Lue keskustelun säännöt.
Mistä asioista sinulle on oltu kateellisia?
Mistä asioista sinulle on oltu niin kateellisia, että olet huomannut toisten katkeruuden?
Minulla ainakin nämä:
- koulu- ja opiskelumenestys
- viulunsoittotaito
- tanssitaito
- seurustelusuhteeni (josta tuli myöhemmin avioliitto)
- hyvä työpaikka
- saavutukseni erään yhdistyksen toiminnassa
Kateus on tullut esiin piikittelynä/haukkumisena, saavutusten vähättelynä, syrjintänä ja porukasta ulkopuolelle jättämisenä. Itse en ole ikinä tuntenut kateutta toisten saavutuksista, niin minusta on erittäin outoa ollut aina, että tällaiset tunteet ovat niin tavallisia ja että monet eivät pysty näitä tunteita yhtään hallitsemaan.
Kaikki näistä asioista (paitsi seurustelusuhteen löytyminen) ovat asioita, joiden eteen olen tehnyt paljon töitä ja uskoisin olevan jokaisen saavutettavissa. On vissiin vain helpompi sorsia muita kuin kääriä omat hihat...
Kommentit (1120)
Aika jännä että täällä palstall ei uskota että joku pariskunta on vaurastunut ihan opiskelemalla ja ahkeralla työnteolla. Uskotaan että kaikki ovat luusereita palstalla kun itse nyt sattuu olemaan epäonninen luuseri. Ei tänne ole mitään köyhyysvaatimuksia. Vaikeeta on näköjään uskoa että meitä aika varakkaita on täälläkin palstalla kuten muuallakin Suomessa. Ja olen sitä mieltä että varakkuus kyllä näkyy ihan ilman että pitäisi ääneen leuhkia. Joku tuolla sanoi ett ei voi tietää varakkuudesta. Tottakai tiedetään aika nopeasti fiksumpi sen huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
VaahtoVasara kirjoitti:
En ole vaivautunut ajattelemaan, mitä muut minusta ajattelevat. Kiesus.
No sama täällä. Mutta pahasti kateelliset ihmiset tuppaavat tulevat ihan itse kertomaan että mikä elämässäni heitä ärsyttää, ikään kuin jotenkin heille eläisin. Olisivat ihan hiljaa vaan, niin eivät häiritsisi kateudellaan ketään muuta kuin itseään.
Kuulostaa tosi omituiselta. Ehkä meikän elämässä ei sitten ole mitään kadehdittavaa, kun en ole moisia kuullut tai huomannut. Tai ehkä olen pyörinyt tervehenkisessä porukassa, jotka keskittyvät omaan elämäänsä :)
Itse en ole kadehtinut muuta kuin kaksikielisiä ihmisiä siitä kaksikielisyydestä. Ja tässäkään en tosiaan sillä lailla kadehtinut, vaan enemmänkin miettinyt että se olisi tosi hienoa, kun saisi kotoaan perinnöksi kaksi kieltä sujuvana. Oma kielipää ei ole häävi, jonka vuoksi kielten opettelu on ollut aina takkuamista.
Olen varmasti kadehtinut yhtä ja toista asiaa just tuolla tavalla että "olisipa kiva jos minäkin", mutta en nyt ainakaan tahdo myöntää että olisin sen takia tehnyt kenellekään mitään ikävää. Ja tässä on normaalin ja epäterveen kateuden ero.
Päin vastoin, olen monta kertaa pitänyt tällaista henkilöä roolimallina tai kannustimena ja todennut että jos tuolta onnistuu niin varmaan myös minultakin. Joidenkin asioiden suhteen on täytynyt sitten todeta, että esimerkiksi jonkun haluamani taidon opetteleminen vaatii niin suuren satsauksen, että ei juuri nyt onnistu. Silloin myös ymmärtää olla kadehtimatta, kun osaa arvostaa sitä että tuolle "kateuteni"/ihailuni kohteelle asia ei ole todennäköisesti tullut yhtään helpommin. Ja vaikka olisikin, ei se ole minulta pois.
PTSD:stä joka aiheuttaa työkyvyttömyyttä ja välillä vaikeita uniongelmia ja kyvyttömyyttä selvitä arjesta. Jatkuva kuolemanpelko. Kuulemma elämä todella helppoa kun ei tarvitse käydä töissä.
Vaihtaisitko työstressisi siihen, ettet tunne olevasi enää koskaan turvassa, et kykene nukkumaan koskaan kunnolla ja mikä tahansa yllättävä tapahtuma voi saada sinut täysin pois tolaltasi?
