Oletko vapaaehtoisesti kaveriton?

[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 06:52"]

Miten te olette päässeet kaverittomaan tilanteeseen? Sanotteko vain ei aina, kun joku pyytää teitä syömään, leffaan, shoppailemaan jne?

[/quote]

20v vuorotyötä. Yleensä olen aina töissä kun muilla on vapaata. Mulla on paljon arkivapaita, silloin "normaalit" ihmiset on töissä. Hoitovapaan aikana saadut tuttavuudet on jääneet, kun ei koskaan pääse silloin kun muilla on vapaata.

Minä olen ihan tyytyväinen, en kaipaa seuraa. Vapaa-aika menee perheen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 06:52"]

Miten te olette päässeet kaverittomaan tilanteeseen? Sanotteko vain ei aina, kun joku pyytää teitä syömään, leffaan, shoppailemaan jne?

[/quote]

No kun kukaan ei ikinä pyydä mihinkään. En onnistunut solmimaan mitään suhteita opiskeluaikanakaan. Kävin ensimmäisissä bileissä ja tutustumisilloissa, silti jäin yksin, muut muodostivat omat piirinsä.

[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 06:52"]

Miten te olette päässeet kaverittomaan tilanteeseen? Sanotteko vain ei aina, kun joku pyytää teitä syömään, leffaan, shoppailemaan jne?

[/quote]

Minä en tarvitse ihmislaumaa ympärilleni varsinkaan kaljottelevia ja juopottelevia en siedä yhtään.

Viimeksi lopetin yhteydenpidon kaveriin jolla oli ikävä tapa solvata ja haukkua kaikki kaverinsa takanapäin, itsellä varmaan sama kohtalo.

En ole vapaaehtoisesti kaveriton. Haluaisin kavereita, mutta en jaksa olla se joka aina soittaa ja menee toisille kylään ja järjestää tekemistä. Enkä jaksa sitä että toisten käsitys kaveruudesta on sitä, että sille voi valittaa koko ajan kaikesta ja sit ku menee hyvin ni ei kiinnostakkaan soitella.

Veka? Vaka olisi jotenkin kuvaavampi.

Ahdistun ihan hitokseen kun joku pyrkii kaverikseni. Nytkin muutama työkaveri haluaisi viettää kanssani aikaa työajan ulkopuolella. Harvoin jaksan. Työ vie kyllä kaiken energian. Töissä olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut mutta vapaa ajalla olen mieluiten yksin.

Päätin opiskeluaikoina heivata turhat ihmiset kuvioista ulos ja siinä meni "vahingossa" kaikki.Yksinkertaisesti lakkasin pitämästä yhteyttä kavereihin. En vastannut puheluin tms, lopetin opiskelijariennot, työpaikan saunailloissa en ole käynyt 11 vuoteen yms. Miksi hukata omaa kallista vapaa-aikaansa muille ihmisille?

Joskus tuo rouva ihmettelee kun en mene mihinkään "äijälauman" kanssa, mutta pitää asiaa hyvänä juttuna koska tietää missä olen - jos en ole (yksin) kalassa tai metsällä, olen kotona.

[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 06:52"]Miten te olette päässeet kaverittomaan tilanteeseen? Sanotteko vain ei aina, kun joku pyytää teitä syömään, leffaan, shoppailemaan jne?
[/quote]
No minua ei kaverit, tai kukaan muukaan edes pyydä mihinkään. Onneksi. Toisinaan olen ollut vastaamatta puhelimeen, mutten koskaan vielä ole lopettanu yhteydenpitoa kokonaan. Ap

Vaihdoin paikkakuntaa ja elämäntilanteeni muuttui samalla niin, ettei kavereille muutamaan vuoteen jäänyt aikaa. Vanhat kaverit putosivat luonnollisesti pois kuviosta, kun en ollut samassa kaupungussa, enkä ehtinyt hankkia täältä uusia. Olen ollut täysin tyytyväinen tilanteeseen, mutta se hiukan huolettaa, miltä tuntuu vanheta ilman ystäviä. Olen katsonut vierestä, miten tärkeitä kaverit ovat, kun kunto heikkenee. En vaan jaksaisi millään ruveta etsimään ystäviä enää tässä vaiheessa. Pitäisi olla hirveän aktiivinen ja tunkea itsensä jonkun elämään, ja olisiko se sitten sen arvoista?

Tässä iässä on jo selvää, että olen lapseton, eikä sitä tarvitse miettiä, mutta ystävyydellä ei ole samanlaista aikarajaa.

Itse olen niin vapaaehtoisesti kaveriton, että joskus jopa facebookin teennäinen hilpeily saa voimaan pahoin.

Osaan shoppailla yksikseni, käydä leffassa myös, lomillekaan en tarvitse kaveria.  Ja se viikonloppujen ja työpäivien jälkeinen hiljaisuus on ihanaa.  Olisi kamalaa, jos joku soittaisi ja kinuaisi tuolloin vaikka kyläilemään. Siksipä usein puhelin onkin äänettömällä.

Nautin yksinolosta, työssä joutuu olemaan sosiaalinen liiaksikin.

