ja "nyt" alkaa. Se on ihanaa.
Miten niin?
"Sama homma se on tällaiselle rumalle täysin karismattomalle naiselle. En ole saanut miestä, lapsia taikka ystäviä vaikka olen asunut useammassa maassa ja harrastanut miljoonaa harrastusta ja opiskellut vaikka mitä. Nuo ei kuitenkaan täytä mitenkään ihmissuhteiden puutteen aiheuttamaa tyhjiötä. Ihan kuin ei olisi elänyt ollenkaan, kun on muille täyttä ilmaa. "
Toisaalta sinä olet kuitenkin ns elänyt ja tehnyt asioita sekä kokenut erilaisia juttuja. Minusta se on hyvä juttu. Ymmärrän todellakin hyvin yksinäisenä ihmisenä nuo ajatukset, että on kuin toisille ilmaa. Silti, itseäni surettaa myös se, kun en ole saanut aikaiseksi mitään tai kokenut mitään. En ole kertaakaan edes ulkomailla ollut. En kadehdi sinua, mutta olet sentään yrittänyt jotain ja harrastanut sekä asunut ulkomailla. Näin tavallaan olet yrittänyt ja kuitenkin ehkä saanut jotain sisältöä elämääni ja kokemuksia. Minulla ei ole edes niitä, kun jään sinne lähtötelineisiin. Näin elämäni jää elämättä.
Olen hieman vajaa 50-v ja elän elämäni parasta aikaa juuri nyt. Lapset ovat hauskoja mukavia teinejä, hyväpalkkainen työ, mielekäs harrastus ja kaveritkin kivoja eikä yhtään elämäänsä kyrsiintyneitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen hieman vajaa 50-v ja elän elämäni parasta aikaa juuri nyt. Lapset ovat hauskoja mukavia teinejä, hyväpalkkainen työ, mielekäs harrastus ja kaveritkin kivoja eikä yhtään elämäänsä kyrsiintyneitä.
Ovatko vanhempasi elossa? Jos ei, niin eikö sekään sureta?
Äidilläni oli viisikymppisenä 10 vuoden jakso, jonka aikana hänestä oli jo kaikki nähty ja koettu, yhtä hyvin olisi kuulemma voinut jo kuolla. Nyt kasikymppisenä elämänjanoinen menijä.
Itse hain vaihdevuosilääkityksen, kun 47-vuotiaana elämästä tuntui katoavan värit. Tepsi yhdessä päivässä.
Olen 38 v. ja elämäni paras aika oli 18-21-vuotiaana.