Tähän päälle syyllisyys tilanteestani. Uskomatonta, että jotkut todella kadehtivat sitä, että tätä loppu elämäni tulee todenäköisesti olemaan. No, onhan minulla sitä vapaa-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä että täällä palstall ei uskota että joku pariskunta on vaurastunut ihan opiskelemalla ja ahkeralla työnteolla. Uskotaan että kaikki ovat luusereita palstalla kun itse nyt sattuu olemaan epäonninen luuseri. Ei tänne ole mitään köyhyysvaatimuksia. Vaikeeta on näköjään uskoa että meitä aika varakkaita on täälläkin palstalla kuten muuallakin Suomessa. Ja olen sitä mieltä että varakkuus kyllä näkyy ihan ilman että pitäisi ääneen leuhkia. Joku tuolla sanoi ett ei voi tietää varakkuudesta. Tottakai tiedetään aika nopeasti fiksumpi sen huomaa.
Ei aina. Veljen yksi kaveri asuu mökissä, jossa on sähköt, mutta ulkohuussi. Lapsuudenkotinsa, peritty, taitaa olla 2 huonetta ja keittiö, rakentamaton yläkerta. Ajaa vanhalla miestenpyörällä. Ei millään raski uusia kodinkoneita, pölynimurinsa joutui uusimaan kun vanhaan ei saanut enää pölypusseja, joku 80-luvun imuri. Vaatteet on 90-luvulta. Siitä moni tietää hänen olevan varakas, sillä sisarensa on saanut puolet isosta perinnöstä ja sisar huokailee, että veljellä on rahaa, heillä ei ole perikuntaa kummallakaan ja veljensä pitäisi raskia käyttää rahaa itseensä enemmän. Sisarkaan ei pröystäile, mutta matkustelee ja ajaa sellaisella jollain E-sarjan mersulla.
Viestiketjun luettuani, tulin siihen päätelmään, että ihmiset kuvittelevat ns saavutuksiaan suuremmiksi mitä todellisuudessa ovat. Kuvittelevat myös harhaisissa kuvitelmissaan, että joku olisi kateellinen. Mitäpä jos todellisuus onkin se, että kuvittelet liikoja itsestäsi, eikä kukaan viitsi katsoa moista kusipäätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viestiketjun luettuani, tulin siihen päätelmään, että ihmiset kuvittelevat ns saavutuksiaan suuremmiksi mitä todellisuudessa ovat. Kuvittelevat myös harhaisissa kuvitelmissaan, että joku olisi kateellinen. Mitäpä jos todellisuus onkin se, että kuvittelet liikoja itsestäsi, eikä kukaan viitsi katsoa moista kusipäätä?
Jos luit viestiketjun niin varmasti huomasit että et ole ensimmäinen tämäntyyppisen ajatuksen esittäjä.
Tähän ei oikeastaan voi sanoa muuta kuin että jos pidät ihmisiä lähtökohtaisesti itsestään suuria luuloja hellivinä kusipäinä, niin varmaan ymmärrät vastaisuudessa kiertää nämä kaukaa ja jättää omaan rauhaansa. Kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.
Itseäni paljon viisaampi henkilö sanoi,että hän kadehtii minun organisointi kykyäni. Sanoin,että ei se helpolla ole tullut vaan elämä on sitä opettanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni paljon viisaampi henkilö sanoi,että hän kadehtii minun organisointi kykyäni. Sanoin,että ei se helpolla ole tullut vaan elämä on sitä opettanut.
Oho, tulin sanomaan ihan samaa. Kaverini sanoi, että sain graduni nopeasti valmiiksi koska olen luonnostaan järjestelmällinen. En todellakaan ole, oli kovan työn takana oppia tuo taito peruskoulun / lukion aikana.
Hoikkuudesta, korkeasta koulutuksesta, työssä saadusta hyvästä palautteesta, miesten huomiosta, lomamatkoista, kauniista tyttärestä jne. Joka kerta olen ihmetellyt moista kateusreaktiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljän tytön äiti oli kateellinen pojastani.
Joistakin vaatteistani joku myös ollut kateellinen.
Vierailija kirjoitti:
Viestiketjun luettuani, tulin siihen päätelmään, että ihmiset kuvittelevat ns saavutuksiaan suuremmiksi mitä todellisuudessa ovat. Kuvittelevat myös harhaisissa kuvitelmissaan, että joku olisi kateellinen. Mitäpä jos todellisuus onkin se, että kuvittelet liikoja itsestäsi, eikä kukaan viitsi katsoa moista kusipäätä?