Olen. Ja nautin siitä! ♡

Kaveriton taidan olla, mutta ystävätön en ole. Ystäviä en tapaa usein, en joka viikko, en edes joka kuukausi. Mutta puhumista meillä riittää, mutta minä en kaipaa enempää. Olen tapaamisten jälkeen rättiväsynyt.

Ihana ketju! Olen aina luullut olevani poikkeava kun en hirveästi jaksa olla kavereiden kanssa.äitiyslomallakin olen saanut ajan kulumaan hyvin vaikken jatkuvasti olekaan tekemisissä muiden kanssa.en ymmärrä miten joillakin on energiaa kyläillä tai puistoilla tms.joka päivä. Lasten takia teen kyllä mutta koskaan en itse kaipaa äitiseuraa.
tykkään kyllä olla ihmisten kanssa jos heitä kohtaan ja aina ajattelen että olisipa kiva nähdä useammin.silti en koskaan tee asian eteen mitään.
kaverit on kyllä kivoja mutta haluan viettää vapaa-aikani perheen kanssa tai harrastamalla liikuntaa tai ylipäänsä omanhenkisessä seurassa.naisporukoiden illanvietoissa pitkästyn helposti ja tunnen niissä aina oloni ulkopuoliseksi.

On mulla yks ystävä lapsuudesta asti ollut jonka kanssa tiiviisti ollaan mutta muita en tarvi enkä halua. Perhe riittää minulle vallan. Työkavereihinkaan en tutustu työn ulkopuolella. Mihinkään sukupippaloihinkaan en edes kerran vuodessa halua mennä vaikka ennen olen oltu sukuni kanssa läheisimmissäkin tekemisissä, tämä on aiheuttanut toki tietyiltä tahoilta kitkaa kun eivät vaan halua ymmärtää miksi en ole silloin ja tällöin siellä ja kerro tai kysele kuulumisia enää ollenkaan... Minua vaan kuluttaa ihmiset.

No tavallaan. Olen nykyään vain harvojen ihmisten kanssa tekemisissä. Sen sijaan eläinystäviä on paljon, saan niistä paljon enemmän iloa kuin yhdestäkään ihmis"ystävästä" ja kaikilla on minulle aina aikaa :)

Oletteko muut muuten joutuneet ihmettelyn kohteeksi? "kuinka sulla ei kavereita ole?" "siis sä oot asunut täällä jo noin kauan etkä tunne ketään?" ja muille;"on se kyllä outo, onkohan sillä jotain salattavaa..."

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:56"]Oletteko muut muuten joutuneet ihmettelyn kohteeksi? "kuinka sulla ei kavereita ole?" "siis sä oot asunut täällä jo noin kauan etkä tunne ketään?" ja muille;"on se kyllä outo, onkohan sillä jotain salattavaa..."
[/quote]

Todellakin!!! "Sunhan kuuluisi viettää pe- ja la-iltaa bilettämässä kavereiden kanssa!" -niinhän mä vietänkin, niiden karvaisten kanssa :) -36

Olen vapaaehtoisesti kaveriton, ja oikeastaan vapaaehtoisesti kokonaan ihmissuhteeton 41-vuotias nainen. Olen erakkoluonne, viihdyn parhaiten yksikseni. Töissä on pakko olla jonkin verran sosiaalinen, ja sen vielä siedän, mutta sen lisäksi en kyllä jaksaisi yhtään ihmisiä vapaa-ajalla. Esim. parisuhde olisi aina ollut minulle täysin mahdoton ajatus, saati lapset, sen takia että haluan olla yksin niin paljon.

Ette ehkä ole löytäneet sopivia kavereita.Itsellä pari kaveria on elämän valo,hauskat jutut ja yhteiset kiinnostuksen kohteet piristää,surut ja ilot on kiva jakaa.Ystäviä omaavat elävät tutkimusten mukaan pidempään.Toki olen minäkin törmännyt pitkäpiimäisiin tai piiloilkeisiin tyyppeihin joiden seuran yksinolo voittaa kirkkaasti!

Mulla on joitakin kavereita, enempää ei ole, haluaisin kyllä. Olen sosiaalisesti tönkkö ja huono itsetunto. Tuntuu että ihmiset eivät pidä minusta, opiskeluajoilta on 2 kaveria, muut lähinnä peruskoulusta asti. Kun lapsi oli pieni, kävin perhekerhoissa, mutta aina jäin yksin siellä, kun muut juttelivat keskenään. Pari kertaa sovin netissä tapaamisen, jäivät kertaan. Olivat kyllä mukavia ihmisiä, mutta en vaan osannut.Nyt 3-kymppisenä olen töistä saanut pari uutta kaveria, kun olen rohkaistunut ehdottamaan, että tehdään jotain. Kukaan ei koskaan kysy minua, jos en ole aloitteellinen.

On paljon mukavampi mennä tilaisuuksiin jne, kun on kaveri. Pelkän aviomiehen kanssa ei aina jaksa mennä. Ihan facebook-chattays piristää paljon. Tämäkin palsta on niin suosittu, että kai ne erakotkin jostain sosiaalisuudesta nauttii.