Oletko muuten koskaan miettinyt, että miksi nämä "kusipäät" herättävät sinussa niin voimakkaita tunteita? Entä oletko miettinyt, mitä nämä tunteet ovat? Oletko voinut nimetä näitä tunteita?
Aika monet tuntuvat kuvaavan ns. kusipäitä omahyväisinä ja ennen kaikkea sietämättöminä. Huomaatko, että kyse on siitä, että toinen ihminen on jotain sellaista jota SINÄ et voi sietää? Miten voisit kehittää omaa sietokykyäsi? Voisitko oppia elämään omien riittämättömyyden tunteidesi kanssa?
Ongelman ratkaisu on sinussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on rahaa, asuntoja, kesämökkejä, osakkeita ja kulkuvälineitä useaa sorttia. Oikeasti on paskaa olla varakas!
Vierailija kirjoitti:
Kun on rahaa, asuntoja, kesämökkejä, osakkeita ja kulkuvälineitä useaa sorttia. Oikeasti on paskaa olla varakas!
Ei se hirveän paskaa ole, en haluaisi olla köyhä. Mutta ystäviä on vähemmän, kun kateelliset ja katkerat tippuvat joukosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miten kateellista voisi auttaa?
Se lähtee ihmisen omasta sydämestä. Kateus myrkyttää oman mielen ja elämän.
Hyvin yksinkertaista ;Ei kannattaisi verrata omassa elämässään mitään muiden ihmisten elämään.
Tuolla asenteella pärjää ja oma elämä tuntuu ihanalta. Halu olla kiitollinen ja onnellinen omasta elämän lahjasta.
Samoin. Olen sievä, solakka, urheilullinen, kauniit hiukset. Olen monitaitoinen, osaan 5 kieltä sujuvasti, kansainväliset työt . Nykyään eläkkeellä vaikka teen töitä ihan tavallisessa duunissa. Kiva asunto , hyvä talous. Siltikin elän yksin. Mistä kadehtia ?
En koskaan tuo esile itseäni kuten täällä kuvailin. Päinvastoin, vähätellyt itseäni koska kotona opetettu että emme kelpaa mihinkään.
Mutta takapeiliin katsoen näen kuinka olisin voinut hyötyä noita puolia itsessäni.
Hoikkuus, pitkät hiukset ja nuottienlukutaito.
Elämä melkein muuttui 25 vuotiaana. Valmistuin yliopistosta, sain oman alan työpaikan, muutin omaan asuntoon, oli seurustelukumppani ja olin hyvässä kunnossa urheilun ansiosta. En meinannut tunnistaa vanhoja opiskelukavereita sen jälkeen. Loputonta vittuilua ja erilaisia vitsejä siitä miltä nyt tuntuu kun sulla on sitä palkkaa. Kutsut juhliin loppuivat.
Ehkä enemmän selvyyttä sai jälkeenpäin kun olen katsonut mitä heille nyt kuuluu. Harva näistä kettuilijoista edes valmistui ja eivät juuri mitään ole tehneet elämällään.
Vasta myöhemmin olen oppinut että näkötutuille tai muuten arjen tutuille ei ikinä eikä ikimaailmassa kannata kertoa jos saa jotani aikaan. Sen ymmärtämisen jälkeen olen ollut se "tosi hyvä tyyppi"
Mun alaluomen silmäripsistä. Mun "kaveri" tapasi väittää, että näyttän typerältä, kun laitoin alaripsiin mascaraa. Jossain vaiheessa huomasin, että kaveri ei tee samaa, kun hänellä ei ollut käytännössä alaripsia laisinkaan.
Kuulostaa tosi omituiselta. Ehkä meikän elämässä ei sitten ole mitään kadehdittavaa, kun en ole moisia kuullut tai huomannut. Tai ehkä olen pyörinyt tervehenkisessä porukassa, jotka keskittyvät omaan elämäänsä :)
Itse en ole kadehtinut muuta kuin kaksikielisiä ihmisiä siitä kaksikielisyydestä. Ja tässäkään en tosiaan sillä lailla kadehtinut, vaan enemmänkin miettinyt että se olisi tosi hienoa, kun saisi kotoaan perinnöksi kaksi kieltä sujuvana. Oma kielipää ei ole häävi, jonka vuoksi kielten opettelu on ollut aina takkuamista.